Parhaat vuodet elämästäni ovat olleet ajan tappamista

Googlaa "kaverihaku" ja "kohdataan-some" jos haet tapaamisseuraa tai puhelinseuraa ! Siellä on kaikenlaisia
seuranhakijoita.

Ttekis mieli auttaa suamutta ku juttu vaihtuu lennossa niin mite ?sano sinä?

Itse olen ollut myös täysin yksin 15 vuotiaasta asti, eli kohta 17 vuotta.
Sosiaaliset tilanteet ahdistavat niin paljon, en keksinyt puhuttavaa en uskaltanut puhua. Sydän jyskytti vaan ja ääni saattoi väristä jos jotain piti johonkin kommentoida.

Masennus valtasi mielen ja nyt viimein päätin tarttua viimeiseen oljenkorteen ja hain apua mielenterveyden ongelmiini.
Katsotaan mitä tuo tullessa ja saanko henkisiä lukkoja auki.
Itsetuhoisiin ajatuksiin saakka venytin avun hakua, lasken vain vuosia, että tämä päänsisäinen kärsimys loppuu. Ainoana lohtuna on se, että tämä ei ole ikuista.

Ajan sain ensi viikolle, katsotaan tämä kortti vielä.
Muuta vaihtoehtoa ei enää ole.

Psykiatrilla on vaitiolovelvollisuus kuten muillakin lääkäreillä.
Kannattaa kertoa ajatuksistaan asiantuntijalle joka voi ohjata oikeaan suuntaan.

Nettikeskustelu voi olla oikeinkin hyvää vertaistukea, mutta kirjoitukset jäävät tänne "ikuisiksi ajoiksi", ja joskus vastaukset voivat ikävästi olla luokattoman huonoja (häiriköintiä).

Aloittaja, mistänpåin olet? Jos ajattelet, että olet ainut, jolle on käynyt huonosti, niin sinun pitäisi kuulla minun tarinani. Lyhyesti, kaiken tmän koetun jälkeen, tuntuu siltä, että tämä elämä on lähinnä kuin maanpäällisessä helvetissä olisi.
Jokainen päivä on suurimmaksi osaksi viiltävää tuskaa. Hetkittäin voi tulla tunne, että joku toinen muka oikeasti välittäisi, mutta ei.
Itsenurha-ajatukset ovat mielessä lähes joks päivä.
Kukaan ei tunnu välittävän minusta. En ole ruma, en ole tyhmä, en ole myöskään ihan köyhä. Tämä nykyinen somemaailma ahdistaa tosi paljon, pelkkää pinnalisuutta täynnä. Olen miettinyt vaikka mitä. Tämä vuosi on ollut erityisen raskas. Mietin kauanko jaksan tätä vielä, ennenkuin tapan itseni.

Some jutut on paskaa. Pinnallista teennäistä paskaa.
sanoo m35

Somesta sen verran että

1. Moni ei päivitä sinne yhtään mitään. Eli osallistujien tekemisistä tai mielenkiinnoista ei tiedä sen enempää kuin ennen somea. Tällä en tarkoita Whatsappia joka on puheluita, viestejä tai kuvia täsmävalituille henkilöille tai ryhmälle, tai Snapchattia.

2. Sinne päivitetään enimmäkseen iloisia asioita, eli lomamatkakuvia tms. Ei sitä aikaa mikä on tavallista arkea, tai epäonnistumisia. Toki jotkut osaavat käyttää sitä sosiaalisena mediana, mutta ei se toimi odotusten mukaisesti.

Yritin lopettaa somen omalta osaltani kokonaan, mutta sitten päädyin siihen että se toimii melkein kuin tämä palsta. Kunhan käytän sitä ajanvietteenä, ilman odotuksia siitä että saisin siitä jotakin konkreettista. Yritysten tiedotteet on pääasiallinen anti, ilman niitä sen käyttö hiipuisi minun osaltani.

Täältä sentään saa ajatustenvaihdon vastineeksi aina jonkun mielenkiintoisen kommentin, vaikkei ole tietoa siitä kuka ja missä se on kirjoitettu. Olen oppinut keskusteluista enemmän kuin arkielämässä, saatikka somessa. Täällä kaikki keskustelut eivät ole sitä että "lomalla on mukavaa", vaan aiheena on elämä ja sen eläminen.

Melko lailla samanlainen historiikki kuin itselläni "isän lyttäävää kasvatusmallia" myöten, paitsi etten työpaikkakiusaamista ole kokenut, kun en liiemmin ole töissä ollut. Olen siis ollut siltäkin osin aivan sivussa ihmiskontaktien suhteen, ja se on vain vahvistanut vaikeutta ottaa kontakteja muihin ihmisiin.

Pahinta on juuri tuo, ettei pysty puhumaan mistään kenellekään. Sitä on myös henkisesti yksin. Kukaan ei voi koskaan ymmärtää, mitä on itse joutunut kokemaan, ja kuinka se on vaikuttanut omaan mieleen ja käsityskykyyn, ja etten pysty käsittelemään muille arkipäiväisiä asioita samalla tavalla. Olen käynyt myös nuppinikkarilla puhumassa. Itse en sinne hakeutunut, vaan minut pistettiin sinne erään palvelun kautta, kun varovaisesti avasin taustaani tentattaessa. En kumminkaan pystynyt puhumaan kaikista asioista. En itse puhunut mistään, mitä ei kysytty, ja keskustelu haarautui aika paljon siitä, mihin olisi pitänyt keskittyä. Olisi tietenkin pitänyt puhua, koska nyt kaikki jäi pinnalliseksi, ja olen edelleen yksin mielessäni pyörivien asioiden kanssa, mutta kun ei vain pystynyt.

Kusin oman maineeni täysin ja kärsin kaiken maailman sairauksista.
Olen varmaan vastenmielisin ihminen mitä täältä löytyy tällä hetkellä. Tullut uhkailtua tappamisella ja sitä mietinkin, kun jaksanut pientäkään kiusaa enää. Hakeuduin sitten hoitoon, koska rupesi vähän jo menemään yli ja vieläkin pitäisi sitten sitä puolta hoidattaa. Kiusaamista takana yli 10 vuotta.

Mulla jos kenellä ei ole varaa juuri sanoa mitään. Sanon kuitenkin ja vyörytän pahan oloni muiden niskaan. En oikein välitä ihmisistä enkä ole eläinrakaskaan. Pitäisi kuitenkin vähän pyrkiä enemmän jonkinnäköiseen sopuun.

Olen satuttanut itseäni ja yrittänyt tappaakin. Ei ole tutkintoa, ei kavereita, ei kaunista naamaa, en osaa, en ole mitään. Olen täysi-ikäinen.


Enpä jaksa uskoa, että olet yhtä mitätön tapaus.

Mä kerron salaisuuden:

Kaikilla tämä koko elämä on ajan tappamista. Sinä olet yhtä tärkeä kuin kaikki muutin :)

Kova tarina. Ja kovia henkisiä kipuja sulla. Itse olen ollut kaveriton pitkään. Vanhemmat ovat olleet AINOAT kaverit. Ja nyt kun he ovat vanhoja. Niin tämä yksinäisyyden masennus on yhtä helvettiä! MIKÄÄN ei kiinnosta EI MIKÄÄN. Vaikka olisi ilmainen matka ympäri maailman (no ei nyt korona aikana) vaikka olisi ferrari pihassa... AIVAN SAMA! siksi tuntuu niin hiton sairaalle kans. Muuttuuko mikään paremmaksi vai mitä pitää tehdä.

"Niistä jutuista mitä on kokenut elämänsä aikana, ei kehtaa kertoa kenellekään. Ei edes anonyymina netissä. Vaikea kuvitella, että uskaltaisi vuodattaa jollekin psykiatrille/psykologille koko elämänstoorinsa."

Tämä. Toisaalta ahdistaa ihmiset niin paljon, että vaikea mennä edes lääkäriin. Yleensä menenkin vasta pakon edessä. Oma elämä on ollut sen verran normaalista poikkeavaa, että hävettää avautua siitä kenellekään. Toisaalta terapia ja muu mt-hoito tulisi kyllä tarpeeseen..