Serialistinen, dodekafooninen, elektrooninen, post-moderni ja "minimalistinen" musiikki
ovat (joidenkin mielestä) hienoja asioita. Mutta maailma kyllästyi niihin jo 70-luvulla,
ellei aikaisemmin. Vaikuttaa siltä ettei nykymaailmasta löydy yhtään "normaalia" suurta säveltäjää. Sanokaa kuuntelemisen arvoista nykyajan säveltäjiä, jotka eivät lukeudu
edellä mainittuihin kikkailijoihin.
ovat (joidenkin mielestä) hienoja asioita. Mutta maailma kyllästyi niihin jo 70-luvulla,
ellei aikaisemmin. Vaikuttaa siltä ettei nykymaailmasta löydy yhtään "normaalia" suurta säveltäjää. Sanokaa kuuntelemisen arvoista nykyajan säveltäjiä, jotka eivät lukeudu
edellä mainittuihin kikkailijoihin.
Vastaukset 15
Vanhimmat
...kaikki ei oo Betukoita ja tee paljon isoja saksalaisia sinffonioita mieluiten tosi tonaalisesti. Jee, tehään kaikki samaa soppaa ihmiskunnan tuhoon saakka niin kukaan ei varmasti kyllästy, ja konserteissaki saa pyyhkiä kyyneliä poskilta ja huokailla että ah miten saksalaista, ja ah miten tonaalista, ja ah miten turvallisesti toi dominantti purkautu tohon toonikan, ja huh meinas septimi jäädä purkamatta, mut onneks ei jääny, ja kai me voidaan hei aina tehä tällasta musaa, hei eks niin? ei enää inhoja dissonansseja, jooko? toivotaan paljon suuria säveltäjiä (mielellään saksalaisia tai ainakin saksalaisen kulttuurin vaikutuspiirin alaisuuteen kuuluvia suuria säveltäjiä), joiden suurten askelten pauhun voimme kuulla ympärillämme, niinku Brahms kuuli Betukan jyrisevän taustalla kun hän rupesi painimaan suurten sinfonioidensa parissa.
Miltä eurooppalainen, tonaalinen musiikki kuulostaisi nykyajan perspektiivissä? Entä germaaniset sinfoniat ja oopperat?
Toivon että näihin kysymyksiin löytyy vastauksia. Valitettavasti useat nykyajan säveltäjät eivät halua enää löytää mitään uutta eurooppalaisesta tonaalisesta musiikista, ilman että sitä enemmän tai vähemmän vesitetään juutalaismusiikkilla ja muilla primitiivisemmillä kulttuureilla. En vaadi ankaraa pysyttelemistä tonaalisuudessa, koska silloin olisin kuin monet nykysäveltäjät jotka vaativat ankaraa pysyttelemistä pois täys-tonaalisuudesta; esiintyyhän esim. Sibeliuksen, Nielsenin, Hindemithin, Bartokinin ja Stravisnkin teoksissakin atonaalisuutta. Lindbergit ja Boulezit ovat ankaruudessaan samaa luokaa kuin Brahms.
Semiittisestä ekpressionismi jo loppuunkulunut trendi, johtuen siitä että suurin osa sen säveltäjistä vain keskittyvät tekemään musiikista enemmän "äärimmäistä", sen sijaan että etsitään sitä joka on omalaatuista ja henkilökohtaista. Primitiivemmät kulttuurit populaarimusiikkissa ovat jyränneet kokonaan vakavan musiikin yli, ja suurin syy siihen on juutalaisuus siellä mihin se ei kuulu, eli eurooppalaisessa musiikissa.
Vaikka juutalaisten Glassin ja Reichin musiikissa on tonaalisuutta, niin heidän ankaruudessaan kuitenkin väkisin vältellään kaikkia muita klassisia aineksia.
Niinku mitä ihmettä?! Noissa sun sepustuksissa ei oo niinku mitään järkee. Eipä sun pitäis paljon Höpönassua kritisoida. Huomaa ettei sulla oo mitään kosketusta musiikkiin lähemmin. Kirjoista, eikä edes kuuntelemalla opi musiikista mitään. Täytyy tuntea teoriaa ja lukea nuotteja, muuten käsitykset jäävät juuri tuolle tasolle. Niinku mitä toi juutalaisuus tässä asiassa tekee?
"Miltä eurooppalainen, tonaalinen musiikki kuulostaisi nykyajan perspektiivissä? Entä germaaniset sinfoniat ja oopperat?" Mitä tämä tarkoittaa?? Että jos nykypäivänä tehtäisiin tonaalinen sinfonia, miltä se tuntuisi/kuulostaisi/vaikuttaisi, vai?
"Valitettavasti useat nykyajan säveltäjät eivät halua enää löytää mitään uutta eurooppalaisesta tonaalisesta musiikista, ilman että sitä enemmän tai vähemmän vesitetään juutalaismusiikkilla ja muilla primitiivisemmillä kulttuureilla." Niinku tä? Annapa yksi esimerkki siitä, miten juutalaismusiikki on vesittänyt tonaalista musiikkia. Ja ehkäpä sinä voisit miettiä, miten löydetään uutta tonaalisesta. Se on niin helppoa sössöttää tollasta, kun ei ole mitään kosketusta todellisuuteen.
"Lindbergit ja Boulezit ovat ankaruudessaan samaa luokaa kuin Brahms." Jälleen kerran: mitä? En ymmärrä.
"Primitiivemmät kulttuurit populaarimusiikkissa ovat jyränneet kokonaan vakavan musiikin yli, ja suurin syy siihen on juutalaisuus siellä mihin se ei kuulu, eli eurooppalaisessa musiikissa." Jospa perustelisit tota sun juutaishuttua vähän. Tekstistäsi ei saa mitään tolkkua. Esimerkkejä! Paistaa tietämättömyys.
Kun Schönberg hylkäsi tonaalisuuden, hän hylkäsi traditiomme ja sivilisaatiomme arvot ja ihanteet.
Musiikissa sivilisaatio saavutti kehityksensä huipun 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa, nimenomaan eurooppalaisen kulttuurin ihanteiden juurissa. Pitkät dissonanssit olivat sivilisaation luovuuden hyväksi; ne eivät pilkanneet sivilisaatiota ja sen luovuutta kuten 1910-luvun barbaarinen totaalikieltäytyminen tonaalisuudesta. Barbaarinen musiikki ei ole pitkälle kehittyneen kulttuurin aikaansaannosta - barbaarinen musiikki on seuraus heikosta kulttuuri-identiteetistä.
Ennemmin tai myöhemmin joku barbaari olisi kuitenkin hylännyt tonaalisuuden kokonaan. Mutta myöhemminkin se joku olisi ollut Schönbergin kaltainen yksilö vailla kulttuuri-identiteettiä; hän oli juutalainen vailla juuria pitkälle kehittyneeseen indoeurooppalaiseen traditioon, ja ateisti vailla siteitä jumalaansa (omaan traditioonsa).
"Annapa yksi esimerkki siitä, miten juutalaismusiikki on vesittänyt tonaalista musiikkia."
Pahoittelen virheellistä ilmaisuani "juutalaismusiikki". Juutalaismusiikissa ei sinänsä ole mitään vikaa; heillä on kunnioitettavasti oma kansanmusiikkinsa kuten meilläkin. Tarkoitin oksymoroonia "juutalaisuus eurooppalaisessa musiikissa", joka oli syynä siihen että eräs yksilö (Schönberg) ei kyennyt kehittymään indoeurooppalaisen tradition juurien kautta, ja kun hänellä ei ollut kulttuuri-identiteettiä omaan traditioonsa (juutalaisuuteen), hän hylkäsi kokonaan traditiot ja esteettiset arvot.
Brahmsista, Lindbergistä ja Boulezista:
Brahms oli ankara säilyttämään traditiot ja arvot (sinänsä hyvä asia jos pystyy samalla kehittymään), Lindberg ja Boulez ankaria hylkäämään ne.
Tunnen hyvin musiikkiteoriaa, vaikkei asiantuntemukseni ehkä ole säv. opiskelijan luokkaa. Että "miten löydetään uutta tonaalisesta"? Kysy vaikka sen Nielseniltä Hindemithilta ja Brittenilta ja muilta sen viimeisiltä suurilta edustajilta. He varmaan vastaisivat "no esimerkiksi ei hylkäämällä kokonaan traditioita". Vai väitätkö että luovuus on katoava luonnonvara? Surullista on se että 90-luvulla klassis-vaikutteisesta deathmetallimusiikista löytyy enemmän luovuutta kuin mitä tällä hetkellä tunnen 90-luvun klassisesta musiikista. Mutta uskon että käsitykseni muuttuu kunhan joku suositelee jotain hyvää 90-luvun säveltäjää.
Taitaa pieni natsi pyrkiä esiin palstallamme. On väärä ja naiivi käsitys, että Schönberg olisi ollut ainoa joka "hylkäsi" tonaalisuuden. Ensinnäkin nämä asiat ovat ilmassa ja monien säveltäjien mielessä. Täysin sama asia keksittiin toisella puolella maapalloa samaan aikaan. Milton Babbitt kehitti trooppijärjestelmänsä 1900-luvun alussa, joka muistuttaa dodekafoniaa. Sitä paitsi Schönberg aivan selvästi ajautui tämän asian pariin. Hän kokeili ja tutki tonaalisuuden rajoja, ja kuten kuka tahansa, tarpeeksi pitkälle mennessään hän joutui myöntämään, ettei tonaalisia tendenssejä ole. Ja eihän kenenkään tarvitse seurata hänen esimerkkiään, vaan monetpa kunnon arjalaisetkin menivät hänen perässään. Mutta kyllähän monet tekee nykyäänkin tonaalista musiikkia tai tonaalisia aihioita sisältävää musiikkia. Sinun lempisäveltäjäsi Wagner se vasta temput tekikin. Tristan ja Isolde ei ole tonaalinen. Ei kadenssin kadenssia. Mitäs siitä sanot.
Kun atonaalisuutta kehiteltiin ja jalostettiin, ihanteena ei ollut suinkaan Schönberg, vaan Webern. Darmstadtilaiset ihannoivat tätä kunnon arjalaista. Ei siis ollut juutalaisten vika että ollaan tässä jamassa nyt. Ja tosiaan ei kukaan keksi että haa tänään minä posautan tonaalisen tradition tuusan paskaksi. Asiat kehittyvät. Sitä paitsi Schönberg koki jatkavansa traditiota. Ja teki paljon tonaalista musiikkia urallaan, ja tuli lähemmäksi tonaalisuuden rapistumista. Oot taukki jos luulet että on yhden ihmisen vika että näin on käynyt. Ja tosiaan parempia ehdotuksia otetaan vastaan. Että miten sitä tonaalisuutta kehittäisimme.
Ei Boulez ole hylännyt traditiota, hän on nimenomaan vaalinut sitä. Hänellä oli oma traditionsa, josta hän ponnisti ja ponnistaa. Samoin Lindbergillä. Ei kukaan hylännyt mitään traditiota, käsitys tradition jatkamisesta vain on tämä. Mitä barbaarista on aikamme musiikissa?
Kerro minulle jokin mielenkiintoinen musiikinteoreettinen ajatus, joka jollain lailla auttaisi meitä tässä musiikillisessa tyhjiössä. Konkreettinen ajatus tonaalisuuden mahdollisuudesta nykypäivänä. Voin vaikka vannoa, ettei sinulta löydy sellaista. Leikit kriitikkoa, kun olet lukenut Maegaardia. Et ymmärrä nuoteista mitään. Et osaa sanoa mitä musiikissa oikeasti tapahtuu, mutta valittaa osaat. Se että olet tehnyt kenraalibasson ja jonkun vitun ykkösteorian, ei tee sinusta minkään valtakunnan asiantuntijaa. "Tunnen hyvin musiikkiteoriaa, vaikkei asiantuntemukseni ehkä ole säv. opiskelijan luokkaa." Ne ovat pelkiä alkeita, joiden avulla et ymmärrä vielä mistään mitään.
Sano jos olen väärässä, mutta Milton Babbitt syntyi 1916, ja muistaisin Schönbergin aloittaneen dodekafooniset kokeilunsa joskus 1910-luvulla. Ainakin Schönberg popularisoi tämän. Selvittelempä tätä tarkemmin. En tarvitse syyttää Schönbergin kaltaisia taiteilijoita siitä, että hän on mikä on (eihän hän omasta mielestään ole rappiollinen), vain löytää syyt siihen miksi hän on ja miten se vaikuttaa eurooppalaiseen kulttuuriin.
Musiikkikriitikona minua pitäminen on erehdys, sillä pidän itse taidekriitikkoja haitallisina sivilisaatiolle. Musiikkikriitikot kritisoivat musiikkia pelkkänä nautinnon objektina, minä leikin yhteiskuntakriitikkoa ja kritisoin musiikkia ainoastaan sen sosio-kultturillisen vaikutuksen perusteella. Tyhjänpäiväisenä nautiskelijana osaisin varmaan arvostaa toisen Wieniläisen koulukunnan säveltäjiä, mutta yhteiskuntakriitikon näkökulmastani he ovat haitallisia kulttuurini selviytymiselle.
Melodia ei ole rajoitettu ankaraan tonaalisuuteen. Eurooppalainen musiikki ajautui juuristaan atonaalisuuteen, musiikin luonnollisena kehitysaskeleena samanlailla kuin esim. kromatiikan lisääminen. Amelodisuudessa ei ole juuria eurooppalaisessa musiikissa, kuten ei juutalaisillakaan ole juuria indoeurooppalaisessa kulttuurissa.
Jos tarkoitat tonaalisuuden "kehittämisellä" jotain vastaavan mullistavaa kuten bitonaalisuus tai Nielsenin progressiivinen tonaalisuus, etsit väärää vastausta. Tarkoitin tonaalisuuden, tai pikemminkin melodiikan kehittämisellä sen kirjon laajentamista uusien taiteilijoiden idiomaattisilla tyyleillä, kuten esim. Dvorak ja Brahms erosivat toisistaan.
PS. Muistaakseni Tristan-ooppera loppuu kadenssiin, mutta itse tiedät varmaan paremmin.
"Ei Boulez ole hylännyt traditiota, hän on nimenomaan vaalinut sitä."
Riippuu aikakaudesta. 60-luvulla Boulez julisti suureen ääneen, että "kaikki oopperatalot on räjäytettävä". Seuraavalla vuosikymmenellä hän johti Wagnerin Ringin 100-vuotisjuhlaesityksen.
Olen luonteeltani kiivas, mutten paha. Haluan pyytää anteeksi sinulta käytöstäni. Olet oikeassa, että nykymusiikki ei ole tyydyttävää. Tai ainakin olen sinun kanssa siitä samaa mieltä. Onko se sitten barbaarista vai mitä, en tiedä. Joka tapauksessa ongelma on se, että on vaikea tehdä mitään uutta tonaalisessa kontekstissa. Usein sitä ei pidetä mielekkäänä. En ole todellakaan vakuuttunut nykymusiikista, mutta olen päätynyt tähän vasta kuunneltuani ja tutkittuani musiikki monipuolisesti vuosikausia. Ja tietysti musiikillinen kehitykseni jatkuu. Ihmisillä tuntuu vain olevan paljon mielipiteitä nykymusiikista, mutta vähän kokemusta. Ja usein he ovat haluttomia edes yrittämään ymmärtämään sitä. Ongelma on juuri se että nykymusiikkia pitäisi ymmärtää. Se on kuin jotain tiedettä. Ei pure minuun. On poikkeuksiakin tietysti. En nauti tämän päivän musiikista samaan tapaan kuin vanhemmasta. Omat kappaleeni ovat tietysti poikkeus.
Kiitän sinua sivistyneestä keskustelun luonteesta, vaikka itse alussa erehdyin käyttämään epämääräisiä tai vääriä termejä. Saatan olla separatisti, mutta samalla pasifisti.
Ymmärrän nyt paremmin atonaalisuuden tärkeän merkityksen eurooppalaisessa musiikissa. Tonaalisuutta välttelevä amelodinen musiikki ei ole välttämättä "huonompaa" musiikkina; osasinhan itse nauttia siitä samalla tavalla kuin myös aikoinaan nautin viihdemusiikista. Mutta uskon nykyään että musiikki ja taide ovat enemmän kuin pelkkää epikurolaista, aistillista nautintoa. Ne ovat laajennus henkiselle elämälle, joka on syvästi juurtunut kansamme kulttuuriin. Nykytaiteen ja kitschin piireissä luovuus painottuu siihen että palataan takaisin primitiivisempään ja kauas kulttuurista, ja sitä pidetään jonain ylpeyden aiheena. Yhteiskuntakriitikkona en osaa olla samaa mieltä.
Luulen että synnynnäisten eurooppalaisten säveltäjien haluttomuus ja vaikeudet laajentaa "pitkälle kehittynyttä sivilisaatiotamme" liittyy heikkoon kulttuuri-identiteettiin, joka on seuraus altistumisestamme nykyajan kulttuuriteollisuudelle joka myrkyttää henkistä elämäämme ja jonka tavoitteena on assimiloida kulttuurimme.
Löytyykö kappaleitasi sittemmin netistä, joko sekvensoituina tai nauhoitettuna?
Suosittelen: Henri Dutilleuxia, Kalevi Ahon, P-H.Nordgrenin ja esim. Magnus Lindbergin viimeisimpiä teoksia
Ainakin Lindbergin sellokonsertto oli mukavaa kuultavaa heti ensikuulemalta. Saariahon Kaukainen rakkaus alkoi analyyttiseen mieleeni avautua paremmin toisella kuulemalla, muten kuten olen joskus tälläkin palstalla kertonut, niin vaimoni, anoppini ja kälyni nauttivat siitä intuition perusteella jo ensikuulemalta. Kenelläkään ei musiikki ole lähelläkään ammattia tai edes kiihkomielistä harrastusta. Rautavaaran joitakuita teoksia on myös ihan mukava kuunnella.
Minimalismista minulla on kokemusta lähinnä Philip Glassin Satyagraha-oopperasta. Melodiahan siinä on aika mitätön, mutta intensiteettiä rakennetaan kuin Shostan Leningrad-sinfoniassa.
Kelpaako Einojuhani Rautavaara? Entä Philip Glass? Entä John Adams? Kenties Tuomas Kantelinen? John Taverner, Arvo Pärt, Peter Vasks, Veljo Tormis, sekä kasa venäläisiä säveltäjiä...
Säveltäjä John Taverner, joka syntyi noin vuonna 1490? Tuomas Kantelinen, mies jonka aikaansaannosta on toisteinen ja Hollywood-sentimentalismia matkiva musiikki elokuviin Rukajärven Tie ja Bad Luck Love? Juutalainen Philip Glass, jota kukaan ei edes viisikymmentä vuotta sitten olisi kutsunut klassisen musiikin säveltäjäksi?
Onpahan ainakin Rautavaaraan jonkin verran tutustuttu.
...kerro ihmeessä, mitä vikaa siinä on, että Philip Glass on juutalainen???