Kadehtiiko jälkkäri-istuja menestyviä palstalaisia? Kadehtiiko hän varsinkin niitä joilla ompi parempi näkö-aisti kuin hänellä?
Kadehtiiko jälkkäri-istuja menestyviä palstalaisia?
Anonyymi
34<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Jos on MENESTYVIÄ palstalaisia niin voi hän hiukan kadehtia tai sitten ei
Veikkaan, että ei.
Ei aihetta kateuteen, ei.
Ei tietenkään, höpöhöpö.
Eikä kukaan meistä tiedä, kuinka menestyneitä kukakin on. Ei jälkkäristäkään.
Kaikki lienevät toisilleen tuntemattomia, oletettavasti.
On vaan helpotus, että porukka ei tunne toisiaan.
Mistä sinä meidän näköaistimme tiedät?
Ei voi tietää, eikä tarvitse tietää.
Hyvä kun ihminen tietää oman näköaistinsa perusasiat.
Sillä pärjää.
Kysyi hän itse itseltään..
Peruselämä ei ole rikkautta, siihen kuuluu omakotitalo, kaksi lasta ja uusi auto.
Kohtuullisen palkan takaavat työpaikat. Menestyminen on lähinnä menestymistä itsensä kanssa, myös lähipiirin hyvinvointi johon voimme olla vaikuttamassa.
Toisten ihmisten onnen kyttääjät ovat oman elämänsä epäonnistujia.
Miksi hänen pitäisi kadehtia ihmisiä, joita hän ei luultavasti tunne.
Ei kenenkään pidä kadehtia ketään.
Aivan. Kateus on vain rasite.
Rasittaa sekä kadehtijaa että kadehdittavaa.
Kateutta vaan Suomessa aivan liikaa.
Jälkäri istujalla huono näkö mutta heh kun ei meiän suvusssa oo paksulinssi rillippäitä kun meiän suvussa on hyvät keenit.
Naapurilla oli uusi takki! Luulee varmaan olevansa muita parempi ja näyttävänsä hyvältä. Ihan homolta näyttää.
-suomalainen juoppovätys
Hyvänäköiseltä homolta?
Hassua, jos joku ylpeilee takistaan.
Ovathan homot joskus hyvännäköisiä vaikka homo en olekaan.
Samasta sukupuolesta kiinnostuminen tuskin on ulkonäöstä kiinni, ainakaan negatiivisessa mielessä niin naisilla kuin myös miehillä.
AsianVierestä
Elisakettu tosin kirjoitti: hyvänäköiseltä, eikä hyvännäköiseltä.
Tarraudu nyt persuksiin, oli sanoma mikä tahansa.
Kynsin hampain, taas tarve?
AsianVierestä
Ei pidä suuttua.
Joa hänenellä on löysä lertus eli kurppa, joka ei pysty enää tyydyttämään itseäänkään ollenkaan, niin löysä rumpsa, käytetty yli 2 kertaa vagina?
Ai. Tunnetko hänet? Onk hän sun muija?
Jälkkäri-istuja on varmaankin saanut riittävästi negatiivista palautetta voimakkaista silmälaseistansa.
Minustakin saattaa tuntua näin suurinpiirtein, ISOILLA kirjaimilla ja jotenkin sinne päin kirjailtuna, hän kirjoittaa anonyyminä, koska jotkut tarttuivat arvostelemaan näkökykyään sekä silmälasien kokoa.
Mutta jooh, kun itse olen sinkku, kaikenlaisia harraqstuksia on aikaa harrastella, ottaa tyttökaverin silloin jos tekee mieli ja huvittaa jne.
Omalla mielikuvituksella aina keksiä uusia harrasteita itselle, sitten jos kyllästyy johonkin niin on hommattava uusia harrastevälineitä jotta voi sitäkin harrastella.
Silmälasien ja näkökyvyn arvosteleminen ei tosiaan ole fiksua.
Niin koska ei hurjan likinäköinen varmastikaan tykkää olla voimakkaista rilleistään riippuvainen likinäköinen.
On jälkkäri-istujan omakehu joskus rasittavaa.
Joo - onkohan hällä oikeesti kehumisen perusteita.
Sitä mää kans olen ihmetellyt.