Erosta aikaa nelisen kuukautta, mutta merkit olivat ilmassa luonnollisesti jo pitemmän aikaa. Yhteinen päätös, mutta itse olen katunut ratkaisua myöhemmin. Onko muilla "juuri" eronneilla mieletön pelko siitä, että tuleeko uusi rakkaus vastaan?Tuntuu, että en pysty nauttimaan tästä sinkkuudesta yhtään, kun koko ajan mietityttää, että kuinka kauan tätä s.... jatkuu...Tietenkin kaikki lähtee itsestäkin, mutta miten voisi tilannetta "rauhoittaa"?Tuntuu, että vaikka nämä palstat pursuavat juuri eronneita, niin missä heitä tapaisi?
Onko normaalia
juuri eronnut
91805
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Joten älä hätäile. Tuossa tilanteessa se tuntuu siltä, kun elimistö kävisi pienillä ylikierroksilla ja samalla hirvee hätä löytää äkkiä joku uusi "siippa". Ja samalla pelko siitä, että ei ikinä enää rakastu. Kyse on mun mielestä siitä, että ihminen erotessaan tuntee jäävänsä maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi ja se pieni "mörkö" meidän sisällämme (se pieni lapsi) hoputtaa eteenpäin; "hophop, älä pysähdy miettimään ja elämään omaa elämää nyt, koska sitä ei ole ilman toista osapuolta, hophop, etsimään siitä". Ja sitä vielä ihmettelee omaa rauhatonta käyttäytymistä, koska itse tietää, että se pienilapsi sisällämme on väärässä. Siinäpä ristiriita.
Mun neuvo on, että anna sen pienen mörön melskata sisälläsi ja hyväksy se ahdistus ja rauhattomuus mikä nousee pintaan. Ole rauhaton, äläkä torju sitä. Tuo vaihe menee ohi. Mitä pidempään taistelet sitä fiilistä vastaan sitä kauemmin se kestää.
Jaksamisia :)
Olen vasta muuttamassa pois yhteisestä kodista(eropäätös tehty jo 2kk sitten)ja "yksinjäämispelkoloppuelämäksi"on jatkuva miettimisen aihe.Asun pienellä paikkakunnalla ja ajattelen,ettei täältä ainakaan ketään löydy(ei ole ennenkään tullut sellaisia miehiä vastaan,joihin olisin voinut mieheni"vaihtaa")ja kaukorakkautta en halua ja niin edelleen.Välillä huokaisen,että mitä pirua minä tuota murehdin,pärjään kait yksinkin jos ei löydy ketään,mutta sitten taas kohta murehdin...Toivottavasti tämä menee ohi(tai joku löytää MINUT...)
joka suhteessa on vaikeuksia niin vanhoissa kuin uusissakin.Enpä tunne ketään joka aidosti sanoisi olevansa eron jälkeisessä suhteessa sen tyytyväisempi kuin ennenkään.
Niin, se eronjälkeinen aika olisi hyvä käyttää itsensä rakastamiseen ja hoitamiseen. Ei se seuraava suhde sen suurempaa onnea muuten lupaa..arvaatko miksi? koska sinä olet suhteen toinen osapuoli, itseäsi et pakoon pääse. suhde peilaa omaa itseäsi. olen itse tavannut ja rakastunutkin eronneeseen ja ex:ää hauluttiin ihan kamalasti ja minä sinisilmäisenä uskoin huuli pyöreänä. ja ei mennyt aikaakaan, kun tunnistin miehessä AIVAN samat asiat MITKÄ hän kertoi ex:ästään!!! Eli se mitä eniten inhoamme ja vihaamme toisessa, ja ne ominaisuudet mitkä näemme toisessa, ne ovat meidän omia vikojamme! Ja kuulkaa kyllä meikä oppi psykologiaa! Ja tajusin, että elää ja oppia on motto aina. kuinka minäkin olin kuunnellut haukkuja ex:ästä ja huonosta avioliitosta... ja sitten tämä ihminen olikin iTSE juuri sellainen miksikä ex:äänsä haukkui. suhteemme loppui kuin seinään. hän halusi erotessamme löytää itselleen Sen Oikean... Löytäisi nyt ensin itsensäkin. No, jos ei löydä, niin aina kävelee vastaan Siinä Oikeassa...
"se eronjälkeinen aika olisi hyvä käyttää itsensä rakastamiseen ja hoitamiseen. Ei se seuraava suhde sen suurempaa onnea muuten lupaa..."
luulenpa että tähän voisi lisätä mielestäni tärkeän kohdan joka on itsensä ja menneen suhteen tutkiskelu ja pohdinta mikä meni pieleen ja miksi.
erosta toipuminen lienee tärkeä kasvun paikka ja päätä pahkaa syöksyminen uuteen suhteeseen estää sen.
tuntemuksia on. vaikeata aikaa oli ainakin minulla siksi kun houkutus oli suuri yrittää palata takaisin entiseen suhteeseen. piti laittaa kaikki tahdonvoima peliin etten tarttunut kännykkään.
minulla meni kuitenkin varsin nopeasti ohi juuri tuohon tapaan jota Iines niin sattuvasti kuvaili.
sitten tuli tuo "jälki-ikävöinti", josta alempana kirjoitin mutta se on eri juttu...
On ihan normaali tilanne, älä etsi tai älä ainakaan yritä väkisin mitään uutta suhdetta, sen kyllä tuntee ihan oikeasti sitten kun osuu se oikea kohdalle se vaatii kyllä kärsivällisyyttä, mielestäni minua sattui ainakin se yksinäisyys mutta siihenki tottuu olen asunut eroni jälkeen 6 vuotta yksin, mutta kokoajan kaipaan sitä oikeaa rinnalleni. Hyviä jatkoja.
Kivaa seurustelua ´ja tutustumista erilaisiin ihmisiin voin suositella. Sen sijaan "pakko-tarvii-saada-partneri"juttuja en suosittele. Jos haluaa onnellisen elämän,ihan oman. Liian paljon on niitä,jotka solmivat "näyttääkseen muille" uuden suhteen,mutta ovatko onnellisia?Ja tasapainoisia?
Ei se sinkkuna olo ole ollenkaan hullumpaa,jos ihan todella samanhenkinen ja ihana kumppani sattuu kohdalle,voisin vaihtaa sinkkuuteni.Mutta en ihan vähällä:on tässä niin paljon hyviä puoliakin.Ja mieti 2-99 kertaa ennekuin lähdet uusperheeseen.
eli se tunne eron jälkee:kaikilla muilla on puoliso mutta minulla:ei ketään!Kunnes tulee se päivä kun rakastat elämää ihan yksin ja vasta sitten alkaa katsella ympärille:ihmisiä on maailma täynnä!Mutta voi olla että enää ei hötkyile vaan katsoo ihan rauhassa eteenpäin!