Siinäpä vähän totuuksia-
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tmalinen/eun-rahasto-ei-pelasta-vientiamme/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tmalinen/eun-rahasto-ei-pelasta-vientiamme/
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
"Hallitus on viemässä Suomea yhä syvemmällä eurooppalaiseen velkojen yhteisvastuuseen – ilman kansalaiskeskustelua." sanoi Sari Essayah.
Satu Hassikin oli valmis jakamaan rahaa, saivarteli mikä ehti.
4000 miljardilla voitaisiin saada jo jotain aikaiseksi, Euroopassa, mutta se tietenkin tarkoittaisi rahaston koon viisinkertaistamista. Jos EU:n ehdottama rahasto läpäisisi eduskuntamme, sen koon kasvattaminen olisi todennäköisesti melko helppoa, koska periaatteelliset esteet olisivat kaatuneet sekä EU:ssa että Suomessa.
Kerrankin lukuja!Tuo 4000 miljardia on jotain mikä voisi toimia jo elvyttjänä ja saataisiin sitä
devalvaatiotakin eurolle,mutta täähän jää EKPn hommiksi kuten tähänkin asti!
Nimenomaan, nyt yritetään hämätä sillä, että lainaosuutta nostetaan paketista nostetaan. Pelottavaa touhua!
Pelottava hallitus meillä.
Tämähän on vasta ensimmäinen koronatukipaketti, tulee vielä toinen, kolmas, ehkä neljäskin tukipaketti. Kyllä niistä tuhansia miljardeja tulee.
Jos/kun pää saadaan auki on päivänselvää että tulee uusia tukipaketteja. Eikä pelkästään koronan takia vaan kyllähän niitä uusia kriisejä tulee joilla ei ole koronan kanssa mitään tekemistä. Suomalaiset pääsevät vielä monta miljardia maksamaan etelän vetelien velkoja.
Satu Hassi on vanha kommunisti kuten niin monet hänen ikäiset vihreät. Tosin on niitä nuorempiakin, Touko Aalto oli kommunisti ennen kuin huomasi että vihreissä voi sitä aatetta paremmin ajaa.
Siellä taas pelataan itselle tulevaisuuden rahavirkoja. Suomen tulevaisuus on näille pelureille aivan sama.
myydään kaikki teollisuutemme ruåtsiin ja hyödytään kruunun kurssista
kaupan kassatyttö järkeilee isoja asioita
Kulmunikin sanoi eilen MTV:n tentissä suu vaahdossa Jussille että mitä hän sanoo Raahen ja muiden tehtaiden työntekijöille JOS suomi ei suostu tähän tukeen sillä tämä tuki turvaa suomen ulkomaanviennin!
Kulmuni on idiootti kälättäjä jolla ei ole käsitystä oikeastaan mistään.
No koska toi on noin hyvä keino saada Suomi nousuun, niin: Miksei samantien anneta suoraan koko valtiomme budjetti EUlle! Koska tokihan he osaa sijoittaa sen paljon parempiin kohteisiin (=suomalaiset vientituotteet) kuin me ikinä milloinkaan!
Kulmunin olisi syytä mennä pesemään vessoja, siihen ehkä riittäisi taidot.
Kulmunilla on edessä puheenjohtajavaalit, niistä tulee tiukat mutta Kulmuni voittaa rinnan mitalla. Urheilutermi...
Unkari lupasi käyttää veto oikeutta jos lahjoituksia Suomesta ei ala kuulua.
Lahjat on otettava suomiduunarin selkänahasta, sillä suomiporrrvariahan on tarkoitus auttaa
Hallituksemme edustajat hehkuttavat Suomen saavan EU:lta muutamia kymmeniä miljoonia tiehankkeisiin. He eivät sano, että maksamme EU:lle 600 milj. ja saamme sieltä noin kymmenes osan takaisin. Eivät sano, että olemme kokonaisuudessa nettomaksajia, eli maksamme enemmän kuin saamme ja emme itse voi vaikuttaa mihin ne rahat käytämme.
Sillä rahalla, mitä maksamme, voisimme tehdä meille oikeita investointeja maamme hyväksi. Puhumattakaan niistä sadoista miljoonista, mitkä jaamme ympäri maailmaa kehitysapuna jopa meitä rikkaammille valtioille.
600!?
EHEIIIIII!
” Suomi on maksanut EU:lle vuosina 2014–2020 keskimäärin 1,94 miljardia euroa vuodessa.” Lähde: HS
Perustan ravintolan. Jos annan sinulle 100 euroa tuletko kavereidesi kanssa syömään vähintään 50 euron edestä?
Eikö ole helvetin hyvä liikeidea?
Christine Lagarde: Elvytystä tarvitaan vielä runsaasti
https://www.verkkouutiset.fi/keskuspankin-johtaja-elvytysta-tarvitaan-viela-runsaasti/
Kovalla kiireellä meidät taas koitetaan ujuttaa velka-ansaan , päätöksen tekijät julkisiksi sekä toteuman seuranta julkiseksi kun eivät kansalta uskalla kysyä mielipidettä tän kokoluokan asiaan , nii isoista summista kyse , täällä tapellaan joskus kovasti miljoonasta sairaalalle ja sitten heitetään rahaa menee ihan tuosta vaan. Miksi ei tueta kotimaan kansalaisten ostovoimaa ensin ??? Ei hyvät hyssykät......
Aivan miksi äänestät kun saat silkkaa... Puolueet ja Suomen velat, aivan missä syylliset?
Mitäs äänestit vihervasemmistoa tai kepua ja rkp:tä jotka hyväksyvät vihervasemmiston rahanjakamisen etelän vetelille. Sitä saa mitä tilaa.
Eilisessä MTV:n tentissä AINOAT kriittisesti tähän tukeen suhtautuvat puolueet olivat Persut ja KD!
Näin oli.
Pölhöpopulistit eli persut ja kd eivät ikinä tule pääsemään hallitukseen. Jäävät ikuisesti katsomoon huutelemaan sillä heistä ei ole vastuun kantajiksi.
Persut ja kd eivät kanna vastuuta muille EU-valtioille ja muille valtioille yleensä vaan Suomelle. Muut puolueet kantavat vastuun muille valtioille paitsi Suomelle. Mitäs meidän veronmaksajista, lampaita kun ovat.
Entä kokoomus, hyväksyvätkö he rahan jakamisen etelän vetelille?! Viime vaaleissa meinasin persuja äänestää mutta jos kokoomus hyväksyy tuon tukipaketin varmasti alan äänestämään persuja.
sosialistit jakaa toisten rahoja
saavuttaakseen itselleen jotain
SUOMI EI VOI ANTAA MITÄÄN
TYHJÄSTÄ ON PAHA NYHJÄSTÄ
Saksa ja belgia haluaa viedä liittovaltiokehityksen tappiin asti.
siksi sale tahtoi väkisin toiselle kaudelle
sauli on viikatemies
Ennen sellaiseen tarvittiin voittoisa sota, nyt halutaan orjiksi vapaaehtoisesti.
stubilla ja käteisellä
ei olisi koskaan ollut sellaista uraa
ilman unionin jäsenyyttä
KOHTUUTTOMAN KALLISTA TYÖNVÄLITYSTÄ
JA KIRJAIMELLISESTI KEHITYSAPUA
Tällainen rahasto on samaa kuin aikaisempi Kreikka tuki, nyt vain suuruusluokka on satakertainen.
Käsittämätöntä on miten EU rikkoo omia sääntöjään kerta toisensa jälkeen ja Suomi alistuu siihen(kin) mukisematta.
Pian puhutaan oikeasti biljoonista, mitään käsitystä ei näytä tämän velkaannuttamisen summien valtavuudesta olevan johtajilla jos ei kansallakaan.
Meillä on hallitus, joka yrittää hämärtää totuutta. Saivarrellaan kuinka lainaosuutta nostamalla asia saataisiin hyväksytymmäksi.
Vale tarvitsee monisanoja, totuus voidaan sanoa yksinkertaisesti.
>>Kuka väittää rahastoa ”kertaluonteiseksi”, ei ymmärrä kriisin luonteesta tai
>>EU:n toiminnasta yhtään mitään. Lisäksi jo nyt Suomen
>> ”piilotetut” yhteisvastuut ovat huomattavat.
Alkaa käydä EU-leikki matille ja maijjalle todella kalliiksi,
- kun Riihikuivaa rahaa pitää välimeren maihin
- rahat revitään matilta ja maijjalta LEIKKAUKSIN. Nehän lupaisvat näitä
- kovan luokan kusetuksen maku, jos kapitalismi ei pysykään pystyssä enää !
- sellaista se on, JÄRJESTELMÄ-ROMAHDUS. Peite-kaapuna Korona
Ne sanovat teille: teollisuus tarvitsee apuja, mitäs luulet...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15450203/miljonaarien-lukumaara-huimassa-yli-60--kasvussa
>>Kuka väittää rahastoa ”kertaluonteiseksi”, ei ymmärrä kriisin luonteesta tai
>>EU:n toiminnasta yhtään mitään
Tuo oli piikki Marinille, joka uutisissa väitti rahastoa kertaluonteiseksi. Vaikka tuskin se oli Marinin oma meilipide vaan jonkin aasintuntijan.
Miksi vienti pitää pelastaa? Vientihän tarkoittaa, että Suomi on tehnyt kansainvälisen tarjouskilpailun halvimman tarjouksen. Toisin sanoen täällä on alistuttu tekemään pilkkahinnalla jotakin, mistä ei jää duunarille käteen mitään.
Media jauha jatkuvasti viennin tärkeyttä, koska hyvät veljet pörssisijoittajat hyötyvät muiden orjuuttamisesta. Suomea putsataan raaka-aineista kuin pahaista kehitysmaata.
Vienti on ainoa keino saada tuloja, vientituloja.
Jos nekin loppuvat, ei mitään rahoitusta pakollisille menoille ole.
Suomen ulospäin näkyvät menot ovat EU-jäsenmaksut, kehitysapu ja lainojenhoitomaksut.
Sisäisiä kustannuksia ovat sitten mm. sosiaalimenot ja koko valtion hallinto- ym. ylläpitomenot.
Ja koska Suomi on mukana Eurossa, omaa rahapolitiikkaa ei ole.
Keino talouden tasapainottamiseen on siis vienti.
Ja jos ei vientitulot riitä, seuraava keino on sitten sisäinen devalvaatio eli palkkojen alentaminen ja valtion kulujen leikkaaminen.
Yksilötasolla ne tarkoittavat elintason laskua.
Siksi viennin pelastamisesta puhuminen on se naru josta vedetään kun jotain toimia taas ollaan hyväkymässä tai hyväksyttämässä kansalla.
Ja niinkuin aina, se on vain puhetta ja sillä on vain puheen arvo.
Mutta hyödyttävätkö vientitulot Suomea vai vain parhaita veljiä työeläkeyhtiöissä ja muissa suojatyöpaikoissa, joihin luen myös pörssiyhtiöt? Tässä talousjärjestelmässä kaikki raha on velkaa ylikansallisilta pankeilta, joiden omistajille valtiot ovat antaneet oikeuden kiskoa korkoa muiden tekemästä työstä. Vientituloja ei kotiuteta tai jos kotiutetaan, tulot jaetaan yritystukina takaisin parhaiden veljien bisneksiin.
Kyse on ennen kaikkea valtapelistä, missä maailman ja Suomen valta pidetään ylikansallisella parasveliryhmällä, missä on jäseniä myös Suomesta. Elintasosta voidaan puhua vain reippaasti yli keskiansion tienaavassa parasveliryhmässä, joka käyttää muita ja eri valtioiden luonnonvaroja surutta hyväkseen.
>>>Vaikka tuskin se oli Marinin oma meilipide vaan jonkin aasintuntijan.
Veikkaan Kakon "Käteistä" ! Jygä markkinoi Kreikka-lahjoituksiakin kertaluonteisiksi ja ainutkertaisiksi. Ei käynyt näin.
Voi jopa olla niin, että oikeisto-YLEnkin mainostamat Kreikan lainalyhennykset tulevat nyt suomen etelään lähettämistä rahoista. Olen tästä itseasiassa täysin varma. Kreikka on takuulla yksi Tukien saaja, siinä missä Unkarikin.
Unkari muuten väläytti veetto-oikeuden käyttöä, jos tukia Unkariin ei ala tulla.
Suomella ei mitään mahdollisuuksia vaikuttaa pakettiin. Olemme vain pienen pieni maa EU:ssa ja Suomen vaikutusmahdollisuus nolla. Mielipiteemme kuunnellaan, mutta sitä ei oteta huomioon.
Marin kalastaa median voimalla vain suosion kasvua, kaikki muu aivan teatteritouhua ja kansa uskoo!
Totta puhut.
Miten niin ei ole mahdollisuutta vaikuttaa pakettiin, paketti vaatii yksimielisyyttä, yksikin maa voi sen kaataa, tämä on EU:n säännöissä. Se on sitten eri asia jos suomalaiset poliitikot, Sanna Marin ja Katri Kulmuni, hyväksyvät Suomen etujen vastaisen tukipaketin. Se on pelkuruutta, poliittista pelkuruutta. Vihreät, vasemmistoliitto ja rkp hyväksyy kaiken minkä kepu ja demarit ovat sopineet joten heidän mielipiteillään ei ole väliä.
Onneksi viimeistään huhtikuussa 2023 on eduskuntavaalit. Näitä tukipaketteja tulee lisää eli jos tämän ensimmäisen hyväksyy vielä ehtii toisenkin hyväksyä ennen vaaleja. Sillä on varmasti vaikutusta eduskuntavaalien tulokseen.
No eikö tämä vaikuta hölmöläisten touhulta.Suomi ottaa velkaa ,raha Italialle että JOS ne ostaa suomalaisia tuotteita. Siis suomalaiset ottaa ja maksaa velkaa jotta italialainen ostaa siomalaosten rahoilla tavaraa. SiisWHAAAT! Italian kotitaloudet ovat rikkaampia kuin suomalaiset.Italian pitää käyttää ensin kultavarantonsa pois ennenkuin vastikkeeyonta apua. Ja Ruotsikin vaatii alennusta EU jäsenmaksuunsa ennen suostumusta mihinkään.Suomen pikkutytöt ei vaadi mitää.
Olet aivan oikeassa mutta silti Suomi on syytämässä miljardeja euroja etelän vetelille. Vaikka kaikki olisi "lainaa" eikä tukea niin eihän nuo korviaan myöten velkaa olevat maat pysty niitä maksamaan. Tai pystyvät, ottavat uutta velkaa jonka Suomi maksaa!
Miltä tämä kuulostaa. Lainaan sinulta tonnin ja kun maksun aika tulee lainaan sinulta tonniviisisataa jolla maksan velkani sinulle. Tässähän on kyse kahdessa eri velasta. Hyvä idea, suostut varmaan? Niin ja kun tulet sitä 1500 euron velkaa karhuamaan niin taas uusi laina jolla maksetaan entinen. Olen reilu, voin maksaa viisi prosenttia vuodessa korkoa, Italia tuskin maksaa yhtään prosenttia korkoa.
TOTTAKAI PELASTETAAN!
Jos ei olis Kreikallekin lykätty rahaa kuorma-autokaupalla edellisen laman aikaan, niin Suomen talous ei vois mitenkään olla tässä nykyisessä huippukunnossaan! Jossa joudutaan kattamaan vain tollai kolmannes valtion budjetista velalla! :)
Onko mikään eusta tuleva totta?
Suomen hallituksen "kova linja" on pelkkää teatteria:
"Suomi ei kaada EU:n elvytyspakettia, eikä koskaan aikonutkaan - uhmailu on teatteria
Suomen painoarvo Euroopan unionissa kannattaa asettaa oikeisiin mittasuhteisiin
Viime viikkoina useiden poliitikkojen suusta on kuulunut lause: Suomi ei EU:n elvytyspakettia tällaisenaan hyväksy.
On kuulunut jopa vaatimuksia, että nykymuotoinen paketti pitää pystyä kaatamaan.
Tosiasia on kuitenkin se, että Suomi ei kaada eikä koskaan ole aikonutkaan kaataa EU:n elvytyspakettia. Siihen Suomen rahkeet EU-kentällä ovat aivan liian pienet, mutta tällaisista lauseista saa hyviä otsikoita kotimaisessa mediassa. Myöhemmin voi kertoa puolustaneensa Suomen etuja.
Sanon vielä kerran: Suomi ei voi kaataa EU:n elvytyspakettia.
Suomi on liittynyt EU:iin, jossa on meidän lisäksi 26 maata. EU-maissa on noin 450 miljoonaa ihmistä, joista Suomessa asuvia reilu yksi prosentti. Suomen talouden on vajaat kaksi prosenttia koko EU:n talouden koosta. Vertailun vuoksi Saksan koko on 25 prosenttia ja väestöä on noin viidennes koko EU:sta. Lilliputti ja jättiläinen.
EU on kuitenkin pienten ja keskisuurten maiden unioni ja EU:ssa tehdään paljon myönnytyksiä, jotta pienet eivät jää isojen jalkoihin. Niinpä Eurooppa-neuvostossakin päätökset tehdään yksimielisesti ja jokaisella maalla on periaatteessa veto-oikeus. Periaatteella on kuitenkin rajansa.
Näin isossa periaatteellisessa asiassa Suomi ei voi asettua kaikkia vastaan, kuten Saksa tai Ranska voivat. Nyt ne ovat lyöneet hynttyyt yhteen, joten niiden ohittaminen on entistä vaikeampaa. Sitä paitsi Suomi on jo aiemmin muiden mukana sanonut, että yhteistä EU-tason elvytystä tarvitaan.
Mitä Suomi voi tehdä, on esittää tiukkoja vaatimuksia ja etsiä samanmielisiä maita, jotta joihinkin sen vaatimuksiin vastataan. Näin Suomi on tehnytkin ja saanut useita vaatimuksiaan läpi viimeisimpään, tänään huippukokouksessa käsittelyssä olevaan ehdotukseen. Paketin kokonaistaso on toistaiseksi pysynyt entisellään Saksan ja Ranskan toiveiden mukaisesti.
Jokainen järkevä ja EU-politiikkaa tunteva poliitikko tietää Suomen vaikutusvallan rajat. Siitä huolimatta poliitikot väittävät tosissaan, että Suomi ei peräänny.
Poliitikkojen on helppo sanoa, että ”tällaista” versiota elvytyspaketista Suomi ei hyväksy, koska paketti muuttuu joka tapauksessa. Olivat muutokset isoja tai pieniä, kyse ei ole enää samasta paketista. Suomi voi sen hyväksyä ja sanoa silti olevansa johdonmukainen."
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomi-ei-kaada-eun-elvytyspakettia-eika-koskaan-aikonutkaan-uhmailu-on-teatteria/bedd8c88-febb-443d-9a3f-665df63f8fd3
Eikä se Marin neuvottele mistään, eihän sen mielipidettä edes kysytä.
Marinilla on neuvottelutavoitteita joista hän luopuu kun Saksan Merkel käskee niin tehdä. Tulitukea Merkelille antaa lipevä ranskalainen Macron. Silloin viimeistään Marin nostaa kädet pystyyn ja hyväksyy mitä Saksa ja Ranska vaativat.
Eikös tuo jo ole fifty-fifty linjalla vai oliko fifty-sixty.
Köyhdyttävää meille joka tapauksessa.
Marin tekee mitä Merkel käskee hänen tehdä.
Toivotaan että EU liittovaltio on tosiasia mahdollisimman pian, se pelastaa kansamme persuilta.
Persuja+äänestää+noin+20%+suomalaisista,+muita+puolueita+äänestää+80%,+miksi+kansaa+pitäisi+persuilta+suojella?
Pelastaa se persuilta joo, mutta tilalle astuu Merkelin natsi-hallinto...
Etkö voisi jättää jo tuon persufobiasi esittelyn. Se tiedetään jo.
Persut ovat osa kansaa. Joten pelastavat persut persuilta. Ihme EU.
Koska perut ovat heikkoa ainesta, liittovaltiossa ne on mahdollista pakkosteriloida.
Muistakaa.....se että pelastetaan joku helvetin vienti, EI tarkoita sitä että väki Suomessa ei lakkaisi köyhtymästä, tätä ei ole kukaan kertonut.
Ostaako+Italia+ja+Espanja+muka+niin+paljon+suomalaisia+tuotteita?+Ei.+Italian+tuonti+Suomesta+on+3%.+Espaniaa+ei+ollut+edes+tilastokeskuksen+listalla.+Tuon+3%+viennin+pelastamiseksi+joudumme+maksamaan+miljardeja.+Onko+kannattavaa???+NO+EI.
Tietämättömyys on voimaa tässäkin.
Jos vähääkään ajattelee, niin tajuaa, että meneillä on suuri puhallus.
Suvakkipaska maksaa eletetään ylivarojen ja sitten totaalinen konkurssi.
Kaikki perustuu suomalaisilla Eu:n puolestapuhuja mepeilläkin oletuksiin, ei todelliseen tietoon tulevaisuudesta. E:n perimmäinen tarkoitus on viedä maat liittovaltioon, yhteisvelkoihin ja verotuksiin. Suomi on menettämässä täydellisesti hallintavaltaansa oman maansa talouteen. Nyt ollaan valheen voimin liikkeellä Eu:ssa ja täyttä totuutta ei tiedä kukaan. Eu syöttää valheilla kuorrutettua makeaa kakkua jäsenmailleen, mutta se käy myöhemmin karvaaksi kaikille jotka sitä syö.
Suomi voi viedä ja tehdä kauppaa ilman Eu:ta ja sen valheita.
Mitä pieni Marin tyttö ihmemaassa voi näiden painostuksen alla kuin myötäillä? Hupaisaa leikkiä näytti olevan osanottajille sekin kyynärpäätervehdys. Ei oikein uskottavaa sekään.
Ulospäin näytellään niin tietävää ja asioissa perillä olevaa mutta totuus on vakavampaa. Suomen on sanottava nyt jyrkkä EI näille Eu:n hullutuksille, muuten tuleva sukupolvi on todella liemessä. Tämä on vasta alkua ja loppua ei ole näkyvissä.
Tulevat sukupolvet? kuka viddu niistä on kiinnostunut, ei nekään meistä. Nyt kannattaa ottaa velkaa niiiiin paljon kuin vaan saa ja elellä leveästi, eikä olla huolestunut jostain kännykkäpelisukupolvesta.
Suomi tarvitsee vientiä EU-alueelle mutta EU ei tarvitse yhtä kipeästi tuontia Suomesta. Vain Suomen rahat kiinnostavat. Mitäs luulette, mikä on Suomen painoarvo neuvotteluissa?
Näin kamalan painajaisunen; Koko Pohjoi-Suomi oli mullattu metallien etsinnässä koko EU:n hyväksi. Kaikki metsät oli kaadettu koko EU:n hyväksi. Pohjavetemme oli otettu EU:n nimiin koko EU:n hyväksi. Turvapaikanhakijat oli siirretty Suomeen, koska muualla Euroopassa ei ollut tilaa koko EU:n hyväksi. Onneksi heräsin..Toivotaan, että Suomikin pysyy hereillä.
Rahanjako osoittaa jo lievää uneliaisuutta
Vienti Italiaan.mikä vitsi,eu estää Suomen tärkeimmän vientimaan Venäjän käytön.
Venäjä ei ole Suomen tärkein vientimaa vaan Sakssa ja sitten Ruotsi .
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_talous
Eipä siellä top kympissä näyttänyt olevan yhtään maata jolle näitä rahalahjoituksia koronatuen nimellä ollaan jakamassa.
Loiset ei ymmärrä mitään taloudenhoidosta omakin palkka tulee muiden taskusta.
Suomen tulee vaatia, ettei etelävaltioiden ylijäämäviiniä saa enää tislata polttoaineeksi, se täytyy lähettää ilmaiseksi Suomeen parempaan "hyötykäyttöön".