Mustasukkaisuus miehestä

Anonyymi

Aloin tapailemaan miestä, jolla on ystävänä minun ikiä oleva nainen. Minäkin tunnen hänet ja olemme tuttavia. Olemme tapailleet vasta hetken miehen kanssa, emmekä ole vielä puhuneet tämän muuttuneen miksikään vakavaksi, kun vasta tutustumme.

Nyt vietimme porukalla aikaa ja tämä miehen naispuolinen kaveri oli mukana. Ja suuttui, kun kumpikaan meistä ei ollut kertonut hänelle, että meillä on jotakin menossa.

Mies yritti rauhoitella ja sanoi, ettei ole mitään kerrottavaa, että ollaan vielä niin vähän aikaa tapailtu. Mies oli kuitenkin silloin muutama kk sitten sano ut naiselle, että on kiinnostunut minusta, eli ei ihan yllätyksenä tullut.

Nainen kuitenkin suutahti ja mulkoili meitä aina, kun erehdyimme hetken pitämään toisiamme kädestä tai koskettamaan ohimennen (emme suudelleet, halailleet tai vastaavaa). Hän myös sai erään miehen mukaan mökötykseen. Muille tämä ei ollut ongelma.

Ilmeisesti nainen oli kiinnostunut tästä miehestä jota tapailen muutenkin kuin kaverina? Kuulemma pari vuotta sitten mies oli sanonut, ettei heistä voi mitään tulla, kun nainen ei ole hänen tyyppiään.

Ilta oli muuten mukava, mutta kaikki paikalla olleet huomasivat tuon kireän tunnelman. Enkä voi ymmärtää, miten aikuinen, yli 30-vuotias voi käyttäytyä kuin teini-ikäinen.

3

256

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos miesystäväsi ja tämä nainen ovat läheisiä ystäviä, Olleet ehkä jo pitkään?
      Nainen saattaa pelätä että nyt kun sinä ilmaannuit kuvioon, hän menettää ystävänsä? Ehkä miehesi on hänelle tärkeä, ehkä hänellä ei ole paljoa muuta sosiaalista verkkoa?
      Ehkä hän pelkää, että te kaksi vetäydytte erilleen ja omiin juttuihinne ja hän jää yksin?
      Näinhän tapahtuu usein myös naisille naispuolisen läheisen ystävän kanssa, kun mies ilmestyy kuvioon. Eikä suinkaan läheskään aina syyttä.
      Usein se ystävä joka ennen oli tärkeä, unohdetaan kun uusi kumppani ilmaantuu ja varsinkin alkuajan ihastus nielaisee kaiken.
      Entä oletko sinä mustasukkainen tälle naiselle? Pisteleekö pieni pelko taustalla että onko tämä miehesi ystävä kuitenkin liian tärkeä miehellesi? Ihan aiheellista ajateltavaa.

      • Anonyymi

        Minä ehdotin tätä, että voi pelätä miehen menettämistä kaverina. Mutta hankala selvittää asiaa, kun nainen ei vastaa viesteihin ja jos vastaa, niin ”kaikki on hyvin”. Sama kasvotusten, mutta mököttää ja näyttää kyllä eleillään, ettei pidä tästä.

        Minä en ole naiselle mustasukkainen, kun en näe tarpeelliseksi. Minullakin paras ystävä on mies, joten en näe asiaa millään lailla poikkeavana meidän ystävyydestä.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe