huvittavaa asiaa hieman enbuskesta

Tai ainakin hänenlaisestaan "miehestä". Siis minulla EI MITÄÄN häntä vastaan, eikä välttämättä hänenlaistakaan vastaan, mutta tulee vain mieleen pohdinta että moni hänenlaisensa olisi määritelty lähinnä kieroon kasvaneeksi siaksi ellei olisi myös porvari ja rahalla paikkaisi sen minkä käytöksellä ja muulla miinustaa.

MUTTA TÄYTYY ARVOSTAA, ja siis vaikka saatankin itse kieroilevalta vaikuttaa, niin siispä ihan oikeasti TÄYTYY ARVOSTAA, nimittäin ainakin sitä että eihän ihan minkälaisessa tahansa miehessä edes ole rohkeutta ja kanttia ja miestä edes sylkeä naista.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tai ainakin hänenlaisestaan "miehestä". Siis minulla EI MITÄÄN häntä vastaan, eikä välttämättä hänenlaistakaan vastaan, mutta tulee vain mieleen pohdinta että moni hänenlaisensa olisi määritelty lähinnä kieroon kasvaneeksi siaksi ellei olisi myös porvari ja rahalla paikkaisi sen minkä käytöksellä ja muulla miinustaa.

MUTTA TÄYTYY ARVOSTAA, ja siis vaikka saatankin itse kieroilevalta vaikuttaa, niin siispä ihan oikeasti TÄYTYY ARVOSTAA, nimittäin ainakin sitä että eihän ihan minkälaisessa tahansa miehessä edes ole rohkeutta ja kanttia ja miestä edes sylkeä naista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu