marraskuussa 1939. Ihan sen takia, että ei valtioitten kesken ole koskaan solmittu eikä tulla solmimaankaan ikuisia sopimuksia joista ei koskaan pääse eroon. Sellaista sopimusehtoa ei mikään valtio ole tunnustanut eikä tule tunnustamaankaan. Myös Suomi rikkoi 1941 voimassaolleen rauhansopimuksen vaikkei siinäkään ollut irtisanomisklausuulia.
Ystävyys- ja hyökkäämättömyyssopimukset solmitaan aina tietyssä maailmantilanteessa. Tilanteitten muuttuessa maat noudattavat valtiollista itsekkyyttä ja irtaantuvat sopimuksistaan.
Jos vaaditaan ikuisia valtiosopimuksia niin löytyykö niistä esimerkkejä ? Montako Sumerin tai Rooman tekemää sopimusta mahtaa vielä olla voimassa. Tai USAn intiaaniheimojensa kanssa tekemää rajasopimusta, eiköhän ne kaikki ole USA viimeistään jo 1800-luvulla rikkonut koska eivät sen mielestä enää sopineet siihen aikaan.
Ystävyys- ja hyökkäämättömyyssopimukset solmitaan aina tietyssä maailmantilanteessa. Tilanteitten muuttuessa maat noudattavat valtiollista itsekkyyttä ja irtaantuvat sopimuksistaan.
Jos vaaditaan ikuisia valtiosopimuksia niin löytyykö niistä esimerkkejä ? Montako Sumerin tai Rooman tekemää sopimusta mahtaa vielä olla voimassa. Tai USAn intiaaniheimojensa kanssa tekemää rajasopimusta, eiköhän ne kaikki ole USA viimeistään jo 1800-luvulla rikkonut koska eivät sen mielestä enää sopineet siihen aikaan.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Minulle sanoi joku lakimies joskus, että ei ikuisia sopimuksia olekaan. Kaikki ne voidaan lopettaa joskus.
Stallari jankuttaa ”ikuisista” sopimuksista vaikka sellaisista ei kukaan muu ole edes maininnut!
YlEensä sopimukset ovat voimassa ’toistaiseksi’!
Mitä Talvisotaan tulee niin Neuvostoliitto rikkoi heti alkuun sotimisen perussääntöä vastaan!
Se hyökkäsi Suomeen 30.11.1939 ILMAN EDELTÄVÄÄ SODANJULISTUSTA!
Lisäksi ennen hyökkäystään neukku irtisanoi Suomen ja neukun välisen keskinäisen hyökkäämättömyyssopimuksen, VAIKKA Se ei sopimuksen pykälien mukaan ollut tuolla hetkellä irtisanottavissa!
------Se hyökkäsi Suomeen 30.11.1939 ILMAN EDELTÄVÄÄ SODANJULISTUSTA!-----
Tuo on lähinnä muotoseikkoja koskeva virhe, ei sen kummempi. Sota on sama sota oli se virallisesti julistettu tai ei.
” Tuo on lähinnä muotoseikkoja koskeva virhe, ei sen kummempi. ”
Kyllä se ON KUMMEMPI! Itse julistelet tavan takaa Persianlahden 2003 sotaa vääräksi juuri muotoseikantakia!
”Sota on sama sota oli se virallisesti julistettu tai ei.”
Ei suinkaan! Kysyit virhettä ja niitä kerrottiin. Ei stallarin mielipide asiaa muuksi muuta!
Tiltu parka kusi omiin muroihinsa ! Jo Tarton rauhansopimus oli solmittu ikuisiksi ajoiksi.
Suomella ja Neuvostoliitolla oli myös hyökkäämättömyyssopimus solmittu v. 1932 tammikuun 21 , allekirjoitukset Helsingissä. Molemmat sopimukset rikottiin mennen tullen Neuvostoliiton toimesta.
-----Jo Tarton rauhansopimus oli solmittu ikuisiksi ajoiksi.------
Niin oli Moskovan rauhansopimuskin.
-----Suomella ja Neuvostoliitolla oli myös hyökkäämättömyyssopimus solmittu v. 1932 tammikuun 21 , allekirjoitukset Helsingissä.-------
Kaikki sopimukset tehdään tietyssä viitekehyksessä. Eurooppa oli aika tavalla eri syksyllä -39 kuin tammikuussa -32. Muutoksen olivat aiheuttaneet Saksan hyökkäys ja Englannin sekä Ranskan sodanjulistukset.
#* Niin oli Moskovan rauhansopimuskin. #*
Ei ollut, koska se oli välirauhansopimus !
” Kaikki sopimukset tehdään tietyssä viitekehyksessä. Eurooppa oli aika tavalla eri syksyllä -39 kuin tammikuussa -32. Muutoksen olivat aiheuttaneet Saksan hyökkäys ja Englannin sekä Ranskan sodanjulistukset.”
Aika ontuva selitys? Pääseekö sopimuksesta sillä, että sanoo mielipiteenään ajan kuluneen? Yleensä sopimuksesta sanoudutaan irti ja oikea prosessi on myös kerrottu sopimuksessa!
Itse julistelet tavan takaa Persianlahden 2003 sotaa vääräksi juuri muotoseikantakia!
Jo vainen valehteletkin. Kukaan ei ole tuominnut tuota hyökkäystä rikolliseksi jonkun muotovirheen takia. Se oli raaka rikos ihan muodoista riippumatta, tismalleen samaa kuin Talvisota, ei yhtään vähäisempi.
Onko sinulla valehtelu jo geeneissä vai opittua ?
” Se oli raaka rikos ihan muodoista riippumatta, tismalleen samaa kuin Talvisota, ei yhtään vähäisempi.”
Eikö Krimin anastus ja liittäminen ole selkeämpi esimerkki raa’asta rikoksesta?
Onko sinulla valehtelu jo geeneissä vai opittua ?
#* Niin oli Moskovan rauhansopimuskin. #*
Ei ollut, koska se oli välirauhansopimus !
Kerronpa sinulle, mitään tuollaista soopaa ei siinä paperissa lukenut. Sopimuksen rikkojien jälkikäteen keksimä mottipäinen termi.
Tosin, jos sopimusta noin tulkitaan niin silloinhan neukkuakaan ei voi syyttää sopimuksen rikkomuksista, jos ei Suomeakaan.
” Kerronpa sinulle, mitään tuollaista soopaa ei siinä paperissa lukenut. Sopimuksen rikkojien jälkikäteen keksimä mottipäinen termi.”
Voit toki kertoa, mutta kaikki tietää, että juttusi on vain Tarkkispojan hevoshumppaa!
”Tosin, jos sopimusta noin tulkitaan niin silloinhan neukkuakaan ei voi syyttää sopimuksen rikkomuksista, jos ei Suomeakaan.”
Ilman muuta voi! Ei se pitänyt mitään sopimusta, joka vain oli edullista rikkoa!
Hahaaa,+neitii+Vitsiniekka+kirjailee+miten+Moskovan+rauhansopimus+oli+Suomelle+vain+välirauhansopimus+jota+Suomen+ei+tarvinnut+noudattaa+mutta+neukkua+se+sitoi+100+%.
Keksi+pelle+jotain+muuta+ja+uutta+ja+älykkäämpää+jos+osaat,+tuollaisille+tulkinnoillesi+nauravat+jo+naurismaan+aidatkin.
Nyt on tietysti muistettava se tosiasia, että Neuvostoliitto hyökkäsi pommikonein suomalaisia aluksia vastaan merellä 22.6.1941 klo 06:05 ja pommitti jälleen 25.6. lukuisia Suomen kaupunkeja, tällä kertaa peräti 500 koneen voimin, joista 27 ammuttiin alas.
Tuon suurpommituksen jälkeen Suomen valtiojohto totesi Suomen olevan jälleen sodassa Neuvostoliittoa vastaan.
Mitä tulee talvisodan jälkeen maaliskuussa 1940 solmittuun Moskovan rauhansopimukseen, niin se näyttää olleen Neuvostoliiton kommunismidiktatuurille vain välietappi ja Suomen itsenäisyyden lakkauttaminen oli yhtälailla päämäärä kuin se oli ollut puna-armeijan hyökätessä maahamme marraskuussa1939.
Katsotaanpa mitä Vjatšeslav Molotov ilmoitti Liettuan ulkoministeri Vincas Krėvė-Mickevičiukselle Kremlissä 30.6.1940, vain kolme ja puoli kuukautta talvisodan rauhan solmimisen jälkeen
”Teidän on ymmärrettävä, että pienet kansat tulevat häviämään tulevaisuudessa. Teidän Liettuanne ja muiden Baltian kansojen, Suomi mukaan luettuna on liityttävä kunniakkaaseen neuvostokansojen perheeseen. Sen vuoksi teidän tulisi nyt alkaa perehdyttää kansaanne neuvostojärjestelmään, joka tulevaisuudessa tulee hallitsemaan kaikkialla Euroopassa ja jota tullaan toteuttamaan nopeammin joissakin paikoissa, kuten Baltian maissa ja myöhemmin muualla.”
Viro, Latvia ja Liettua pakkoliitettiin Neuvostoliiton kommunismidiktatuuriin pian tuon Molotovin tuomion jälkeen, kun taas Suomen osalta Kremlin suunnitelma meni myttyyn jo toistamiseen kun Hitler muutti aiempaa ynseää kantaansa ja aloitti lähentymisensä Suomen kanssa, tietysti pelkästään omista itsekkäistä syistään, mutta torpaten joka tapauksessa Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin suunnitelmat maamme itsenäisyyden lakkauttamisesta.
-----Sopimukset ovat Venäjälle vain menetelmä huijata vastustajaa.-----
Kuten oli Suomellekin Moskovan rauhan sopimus vain "välirauhansopimus" siksi aikaa, että tilanne muuttuu ja Suomi pääsee rikkomaan sopimuksen ja hyökkäämään.
-----Venäläinen tulkinta sopimuksista on, että ne sitovat vain vastapuolta, ei heitä itseään.-----
Mitä päkätät ? Itsehän toitotat miten Moskovan rauhansopimus oli Suomelle vain "välirauhansopimus" mutta N-liittoa se sitoi täydellisti. Kumma tyyppi kun härskisti syyttää muita siitä mitä itse tekee.
Tarton rauhassa Petsamo sovittiin Suomelle IKUISIKSI AJOIKSI!
Tämän aloituksen tekijä luonnollisesti VALEHTELEE väittäessään muuta.
https://fi.wikisource.org/wiki/Tarton_rauhansopimus
http://prokarelia.net/contract/?x=tartto
4. Artikla
Petsamon alueen, jota rajoittavat:
kaakossa ja idässä: 2 artiklan 1 momentissa mainittu raja;
lännessä: tähänastinen Suomen ja Venäjän raja Jaurijärven lähellä olevasta Korvatunturin rajapyykistä N:o 90 kolmenvaltakunnan rajapyykkiin N:o 94, jossa Suomen, Venäjän ja Norjan rajat yhtyvät; sekä
luoteessa: tähänastinen Venäjän ja Norjan valtakuntien välinen raja,
luovuttaa Venäjä aluevesinensä heti rauhansopimuksen voimaan astuttua ikuisiksi ajoiksi Suomelle täydellisellä suveenisella oikeudella omistettavaksi; ja luopuu Venäjä Suomen hyväksi kaikista oikeuksistaan ja vaatimuksistaan täten luovutettuun alueeseen nähden.
Venäjä poistaa sotaväkensä Petsamon alueelta neljänkymmenenviiden päivän kuluessa rauhansopimuksen voimaanastumisesta lukien.
-----Tarton rauhassa Petsamo sovittiin Suomelle IKUISIKSI AJOIKSI!------
Et taida tietää, että sota kumoaa edelliset rauhansopimukset. Tarton rauhan jälkeen Suomi ja neukkula olivat käyneet kaksi sotaa joten puheet Tarton rauhasta ovat hengetöntä höpinää.
"Tarton rauhan jälkeen Suomi ja neukkula olivat käyneet kaksi sotaa joten puheet Tarton rauhasta ovat hengetöntä höpinää."
Ja noissa molemissa Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri hyökkäsi ensin: talvisodassa 30 marraskuuta 1939 itärajamme yli useasta kohtaa ja ns. jatkosodassa 22.6.1941 klo 06:05 pommittaen suomalaisia aluksia merialueilla ja sitten 25.6. pommittaen lukuisia Suomen kaupunkikohteita peräti 500 koneen voimalla, joista Suomen armeija ampui alas 27.
Tuon jälkeen Suomen valtiojohto totesi maamme olevan jälleen sotatilassa Neuvostoliiton kanssa.
<<Et taida tietää, että sota kumoaa edelliset rauhansopimukset. >>
Tuo kommenttisi osoittaa täydellistä pöljyyttä! Eihän sota mitään muuta, mutta uudet sopimukset voivat muuttaa asioita paljonkin. Vihreän veran ääressä Suomi on hävinnyt eniten alueitaan, EI SODASSA! Koeta muistella mihin tilanteeseen Talvisota päättyi esim. Kannaksella.
Tarton rauhassa Petsamo sovittiin Suomelle IKUISIKSI AJOIKSI!
Tämän aloituksen tekijä luonnollisesti VALEHTELEE väittäessään muuta.
https://fi.wikisource.org/wiki/Tarton_rauhansopimus
http://prokarelia.net/contract/?x=tartto
On selvää, että esim. hyökkäämättömyyssopimuksen kaltaiset sopimukset ovat voimassa vain lyhyen aikaa. Esim. vuonna 1994 Venäjä allekirjoitti Budapestin sopimuksen (Budapest Memorandum), jossa Ukraina luovutti ydinaseensa Venäjälle. Venäjä sitoutui kunnioittamaan Ukrainan rajoja. Nyt kuitenkin Krim on liitetty Venäjään.
Itse Medvedev on todennut, että Venäjä tai mikään muukaan maa ei voi koskaan, eikä millään asiakirjoilla, taata alueellista koskemattomuutta millekään valtiolle, Medvedev sanoi.
Medvedevin mukaan Budapestin sopimuksessa Venäjän takuut pätevät ulkopuolisten aggressioiden uhatessa Ukrainaa tai sen itsenäisyyttä
On siis selvää , että Suomen haihattelu sopimusten pitkästä kestosta perustuu typeryyteen ja tietämättömyyteen. Venäjällä hallitaan nämä asiat paremmin.
Suomalaiset eivät ymmärrä sopimusasioita. Ne on liian monimutkaisia ja pitää lukea myös rivien välit.
Venäjä sitoutui kunnioittamaan Ukrainan rajoja.
Tuskin luki sitäkään, että Ukraina saa ihan vapaasti niin halutessaan lilttyä Natoon ja alkaa venäläisväestönsä vainot ja Krimin saa luovuttaa vaikka amerikkalaisten lentotukikohdaksi ja perustaa Itä-Ukrainaan Naton ohjustukikohtia.
Sopimuksen tekstiä en ole nähnyt ja vain harva lienee mutta kyllä siinä varmaan edellytettiin jotain käytöstapoja Ukrainaltakin Venäjän suuntaan. Ehkä olisi kannattanut Ukrainan pysyä demokratian tiellä.
Kas kun Venäjä ei ole miehittänyt Valko-Venäjää, Pohjois-Koreaa ja Kiinaa, jotka ovat hyvin kaukana demokratian tieltä...
Niitä ei valmistella Natoon eikä niissä vainota venäläisiä. Luulisi jopa sinunkin tämän tienneen mutta ei kai.
Nato on puolustusliitto ja sekös tiltua kyrsii.
Ukraina voi järjestää itsenäisenä demokraattisena valtiona maanpuolustusasiansa aivan miten se parhaaksi näkee. Ei siihen pidä ulkopuolelta puuttua. Ydinaseet on asia erikseen, niitä ei pidä päästää leviämään.
-----Ukraina voi järjestää itsenäisenä demokraattisena valtiona maanpuolustusasiansa aivan miten se parhaaksi näkee. --_---
Saman kai saa tehdä muutkin maat kuten Venäjä esimerkiksi. Ei Venäjäkään itsenäisenä valtiona ole alisteinen Ukrainan päätöksille, saa tehdä omat johtopäätöksensä kuten USA teki 1962 ja saatiin Kuuban ohjuskriisi ja melkein 3. Maailmansota ydinasein.
Ukrainalla on itsenäisenä valtiona oikeus päättää omista asioistaan, eikä Venäjällä ole veto-oikeutta.
Venäjä on sitoutunut muun muassa ETYJ:in päätösasiakirjassa siihen, että suvereeneilla valtioilla on oikeus valita itse omat liittokuntansa.
Venäjän Ukrainaa vastaan hyökkäämisessä ja Krimin miehityksessä oli kyse siitä, että ukrainalaiset eivät halunneet liittyä Venäjän johtamaan Euraasian Unioniin vaan lähentyä Euroopan unionia, ja tämä oli itsevaltaiselle Neuvostoliiton kasvatti Putinille sen luokan arvovaltakysymys, että hän oli valmis viemään Venäjän sotaan, ja samalla tietysti pakotteiden alle ja hylkiövaltioksi.
https://yle.fi/uutiset/3-7470369
Venäjä on Ukrainaan kuuluvalla Krimillä miehittäjävaltio.
"Krimin niemimaan laittomasta liittämisestä Venäjään tulee 18. maaliskuuta kuluneeksi kuusi vuotta. Kyseessä on vakava kansainvälisen oikeuden ja YK:n peruskirjan vastainen toimi."
https://um.fi/tiedotteet/-/asset_publisher/ued5t2wDmr1C/content/ulkoministeri-haavisto-krim-on-osa-ukrainaa
------Ukrainalla on itsenäisenä valtiona oikeus päättää omista asioistaan, eikä Venäjällä ole veto-oikeutta-----------
Ei Venäjä mitään veto-oikeutta ole käyttänytkään. On käyttänyt itsepuolustusoikeuttaan johon silläkin lienee oikeus.
Venäjä on hyökännyt Ukrainan valtioalueelle ja miehittää Ukrainaan kuuluvaa Krimiä.
Blaa blaa blaa, tuota samaa lapualaista sontaa.
Ne ovat faktatietoja, joita tuskin pystyt kiistämään!
Tietenkin voit huvittaa kuulijoita ylimääräistä kertomalla, mitä ”lapualaista” noissa tiedoissa oli?
Venäjän hyökkäämisestä Ukrainan puolelle ei ole mitään todisteita, on vain fraasi jota toistellaan Venäjä-vihassa.
Krimin luovutus Ukrainalle oli laiton. Ukrainalainen Hrusthov päätti yksin ja saneli. Venäjä oikaisi vanhan vääryyden. Ukrainalaisena Hrusthov oli jäävi sitä päättämään.
"Ukrainalaisena Hrusthov oli jäävi sitä päättämään."
Sama juttu kuin jos joku RKP:n mahtiherra onnistuisi yksin päättämään, että Suomen rannikon ruotsinkieliset alueet liitetään Ruotsiin.
Niin ja vaikka Venäjä vahvistikin Budapestin sopimuksessa Krimin kuuluvan Ukrainaan niin sopimus on voimassa vain Venäjän määrittämän väliajan.
” Venäjän hyökkäämisestä Ukrainan puolelle ei ole mitään todisteita, on vain fraasi jota toistellaan Venäjä-vihassa.”
TODELLISUUDESSA ITSE presidentti Putin ITSE totesi, että kaappauksen käynnistäjät eli ”pienet vihreät miehet” kuuluivat Venäjän erikoisjoukkoihin!
”Krimin luovutus Ukrainalle oli laiton. Ukrainalainen Hrusthov päätti yksin ja saneli. Venäjä oikaisi vanhan vääryyden. Ukrainalaisena Hrusthov oli jäävi sitä päättämään.”
Kun Neuvostoliiton silloinen kiistaton johtaja venäläinen Hrutshev asian järjesti niin se EI VOINUT OLLA laiton!
”Sama juttu kuin jos joku RKP:n mahtiherra onnistuisi yksin päättämään, että Suomen rannikon ruotsinkieliset alueet liitetään Ruotsiin.”
EI LAISINKAAN SAMA! RKP:n ’paikallinen’ ei suinkaan ole Suomen johtaja!
Kreml noudatti pilkulleen sopimusta. Nimittäin molotoff-ribbentropp -sopimusta.
Ja rikkoi Suomen kanssa solmimansa hyökkäämättömyyssopimuksen, joka ei tuona hetkenä ollut sopimuksen pykälien mukaan edes irtisanottavissa!
Valtioiden väliset sopimukset ovat aina irtisanottavissa. Suomikin joskus 1990-luvulla irtisanoi Pariisin rauhansopimuksen aserajoitukset vaikkei sopimuksessa irtisanomisehtoa ollutkaan.
” Valtioiden väliset sopimukset ovat aina irtisanottavissa. Suomikin joskus 1990-luvulla irtisanoi Pariisin rauhansopimuksen aserajoitukset vaikkei sopimuksessa irtisanomisehtoa ollutkaan.”
Ei ole silloin kun sopimuksessa on kerrottu miten ja milloin se ON irtisanottavissa! Neukku rikkoi hyökkäämättömyyssopimuksen laittomasti 1939 ja hyökkäsi ilman sodanjulistusta!
Pariisin rauhansopimusta ei irtisanottu vaan ainoastaan siinä yhdessä kohdassa mainittu jo vanhentunut rajoitus! Kukaan ei vastustanut!
---- ainoastaan siinä yhdessä kohdassa mainittu jo vanhentunut rajoitus! -----
Vaan jospa Suomen ja neukun välinen sopimus oli joltain kohtaa neukun mielestä vanhentunut. Silloinhan se oli ihan sinun luvallasi neukun lupa irtisanoa !
Ei riitä! Suomi ilmoitti omassa tapauksessaan sopijaosapuolille, joista yksikään ei protestoinut vaan vain hämmästeli, että ’pitääkö joku vielä tuollaisesta kiinni’! Ei neukku kysynyt keltään ja sopimus oli vain muutaman vuoden vanha ja siinä oli tarkat määräykser irtisanomisesta!
Joten rikkoi neukku kuten itsekin ymmärrät!
Ei kai Suomi ole minun tietääkseni hyökännyt Venäjälle vuoden 1991 jälkeen vaikka Pariisin rauhansopimus todettiinkin vanhentuneeksi Neuvostoliiton hajoamisen ja Varsovan liiton purkautumisen vuoksi.
Vai onko sinulla jotain sen sortin tarkempaa tietoa, että olisi hyökännyt?
Jonkin sitoumuksen irtisanominen/siitä irtautuminen ja maahan hyökkäys ovat kaksi eri asiaa.
Ei avioliiton purkautuminenkaan oikeuta tunkeutumaan ex-puolison kotiin ja anastamaan tämän omaisuutta.
Vai oikeuttaako sinun mielestäsi?
NL:n rikosten puolustelu on stallarien rutiinityötä.
Siitähän heille palkka maksetaan!
Jokohan nähtiin pohjakosketus trollauksen tasossa aloituksessa, ja muutamissa kommenteissa, vai vieläkö alemmaksi tietämättömyys voi mennä....Sopimuksiin vaaditaan aina kaksi tai useampi osapuoli, ja irtisanoutuminen ei koskaa ole yhden osapuolen saneltavissa, muutoin kuin aseellisesti pakottamalla. Tätä keinoa NL on käyttänyt vahvemman oikeudella usein mm. Suomea kohtaan.