Muistellaanpa Vietnamia, persianlahden sotaa Afganistania tai mitä tahansa konfliktia niin jokaisessa on tullut ilmi ilmiö nimeltä sotasensuuri. Kun arafat eristetään täysin ulkomaailmasta ja Ramallah on julistettu alueeksi jossa puolueettomat toimittajatkin pakotetaan pois jopa väkivaltaa käyttäen voi Israel käytännössä käyttää tämän jälkeen minkälaisia voimatoimia tahansa mm. siviilejä kohtaan. Muita kirjoituksia mukaillen on kaksinaamaista USA:n puolelta olla maailman ihmisoikeuksien perikuva ja sallia tämä murhenäytelmä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että mm. Israelin ja Israelin myönteiset mediat saavat lähettää propagandaa (valehdella/vääristellä) vapaasti palestiinalaisten saadessa ääntään kuuluville hyvin rajoittuneesti (oikaista valehtelu/kertoa oma näkökulma).
Ministeri (evp. kenraali) Sharonilla on ilmeisesti todella radikaali "palestiinalaisten lopullisen ongelman ratkaisu" kuten hän on itse todennut mutta onko se todellinen ratkaisu turvata myös Israelilaisten turvallinen elämä myös tulevaisuudessa vaiko vain Sharonin elinaikana ? Epäilen. Tästähän on jo merkkejä mm. länsimaiden (mm. EU:n) vastaisesta mielialasta Israelilaisia kohtaan. Sympatia siirtyy yhä enemmän ja enemmän palestiinalaisten puolelle ja vaikka olen itse realisti niin se on minun puolelta tapahtunut jo aikaa sitten.

Vastaukset 7
Vanhimmat
osaltaan tai enemmän totta. vaan sanon että on vaikea uskoa olevan upseeri. :)
tarkoitin siis sitä että suomalaiset upseeritkin onneksi ajattelevat asioita järjellä tosiasioitten lisäksi.
Upseerit eivät yleensä esittele puoluellisia näkökantojaan julkisesti.
Sisäpiirin tietona voin kertoa suomalaisten upseerien selvän enemmistön olevan USA -myönteisiä.
Eihän tuo mikään sisäpiirintieto ole. Tokihan, jos on kyse akselista USA-Sovjet Union, niin lähes kaikki suomelaiset upseerit ovat Amerikka-myönteisiä. Sehän on selvä. JA niin kuuluu ollakin.
Ei tää maailma Pakana-hyvä ole enää noin yksinkertainen että joko kommunisti tai sitten ei.
Ala jo sinäkin elää nykyajassa ja ota kantaa hieman älykkäämmin ja ennakkoluulottomammin tällaisiin karmeisiin sotatoimiin.
Minä toivon,että Arafat saa YK:lta pyytämänsä avun.
"...ota kantaa hieman älykkäämmin ja ennakkoluulottomammin..."
Oletpa älykäs ja ennakkoluuloton. Sinun mielestäsi älykkyys ilmenee siinä, kumman puolen valitsee. Sinun puoltasi kannattavat ovat älykkäitä ja ennakkoluulottomia, kun taas toista puolta kannattavat ovat tyhmiä ja ennakkoluuloisia.
Sinähän olet viisas!
Ehdotan vain tiettyä objektivisuutta ja ennakkoluulottomuutta tarkastellessa Lähi-Idän ongelmaa.
Israel näyttää nyt leikkivän Lähi-Idän Bushia ja kuittaavansa kaikki lahtaamiset ja hävityskset sanalla "terroristien tuhoaminen".
Mikä on terroristi?