Maksoin kalliin hinnan

Anonyymi

Olin mieheni kanssa yli 25 vuotta. Tuli mitätön riita joka paisui ruumiin sanoihin. Tuli puolen vuoden mykkäkoulu, asuin itse työn takia silloin muualla. Sitten mies soitti yllättäen iloisena ja ol8 ihan kuin ennenkin. Olin helvetin tyly ja ihmettelin ääneen miksi alentuu soittelemaan nyt kun ei ole oltu tekemisissäkään eikä nähty. Hän pyysi minua tulemaan luokseen tai että hän tulisi luokseni. Kieltäydyin.

Voi saatana. Tein elämäsi raskaimman virheen. Jäin mököttämään ja vasta joku viikko sitten soitin hänelle. Oli alkanut jo toisen kansa olemaan ja oli parhaillaan jo kylässä toisen naisen lastenlasten luona.
Saatana näin päättyi 25 vuotta. Pyysin vielä meilissä kun hän ei halunnut puhel8messa puhua, nätisti että voitaisiinko tavata, halusin vain jutella kiltisti, miksi hän halusi erota näin. Hän ei koskaan vastannut.

Olen niin masentunut, syytän itseäni, miks olin niin tyly silloin aiemmin kun hän soitti! Syy oli se että olin mielessäni maalailut kuvaa että hän on varmaan palannut sen vanhan naisen luo jonka kanssa hän oli pettänyt minua jo muutamia vuosia sitten. Silloin hän itse oli niin järkyttynyt teostaan että tuntui että selviääkö se siitä. Nyt hän on kuitenkin palannut tuon naisen luo ja tiedän että tuo nainen on vuosien ajan laitellut viestiä ja anellut häntä itselleen . Minä en koskaan edes ajatellut pettävän miestäni.

Eilen meinasin mennä järveen. Minun tylyyden takia menetin hänet elämästäni. Elämä on täysin tyhjää nyt enkä näe enää mitään syytä täällä olla.
Yksi ainoa puhelinsoitto joka olisi ollut mahdollisuus varmaan estää ettei se palaasen mummon luo...minä munasin sen. Minusta on uskomatonta että mies pystyi näin vain lopettamaan kaiken ja ei halua edes yhden kerran jutella kanssani. En enää vaadi häneltä mitään, mutta olisin pyytänyt anteeksi ihan kaikkea pahaa mitä olen sitten tehnyt hänelle koska halusi erota ja olisin kyllä edes halunnut tietää miksi hän halusi erota ja olisi edes itse ilmoittanut siitä minulle.
Hirveintä on tajuta että sen yhden puhelinsoitot aikana hän vielä olisi halunnut nähdä ja minä idiootti kieltäydyin ja nyt maksan tämän hinnan. Elämäni raskain asia, minulla ei ole mitään enää elämässä, hän oli myös paras kaveri jonka kanssa tehtiin kaikkea yhdessä, joka päivä soiteltiin monta kertaa päivässä toisillemme töissäkin kun oltiin ja nyt kaikki on loppu.ihan kaikki. Luulen että tää on nyt tässä minunkin osalta kaikki.

6

209

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen 65 v mies. Kyllä on vaimon kanssa matsia otettu vuosikymmenien aikana, joskus pahastikin. Ei ole kyllä tullut mieleen kuitenkaan ikinä noin raukkamaisesti vaimoa jättää että vain häipyisi jonkun toisen luo. Ehei. Exäsi on ollut epävakaa mies, ei kestä riitoja ja ratkaisee asiat noin. Tollasten takia kannata kovin kauaa murehtia. On niitä fiksujakin äiji hei.

      • Anonyymi

        Et ole kuullut miehen versiota asiasta.
        Tässäkin stoorissa on kaksi osapuolta....
        -n-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole kuullut miehen versiota asiasta.
        Tässäkin stoorissa on kaksi osapuolta....
        -n-

        No eipä tuossa tarvi kuulla miehen mielipidettä, sehän tulee ilmi ap kirjoituksesta, jätti puhumatta akkansa. Törttö mies. Joutikin mennä. Miehellä joka ei pysty ongelmia ratkomaan puhumalla ei tee yhtään mitään. Tosta voisi päätellä että on jo ikämiessarjaakin joten vaimohan pääsi vähällä, ei tarvii vanhan Äijän ongelmia enää olla katsomassa.
        Vaikuttas siltä että äijällä ollut toinen nainen jo pitkään, äijä jää vielä nuolen näppejään, sanokaas mun sanoneen.


    • Anonyymi

      Mieshän pyysi naista takaisin, nainen tylysti ilmoitti ei käy. 65v mies syyttää miestä???

    • Anonyymi

      Mutta se ukkohan sääti jo entisen toisen akan kanssa.....ei ihme että oma akkansa antoi lemput vaikka nyt katuukin

    • Anonyymi

      Puheet puhuttu, jatka matkaa....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe