EU:n pelastaminen tulee Suomelle kalliiksi.

Suomen on täysin vastuutonta edes harkita komission esittämää EU:n "koronapakettia", jolla Suomi ollaan ajamassa loputtomaan suohon. Nettomaksajat (kuten Suomi) ja avustusten saajat (kuten alhaisemman verotuksen Espanja ja Italia) ollaan lyömässä lukkoon, ennen kuin edes tiedetään kuinka pahasti Suomen talous sakkaa koronan takia. Suomen taloushan sakkaa tulevana vuosikymmenenä jo pelkän ikäjakauman takia. Tässä komission esittämässä, yksittäiseksi mainostetussa (ennen seuraavaa) pelastuspaketissa Suomen nettomaksuosuutta voidaan toki kattaa esim. luopumalla Suomen uskottavasta puolustuksesta (viittaan hävittäjien uusimisesta luopumiseen) ja luopumalla maskien ja rokotteiden hankkimisesta suomalaisille. Ei kuulosta hyvältä, mutta edellä mainitun kaltaisiin valintoihin ollaan joutumassa. PS. Yllättäen julkisuudessa ei ole edes keskusteltu edellisestä pelastuspaketista eli vakausmekanismista. Mihin lie sekin käytetty.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pieni,+yliverotettu+velkaantuva+maa+pelastaa+lämpimän+etelän+veronvälttäjiä.Naurettavaa!Hallitus+ei+pysty+pelastamaan+edes+oman+maan+vientiteollisuutta+pakkoruotsin+aiheuttamasta+maailmankielten+osaamisvajeesta.Lisää+pakkoruotsitusta+on+tulossa+myös+järjettömän+kalliin+soten+kaksikielisyyspelleilyyn.+Väestöstä+50,17+%++pistetään+kaksikielisiksi+veivattaviin+sote-alueisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomen on täysin vastuutonta edes harkita komission esittämää EU:n "koronapakettia", jolla Suomi ollaan ajamassa loputtomaan suohon. Nettomaksajat (kuten Suomi) ja avustusten saajat (kuten alhaisemman verotuksen Espanja ja Italia) ollaan lyömässä lukkoon, ennen kuin edes tiedetään kuinka pahasti Suomen talous sakkaa koronan takia. Suomen taloushan sakkaa tulevana vuosikymmenenä jo pelkän ikäjakauman takia. Tässä komission esittämässä, yksittäiseksi mainostetussa (ennen seuraavaa) pelastuspaketissa Suomen nettomaksuosuutta voidaan toki kattaa esim. luopumalla Suomen uskottavasta puolustuksesta (viittaan hävittäjien uusimisesta luopumiseen) ja luopumalla maskien ja rokotteiden hankkimisesta suomalaisille. Ei kuulosta hyvältä, mutta edellä mainitun kaltaisiin valintoihin ollaan joutumassa. PS. Yllättäen julkisuudessa ei ole edes keskusteltu edellisestä pelastuspaketista eli vakausmekanismista. Mihin lie sekin käytetty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu