Ystävän hylkäämät kertovat....
Ensimmäisen kerran se tapahtui 20 vuotta sitten, kun paras ystäväni, jonka kanssa jaoin kaikki ilot ja surut sekä matkustelin ulkomailla katosi täysin yllättäen elämästäni.
Tapasimme koirien kautta ollessamme 24- ja 25-vuotiaita ja olimme kuin paita ja peppu kymmenen vuoden ajan.
Ystäväni ei vastannut enää puhelimeen tai kirjeisiin, ei avannut oveaan, ei koskaan selittänyt, miksi toimi näin. Olen yrittänyt saada vielä viime vuonnakin selville asiaa, hän ei edelleenkään vastaa viesteihini mitenkään, on kuin minua ei olisi olemassa enää. Olen asiasta edelleen hämmentynyt ja surullinen, kaipaan valtavasti ystävääni.
Nyt olen taas samassa tilanteessa. Tutustuin netin kautta ihmiseen, jonka kanssa meistä tuli erittäin läheiset ystävät. Soittelimme usein ja jaoimme elämämme täysin.
Asumme eri paikkakunnilla ja välimatkaa on noin sata kilometriä. Vaikka hänellä olikin auto ja ajokortti, hän ei koskaan halunnut tulla luokseni käymään. Yhden kerran vuosi sitten hän keväällä tuli luokseni ja oli muutaman päivän. Hänen piti tulla samana kesänä uudelleen, mutta ei koskaan tehnyt niin.
Olimme hyvinkin läheisiä liki neljä vuotta ja sitten hän vain lopetti yhteydenpidon kokonaan.
Kun yritin selvittää, mitä tapahtui, hän kertoi keskittyvänsä omaan elämäänsä. Aiemmin kun kerran ehdotin hänelle laivareissua, hän sanoi, ettei pidä laivoista, koska pelkää vettä. Nyt sitten vappuna hän jakoi sosiaalisessa mediassa kuvia Tallinnan reissustaan muiden kanssa ja kehui, kuinka oli kivaa ja kuinka pitää lähteä pian uudestaan.
Ihmisen mieltä ei voi ymmärtää kukaan koskaan. Olen itse psykologian ammattilainen, mutta se ei minua ole auttanut ymmärtämään toisten outoja mielenliikkeitä. Olen huomannut, että ihmissuhteet ovat nykyään täysin kertakäyttöisiä ja helposti korvattavia.
https://www.iltalehti.fi/tosielamaa/a/201806122201008796
Oletko hylännyt ystäviä? Miksi?
Ensimmäisen kerran se tapahtui 20 vuotta sitten, kun paras ystäväni, jonka kanssa jaoin kaikki ilot ja surut sekä matkustelin ulkomailla katosi täysin yllättäen elämästäni.
Tapasimme koirien kautta ollessamme 24- ja 25-vuotiaita ja olimme kuin paita ja peppu kymmenen vuoden ajan.
Ystäväni ei vastannut enää puhelimeen tai kirjeisiin, ei avannut oveaan, ei koskaan selittänyt, miksi toimi näin. Olen yrittänyt saada vielä viime vuonnakin selville asiaa, hän ei edelleenkään vastaa viesteihini mitenkään, on kuin minua ei olisi olemassa enää. Olen asiasta edelleen hämmentynyt ja surullinen, kaipaan valtavasti ystävääni.
Nyt olen taas samassa tilanteessa. Tutustuin netin kautta ihmiseen, jonka kanssa meistä tuli erittäin läheiset ystävät. Soittelimme usein ja jaoimme elämämme täysin.
Asumme eri paikkakunnilla ja välimatkaa on noin sata kilometriä. Vaikka hänellä olikin auto ja ajokortti, hän ei koskaan halunnut tulla luokseni käymään. Yhden kerran vuosi sitten hän keväällä tuli luokseni ja oli muutaman päivän. Hänen piti tulla samana kesänä uudelleen, mutta ei koskaan tehnyt niin.
Olimme hyvinkin läheisiä liki neljä vuotta ja sitten hän vain lopetti yhteydenpidon kokonaan.
Kun yritin selvittää, mitä tapahtui, hän kertoi keskittyvänsä omaan elämäänsä. Aiemmin kun kerran ehdotin hänelle laivareissua, hän sanoi, ettei pidä laivoista, koska pelkää vettä. Nyt sitten vappuna hän jakoi sosiaalisessa mediassa kuvia Tallinnan reissustaan muiden kanssa ja kehui, kuinka oli kivaa ja kuinka pitää lähteä pian uudestaan.
Ihmisen mieltä ei voi ymmärtää kukaan koskaan. Olen itse psykologian ammattilainen, mutta se ei minua ole auttanut ymmärtämään toisten outoja mielenliikkeitä. Olen huomannut, että ihmissuhteet ovat nykyään täysin kertakäyttöisiä ja helposti korvattavia.
https://www.iltalehti.fi/tosielamaa/a/201806122201008796
Oletko hylännyt ystäviä? Miksi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tulee mieleen että jutun kertoja on tyyppi, joka imee ystäviltä energian. Tyyppi joka ottaa paljon mutta ei anna juurikaan takaisin.
Tuollaiset tyypit eivät yleensä itse tajua olevansa energiasyöppöjä, jotka kuluttavat ystävänsä loppuun. He harvoin näkevät omassa käytöksessään mitään vikaa. Heille on siksi turhaa ryhtyä tekemään listaa kaikesta, mikä heidän käyttäytymisessä on mieltä kaihertanut.
Energiasyöpöt ovat usein narsistisia, itsekeskeisiä, marttyyreja, manipulaattoreita, uhriutujia ja syyllistäjiä.
Jos tuo olisi käynyt kertojalle vain kerran, olisi uskottavampaa vieritellä syytä toisen niskaan. Mutta jos jollekin tapaa käydä aina samalla tavalla, rupeaa tyhmempikin miettimään, että olisiko omassa käytöksessä jotain petrattavaa.
Hulluuden merkki on toistaa samaa toimintamallia, mutta odottaa erilaisia lopputuloksia.
Oletko hylännyt ystäviä? Olen. Tai oikeammin en kokenut heitä enää ystäviksi, kun jätin heidät elämästäni. Jotkut on myös ihan itsekseen häipyneet, ehkäpä samasta tai jostain muusta syystä. Nuoruuden ystäviä on muuttanut pitkin maailmaa, luonnollisia elämän pois kuljettamia.
Miksi? Jos olen jonkun jättänyt pois kelkasta, en ole kokenut häntä tai hänen toimintaa ystävyytenä. Juoruilijoita enimmäkseen on kelkasta tippunut. Epälojaalit ja hyväksikäyttävät nyt ei minusta vaan ole ystäviä. Jotka toimii ystävyyttä särkien, ei rakentaen ja ylläpitäen. Ja nuo muualle muutot on usein nuoruudessa sitten taas vaan katkaisseet yhteydet.
Olisin kai voinut jatkaakin, mutten väkisin. Takes 2 to tango.
Joskus kuuntelin radiosta, että ystävyyssuhteet perustuu vastavuoroisuuteen. Kun saat jotain suhteelta, jaksat siihen myös sijoittaa. Jos se kääntyy sellaiseksi, että vain toinen siihen sijoittaa ja toinen syö ainoastaan kuormasta, jotkut ottaa ”ritolat”.
Se, että miten kukakin osaa tälläisen sanoa ulospäin, onkin toinen juttu.
Itse en enää jaksa selitellä mitään kellekkään. Miksi ihmeessä pitäisi? Mitä se muuttaisi?
Joidenkin ystävien kanssa kun homma toimii vaan helposti, niin miksi pitäisi joku muka ”opettaa” olemaan ystävä?
Lisäksi sitä muuttuu itsekin. En esimerkiksi jaa samoja arvoja elämässä nyt, kuin vaikka 10 vuotta sitten. Ystävyyssuhteet saattaa luonnollisesti hiipua kaveruudeksi, kun ei ole enää yhteistä jaettavaa... toinen puhuu perheestä, toinen työstä ja kesämökistä.
Tarve se ystävyyssuhteissakin puhuu...
Työkaverin vaihtaessa työpaikkaa loppuu ihmissuhde siihen, tai se ainakin muuttuu. Ei sukulaisetkaan ole virallisesti ystäviä, vaan suku on se mikä toimii yhdistävänä tekijänä, jos joku on tekemisissä serkkunsa tms. kanssa. Perintöriidat voivat rikkoa nekin siteet.
Vaikka aloitus olikin kopio lehtijutusta, niin onhan se hyvä muistutus siitä että loppujen lopuksi täällä ollaan yksin. Edes avioliitot eivät kestä "kunnes kuolema erottaa". Avioliitot voivat myös sammuttaa kaverisuhteita kun "kolmas pyörä" ei mahdu enää mukaan.
En ole tullut hylätyksi tai unohdetuksi enää pitkiin aikoihin, mutta se johtuu lähinnä siitä että uusia ystävyyksiä ei ole syntynyt, joten "tyhjästä on paha nyhjästä". Aina voi jonkun kanssa rupatella, mutta siitä ei ole tullut sitä juttelua enempää.