Nutriletti

Hei katsoin tätä nutriletti painon pudottaja valmistetta.3,5% kuivattua kasvista eli kaikki muu aivan jotain kummallista.Ei tuohon hintaan saa mitään hyvää.Todella ala arvoinen tuote.Itse tekemällä vihanneksista keittoa saa juuri sitä mitä tarvitsee.Laadukas tuote maksaa 5 kertaa enemmän.Kuka ostaa tätä ei kukaan.Muukin laihdutus tuotteet aivan fiaskoja.Sokerittomat tuotteet mitä niitä onkaan ei pidä missään nimessä ostaa.E-koodit kätkee alleen sokeri aineita keinotekoisia.
3165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Nutrileteillä saa myös tarvittavat hivenaineet ja proteiinin, joita ei kaikkia ole itse tehdyssa kasviskeitossa. Niistä saa minimienergiansaannilla sen mitä elimistö tarvitsee.

Kyllä noissa kilohinta on varsin kova.

Äänestä

Tuo on ihmeellinen kuvitelma, että aina jos aineelle löytyy E-koodi sen kuvitellaan olevan epäterveellistä.

Jos joku puristaa veteen sitruunaa, jotta saa happamuutta vähän alemmaksi, parantaa säilyvyyttä ja raikkaan maun veteen, silloin se on muka raikasta ja puhdistavaa. Jos sitten kerronkin siinä olevan sitruunahappoa joukossa niin sekin vielä menee. Mutta menepä lyömään tarralla tieto, että sisältää E330 (eli sitruunahappoa) niin porukka haukkoo henkeään mitä kauheaa myrkkyvettä sitä juokaan.

Kuinka moni lisää tekemäänsä ruokaan kuten salaatteihin, itse tehtyihin salaattikastikkeisiin, wokkeihin, hapanimeläkastikkeisiin ja ties mihin etikkahappoa? Itse ainakin käytän viinietikkaa ruoanlaitossa. Jos valmistuksen jälkeen lyön siihen tarran E260 että sisältää etikkahappoa, niin ruokako muuttuu yhtäkkiä epäterveelliseksi?

Mun mielestä tuollainen vaahtoaminen E-aineista on todella typerää. Jos joku onnistuu laihduttamaan nutrilettilla, sehän on vaan hyvä. Kyllä se on terveellisempää olla normaalipainoinen kuin nutrilettia välttelevä läski.

Jos joku onnistuu pelkkiä kasviksia syömällä saamaan riittävän vähän kaloreita sekä ohella vielä kaikki tarvittavat hivenaineet ja proteiini niin siitä vaan. Monet laihduttajat eivät kuitenkaan jaksa nähdä sitä vaivaa, ei välttämättä kukkaro kestä eikä ole aikaakaan tutkia joka ikisen kasviksen vitamiineja ja punnita määriä -ja harvalla on siihen taitoakaan niin paljon, että menisi varmasti oikein. Nutriletteissa joku on tehnyt sen työn puolesta ja saa pääsääntöisesti kaiken tarvittavan sille ajanjaksolle, jolle se on tarkoitettu.

Täytyy myös muistaa, että nutrilett ei ole elämäntapa. Se on vain hetkellisesti kestävä jakso, jolla pudotetaan painoa vauhdilla. Nopea ja suuri painonpudotus esim. valmistaa leikkaukseen vähentämällä huomattavasti riskejä, joita leikkaukseen sisältyy. Yhtälailla nutrilett voi olla alkusysäys ja motivaatio pysyvään elämäntapojen muutokseen.

Mun mielestä painonpudotus ei ole helppoa, joten onnittelut kaikella, jotka siihen pystyvät tavalla tai toisella! Söipä sitten nutriletteja, karppasi tai veti E-aineita ja zero-juomia kaksin käsin.

Äänestä
  • On niitä haitallisia lisäaineitakin kuten nitriitti mutta suurin osa on ok. Pohdin itse pitäisikö alottaa kuukauden nutraus kun olisi siihen hyvä tilaisuus jota ei välttämättä tule ihan vähään aikaan.

    Äänestä

  • "Tuo on ihmeellinen kuvitelma, että aina jos aineelle löytyy E-koodi sen kuvitellaan olevan epäterveellistä."

    Onhan niitä muutamia joiden luullaan nykytiedon varassa olevan terveydelle haitattomia.

    Onko tuo sinun esimerkkisi, sitruunan mehu, terveydelle sama asia kuin syntettisesti valmistettu sitruunahappo ei taida olla täysin varma asia.

    Wikipedia: Vuonna 1977 Lever Brothersille myönnettiin patentti sitruunahapon kemialliselle synteesille aloittaen joko aconiittisista tai isositraatti / alloisositraattisista kalsiumsuoloista korkeapaineolosuhteissa; tämä tuotti sitruunahappoa melkein kvantitatiivisessa konversiossa siinä, mikä näytti olevan käänteinen, ei-entsymaattinen Krebs-syklireaktio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tuo on ihmeellinen kuvitelma, että aina jos aineelle löytyy E-koodi sen kuvitellaan olevan epäterveellistä."

    Onhan niitä muutamia joiden luullaan nykytiedon varassa olevan terveydelle haitattomia.

    Onko tuo sinun esimerkkisi, sitruunan mehu, terveydelle sama asia kuin syntettisesti valmistettu sitruunahappo ei taida olla täysin varma asia.

    Wikipedia: Vuonna 1977 Lever Brothersille myönnettiin patentti sitruunahapon kemialliselle synteesille aloittaen joko aconiittisista tai isositraatti / alloisositraattisista kalsiumsuoloista korkeapaineolosuhteissa; tämä tuotti sitruunahappoa melkein kvantitatiivisessa konversiossa siinä, mikä näytti olevan käänteinen, ei-entsymaattinen Krebs-syklireaktio.

    Mahdollista stereoisomeriaa lukuunottamatta tuollaiset aineet ovat identtisiä. Niitä ei pysty erottamaan kemisti eikä luonto. Sitruunamehussa on luonnollisesti muutakin kuin sitruunahappoa mutta jos kaivataan pelkkää happamuudensäätöä niin sitruunahappo on ok.

    Coca Kolaan käytetään happamuudensäätöaineena fosforihappoa. Se oli aikoinaan halvempaa kuin sitruunahappo.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Palataanpa takaisin "Anonyymi Tänään 07:38" kirjoittamaan.

    Kumpi on parempi, eli terveellisempi, eli terveyttä ylläpitävämpi, kun tuotteen etiketissä lukee:

    A) sisältää x grammaa sitruunahappoa E330.

    tai

    B) sisältää y grammaa sitruunan mehua hedelmästä.

    Jossa x sekä y pitävät sisällään saman määrän sitruunahappoa.

    Sitruunahapon osalta ei ole eroa mutta sitruunamehussa on hivenen esimerkiksi C-vitamiinia. Mitattavaa eroa tuskin on.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Sitruunahapon osalta ei ole eroa mutta sitruunamehussa on hivenen esimerkiksi C-vitamiinia. Mitattavaa eroa tuskin on.

    Täysin sama ero tässä on kyseessä kuin siinä että suojaravintoaineet saadaan paljon terveellisemmin tuoreesta kunnollisesta ruuasta kuin pilleristä/kapselista. Se mainitaan jopa kaikkien pilleri/kapselipurkkien etiketissäkin.

    Sitruunan mehussa on erittäin helposti mitattava ero synteettiseen sitruunahappoon verrattuna muun muassa siinä että se sisältää luonnollisen sitruunahapon lisäksi luonnollista omenahappoa.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Sitruunahapon osalta ei ole eroa mutta sitruunamehussa on hivenen esimerkiksi C-vitamiinia. Mitattavaa eroa tuskin on.

    Niin. No ei kannata nimetä sitä c-vitamiinia askorbiinihapoksi kun sitten sitä taas ei joku uskalla ostaa.

    Nutrilettien tuoteselosteessa on vain liian hienoja sanoja käytetty. Kun joku ei niitä ymmärrä, päättää sen olevan epäterveellistä.

    Itse luotan enemmän synteettisesti valmistettuihin tuotteisiin. Tietää ainakin mitä saa. Se, että saman aineen voi saada jonkun kasviksen mukana, ei tarkoita, etteikö siinä voisi saada myös muita haitallisia aineita kun on luonnonmukaista.

    Kyllähän ihmisiä kuolee luotaistuotteisiin ja maksa-arvot kohoavat luontaistuotelääkkeillä pilviin, kun halutaan saada "puhtaampaa" luonnonmukaista hoitoa. Oikeasti on turvallisempaa hankkia puhdasta tuotetta, jota on tutkittu.

    En sano, etteikö kasviksilla voi laihduttaa enkä väitä etteivät olisi pääsääntöisesti terveellisiä. Se kuitenkin, että erottaa kemiallisesti sen hyvän osan ja jättää huonot pois, ei kuitenkaan tee myrkkyä.

    "Itse luotan enemmän synteettisesti valmistettuihin tuotteisiin"

    Tietenkin väität luottavasi synteettisesti valmistettuihin "tuotteisiin" enemmän kuin luonnon tarjoamiin luonnollisiin tuotteisiin, koska olet terveydenedistelemiskauppaketjun helppoheikki.

    Mutta synteettisesti valmistettuja tuoteita ei juurikaan oikeassa elämässä ole olemassa lainkaan, niitä ilmenee vain sinun harhaisesta mielikuvituksessasi. Todellisuudessa on vain synteettisesti valmistettuja ainesosia. Ajatellaan nyt vaikkapa synteettisesti valmistettua lohta, synteettisesti valmistettua sammen mätiä, synteettisesti valmistettua ranskalaista
    homejuustoa, j.n.e. Niitä ei oikeasti ole saatavilla.

    Jos elintarvikkeeseen on lisätty askorbiinihappoa niin se on joko l-askorbiinihappoa, d-askorbiinihappoa tai noiden seos. D-askorbiinihappolla ei ole vitamiinivaikutusta joten ihan samasta ei ole kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Itse luotan enemmän synteettisesti valmistettuihin tuotteisiin"

    Tietenkin väität luottavasi synteettisesti valmistettuihin "tuotteisiin" enemmän kuin luonnon tarjoamiin luonnollisiin tuotteisiin, koska olet terveydenedistelemiskauppaketjun helppoheikki.

    Mutta synteettisesti valmistettuja tuoteita ei juurikaan oikeassa elämässä ole olemassa lainkaan, niitä ilmenee vain sinun harhaisesta mielikuvituksessasi. Todellisuudessa on vain synteettisesti valmistettuja ainesosia. Ajatellaan nyt vaikkapa synteettisesti valmistettua lohta, synteettisesti valmistettua sammen mätiä, synteettisesti valmistettua ranskalaista
    homejuustoa, j.n.e. Niitä ei oikeasti ole saatavilla.

    hvp27 - KNM: 6 - 0.

    Äänestä

Ja kusetettuja ja kusetettavia piisaa.
Ei ihme että kansa ostaa kaiken maailman ihmetuotteita jotka eivät toimi pitkällä tähtäimellä. Jaetaanhan hoidossakin pelkästään toimimattomia neuvoja,

Äänestä

Kiva kuulla, että pidät tuotetta edullisena

Äänestä
  • Halpaa han tuo on. 4€ per päivä eikä tarvitse ruokaa.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Halpaa han tuo on. 4€ per päivä eikä tarvitse ruokaa.

    Ja kilohinta oli?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kilohinta oli?

    Makaroni maksaa euron per kilo, suola 50 senttiä kilo ja vettä saa 300 litraa eurolla.

    Kyllä halvemmallakin siis selviää!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kilohinta oli?

    Mitä väliä kun päivä maksaa 4€? Päivän annos sisältää kaiken tarvittavan minimitasolla. Ei onnistu makaronilla.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Mitä väliä kun päivä maksaa 4€? Päivän annos sisältää kaiken tarvittavan minimitasolla. Ei onnistu makaronilla.

    Miten määrittelet kaiken tarvittavan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten määrittelet kaiken tarvittavan?

    Niissä on tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet. Proteiinia riittävästi samoin kuin hiilihydraattia. Välttämättömät rasvahapot myös mutta ei yhtään turhaa rasvaa.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Niissä on tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet. Proteiinia riittävästi samoin kuin hiilihydraattia. Välttämättömät rasvahapot myös mutta ei yhtään turhaa rasvaa.

    Käypä hoito ENE-dieetin toteutuksesta:

    Päivittäin syötävä määrä ENE-valmisteita sisältää proteiinia noin 60 grammaa. Se ei kuitenkaan yksin riitä, vaan riittävän proteiinin saannin turvaamiseksi ja liiallisen lihaskadon ehkäisemiseksi valmisteiden lisäksi suositellaan joka päivä vähintään 20 grammaa proteiinia (=n. 100 g hiilihydraatittomia proteiininlähteitä), jonka laihduttaja saa vähän energiaa sisältävistä proteiinipitoisista ruoka-aineista.

    Laitan tähän vielä linkin: https://www.kaypahoito.fi/nix02787

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käypä hoito ENE-dieetin toteutuksesta:

    Päivittäin syötävä määrä ENE-valmisteita sisältää proteiinia noin 60 grammaa. Se ei kuitenkaan yksin riitä, vaan riittävän proteiinin saannin turvaamiseksi ja liiallisen lihaskadon ehkäisemiseksi valmisteiden lisäksi suositellaan joka päivä vähintään 20 grammaa proteiinia (=n. 100 g hiilihydraatittomia proteiininlähteitä), jonka laihduttaja saa vähän energiaa sisältävistä proteiinipitoisista ruoka-aineista.

    Noin olikin. En ole tarkistanut proteiinin määrää vaan luottanut valmistajaan. Outoa että proteiinia on noin vähän. Energiaa tuollaiset 130 kcal niin 6 pussia päivässä tuottaa tosissaan vain 60 g joka on kyllä aika vähän.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Noin olikin. En ole tarkistanut proteiinin määrää vaan luottanut valmistajaan. Outoa että proteiinia on noin vähän. Energiaa tuollaiset 130 kcal niin 6 pussia päivässä tuottaa tosissaan vain 60 g joka on kyllä aika vähän.

    Myös hyviä rasvahappoja Käypä hoito neuvoo lisäämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös hyviä rasvahappoja Käypä hoito neuvoo lisäämään.

    No niitä noissa on kyllä ihan tarpeeksi kun kuuri kestää vain 3 viikkoa. Söisin kyllä päivässä yhden salaatin vaikkapa broilerilla ja hiukan öljyä salaatinkastikkeeseen jos nutraoson nyt.

    Äänestä

Sinua voidaan pettää monella muullakin tavalla ja luuloilla mutta jos on enemmän rahaa kuin järkeä niin siitä vaan.

Äänestä
  • Kuka siellä huuteloo?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka siellä huuteloo?

    "Kuka siellä huuteloo?"

    joku jolla on riittävästi molempia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kuka siellä huuteloo?"

    joku jolla on riittävästi molempia

    Joku, jolla on puutetta molemmista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Hei katsoin tätä nutriletti painon pudottaja valmistetta.3,5% kuivattua kasvista eli kaikki muu aivan jotain kummallista.Ei tuohon hintaan saa mitään hyvää.Todella ala arvoinen tuote.Itse tekemällä vihanneksista keittoa saa juuri sitä mitä tarvitsee.Laadukas tuote maksaa 5 kertaa enemmän.Kuka ostaa tätä ei kukaan.Muukin laihdutus tuotteet aivan fiaskoja.Sokerittomat tuotteet mitä niitä onkaan ei pidä missään nimessä ostaa.E-koodit kätkee alleen sokeri aineita keinotekoisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu