En siis kaiketi kykene näkemään omaa kehoani täysin realistisessa valossa, enkä kuvittelemaan, minkä kokoiselta se mahtaa näyttää muiden ihmisten silmissä.
Olen kärsinyt jo pitkään voimakkaasta huimauksesta ja rytmihäiriöistä etenkin liikunnan aikana, mikä hieman huolestuttaa. En tiedä, onko niillä jtn tekemistä painoni kanssa vaiko ei. En haluaisi välttämättä nostaa sitä, ainakaan turhan takia.
Tässä on siis pari kuvaa kehostani: https://aijaa.com/N0MRE3
Haluaisin tietää, minkä kokoisena muut näkevät minut ja pitäisikö minun nostaa painoa vai ei.
Olen kärsinyt jo pitkään voimakkaasta huimauksesta ja rytmihäiriöistä etenkin liikunnan aikana, mikä hieman huolestuttaa. En tiedä, onko niillä jtn tekemistä painoni kanssa vaiko ei. En haluaisi välttämättä nostaa sitä, ainakaan turhan takia.
Tässä on siis pari kuvaa kehostani: https://aijaa.com/N0MRE3
Haluaisin tietää, minkä kokoisena muut näkevät minut ja pitäisikö minun nostaa painoa vai ei.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Selkeästikin näyttäisi olevan alipainoa. Jos hauis on suunnilleen ranteen paksuinen on ruumiinrakenne kuin ennen murrosikää.
Tietysti eri ruumiinrakenteita on, mutta mikäli haluaa kauneutta, niin kuntoilu voisi olla keino siihen. Luiden näkyminen on lähinnä aliravitsemuksen merkki.
Tämä siis on vain rehellinen mielipide. Ei arvostelua tai mitään muutakaan. Joku toinen voi olla eri mieltä.
Ensimmäisenä: sinun ei tarvitse kysyä keneltäkään miltä sinun pitää näyttää!
Kuvan mukaan olet hoikassa kunnossa, ja se on ihan ok jos tunnet olevasi kunnossa.
Kuitenkin sanot että rytmihäiriöitä esiintyy sekä huimausta. se voisi viitata myös alhaiseen ferritiiniin ja raudanpuutokseen.
Koska olet hyvin hoikka, syöt ehkä liian vähän ja yksipuolisesti?
Kysyt pitäisikö sinun nostaa painoa. Ei, jos itse viihdyt nykyisessä painossasi ja olet tyytyväinen ja voit hyvin. Keneltäkään muulta ei tarvitse kysyä, kroppasi on vain ja ainoastaan sinun!
Pääasia että pidät itse siitä mitä näet, ja ilmeisesti pidätkin. Muitten mielipiteet voit jättää omaan arvoonsa.
Olen itse hoikka ja ollut aina. Olen saanut kuulla huomauttelua ja suoranaisia haukkumisiakin. Viihdyn kuitenkin oman kokoisenani enkä missään nimessä aio yrittää itseäni lihottaa koska tiedän, että en isompana tuntisi oloani hyväksi.
Jos oireesi kuitenkin huolestuttavat, käväise lääkärissä. Itselläni on ollut rytmihäiriöitä koko ikäni, muistan niitä jo lapsuudesta. EKG otettu useamman kerran, ja mitään hälyttävää ei ole löydetty.
"Pääasia että pidät itse siitä mitä näet, ja ilmeisesti pidätkin." Pakko todeta, etten pidä kehostani lainkaan ja olen vihannut sitä syvästi yli 15 vuoden ajan. Aikoinaan ajattelin, että laihempana kehosuhde muuttuisi edes hieman paremmaksi, mutta niin ei todellakaan käynyt. Luultavasti minun tulisi pudottaa edelleen painoa, jotta olisin aavistuksen tyytyväisempi, vaikka tiedän aiheuttavani siten keholleni entistä enemmän vahinkoa (mm. luustolle ja sydämelle - minulla on siis muiden rytmihäiriöiden ohella kammiotakykardiaa, enkä tiedä mahtaako se olla seurausta vuosia kestäneestä syömisongelmasta).
Vihaan kehoani niin paljon, etten kykene koskemaan sitä (tarkoitan siis muutenkin kuin seksuaalisessa mielessä), suihkussa käyminen on hankalaa, en voi kulkea alasti omassa yksiössäni jne. Asiaa ei ole auttaneet myöskään muiden ihmisten kommentit - olen saanut positiivista palautetta ainoastaan silloin, kun bmi on ollut alimmillaan. Tai silloinkaan kehoni ei ole ollut riittävän hyvä. Mm. eräs exä sanoi pitävänsä vain kalpeista ja äärimmäisen laihoista bruneteista, minkä vuoksi hän kiinnostui vartalostani ja tavallaan tämä kiinnostus samalla edellytti sitä, ettei painoni saisi ainakaan nousta (itse hän sen sijaan sai olla täysin vapaasti huomattavan ylipainoinen). Suhde jäi varsin lyhyeksi ja hyvä niin.
- Ap
Hyvä että kysyit, vaikka meillä onkin itsepärjäämisen kulttuuri vahvana Suomessa, eli jotkut voivat pitää neuvon kysymistä heikkoutena.
"Usein ongelmana on se, että laihuushäiriöstä kärsivä ei koe itseään sairaana, salailee oireitaan eikä halua kääntyä tai kieltäytyy hakeutumasta lääkärin puoleen"
Jos useampi kuin yksi luotettava henkilö huolestuu alipainosta, niin silloin voi kysyä myös ammattilaisen näkemyksen. Itse muistan yhden luottamani henkilön ihmettelyn siitä miksi syön niin vähän. Se oli välittämistä, ei arvostelua. Ja olen jälkeenpäin itsekin sitä miltä että olen 10 kg painavampana enemmän minä itse, enkä vain se itseään ruokailulla hallinnassa pitävä henkilö joka kaipasi tuota huolenpitoa osoittavaa kysymystä.
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00111
Kiitos vastauksista. En siis ole luonnostaan tätä kokoa (bmi tällä hetkellä 16.8), vaan ollut aikoinaan 10kg painavampi. Ilmeisesti siinä painossa kehoni voisi parhaiten, sillä jos en rajoittaisi syömisiäni, paino yrittäisi nousta takaisin niihin lukemiin kuten on lähes aina käynyt. En vain henkisesti koe oloani hyväksi yhtään suurempana, sillä näen itseni tässäkin painossa huomattavasti tukevampana kuin valtaosan muista ihmisistä.
Henkisten ongelmien lisäksi syömisestä tekee vaikeaa myös krooninen gastriitti, joka aiheuttaa kamalia vatsakipuja ym kivuliaita oireita ja estää monien ravintoaineiden imeytymisen.
- Ap
Sekin on vielä huomioitava että nainen on muodoiltaan kurvikkaampi kuin mies, joten leveä lantio ei ole ylipainoa, vaan luiden muotoa.
Vartaloaan voi muokata painonhallinnalla, mutta edes urheilija ei ole kaunis liian laihana.
Ja kolmantena se että ulkonäköään ei voi mitenkään muokata kaikilta osin. Toiset ovat pitkiä, toiset lyhyitä, ja mitä niitä kaikkia ulkonäköön liityviä asioita onkaan, hiusten pituudesta, vaatteiden värikkyyteen tai harmauteen asti.
Neljäntenä se että iloinen mieli on se mikä on puoleensavetävää. Jos ei hymyile tai puhu ihmisten kanssa, niin silloin yleensä jätetään rauhaan. Tai silloin voi jopa vetää puoleensa vähän vääränlaisia ihmisiä.
Kysymykseni pointtina oli lähinnä kysyä vain sitä, minkä kokoisena muut kehoni hahmottavat ja olisiko painoa syytä nostaa vai ei.
Puoleensavetävävyys on itselleni toissijaista, sillä tiedän, etten ole millään muotoa puoleensavetävä. Kasvoni ovat erittäin androgyynit (monikaan ei osaa sanoa, olenko nainen vai mies), mikä on itselleni ok, mutta suurimmalle osalle taas ei ja aiheuttaa lähinnä negatiivisia reaktioita. Tiedän, etten ole hyvännäköinen, päinvastoin. En ole myöskään iloinen tai onnellinen, en ole ollut sitä koskaan ja en osaa hymyillä. Ja mm. vaikean sosiaalisten tilanteiden pelon takia en kykene olemaan sosiaalinen ja keskustelemaan ihmisten kanssa. En edes pidä ihmisistä muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.
- Ap
Vaikka se puoleensavetävyys olisikin toissijaista tai merkityksetöntä itselle, niin se kuitenki vaikuttaa siihen miten toiset näkevät sinut (tai jonkun toisen ihmisen). Siellä missä nyt olet, saat positiivisia kommentteja siitä että olet liian laiha. Jossakin muualla oltaisiin huolissaan, eli riippuu siitä keneltä kysyy.
Itse olen havainnut että toinen ihminen voi olla kiinnostava, vaikka hän ei olisikaan varsinaisesti kaunis. Käänteisesti: Useimmat eivät ole kauniita, mutta heistä voi pitää, tai heihin voi jopa ihastua.
Iloa tai onnellisuutta voi ajan mittaan oppia kokemaan. Omalla kohdallani muistan kun pitkän ajan jälkeen nauroin (tai kehtasin nauraa), mutta sitä en muista oliko se tv-ohjelma vaiko stand-uppia jota katsoin. Joidenkin ihmisten seurassa ei tunnu sopivalta nauraa tai näyttä iloa, joten siksi muistan että se oli telkkarista. Syy sille miksi ei koe iloa voi varmasti riippua henkilöstä itsestään (kemia jne.), tai hänen kokemuksistaan (traumat jne.).
Useimmat ihmiset ovat sellaisia jotka vaan kohtaa, ja hetken kuluttua heidät unohtaa. Joissakin paikoissa useimmat ihmiset ovat sellaisia ettei heihin juuri kiinnitä huomiota, eivätkä hekään pyri keskustelemaan toisten kanssa. Joissakin tehtävissä on pakko puhua jotakin, ja toisaalta jotkut ovat ulospäinsuuntautuneita, eli kokevat tarpeen ns. rikkoa hiljaisuuden, vaikka ei varsinaista asiaa olisikaan.
Tilanteesi ei siis lopulta ole täysin erilainen verrattuna toisiin ihmisiin. Suomessa ei ole tapana puhua toisten kanssa jos ei ole asiaa, tai jos he eivät ole ystäviä.
Ja painon osalta, toisilla syöminen voi olla tapa etsiä lohdutusta, ja seurauksena on voimakas ylipaino. Laihduttamisen voi kokea tapana hallita itseään, kunnes ei enää kykene olemaan laihduttamatta, eli menettää hallinnan.
Kuvan perusteella on tarvetta.
Laihduta.
Eli luultavasti siis pidän painon näissä lukemissa tai laihdutan?
-Ap
No ei. Tuo klo 14:11 kommentti oli jonkun sellaisen joka ei perustele vastaustaan.
Keskustelupalstoille saa kirjoittaa kuka tahansa, ja täällä meistä useimmat ovat anonyymejä, eli ei voi tunnistaa muusta kuin kirjoitustyylistä. Jotkut ovat aggressiivisia, toiset auttavaisia jne.
Laihduttaminen aloittajan tapauksessa ei ole painonhallintaa, vaan jonkun asian tarkkaa kontrollointia, anoreksian tapauksessa itsensä.
Normaali-hoikalta. Näytät oikein hyvävartaloiselta, mutta ei haittaisi vaikka vuosien mittaan tulisi vähän lisää. Monet tvoivoisivat olevansa sinun mitoissasi.
Tiedän tunteen kun ei itse tiedä onko laiha vai lihava. Nuorena siihen uskoakseni liittyi se ettei hyväksynyt itseään. Katsoin tarkkaan sellaisia vaatteita joissa näytin hoikemmalta, se oli vaikeaa koska minulle ei sovi musta väri. Vaatteen leikkaukset ovat tärkeitä. Vieläkin pukeudun istuvasti, mutta en kovin jouda peilailemaan.
Nyt oma painoni on 5 kg enemmän kuin 20-30 vuotiaana ja näytän oikein sopivalta. Tasapaino itseni kanssa on löytynyt.
Jouduin menemään sairaalaan jälleen tällä viikolla rytmihäriöiden takia ja lääkäri laittoi lähetteen uuteen rasituskokeeseen (edellinen tehtiin neljä vuotta sitten). Hän myös valitti sitä, että lihakseni ovat kuulemma kuihtuneet ja minun tulisi nostaa painoa. Mutta jos kerran näytän muiden silmissä "normaali-hoikalta" (eli ilmeisesti normaalipainoiselta?) bmi:n ollessa alle 17, niin miltä mahdan näyttää silloin, jos paino yhtään nousee? Mitä luultavimmin olen sen jälkeen kaikkea muuta kuin hoikka.
Tässä muutama suhteellisen sumea ja epätarkka kuva selästäni: https://aijaa.com/cE3mKN
-Ap
Lihaksien kuihtuminen on seurausta liian vähästä lihasten rasituksesta tai proteiinin puutteesta tai molemmista, painon lisääntyminen ei sitä paranna. En tiedä minkä ikäinen olet, oletin että aika nuori. Bmi 17 on vähäinen, muttei mahdoton. Puhun kuitenkin itse ihan eri arvoista, omani on 22. Olen kirjoittaja Eilen 20:31.
BMI:n ollessa 17 voi tietysti olla että jos ei ole lihaksia ollenkaan, että paino olisi ok rasvan suhteen, mutta riippuen lähteestä on BMI 17 alipainoa. Normaalin alaraja on 18,5.
Kuten tuossa klo 14:11 vastauksesta voi huomata, niin ihan kaikkien näkemystä ei pidä missään tapauksessa kuunnella. On sellainen asia kuin "yllytyshullu", ja se tarkoittaa käänteisesti sitä että jotkut ihmiset yllyttävät toisia tekemään itselleen vahingollisia asioita. Yllyttäjä ei vastaa toisen itse itselleen aiheuttamasta vahingosta, sitä ei lasketa pahoinpitelyksi.
Jos mietit miltä näytät toisten silmissä, niin hyväkuntoinen voi saada vähemmän "säälihuomioita" osakseen, mutta muutoin huomioin laatu (silloin kun sitä joku antaa) on sitä oikeanlaista.
No ei se lihasten kuihtuminen aivan yksinomaan noista tekijöistä johdu, laihtuessa lihasmassa katoaa helpommin kuin rasva. Ja ei lihasmassaa voi saada lisää, ellei sitä liian vähäistä energiansaantia nosta - jolloin myös painokin luonnollisesti nousee.
Itse olen pyrkinyt pitämään energiansaannin tarkasti tietyn rajan alapuolella, jolloin painoni pysyy alipainon puolella eikä nouse siitä. Ennen painoin tosiaan hieman vajaat 10 kg enemmän ja luultavasti se on biologinen normaalipainoni, sillä keho hakeutuu siihen aina pakottamatta, mikäli syön enemmän. Ja samalla lihakseni ovat paremmassa kunnossa. Kärsinkin jatkuvasta nälästä, mutta en uskalla syödä enempää. Jos kerran näytän vasta tässä painossa lievästi hoikalta/normaalipainoiselta, niin lähemmäs 10 kg lisäys tekisi minusta luultavasti lihavan näköisen.
Olen tällä hetkellä 29v. Sain anoreksiadiagnoosin 15-vuotiaana (myöhemmin tämä diagnoosi on vaihdellut) ja ainakin vielä pari vuotta sitten diagnoosin saaminen edellytti alle 17,5 painoindeksin (mikä on tosin mielestäni jokseenkin typerä kriteeri, sillä sairaus on olemassa jo ennen painon radikaalia laskua). Nykyään paikasta riippuen edellytetään kai bmi:n olevan 16 tai alle.
- Ap
ei pahalla mutta näytät anorektikolta.Sulla on koko käsivarsi ranteen paksunen.Sanot etteä kärsit jatkuvasta nälästä.Se on susta sit normaalia kun et uskalla syödä.just anlorektikon ajatusmaailama kun ei uskalla syödä ettei vaan liho.
oliko sun tarkoitus samalla esitellä sun kylkiluita?
No siis näyttää lähinnä se, etteivät mm. selän lihakset ole kovin kehuttavassa kunnossa, mistä lääkäri erityisesti huomauttikin. Kun joidenkin kommentoijien mukaan näytän hyväkroppaiselta ja normaalipainoiselta, eikä olisi tarvetta nostaa painoa. Tiedän kyllä, etten ole kunnossa henkisesti enkä fyysisesti, kun keho prakaa joka puolelta (mihin toki vaikuttaa myös muut somaattiset sairaudet).
Olen tosiaan saanut positiivista palautetta kehostani ainoastaan silloin, kun olen ollut alipainon puolella ja näin ollen olen jäänyt tavallaan riippuvaiseksi siitä palautteesta ja hyväksynnästä, joka mitä ilmeisimmin edellyttää alipainoa. Toki yhteiskunnan kauneusihanteet ja dieettikulttuuri ylipäätään ovat varsin sairaita ja vaikuttavat yhä useampiin yhä voimakkaammin.
- Ap
En sanonut, että se olisi minusta missään nimessä normaalia, etten uskalla syödä. Päinvastoin. Eihän se ole normaalia, vaan kertoo häiriintyneestä ruokasuhteesta, joka yhä useammalla tuntuu olevan. Ja mainitsinkin sairastuneeni syömishäiriöön jo 15-vuotiaana.
- Ap
Sulla on anoreksia.Sä et tule koskaan olee tyytyväinen itseesi.Sanoit itse ettet halua nostaa painoa koska sitten pidät itseäsi lihavana.Toi on niin anorektikon näkemys itsestään.Sä et et erota normaalipainoa ylipainosta.
Tiedän, että minulla on syömishäiriö, on ollut jo 15 vuotta. Vaikka diagnooseista se poistettiinkin n. pari-kolme vuotta sitten, kun psykiatrin mielestä en ole syömishäiriöinen.
- Ap
Eli tiedät että sinun pitäisi saada kiloja lisää mutta et kuitenkaa halua edes sitä viittä kiloa joka ei näkyis sun kropassa mitenkään.
Laskin+rasvaprosenttini+laihimmillani.+Olen+ollut+1.61+cm+ja+painanut+48+kg.+Prosentiksi+tulee+18,72.+Työkaverit+alkoivat+huomautella+painostani,+sanoivat+minua+Aku-ankan+Minniksi.+10+cm:n+koko+pohjalla+varustetut+farkkuremmikengät+ja+minihame+olivat+silloin+muotia.+
Anorexia voi aiheuttaa elinikäisiä sydänhäiriöitä.
Ne on kamalia. Haittaavat koko elämän.
Aliravittuna huimaa tietysti.
Hampaat lähtee, ihohäiriöitä tulee, tukka lähtee jne.
Tiedän, 15 vuoden sairastelun aiheuttamat vaikutukset sydämeen pelottavat väistämättä. Sydämeni QT-aika on myös pidentynyt, mihin on vaikuttanut mm. SSRI-lääkkeet, joita minulle alettiin syöttää parikymppisenä ja riskeistä ei tietenkään mainittu mitään. Vasta lääkityksen aloittamisen jälkeen tulivat ensimmäiset rytmihäiriöt ja pari vuotta myöhemmin QTc-aika olikin pidentynyt jo 480 millisekuntiin, eikä tästä poikkeavasta sydänfilmistä edes kerrottu minulle. Tuolloinen psykiatri (virolainen) väitti kaiken olevan ok. Vasta viime vuonna paljastui uuden psykiatrin myötä, että vuosien takainen sydänfilmi ei ollutkaan ok ja lääkitys olisi pitänyt lopettaa. Normaali QTc-aika on miehillä siis alle 440 ms ja naisilla alle 460 ms. Nyt psykiatri on jälleen vaihtunut toiseen viroilaiseen tyyppiin, jonka mielestä lääkitystä voidaan jopa nostaa, vaikka QTc-aika huitelisi lähemmäs 500 ms tienoilla.
En ole saanut käytännössä mitään apua syömishäiriööni psykiatrian polilla. Ja minulle annettiin vuosiksi myös täysin väärä diagnoosi eli ahmimishäiriö (BED), joka näkyy edelleen tiedoissa. Vaikka silloinkin pidin jatkuvasti yllä energiavajetta, mutta saatoin "ahmia" n. kerran viikossa enemmän ruokaa, mikä on toki normaali, aliravitun kehon pakottama reaktio. Ei BED.
- AP
BED on ahmintahäiriö.Bulimia on ahmismkishäiriö.Noissa on selvä ero onko ahmintahäiriö vai ahmimishäiriö.Eli oliko sulla bulimia vai bed?
Diagnooseihin oli kirjoitettu BED, mutta kumpaakaan noista sairauksista ei todellisuudessa ole ollut. Toisinaan myös BEDiä kutsutaan ahmimishäiriöksi ja ei tuo nimitys se oleellisin ole (kun nimitys on lähes sama molemmissa), vaan se ettei BEDissä esiinny kompensaatiokäyttäytymistä. Ednos olisi ollut omalla kohdalla tuossa vaiheessa ehkä se lähimpänä oleva diagnoosi.
- Ap
Mulla on ollut bed eli ahmintahäiriö.Arvaa miltä tuntuu aina sanoa etten oksenna kun lääkärit luulee että mä oksennan.On ihan eri syödä ja mitää ruuat mahassa kuin mennä syömisen jälkeen oksentaa vessaan
No tiedän kyllä tunteen, kun itseänikin on aina syyllistetty oksentamisesta, vaikka en ole koskaan tahallisesti oksentanut ja olen joutunut toistamaan sitä lääkäreille monta kertaa.
Tarkoitin siis sitä, että termien ahmintahäiriö ja ahmimishäiriö välillä ei ole varsinaisesti olennaista eroa kuulijan korvaan ja molemmista käy ilmi juuri ahmiminen (mutta ei tietenkään se, ilmeneekö ahminnan jälkeen kompensaatiokäyttäytymistä kuten oksentamista). Toisinaan sekä BEDiä että bulimiaa kutsutaan ahmimishäiriöksi.
- Ap
Mulla lukee yhdessä lääkärinlausunnos että ole lopettanut oksentamisen vaikka en ole ikinä edes yrittänyt oksentaa tahallisesti.Ja tämä sen takia että lääkäri kirjoittanut minulla olevan ahmimishäiriö.Minua ärsyttää että oksentaminen pitää mainita vaikka sitä ei ikinä ole tapahtunut.
Lääkärit kirjoittaa omasta päästä vaikka mitä. Se on raivostuttavaa.
Minullakin lukee kaikennäköistä huuhaata, lääkärien omia johtopäätöksiä
ja tulkintoja, joita ei saisi laittaa !!! Vain tosiasiat.
Tämä on totta. Ja ne virheelliset tekstit jäävät sinne, leimaavat ihmisen ja vaikeuttavat avunsaantia jos kyseessä on joku fyysinen vaiva - näin ainakin omalla kohdalla.