Olisi jumalan poika voinut raamattuun edes jonkun tekstin pätkän laittaa.
jeesus oli niin retardi ettei osannut edes kirjoittaa
Anonyymi
4479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Johanneksen evankeliumi: 8:1-12
Mutta Jeesus meni Öljymäelle.
Ja varhain aamulla hän taas saapui pyhäkköön,
ja kaikki kansa tuli hänen luoksensa;
ja hän istuutui
ja opetti heitä.
Silloin kirjanoppineet
ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen,
asettivat hänet keskelle
ja sanoivat Jeesukselle:
"Opettaja,
tämä nainen on tavattu itse teosta,
aviorikosta tekemästä.
Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn,
että tuommoiset on kivitettävä.
Mitäs sinä sanot?"
Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä,
päästäkseen häntä syyttämään.
Silloin
Jeesus
kumartui
alas
ja
kirjoitti
sormellaan
maahan.
Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä,
ojensi hän itsensä
ja sanoi heille:
"Joka teistä on synnitön,
se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä."
Ja
taas
hän
kumartui
alas
ja
kirjoitti
maahan.
Kun he tämän kuulivat
ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi,
menivät he pois,
toinen toisensa perästä,
vanhimmista alkaen viimeisiin asti;
ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen,
joka seisoi hänen edessään.
Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen,
sanoi hän hänelle:
"Nainen,
missä ne ovat,
sinun syyttäjäsi?
Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"
Hän vastasi:
"Herra, ei kukaan."
Niin Jeesus sanoi hänelle:
"En minäkään sinua tuomitse;
mene,
äläkä
tästedes
enää
syntiä
tee."
Niin Jeesus taas puhui heille sanoen:
"Minä olen maailman valkeus;
joka minua seuraa,
se ei pimeydessä vaella,
vaan hänellä on oleva elämän valkeus."
Sinä, joka noita rimpsuja Raamatusta latelet, laita ne luettavampaan muotoon, niin kuin normaalit ihmiset. Vaikka kuinka olisi hyvää sanaa, niin ei niitä kukaan viitsi tuossa muodossa lukea.
Johanneksen evankeliumi: 8:1-12
Mutta Jeesus meni Öljymäelle. Ja varhain aamulla hän taas saapui pyhäkköön, ja kaikki kansa tuli hänen luoksensa; ja hän istuutui ja opetti heitä. Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle ja sanoivat Jeesukselle: "Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä. Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?" Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan. Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä." Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan. Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään. Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?" Hän vastasi: "Herra, ei kukaan." Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee." Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus."
Näin esitettynä et ilmeisesti olisi löytänyt kuinka Jeesus kirjoitti ja mihin hän kirjoitti ja vielä sen että noiden maahan kirjoittaman tekstin vaikutuksesta kaikki syyttäjät häpesivät eikä yksikään kivi lentänyt syytettyä kohti.
Minä voin heittää ensimmäisenä jeesusta kivellä päähän .
Ken kansaa kiihottaa valheilla , saa nupin turvoksiin.
Luk. 16:19-31
Oli rikas mies,
joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin
ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti.
Mutta eräs köyhä,
nimeltä Lasarus,
makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita
ja halusi ravita itseään niillä muruilla,
jotka putosivat rikkaan pöydältä.
Ja koiratkin tulivat
ja nuolivat hänen paiseitansa.
Niin tapahtui,
että köyhä kuoli,
ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan.
Ja rikaskin kuoli,
ja hänet haudattiin.
Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa,
vaivoissa ollessaan,
näki hän kaukana Aabrahamin
ja Lasaruksen hänen helmassaan.
Ja hän huusi sanoen:
'Isä Aabraham,
armahda minua
ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen
ja jäähdyttämään minun kieltäni,
sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
Mutta Aabraham sanoi:
'Poikani,
muista,
että sinä eläessäsi sait hyväsi,
ja Lasarus samoin sai pahaa;
mutta nyt hän täällä saa lohdutusta,
sinä taas kärsit tuskaa.
Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme
ja teidän vahvistettu suuri juopa,
että ne,
jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne,
eivät voisi,
eivätkä ne,
jotka siellä ovat,
pääsisi yli meidän luoksemme.'
Hän sanoi:
'Niin minä siis rukoilen sinua,
isä,
että lähetät hänet isäni taloon
- sillä minulla on viisi veljeä
- todistamaan heille,
etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan.'
Mutta Aabraham sanoi:
'Heillä on Mooses
ja profeetat;
kuulkoot niitä.'
Niin hän sanoi:
'Ei,
isä Aabraham;
vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä,
niin he tekisivät parannuksen.'
Mutta
Aabraham
sanoi
hänelle:
'Jos he eivät kuule Moosesta
ja profeettoja,
niin eivät he usko,
vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'"
Minä voin heittää ensimmäisenä jeesusta kivellä päähän .
Ken kansaa kiihottaa valheilla , saa nupin turvoksiin.
Et osusi,olet juoppo:) vanhapoika:))
Heitin pienenä lintuja puusta kivillä, nyt heittelen sanoilla valehtelijoiden päät turvoksiin.
Kiitos Jeesus kun et tule koskaan takaisin.
Luk 19:20-27 KirkkoRaamattu 1933/-38
Vielä tuli yksi
ja sanoi:
'Herra,
katso,
tässä on sinun leiviskäsi,
jota olen säilyttänyt liinasessa.
Sillä minä pelkäsin sinua,
koska olet ankara mies:
sinä otat,
mitä et ole talteen pannut,
ja leikkaat,
mitä et ole kylvänyt.'
Hän sanoi hänelle:
'Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen,
sinä paha palvelija.
Sinä tiesit minut ankaraksi mieheksi,
joka otan,
mitä en ole talteen pannut,
ja leikkaan,
mitä en ole kylvänyt;
miksi et siis antanut rahojani rahanvaihtajan pöytään,
että minä tultuani olisin saanut periä ne korkoineen?'
Ja hän sanoi vieressä seisoville:
'Ottakaa häneltä pois se leiviskä
ja antakaa sille,
jolla on kymmenen leiviskää.'
- Niin he sanoivat hänelle:
'Herra,
hänellä on jo kymmenen leiviskää.' -
'Minä sanon teille:
jokaiselle,
jolla on,
annetaan;
mutta jolla ei ole,
siltä otetaan pois sekin,
mikä hänellä on.
Mutta viholliseni,
jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksensa,
tuokaa tänne
ja teloittakaa minun edessäni.'"
Totuus tekee kipeää https://www.youtube.com/watch?v=L--4zzaalV0
Jeesuksella oli kirjoittajia,mut kirjoitti hän sormellaan maahan.
Kuninkaalla on alamaisia jota kirjoitta mitä hän käskee kirjoittaa,kuten Raamatunkin apostolit sen tekivä.
Tiedän erää n joka kirjoitti nimensä hiekkaan.
KR 1933/-38, 2Piet. 1:16-21
Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta,
vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa.
Sillä hän sai Isältä Jumalalta kunnian ja kirkkauden,
kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni:
"Tämä on minun rakas Poikani,
johon minä olen mielistynyt."
Ja tämän äänen me kuulimme tulevan taivaasta,
kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella.
Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana,
ja te teette hyvin,
jos otatte siitä vaarin,
niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta,
kunnes päivä valkenee
ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.
Ja tietäkää ennen kaikkea se,
ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta,
vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen,
minkä saivat Jumalalta.
Ja (KR 1933/-38) 2Tim. 3:16 jatkaa:
Jokainen kirjoitus,
joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta,
on myös hyödyllinen opetukseksi,
nuhteeksi,
ojennukseksi,
kasvatukseksi vanhurskaudessa,
Miten mielisairaan kirjoitus eroaa raamatusta.
Mat 3:13-17
Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
Mutta tämä esteli häntä sanoen:
"Minun tarvitsee saada sinulta kaste,
ja sinä tulet minun tyköni!"
Jeesus vastasi
ja sanoi hänelle:
"Salli nyt;
sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus."
Silloin hän salli sen hänelle.
Kun Jeesus oli kastettu,
nousi hän kohta vedestä,
ja katso,
taivaat aukenivat,
ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen
ja laskeutuvan hänen päällensä.
Ja katso,
taivaista kuului ääni,
joka sanoi:
"Tämä on minun rakas Poikani,
johon minä olen mielistynyt."
Kaste-asian jatko osa Mat 4:1-11
Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi.
Ja kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää
ja neljäkymmentä yötä,
tuli hänen lopulta nälkä.
Silloin kiusaaja tuli hänen luoksensa
ja sanoi hänelle:
"Jos sinä olet Jumalan Poika,
niin käske näiden kivien muuttua leiviksi."
Mutta hän vastasi ja sanoi:
"Kirjoitettu on:
'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,
vaan jokaisesta sanasta,
joka Jumalan suusta lähtee.'"
Silloin perkele otti hänet kanssansa pyhään kaupunkiin ja asetti hänet pyhäkön harjalle
ja sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta', ja: 'He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.'"
Jeesus sanoi hänelle:
"Taas on kirjoitettu:
'Älä kiusaa Herraa,
sinun Jumalaasi.'"
Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua."
Silloin Jeesus sanoi hänelle:
"Mene pois,
saatana;
sillä kirjoitettu on:
'Herraa,
sinun Jumalaasi,
pitää sinun kumartaman
ja häntä ainoata palveleman.'"
Silloin perkele jätti hänet;
ja katso, enkeleitä tuli hänen tykönsä,
ja he tekivät hänelle palvelusta.
Siinä sulle tutkimista eron syitä,miten eroaa raamatusta.
Jumalani miksi minut hylkäsit tuli jeesuksen suusta hieman liian myöhään.
Ei tullut koska kirjoitusten mukaan,hänen piti käsriä syntiesten vuoksi ristin kuoleman.
Näin olle hän voitti kuoleman kuolemalla,eikö ihminen huudan tuskan vallassa.
Jeesus oli siis syntinen, eikös teidän kesken olla asiasta hieman montaa mieltä
2.Korinttolaiskirje: 5:21
Sen,
joka ei synnistä tiennyt,
hän meidän tähtemme teki synniksi,
että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
Jeesus ei ollut syntien,vaan tehtiin synniksi meidän pahaintekojemme vuoksi.
Ei siitä voi olla kuin yhtä mietlä,oli synnitön.
Sangen ontuva logiikka. Juoksupoika yrittää hillitä raivotautista isäänsä. Ei tuu onnistumaan.
Mikä juoksu poka?
Eikös Jeesusta sanota jumalan pojaksi. Olkoonkin että isyys on vähintään kyseenalainen.
"Laita lapsi asialle ja...."
Jeesus on jumalan poika ja samalla myös jumala, koska hän sanoo,minä ja isä olemme yhtä.
Niin myös meissä kritityissä jeesus asuu henkensä kautta joka ikisessä,kristityssä.
Vähän fiksmpi Jeesus olisi pistänyt kirjapainon pystyyn levittääkseen sanomaansa. Mutta eipä hänellä ollut tietämystä normaalia sandaalinkuluttajaa enempää.
No jumala voisi paikata laiminlyönnin laittamalla asiansa twitteriin, tai kun on vähän jäkeenjäänyt niin laittaisi edes faxin.
KR 1933/-38, Kolosalais kirje 2:1-14
Sillä minä tahdon,
että te tiedätte,
kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne
ja laodikealaisten
ja kaikkien tähden,
jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet,
että heidän sydämensä,
yhteenliittyneinä rakkaudessa,
saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden
ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden,
Kristuksen,
jossa kaikki viisauden
ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.
Tämän minä sanon,
ettei kukaan teitä pettäisi suostuttelevilla puheilla.
Sillä jos ruumiillisesti olenkin poissa,
olen kuitenkin teidän kanssanne hengessä
ja iloitsen nähdessäni järjestyksen,
joka teidän keskuudessanne vallitsee,
ja teidän lujan uskonne Kristukseen.
Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen,
Herran,
niin vaeltakaa hänessä,
juurtuneina häneen
ja hänessä rakentuen
ja uskossa vahvistuen,
niinkuin teille on opetettu;
ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.
Katsokaa,
ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla
ja tyhjällä petoksella,
pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin
ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
ja te olette täytetyt hänessä,
joka on kaiken hallituksen
ja vallan pää,
ja hänessä te myös olette ympärileikatut,
ette käsintehdyllä ympärileikkauksella,
vaan lihan ruumiin poisriisumisella,
Kristuksen ympärileikkauksella:
ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa,
jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta,
jonka vaikuttaa Jumala,
joka herätti hänet kuolleista.
Ja teidät,
jotka olitte kuolleet rikoksiinne
ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen,
teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan,
antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen,
joka oli meitä vastaan
ja oli meidän vastustajamme;
sen hän otti meidän tieltämme pois
ja naulitsi ristiin.
(KR 1933/-38), Moos. 3:15
Ja minä panen vainon sinun
ja vaimon välille
ja sinun siemenesi
ja hänen siemenensä välille;
se on polkeva rikki sinun pääsi,
ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."
(Jo syntiilankeemuksen yhteydessä Isä Jumala ja Jumalan Pyhä Henki ja Jeesun sopivat siitä kuinka langennt ihminen vain voi pelastua.)
https://www.youtube.com/watch?v=7TSIL7ltw-g&list=TLPQMTgwNjIwMjAHxmS3iRid0w&index=2
- Hulluutta maailmalle
Ei auta loitsut ei. Tuuleen huutamista koska jumalaa ei vaan ole kuin mielikuvituksessa. Mutta jos helpottaa niin anna mennä vaan.
KR 1933/-38, kolmas Johaneksen kirja 1:11
Rakkaani,
älä seuraa pahaa,
vaan hyvää.
Joka hyvin tekee,
se on Jumalasta;
joka pahoin tekee,
se ei ole Jumalaa nähnyt.
! Pietarin kirje 3:10-18
Sillä:
"joka tahtoo rakastaa elämää
ja nähdä hyviä päiviä,
varjelkoon kielensä pahasta
ja huulensa vilppiä puhumasta,
kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää,
etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.
Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita
ja hänen korvansa heidän rukouksiansa,
mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan."
Ja kuka on,
joka voi teitä vahingoittaa,
jos teillä on kiivaus hyvään?
Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden,
olette kuitenkin autuaita.
"Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne,
älkääkä hämmästykö",
vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne
ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle,
joka teiltä kysyy sen toivon perustusta,
joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
pitäen
hyvän
omantunnon,
että ne,
jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa,
joutuisivat häpeään siinä,
mistä he teitä panettelevat.
Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä,
jos niin on Jumalan tahto,
kuin pahaa tehden.
Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden,
vanhurskas vääräin puolesta,
johdattaaksensa meidät Jumalan luo;
hän,
joka tosin kuoletettiin lihassa,
mutta tehtiin eläväksi hengessä,
Toisen hyvä on toisen paha.
Efesolaskirje 2:10-22
että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta,
olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta
ja vieraat lupauksen liitoille,
ilman toivoa
ja ilman Jumalaa maailmassa;
mutta nyt,
kun olette Kristuksessa Jeesuksessa,
olette te,
jotka ennen olitte kaukana,
päässeet lähelle Kristuksen veressä.
Sillä hän on meidän rauhamme,
hän,
joka teki molemmat yhdeksi
ja purki erottavan väliseinän,
nimittäin vihollisuuden,
kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä,
luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi,
tehden rauhan,
ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta,
kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille,
jotka kaukana olitte,
ja rauhaa niille,
jotka lähellä olivat;
sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia,
vaan te olette pyhien kansalaisia
ja Jumalan perhettä,
apostolien
ja profeettain perustukselle rakennettuja,
kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
jossa koko rakennus liittyy yhteen
ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
Oma on loukkauksesi. Siitä joudut pitämään vielä kiinni.
Pakanain apostoli Paavalin kirje Roomalaisilli 9:31-33
mutta Israel,
joka tavoitteli vanhurskauden lakia,
ei ole sitä lakia saavuttanut.
Minkätähden?
Sentähden,
ettei se tapahtunut uskosta,
vaan ikäänkuin teoista;
sillä he loukkautuivat loukkauskiveen,
niinkuin kirjoitettu on:
"Katso,
minä panen Siioniin loukkauskiven
ja kompastuksen kallion,
ja joka häneen uskoo,
se ei häpeään joudu."
10:1-4
Veljet,
minä toivon sydämestäni
ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä,
että he pelastuisivat.
Sillä minä todistan heistä,
että heillä on kiivaus Jumalan puolesta,
mutta ei taidon mukaan;
sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta,
vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan,
eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
Sillä
Kristus
on
lain
loppu,
vanhurskaudeksi jokaiselle,
joka uskoo.
Ei Jeesus itse mitään kirjoittanut. Opetuslapset ja muut niitä puheita tallensivat, joskus suorana, joskus ulkomuistista jälkeenpäin.
2.Pietarin kirje: 1:14-24
Sillä minä tiedän,
että tämän majani poispaneminen tapahtuu äkisti,
niinkuin myös meidän Herramme Jeesus Kristus minulle ilmoitti.
Mutta minä olen huolehtiva siitä,
että te minun lähtöni jälkeenkin aina voisitte tämän muistaa.
Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa
ja tulemusta,
vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa.
Sillä hän sai Isältä Jumalalta kunnian
ja kirkkauden,
kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni:
"Tämä on minun rakas Poikani,
johon minä olen mielistynyt."
Ja tämän äänen me kuulimme tulevan taivaasta,
kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella.
Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana,
ja te teette hyvin,
jos otatte siitä vaarin,
niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta,
kunnes päivä valkenee
ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.
Ja tietäkää ennen kaikkea se,
ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta,
vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen,
minkä saivat Jumalalta.
KR 1933/-38, 2Tim. 3:16
Jokainen kirjoitus,
joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta,
on myös hyödyllinen opetukseksi,
nuhteeksi,
ojennukseksi,
kasvatukseksi vanhurskaudessa,
Jumalan kirkkaus sammio sammaloituu ajan saatossa.
KR 1933/-38, Sananl. 4:11-18
Minä neuvon sinut viisauden tielle,
ohjaan sinut oikeille teille.
Käydessäsi eivät askeleesi ahtaalle joudu;
juostessasi et kompastu.
Tartu kiinni kuritukseen äläkä hellitä;
säilytä se,
sillä se on sinun elämäsi.
Älä lähde jumalattomien polulle,
älä astu pahojen tielle.
Anna sen olla,
älä mene sille,
poikkea pois
ja mene ohitse.
Sillä eivät he saa nukkua,
elleivät pahaa tee;
se riistää heiltä unen,
elleivät ole ketään kaataneet.
Niin he
syövät
leipänään
jumalattomuutta,
juovat
viininään
väkivallan
tekoja.
Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko,
joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.
Rati riti ralla
Tuli talvi halla
Puhui metsät puhtahiksi
Maat ja mannut kantaviksi....
Jeesus osasi myös puusepän hommia. Miksi hänellä muuten olisi ollut opetuslapsia???
Se olisi voinut ollakin ainut homma mitä olisi osannut opettaa. Tosin on nyt jo 2000 vuotta valmistanut uskovaisille sijaa, mutta etenemisestä ei ole ensimmäistäkään väliraporttia.
Jeesusta seuraanneet lapset liittynevätkin enempi Jeesuksen seksuaaliseen suuntautumiseen.
Luuk 6:25-31 Mutta Aabraham sanoi:
'Poikani, muista,
että sinä eläessäsi sait hyväsi,
ja Lasarus samoin sai pahaa;
mutta nyt hän täällä saa lohdutusta,
sinä taas kärsit tuskaa.
Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme
ja teidän vahvistettu suuri juopa,
että ne,
jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne,
eivät voisi,
eivätkä ne,
jotka siellä ovat,
pääsisi yli meidän luoksemme.'
Hän sanoi:
'Niin minä siis rukoilen sinua,
isä,
että lähetät hänet isäni taloon
- sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille,
etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan.'
Mutta Aabraham sanoi:
'Heillä on Mooses ja profeetat;
kuulkoot niitä.'
Niin hän sanoi:
'Ei, isä Aabraham;
vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä,
niin he tekisivät parannuksen.'
Mutta Aabraham sanoi hänelle:
'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja,
niin eivät he usko,
vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'"
Ja nyt Jeesus sanoo meille kaikille näin. Luuk. 17:1-2
Ja hän sanoi opetuslapsillensa:
"Mahdotonta on,
että viettelykset jäisivät tulematta;
mutta voi sitä,
jonka kautta ne tulevat!
Hänen olisi parempi,
että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa
ja hänet heitettäisiin mereen,
kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.