Ihmisten ja tapakulttuurin maallistuminen on hyvä ottaa kohteliaasti huomioon keskinäisessä kanssakäymisessä.
Yhä useammat parit asuvat aluksi avoliitossa ja yhä useammat solmivat siviiliavioliiton. Monessa liitossa toinen kuuluu kirkkoon ja toinen ei. Hääjuhla voi silti olla vaikka kuinka komia.
Yhä useampi lapsi saa nimensä ilman pappia ja kastetilaisuutta. Silti voidaan järjestää perhejuhla, nimiäiset. Nykyäänhän vauva voidaan liittää jäseneksi uskonnolliseen yhdyskuntaan vain molempien vanhempien yhteisellä päätöksellä.
Päivähoidossa ja koulussa kaikki lapset eivät osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin. Elämänkatsomustiedon opetusryhmiä alkaa olla jo pienissäkin kouluissa.
Vaikka lähes 80 prosenttia käy rippikoulun, monet nuoret eivät käy. Ja jotkut käyvät katsomuksellisesti sitoutumattoman Prometheus-leirin. Perhe voi silti järjestää 15-vuotiaalle tavanomaista juhlavamman syntymäpäivät, ja nuori saattaa toivoa ja saada isovanhemmilta ja muiltakin tavanomaista isompia lahjoja.
Huomaavaisuus on paikallaan myös elonkaaren loppupäähän ja hautajaisiin liittyen. Siviilihautajaisten osuus hautauksista lisääntyy, toki jonkinlaisella viiveellä. Omaiset voivat järjestää jäähyväis- eli saattotilaisuuden sekä hautaan laskun ilman pappia, samoin tilaisuuden ennen vainajan tuhkausta tai joskus sen jälkeenkin.
Eivätkä kaikki enää hautaa tai sirottele vainajan tuhkaa hautausmaalle. Sirottelu on mahdollista muuallekin maa- tai vesialueen omistajan luvalla. Kotkassa yli 10 prosenttia vainajista päätyy tuhkana mereen. Sirottelu ei tarkoita, että suru olisi laimeampaa, vaan vainajan muiston ja tahdon kunnioittamista.
Yhteiskunnassa tapahtuu maallistumista eli sekularisaatiota. Perustuslain mukaan julkisen vallan tulee kohdella ihmisiä yhdenvertaisesti myös uskonnosta tai vakaumuksesta huolimatta. Koetetaan myös yksilöinä antaa sijaa ihmisten ajatusten ja perheiden tapakulttuurin kirjon moninaistumiselle.
https://ilkkapohjalainen.fi/mielipide/yleisolta/lukijoilta-myos-uskonnottomuus-huomioon-1.2695438?

Vastaukset 18
Vanhimmat
Muunuskovaisten oikeuksia sorretaan, olen uskovainen vaikken olekkaan.
Muu uskovaisia on Suomessa sen verran vähän että ehtivät sekularisoitua ja kadota ennen kristinuskoa.
Muunsukupuoliset kaivopuistossa sopeutuvat Suomalaiseen yhteiskuntaan.
Ottakaa huomioon juhlissa myös kirkkoon kuulumattomat sukulaiset. Kesä on perhejuhlien kulta-aikaa, mutta kunnioitat patemmin sukulaistesi ja läheistesi katsomusta kun ette pidä häitä ja lasten nimiäisiä kirkossa. Älä pakota heitä tulemaan kirkkoon vastoin omaa tahtoaan,mutta älä sulje valinnoillasi heitä pois sukua yhdistävistä perhejuhlista. Siksi sekulaarit juhlat ovat parempi vaihtoehto kuin niiden uskonnolliset vastineet. Näin varmistat sen ettet loukkaa ketään vaan otatte huomioon jokaisen juhkavieraan yhtä arvokkaana yksilönä. Kiitos.
On yksi uskonto ja loput on keksittyjä. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006579859.html
Jos vaikka covid-19 tuo tuliaisinaan ruokapulan ja nälänhädän, nin sattaa sinullekin ruveta vielä ruokarukous ja virrenveisuu maistumaan.
Mutta se ei osoita sitä, että rukouksista ja virsistä olisi mitään konkreettista hyötyä epidemiaa tai nälänhätää vastaan. Vaikka usko voi luoda toivoa ja auttaa sitä kautta psyykkisesti jaksamaan niin silti se, että ihminen hädissään kääntyy uskomaan tuonpuoleiseen lohtuun, ei ole osoitus siitä, että se tuonpuoleisuus olisi olemassa.
Toivotaan eträ Covid siivoaa uskovaiset pois maapallolta.
Ehkä tuo olisi liian radikaalia. Melkoinen määrä populaatiosta katoaisi.
Nälänhädän oloissa on hyvä kiittää Jeesusta pöydän notkuvista antimista.
Mutta rukoilkaamme nyt: "Kiitos Jeesus, että olet antanut juuri minulle näin runsaasti ruokaa, vaikka kaikilla muilla ei ole mitään. Rakastan Sinua siksikin, että pidät minua näin tärkeänä ja rakkaana. Amen"
Kiitos jeesus että annat minun jeesustella kaikkia köyhiä ja nälkäänäkeviä suomeen .
Meinasit unohtaa kaivopuiston moniosaajat.
Kunnon lahjat "ripittömälle nuorelle". Fiksua skipata rippikoulu- ja konfirmaatiopelleilyt alboineen.
Jeesus sanoi raamatun mukaan... Seuraa minua älä mene Isäsi hautajaisiin... En mennyt, hyvä niin 👍✌️😎
Maan palanen, miksi mudalle pitäisi seremonioita järjestää 👀 Vaan atet menee 😹
"Ripittömälle" nuorelle kunnon lahjat 15-vuotispäivän tai -vuoden merkeissä. Vähintään yhtä hyvät kuin kirkon konfirmaatioon alistuneille.
Kotimaan matka juuri nuoren kanssa, ei koko perheen kanssa. Esim. setä/eno tai tätä tai isovanhemmat.
Ilmaiseksi saatu mainosmustekynä pn sopiva lahja kenelle tahansa 15 kesäiselle kersan jakkaralle jolla kuitenkin on jo kaikkea hilavitkutinta ja älyvempelettä mitä maan päällä vain on.