Sensuuri on tullut selkeästi kuvioihin täällä

Nyt on poistettu avaus "Voiko suvakkiudesta parantua". Jutussa ei ollut mitään sopimatonta, ihan normaalia S24 kauraa, mutta ilmeisesti palstaa kyttäävät fanaattiset "silakat", ovat siitäkin valittaneet ylläpitoon. Jokuhan myös kirjoitti, että foorumia kyttää myös poliisit.

Tämän "uudistuksen" jälkeen, sensuroinnissa on kuitenkin tapahtunut muutos - huonompaan.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Eikä sivutkaan meinaa päivittyä - surkeaa.

Äänestä

konelogiikka
joka ei palvele

veikkaan googlea
se on päättänyt ettei trumppia enää valita ja
siksi google tekee suomessakin niin agressiivista
punikki kampanjaa ja Trumppivihaa saa suoltaa

googlen henkilöstö myönsi, että ne on tekemässä
sellaista velliä verkkoon

siksi hakutulokset muokataan, sensuuri pistetään laskemaan ja lopulta estämään

Muutos on ihan selvä

googlella on talli Suomessa ja siksi suomalaiset käyttäjät on niiden koekaniineita
Todella korea - sensuuri. Suurinosa ei edes huomaa, eikä välitä.
(Sen kylän nimi poistui kartalta)

porukat tappelee keskenään onko trumppi hullu vai ei.
Seuraava sisällisota voi hyvin alkaa siitä riidasta...
suomessa

Mutta sulla ei ole oikeutta enää
pohjoismaiseen läpinäkyvyyteen ja poliittiseen demokratiaan.

läpinäkyvyys koskee vain kun köyhän tilejä pitäis zoomailla
ei edes rikkaan tilejä

Äänestä

Joku huumorintajuton hornanhurtta nokkaantu totuudesta.

Äänestä

Ihmisestähän nimenomaan eheytymisen kautta tulee suvakki. Lähtötilanne ennen hoitoa on äärinatsipersu.

Äänestä
  • Onko sun todellisuus oikeasti tuollainen
    vai oliko toi provo?

    Äänestä

  • Mutta kun suvakit eivät ole "suvaitsevaisia".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kun suvakit eivät ole "suvaitsevaisia".

    Totta. Tosin nythän on muistettava että persujen viljelemä "suvakki" on täysin reaalimaailmaan pohjautumaton mielikuvitusolento,

    1Äänestä

  • Suvaitsevaisuus on sivistystä, eikä siitä voi - eikä tarvitse - parantua. Suvaitsemattomuus on ihmisvihaa ja siitä voi eheytyä. Vihalla on yleensä pa...nen loppu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta. Tosin nythän on muistettava että persujen viljelemä "suvakki" on täysin reaalimaailmaan pohjautumaton mielikuvitusolento,

    Suvakki on samanlaista verbaalisen impotenssin oireilua kuin vihervasemmistolainen tai kommunistikin.

    Äänestä

Muutetaan koulutus maksulliseksi ja poistetaan kaikki moku-sukupuolihörhöily ym tuet, niin eiköhän siinäkin jo aika moni parantuisi, kun joutuisivat alkamaan käyttämään järkeä.

Äänestä
  • Heh. Ja joku vielä kehtaa väittää etteivät persut ole porvaripuolue.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh. Ja joku vielä kehtaa väittää etteivät persut ole porvaripuolue.

    Äärikestustalainen puolue.

    Äänestä

Ovatko kaikki persut samanlaisia vainoharhaisia höpsähtäneitä salaliittoteorioita viljeleviä uuvatteja?

Äänestä
  • Suvakit = Suomen tyhmimmät ihmiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suvakit = Suomen tyhmimmät ihmiset.

    No voi hellalettas.:) Etkö pysty parempaan.

    Äänestä

Roomalainen sotilas, Pantera, joka oli Jeesuksen isä poistettiin.

Äänestä

Ihan hyvä jos moderointi vihdoinkin alkaa toimimaan täällä. Ehkä tästä vielä joskus tulee asiallinen keskustelupalsta, jossa voi järkevästi keskustella asioista ilman että kaikki keskustelut muuttuu lapselliseksi trollailuksi.

Äänestä
  • En löisi vetoa sen puolesta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hammerhead kirjoitti:

Nyt on poistettu avaus "Voiko suvakkiudesta parantua". Jutussa ei ollut mitään sopimatonta, ihan normaalia S24 kauraa, mutta ilmeisesti palstaa kyttäävät fanaattiset "silakat", ovat siitäkin valittaneet ylläpitoon. Jokuhan myös kirjoitti, että foorumia kyttää myös poliisit.

Tämän "uudistuksen" jälkeen, sensuroinnissa on kuitenkin tapahtunut muutos - huonompaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu