Jeesuksen Jumaluudella tarkoitetaan sitä että “Jeesus on Jumala”, mutta Raamatussa ei lue että “Jeesus on Jumala” vaan Raamatussa lukee Jeesuksen itsensä sanomana (Joh 10:36) ja Jumalan todistamana (Luukas 9:35) että Jeesus on Jumalan Poika.
Jumalan evankeliumi Raamatussa on “sanoma hänen Pojastaan” (Room 1:1-4) ei sanoma siitä että “Jeesus on Jumala”.
“Jeesus on Jumala” uskovainen ei siis usko Jumalaa, Jeesusta Kristusta eikä Jumalan evankeliumia.
Sitä mitä Raamatussa käsketään uskomaan “Jeesus on Jumala” uskovainen ei usko.
Johanneksen evankeliumi:
“Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31)
“Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.” (2 Joh 1:9)
Jeesus on Jumala -usko on epäuskoa.
464
1691
Vastaukset
- Anonyymi
Jumalalla on myös toinen esikoinen. 2Moos.4:22-23 Sano silloin faraolle: Näin sanoo Herra: Israel on minun esikoispoikani; sentähden minä sanon sinulle: Päästä minun poikani palvelemaan minua. Mutta jos kieltäydyt päästämästä häntä, niin katso, minä tapan sinun esikoispoikasi. Hoos.11:1 Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsui poikani. Matt.2:15 Ja hän oli siellä Herodeksen kuolemaan asti; että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: Egyptistä minä kutsuin poikani. Luuk.2:7. Hebr.1:6
- Anonyymi
2Moos.4:21 Ja Herra sanoi Moosekselle: Kun tulet takaisin Egyptiin, niin katso, että teet faraon edessä kaikki ne ihmeet, jotka minä olen pannut sinun käteesi. Mutta minä paadutan hänen sydämensä, niin että hän ei päästä kansaa. Room.9:18 Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.
- Anonyymi
Joh.5:37-38 Ja Isä, joka on minut lähettänyt, hän on todistanut minusta. Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntänsä ettekä nähneet hänen muotoansa, eikä teillä ole hänen sanaansa teissä pysyväisenä; sillä te ette usko sitä, jonka hän on lähettänyt. 2Moos.33:19-20
- Anonyymi
Juutalaisilla oli syynsä hyljätä Jeesus:
“Juutalaiset vastasivat hänelle: "Meillä on laki, ja lain mukaan hänen pitää kuoleman, koska hän on tehnyt itsensä Jumalan Pojaksi". (Joh 19:7)
Helluntailaiset ja muut “kristityt” hylkäävät Jeesuksen väittämällä että “Jeesus on Jumala”.
Ei uskota että Jumala lähetti Jeesuksen, vaan uskotaan että Jumala itse tuli ihmiseksi ja Jumala itse kuoli syntien sovittamiseksi. Tähän lisätään että jos Jumala itse ei kuollut niin sovitusta ei ole tapahtunut. Näin kielletään ihminen Kristus Jeesus välittäjänä Jumalan ja ihmisten välillä. (1 Tim 2:5) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaisilla oli syynsä hyljätä Jeesus:
“Juutalaiset vastasivat hänelle: "Meillä on laki, ja lain mukaan hänen pitää kuoleman, koska hän on tehnyt itsensä Jumalan Pojaksi". (Joh 19:7)
Helluntailaiset ja muut “kristityt” hylkäävät Jeesuksen väittämällä että “Jeesus on Jumala”.
Ei uskota että Jumala lähetti Jeesuksen, vaan uskotaan että Jumala itse tuli ihmiseksi ja Jumala itse kuoli syntien sovittamiseksi. Tähän lisätään että jos Jumala itse ei kuollut niin sovitusta ei ole tapahtunut. Näin kielletään ihminen Kristus Jeesus välittäjänä Jumalan ja ihmisten välillä. (1 Tim 2:5)-
Ehkä olet mietiskellyt, miksi Jeesus ei ikinä sanonut sitä suoraan, että hän on Jumala? Ehkäpä ajattelet, että hän ei ole Jumala vain siksi, että hän ei sitä sanonut suoraan? On totta, että Jeesus ei lähes ikinä puhunut selkokielisesti mistään; hän puhui sen sijaan usein vertauksin. Miksi? Siksi, että ainoastaan he, jotka haluavat ymmärtää, tulevat ymmärtämään. Sen hän sanoi mm. Matt. 13:10 – 17:ssa.
Joten siksi uskon, että Jeesus tietoisesti kätki totuuden itsestään Jumalana kutsumalla itseään "Jumalan Pojaksi, "Ihmisen Pojaksi" ja "Messiaaksi". Luepa Matt. 13:10 -17 ja mieti tätä kaikkea. Otamme rinnakkaisen kohdan:
Luuk. 8:10: "Hän sanoi: 'Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksissa, että he, vaikka näkevät, eivät näkisi ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi.’ "
Ellemme ota Jumalan valtakunnan salaisuuksia vastaan (sitä, että Jeesus on Jumala, on niistä suurin mielestäni) kuin lapsi, niin verho on silmiemme päällä. Jumala ilmestyy täysin vain sellaiselle, joka on kuin lapsi uskossaan. Jumala olisi voinut valita sanoa tämä ihan suoraan: "Hei, tässä minä olen ja minä olen Raamatun Jumala ja teidän Luojanne, mutta nyt minä olen tullut alas teidän luoksenne ihmishahmossa. Siistiä, eikö totta!" Mutta hän valitsi laittaa tämän totuuden verhon taakse, aivan kuin totuuden täydestä pelastuksesta, lopun ajoista, Jeesuksen paluusta, taivaasta ja helvetistä ym.. Joten hän kutsui itseään sen sijaan "Jumalan Pojaksi", "Ihmisen Pojaksi" ja "Messiaaksi".
Joka siis yrittää kaikella älyllisellä kyvyllään tarttua kiinni Jumalan valtakunnan & & salaisuuksiin, tulee epäonnistumaan. Tämä täytyy ottaa vastaan lapsen lailla. Mutta totta kai, voi olla vaikea ymmärtää, miksi Jumalalla on niin monta nimeä Raamatussa. Mutta eräänä päivänä Jumala tulee olemaan yksi ja Jumalan nimi on yksi, minkä pian näemme. Kuka siis tulee?
-
( Lähde: Lennart Jareteg)
s-seutulainen - Anonyymi

s-seutulainen“Ehkä olet mietiskellyt, miksi Jeesus ei ikinä sanonut sitä suoraan, että hän on Jumala? Ehkäpä ajattelet, että hän ei ole Jumala vain siksi, että hän ei sitä sanonut suoraan?”
Jeesus Kristus sanoo kuka hän on: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Ei mene jakeluun “kristitylle” koska Jeesusta ei haluta uskoa.
“Jumala” ja “Jumalan Poika” menee saman kaavan mukaan kuin Pekka ja Pekan poika.
Toinen on isä ja toinen on poika.
Jokainen ymmärtää että olisi älytöntä väittää että Pekan poika on Pekka itse, mutta juuri näin kristityt väittävät Jeesuksesta. Jumalan Poika on Jumala itse. Näin he kieltävät sekä Isän että Pojan, sanoilla isä ja poika ei ole mitään merkitystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-
Ehkä olet mietiskellyt, miksi Jeesus ei ikinä sanonut sitä suoraan, että hän on Jumala? Ehkäpä ajattelet, että hän ei ole Jumala vain siksi, että hän ei sitä sanonut suoraan? On totta, että Jeesus ei lähes ikinä puhunut selkokielisesti mistään; hän puhui sen sijaan usein vertauksin. Miksi? Siksi, että ainoastaan he, jotka haluavat ymmärtää, tulevat ymmärtämään. Sen hän sanoi mm. Matt. 13:10 – 17:ssa.
Joten siksi uskon, että Jeesus tietoisesti kätki totuuden itsestään Jumalana kutsumalla itseään "Jumalan Pojaksi, "Ihmisen Pojaksi" ja "Messiaaksi". Luepa Matt. 13:10 -17 ja mieti tätä kaikkea. Otamme rinnakkaisen kohdan:
Luuk. 8:10: "Hän sanoi: 'Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksissa, että he, vaikka näkevät, eivät näkisi ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi.’ "
Ellemme ota Jumalan valtakunnan salaisuuksia vastaan (sitä, että Jeesus on Jumala, on niistä suurin mielestäni) kuin lapsi, niin verho on silmiemme päällä. Jumala ilmestyy täysin vain sellaiselle, joka on kuin lapsi uskossaan. Jumala olisi voinut valita sanoa tämä ihan suoraan: "Hei, tässä minä olen ja minä olen Raamatun Jumala ja teidän Luojanne, mutta nyt minä olen tullut alas teidän luoksenne ihmishahmossa. Siistiä, eikö totta!" Mutta hän valitsi laittaa tämän totuuden verhon taakse, aivan kuin totuuden täydestä pelastuksesta, lopun ajoista, Jeesuksen paluusta, taivaasta ja helvetistä ym.. Joten hän kutsui itseään sen sijaan "Jumalan Pojaksi", "Ihmisen Pojaksi" ja "Messiaaksi".
Joka siis yrittää kaikella älyllisellä kyvyllään tarttua kiinni Jumalan valtakunnan & & salaisuuksiin, tulee epäonnistumaan. Tämä täytyy ottaa vastaan lapsen lailla. Mutta totta kai, voi olla vaikea ymmärtää, miksi Jumalalla on niin monta nimeä Raamatussa. Mutta eräänä päivänä Jumala tulee olemaan yksi ja Jumalan nimi on yksi, minkä pian näemme. Kuka siis tulee?
-
( Lähde: Lennart Jareteg)
s-seutulainen“Jumala olisi voinut valita sanoa tämä ihan suoraan: "Hei, tässä minä olen ja minä olen Raamatun Jumala ja teidän Luojanne, mutta nyt minä olen tullut alas teidän luoksenne ihmishahmossa. Siistiä, eikö totta!"
Tuon kirjoittaja ei ole ikinä lukenut Raamattua, tai ei ole siitä mitään ymmärtänyt.
Ei Jumala tullut ihmiseksi, Jumala lähetti Poikansa.
Jumalasta Raamattu sanoo: “Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.” (1 Tim 6:16)
Jeesuksen näkivät tuhannet ihmiset ja Jeesus sanoo: “Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti.” (Ilm 1:18)
Jeesus on Jumala?
Tulkaa lopultakin järkiinne! (1 Kor 15:34) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Ehkä olet mietiskellyt, miksi Jeesus ei ikinä sanonut sitä suoraan, että hän on Jumala? Ehkäpä ajattelet, että hän ei ole Jumala vain siksi, että hän ei sitä sanonut suoraan?”
Jeesus Kristus sanoo kuka hän on: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Ei mene jakeluun “kristitylle” koska Jeesusta ei haluta uskoa.
“Jumala” ja “Jumalan Poika” menee saman kaavan mukaan kuin Pekka ja Pekan poika.
Toinen on isä ja toinen on poika.
Jokainen ymmärtää että olisi älytöntä väittää että Pekan poika on Pekka itse, mutta juuri näin kristityt väittävät Jeesuksesta. Jumalan Poika on Jumala itse. Näin he kieltävät sekä Isän että Pojan, sanoilla isä ja poika ei ole mitään merkitystä.Sinulle neuvo:
Jos tahdot esiintyä hengellisenä Raamattua tuntevana uskovana ja eksyttää ihmisiä, älä missään tapauksessa vetoa ihmisen järkeen. Vetoa aina Jumalan Sanaan ja Pyhän Hengen antamiin opetuksiin ja ilmoituksiin. Silloin voi olla, että joku uskovakin luulee sinulla olevan Jumalalta saatua tietoa Jumalasta koska vetoat Jumalaan.
Nyt kun vetoat järkeen, sinä paljastat oikeille hengellisille uskoville itsesi ettet ole Jumalan opettama etkä näin tunne Häntä. Jumalan Henki: Jumala. ei näes vetoa ihmisen järkeen vaan Jumalan Henkeen ja Hengen antamaan ymmärrykseen Jumalasta. Mutta tietysti, - voithan onnistua eksyttämään joitakin uskonnollisia ihmisiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulle neuvo:
Jos tahdot esiintyä hengellisenä Raamattua tuntevana uskovana ja eksyttää ihmisiä, älä missään tapauksessa vetoa ihmisen järkeen. Vetoa aina Jumalan Sanaan ja Pyhän Hengen antamiin opetuksiin ja ilmoituksiin. Silloin voi olla, että joku uskovakin luulee sinulla olevan Jumalalta saatua tietoa Jumalasta koska vetoat Jumalaan.
Nyt kun vetoat järkeen, sinä paljastat oikeille hengellisille uskoville itsesi ettet ole Jumalan opettama etkä näin tunne Häntä. Jumalan Henki: Jumala. ei näes vetoa ihmisen järkeen vaan Jumalan Henkeen ja Hengen antamaan ymmärrykseen Jumalasta. Mutta tietysti, - voithan onnistua eksyttämään joitakin uskonnollisia ihmisiä.Eihän Lennart Jereteg - jota siteerasin, järkeen vetoa, päinvastoin.
No, sinä sait semmoisen käsityksen, että allekirjoittanut, joka Jaretegia siteeraan, vetoan inhimilliseen järkeen.
Etpä enempää väärässä olla voi.
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Jumala olisi voinut valita sanoa tämä ihan suoraan: "Hei, tässä minä olen ja minä olen Raamatun Jumala ja teidän Luojanne, mutta nyt minä olen tullut alas teidän luoksenne ihmishahmossa. Siistiä, eikö totta!"
Tuon kirjoittaja ei ole ikinä lukenut Raamattua, tai ei ole siitä mitään ymmärtänyt.
Ei Jumala tullut ihmiseksi, Jumala lähetti Poikansa.
Jumalasta Raamattu sanoo: “Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.” (1 Tim 6:16)
Jeesuksen näkivät tuhannet ihmiset ja Jeesus sanoo: “Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti.” (Ilm 1:18)
Jeesus on Jumala?
Tulkaa lopultakin järkiinne! (1 Kor 15:34)Kuitenkin:
2. Kor. 5:19
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Kahden kimppa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkin:
2. Kor. 5:19
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Kahden kimppa.Jumalan henki oli Jeesuksessa ,mutta Jeesus ei ole Jumala itse, vaan sanasaattaja.
- Anonyymi
Niin, ja Jeesus käski rukoilemaan isäänsä ja pyhittämään hänen nimensä, ei pimittämään sitä kuten luopiokirkot tekevät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-
Ehkä olet mietiskellyt, miksi Jeesus ei ikinä sanonut sitä suoraan, että hän on Jumala? Ehkäpä ajattelet, että hän ei ole Jumala vain siksi, että hän ei sitä sanonut suoraan? On totta, että Jeesus ei lähes ikinä puhunut selkokielisesti mistään; hän puhui sen sijaan usein vertauksin. Miksi? Siksi, että ainoastaan he, jotka haluavat ymmärtää, tulevat ymmärtämään. Sen hän sanoi mm. Matt. 13:10 – 17:ssa.
Joten siksi uskon, että Jeesus tietoisesti kätki totuuden itsestään Jumalana kutsumalla itseään "Jumalan Pojaksi, "Ihmisen Pojaksi" ja "Messiaaksi". Luepa Matt. 13:10 -17 ja mieti tätä kaikkea. Otamme rinnakkaisen kohdan:
Luuk. 8:10: "Hän sanoi: 'Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksissa, että he, vaikka näkevät, eivät näkisi ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi.’ "
Ellemme ota Jumalan valtakunnan salaisuuksia vastaan (sitä, että Jeesus on Jumala, on niistä suurin mielestäni) kuin lapsi, niin verho on silmiemme päällä. Jumala ilmestyy täysin vain sellaiselle, joka on kuin lapsi uskossaan. Jumala olisi voinut valita sanoa tämä ihan suoraan: "Hei, tässä minä olen ja minä olen Raamatun Jumala ja teidän Luojanne, mutta nyt minä olen tullut alas teidän luoksenne ihmishahmossa. Siistiä, eikö totta!" Mutta hän valitsi laittaa tämän totuuden verhon taakse, aivan kuin totuuden täydestä pelastuksesta, lopun ajoista, Jeesuksen paluusta, taivaasta ja helvetistä ym.. Joten hän kutsui itseään sen sijaan "Jumalan Pojaksi", "Ihmisen Pojaksi" ja "Messiaaksi".
Joka siis yrittää kaikella älyllisellä kyvyllään tarttua kiinni Jumalan valtakunnan & & salaisuuksiin, tulee epäonnistumaan. Tämä täytyy ottaa vastaan lapsen lailla. Mutta totta kai, voi olla vaikea ymmärtää, miksi Jumalalla on niin monta nimeä Raamatussa. Mutta eräänä päivänä Jumala tulee olemaan yksi ja Jumalan nimi on yksi, minkä pian näemme. Kuka siis tulee?
-
( Lähde: Lennart Jareteg)
s-seutulainenNyt jompikumpi valehtelee, sinä tai Jeesus joka sanoi olevansa Jumalan Poika.
- Anonyymi
Kammottavaa Raamatun väärennystä ja Pyhän Hengen pilkkaa tekevät hellarit. En ole muita uskovia ikinä tavannut jotka noin paljon väärentävät totuutta.
- Anonyymi
Tuo on luultavasti trollausta.
Miten Raamatun suora siteeraaminen olisi "Raamatun väärennystä ja Pyhän Hengen pilkkaa"?
Aloituksessa oli tämä sana:
Johanneksen evankeliumi:
“Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31)
- Anonyymi
Uskossa ei ole kysymys siitä, että sinä uskot, että Jeesus on Jumala.
Uskossa on kysymys siitä, että sinä uskot, Jeesus, Jumalan Poika on kuollut ristillä sinun puolestasi.
Raamattu kyllä sanoo, että Jeesus on Jumala mutta ei sinun ole sitä pakko uskoa. En minä ainakaan sinua pakota.
Tässä Isä Jumala itse sanoo, että Poika on Jumala ja Herra.
Hebr 1:8 mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.
1:10 Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja;
1:11 ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate,- Anonyymi
“Raamattu kyllä sanoo, että Jeesus on Jumala”
Jeesus kyllä sanoo samassa Raamatussa että hän on Jumalan Poika (Joh 10:36) mutta sitähän ei kristitty usko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Raamattu kyllä sanoo, että Jeesus on Jumala”
Jeesus kyllä sanoo samassa Raamatussa että hän on Jumalan Poika (Joh 10:36) mutta sitähän ei kristitty usko.Sinä olet jankuttanut täällä jo monta vuotta tuota samaa asiaa. Jeesus on Jumalan Poika ja hän on myös Jumala. Jeesus on ihminen ja Jumala yhtä aikaa. Mikä tässä on niin ihmeellistä?
Ihminen on alunperin luotu Jumalan kaltaiseksi.
Minkä lajin uskovainen sinä muka olet? Et sinä ainakaan ole rehellisesti uudestisyntynyt uskovainen. Sinä teeskentelet jonkin sortin uskovaisuutta tällä sivustolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet jankuttanut täällä jo monta vuotta tuota samaa asiaa. Jeesus on Jumalan Poika ja hän on myös Jumala. Jeesus on ihminen ja Jumala yhtä aikaa. Mikä tässä on niin ihmeellistä?
Ihminen on alunperin luotu Jumalan kaltaiseksi.
Minkä lajin uskovainen sinä muka olet? Et sinä ainakaan ole rehellisesti uudestisyntynyt uskovainen. Sinä teeskentelet jonkin sortin uskovaisuutta tällä sivustolla.“Minkä lajin uskovainen sinä muka olet?”
Ai muka?
Voin kertoa minkä lajin uskovainen sinä olet.
Sinä olet uskovainen ilman Jumalaa.
Raamatussa lukee:
“Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.” (2 Joh 1:9)
Sinä et pysy Kristuksen opissa.
Raamatussa ei lue että “Jeesus on ihminen ja Jumala yhtä aikaa”, vaan Raamatussa lukee että välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä on ihminen Kristus Jeesus. (1 Tim 2:5)
Sitähän sinä et usko.
Jeesus todistaa Jumalan olevan yksi ja ainoa, ketään toista ei ole (Markus 12:29 Joh 5:44 Joh 17:3)
Sitäkään sinä et usko.
Uskosi on yhtä tyhjän kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Minkä lajin uskovainen sinä muka olet?”
Ai muka?
Voin kertoa minkä lajin uskovainen sinä olet.
Sinä olet uskovainen ilman Jumalaa.
Raamatussa lukee:
“Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.” (2 Joh 1:9)
Sinä et pysy Kristuksen opissa.
Raamatussa ei lue että “Jeesus on ihminen ja Jumala yhtä aikaa”, vaan Raamatussa lukee että välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä on ihminen Kristus Jeesus. (1 Tim 2:5)
Sitähän sinä et usko.
Jeesus todistaa Jumalan olevan yksi ja ainoa, ketään toista ei ole (Markus 12:29 Joh 5:44 Joh 17:3)
Sitäkään sinä et usko.
Uskosi on yhtä tyhjän kanssa.>>>Sitäkään sinä et usko.
Uskosi on yhtä tyhjän kanssa.<<<
Taas sinä paljastat itsesi hengellisille uskossaan kasvaneille uskoville.
Pyhä Henki ei koskaan puhu tuolla tavalla ja halvenna ihmistä ja hänen
vilpitöntä uskoa, ei edes silloin, vaikka se olisi väärää uskoa.
Silloin ei myöskään uskova, joka puhuu Pyhässä Hengessä, Hengen
vaikutuksessa, puhu tuolla tavalla. Sinä olet paljastanut itse itsesi.
Sinulle olisi parempi vaieta, niin et ehkä paljastaisi itseäsi. Tai yrittää
paremmin tutkia miten uskovat kirjoittavat näistä asioista ja sitten
yrittää matkia heitä paremmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Sitäkään sinä et usko.
Uskosi on yhtä tyhjän kanssa.<<<
Taas sinä paljastat itsesi hengellisille uskossaan kasvaneille uskoville.
Pyhä Henki ei koskaan puhu tuolla tavalla ja halvenna ihmistä ja hänen
vilpitöntä uskoa, ei edes silloin, vaikka se olisi väärää uskoa.
Silloin ei myöskään uskova, joka puhuu Pyhässä Hengessä, Hengen
vaikutuksessa, puhu tuolla tavalla. Sinä olet paljastanut itse itsesi.
Sinulle olisi parempi vaieta, niin et ehkä paljastaisi itseäsi. Tai yrittää
paremmin tutkia miten uskovat kirjoittavat näistä asioista ja sitten
yrittää matkia heitä paremmin."Pyhä Henki ei koskaan puhu tuolla tavalla ja halvenna ihmistä ja hänen
vilpitöntä uskoa, ei edes silloin, vaikka se olisi väärää uskoa."
Apostoli Paavali:
“luullakseni minussakin on Jumalan Henki.” (1 Kor 7:40)
Sama Paavali:
“tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton” (2 Tim 3:8)
Yksi noista on Jaikali. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Raamattu kyllä sanoo, että Jeesus on Jumala”
Jeesus kyllä sanoo samassa Raamatussa että hän on Jumalan Poika (Joh 10:36) mutta sitähän ei kristitty usko.Miksi sinä valehtelet noin räikeästi. Kaikki uskovaiset uskovat täällä, että Jeesus on Jumalan Poika samalla kun he myös uskovat Raamatun ilmoituksen, että Jeesus on Jumala.
Sinä olet omaksunut jehovien harhaoppeja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sinä valehtelet noin räikeästi. Kaikki uskovaiset uskovat täällä, että Jeesus on Jumalan Poika samalla kun he myös uskovat Raamatun ilmoituksen, että Jeesus on Jumala.
Sinä olet omaksunut jehovien harhaoppeja.“Kaikki uskovaiset uskovat täällä, että Jeesus on Jumalan Poika samalla kun he myös uskovat Raamatun ilmoituksen, että Jeesus on Jumala.”
Jeesus tunnustaa Jumalan olevan yksi ja ainoa, ja itsestään Jeesus sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Se joka löytää Raamatusta toisen ilmoituksen Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta valehtelee Raamattu kädessä (täällä on monta sellaista valehtelijaa)
Nuo “samalla myös” jutut ovat sitä mikä menee yli Kristuksen opin, niillä väärennetään Kristuksen oppi.
Sanotaan esimerkiksi että Jumala on yksi mutta “samalla myös” kolme jolloin Jumala ei enää ole sitä mitä Raamatussa lukee, yksi ja ainoa. (Markus 12:29 Joh 5:44 Joh 17:3 Room 3:30 Juud 1:25)
“Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.” (2 Joh 1:9)
“Jehovan todistajat” tosin tietävät että Jumala on yksi, eikä “kolmiyhteinen”, mutta heillä on “toinen Jeesus” joka oli ensin arkkienkeli Mikael ja josta tuli Jeesus ja taitaa olla että tuli vielä takaisin Mikael.
Helluntailaiset eivät tunnusta Raamatun Jumalaa joka on yksi ainoa ja heilläkin on “toinen Jeesus” joka ei ole “vain” Jumalan Poika vaan on “samalla myös” Kaikkivaltias Jumala. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Kaikki uskovaiset uskovat täällä, että Jeesus on Jumalan Poika samalla kun he myös uskovat Raamatun ilmoituksen, että Jeesus on Jumala.”
Jeesus tunnustaa Jumalan olevan yksi ja ainoa, ja itsestään Jeesus sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Se joka löytää Raamatusta toisen ilmoituksen Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta valehtelee Raamattu kädessä (täällä on monta sellaista valehtelijaa)
Nuo “samalla myös” jutut ovat sitä mikä menee yli Kristuksen opin, niillä väärennetään Kristuksen oppi.
Sanotaan esimerkiksi että Jumala on yksi mutta “samalla myös” kolme jolloin Jumala ei enää ole sitä mitä Raamatussa lukee, yksi ja ainoa. (Markus 12:29 Joh 5:44 Joh 17:3 Room 3:30 Juud 1:25)
“Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.” (2 Joh 1:9)
“Jehovan todistajat” tosin tietävät että Jumala on yksi, eikä “kolmiyhteinen”, mutta heillä on “toinen Jeesus” joka oli ensin arkkienkeli Mikael ja josta tuli Jeesus ja taitaa olla että tuli vielä takaisin Mikael.
Helluntailaiset eivät tunnusta Raamatun Jumalaa joka on yksi ainoa ja heilläkin on “toinen Jeesus” joka ei ole “vain” Jumalan Poika vaan on “samalla myös” Kaikkivaltias Jumala.Ei sinulle kukaan mitään voi. Sinä olet kieltäytynyt uskomasta Raamattua, kun Raamattu selvästi todistaa, että Jeesus on samalla Jumalan Poika ja Jumala. Tämä on sinun itsesi luoma ongelma itsellesi. Minä aikoinaan kun ensimmäisen kerran luin Raamattua, tajusin heti, Jeesus on Jumalan Poika ja Jumala yhtäaikaa. Ei siinä ole mitään ongelmaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sinulle kukaan mitään voi. Sinä olet kieltäytynyt uskomasta Raamattua, kun Raamattu selvästi todistaa, että Jeesus on samalla Jumalan Poika ja Jumala. Tämä on sinun itsesi luoma ongelma itsellesi. Minä aikoinaan kun ensimmäisen kerran luin Raamattua, tajusin heti, Jeesus on Jumalan Poika ja Jumala yhtäaikaa. Ei siinä ole mitään ongelmaa.
"Ei sinulle kukaan mitään voi."
Etkä sinä voi Jeesukselle mitään.
Jeesus Kristus sanoo: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)
Jeesus ei sano: "Minä olen samalla Jumalan Poika ja Jumala".
Jos sinä olisit ollut Jeesukseen uskova niin sinä olisit pitäytynyt Jeesuksen todistukseen.
- Anonyymi
Te, jotka uskottelette Jeesuksen Kristuksen olevan kaikkivaltias JUMALA, niin kertokaapa miksi ette usko todellisuutta - ettei KUKAAN ihminen ole nähnyt täätä näkymätöntä kaikkkivaltiasta JUMALAA.
Siteeramaanne kohta Joh 1 - jolla kuvittelette todistamaan Jeesus on JUMALA, niin siinäkin on ilmoitettu ettei KUKKAAN ole JUMALAA nähnyt.
18 Ei kukaan ole JUMALAA milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
Eikö edes tuo ilmoitus laita jo ajattelmaan oppinne mielettömyyttä / ilmoitusten väärin ymmärtämistä.
Jokainen totuutta etsinyt on saanut ymmärrysen ja uskon, miten JUMALA oli Jeesuksessa Kristksessa ja taas tämä on aivan eri asia kuin Jeesus olla JUMALA. Ongelma vain on, ettei uskonnollisen ihmisen "päätä" muuteta ja käännetä, koska koko uskonnollisuus on kirje / opetus mm valituille.
Aivan kuin Mariaan liitettyihin asioihin uskominen on mahdottomuus niistä luopua. Sekin on kirje valituille.
Markku Lievonen- Anonyymi
Tuokin Joh. 1:18 on Kirkkomiehen valhe.
Lukekaapa vanhasta testamentista, ja havaitsette että monet ovat nähneet Jumalan..Tutustukaa kirjaanne.
Tuo Joh. 1: 1-18 on kirkkomeihen valhetta, jolle rakentuu Johanneksen kirjeet, Hebrealaiskirje ja Johanneksen Ilmestys.
Johanneksen evankeliumi on valhetta suurelta osin, joka perustuu tuohon Joh. 1:1. Ja Jeesuksen jumaluutta perustellaan tuolla jakeella....Sana-jumaluudella.
Vanhan liiton ja Uuden liiton Jumala on Yksi..muuttumaton vakaa luotettava...Hän ei ole muuttunut kolmiyhteiseksi jumalaksi eikä tule muuttumaan. Jumalan oppi on ja pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen!
Aamen. - Anonyymi

Aamen.Parempia harrastuksia on olemassa kuin Raamatun sivujen pois repiminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuokin Joh. 1:18 on Kirkkomiehen valhe.
Lukekaapa vanhasta testamentista, ja havaitsette että monet ovat nähneet Jumalan..Tutustukaa kirjaanne.
Tuo Joh. 1: 1-18 on kirkkomeihen valhetta, jolle rakentuu Johanneksen kirjeet, Hebrealaiskirje ja Johanneksen Ilmestys.
Johanneksen evankeliumi on valhetta suurelta osin, joka perustuu tuohon Joh. 1:1. Ja Jeesuksen jumaluutta perustellaan tuolla jakeella....Sana-jumaluudella.
Vanhan liiton ja Uuden liiton Jumala on Yksi..muuttumaton vakaa luotettava...Hän ei ole muuttunut kolmiyhteiseksi jumalaksi eikä tule muuttumaan. Jumalan oppi on ja pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen!
Aamen.Eihän tässä ole mitään ristiriitaa tai pois pantavaa;
18 Ei kukaan ole JUMALAA milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
Kun vain huomioit näkymättömän kaikkiavaltiaan JUMALAN olemuksen;
6 yksi JUMALA ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Ef 4
VT aikana aivan samoin JUMALA puhui ja toimi jonkun kautta kuin myös Jeesuksen kautta jne.....
Taas UT aikana näkymätön JUMALA oli ja toimi Jeesuksen ...k-a-u-t-t-a.....;
22Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte,
23hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte.
24Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää.
36Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
Siis onn aivan luonnollista ja loogista, ettei kukaan ole nähnyt tätä JUMALAA, josta on ollut paljon kirjoituksia myös tällä foorumilla. Taas tämän kaikkivaltiaan näkymättömän JUMALAN Pojan - Jeesuksen Kristuksen on nähnyt varmaan miljoonat ihmiset. JUMALA - oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.......... Mikä tässä on edes vaikea ymmärtää taas uskominen on jo toinen asia. Kuka uskoo ja kuka ei - vaikka asia on tarkoin ilmoitettu Raamatussa.
Markku Lievonen
- Anonyymi
Vanhan ja Uuden liiton Jumala ei ole Jeesusta nimittänyt Ylipapiksi, vaan Herraksi ja Kristukseksi.. Apt. 2:36.
Hebrealaiskirje on Kirkkomiesten Kristuksen kirkon luomiskertomus....katolisen aatteen luomiskertomus, jossa he ovat luoneet Jeesuksen Ylipapiksi. Tuo on maailmanlaajuisen kirkon luomiskertomus, jossa Kristuksen kirkon alapuolella ovat kaikki kirkot.
Tuo on Kirkkomiehen oppia, ei ole Vanhan ja Uuden liiton Jumalasta tuollainen oppi.
Jeesus on Ihminen...1Tim 2:5. Ja Herra (arvonimi..pomo) ja kristus..messias.
Aamen.- Anonyymi
lisään vielä että on poika myös. Pienellä alkukirjaimella. ..Jumalan poika.
- Anonyymi
Kerro nyt vielä miten Kirkonmiehille onnistui kirjoittaa “Korkeimman Jumalan pappi Melkisedek” heprealaiseen Raamattuun. (1 Moos 14:18)
“Näin on Herra vannonut, eikä hän valaansa peruuta: "Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta." (Ps 110:4)
“Hänestä tuli Jumalan asettama ylipappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta. “ (Hepr 5:10) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro nyt vielä miten Kirkonmiehille onnistui kirjoittaa “Korkeimman Jumalan pappi Melkisedek” heprealaiseen Raamattuun. (1 Moos 14:18)
“Näin on Herra vannonut, eikä hän valaansa peruuta: "Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta." (Ps 110:4)
“Hänestä tuli Jumalan asettama ylipappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta. “ (Hepr 5:10)Hei Teille kaikille Hebrealaiskirjeen ystäville,
vähän Melkisedekistä asiaa.. lue totuutta Melkisedek- humpuukista.
... tuo on pahan jumalan oppia… kirkkoväellä on oma keksitty oppi että raamatun sanakin on jumalan Sanaa...ja että Sana on totuus…Jumalan Poika on Sana, Jeesus on Sana. Joh. 1: 1-18.
Sana on abstrakti käsite eikä persoona! Israelin Jumala ei ole maininnut missään että Hänellä on poika vanhassa liitossa. Merkillinen Isä olisikin, jos tuo olisi totta että Hänellä on poika läsnä olevana vanhan liiton aikana.
kuitenkin on nyt niin,että …
…tuolla Joh. 1:1-18 perusteella vääristellään koko raamattu ja valhetellaan penkkirivikristityille kirkkain silmin päin naamaa edellä kuvatuin perustein...vääristellään että Jeesus on kaikkialla Raamatussa ja on iankaikkinen, luotu ei syntynyt, kaikki on luotu Hänen kauttaan, Sana tuli lihaksi jne
ja vääristellään että jeesus on ylipappi...riidoissa Jeesus oli aina ylipappien kanssa, tuon palvelijakin löi Jeesusta poskellekin..veivät Kristusta hirsipuuhunkin…miksi Jeesus olisi halunnut olla ylipappi...hööö..
Jeesus ei ole ylipappi!
Universaali maailmanlaajuinen Kristuksen kirkko rakennettiin kirkko-opein jonka pääkertomus Raamatussa on Hebrealaiskirje..tuon universaalin Kristuksen kirkon alapuolella ovat kaikki maailman kirkot ja Suomen kirkot…tuo on Ekumeniaa, joka ei ole Israelin Jumalasta eikä Israelin Jumalan perustama Kirkko eikä Ekumenia ole Jumalan oppia.
--tuon ylipappeuden perustelemiseksi …perusteluja varten lisättiin raamattuun Melkisedek-satu :
Moos 14 ...Ps 110.. ja Hebrealaiskirje
---missään ei Israelin ja Uuden liiton Jumala ilmoita että Jeesus on Ylipappi...paha jumala tuon ilmoittaa väärän jeesuksen ja väärän tittelin hänelle...ei meille kirjoita Profeetat eikä apostolit Melkisedekistä yhtään mitään....joten ei ole todistajia tuolle Melkisedek-hoopoilulle,aamen.
---joten Ps 110 ....psalmille ei löydy Israelin Jumalan ilmoitustaja perustaa tuolle kirjoitukselle....koska Jumala ei ole ilmoittanut Melkisedekkiä
----missään ei Israelin, Vanhan liiton ja Uuden liiton Jumala ilmoita että Hän on perustanut Kristuksen kirkon ja ei ilmoita että Kristuksen kirkkoa on olemassakaan …ei Kristus mitään universaalia Kristuksen kirkkoa rakentanut, jonka alapuolella ovat kaikki kirkot…paha jumala on tuon kaiken kehitellyt, suunnitellut ja toteuttanut.
Uuden liiton Jumalan on tarkoitus on ”yleinen pappeus” seuraavissa jakeissa lähemmin:
1. Piet. 2:5
ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
1. Piet. 2:9
Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
Uuden liiton Jumalan tarkoitus on Jumalan seurakunta eikä universaali Kristuksen Kirkko, jossa Jeesus on Ylipappina. Kristuksen kirkossa on Kirkkoneuvostot, Piispoja ja Arkkipiispoja ja muita virkamiehiä ja kyseessä on ns. laitoskirkko-organisaatio palkallisine virkamiehineen.
Yliviivatkaa Raamatuistanne Pyhien kirjoitusten joukosta Hebrealaiskirjeen luvut 1-10!
Nuo luvut ovat pahan jumalan töitä, syntiä ja valhetta Raamatuissamme. Nuo luvut ovat vastoin Uuden liiton Jumalan tahtoa, vastoin Profeettojen opetusta ja ilmoituksia Jeesuksesta ja vastoin Apostoolista opetusta Jeesuksesta ja vastoin Apostoolista uskoa Jeesuksesta!
Nuo jakeet ovat Kirkkoihmisen laatimia. Kirkkoihmisen joka on suurempi kuin Israelin ja Uuden liiton Jumala. Tuo Kirkkoihminen ei piittaa Jumalasta, Jumalan pyhistä kirjoituksista vaan lisää omia ajatuksiaan Jeesuksesta Pyhiin kirjoituksiin...vain pahat ihmiset tekevät tuollaista vääryyttä ja laativat valheita Raamattuun....tuo on Paha Jumala—karttakaa syntiä kaikin voimin. Tehkää parannus! Jes. 55: 7 Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.
Kirkastakoon tuossa ed. kaikki kirjoitettu Herraa, Isä Jumalaa, vanhan ja Uuden liiton Jumalaa sekä ihmistä Jeesusta Kristusta meidän Herraamme, meidän pomoamme!
Hän, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ja Israelin Jumala ja Uuden liiton Jumala ja Uudestisyntyneitten Jumala on nyt laittanut kauttani sanan liikkeelle:
”..niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.”
Jes. 55:11
Aamen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei Teille kaikille Hebrealaiskirjeen ystäville,

Aamen.Kristillisen uskon ydinasioita ovat Jumalan ihmiseksi tuleminen Kristuksessa Jeesuksessa, hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemus. Ilman näitä kolmea ei ole olemassa aitoa kristillistä uskoa. Nämä kolme pääkohtaa ovat syvästi sidoksissa toisiinsa.
1) Syntisen ihmiskunnan pelastumisen kannalta oli välttämätöntä, että pyhä, puhdas Jumala tuli ihmiseksi. Kenestäkään langenneesta ihmisestä ei ollut pelastajan tehtävään.
2) Jotta ihmiskunta tulisi tuomituksi synnistä täydessä mittakaavassa, Kristuksen piti kuolla ristillä, sijaiskärsijänä.
3) Mikäli Jeesus olisi jäänyt kuoleman valtaan, ristintyö olisi ollut vajaa ja epäselvä. Täydellinen ristintyö toi täydellisen voiton synnistä, kuolemasta ja sielunvihollisesta.
Siksi ylösnousemus oli välttämätön merkki ja seuraus siitä, että Vapahtajan kuolema ristillä tyydytti Jumalan pyhän sydämen. Ja siksi nämä kolme yhdessä ovat jumalallinen ja historiallinen välttämättömyys ihmisen pelastumiseksi. Yhdenkin mitätöiminen kaataa koko pelastuksen ja kristillisen uskon.
( Kopioitu Raamattuajassamme.fi sivustolta)
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristillisen uskon ydinasioita ovat Jumalan ihmiseksi tuleminen Kristuksessa Jeesuksessa, hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemus. Ilman näitä kolmea ei ole olemassa aitoa kristillistä uskoa. Nämä kolme pääkohtaa ovat syvästi sidoksissa toisiinsa.

s-seutulainenHei Sinulle,
Nuo lainaamasi kirjoitukset ovat Kirkkoihmisen laatimia. Kirkkoihmisen joka on suurempi kuin Israelin ja Uuden liiton Jumala. Tuo Kirkkoihminen ei piittaa Jumalasta, Jumalan pyhistä kirjoituksista vaan lisää omia ajatuksiaan Jeesuksesta Pyhiin kirjoituksiin...vain pahat ihmiset tekevät tuollaista vääryyttä ja laativat valheita Raamattuun....tuo on Paha Jumala—karttakaa syntiä kaikin voimin. Tehkää parannus! Jes. 55: 7 Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.
Kirkastakoon tuossa ed. kaikki kirjoitettu Herraa, Isä Jumalaa, vanhan ja Uuden liiton Jumalaa sekä ihmistä Jeesusta Kristusta meidän Herraamme, meidän pomoamme! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristillisen uskon ydinasioita ovat Jumalan ihmiseksi tuleminen Kristuksessa Jeesuksessa, hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemus. Ilman näitä kolmea ei ole olemassa aitoa kristillistä uskoa. Nämä kolme pääkohtaa ovat syvästi sidoksissa toisiinsa.
1) Syntisen ihmiskunnan pelastumisen kannalta oli välttämätöntä, että pyhä, puhdas Jumala tuli ihmiseksi. Kenestäkään langenneesta ihmisestä ei ollut pelastajan tehtävään.
2) Jotta ihmiskunta tulisi tuomituksi synnistä täydessä mittakaavassa, Kristuksen piti kuolla ristillä, sijaiskärsijänä.
3) Mikäli Jeesus olisi jäänyt kuoleman valtaan, ristintyö olisi ollut vajaa ja epäselvä. Täydellinen ristintyö toi täydellisen voiton synnistä, kuolemasta ja sielunvihollisesta.
Siksi ylösnousemus oli välttämätön merkki ja seuraus siitä, että Vapahtajan kuolema ristillä tyydytti Jumalan pyhän sydämen. Ja siksi nämä kolme yhdessä ovat jumalallinen ja historiallinen välttämättömyys ihmisen pelastumiseksi. Yhdenkin mitätöiminen kaataa koko pelastuksen ja kristillisen uskon.
( Kopioitu Raamattuajassamme.fi sivustolta)
s-seutulainen“1) Syntisen ihmiskunnan pelastumisen kannalta oli välttämätöntä, että pyhä, puhdas Jumala tuli ihmiseksi. Kenestäkään langenneesta ihmisestä ei ollut pelastajan tehtävään. “
Tuo on Jeesuksen Kristuksen kieltämistä. Jumala ei tullut ihmiseksi, Jumala lähetti Poikansa. Välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä on “ihminen Kristus Jeesus” (1 Tim 2:5)
Jumalasta Raamattu sanoo: “Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.” (1 Tim 6:16)
Päätelkää itse tuon perusteella onko Jeesus Jumala: “Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt”.
Ihminen Jeesus Kristus:
“Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi.” (Room 5:15)
Ihminen Jeesus Kristus ei kelpaa s-seutulaiselle vaikka Raamatussa lukee näin:
“Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin,” (Room 8:3)
- Anonyymi
2Moos.34:14. 5Moos.4:35. 4:39. 2Sam.7:22. 1Kun.8:60. 1Aikak.17:20. Jes.44:8. 45:14. "ei ole muuta jumalaa kuin sinä."
- Anonyymi
5Moos.4:39 niin tiedä siis tänä päivänä ja paina se sydämeesi, että Herra on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä, eikä muuta jumalaa ole.
- Anonyymi
2Sam.7:22 Sentähden olet sinä, Herra Jumala, suuri; sillä kaiken sen mukaan, mitä me olemme korvillamme kuulleet, ei ole sinun vertaistasi, eikä muuta jumalaa ole kuin sinä. Ps.86:10 Sillä sinä olet suuri ja teet ihmeitä. sinä ainoa olet Jumala.
- Anonyymi
Jeesusta ei voi oppia tuntemaan pelkästään Raamattua lukemalla, Jeesus on kohdattava henkilökohtaisesti.
- Anonyymi
Juu. Otetaan hänet vastaan. Tervetuloa vaan käymään täälläkin jahka sattuu maanpäällä pyörähtämään muilta kiireiltään.
- Anonyymi
Niin, Pekka ei ole Pätkä, eikä Pätkä Pekka, kun oikein omalla päällään miettii.
Se alkaa Pekka - Pätkimään ja ymmärrys heittää volttia.- Anonyymi
Ja jos Pätkää kattoo, ei siinä näe Pekkaa, eikä päinvastoin.
Näinhän se aloittajan päätelmissä menee!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jos Pätkää kattoo, ei siinä näe Pekkaa, eikä päinvastoin.
Näinhän se aloittajan päätelmissä menee!!Toisinsanoen, senjälkeen on aivan Puupää, kun tuolla metodilla alkaa ominpäin Pekkaa- pätkittämään.
Se ei omin sanoin toiseksi muutu. Pätkä on pätkä ja Pekka on pekka.
Näin se on,, ja omajärki se näin pelaa, kun ei tunne kirjoituksia. - Anonyymi
Hei Sinulle,
sinun pitää oppia todistamaan raamattua raamatulla. Tuolla menetelmällä löytyy kirkkomiesten lisäämät valheet raamatuistamme! Aina pitää löytyä kaksi tai kolme todistajaa raamattuihin kirjoitettuihin asioihin.
Esim. Melkisedek-satu,
Jeesus on Jumala, Jumalan Poika on Sana jne.
Aamen.
- Anonyymi
Joh 14:7 Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."
Missä he näkivät HÄNET? Jumalaahan ei kukaan voi tässä ruumiissaan nähdä- kuolematta, sen kirkkauden äärellä.
Mutta, kuitenkin on Hänet nähty!
Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme". Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa?
Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö, ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
(Joh 14:8-13)
Joh 10:30 Minä ja Isä olemme yhtä."
Joh 14:20 Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. (Joh 1:1-3)
Joh 14:23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. (Joh 14:16-17)
Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta. (Joh 15:26)
ts. Jumala on YKSI- Isä- Poika - ja Pyhä Henki.
Siinä sitten luotuna rutistelee harmaita aivosoluja ja alkaa ähistä, veistää muotojumalaa, että Poika ei ole Jumala kun ei se älliin mahdu.
Siten on vain Pekka- ilman Pätkää, eikä Pätkästä tule Pekkaa, kun äly on puupään tasolla- Anonyymi
Jeesuksella oli yhteys jumalallisiin voimiin ja hän totteli heitä, ei päinvastoin.
- Anonyymi
Tuom.10:13-14 Mutta te hylkäsitte minut ja palvelitte muita jumalia; sentähden en minä enää teitä pelasta. Menkää ja huutakaa avuksenne niitä jumalia, jotka olette valinneet; pelastakoon ne teidät ahdinkonne aikana.
- Anonyymi
Hei Teille,
laitan todisteet tuohon Joh. 1:18 kirjoitettuun valheeseen, kirkkomiehen raamattuumme lisäämään syntiin.
Kirkkomiehen kirjoittama teksti. Joh. 1 : 18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
TODISTEET.
Seuravat henkiöt ovat nähneet kasvoista kasvoihin Israelin Jumalan, vanhan ja Uuden liiton Jumalan.
1 moos 32:
30 Ja Jaakob antoi sille paikalle nimen Penuel, "sillä", sanoi hän, "minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut".
2. Moos. 33:11
Ja Herra puhutteli Moosesta kasvoista kasvoihin, niinkuin mies puhuttelee toista. Sitten Mooses palasi takaisin leiriin; mutta Joosua, Nuunin poika, hänen apumiehensä ja palvelijansa, ei poistunut majasta.
2 moos 24:
9 Ja Mooses ja Aaron, Naadab ja Abihu ynnä seitsemänkymmentä Israelin vanhinta nousivat vuorelle.
10 Ja he näkivät Israelin Jumalan; ja hänen jalkainsa alla oli alusta, niinkuin safiirikivistä, kirkas kuin itse taivas.
11 Eikä hän kajonnut kädellänsä israelilaisten valittuihin, ja he katselivat Jumalaa, söivät ja joivat.
Hes. 1:
26 Ja taivaanvahvuuden yläpuolella, joka oli niitten pään päällä, oli valtaistuimen muotoinen, näöltään kuin safiirikiveä. Ja valtaistuimen muotoisella istui hahmo, ihmisen näköinen, kohoten korkealle.
27 Ja minä näin ikäänkuin hehkuvaa malmia, tulen näköistä, jota ympäröi kehä ylöspäin siitä, mikä näytti hänen lanteiltansa; ja alaspäin siitä, mikä näytti hänen lanteiltansa, minä näin kuin tulen näköistä, ja sitä ympäröitsi hohde.
28 Kuin kaari, joka on pilvessä sadepäivänä, niin oli näöltään sitä ympäröivä hohde. Senkaltainen oli katsoa Herran kirkkauden hahmo. Ja kun minä sen näin, lankesin minä kasvoilleni. Ja minä kuulin äänen, kun joku puhui.
Joten Joh. 1:18 on synti raamatuissamme, aamen.
Lähes sata ihmistä on nähnyt Jumalan!
Lukekaa kirjoituksia ja etsikää totuutta salatuimpaan saakka!
MOT.
Kirkastakoon tuossa ed. kaikki kirjoitettu Herraa, Isä Jumalaa, vanhan ja Uuden liiton Jumalaa sekä ihmistä Jeesusta Kristusta meidän Herraamme, meidän pomoamme!
Hän, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ja Israelin Jumala ja Uuden liiton Jumala ja Uudestisyntyneitten Jumala on nyt laittanut kauttani sanan liikkeelle:
”..niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.”
Jes. 55:11
Aamen.- Anonyymi
“Joten Joh. 1:18 on synti raamatuissamme, aamen. Lähes sata ihmistä on nähnyt Jumalan!”
Apostoli Paavalikin kirjoittaa että Jumalaa “ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä” (1 Tim 6:16)
Jatka sivujen repimistä Raamatusta, vuorossa ovat Paavalin kirjeet.
Ensimmäinen Mooseksen kirja on jo revitty pois, sekä Psalmit ja Heprealaiskirje, Ilmestyskirja, plus Johanneksen evankeliumi.
- Anonyymi
Aloituksen tekijälle ja hänen kanssaan samaa mieltä olevilta on näköjään jäänyt huomioimatta, mitä Johannes kirjoittaa.
Heidän mielestään Johannes kumoaa evankeliuminsa johdannon, ensimmäisen luvun, evankeliumin lopussa 20. luvussa.
Siitä tietenkään ei ole kysymys, että Johannes muuttaisi mieltään, vaan kyse on tietenkin ihmisoppien tarpeesta vääristää Johanneksen evankeliumia oman oppinsa alle.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
.
10. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
.
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Tätä ilmoitusta vastaan on tämäkin aloitus, vaikka tässä esipuheessa, johdannossa, on tuotu esille kuka Jeesus on.
Oma oppi estää Johanneksen evankeliumiin uskomiseen sellaisena, kuin se kirjoitettu on. Luullaan, että jae 20:31 kumoaisi 1. luvun ilmoituksen.
31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
( Joh 20)
Mutta jonkin asteinen "sokeus" estää näkemästä, kuinka 1. luvussa on jo sama asia kirjoitettuna.
Usko Toivonen- Anonyymi
joopa Sinunkin ymmärrystä..ja voitelun puutettasi
Joh 1:1-3..10..14 ovat kirkkomiehen perusvalhetta...
joten seurauksena tuosta valhetta on Joh. 20:31. - Anonyymi
Monet luulevat että Johanneksen evankeliumi on kirjoitettu siksi että uskottaisiin Jeesuksen olevan Jumala (Joh 1:1, "Minä Olen", Tuomas) mutta näin ei ole.
"nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. " (Joh 20:31) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet luulevat että Johanneksen evankeliumi on kirjoitettu siksi että uskottaisiin Jeesuksen olevan Jumala (Joh 1:1, "Minä Olen", Tuomas) mutta näin ei ole.
"nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. " (Joh 20:31)Kuten kirjoitin, olet elävä todiste siitä, että uskomuksesi ( oppisi ) vuoksi joudut hylkäämään Johanneksen evankeliumin 1. luvun tekstin, vaikka siinä ei ole yhtään mitään ristiriitaa koko evankeliumin osalta, eikä tuo 20:31 jae muuta tialnnetta miksikään.
Se, että Johannes kirjoittaa 1. luvussa antaa sisällön koko evankeiumille siitä, kuka Jeesus on.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
.
10. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
.
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Tuo Joh 20:31 on aivan samaa ilmoitusta, eikä tarkenna eikä muuta yhtään mitään.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet luulevat että Johanneksen evankeliumi on kirjoitettu siksi että uskottaisiin Jeesuksen olevan Jumala (Joh 1:1, "Minä Olen", Tuomas) mutta näin ei ole.
"nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. " (Joh 20:31)tuon Joh. 1:1-3 10 14 tarkoittaa Jumalan Poikaa...
persoonaa...jota ei ole ollut tosiasiassa alusta alkaen...noin 4000 vuotta ennen Jeesuksen syntymää..
vanhassa testamentissä ei esinny lösnäolevaa Poikaa
vaan kun Jeesus syntyi hönestä tuli Jumalan poika..
pienellä alkukirjaimella ...ja hän oli ihmisen poikakin..
Jeesus on ihminen...Kristus voideltu ja Herra..pomo.
ihmisenä hän on nyt Vanhan liiton ja Uuden liiton Jumalan luona.
Aamen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tuon Joh. 1:1-3 10 14 tarkoittaa Jumalan Poikaa...
persoonaa...jota ei ole ollut tosiasiassa alusta alkaen...noin 4000 vuotta ennen Jeesuksen syntymää..
vanhassa testamentissä ei esinny lösnäolevaa Poikaa
vaan kun Jeesus syntyi hönestä tuli Jumalan poika..
pienellä alkukirjaimella ...ja hän oli ihmisen poikakin..
Jeesus on ihminen...Kristus voideltu ja Herra..pomo.
ihmisenä hän on nyt Vanhan liiton ja Uuden liiton Jumalan luona.
Aamen.myöskään Jeesus ei ole Ylipappi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
myöskään Jeesus ei ole Ylipappi.
tämmöttis on asiat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten kirjoitin, olet elävä todiste siitä, että uskomuksesi ( oppisi ) vuoksi joudut hylkäämään Johanneksen evankeliumin 1. luvun tekstin, vaikka siinä ei ole yhtään mitään ristiriitaa koko evankeliumin osalta, eikä tuo 20:31 jae muuta tialnnetta miksikään.
Se, että Johannes kirjoittaa 1. luvussa antaa sisällön koko evankeiumille siitä, kuka Jeesus on.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
.
10. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
.
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Tuo Joh 20:31 on aivan samaa ilmoitusta, eikä tarkenna eikä muuta yhtään mitään.
Usko Toivonen“Se, että Johannes kirjoittaa 1. luvussa antaa sisällön koko evankeiumille siitä, kuka Jeesus on.”
Eli sanoo että “Jeesus on Jumala”, eikö niin?
Samassa evankeliumissa Jeesus kuitenkin sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Samassa evankeliumissa Jeesus kahteen kertaa todistaa Jumalan olevan yksi ja ainoa (Joh 5:44 ja Joh 17:3)
Sama evankeliumi “on on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Se, että Johannes kirjoittaa 1. luvussa antaa sisällön koko evankeiumille siitä, kuka Jeesus on.”
Eli sanoo että “Jeesus on Jumala”, eikö niin?
Samassa evankeliumissa Jeesus kuitenkin sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Samassa evankeliumissa Jeesus kahteen kertaa todistaa Jumalan olevan yksi ja ainoa (Joh 5:44 ja Joh 17:3)
Sama evankeliumi “on on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31)kannattais lukea kolmea muuta evankeliumia ja unohtaa koko Johannes..koska on lähes kokonaan Kirkkomiesten valhetta ...syntiä.
Joh. 1 luku yrittää saada meitä uskomaan Kirkkomiesten oppia Jumalan Pojasta
Joh. 2-10 yrittää saada uskomaan Kirkkomiesten oppia että Jeesus on Jumala...8x "Minä olen" - väitteitä
Joh. 6 Ehtoollisen sakramentti
Joh. 14-16 yrittää saada uskomaan että on kolmiyhteinen jumala mukamas olemassa
Joh. 17 Ylipapillinen rukous...ja Ekumenia-jakeet
Joh. 20 yhteenveto ...yritetään vahvistaa Joh. 1:1
Jumalan Poika persoona..
Tuollainen karkeasti ositeltu Evankeliumi.
Aamen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Se, että Johannes kirjoittaa 1. luvussa antaa sisällön koko evankeiumille siitä, kuka Jeesus on.”
Eli sanoo että “Jeesus on Jumala”, eikö niin?
Samassa evankeliumissa Jeesus kuitenkin sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Samassa evankeliumissa Jeesus kahteen kertaa todistaa Jumalan olevan yksi ja ainoa (Joh 5:44 ja Joh 17:3)
Sama evankeliumi “on on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31)>> “Se, että Johannes kirjoittaa 1. luvussa antaa sisällön koko evankeiumille siitä, kuka Jeesus on.”
Eli sanoo että “Jeesus on Jumala”, eikö niin? >>
Joka osaa lukea, niin Johanneksen evankleiumin alussa lukee näin:
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
.
10. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
.
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Eli Alussa oli Sana, joka oli Jumala, joka tuli lihaksi.
Jeesus sanoi :
42 Jeesus sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.
( Joh 8)
28 Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö."
( Joh 16)
Sana, joka oli Jumala, tuli lihaksi Jumalan Poikana, Jumalasta, Isästä lähteneenä.
Tuossa Johanneksen evankeliumin alussa tämä on ilmoitettu.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
myöskään Jeesus ei ole Ylipappi.
Hepr. 2:17 Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten kirjoitin, olet elävä todiste siitä, että uskomuksesi ( oppisi ) vuoksi joudut hylkäämään Johanneksen evankeliumin 1. luvun tekstin, vaikka siinä ei ole yhtään mitään ristiriitaa koko evankeliumin osalta, eikä tuo 20:31 jae muuta tialnnetta miksikään.
Se, että Johannes kirjoittaa 1. luvussa antaa sisällön koko evankeiumille siitä, kuka Jeesus on.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
.
10. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
.
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Tuo Joh 20:31 on aivan samaa ilmoitusta, eikä tarkenna eikä muuta yhtään mitään.
Usko ToivonenSananjulistajaa se kuvaa.
- Anonyymi
Juuri tuo Joh 1 alkuosa kuvaa JUMALAN olemusta ja miten JUMALA oli Jeesuksessa Kristuksessa. Kuten Jeesus sanoikin, ettei hän puhu itse omia sanoja , vaan JUMALA puhuu hänen kauttansa. JUMALA oli Sana muodossa Jeesuksessa jne..... (Ap 2)
Juuri edempänä Joh 1 ilmoitusta - asian ymmärretävyyden tähden - JUMALA ilmoittaa asiaan kuuluvan tekijän.
18 Ei kukaan ole JUMALAA milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
Tiukassa on uskonnolilsella ihmisellä käsitys, miten vastoin JUMALAN ilmoitusta joku olisi nähnyt JUMALAN. JUMALAA ei kertakaikkiaan voi nähdä, koska JUMALAN olemukseen jo kuuluu toimiminen aina jonkun KAUTTA.
Esim. Jos / kun JUMALA puhuu tänä päivänä Hengellisessä kokouksessa, niin tämä tapahtuu AINA jonkun ihmisen kautta. Tai yleensä JUMALA puhuu tavalla jos toisella, mutta kukaan ihminen ei näe / ole nähnyt tätä ihmeellistä näkymätöntä kaikkivaltiasta JUMALAA.
"Tämä on totinen JUMALA, jonka Pojassa me olemme."
Markku Lievoen- Anonyymi
tuo Joh. 1:18 olen todistanut valheeksi..
satakunta ihmistä on nähnyt Jumalan..
Sinä et lue kommentteja ja et opi mitään..
kaikki muukin on todistettu valheeksi...
Jumalan Poika
Sana-jumala
Ylipappi
Jeesuksen jumaluus
jne. - Anonyymi

jne.lisään vielä Joh. 1:18 että nuo satakunta ihmistä eivät nähneet Poikaa Jumalan helmoissa..
kukaan ei ole nähnyt Poikaa!!!#haloo lievonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lisään vielä Joh. 1:18 että nuo satakunta ihmistä eivät nähneet Poikaa Jumalan helmoissa..
kukaan ei ole nähnyt Poikaa!!!#haloo lievonenAjattele ja kerro miten ymmärrät tämän ilmoituksen. Olemuksen totisesta JUMALASTA.
6 yksi JUMALA ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Ef 4
Mahdollistuuko ihmnen näkemään tämän JUMALAN?
Markku Lievonen
- Anonyymi
Täällä on useampia ihmisia, jotka eivät millään voi ymmärtää, että Jeesus on Jumala samalla kun hän on Jumalan Poika. Tämäon heidän oma ongelmansa, ei heitä ulkopuoliset voi auttaa.
- Anonyymi
“Täällä on useampia ihmisia, jotka eivät millään voi ymmärtää, että Jeesus on Jumala samalla kun hän on Jumalan Poika. Tämäon heidän oma ongelmansa, ei heitä ulkopuoliset voi auttaa.”
“Jeesus on Jumala samalla kun hän on Jumalan Poika”-väite on Isän ja Pojan kieltämistä.
Jeesus kutsuu Jumalaa Isäkseen (Joh 17:1) ja itseään Jumalan Pojaksi (Joh 10:36).
Kukaan ei ole oma isänsä.
Te kiellätte Jeesuksen pirullisella tavalla.
Jeesus ei sano olevansa Jumala samalla kun hän on Jumalan Poika, vaan sanoo:
“Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Jeesus sanoo: “Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.” (Joh 12:48)
Ihminen joka uskoo Jeesukseen pitäytyy siihen mitä Jeesus sanoo, mutta te ette Jeesusta usko.
Teillä on toinen Jeesus joka ei ole sitä mitä Jeesus itse sanoo olevansa ja sitä mitä Jumala hänestä todistaa (Luukas 9:35)
Tämä alkaa riittää. Ei ole tarvetta enempään.
- Anonyymi
Joh. 8:58 Jeesus sanoo olevansa Jumala.
58 Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut".
Tuo "olen minä ollut" on alkutekstissä "MINÄ OLEN".- Anonyymi
Tuyo on Kirkkomiesten valhetta...vanha testamentti todistaa tuon valheeksi.
Aamen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuyo on Kirkkomiesten valhetta...vanha testamentti todistaa tuon valheeksi.
Aamen.Täsmennän vielä...
Joten Aabrahamia ennen ei ole ollut kumpaakaan ei Jeesusta eikä Jumalan Poikaa.
Vanha testamentti todistaa nuo kaksi kirkkomiesten ajatusta tosivalheeksi.
Aamen. - Anonyymi
Jeesus Kristus: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
- Anonyymi
"Joh. 8:58 Jeesus sanoo olevansa Jumala."
Ei sano.
Jeesus Kristus sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
- Anonyymi
Joh.3:14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, Joh.8:28 Niin Jeesus sanoi heille: Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut. Joh.12:32 Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni.
- Anonyymi
Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ja Israelin Jumala ja meidän kaikkien Uuden liiton Uudestisyntyneitten Jumalamme ja Profeetat eivät ole ilmoittaneet yhtään mitään lähetettävästä eikä lähetetystä Ainokaisesta Pojasta. Eivätkä ole ilmoittaneet yhtään mitään Jeesus Kristus-nimisestä jumalasta. Jumalamme on vakaa ja muuttumaton, ei lisääntyvä eikä kasvava. Ei ole olemassa iankaikkista Jeesusta Kristusta!
Myöskään eivät ole ilmoittaneet yhtään mitään Sana-jumalasta, joka oli alussa Jumalan tykönä! Sana ei ole Jumala eikä Sana ole Jumalan poika.
Sana on abstrakti käsite eikä persoona.
Ei ole olemassa mitään iankaikkista Poikaa, joka lähetettiin meille!! Joh. 1: 1-18 on manipulaatio! Jakeet tulee yliviivata Raamatuista. Yliviivataan synti pois kirjastamme!
Meillä on vain yksi luoja Isiemme Jumala Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin ja Israelin ja Uuden liiton uudestisyntyneitten Jumala. Ei ole rinnalla toista Jumalaa jota hebrealaiskirje opettaa Isä=Jumalan Poika=Pyhä Henki ja että kaikki nuo kolme persoonaa ovat olleet iankaikkisuudessa! Alussa Genesis ei kerro mitään tuosta jumalasta ....50 lukua genesis asiaa ja vuosia kuluu tuossa 2300 vuotta eikä sanaakaan iankaikkisesta Jumalan Pojasta ja Pyhästä Hengestä! Kyllä Isiemme Jumala on rehellinen ja olisi maininniut jotain. Olisi puhunut Pojalleen edes jotain! ja myös Poika olisi puhunut jotain profeetoille, mutta ei yhtään mitään sanomanvaihtoa keskenänsä. Hiljaista on! Joten koko Johanneksen evankeliumin alku 18 jaetta on ihmisoppia ja evankeliumin totuus alkaa jakeesta 19. Myös Joh 3:16 tulee tuolla tavalla todistetuksi ihmisiopiksi! Samoin Johanneksen kirjeet, jotka rakentuvat tuohon evankeliumin jakeisiin 1-18. ja monta muuta asiaa jotka perustuvat tuohon että Sana on Jumalan Poika=Messias=Jeesus Kristus. Ja tietysti myös tuo Jeesuksen kaksiluonto -oppi osoittautuu ihmisopiksi jota kaikki kirkot Suomessa opettavat kuitenkin.
Syy moniin ristiriitoihin ns. Raamatuissa johtuu Rooman kirkosta alkujaan, koska näissä ns. Raamatuissa ovat molemmat opit: Jumalan oppi ja ihmisten oppi.
Rooman kirkon oppia täydennettiin säädettin neuvoteltiin ja päätettiin ihmisopista Augsburgin kirkolliskokouksessa v1530 ja vahvistettiin Yksimielisyyden asiakirjassa v1580. Augsburgin tunnustus (latinaksi Confessio Augustana, lyhennetään CA) on luterilaisten päätunnustus. Evankeliset säädyt lukivat ja luovuttivat tunnustuksen katoliselle keisari Kaarle V:lle Augsburgin valtiopäivillä kesällä 1530. Opin ja uskon kristillinen, toistettu, yksimielinen tunnustus jonka allekirjoittaneet Augsburgin tunnustuksessa pysyvät vaaliruhtinaat, ruhtinaat ja säädyt sekä myös kirjan loppuun allekirjoituksensa liittäneet jumaluusoppineet ovat antaneet. Mukaan on liitetty eräiden tohtori Martti Lutherin autuaallisen kuoleman jälkeen väittelyä ja kiistaa aiheuttaneiden opinkohtien selitys, joka on lujasti perustettu ainoaan ohjeeseen, Jumalan sanaan. Mainittujen vaaliruhtinaiden, ruhtinaiden ja säätyjen yksimieliseen sopimuksen ja määräyksen mukaisesti tämä kaikki on painettu asianomaisten maiden, kirkkojen, koulujen ja myös jälkipolvien opiksi ja varoitukseksi. Vuonna1580. Kaikkein noiden päätösten seurauksena Suomessa on käytössä tuohon perustuvat Raamatut.
Tuosta seuraa että meidän tällä keskustelupalstalla kommentoijien erimielisyydet johtuvat Ekumeenisista kirkoista ja heidän laatimistaan ylläpitämistään sekavista ns. Raamatuista, joihin on lisätty kirkkojen omia ihmisajatuksia!
Kaikille meille on annettu hengellinen elämänohje. Matt. 15:13
13 Mutta hän vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.
Joten Manipulaatiot on perattava yliviivattava! Ja juurineen , joita juuria ovat tuo Joh. 3:16 jne. Juuria on runsaasti Johanneksen kirjeissä. Aloitetaan yliviivaaminen!
Kirkastakoon tuossa ed. kaikki kirjoitettu Isä Jumalaa ja Jeesusta Kristusta meidän Herraamme!
Hän, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ja Israelin Jumala ja Uudestisyntyneitten Jumala on nyt laittanut kauttani sanan liikkeelle:
”..niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” Aamen.- Anonyymi
Ei yksikään Jeesukseen Kristukseen uskova, Hänen seuraajansa ja opetuslapsensa, joka on Jumalan armosta saanut syntyä uudesti ylhäältä Hengestä, yliviivaa yhden yhtäkään jaetta Pyhästä Raamatusta - saati kehota/EKSYTÄ ketään muutakaan niin tekemään.
Sellainen teko on kauhistava rikos Jumalan edessä.
Eikä yksikään elävässä Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, uskossa oleva saata kieltää Hänen, Jeesuksen Kristuksen, Jumaluutta.

s-seutulainen“Eikä yksikään elävässä Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, uskossa oleva saata kieltää Hänen, Jeesuksen Kristuksen, Jumaluutta.”
Saviseutulainen on elävässä uskossa Lutheriin, Roseniukseen ja rovasti Peltolaan.
Jumalaa ja Jeesusta Kristusta Saviseutulainen ei tunne eikä tunnusta.
Yliviivaajasta ei kannata välittää. Uskonasioilla ei pitäisi pelleillä mutta sitä monet tekevät työkseen.
Saavat siitä aikanaan palkkansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei yksikään Jeesukseen Kristukseen uskova, Hänen seuraajansa ja opetuslapsensa, joka on Jumalan armosta saanut syntyä uudesti ylhäältä Hengestä, yliviivaa yhden yhtäkään jaetta Pyhästä Raamatusta - saati kehota/EKSYTÄ ketään muutakaan niin tekemään.
Sellainen teko on kauhistava rikos Jumalan edessä.
Eikä yksikään elävässä Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, uskossa oleva saata kieltää Hänen, Jeesuksen Kristuksen, Jumaluutta.
s-seutulainenHöpsötihöpsöti, kirjaimen palvoja.
- Anonyymi
2Moos.3:14 Jumala vastasi Moosekselle: Minä olen se, joka minä olen. Ja hän sanoi vielä: Sano israelilaisille näin: Minä olen lähetti minut teidän luoksenne. Minä olen, hebreaksi ehjee; muistuttaa Herran nimeä Jahve.
- Anonyymi
Fil.2:6-7 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisen kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen: Kol.1:15 Hän on näkymättömän Jumalan kuva, koko luomakunnan esikoinen. Sananl.8:22 Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
- Anonyymi
vanha testamentti todistaa nuo jakeet valheeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vanha testamentti todistaa nuo jakeet valheeksi.
>> vanha testamentti todistaa nuo jakeet valheeksi. >>
Joka perustaa Vanhaan Testamenttiin, hänen sydämensä päällä on peite.
14 Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
( 2Kor 3)
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> vanha testamentti todistaa nuo jakeet valheeksi. >>
Joka perustaa Vanhaan Testamenttiin, hänen sydämensä päällä on peite.
14 Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
( 2Kor 3)
Usko ToivonenUsko Toivoselta ei peitto ole kadonnut Uutta Testamenttiakaan luettaessa koska Usko Toivosen Jeesus on Jumala eikä ihminen niin kuin Raamatussa lukee.
“Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.” (1 Tim 2:5)
Sitä ei uskota vaan vängätään jumal-ihmistä, ihmistä joka on sekä Jumala itse että Jumalan Poika mikä on selvää Isän ja Pojan kieltämistä. Poika ei voi olla oma isänsä.
Kristitty ei usko sitä että Jumala on yksi (kristitty sanoo että on “kolme yhdessä”) eikä sitä että Jeesus Kristus on ihminen, ei vaikka syntien sovittaminen Raamatun mukaan tapahtui ihmisessä:
“Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin” (Room 8:3)
He sanovat että jos Jumala itse ei tullut ja kuollut heidän puolestaa niin mitään lunastusta ei ole tapahtunut. Näin he sulkevat itsensä Jumalan valmistaman pelastuksen ulkopuolelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko Toivoselta ei peitto ole kadonnut Uutta Testamenttiakaan luettaessa koska Usko Toivosen Jeesus on Jumala eikä ihminen niin kuin Raamatussa lukee.
“Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.” (1 Tim 2:5)
Sitä ei uskota vaan vängätään jumal-ihmistä, ihmistä joka on sekä Jumala itse että Jumalan Poika mikä on selvää Isän ja Pojan kieltämistä. Poika ei voi olla oma isänsä.
Kristitty ei usko sitä että Jumala on yksi (kristitty sanoo että on “kolme yhdessä”) eikä sitä että Jeesus Kristus on ihminen, ei vaikka syntien sovittaminen Raamatun mukaan tapahtui ihmisessä:
“Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin” (Room 8:3)
He sanovat että jos Jumala itse ei tullut ja kuollut heidän puolestaa niin mitään lunastusta ei ole tapahtunut. Näin he sulkevat itsensä Jumalan valmistaman pelastuksen ulkopuolelle.>>>Usko Toivoselta ei peitto ole kadonnut Uutta Testamenttiakaan luettaessa koska Usko Toivosen Jeesus on Jumala eikä ihminen niin kuin Raamatussa lukee.<<<
Oletko joskus tavannut ihmisen, joka uskoo Raamatun Jeesuksen eläneen täällä maan päällä, joka ei usko Jeesusta Kristusta ihmiseksi? Minä en ole missään enkä koskaan tavannut sellaista ihmistä. Jokainen, joka uskoo Jeesuksen eläneen täällä telluksella uskoo varmasti, että Jeesus oli ihminen.
Jeesuksen ihmisyys on siis jokaiselle ihmiselle täysin selvä asia eikä sitä tarvitse kovin paljon vakkuutella.
Jeesus puhutteli ihmisiä, jotka uskoivat varmasti Jeesuksen ihmiseksi, mutta ei Jumalaksi, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa. Hän sanoi heille, että ellette te usko "Minä Olen", te kuolette synteihinne. Jeesuksen Sanojen mukaan Hänet tulee uskoa suuremmaksi kuin ihminen. Hän sanoi olevansa taivaasta Jumalasta Jumalan luota lähtenyt ja tullut Jumalan Poika. Kuka muu ihminen voi sanoa niin?
Jeesus on siis ainutlaatuinen yksi ainoa ja enemmän kuin ihminen.
Uskothan Jeesusta??? Uskothan!!!!
>>>Kristitty ei usko sitä että Jumala on yksi (kristitty sanoo että on “kolme yhdessä”) eikä sitä että Jeesus Kristus on ihminen, ei vaikka syntien sovittaminen Raamatun mukaan tapahtui ihmisessä:<<<
Kristitty sanoo ja opettaa Jeesuksen Kristuksen olevan Jumala, joka tuli ihmiseksi.
Kristitty opettaa Jeesuksesta, että Hän, Jumala, tuli taivaasta ihmiseksi ja kärsi ihmisenä ihmisten synnin rangaistuksen. Tämä koska synti oli tehty ihmisen lihassa ja synnin sovitus täytyi tapahtua ihmisen lihassa. Mutta koska Jumala on ainoa Pelastaja ja ainoa, joka voi sovittaa ihmisen Jumalan kanssa ja niin palauttaa ihmisen yhteyteensä, Jumala tuli ihmiseksi.
Ihmisenä Hän on Jumalan Poika ja ihminen. Ikuisuudessa Hän on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka ON Jumala, ja joka OLI vähän aikaa ihminen, ja joka ON TULEVA
hallitsemaan Jumalana (Ilm 1:8, 22:1-4).
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Usko Toivoselta ei peitto ole kadonnut Uutta Testamenttiakaan luettaessa koska Usko Toivosen Jeesus on Jumala eikä ihminen niin kuin Raamatussa lukee.<<<

Mvh J - KKaikki “Jeesus ON Jumala” selitykset kaatuvat tähän yhteen sanaan joka tulee tuomitsemaan kaikki “Jeesus on Jumala uskovaiset” viimeisenä päivänä.
Jeesus Kristus: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
“Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.” (Joh 12:48) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki “Jeesus ON Jumala” selitykset kaatuvat tähän yhteen sanaan joka tulee tuomitsemaan kaikki “Jeesus on Jumala uskovaiset” viimeisenä päivänä.
Jeesus Kristus: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
“Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.” (Joh 12:48)Jos Jeesus ei ole Jumala, kuka on sinun Pelastajasi koska Jumala on ainoa Pelastaja
ja Vapahtaja. Kukaan toinen ei voi sinua eikä minua pelastaa. UT:n mukaan Herra Jeesus Kristus on ainoa Pelastaja ja Vapahtaja. Ja Jeesus sanoi tulleensa Taivaasta ja Jumalasta.
Jumala siis tuli Jeesuksessa Kristuksessa Pelastamaan ja Vapahtamaan meidät synnistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta.
Mutta, ...
Jos Jeesus ei ole Jumala, sinun Pelastajasi, kuka on Pelastajasi?
Vastaukseksi ei riitä "Jumala" koska se on kovin epämääräinen ilmaisu.
Jumalalla ihminen voi tarkoittaa mitä ja ketä tahansa.
Sitäpaitsi ilmaisu "Jumala" sulkee oppisi mukaan Herran Jeesuksen Kristuksen
pois Pelastajanasi koska et hyväksy Jeesusta Jumalaksesi. Et siis hyväksy
Jeesusta Kristusta Pelastajaksesi? Kuka on pelastajasi, jota pidät Jumalanasi?
Huomaa: Herra Jumala on ainoa Pelastaja (Jes 43:11).
Paavali julisti Jeesuksen Herraksi ja Jumalaksi (Room 9:5, 2 Kor 3:15-18, 4:5).
Luukas julisti Jeesuksen ainoaksi Pelastajaksi (Apt 4:10-12).
Paavali julisti Jeesuksen Jumalaksi ja Pelastajaksi (Tiit 2:11-15, 2 Tim 2:10-13).
Jos siis Jeesus Kristus ei ole Herra Jumala, ainoa Pelastajasi, kuka
on pelastajasi Jeesuksen sijasta?
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Jeesus ei ole Jumala, kuka on sinun Pelastajasi koska Jumala on ainoa Pelastaja

Mvh J - KKukaan Jeesukseen Kristukseen uskova ei rupea Raamatulla selittämään että Jeesus on jotain muuta kuin mitä hän itse sanoo olevansa.
Jeesus Kristus: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
“Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.” (Joh 12:48) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan Jeesukseen Kristukseen uskova ei rupea Raamatulla selittämään että Jeesus on jotain muuta kuin mitä hän itse sanoo olevansa.
Jeesus Kristus: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
“Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.” (Joh 12:48)>>>Kukaan Jeesukseen Kristukseen uskova ei rupea Raamatulla
selittämään että Jeesus on jotain muuta kuin mitä hän itse sanoo olevansa.<<<
Jeesus sanoi olevansa Jumala ihmisen lihassa ihmisenä (Joh 10:30-33, 6:20).
Sitä juutalaiset eivät uskoneen koska eivät uskoneet Jeesusta. Heille Jeesus sanoi,
että ellette te usko minua siksi, joka "Minä Olen", te kuolette synteihinne" (Joh 8:24). Nämä ovat Jeesuksen Sanat ja ne on otettava vakavasti. Jeesus tarkoittaa sitä, mitä sanoo. Jeesus on siis uskottava suuremmaksi ja enemmäksi kuin pelkkä ihminen.
Miksi ihminen, joka ei usko Jeesusta Jumalaksi, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa,
kuolee synteihinsä? Siksi koska hänellä ei ole Jumalaa, joka tuli hänelle Pelastajaksi. Hänellä ei silloin ole myöskään Jumalan (Pojan) verta, joka puhdistaisi hänet kaikesta synnistä.
Vain Jumalan (Pojan) veri puhdistaa siihen vereen uskovan ihmisen kaikesta synnistä.
Kenenkään toisen Jeesuksen veri ei puhdista syntejämme. Vain Jumalan Pojan, lihassa ilmestyneen Jumalan, veri voi puhdistaa ja puhdistaa syntimme niin, että voimme olla synnistä puhtaita Pyhän Jumalan edessä. Veri, joka puhdistaa meidät synneistämme, täytyy siis olla taivaasta ja pyhä synnitön puhdas veri. Kenenkään syntisen ihmisen veri ei puhdista yhtään syntiä. Jeesuksen Kristuksen veri on taivaasta Jumalan veri (Apt 20:28, Heb 9:11-14, 22, 10:4-18, 1 Joh 1:1-10).
Room 3:23-26 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
a saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen LUNASTUKSEN kautta, joka ON KRISTUKSESSA JEESUKSESSA, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi USKON KAUTTA HÄNEN VEREENSÄ, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Pelastava usko on usko Herraan Jeesukseen Kristukseen. Hän on yksi ainoa persoona, joka voi sinut ja minut pelastaa. Kukaan toinen ei voi sinua eikä minua pelastaa. Jos ajattelet, että Jumala sinut pelastaa, niin Raamattu (Jumala itse) ilmoittaa sinulle, ettei Jumala pelasta ihmistä muussa persoonassa kuin Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, Hänen nimessään ja Hänen veressään. Pelastusta ei siis ole ohi ja ilman Jeesusta Kristusta ja HÄNEN VERTAAN.
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Kukaan Jeesukseen Kristukseen uskova ei rupea Raamatulla

Mvh J - KKukaan uskova ei rupea Jumalalle opettamaan kuka Jeesus on.
Jumalan toditus Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35) - Anonyymi

Mvh J - KKukaan Jeesukseen Kristukseen uskova ei rupea Raamatulla
selittämään että Jeesus on jotain muuta kuin mitä hän itse sanoo olevansa, Jumalan Poika. (Joh 10:36)
Semmoinen joka ei usko rupeaa heti selittämään:
“Jeesus sanoi olevansa Jumala ihmisen lihassa ihmisenä (Joh 10:30-33, 6:20).
Sitä juutalaiset eivät uskoneen koska eivät uskoneet Jeesusta. Heille Jeesus sanoi,
että ellette te usko minua siksi, joka "Minä Olen", te kuolette synteihinne" (Joh 8:24)……….” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan uskova ei rupea Jumalalle opettamaan kuka Jeesus on.
Jumalan toditus Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)>>>Kukaan uskova ei rupea Jumalalle opettamaan kuka Jeesus on<<<
Kuka on uskova JEESUKSEN SANOJEN mukaan? Uskotko Jeesusta?
1. Ne juutalaiset, jotka eivät uskoneet Jeesuksen olevan Jumala,
jotka uskoivat Jeesuksen pelkäksi ihmiseksi (Joh 10:25-33).
2. Ne ihmiset, jotka tunnustivat Jeesukselle, että Hän on heidän
Herransa ja Jumalansa (Joh 14:7-12, 20:24-29).
Keitä Jeesus sanoi uskoviksi ja keille Hän antoi tunnustuksen siitä ja sanoi heidän olevan autuaita uskonsa tähden? Kumpia edellä mainittuja ihmisiä hän nuhteli epäuskosta? Vastaus löytyy edellisistä jakeista.
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Kukaan uskova ei rupea Jumalalle opettamaan kuka Jeesus on<<<
Kuka on uskova JEESUKSEN SANOJEN mukaan? Uskotko Jeesusta?
1. Ne juutalaiset, jotka eivät uskoneet Jeesuksen olevan Jumala,
jotka uskoivat Jeesuksen pelkäksi ihmiseksi (Joh 10:25-33).
2. Ne ihmiset, jotka tunnustivat Jeesukselle, että Hän on heidän
Herransa ja Jumalansa (Joh 14:7-12, 20:24-29).
Keitä Jeesus sanoi uskoviksi ja keille Hän antoi tunnustuksen siitä ja sanoi heidän olevan autuaita uskonsa tähden? Kumpia edellä mainittuja ihmisiä hän nuhteli epäuskosta? Vastaus löytyy edellisistä jakeista.
Mvh J - K“Uskotko Jeesusta?”
Sinä olet tehnyt selväksi tuhanteen kertaan että et usko Jeesusta (ilmeisesti jo kymmenen vuoden ajan näillä palstoilla)
Jeesus Kristus sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Sinä “todistat Raamatulla” että Jeesus ei ole Jumalan Poika vaan on Jumala itse.
Sitä ei kukaan sellainen tee joka uskoo Jeesuksen olevan sitä mitä Jeesus itse sanoo olevansa, ja mitä Jumala hänestä todistaa, Jumalan Poika. (Luukas 9:35) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Uskotko Jeesusta?”
Sinä olet tehnyt selväksi tuhanteen kertaan että et usko Jeesusta (ilmeisesti jo kymmenen vuoden ajan näillä palstoilla)
Jeesus Kristus sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Sinä “todistat Raamatulla” että Jeesus ei ole Jumalan Poika vaan on Jumala itse.
Sitä ei kukaan sellainen tee joka uskoo Jeesuksen olevan sitä mitä Jeesus itse sanoo olevansa, ja mitä Jumala hänestä todistaa, Jumalan Poika. (Luukas 9:35)36 Niin he laskivat kansan luotaan ja ottivat hänet mukaansa, niinkuin hän venheessä oli; ja muitakin venheitä oli hänen seurassaan.
37 Ja nousi kova myrskytuuli, ja aallot syöksyivät venheeseen, niin että venhe jo täyttyi.
38 Ja itse hän oli peräkeulassa ja nukkui nojaten päänaluseen. Ja he herättivät hänet ja sanoivat hänelle: "Opettaja, etkö välitä siitä, että me hukumme?"
39 Ja herättyään hän nuhteli tuulta ja sanoi järvelle: "Vaikene, ole hiljaa." Niin tuuli asettui, ja tuli aivan tyven.
40 Ja hän sanoi heille: "Miksi olette niin pelkureita? Kuinka teillä ei ole uskoa?"
41 Ja suuri pelko valtasi heidät, ja he sanoivat toisillensa: "Kuka onkaan tämä, kun sekä tuuli että meri häntä tottelevat?"
( Mark. 4)
1 Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle, yksinäisyyteen.
2 Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo.
3 Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa.
4 Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden."
5 Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä."
6 Kun opetuslapset sen kuulivat, lankesivat he kasvoilleen ja peljästyivät kovin.
7 Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: "Nouskaa, älkääkä peljätkö."
8 Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.
9 Ja heidän kulkiessaan alas vuorelta Jeesus varoitti heitä sanoen: "Älkää kenellekään kertoko tätä näkyä, ennenkuin Ihmisen Poika on noussut kuolleista.
( Matt. 17)
Jeesus Kristus on Jumalan Poika, yhtä Isän Jumalan kanssa.
Jeesus Kristus on Ihmisen Poika.
4
" Isä ja minä olemme yhtä, Isä minussa, ja minä Isässä".
"Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän".
"Kenellä Poika on, sillä on myös Isä. Kenellä Poikaa ei ole, sillä ei ole Isääkään."
Yksi Jumala Kaikkivaltias; Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä.
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
36 Niin he laskivat kansan luotaan ja ottivat hänet mukaansa, niinkuin hän venheessä oli; ja muitakin venheitä oli hänen seurassaan.

s-seutulainenSaviseutulainen:
“Yksi Jumala Kaikkivaltias; Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä.”
Apostoli Paavali:
“meillä on VAIN YKSI JUMALA, ISÄ” (1 Kor 8:6)
Onko Saviseutulainen uskossa?
On uskossa Lutheriin, Roseniukseen ja rovasti Peltolaan, mutta ei usko Jumalaa, Jeesusta Kristusta eikä apostoleja.
“Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.” (1 Tim 2:5)
“ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen.” (Juud 1:25) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Uskotko Jeesusta?”
Sinä olet tehnyt selväksi tuhanteen kertaan että et usko Jeesusta (ilmeisesti jo kymmenen vuoden ajan näillä palstoilla)
Jeesus Kristus sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Sinä “todistat Raamatulla” että Jeesus ei ole Jumalan Poika vaan on Jumala itse.
Sitä ei kukaan sellainen tee joka uskoo Jeesuksen olevan sitä mitä Jeesus itse sanoo olevansa, ja mitä Jumala hänestä todistaa, Jumalan Poika. (Luukas 9:35)Keille Jeesus antoi tunnustusta heidän uskostaan ja keitä Hän nuhteli epäuskosta?
Vastaa kysymykseen perustellen Raamatulla. Näytä Raamatusta ne kohdat/se kohta,
jossa Jeesus tekee niin kuin sanot. Ja muista: VASTAA KYSYMYKSEEN !!!
Älä kiertele Totuutta! Se ei ole niinko viisasta.
On viisautta kohdata Totuus sellaisenaan Raamatun sivuilla ja katsoa Totuutta suoraan silmiin. Ja mitä Raamattu lupa niille, jotka katsovat Herraa, Totuutta: "Minä etsin Herraa, ja hän vastasi minulle, hän vapahti minut kaikista peljätyksistäni. Jotka häneen katsovat, ne ...... , "heidän kasvonsa....... ... .... "
"Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä". ...... se mies, joka häneen (Sanaan) turvaa!
Täydennä puuttuvat kohdat. Anonyymi kirjoitti:
Saviseutulainen:
“Yksi Jumala Kaikkivaltias; Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä.”
Apostoli Paavali:
“meillä on VAIN YKSI JUMALA, ISÄ” (1 Kor 8:6)
Onko Saviseutulainen uskossa?
On uskossa Lutheriin, Roseniukseen ja rovasti Peltolaan, mutta ei usko Jumalaa, Jeesusta Kristusta eikä apostoleja.
“Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.” (1 Tim 2:5)
“ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen.” (Juud 1:25)-
Joka on nähnyt Jeesuksen, on nähnyt Isän, he ovat YKSI
Se, joka on nähnyt Jeesuksen, on nähnyt isän, sanoi Jeesus. Jeesus esitti ennen kuulumattoman suuren väitteen. He kaksi ovat samaa olemusta vaikkakin eri ilmestymisinä. Isä on Jeesuksessa, mikä tarkoittaa, että Jeesus on Isä ilmestyneenä ihmishahmossa, he ovat sama henkilö.
Joh. 14:9–11: "Jeesus sanoi hänelle: " Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua Filippus. Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka sinä sitten sanot: "Näytä meille Isä"? Etkö usko, että minä olen Isässä ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. Uskokaa minua, että minä olen Isässä ja että Isä on minussa."
Joh. 10:30: "Minä ja Isä olemme yhtä"
Jos Jeesus olisi ollut "vain" Jumalan poika, "jumalanpoika"(kuten me ajattelemme poika inhimillisessä merkityksessä), niin Jeesus ei olisi sanonut, että hän on Isässä.
Ei, Jumala laskeutui alas valtaistuimeltaan taivaassa ja tuli luoksemme tosi ihmisenä, mutta samanaikaisesti tosi Jumalana. Ihanuutensa hän jätti taivaaseen jakaakseen ihmisten olosuhteet ja lopuksi kuollakseen meidän syntiemme tähden. Siis se, joka oli nähnyt Jeesuksen, oli myös nähnyt Isän.
2. Kor. 5:19: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa."
Kol. 2:9 "Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti…"
6.1 "Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen"
Haluan nyt osoittaa joitakin vastaavia Raamatun jakeita. Niistä ensimmäisissä Jumala Kaikkivaltias puhuu, toisissa Jeesus. Molemmat sanovat saman asian itsestään, että he ovat "A ja O, ensimmäinen ja viimeinen". Nämä Raamatun jakeet näyttävät meille, että Jumala ja Jeesus ovat yksi, että he ovat sama Jumala, kuitenkin eri olemuksessa.
Tässä puhuu Vanhan testamentin Jumala, Israelin kuningas, Herra Jumala, Sebaot, Kaikkivaltias:
Jes. 44:6: "Näin sanoo HERRA, Israelin Kuningas, ja sen Lunastaja, HERRA Sebaot, Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa."
Ilm. 1:8: "Minä olen A ja O, sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias."
Alla olevissa Raamatun jakeissa puhuu Jeesus:
Ilm. 1:17–18: "Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: " Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut ja katso, minä elän [siis tässä puhuu Jeesus] aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet."
Ilm. 22:12–13, 16: "Katso, minä tulen pian [ siis Jeesus puhuu tässä] ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu… Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa, hänen suvustansa, se kirkas kointähti "
Jeesusta kutsutaan Jumalaksi useissa Raamatun teksteissä, ja Herra Sebaot, Israelin Jumala sanoo Jes. 44:6:ssa, ettei ole muuta Jumalaa hänen rinnallaan. Ei ole muuta logiikkaa kuin että Jeesus ja Jumala ovat yksi, siis samaa olemusta, sama Jumala.
-
( Lähde: Lennart Jareteg)- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Uskotko Jeesusta?”
Sinä olet tehnyt selväksi tuhanteen kertaan että et usko Jeesusta (ilmeisesti jo kymmenen vuoden ajan näillä palstoilla)
Jeesus Kristus sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Sinä “todistat Raamatulla” että Jeesus ei ole Jumalan Poika vaan on Jumala itse.
Sitä ei kukaan sellainen tee joka uskoo Jeesuksen olevan sitä mitä Jeesus itse sanoo olevansa, ja mitä Jumala hänestä todistaa, Jumalan Poika. (Luukas 9:35)>>>Sinä “todistat Raamatulla” että Jeesus ei ole Jumalan Poika vaan on Jumala itse.<<<
Jos olet lukenut jonkun tekstini tästä aiheesta, sinä tiedät, että todistan Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi. Uskon, että olet lukenut tekstejäni ja tiedät todistukseni.
Miksi siis valehtelet tahallisesti? On synti antaa väärä todistus lähimmäisestään.
Muuten, Jumalan Poika tarkoittaa Jumala lihassa ihmisenä.
Siksi meidän tulee uskoa ja tunnustaa Jeesus Jumalan Pojaksi.
Jeesus ei siis ole kenenkään miehen poika vaan Jumalan Poika.
Kun kiellät Jeesuksen olevan Jumala lihassa, sinä välttämättä
kiellät Jeesuksen olevan Jumalan Poika. Silloin sinun Jeesuksesi
on jonkun syntisen miehen poika ja syntinen mies. Eikä se auta
sinua, että täällä todistelet Jeesuksen Jumalan Pojaksi kun
itse asiassa sinä kiellät Hänet. Sinä eksytät ihmisiä hylkäämään
Jumalan Pojan, josta ehkä luulet todistavasi.
Kukaan syntinen ei voi toista syntistä pelastaa ja vapauttaa synnistä.
Vain Jumalan Poika, Jumala, ilmestynyt lihassa, kykenee siihen
koska Hän on synnitön, viaton ja Pyhä Jumalan Poika.
Sen tähden meidän uskomme tulee olla tähän yhteen Jumalan Poikaan.
Mvh J - K - Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
-
Joka on nähnyt Jeesuksen, on nähnyt Isän, he ovat YKSI
Se, joka on nähnyt Jeesuksen, on nähnyt isän, sanoi Jeesus. Jeesus esitti ennen kuulumattoman suuren väitteen. He kaksi ovat samaa olemusta vaikkakin eri ilmestymisinä. Isä on Jeesuksessa, mikä tarkoittaa, että Jeesus on Isä ilmestyneenä ihmishahmossa, he ovat sama henkilö.
Joh. 14:9–11: "Jeesus sanoi hänelle: " Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua Filippus. Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka sinä sitten sanot: "Näytä meille Isä"? Etkö usko, että minä olen Isässä ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. Uskokaa minua, että minä olen Isässä ja että Isä on minussa."
Joh. 10:30: "Minä ja Isä olemme yhtä"
Jos Jeesus olisi ollut "vain" Jumalan poika, "jumalanpoika"(kuten me ajattelemme poika inhimillisessä merkityksessä), niin Jeesus ei olisi sanonut, että hän on Isässä.
Ei, Jumala laskeutui alas valtaistuimeltaan taivaassa ja tuli luoksemme tosi ihmisenä, mutta samanaikaisesti tosi Jumalana. Ihanuutensa hän jätti taivaaseen jakaakseen ihmisten olosuhteet ja lopuksi kuollakseen meidän syntiemme tähden. Siis se, joka oli nähnyt Jeesuksen, oli myös nähnyt Isän.
2. Kor. 5:19: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa."
Kol. 2:9 "Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti…"
6.1 "Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen"
Haluan nyt osoittaa joitakin vastaavia Raamatun jakeita. Niistä ensimmäisissä Jumala Kaikkivaltias puhuu, toisissa Jeesus. Molemmat sanovat saman asian itsestään, että he ovat "A ja O, ensimmäinen ja viimeinen". Nämä Raamatun jakeet näyttävät meille, että Jumala ja Jeesus ovat yksi, että he ovat sama Jumala, kuitenkin eri olemuksessa.
Tässä puhuu Vanhan testamentin Jumala, Israelin kuningas, Herra Jumala, Sebaot, Kaikkivaltias:
Jes. 44:6: "Näin sanoo HERRA, Israelin Kuningas, ja sen Lunastaja, HERRA Sebaot, Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa."
Ilm. 1:8: "Minä olen A ja O, sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias."
Alla olevissa Raamatun jakeissa puhuu Jeesus:
Ilm. 1:17–18: "Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: " Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut ja katso, minä elän [siis tässä puhuu Jeesus] aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet."
Ilm. 22:12–13, 16: "Katso, minä tulen pian [ siis Jeesus puhuu tässä] ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu… Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa, hänen suvustansa, se kirkas kointähti "
Jeesusta kutsutaan Jumalaksi useissa Raamatun teksteissä, ja Herra Sebaot, Israelin Jumala sanoo Jes. 44:6:ssa, ettei ole muuta Jumalaa hänen rinnallaan. Ei ole muuta logiikkaa kuin että Jeesus ja Jumala ovat yksi, siis samaa olemusta, sama Jumala.
-
( Lähde: Lennart Jareteg)Juuri noin Raamattu käännetään Jumalaa ja Jeesusta Kristusta vastaan, vaan ei auta.
Kukaan joka uskoo Jeesukseen ei sellaista tee.
Jeesus sanoo: "minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)
“Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.” (Joh 12:48) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Sinä “todistat Raamatulla” että Jeesus ei ole Jumalan Poika vaan on Jumala itse.<<<
Jos olet lukenut jonkun tekstini tästä aiheesta, sinä tiedät, että todistan Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi. Uskon, että olet lukenut tekstejäni ja tiedät todistukseni.
Miksi siis valehtelet tahallisesti? On synti antaa väärä todistus lähimmäisestään.
Muuten, Jumalan Poika tarkoittaa Jumala lihassa ihmisenä.
Siksi meidän tulee uskoa ja tunnustaa Jeesus Jumalan Pojaksi.
Jeesus ei siis ole kenenkään miehen poika vaan Jumalan Poika.
Kun kiellät Jeesuksen olevan Jumala lihassa, sinä välttämättä
kiellät Jeesuksen olevan Jumalan Poika. Silloin sinun Jeesuksesi
on jonkun syntisen miehen poika ja syntinen mies. Eikä se auta
sinua, että täällä todistelet Jeesuksen Jumalan Pojaksi kun
itse asiassa sinä kiellät Hänet. Sinä eksytät ihmisiä hylkäämään
Jumalan Pojan, josta ehkä luulet todistavasi.
Kukaan syntinen ei voi toista syntistä pelastaa ja vapauttaa synnistä.
Vain Jumalan Poika, Jumala, ilmestynyt lihassa, kykenee siihen
koska Hän on synnitön, viaton ja Pyhä Jumalan Poika.
Sen tähden meidän uskomme tulee olla tähän yhteen Jumalan Poikaan.
Mvh J - K"Muuten, Jumalan Poika tarkoittaa Jumala lihassa ihmisenä. "
Tätä se on, ei uskota Jeesuksen Kristuksen omaa sanaa: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36) vaan uskotaan jotain itse keksittyä tai muilta opittua selitystä, eli että Jumalan Poika tarkoittaa jotain muuta kuin Jumalan Poikaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Muuten, Jumalan Poika tarkoittaa Jumala lihassa ihmisenä. "
Tätä se on, ei uskota Jeesuksen Kristuksen omaa sanaa: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36) vaan uskotaan jotain itse keksittyä tai muilta opittua selitystä, eli että Jumalan Poika tarkoittaa jotain muuta kuin Jumalan Poikaa.Oletko loukkkaantunut Herraan Jeesukseen Kristukseen?
Etkö kykene tunnustamaan, että olet täysin riippuvainen
Hänestä ja Hänen sinulle hankkimasta ja antamasta pelastuksesta?
Tiedätkö, että minäkin olin loukkaantumassa Jeesukseen
silloin, kun olin uskon ratkaisun paikalla, ja minun tuli
lopullisesti valita tieni, lähtisinkö seuraamaan Jeesusta vai
kulkisinko oman tahdo tieni. Kerron näistä taisteluistani ja
ratkaisustani kotisivullani:
https://www.jumala-kanssamme.se/439625257
JEESUS KRISTUS ON RATKAISU
"Vain muutama päivä tämän jälkeen istuin uskovan työnjohtajani kanssa työmaaruokalassa. Kerroin hänelle elämäni vaikeuksia. Hän kuunteli hiljaa tilitystäni. Sitten hän sanoi yllättävästi: ”Ratkaisu kaikkiin elämäsi ongelmiin on Jeesus Kristus." Nuo sanat upposivat ja kolahtivat syvälle suoraan sydämeeni. Minä koin, että minulle oli nyt sanottu yksinkertainen kylmä totuus. Ihmettelin tuota sanaa, ja mietin, että miten se voi olla mahdollista, että eräs historian henkilö, elänyt n. 2000 vuotta sitten, nimeltä Jeesus Kristus, voisi olla ratkaisu kaikkiin elämäni ongelmiin. Kuinka voi olla mahdollista, että ihminen Jeesus olisi ratkaisu? Ajattelin Jeesuksen olevan sitä, vaikka se oli siinä hetkessä vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Huomasin nyt, että olin loukkaantumassa Jeesukseen. Eikö ole mitään muuta tietä? Eikö mitään muuta mahdollisuutta? En olisi tahtonut nöyrtyä tunnustamaan sitä tosiasiaa, että olisin täysin riippuvainen Jeesuksesta Kristuksesta." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Muuten, Jumalan Poika tarkoittaa Jumala lihassa ihmisenä. "
Tätä se on, ei uskota Jeesuksen Kristuksen omaa sanaa: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36) vaan uskotaan jotain itse keksittyä tai muilta opittua selitystä, eli että Jumalan Poika tarkoittaa jotain muuta kuin Jumalan Poikaa.>>>Tätä se on, ei uskota Jeesuksen Kristuksen omaa sanaa:
"Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)<<<
Sinä hämäät! Et itse usko Jeesusta Kristusta Jumalan Pojaksi!
Kysyn sinulta: Uskotko, että Jeesuslapsi sikisi Pyhästä Hengestä?
Uskotko, että Hän syntyi neitsyestä, koskemattomasta naisesta?
Jos uskot Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä, sinä uskot
Jeesuksen Jumalan Pojaksi. Silloin uskot myös, että Jeesus on
Jumalasta ja lihaan tullut Jumalan Poika.
Jos et usko Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä, sinä et usko
Jeesusta Jumalan Pojaksi. Silloin on väistämätöntä, että Jeesus,
johon uskot (jos ylipäätään uskot), on tavallisen syntisen
miehen poika. Silloin sinulla ei ole Pelastajaa eikä pelastusta.
Tämä koska vain Jumalan Poika, lihaan ihmiseksi tullut Jumala,
voi sinut ja minut pelastaa.
Miten siis on? Kerro! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Tätä se on, ei uskota Jeesuksen Kristuksen omaa sanaa:
"Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)<<<
Sinä hämäät! Et itse usko Jeesusta Kristusta Jumalan Pojaksi!
Kysyn sinulta: Uskotko, että Jeesuslapsi sikisi Pyhästä Hengestä?
Uskotko, että Hän syntyi neitsyestä, koskemattomasta naisesta?
Jos uskot Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä, sinä uskot
Jeesuksen Jumalan Pojaksi. Silloin uskot myös, että Jeesus on
Jumalasta ja lihaan tullut Jumalan Poika.
Jos et usko Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä, sinä et usko
Jeesusta Jumalan Pojaksi. Silloin on väistämätöntä, että Jeesus,
johon uskot (jos ylipäätään uskot), on tavallisen syntisen
miehen poika. Silloin sinulla ei ole Pelastajaa eikä pelastusta.
Tämä koska vain Jumalan Poika, lihaan ihmiseksi tullut Jumala,
voi sinut ja minut pelastaa.
Miten siis on? Kerro!Ei auta. Turha yrittää väärillä syytöksillä.
Uskon Jeesuksen syntymän tapahtuneen niin kuin se on kerrottu evankeliumissa.
“Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.” (Luukas 1:35)
Lasta ei siis kutsuttu “ihmiseksi tulleeksi Jumalaksi” vaan Jumalan Pojaksi.
Jos sinä olisit uskonut Jumalan Poikaan niin sinulla ei olisi ollut tarvetta selittää Jumalan Poikaa joksikin muuksi.
Nuo loputtomat selitykset kertovat juuri sen että sinä et häntä usko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei auta. Turha yrittää väärillä syytöksillä.
Uskon Jeesuksen syntymän tapahtuneen niin kuin se on kerrottu evankeliumissa.
“Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.” (Luukas 1:35)
Lasta ei siis kutsuttu “ihmiseksi tulleeksi Jumalaksi” vaan Jumalan Pojaksi.
Jos sinä olisit uskonut Jumalan Poikaan niin sinulla ei olisi ollut tarvetta selittää Jumalan Poikaa joksikin muuksi.
Nuo loputtomat selitykset kertovat juuri sen että sinä et häntä usko.Jatketaan näistä "loputtomista selityksistä" ja kysytään:
Koska Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja on Jumalan Poika,
KUKA ON Pyhä Henki? Uskotko, että Pyhä Henki on Jumala? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatketaan näistä "loputtomista selityksistä" ja kysytään:
Koska Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja on Jumalan Poika,
KUKA ON Pyhä Henki? Uskotko, että Pyhä Henki on Jumala?Pyhä Henki on Jumalan Henki, Totuuden Henki.
Ihmisellä jolla ei ole Jumalaa kuten "Jumala-kanssamme" sivun pitäjällä ei voi olla Jumalan Henkeä. Jumalan Henki on Totuuden Henki eikä valheen henki.
Helluntailaisilla on kummallisia harhoja. Sanotaan että "kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi". Sillä tarkoitetaan sanoa että Raamatun kirjoitukset eivät sinällään avaudu, niitä ei voi millään ymmärtää.
"Henki" sitten selittää kirjoitukset vaikka ihan joksikin muuksi kuin mitä niistä voi lukea, mutta se "Henki" joka selittää Raamatun uusiksi ei ole Totuuden Henki. Totuuden Henki ei todista Jumalaa eikä Jeesusta Kristusta vastaan, sitä tekee valheen henki joka pitää monia vallassaan, kuten tällä palstalla voi nähdä.
(Raamattua tunteva tietää että "kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi" tarkoittaa Lain kirjainta, 2 Kor 3:6) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä Henki on Jumalan Henki, Totuuden Henki.
Ihmisellä jolla ei ole Jumalaa kuten "Jumala-kanssamme" sivun pitäjällä ei voi olla Jumalan Henkeä. Jumalan Henki on Totuuden Henki eikä valheen henki.
Helluntailaisilla on kummallisia harhoja. Sanotaan että "kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi". Sillä tarkoitetaan sanoa että Raamatun kirjoitukset eivät sinällään avaudu, niitä ei voi millään ymmärtää.
"Henki" sitten selittää kirjoitukset vaikka ihan joksikin muuksi kuin mitä niistä voi lukea, mutta se "Henki" joka selittää Raamatun uusiksi ei ole Totuuden Henki. Totuuden Henki ei todista Jumalaa eikä Jeesusta Kristusta vastaan, sitä tekee valheen henki joka pitää monia vallassaan, kuten tällä palstalla voi nähdä.
(Raamattua tunteva tietää että "kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi" tarkoittaa Lain kirjainta, 2 Kor 3:6)>>>"Henki" sitten selittää kirjoitukset vaikka ihan joksikin muuksi
kuin mitä niistä voi lukea, mutta se "Henki" joka selittää Raamatun
uusiksi ei ole Totuuden Henki. <<<
Luen tekstiäsi ja minulle herää kysymys: "Onko kaveri täyttynyt
Pyhällä Hengellä? Onko hän saanut kasteen Pyhässä Hengessä?
Mutta ehkä on turha kysyä koska oletan, että et vastaa. Ethän
vastannut yllä olevaankaan kysymykseen? Miksi sinulle on
vaikea tai mahdoton vastata ?
Pyhä Henki todellakin tekee Raamatun "uudeksi Kirjaksi".
Olen itse kokenut tämän hyvin voimakkaasti. Olin joskus
ennen uskoon tuloa lukenut Raamattua ja se tuntui erittäin
vaikeaselkoiselta. Sitä oli vaikea lukea ja vielä vaikeampi käsittää.
Tulin sitten uskoon ja sain kasteen Pyhässä Hengessä Jumalan
läsnäoloon. Jumala tuli elämääni hyvin voimakkaasti. Sain sitten
myöhemmin myös täyttyä Pyhällä Hengellä.
Tämän jälkeen muistan, että kun avasin Raamattuni, minä
hämmästyin. Tuntui siltä, että minulla oli nyt kokonaan toinen Kirja.
Nyt Raamattu oli täysin selvää tekstiä ja sitä oli helppo käsittää ja
mielenkiintoista ja antoisaa lukea.
Tämä oli niin voimakas kokemus, että minä jouduin tarkastamaan,
että onko tämä todella sama Kirja kuin se Kirja , joka minulla oli
ollut jota olin yrittänyt vaivoin tavata. Oliko joku vaihtanut Kirjan
toiseksi? Mutta totesin: 'Sama Kirja ja sama lukija.
Ero aikaisempaan oli Pyhä Henki. Kaikki muu oli samaa. Olin saanut
maailmankaikkeuden parhaan Raamatun Opettajan Opettajakseni.
Hän oli minun kanssani joka päivä ja joka hetki ja opetti minua.
Koska minulla on tämä kokemus ja Raamattu todistaa Pyhän Hengen
Opettajaksi ja Sanan eläväksi tekijäksi, minä ajattelen, ettei Raamattu
avaudu ihmiselle, joka ei ole saanut Pyhää Henkeä Opettajaksi. Käsitämme,
että jos joku kirjoittaa vaikeaselkoisen kirjan, kirjan kirjoittaja kykenee
parhaiten opettamaan ja selittämään sitä. Siksi, jos tahdomme käsittää
kirjan sanomaa, niin kuin sen kirjoittaja on tarkoittanut, että se ymärretään,
käännymme tietenkin kirjan kirjoittajan puoleen. Pydämme häntä
opettamaan meille kirjan sanomaa. Ei kannata mennä kysymään kirjan
sanomasta ihmiseltä, joka ei sitä käsitä.
Näin on myös Raamatun tekstien kanssa. Kirjan Kirjoittaja, Pyhä Henki,
on paras Raamatun selittäjä ja Opettaja. Siksi jokaisen uskovan tulee
kääntyä Hänen puoleensa ja ottaa vastaan Pyhä Henki Opettajakseen.
Sen jälkeen Kirjan sanoma avautuu ja Kirjaa ja sen sanomaa on helppo
ymmärtää.
Koska kaikki uskovat eivät ota vastaan, eivät käsitä ottaa vastaan,
Pyhää Henkeä, eivätkä täyty Pyhällä Hengellä, heillä ei ole Kirjan
kirjoittajaa Opettamassa Kirjan sanomaa. Siksi Sana ei avaudu heille
yhtä helposti kuin Pyhän Hengen vastaan ottaneille uskoville. Siksi näistä
hengellisistä asioista ja opeista kiistellään uskovienkin keskuudessa.
Uskosta osaton, elikkä uudesti syntymätön, ei tietenkään käsitä Raamatun
tekstejä niin kuin uudestisyntynyt Pyhällä Hengellä täyttynyt uskova. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>"Henki" sitten selittää kirjoitukset vaikka ihan joksikin muuksi

tekstejä niin kuin uudestisyntynyt Pyhällä Hengellä täyttynyt uskova.“Ero aikaisempaan oli Pyhä Henki. Kaikki muu oli samaa. Olin saanut
maailmankaikkeuden parhaan Raamatun Opettajan Opettajakseni.
Hän oli minun kanssani joka päivä ja joka hetki ja opetti minua.”
Ei Pyhä Henki kenellekään opeta että “Jeesus on Jumala” kun Jeesus itse sanoo että: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36).
Se henki joka sinua opettaa on valheen henki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Ero aikaisempaan oli Pyhä Henki. Kaikki muu oli samaa. Olin saanut
maailmankaikkeuden parhaan Raamatun Opettajan Opettajakseni.
Hän oli minun kanssani joka päivä ja joka hetki ja opetti minua.”
Ei Pyhä Henki kenellekään opeta että “Jeesus on Jumala” kun Jeesus itse sanoo että: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36).
Se henki joka sinua opettaa on valheen henki.>>>Ei Pyhä Henki kenellekään opeta että “Jeesus on Jumala”
kun Jeesus itse sanoo että: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36).<<<
Sinä todistat Jumalaa vastaan.
Pyhä Henki sanoo, että Jeesus on Jumala Heb 1: 8, 10-12.
Huomaa, että Pyhä Henki puhuu Jumalana Heb 3:7-12.
Ja Jeesus lapsi sikisi Pyhästä Hengestä ja on Jumalan Poika.
Pyhä Henki on siis Jumala.
https://www.bible.com/fi/bible/1745/HEB.1.FINRK
"Poika on enkeleitä suurempi
Heb 1. luku
Hänestä on tullut niin paljon enkeleitä suurempi kuin hänen perimänsä nimi on heidän nimeään jalompi. Kenelle enkeleistä Jumala on koskaan sanonut: ”Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin”, tai: ”Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani”? Ja taas, kun hän tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: ”Kumartukoot hänen eteensä kaikki Jumalan enkelit.” Enkeleistä hän sanoo: ”Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulenliekiksi”, mutta POJASTA: ”JUMALA, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja SINUN VALTAKUNTASI valtikka on oikeuden valtikka. ... ”SINÄ, HERRA, OLAT ALUSSA PERUSTANUT MAAN, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja. Ne kaikki katoavat, mutta sinä pysyt. Ne kaikki vanhenevat kuin vaate. Kuin viitan sinä käärit ne kokoon, kuin vaatteen, ja ne muuttuvat. Mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu.
>>>Se henki joka sinua opettaa on valheen henki.<<<
Kannattaisi olla varovainen kun on kysesssä Pyhä Henki. Ehkä kuitenkin Opettajani on Pyhä Henki. Ja sinä olet sanonut Häntä valheen hengeksi. Pitäsi uskovalla olla sen verran jumalanpelkoa, ettei tuollaisia päästä suustaan eikä sormillaan näppäile nettiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Ei Pyhä Henki kenellekään opeta että “Jeesus on Jumala”
kun Jeesus itse sanoo että: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36).<<<
Sinä todistat Jumalaa vastaan.
Pyhä Henki sanoo, että Jeesus on Jumala Heb 1: 8, 10-12.
Huomaa, että Pyhä Henki puhuu Jumalana Heb 3:7-12.
Ja Jeesus lapsi sikisi Pyhästä Hengestä ja on Jumalan Poika.
Pyhä Henki on siis Jumala.
https://www.bible.com/fi/bible/1745/HEB.1.FINRK
"Poika on enkeleitä suurempi
Heb 1. luku
Hänestä on tullut niin paljon enkeleitä suurempi kuin hänen perimänsä nimi on heidän nimeään jalompi. Kenelle enkeleistä Jumala on koskaan sanonut: ”Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin”, tai: ”Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani”? Ja taas, kun hän tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: ”Kumartukoot hänen eteensä kaikki Jumalan enkelit.” Enkeleistä hän sanoo: ”Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulenliekiksi”, mutta POJASTA: ”JUMALA, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja SINUN VALTAKUNTASI valtikka on oikeuden valtikka. ... ”SINÄ, HERRA, OLAT ALUSSA PERUSTANUT MAAN, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja. Ne kaikki katoavat, mutta sinä pysyt. Ne kaikki vanhenevat kuin vaate. Kuin viitan sinä käärit ne kokoon, kuin vaatteen, ja ne muuttuvat. Mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu.
>>>Se henki joka sinua opettaa on valheen henki.<<<
Kannattaisi olla varovainen kun on kysesssä Pyhä Henki. Ehkä kuitenkin Opettajani on Pyhä Henki. Ja sinä olet sanonut Häntä valheen hengeksi. Pitäsi uskovalla olla sen verran jumalanpelkoa, ettei tuollaisia päästä suustaan eikä sormillaan näppäile nettiin.Sinua ei opeta Pyhä Henki vaan valheen henki.
Pyhä Henki ei todista Jumalaa vastaan.
Pyhä Henki on Jumalan Henki.
Jumala todistaa Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Jeesus todistaa: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Jumalan evankeliumi on "sanoma hänen Pojastaan" (Room 1:1-4)
Sinulle “henki” opettaa että Jeesus on Jumala.
Sinussa ei ole Jumalan Henkeä.
Sinä olet valehtelija. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinua ei opeta Pyhä Henki vaan valheen henki.
Pyhä Henki ei todista Jumalaa vastaan.
Pyhä Henki on Jumalan Henki.
Jumala todistaa Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Jeesus todistaa: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Jumalan evankeliumi on "sanoma hänen Pojastaan" (Room 1:1-4)
Sinulle “henki” opettaa että Jeesus on Jumala.
Sinussa ei ole Jumalan Henkeä.
Sinä olet valehtelija.Sinun kannattaisi olla varovaisempi tuomioissasi.
Raamatussa kerrotaan selvästi Jeesuksen sanoneen juutalaisille
olevansa Jumala. Sitä he eivät uskoneet ja Jeesus nuhteli heitä vakavasti
heidän epäuskosta. Epäuskoa on siis se, ettei ihminen usko
Herran Jeesuksen Kristuksen olevan Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa.
Opetuslapsilleen, jotka julistivat Jeesuksen Jumalakseen, Hän antoi
tunnustusta heidän (oikeasta) uskostaan ja sano heidän olevan autuaita
koska he uskovat.
Jeesus julisti siis uskoviksi ne, jotka uskoivat Hänet Jumalaksi.
Niitä, jotka eivät uskoneet Häntä Jumalaksi, Hän nuhteli voimakkaasti.
Hän sanoi heille, että te kuolette synteihinne. Ja nämä ovat Raamattuun
Kirjoitettu, niin että sinullakin on mahdollista lukea Sana ja uskoa ja
ymmärtää Jeesus lihassa ilmoitetuksi Jumalaksi. Näitä Raamatun
ilmoituksia on tässäkin ketjussa annettu ihan riittävästi, jotta jokainen
vilpitön lukija voi Sanasta nähdä Jeesuksen Jumalaksi. Sana ilmoittaa
Jumalan sille, joka uskoo ja ottaa Sanan vastaan, niin kuin se on Kirjoitettu.
Se, että Jeesus on Jumalan Poika todistaa Jeesuksen lihassa ilmestyneeksi
Jumalaksi. Mutta ehkä tätä ymmärrystä ihminen ei saa ilman Pyhää Henkeä.
Sinun kohdallasi asia on mahdolisesti juuri niin. Et ole todistanut saaneesi
Pyhää Henkeä. Et ole todistanut täyttyneesi Pyhällä Hengellä.
Vai olenko minä ollut sokea todistuksellesi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinua ei opeta Pyhä Henki vaan valheen henki.
Pyhä Henki ei todista Jumalaa vastaan.
Pyhä Henki on Jumalan Henki.
Jumala todistaa Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Jeesus todistaa: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Jumalan evankeliumi on "sanoma hänen Pojastaan" (Room 1:1-4)
Sinulle “henki” opettaa että Jeesus on Jumala.
Sinussa ei ole Jumalan Henkeä.
Sinä olet valehtelija.1Sen vuoksi, pyhät veljet, te, jotka olette osallisia taivaallisesta kutsusta, KIINNITTÄKÄÄ MIELENNE tunnustuksemme apostoliin ja ylipappiin, JEESUKSEEN. HÄN on uskollinen asettajalleen, niin kuin Mooseskin oli ”koko hänen huoneessaan”. HÄNEN on kuitenkin katsottu Moosekseen verrattuna ansaitsevan niin PALJON SUUREMMAN KUNNIAN kuin RAKENTAJAN KUNNIA ON TALON KUNNIAA SUUREMPI.
Jokainen talo on jonkun rakentama, mutta JUMALA (Jeesus) on rakentanut kaiken (Heb 1:8, 10-12). Mooses tosin oli palvelijana uskollinen ”koko HÄNEN HUONEESSAAN” todistukseksi siitä, mitä vastedes puhuttaisiin. KRISTUS sen sijaan on uskollinen POIKANA (ihmisen lihassa ihmisenä), hänen (Jumalan itsensä, Jeesuksen) huoneensa hallitsijana. HÄNEN (Jeesuksen Kol 1:27, 2 Kor 13:5). Hänen huoneensa olemme me, kunhan loppuun asti säilytämme rohkeuden ja kerskaamme toivosta.
Sen tähden, niin kuin Pyhä Henki sanoo: ”Tänä päivänä, jos te kuulette HÄNEN ÄÄNENSÄ
(Jeesuksen äänen Joh 10:27), älkää paaduttako sydäntänne, niin kuin teitte kapinoidessanne kiusaamisen päivänä autiomaassa. Siellä teidän isänne kiusasivat ja koettelivat minua, PYHÄÄ HENKEÄ: JUMALAA, vaikka näkivät minun tekojani neljäkymmentä vuotta. Sen tähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: ’Aina he eksyvät sydämessään.’ He eivät oppineet tuntemaan minun teitäni, 11 ja niin minä vihassani vannoin: ’He eivät pääse minun lepooni.’”
Varokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, EPÄUSKOINEN SYDÄN, niin että hän LUOPUU ELÄVÄSTÄ JUMALASTA (Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta). Kehottakaa sen sijaan toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan ”tänä päivänä”, ettei kukaan teistä synnin pettämänä paatuisi. 14Mehän olemme tulleet OSALLISIKSI KRISTUKSESTA (Jumalasta), kunhan vain pysymme loppuun asti vahvoina siinä luottamuksessa, joka meillä alussa oli.
Kun siis sanotaan: ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä (Jeesuksen Hengen: Pyhän Hengen), älkää paaduttako sydäntänne, niin kuin kapinoidessanne teitte”, ketkä sitten suututtivat hänet, vaikka kuulivat? Eivätkö kaikki, jotka olivat Mooseksen johdolla lähteneet pois Egyptistä? Keihin HÄN, (Pyhä Henki: Jumala) oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat tehneet syntiä ja joiden ruumiit kaatuivat autiomaahan? ja keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille? Näemme siis, että EPÄUSKON TÄHDEN he eivät voineet päästä siihen lepoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Ei Pyhä Henki kenellekään opeta että “Jeesus on Jumala”
kun Jeesus itse sanoo että: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36).<<<
Sinä todistat Jumalaa vastaan.
Pyhä Henki sanoo, että Jeesus on Jumala Heb 1: 8, 10-12.
Huomaa, että Pyhä Henki puhuu Jumalana Heb 3:7-12.
Ja Jeesus lapsi sikisi Pyhästä Hengestä ja on Jumalan Poika.
Pyhä Henki on siis Jumala.
https://www.bible.com/fi/bible/1745/HEB.1.FINRK
"Poika on enkeleitä suurempi
Heb 1. luku
Hänestä on tullut niin paljon enkeleitä suurempi kuin hänen perimänsä nimi on heidän nimeään jalompi. Kenelle enkeleistä Jumala on koskaan sanonut: ”Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin”, tai: ”Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani”? Ja taas, kun hän tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: ”Kumartukoot hänen eteensä kaikki Jumalan enkelit.” Enkeleistä hän sanoo: ”Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulenliekiksi”, mutta POJASTA: ”JUMALA, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja SINUN VALTAKUNTASI valtikka on oikeuden valtikka. ... ”SINÄ, HERRA, OLAT ALUSSA PERUSTANUT MAAN, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja. Ne kaikki katoavat, mutta sinä pysyt. Ne kaikki vanhenevat kuin vaate. Kuin viitan sinä käärit ne kokoon, kuin vaatteen, ja ne muuttuvat. Mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu.
>>>Se henki joka sinua opettaa on valheen henki.<<<
Kannattaisi olla varovainen kun on kysesssä Pyhä Henki. Ehkä kuitenkin Opettajani on Pyhä Henki. Ja sinä olet sanonut Häntä valheen hengeksi. Pitäsi uskovalla olla sen verran jumalanpelkoa, ettei tuollaisia päästä suustaan eikä sormillaan näppäile nettiin.Se joka uskoo Jumalaan tietää että ketään toista Jumalaa ei ole kuin JHVH (Herra), koska Jumala itse on niin sanonut (Jesajan kirja luvuissa 42-46) ja koska Jeesus Kristus on niin todistanut (Markus 12:29 Joh 17:3)
Jos Raamatusta löytyy jotain mikä näyttäisi todistavan Jumalaa vastaan niin se kohta on joko väärinymmärretty, väärinkäännetty tai Raamattuun väärennetty.
Hepr 1:8 halutaan tahallaan väärinymmärtää.
Siinä puhutaan Jumalan valtaistuimesta.
Jeesus sanoo: “Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.” (Ilm 3:21)
Valtaistuin on Jumalan.
Tuossa kohdassa (Hepr 1:8) ei ole mitään hämärää, eikä siinä tehdä Jeesuksesta Jumalaa.
Mikään kohta Raamatussa ei tee Jeesuksesta Jumalaa, koska Jeesus tunnustaa Jumalan, Isän, olevan ainoa Jumala (Joh 17:1-3 Joh 5:44 Markus 12:29)
Kaikki “Jeesus on Jumala” todistelu on Raamattu kädessä valehtelemisa.
Ei Jumala sano yhdessä kohdassa että Jeesus on hänen Poikansa ja toisessa kohdassa tunnusta Jeesusta Jumalakseen. Ei Jumalalla ole Jumalaa. Jeesuksella on Jumala, Isä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun kannattaisi olla varovaisempi tuomioissasi.
Raamatussa kerrotaan selvästi Jeesuksen sanoneen juutalaisille
olevansa Jumala. Sitä he eivät uskoneet ja Jeesus nuhteli heitä vakavasti
heidän epäuskosta. Epäuskoa on siis se, ettei ihminen usko
Herran Jeesuksen Kristuksen olevan Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa.
Opetuslapsilleen, jotka julistivat Jeesuksen Jumalakseen, Hän antoi
tunnustusta heidän (oikeasta) uskostaan ja sano heidän olevan autuaita
koska he uskovat.
Jeesus julisti siis uskoviksi ne, jotka uskoivat Hänet Jumalaksi.
Niitä, jotka eivät uskoneet Häntä Jumalaksi, Hän nuhteli voimakkaasti.
Hän sanoi heille, että te kuolette synteihinne. Ja nämä ovat Raamattuun
Kirjoitettu, niin että sinullakin on mahdollista lukea Sana ja uskoa ja
ymmärtää Jeesus lihassa ilmoitetuksi Jumalaksi. Näitä Raamatun
ilmoituksia on tässäkin ketjussa annettu ihan riittävästi, jotta jokainen
vilpitön lukija voi Sanasta nähdä Jeesuksen Jumalaksi. Sana ilmoittaa
Jumalan sille, joka uskoo ja ottaa Sanan vastaan, niin kuin se on Kirjoitettu.
Se, että Jeesus on Jumalan Poika todistaa Jeesuksen lihassa ilmestyneeksi
Jumalaksi. Mutta ehkä tätä ymmärrystä ihminen ei saa ilman Pyhää Henkeä.
Sinun kohdallasi asia on mahdolisesti juuri niin. Et ole todistanut saaneesi
Pyhää Henkeä. Et ole todistanut täyttyneesi Pyhällä Hengellä.
Vai olenko minä ollut sokea todistuksellesi?"Epäuskoa on siis se, ettei ihminen usko Herran Jeesuksen Kristuksen olevan Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa."
Epäuskoa on se että ei uskota mitä Sanassa käsketään uskomaan jotta saisi elämän!
Johanneksen evankeliumi:
"Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden." (Joh 20:31)
Asiat on kerrottu tarpeeksi moneen kertaan jo.
"Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä." (Psalmi 58:3) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Epäuskoa on siis se, ettei ihminen usko Herran Jeesuksen Kristuksen olevan Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa."
Epäuskoa on se että ei uskota mitä Sanassa käsketään uskomaan jotta saisi elämän!
Johanneksen evankeliumi:
"Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden." (Joh 20:31)
Asiat on kerrottu tarpeeksi moneen kertaan jo.
"Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä." (Psalmi 58:3)>>>"Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan
Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen
nimensä tähden." (Joh 20:31)<<<
Kristus on Jumala: "Heille hän antoi lain ja lupaukset ja sääti
jumalanpalveluksen. Heidän ovat kantaisät, ja heistä on KRISTUS
lihan puolesta. HÄN ON yli kaiken, JUMALA, iankaikkisesti ylistetty.
Aamen" (Room 9:5). Pyhä Henki julistaa Jeesuksen Jumalaksi (Heb 1:8).
Jumalan Poika on Jumala lihassa (Joh 1:1,10,14, Fil 2:5-11).
Jeesus sanoi olevansa Jumala (Joh 10:24-33, Joh 8:24, 6:20).
Paavali julisti Jeesuksen Jumalaksi (Room 9:5, Tiit 2:11-15).
Jeesuksen Herraksi (Jumalaksi) tunnustamisesta alkaa
yksilöihmisen pelastus (Room 10:8-10, 2 Kor 4:5).
Jeesusta Kristusta ei voi tunnustaa Herraksi Jumalaksi muuten
kuin Pyhässä Hengessä (1 Kor 12:3). Jeesuksen Herraksi
Jumalaksi tunnustaminen on siis Jumalan, Pyhän Hengen, vaikutusta
yksilöihmisessä. Ilman Pyhää Henkeä ihminen ei tunnusta Jeesusta
Herraksi Jumalaksi, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa. Se tapahtuu
aina Pyhässä Hengessä Jumalan itsensä vaikuttamana.
Huomaa!
Pyhä Henki julistaa Raamatussa kiistattomasti Jeesuksen Jumalaksi (Heb 1:8).
Sen Hän tekee myös Hänen Henkensä vaikutuksessaan olevassa ihmisessä (1 Kor 12:3). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>"Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan

Sen Hän tekee myös Hänen Henkensä vaikutuksessaan olevassa ihmisessä (1 Kor 12:3)."Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa." (Room 1:18)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa." (Room 1:18)
>>>kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen,<<<
Jumalaton ihminen on ihminen, joka elää ilman Jumalaa maailmassa.
Hän on ihminen, joka elää Ilman Kristusta Jeesusta sydämessään.
Hän elää ilman Jumalaa ja ilman toivoa pelastuksesta.
Elämä ilman Jeesusta sydämessään on sama asia kuin elää ilman Jumalaa.
Ef 2: 11-14 "Muistakaa sen vuoksi, että ennen te lihanne puolesta pakanat, ympärileikkaamattomat – näin teitä nimittävät ne, joita lihaan käsin tehdyn ympärileikkauksen mukaan sanotaan ympärileikatuiksi – että te siihen aikaan
OLITTE ILMAN KRISTUSTA , olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta, osattomia
lupauksen liitoista, ILMAN TOIVOA ja ILMAN JUMALAA maailmassa. Mutta
NYT KRISTUKSESSA JEESUKSESSA olette te, jotka ennen olitte kaukana,
PÄÄSSEET LÄHELLE KRISTUKSEN VERESSÄ. Hän on meidän rauhamme."
Jumala on Jeesuksessa Kristuksessa, ja vain Hänessä.
Joh 14:9-11 Jeesus vastasi: ”Näin kauan aikaa olen ollut teidän kanssanne,
etkä sinä tunne minua, Filippos! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.
Kuinka sinä voit sanoa: ’Näytä meille Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä
ja Isä on minussa? Niitä sanoja, joita minä puhun teille, en puhu omasta
aloitteestani. Isä asuu minussa, ja teot ovat hänen tekojaan. Uskokaa
minua, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Jos ette muuten usko,
uskokaa edes tekojeni tähden." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>"Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan
Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen
nimensä tähden." (Joh 20:31)<<<
Kristus on Jumala: "Heille hän antoi lain ja lupaukset ja sääti
jumalanpalveluksen. Heidän ovat kantaisät, ja heistä on KRISTUS
lihan puolesta. HÄN ON yli kaiken, JUMALA, iankaikkisesti ylistetty.
Aamen" (Room 9:5). Pyhä Henki julistaa Jeesuksen Jumalaksi (Heb 1:8).
Jumalan Poika on Jumala lihassa (Joh 1:1,10,14, Fil 2:5-11).
Jeesus sanoi olevansa Jumala (Joh 10:24-33, Joh 8:24, 6:20).
Paavali julisti Jeesuksen Jumalaksi (Room 9:5, Tiit 2:11-15).
Jeesuksen Herraksi (Jumalaksi) tunnustamisesta alkaa
yksilöihmisen pelastus (Room 10:8-10, 2 Kor 4:5).
Jeesusta Kristusta ei voi tunnustaa Herraksi Jumalaksi muuten
kuin Pyhässä Hengessä (1 Kor 12:3). Jeesuksen Herraksi
Jumalaksi tunnustaminen on siis Jumalan, Pyhän Hengen, vaikutusta
yksilöihmisessä. Ilman Pyhää Henkeä ihminen ei tunnusta Jeesusta
Herraksi Jumalaksi, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa. Se tapahtuu
aina Pyhässä Hengessä Jumalan itsensä vaikuttamana.
Huomaa!
Pyhä Henki julistaa Raamatussa kiistattomasti Jeesuksen Jumalaksi (Heb 1:8).
Sen Hän tekee myös Hänen Henkensä vaikutuksessaan olevassa ihmisessä (1 Kor 12:3).“Jeesuksen Herraksi Jumalaksi tunnustaminen on siis Jumalan, Pyhän Hengen, vaikutusta
yksilöihmisessä. Ilman Pyhää Henkeä ihminen ei tunnusta Jeesusta
Herraksi Jumalaksi, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa. Se tapahtuu
aina Pyhässä Hengessä Jumalan itsensä vaikuttamana.”
Tuo on hyvä esimerkki Raamattu kädessä valehtelemisesta.
Jumala sanoo Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Jumalan Henki, Pyhä Henki, ei takuulla todista Jumalaa vastaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen,<<<
Jumalaton ihminen on ihminen, joka elää ilman Jumalaa maailmassa.
Hän on ihminen, joka elää Ilman Kristusta Jeesusta sydämessään.
Hän elää ilman Jumalaa ja ilman toivoa pelastuksesta.
Elämä ilman Jeesusta sydämessään on sama asia kuin elää ilman Jumalaa.
Ef 2: 11-14 "Muistakaa sen vuoksi, että ennen te lihanne puolesta pakanat, ympärileikkaamattomat – näin teitä nimittävät ne, joita lihaan käsin tehdyn ympärileikkauksen mukaan sanotaan ympärileikatuiksi – että te siihen aikaan
OLITTE ILMAN KRISTUSTA , olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta, osattomia
lupauksen liitoista, ILMAN TOIVOA ja ILMAN JUMALAA maailmassa. Mutta
NYT KRISTUKSESSA JEESUKSESSA olette te, jotka ennen olitte kaukana,
PÄÄSSEET LÄHELLE KRISTUKSEN VERESSÄ. Hän on meidän rauhamme."
Jumala on Jeesuksessa Kristuksessa, ja vain Hänessä.
Joh 14:9-11 Jeesus vastasi: ”Näin kauan aikaa olen ollut teidän kanssanne,
etkä sinä tunne minua, Filippos! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.
Kuinka sinä voit sanoa: ’Näytä meille Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä
ja Isä on minussa? Niitä sanoja, joita minä puhun teille, en puhu omasta
aloitteestani. Isä asuu minussa, ja teot ovat hänen tekojaan. Uskokaa
minua, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Jos ette muuten usko,
uskokaa edes tekojeni tähden.""Jumala on Jeesuksessa Kristuksessa, ja vain Hänessä."
Tuo sinun oppisi on täysin älytön.
Jokainen järjissään oleva raamatunlukija ymmärtää että Raamatussa on Jumala, ja on Jeesus Kristus, joka on Jumalan Poika. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Jeesuksen Herraksi Jumalaksi tunnustaminen on siis Jumalan, Pyhän Hengen, vaikutusta
yksilöihmisessä. Ilman Pyhää Henkeä ihminen ei tunnusta Jeesusta
Herraksi Jumalaksi, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa. Se tapahtuu
aina Pyhässä Hengessä Jumalan itsensä vaikuttamana.”
Tuo on hyvä esimerkki Raamattu kädessä valehtelemisesta.
Jumala sanoo Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Jumalan Henki, Pyhä Henki, ei takuulla todista Jumalaa vastaan!>>>Jumalan Henki, Pyhä Henki, ei takuulla todista Jumalaa vastaan!<<<
Etkö osaa lukea Raamatusta muita kuin omaan oppiisi sopivia muutamia jakeita?
Etkö käsitä Jumalan todistusta Pojasta? Vai etkö tahdo tietää, mitä Jumala sanoo?
Pyhä Henki: Jumala. todistaa Jeesuksen Jumalaksi (Heb 1:8).
Jeesus itsekin sanoo olevansa Jumala. Nämä jakeet ovat tuolla edellä.
Miksi et huomioi näitä jakeita ja niiden ilmoitusta?
Etkö usko Jeesusta ja Jumalaa? Miksi et usko muita Jumalan ilmoituksia?
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jumala on Jeesuksessa Kristuksessa, ja vain Hänessä."
Tuo sinun oppisi on täysin älytön.
Jokainen järjissään oleva raamatunlukija ymmärtää että Raamatussa on Jumala, ja on Jeesus Kristus, joka on Jumalan Poika.>>>"Jumala on Jeesuksessa Kristuksessa, ja vain Hänessä."
Tuo sinun oppisi on täysin älytön.<<<
Missä Jeesus sanoi Jumalan asuvan?
14:10 "Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa?
Isä asuu minussa, ja teot ovat hänen tekojaan." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Jumalan Henki, Pyhä Henki, ei takuulla todista Jumalaa vastaan!<<<
Etkö osaa lukea Raamatusta muita kuin omaan oppiisi sopivia muutamia jakeita?
Etkö käsitä Jumalan todistusta Pojasta? Vai etkö tahdo tietää, mitä Jumala sanoo?
Pyhä Henki: Jumala. todistaa Jeesuksen Jumalaksi (Heb 1:8).
Jeesus itsekin sanoo olevansa Jumala. Nämä jakeet ovat tuolla edellä.
Miksi et huomioi näitä jakeita ja niiden ilmoitusta?
Etkö usko Jeesusta ja Jumalaa? Miksi et usko muita Jumalan ilmoituksia?
Mvh J - K“Etkö käsitä Jumalan todistusta Pojasta? Vai etkö tahdo tietää, mitä Jumala sanoo?”
Mitä Jumala sanoo?
Jo varmaan kymmeniä kertoja on kerrottu mikä on Jumalan todistus Jeesuksesta:
"Tämä on minun Poikani" (Luukas 9:35)
Turha luulla että Jumalan Sanassa olisi kaksi toisiinsa nähden ristiriitaista todistusta.
Heb 1:8 on käsitelty tässä ketjussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Etkö käsitä Jumalan todistusta Pojasta? Vai etkö tahdo tietää, mitä Jumala sanoo?”
Mitä Jumala sanoo?
Jo varmaan kymmeniä kertoja on kerrottu mikä on Jumalan todistus Jeesuksesta:
"Tämä on minun Poikani" (Luukas 9:35)
Turha luulla että Jumalan Sanassa olisi kaksi toisiinsa nähden ristiriitaista todistusta.
Heb 1:8 on käsitelty tässä ketjussa.Sinä et siis usko Jeesusta Kristusta kun Hän sanoo olevansa Jumala?
Sinä valitset itsellesi jakeet, jotka näyttävät sopivan oppiisi mutta
hylkäät Jumalan ilmoitusta, joka ei sovi oppiisin, Niinkö?
Et voi luulla olevasi Jumalaan uskova jos et usko kaikkea Jumalan
ilmoitusta. Et voi paloitella Raamattua ja valita niistä sopivia palasia
ja heittää roskiin itsellesi sopimattomia palasia. Et voi palapeliäkään
kootessasi heittä joitakin palasia pois ja luulla, että saat palapelin
kokoon. Sinä tarvitset kaikki palapelin palaset, jotta palapeli olisi
kokonainen.
Joskus joutuu etsimään sopivaa palasta pitkäänkin, mutta kärisvällinen
ihminen löytää lopulta sopivan palasen ja saa sen paikoilleen. Mikä ilo
siitä syntyykään kun kaikki täsmää! Mutta jos hän on heittänyt
"sopimattoman" palan pois, palapelistä ei koskaan tule kokonaista.
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Etkö käsitä Jumalan todistusta Pojasta? Vai etkö tahdo tietää, mitä Jumala sanoo?”
Mitä Jumala sanoo?
Jo varmaan kymmeniä kertoja on kerrottu mikä on Jumalan todistus Jeesuksesta:
"Tämä on minun Poikani" (Luukas 9:35)
Turha luulla että Jumalan Sanassa olisi kaksi toisiinsa nähden ristiriitaista todistusta.
Heb 1:8 on käsitelty tässä ketjussa.1 Veisuunjohtajalle; veisataan kuin: Liljat; koorahilaisten mietevirsi; laulu rakkaudesta.
2 Minun sydämeni tulvii ihania sanoja; minä lausun: kuninkaasta on minun lauluni, minun kieleni on kerkeän kirjurin kynä.
3 Sinä olet ihmislapsista ihanin, suloisuus on vuodatettu sinun huulillesi, sentähden Jumala siunaa sinua iankaikkisesti.
4 Vyötä miekka vyöllesi, sinä sankari, vyöttäydy kunniaasi ja korkeuteesi.
5 Ole onnekas korkeudessasi. Nouse sotavaunuihisi totuuden, nöyryyden ja vanhurskauden puolesta, ja oikea kätesi opettakoon sinulle peljättäviä tekoja.
6 Sinun nuolesi ovat terävät, kansat kaatuvat sinun allesi; kuninkaan vihollisten sydämet lävistetään.
7 Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.
8 Sinä rakastat vanhurskautta ja vihaat vääryyttä; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä enemmän kuin sinun osaveljiäsi.
9 Mirhaa, aloeta ja kassiaa tuoksuvat kaikki sinun vaatteesi, kanteleet helisevät sinun iloksesi norsunluisista palatseista.
10 Kuningasten tyttäriä on sinun kaunistuksenasi, kuningatar seisoo sinun oikealla puolellasi, Oofirin kullassa.
11 Kuule, tytär, katso ja kallista korvasi, unhota kansasi ja isäsi huone,
12 ja saakoon kuningas halun sinun kauneuteesi, sillä hän on sinun herrasi. Kumarra häntä.
13 Tytär Tyyro ja kansan rikkaimmat etsivät lahjoillaan sinun suosiotasi.
14 Ylen ihana on kuninkaan tytär sisäkammiossa, kultakudosta on hänen pukunsa.
15 Kirjailluissa vaatteissa hänet saatetaan kuninkaan tykö. Neitsyet seuraavat häntä, hänen ystävättärensä tuodaan sinun tykösi.
16 Ilolla ja riemulla heitä saatetaan, he astuvat kuninkaan palatsiin.
17 Sinun poikasi tulkoot sinun isiesi sijaan; aseta heidät ruhtinaiksi kaikkeen maahan.
18 Minä teen sinun nimesi kuuluksi suvusta sukuun; sentähden kansat sinua ylistävät aina ja iankaikkisesti.
( Ps. 45)
1 Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
3 ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,
4 tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.
5 Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?
6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit."
7 Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi";
8 mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.
9 Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi."
10 Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja;
11 ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate,
12 ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu."
13 Kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi"?
14 Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?
( Hebr. 1)
>>7 Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka<< ( Ps. 45)
>>>8 mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.<<< ( Hebr. 1)
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1 Veisuunjohtajalle; veisataan kuin: Liljat; koorahilaisten mietevirsi; laulu rakkaudesta.

s-seutulainenSaviseutulainen on saanut Jumalan kiinni valehtelusta.
Jumala on todistanut Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Saviseutulaisen Raamattu todistaa että Jeesus onkin Jumala, eikä Jumalan Poika (Hepr 1:8).
Jumala ei tiedä mitä puhuu, kerran sanoo yhtä, toisen kerran toista.
En lähtisi todistamaan Jumalaa valehtelijaksi Raamatun avulla.
Parempi olisi tutkia olenko mahdollisesti ymmärtänyt jotain väärin. Onko minulta jäänyt jotain huomaamatta, tai onko jotain mitä minä en tiedä.
Ei ole kovin järkevää uskoa että Jumala ei tiedä mitä hän puhuu, mutta järjen käyttöhän ei kuulu Saviseutulaisen uskontoon millään tavalla.
Järki pannaan ja aivot narikkaan, se on meininki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saviseutulainen on saanut Jumalan kiinni valehtelusta.
Jumala on todistanut Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Saviseutulaisen Raamattu todistaa että Jeesus onkin Jumala, eikä Jumalan Poika (Hepr 1:8).
Jumala ei tiedä mitä puhuu, kerran sanoo yhtä, toisen kerran toista.
En lähtisi todistamaan Jumalaa valehtelijaksi Raamatun avulla.
Parempi olisi tutkia olenko mahdollisesti ymmärtänyt jotain väärin. Onko minulta jäänyt jotain huomaamatta, tai onko jotain mitä minä en tiedä.
Ei ole kovin järkevää uskoa että Jumala ei tiedä mitä hän puhuu, mutta järjen käyttöhän ei kuulu Saviseutulaisen uskontoon millään tavalla.
Järki pannaan ja aivot narikkaan, se on meininki.Heb 1:8 mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi
pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka
on oikeuden valtikka."
Tämän todistuksen antaa Jumala itse.
Mutta sinä väität Jumalan todistusta vastaan.
>>>Saviseutulaisen Raamattu todistaa että Jeesus onkin Jumala,
eikä Jumalan Poika (Hepr 1:8).<<<
Sinä et siis usko Jumalan antamaa todistusta Pojasta.
Koska sinä näet Raamatussa ristiriidan tässä asiassa,
sinä et vielä tiedä, niin kuin tulisi tietää, jotta voisi
toisia opettaa. Silti sinä pyrit opettamana täällä
siitä, mitä Jumala todistaa Pojasta. Jätät monia
Jumlan todistuksia huomioimatta ja ehkä luulet,
että olet Jumalaan uskova, että uskot Jumalaa.
Sinä et usko Jumalaa koska et usko kaikkea, mitä
Jumala Sanoo Pojasta.
Sitten kun sinä uskot ja käsität, kun kaikki palapelin
osat loksahtavat paikoilleen, sitten vasta sinä olet
saanu palapelin kokoon. Et ennen sitä. Palapelisi jää
kokoamatta koska heität osan palasista roskiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et siis usko Jeesusta Kristusta kun Hän sanoo olevansa Jumala?
Sinä valitset itsellesi jakeet, jotka näyttävät sopivan oppiisi mutta
hylkäät Jumalan ilmoitusta, joka ei sovi oppiisin, Niinkö?
Et voi luulla olevasi Jumalaan uskova jos et usko kaikkea Jumalan
ilmoitusta. Et voi paloitella Raamattua ja valita niistä sopivia palasia
ja heittää roskiin itsellesi sopimattomia palasia. Et voi palapeliäkään
kootessasi heittä joitakin palasia pois ja luulla, että saat palapelin
kokoon. Sinä tarvitset kaikki palapelin palaset, jotta palapeli olisi
kokonainen.
Joskus joutuu etsimään sopivaa palasta pitkäänkin, mutta kärisvällinen
ihminen löytää lopulta sopivan palasen ja saa sen paikoilleen. Mikä ilo
siitä syntyykään kun kaikki täsmää! Mutta jos hän on heittänyt
"sopimattoman" palan pois, palapelistä ei koskaan tule kokonaista.
Mvh J - K“Joskus joutuu etsimään sopivaa palasta pitkäänkin, mutta kärisvällinen
ihminen löytää lopulta sopivan palasen ja saa sen paikoilleen. Mikä ilo
siitä syntyykään kun kaikki täsmää! Mutta jos hän on heittänyt
"sopimattoman" palan pois, palapelistä ei koskaan tule kokonaista.”
Raamattu ei ole mitään palapeliä, on kysymys uskosta tai epäuskosta, uskotaanko Jumalan Sanaa vai ei uskota.
Apostoli Paavali kirjoittaa: “meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
“Vain yksi” tarkoittaa että ketään toista ei ole, sitä ei mikään palapeli muuksi muuta.
“Jeesus on Jumala” harhaoppi kaatuu tuohon Raamatun sanaan.
Se mitä Jeesus on lukee samassa raamatunjakeessa, Jeesus Kristus on Herra.
Helluntailainen ei kykene ymmärtämään sitä että koska vain Isä on Jumala, niin Jeesus ei ole Jumala, koska Jeesus on Poika.
Kirjoituksia voi “vääntää kieroon” sanoo apostoli Pietari, mutta sitä ihminen tekee “omaksi kadotuksekseen”. (2 Piet 3:16) Anonyymi kirjoitti:
“Joskus joutuu etsimään sopivaa palasta pitkäänkin, mutta kärisvällinen
ihminen löytää lopulta sopivan palasen ja saa sen paikoilleen. Mikä ilo
siitä syntyykään kun kaikki täsmää! Mutta jos hän on heittänyt
"sopimattoman" palan pois, palapelistä ei koskaan tule kokonaista.”
Raamattu ei ole mitään palapeliä, on kysymys uskosta tai epäuskosta, uskotaanko Jumalan Sanaa vai ei uskota.
Apostoli Paavali kirjoittaa: “meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
“Vain yksi” tarkoittaa että ketään toista ei ole, sitä ei mikään palapeli muuksi muuta.
“Jeesus on Jumala” harhaoppi kaatuu tuohon Raamatun sanaan.
Se mitä Jeesus on lukee samassa raamatunjakeessa, Jeesus Kristus on Herra.
Helluntailainen ei kykene ymmärtämään sitä että koska vain Isä on Jumala, niin Jeesus ei ole Jumala, koska Jeesus on Poika.
Kirjoituksia voi “vääntää kieroon” sanoo apostoli Pietari, mutta sitä ihminen tekee “omaksi kadotuksekseen”. (2 Piet 3:16)-
SAATTOIKO JUMALA OLLA TAIVAASSA JA MAAN PÄÄLLÄ YHTÄ AIKAA
Jumala oli maan päällä Jeesuksena ja samanaikaisesti taivaassa. Koska Jumala olemukseltaan voi olla kaikkialla läsnä, niin tämä ei ollut ongelma. Voimme nähdä viitteen tästä siinä, mitä Jeesus sanoi samanaikaisesti, kun hän oli maan päällä.
Joh. 3:13: "Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa."
Mutta jos nyt Jeesus ei olisi Jumala (kuten jotkut väittävät), kuinka Jeesus sitten saattoi luvata, että hän olisi läsnä siellä, missä kaksi tai useampi on kokoontunut hänen nimessään? Aika monet ovat kokoontuneita Jeesuksen nimeen yhtä aikaa meidän maailmassamme tänä päivänä. Tämä viittaa myös siihen, että Jeesus ja Jumala ovat samaa olemusta.
Matt. 18:20: "Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."
Seuraava Raamatun jae todistaa samaa.
Matt. 28:20: "… minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.(ruots. Raamattu ajan loppuun asti)"
-
Sak. 14:9: "HERRA on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on HERRA oleva yksi ja hänen nimensä yksi."
Tänä ajankohtana tulevat kaikki maan ihmiset ymmärtämään, että Jeesus ja Herra Jumala ovat sama: Jumalan valtakunnan suurin salaisuus paljastetaan kaikille ihmisille maailmassa! Ei se tarkoita, että kaikki tulevat pelastetuiksi, mutta kaikkien pitää polvistuman Jumalan eteen. Osa polvistuu nöyryydessä ja ilossa, toiset kauhuissaan.
Fil. 2:9–11: "Sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin, että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat että niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman, Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."
( Lähde: Lennart Jareteg [ Bibelfocus-sivusto] )- Anonyymi

( Lähde: Lennart Jareteg [ Bibelfocus-sivusto] )“Mutta jos nyt Jeesus ei olisi Jumala (kuten jotkut väittävät)….”
Kaikkien näiden selitysten tarkoituksena on kieltää Jeesus Kristus, Jumalan Poika.
Jeesus itse sanoo:”minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Selitykset sanovat: “EIKÄ OLE, VAAN ON JUMALA”
Pirullisin tapa kieltää Jumala ja Jumalan Poika, Jeesus Kristus, on tehdä se Raamattua “kieroon vääntämällä” (2 Piet 3:16 Raamattu 1933/38) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Mutta jos nyt Jeesus ei olisi Jumala (kuten jotkut väittävät)….”
Kaikkien näiden selitysten tarkoituksena on kieltää Jeesus Kristus, Jumalan Poika.
Jeesus itse sanoo:”minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Selitykset sanovat: “EIKÄ OLE, VAAN ON JUMALA”
Pirullisin tapa kieltää Jumala ja Jumalan Poika, Jeesus Kristus, on tehdä se Raamattua “kieroon vääntämällä” (2 Piet 3:16 Raamattu 1933/38)22 Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.
23 Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa.
24 Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa.
25 Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole,
26 ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet.
27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.
( Ilm. 21)
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
22 Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.
23 Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa.
24 Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa.
25 Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole,
26 ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet.
27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.
( Ilm. 21)
s-seutulainenMiksi tuot JUMALAN ilmoituksia esille, jotka todistavat juuri uskomuksiasi vastaan ja todistavat Jeesus Kristus on todella JUMALAN Poika. On siis kaikkivaltias JUMALA ja Karitsa Jeesus Kritus kuten on ilmoitettukinl
Vai oletko suivaantunut jo itseesi - vai etkö ymmärrä mitä ilmoituksen sisältö opettaa?
Markku Lievonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Joskus joutuu etsimään sopivaa palasta pitkäänkin, mutta kärisvällinen
ihminen löytää lopulta sopivan palasen ja saa sen paikoilleen. Mikä ilo
siitä syntyykään kun kaikki täsmää! Mutta jos hän on heittänyt
"sopimattoman" palan pois, palapelistä ei koskaan tule kokonaista.”
Raamattu ei ole mitään palapeliä, on kysymys uskosta tai epäuskosta, uskotaanko Jumalan Sanaa vai ei uskota.
Apostoli Paavali kirjoittaa: “meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
“Vain yksi” tarkoittaa että ketään toista ei ole, sitä ei mikään palapeli muuksi muuta.
“Jeesus on Jumala” harhaoppi kaatuu tuohon Raamatun sanaan.
Se mitä Jeesus on lukee samassa raamatunjakeessa, Jeesus Kristus on Herra.
Helluntailainen ei kykene ymmärtämään sitä että koska vain Isä on Jumala, niin Jeesus ei ole Jumala, koska Jeesus on Poika.
Kirjoituksia voi “vääntää kieroon” sanoo apostoli Pietari, mutta sitä ihminen tekee “omaksi kadotuksekseen”. (2 Piet 3:16)>>>Raamattu ei ole mitään palapeliä, on kysymys uskosta tai
epäuskosta, uskotaanko Jumalan Sanaa vai ei uskota.<<<
Käytin helposti ymmärrettävää vertausta, joka mielestäni sopii
tähän erittäin hyvin.
Sinulla on epäuskoa moniin Jumalan Sanan ilmoituksiin koska sinä
hylkäät ne Raamatun ilmoitukset, joissa Jeesus itse, Pyhä Henki
ja apostolit julistavat Jeesuksen Kristuksen Herraksi Jumalaksi.
Ne Sanat eivät sovi sinun oppiisi, tai tässä vertauksessa; palapeliisi.
Näin sinä heität Jumalan Sanan kokonaisilmoituksesta; kokonaisuudesta,
pois ne palaset, jotka eivä sovi oppiisi; palapeliisi. Et koskaan saa
Jumalan Sanan ilmoitusta kokonaiseksi, koko totuutta, hylkäämällä
Sanan ilmoitusta.
Jotta saisit palapelisi kokoon, sinun tulee sovittaa palapeliisi
jokainen sen palanen. Jumalan Sanassa ei yksikään ilmoitus ole
liikaa eikä turha. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi tuot JUMALAN ilmoituksia esille, jotka todistavat juuri uskomuksiasi vastaan ja todistavat Jeesus Kristus on todella JUMALAN Poika. On siis kaikkivaltias JUMALA ja Karitsa Jeesus Kritus kuten on ilmoitettukinl
Vai oletko suivaantunut jo itseesi - vai etkö ymmärrä mitä ilmoituksen sisältö opettaa?
Markku LievonenTunnustatko sinä Markku Lievonen Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi!?
Uskotko sinä, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika, on Pyhästä Hengestä siinnyt lihallisen äitinsä, neitsyt Marian kohdussa?
Vai väitätkö, että Jeesuksen Kristuksen isä on Joosef, Marian aviomies, Marian sittemmin synnyttämien lasten iihallinen Isä.
Toisin sanoen onko Jeesus Nasaretilainen Marian ja Joosefin LIHALLINEN poika!?
Uudelleen: Tunnustatko sinä Markku Lievonen Jeesuksen Kristukseksi - LIHAAN TULLEEKSI?
Tunnustatko sinä Jeesuksen Kristuksen jumalallisen alkuperän?
Että Hän on Jumalasta lähtöisin, yhtä Isän Jumalan Kaikkivaltiaan kanssa.
Tunnustatko sinä, ettei Jeesusta Kristusta ole luotu?
Että Hän on aina ollut ja on aina oleva.
Uskotko, että niinkuin Jumala Kaikkivaltias ilmoittaa olevansa A ja O, niin Ilmestyskirjassa Jeesus Kristus ilmoittaa olevansa A ja O, alku ja loppu?
Yksi Jumala Kaikkivaltias on totisesti A ja O, alku ja loppu.
Ei voi olla kahta, jotka ovat A ja O.
Kuitenkin Jeesus Kristus ilmoittaa olevansa Aja O.
Jumala on A ja O.
Isä, Poika ja Pyhä Henki.
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnustatko sinä Markku Lievonen Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi!?

s-seutulainenMiksi hypit asiasta toiseen, etkä keskity olennaiseen, jota kysäisin. Puhut toista ja otat Raamatusta ilmoitukia itseäsi - uskomksiasi vastaan. Tuohonko samaan liittyy, ettet edes ymmärrä ja huomio miten yli 35 vuode aikana olen tunnustanut Jeesuksen Kristukseksi - JUMALAN Pojaksi.
Lainaan ytimekkään opetuksen - Paavalin sanoja ja opetusta, jossa ilmentyy kaikki olennainen ja mitään siihen lisäämättä ja pois ottamatta;
1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan JUMALAN evankeliumia,
2 jonka JUMALA on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
3 ...............h-ä-n-e-n......... Pojastansa — joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu JUMALAN Pojaksi voimassa — Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme, Room 1
Soisin, ettet itsekkään lisäisi tuohon luttereitten ja roseniuksien ja peltoloiden ja luterilaisuuden pappien ihmisoppeja, jotka valitettavasti on uskosi alkulähde. Heiltä kopioitu uskosi,, joka viesteistäsi kautta voi todistaa.
Markku Lievonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi hypit asiasta toiseen, etkä keskity olennaiseen, jota kysäisin. Puhut toista ja otat Raamatusta ilmoitukia itseäsi - uskomksiasi vastaan. Tuohonko samaan liittyy, ettet edes ymmärrä ja huomio miten yli 35 vuode aikana olen tunnustanut Jeesuksen Kristukseksi - JUMALAN Pojaksi.
Lainaan ytimekkään opetuksen - Paavalin sanoja ja opetusta, jossa ilmentyy kaikki olennainen ja mitään siihen lisäämättä ja pois ottamatta;
1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan JUMALAN evankeliumia,
2 jonka JUMALA on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
3 ...............h-ä-n-e-n......... Pojastansa — joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu JUMALAN Pojaksi voimassa — Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme, Room 1
Soisin, ettet itsekkään lisäisi tuohon luttereitten ja roseniuksien ja peltoloiden ja luterilaisuuden pappien ihmisoppeja, jotka valitettavasti on uskosi alkulähde. Heiltä kopioitu uskosi,, joka viesteistäsi kautta voi todistaa.
Markku Lievonen1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
( 1 Joh. 4)
Markku Lievonen,
edelleen kieltäydyt vastaamasta SUORAAN, ILMAN VÄISTÖLIIKKEITÄ, kysymykseen:
Tunnustatko sinä Jeesuksen Kristukseksi, LIHAAN TULLEEKSI!?
Mikä sinua estää vastaamasta lyhyesti - TUNNUSTAN tai EN TUNNUSTA?
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

s-seutulainen1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan JUMALAN evankeliumia,
2 jonka JUMALA on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
3 ...............h-ä-n-e-n......... Pojastansa — joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu JUMALAN Pojaksi voimassa — Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme, Room 1
No, jos et ymmärrä Raamatullista vastaustani - täsmällistä, niin ongelma ei liity minuun milläänlailla. Ongelma on sokeudessasi ja en voi auttaa.
Markku Lievonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan JUMALAN evankeliumia,
2 jonka JUMALA on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
3 ...............h-ä-n-e-n......... Pojastansa — joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu JUMALAN Pojaksi voimassa — Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme, Room 1
No, jos et ymmärrä Raamatullista vastaustani - täsmällistä, niin ongelma ei liity minuun milläänlailla. Ongelma on sokeudessasi ja en voi auttaa.
Markku LievonenMarkku, Markku Markku!!!
Minä tunnustan Herran Jeesuksen Kristuksen Herrakseni ja Jumalakseni.
Teen se kirjallisessa muodossa kirjoittamalla nettiin ja suullisesti aina kysyttäessä ja tarvittaessa, ja vähän muulloinkin. Minulla ei ole mitään vaikeutta tunnustaa Herra Jeesus Jumalaksi ja Jumalakseni. Jeesus Kristus on ja pysyy Herranani ja Jumalanani.
Isän. Pyhän Hengen Pojan, Jeesuksen nimeen, Aamen!
Miksi tämä tunnustus on sinulla vaikea antaa? Sinähän pidät itseäsi Herraan uskovana?
Ps. testasin kerran voiko uskosta osaton, uudestisyntymätön ihminen, joka ei varmasti ole uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen, tunnustaa Jeesuksen Herraksi Jumalaksi.
Hän ei voinut sanoa: "Jeesus Kristus on Herra", ei vaikka yritin yrittämällä panna se sanat hänen suuhunsa. Hän vain ei voinut tunnustaa Jeesusta Herraksi Jumalaksi! Se oli hänelle ylivoimaisen vaikea lausua. Miksi se oli hänelle niin vaikeaa ettei kyennyt siihen. Hän ei ollut Herran oma eikä todistetusti ollut uskossa, eikä ole uskossa tänäkään päivänä. Hän oli vielä Saatanan vallan ja vaikutuksen alaisuudessa. Siksi hän ei voinut tunnustaa Jeesusta Herrakseen ja Jumalakseen.
Raamattu todistaa, ettei ihminen voi tunnustaa Jeesusta Herraksi Jumalaksi
muussa kuin Pyhässä Hengessä, so. Jumalan itsensä vaikuttamana, JUMALASSA.
Jumalan täytyy siis olla ihmisessä ("minä teissä" Kristus teissä, kirkkauden toivo"),
jotta ihminen voi tunnustaa, ja tunnustaa, Jeesuksen Herraksi Jumalaksi, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa. Tämän Raamattu kertoo täysin selväsanaisesti ja kiistattomasti.
Jos siis joku tätä lukeva henkilö, kuka tahansa, tahtoo koetella itseään, onko uskossa, voit kokeilla kuinka helppoa sinulla on lausua ääneen ihmisten kuullen: "Jeesus Kristus on Herra Jumala, Kaikkivaltias, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa." Jos kykenet lausumaan tämän ja sinä vielä koet, että - "Aamen, näin on", sinä olet uudestisyntynyt. Sinussa on Jumlan Henki, joka tekee Jeesuksen tunnustamisen sinulle mahdolliseksi.
Voit ensin kokeilla (harjoitella) yksin kenenkään toisen kuulematta. Ja sitten todistat Jeesuksen Herraksi Jumalaksi jollekin ihmiselle. Ja vielä jos voit todistaa jollekin ihmiselle ääneen: "Jeesus Kristus on minun Herrani ja Jumalani". Jeesuksen herruus tulee siis sinulle henkilökohtaiseksi koskien sinua itseäsi,
Kuinka helppoa tai vaikeata tämä on, todistaa sinun jumalasuhteestasi. Uudestisyntyneelle Jumalan lapselle se on yhtä helpoa kuin sanoa toiselle ihmiselle: " Hyvää päivää". Mutta Jeesuksen Herrakseen todistamisesta tulee suuri ilo ja sisäinen vapaus, Se pelastaa sinut ikuisuuteen Jumalan majoihin ja sinä koet sen. Kokeile!
Jeesuksen Herraksi tunnustaminen on mahdollista sille, joka uskoo Häneen ja on ottanut Hänet vastaan Herrakseen ja Jumalakseen. Muille se on vaikeaa tai mahdottomuus.
Room 10:8 -11 Sana (Jumala: Joh 1:1) on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”, nimittäin se uskon SANA, jota me julistamme (ja jonka otit vastaan sydämeesi). Jos sinä siis TUNNUSTAT suullasi JEESUKSEN HERRAKSI ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut, sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja SUUN TUNNUSTUKSELLE PELASTUTAAN. Sanoohan Raamattu: ”Ei yksikään, joka USKOO HÄNEEN, joudu häpeään.”
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Markku, Markku Markku!!!

Mvh J - K1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan JUMALAN evankeliumia,
2 jonka JUMALA on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
3 ...............h-ä-n-e-n......... Pojastansa — joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu JUMALAN Pojaksi voimassa — Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme, Room 1
No, eikö apostoli Paavali opeta Jeesuksesta ja JUMALATA kaikkein laajimmin ja tarkemmin ja juuri näitä opetuksia tuon esille, jos joku kysyy uskostani.
Juuri ihmisoppien opettajat, lutterit, peltolat, roseniukset ovat vain varjo Paavalin opetuksen rinnalla - puhumattakaan sinun todistuksia Jeesuksesta. Mitä väärää tai harhaa on Paavalin opetuksesa / vastauksessani?
Niin, eikö tuo Paavalin opetus avaa tarkemmin ja laajemin ja täsmällisemmin kuka on Jeesus. Ihan naurattaa, jos meinaat kumota sepustuksillasi Paavalin opetuksia. No, ihminen mielettömyydessään tekee mitä tahana ja luulee tässä ajassa peittoavasa raamatussa olevat opettajat mm Paavalin ja Pietarin jne...
Markku Lievonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Markku, Markku Markku!!!
Minä tunnustan Herran Jeesuksen Kristuksen Herrakseni ja Jumalakseni.
Teen se kirjallisessa muodossa kirjoittamalla nettiin ja suullisesti aina kysyttäessä ja tarvittaessa, ja vähän muulloinkin. Minulla ei ole mitään vaikeutta tunnustaa Herra Jeesus Jumalaksi ja Jumalakseni. Jeesus Kristus on ja pysyy Herranani ja Jumalanani.
Isän. Pyhän Hengen Pojan, Jeesuksen nimeen, Aamen!
Miksi tämä tunnustus on sinulla vaikea antaa? Sinähän pidät itseäsi Herraan uskovana?
Ps. testasin kerran voiko uskosta osaton, uudestisyntymätön ihminen, joka ei varmasti ole uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen, tunnustaa Jeesuksen Herraksi Jumalaksi.
Hän ei voinut sanoa: "Jeesus Kristus on Herra", ei vaikka yritin yrittämällä panna se sanat hänen suuhunsa. Hän vain ei voinut tunnustaa Jeesusta Herraksi Jumalaksi! Se oli hänelle ylivoimaisen vaikea lausua. Miksi se oli hänelle niin vaikeaa ettei kyennyt siihen. Hän ei ollut Herran oma eikä todistetusti ollut uskossa, eikä ole uskossa tänäkään päivänä. Hän oli vielä Saatanan vallan ja vaikutuksen alaisuudessa. Siksi hän ei voinut tunnustaa Jeesusta Herrakseen ja Jumalakseen.
Raamattu todistaa, ettei ihminen voi tunnustaa Jeesusta Herraksi Jumalaksi
muussa kuin Pyhässä Hengessä, so. Jumalan itsensä vaikuttamana, JUMALASSA.
Jumalan täytyy siis olla ihmisessä ("minä teissä" Kristus teissä, kirkkauden toivo"),
jotta ihminen voi tunnustaa, ja tunnustaa, Jeesuksen Herraksi Jumalaksi, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa. Tämän Raamattu kertoo täysin selväsanaisesti ja kiistattomasti.
Jos siis joku tätä lukeva henkilö, kuka tahansa, tahtoo koetella itseään, onko uskossa, voit kokeilla kuinka helppoa sinulla on lausua ääneen ihmisten kuullen: "Jeesus Kristus on Herra Jumala, Kaikkivaltias, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa." Jos kykenet lausumaan tämän ja sinä vielä koet, että - "Aamen, näin on", sinä olet uudestisyntynyt. Sinussa on Jumlan Henki, joka tekee Jeesuksen tunnustamisen sinulle mahdolliseksi.
Voit ensin kokeilla (harjoitella) yksin kenenkään toisen kuulematta. Ja sitten todistat Jeesuksen Herraksi Jumalaksi jollekin ihmiselle. Ja vielä jos voit todistaa jollekin ihmiselle ääneen: "Jeesus Kristus on minun Herrani ja Jumalani". Jeesuksen herruus tulee siis sinulle henkilökohtaiseksi koskien sinua itseäsi,
Kuinka helppoa tai vaikeata tämä on, todistaa sinun jumalasuhteestasi. Uudestisyntyneelle Jumalan lapselle se on yhtä helpoa kuin sanoa toiselle ihmiselle: " Hyvää päivää". Mutta Jeesuksen Herrakseen todistamisesta tulee suuri ilo ja sisäinen vapaus, Se pelastaa sinut ikuisuuteen Jumalan majoihin ja sinä koet sen. Kokeile!
Jeesuksen Herraksi tunnustaminen on mahdollista sille, joka uskoo Häneen ja on ottanut Hänet vastaan Herrakseen ja Jumalakseen. Muille se on vaikeaa tai mahdottomuus.
Room 10:8 -11 Sana (Jumala: Joh 1:1) on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”, nimittäin se uskon SANA, jota me julistamme (ja jonka otit vastaan sydämeesi). Jos sinä siis TUNNUSTAT suullasi JEESUKSEN HERRAKSI ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut, sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja SUUN TUNNUSTUKSELLE PELASTUTAAN. Sanoohan Raamattu: ”Ei yksikään, joka USKOO HÄNEEN, joudu häpeään.”
Mvh J - KKyllä sinäkin olet sekaisin sepustuksissasi kuin seinökello ajatellen tuota Jeesuksen tunnustamista Herraksi. Tarinan kertoja.Ymmärrätkö, miten jumalattomat - ateistitikin pystyvät lausumaan sanat; Jeesus Kristus on Herra. Mitä vaikeaa tässä olsikaan; Opettajat koulussa satoja kertoja. TV / Radiossa viikottain.
YMMÄRRÄ, mitä taas Raamatussa tarkoitetaan ja opetetaan. Siis ihminen ei voi sanoa Jeesusta Kristusta Herraksi kuin Pyhässä Hengessä. Siis olla Jeesus Kristus Herra hänen asioissaan ja tekemisissään.
Siis ihminen ei voi omata Jeesusta Kritusta Herrana kuin ainoastaan Pyhässä Hengessä. Ymmärrätkö??? joka on jo täysin eri asia.
Markku Lievonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sinäkin olet sekaisin sepustuksissasi kuin seinökello ajatellen tuota Jeesuksen tunnustamista Herraksi. Tarinan kertoja.Ymmärrätkö, miten jumalattomat - ateistitikin pystyvät lausumaan sanat; Jeesus Kristus on Herra. Mitä vaikeaa tässä olsikaan; Opettajat koulussa satoja kertoja. TV / Radiossa viikottain.
YMMÄRRÄ, mitä taas Raamatussa tarkoitetaan ja opetetaan. Siis ihminen ei voi sanoa Jeesusta Kristusta Herraksi kuin Pyhässä Hengessä. Siis olla Jeesus Kristus Herra hänen asioissaan ja tekemisissään.
Siis ihminen ei voi omata Jeesusta Kritusta Herrana kuin ainoastaan Pyhässä Hengessä. Ymmärrätkö??? joka on jo täysin eri asia.
Markku Lievonen>> Siis ihminen ei voi omata Jeesusta Kritusta Herrana kuin ainoastaan Pyhässä Hengessä. >>
Niin, Jeesuksen pyhät, Jeesuksen omat, uskovat.
He huutavat avuksensa Herranaan Jeesusta Kristusta, siitähän heidät on voinut tunnistaa alkuseurakunnan ajoista lähtien.
Siitä voimme tunnistaa sellaisen ihmisen, joka tunnustaa Jeesuksen Herrakseen.
Se edellyttää sydämen uskoa, jonka vaikuttaa Herra Jeesus, Jumala, Jumalan voima.
13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
(Apt 9)
16 Ja uskon kautta hänen nimeensä on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne.
( Apt 3)
18. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
( 1Kor 1)
8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
( Room 10)
Jumalan seurakunnan tunnistaa heidän Herransa nimestä, jota he avuksensa huutavat, Herraansa turvaavat Pyhässä Hengessä.
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1Kor 1)
Usko Toivonen
- Anonyymi
Ps.8:6 Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon, sinä seppelöitsit hänen kunnialla ja kirkkaudella; Hebr.2:7,9.
- Anonyymi
Sak.12:8 Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessään. 1Sam.28:13-17
- Anonyymi
1Sam.28:13 Biblia (1776) Ja kuningas sanoi hänelle: älä pelkää! mitäs näet? Vaimo sanoi Saulille: minä näen jumalat astuvat maasata ylös.
- Anonyymi
Antikristuksen antti taas kerran silppuamassa Raamattua.
- Anonyymi
Ps.46:8 Herra Sebaot on meidän kansamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme. Sela. Ps.46:12 Herra Sebaot on meidän kansamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme. Sela. Ps.24:8 Kuka on kunnian kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra, voimallinen sodassa. Ps.24:10 Kuka on se kunnian kuningas? Hän on Herra Sebaot, hän on kunnian kuningas. Sela.
- Anonyymi
Jes.44:6-8 Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. Kuka on minun kaltaiseni? Hän julistakoon ja ilmoittakoon ja osoittakoon sen minulle, siitä alkaen kuin minä perustin ikiaikojen kansan. He ilmoittakoon tulevaiset, ja mitä tapahtuva on. Älkää vavisko älkääkä pelätkö. Enkö minä aikoja siten antanut sinun kuulla ja sinulle ilmoittanut, ja te olette minun todistajani: Onko muuta Jumalaa kuin minä? Ei ole muuta pelastuskalliota, minä en ketään tunne. 5Moos.4:35. 32:39.
- Anonyymi
Ajan kuluttua Jeesus kelpaa jokaiselle päälykäiselle. Ellei sitten vihaa.
- Anonyymi
Jes.45:5-7 Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtäkään jumalaa. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne, että tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen Herra, eikä toista ole, minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän. Alaviitteet: Jes.31:2. Aam.3:6.
- Anonyymi
Antikristuksen antti ei pysty muuhun kuin silppuamaan Raamattua.
- Anonyymi
Kuolleen meren kääröitä on Israelissa löytynyt kirjoituksia,että Jeesuksella on kaksi lasta?
Isreael ei ole vahvistanut asiaa vielä.
Jeesus Kristus on moni muotoinen Jumalan poika.
Hän kuoli ryöväreiden kanssa,eikä tuominnut heitä.
Majapaikka talli,oli tekemisissä prostituution kanssa,eikä tuominnut.
Jeeskusella oli ilmeisesti kaksi lasta tai ei ollenkaan?
Ei ollut häitä,ei mennyt naimisiin.
Rakasti ihmisiä,jotka olivat sairaita ja olivat tehneet väärin.
Voitti erämaassa saatanan..
Kehoitti hyvään ja Rakkauteen.- Anonyymi
Monellakin Jeesuksella on voinut olla kaksi lasta ja enemmänkin. Jeesus oli yleinen etunimi siihen aikaan.
- Anonyymi
Matt.12:47-50 Niin joku sanoi hänelle: Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkoa ja tahtovat sinua puhutella. Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle ilmoitti: Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni? Ja hän ojensi kätensä opetuslasten puoleen ja sanoi: Katso minun äitini ja veljeni! Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini. Mark.3:31-35. Luuk.8:19-21.
- Anonyymi
Keitä Jeesus nuhteli heidän epäuskosta ja keille Hän antoi tunnustusta
heidän uskostaan? Miten olet lukenut tästä asiasta Raamatusta?
Minun Raamatusta käy selvästi ilmi, että Jeesus nuhteli epäuskosta
ihmisiä, jotka eivät uskoneet Häntä lihassa ilmoitetuksi Jumalaksi.
Nämä ihmiset uskoivat varmasti Jeesuksen ihmiseksi mutta ei
Jumalaksi. Heitä Jeesus nuhteli kovin sanoin ja sanoi heille:
"Te kuolette synteihinne".
Niille ihmisille, jotka uskoivat, tunnustivat ja julistivat Jeesuksen
Herrakseen ja Jumalakseen, Hän antoi tunnustusta heidän uskostaan.
Hän sanoi Tuomaalle, joka tunnusti Jeesuksen Jumalaksi, että
hän uskoo koska näkee Hänet ylösnousseena. Niistä, jotka
uskovat vaikka eivät näe (Jeesusta) Hän sanoi, että he ovat autuaat.
Näin siis Jeesuksen ja Jumalan mielestä. Entä sinä?
Jeesuksen Sanojen mukaan epäuskoa on se, ettei ihminen usko
Jeesusta Jumalaksi, Oikea usko on usko Jeesuksen jumaluuteen.
Miten sinun Raamatussa? Jos eri tavalla, mitä Raamattua luet?- Anonyymi
Miten sinun Raamatussa?
On älytöntä kysyä vastausta kun vastaus on annettu jo kymmeniä kertoja.
Ei se vastaus muutu miksikään siitä syystä että se ei kelpaa.
Se mitä käsketään uskomaan on kirjoitettu Johanneksen evankeliumissa:
“Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31)
“Jeesuksen Sanojen mukaan epäuskoa on se, ettei ihminen usko
Jeesusta Jumalaksi, Oikea usko on usko Jeesuksen jumaluuteen.”
Tuo on valhe. - Anonyymi

Tuo on valhe.>>>“Jeesuksen Sanojen mukaan epäuskoa on se, ettei ihminen usko
Jeesusta Jumalaksi, Oikea usko on usko Jeesuksen jumaluuteen.”
Tuo on valhe.<<<
Eikö Jeesus nuhdellut juutalaisia siitä, etteivät he uskoneet Häntä
Jumalaksi? Joh 8:24, 10:24-33. Eikö Hän sanonut heille: "Te kuolette
synteihinne ellette te usko "Minä Olen". Miksi he aikoivat kivittää
Jeesuksen? Miten luet? Kuka Jeesus oli sanonut olevansa? Joh 10:33.
Sitten, eikö Jeesus antanut tunnustusta Tuomaalle hänen uskostaan
kun Tuomas julisti Jeesuksen Herrakseen ja Jumalakseen? Minun Raamatussa
Jeesus teki juuri niin (Joh 20:26-2). Entä sinun?
Höpöttääkö Jeesus näissä kohtaa vai puhuuko Hän totta ja sinä kieltäydyt
nöyrtymästä Totuuden Sanan edessä? Jompikumpi vaihtoehto tässä asiassa
on nyt tapahtunut ja tapahtuu. Kumpi vaihtoehto: Jeesus puhuu palturia tai sinä
et tahdo nöyrtyä Jumalan Sanan(kaan) edessä?
Ymmärrän, että on vaikea nöyrtyä ja tunnustaa olleensa väärässä, varsinkin
kun on vuosikausia julistanut Jumalan Sanan vastaista oppia varmana
oikeassaolemisestaan. Mutta minä sanon sinulle: "Nöyrä ihminen
nöyrtyy ja tunnustaa virheensä ja kääntyy kun hänet osoitetaan olleen
väärässä opissa ". Oletko tarpeeksi nöyrä tunnustamaan erheesi?
Sinut on Sanalla osoitettu (Sana osoittaa) vääräksi todistajaksi.
Älä siis ala kiemurtelemaan vaan tunnusta virheesi ja nöyrry
parannukseen. Voit vielä saada syntisi anteeksi Jeesukselta Kristukselta
kun nöyrryt Hänen edessään ja tunnustat syntisi Hänelle.
Ja tietenkin synnin tunnustamisessa täytyy käyttää tätä sääntöä:
"Synnit tunnustetaan yhtä julkisesti kuin ne on tehty." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sinun Raamatussa?
On älytöntä kysyä vastausta kun vastaus on annettu jo kymmeniä kertoja.
Ei se vastaus muutu miksikään siitä syystä että se ei kelpaa.
Se mitä käsketään uskomaan on kirjoitettu Johanneksen evankeliumissa:
“Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31)
“Jeesuksen Sanojen mukaan epäuskoa on se, ettei ihminen usko
Jeesusta Jumalaksi, Oikea usko on usko Jeesuksen jumaluuteen.”
Tuo on valhe.Minä kirjoitin:
>>>Niille ihmisille, jotka uskoivat, tunnustivat ja julistivat Jeesuksen
Herrakseen ja Jumalakseen, Hän antoi tunnustusta heidän uskostaan.
Hän sanoi Tuomaalle, joka tunnusti Jeesuksen Jumalaksi, että
hän uskoo koska näkee Hänet ylösnousseena. Niistä, jotka
uskovat vaikka eivät näe (Jeesusta) Hän sanoi, että he ovat autuaat.
Näin siis Jeesuksen ja Jumalan mielestä. Entä sinä?
Jeesuksen Sanojen mukaan epäuskoa on se, ettei ihminen usko
Jeesusta Jumalaksi, Oikea usko on usko Jeesuksen jumaluuteen.<<<
Sinä vastasit: "Tuo on valhe."
Sinä olet siis eri mieltä Jumalan ja Jeesuksen kanssa.
Olet heitä tietävämpi ja riidoissa Kaikkivaltiaan kanssa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä kirjoitin:
>>>Niille ihmisille, jotka uskoivat, tunnustivat ja julistivat Jeesuksen
Herrakseen ja Jumalakseen, Hän antoi tunnustusta heidän uskostaan.
Hän sanoi Tuomaalle, joka tunnusti Jeesuksen Jumalaksi, että
hän uskoo koska näkee Hänet ylösnousseena. Niistä, jotka
uskovat vaikka eivät näe (Jeesusta) Hän sanoi, että he ovat autuaat.
Näin siis Jeesuksen ja Jumalan mielestä. Entä sinä?
Jeesuksen Sanojen mukaan epäuskoa on se, ettei ihminen usko
Jeesusta Jumalaksi, Oikea usko on usko Jeesuksen jumaluuteen.<<<
Sinä vastasit: "Tuo on valhe."
Sinä olet siis eri mieltä Jumalan ja Jeesuksen kanssa.
Olet heitä tietävämpi ja riidoissa Kaikkivaltiaan kanssa!“Sinä olet siis eri mieltä Jumalan ja Jeesuksen kanssa.
Olet heitä tietävämpi ja riidoissa Kaikkivaltiaan kanssa!”
Monta kertaa on kerrottu että Jeesus sanoo itsestään:
“Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
ja että Jumala todistaa Jeesuksesta:
“Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Uskon sen mitä Jeesus sanoo ja minkä Jumala todistaa Jeesuksesta..
Se joka sanoo että “Jeesus on Jumala” ei usko Jeesusta eikä Jumalaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>“Jeesuksen Sanojen mukaan epäuskoa on se, ettei ihminen usko
Jeesusta Jumalaksi, Oikea usko on usko Jeesuksen jumaluuteen.”
Tuo on valhe.<<<
Eikö Jeesus nuhdellut juutalaisia siitä, etteivät he uskoneet Häntä
Jumalaksi? Joh 8:24, 10:24-33. Eikö Hän sanonut heille: "Te kuolette
synteihinne ellette te usko "Minä Olen". Miksi he aikoivat kivittää
Jeesuksen? Miten luet? Kuka Jeesus oli sanonut olevansa? Joh 10:33.
Sitten, eikö Jeesus antanut tunnustusta Tuomaalle hänen uskostaan
kun Tuomas julisti Jeesuksen Herrakseen ja Jumalakseen? Minun Raamatussa
Jeesus teki juuri niin (Joh 20:26-2). Entä sinun?
Höpöttääkö Jeesus näissä kohtaa vai puhuuko Hän totta ja sinä kieltäydyt
nöyrtymästä Totuuden Sanan edessä? Jompikumpi vaihtoehto tässä asiassa
on nyt tapahtunut ja tapahtuu. Kumpi vaihtoehto: Jeesus puhuu palturia tai sinä
et tahdo nöyrtyä Jumalan Sanan(kaan) edessä?
Ymmärrän, että on vaikea nöyrtyä ja tunnustaa olleensa väärässä, varsinkin
kun on vuosikausia julistanut Jumalan Sanan vastaista oppia varmana
oikeassaolemisestaan. Mutta minä sanon sinulle: "Nöyrä ihminen
nöyrtyy ja tunnustaa virheensä ja kääntyy kun hänet osoitetaan olleen
väärässä opissa ". Oletko tarpeeksi nöyrä tunnustamaan erheesi?
Sinut on Sanalla osoitettu (Sana osoittaa) vääräksi todistajaksi.
Älä siis ala kiemurtelemaan vaan tunnusta virheesi ja nöyrry
parannukseen. Voit vielä saada syntisi anteeksi Jeesukselta Kristukselta
kun nöyrryt Hänen edessään ja tunnustat syntisi Hänelle.
Ja tietenkin synnin tunnustamisessa täytyy käyttää tätä sääntöä:
"Synnit tunnustetaan yhtä julkisesti kuin ne on tehty."Eikö Hän sanonut heille: "Te kuolette synteihinne ellette te usko "Minä Olen". Miksi he aikoivat kivittää Jeesuksen? Miten luet? Kuka Jeesus oli sanonut olevansa? Joh 10:33.”
“Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." (Joh 8:24)
Jeesus Kristus: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Siinä Jeesus sanoo kuka hän on.
Juutalaisten syytös (Joh 10:33): “sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi" oli väärä syytös.
Jeesus ei sano olevansa Jumala vaan Jumalan Poika.
Jeesus ei voi olla Jumala koska Jeesus tunnustaa että Jumala on yksi ja ainoa (Markus 12:29 Joh 5:44 Joh 17:1-3). Yksi ja ainoa tarkoittaa että ketään toista ei ole.
Jeesus sanoo: “Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun” (Joh 14:1)
Jeesus ei sano että uskokaa minun olevan Jumala.
Apostoli Paavali kirjoittaa: “meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
Uskosta luopuneilla kristityillä on “kolme yhdessä” koska he eivät usko Jumalan Sanaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö Hän sanonut heille: "Te kuolette synteihinne ellette te usko "Minä Olen". Miksi he aikoivat kivittää Jeesuksen? Miten luet? Kuka Jeesus oli sanonut olevansa? Joh 10:33.”
“Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." (Joh 8:24)
Jeesus Kristus: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Siinä Jeesus sanoo kuka hän on.
Juutalaisten syytös (Joh 10:33): “sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi" oli väärä syytös.
Jeesus ei sano olevansa Jumala vaan Jumalan Poika.
Jeesus ei voi olla Jumala koska Jeesus tunnustaa että Jumala on yksi ja ainoa (Markus 12:29 Joh 5:44 Joh 17:1-3). Yksi ja ainoa tarkoittaa että ketään toista ei ole.
Jeesus sanoo: “Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun” (Joh 14:1)
Jeesus ei sano että uskokaa minun olevan Jumala.
Apostoli Paavali kirjoittaa: “meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
Uskosta luopuneilla kristityillä on “kolme yhdessä” koska he eivät usko Jumalan Sanaa.>>“Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." (Joh 8:24)<<
Aikoinaan kuulin monta opetusta tästä alueesta - syntien anteeksi antaminen -ja kenellä siihen on ainoastaan mahdollisuus.
Huvittavinta opetuksissa juuri oli, miten siinä korostettiin epäuskoisten Juutalaisten näkemystä, miten ainoastaan JUMALALLA on valta ja oikeus antaa synnit anteeksi. Tällä todistettiin miten Jeesuksen pitää olla siten JUMALA. Juutalaisethan pilkkasivat Jeesusta ja vihastuivat, koska sanoi saavansa antaa syntejä anteeksi.
No, opettaja poloinen ei edes ymmärtänyt ja tiennyt ja huomioinut, miten juuri kaikkivaltias JUMALA antoi kaiken vallan Jeeukselle Kristukselle ja siten Jeesuksella oli valta ja voima antaa syntejä anteeksi.
Mutta, miten ihmeellinen asia onkaan - ja yksinkertainen - ettei uskonnillinen ihminen edes usko sanojen sisöltöön - jotka ymmärtää.
5-vuotias lapsikin omaa ymmärryksen, jos kysyy: Kuka on JUMALAN Pojan Isä. Antaa täydellisen Raamatun vastauksen. JUMALA.
Isä on kaikkivaltias näkymätön JUMALA. No, asia lie liian yksinkertainen ja siksi sokeutuminen kun JUMALA oli Jeesuksesssa Kristuksessa ja edelleen toteutuen, ettei JUMALAA ole kukaan ihminen nähnyt.
Todellisuus on, jonka voi todistaa ihmisoppien kautta saatuun uskoon, ettei ihmisopit. lutterit, peltolat, roseiukset jne.... jne.... voi koskaan ohjata ihmisen uskoa tuntemaan Raamatun ilmoituksia oikeassa valossa.
Opit opettavat Raamatun tulkitsemista; Jeesus Kristus on JUMALAN Poika - ei kun JUMALA. Järkeilyn tulosta, koska ei omata ymmärrystä - uskon ohjausta - miten JUMALA oli Kristksessa ja JUMALA toimi siten Kristuksen kautta. (Ap2 apostolien opetus).
Markku Lievonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö Hän sanonut heille: "Te kuolette synteihinne ellette te usko "Minä Olen". Miksi he aikoivat kivittää Jeesuksen? Miten luet? Kuka Jeesus oli sanonut olevansa? Joh 10:33.”
“Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." (Joh 8:24)
Jeesus Kristus: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Siinä Jeesus sanoo kuka hän on.
Juutalaisten syytös (Joh 10:33): “sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi" oli väärä syytös.
Jeesus ei sano olevansa Jumala vaan Jumalan Poika.
Jeesus ei voi olla Jumala koska Jeesus tunnustaa että Jumala on yksi ja ainoa (Markus 12:29 Joh 5:44 Joh 17:1-3). Yksi ja ainoa tarkoittaa että ketään toista ei ole.
Jeesus sanoo: “Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun” (Joh 14:1)
Jeesus ei sano että uskokaa minun olevan Jumala.
Apostoli Paavali kirjoittaa: “meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
Uskosta luopuneilla kristityillä on “kolme yhdessä” koska he eivät usko Jumalan Sanaa.Onko jumala erisnimi vai yleinen nimi jollekin jota palvotaan?
Jos joku on ihmisen poika, kukaan ei epäile, etteikö poika silti voisi olla ihminen, vaikka onkin ihmisen poika.
Jos joku on Jumalan poika, niin tietysti hänkin on jumala.
Ongelmana on että Isä ja Jeesus ovat yhtä. Jos maallinen isä ja poika perustaisivat yhteisen yrityksen, olisi se yksi firma, mutta siinä olisi kaksi osakasta.
Ulkopuoliselle olisi samantekevää, puhuiko pojan vai isän kanssa: kauppasuhde olisi sama, vastaus samanlainen.
Maailmankaikkeus on kenties ääretön ja samoin saattaa elämää olla lukuisilla planeetoilla.
Entäpä jos Jeesus on saanut meidän planeettamme toimialakseen?
Silloin Hän on Jumaluuden edustaja meihin nähden, eikä meillä olisi silloin muuta kontaktihenkilöä: Hän on Vuimallinen Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas!
Emme tiedä enempää kuin meille on ilmoitettu. joten tyydytään siihen ettemme tiedä sen enempää.
Ei meidän tarvitse pitää huolta maailmankaikkeuden hallinnosta ja sen johdosta.
Riittää se että Jumala antoi Poikansa kuolemaan meidän syntiemme tähden. Kerran saamme nähdä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö Hän sanonut heille: "Te kuolette synteihinne ellette te usko "Minä Olen". Miksi he aikoivat kivittää Jeesuksen? Miten luet? Kuka Jeesus oli sanonut olevansa? Joh 10:33.”
“Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." (Joh 8:24)
Jeesus Kristus: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Siinä Jeesus sanoo kuka hän on.
Juutalaisten syytös (Joh 10:33): “sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi" oli väärä syytös.
Jeesus ei sano olevansa Jumala vaan Jumalan Poika.
Jeesus ei voi olla Jumala koska Jeesus tunnustaa että Jumala on yksi ja ainoa (Markus 12:29 Joh 5:44 Joh 17:1-3). Yksi ja ainoa tarkoittaa että ketään toista ei ole.
Jeesus sanoo: “Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun” (Joh 14:1)
Jeesus ei sano että uskokaa minun olevan Jumala.
Apostoli Paavali kirjoittaa: “meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
Uskosta luopuneilla kristityillä on “kolme yhdessä” koska he eivät usko Jumalan Sanaa.Sinä et pelastu sillä mitä uskot jumaluudesta, vaan sillä että uskot Jeesukseen sinun syntiesi sovittajana!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et pelastu sillä mitä uskot jumaluudesta, vaan sillä että uskot Jeesukseen sinun syntiesi sovittajana!
“Sinä et pelastu sillä mitä uskot jumaluudesta,”
Eipä niin sillä kirjoitusten kieroon vääntäminen johtaa kadotukseen.
Apostoli Pietari kirjoittaa Paavalista :
“..niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.” (2 Piet 3:16)
“vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia” esimerkiksi Johanneksen evankeliumia joka on kirjoitettu siksi että uskottaisiin Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika. (Joh 20:31)
Kieroon väännettynä Johanneksen evankeliumin sanoma on se että "Jeesus on Jumala". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko jumala erisnimi vai yleinen nimi jollekin jota palvotaan?
Jos joku on ihmisen poika, kukaan ei epäile, etteikö poika silti voisi olla ihminen, vaikka onkin ihmisen poika.
Jos joku on Jumalan poika, niin tietysti hänkin on jumala.
Ongelmana on että Isä ja Jeesus ovat yhtä. Jos maallinen isä ja poika perustaisivat yhteisen yrityksen, olisi se yksi firma, mutta siinä olisi kaksi osakasta.
Ulkopuoliselle olisi samantekevää, puhuiko pojan vai isän kanssa: kauppasuhde olisi sama, vastaus samanlainen.
Maailmankaikkeus on kenties ääretön ja samoin saattaa elämää olla lukuisilla planeetoilla.
Entäpä jos Jeesus on saanut meidän planeettamme toimialakseen?
Silloin Hän on Jumaluuden edustaja meihin nähden, eikä meillä olisi silloin muuta kontaktihenkilöä: Hän on Vuimallinen Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas!
Emme tiedä enempää kuin meille on ilmoitettu. joten tyydytään siihen ettemme tiedä sen enempää.
Ei meidän tarvitse pitää huolta maailmankaikkeuden hallinnosta ja sen johdosta.
Riittää se että Jumala antoi Poikansa kuolemaan meidän syntiemme tähden. Kerran saamme nähdä!>>Ongelmana on että Isä ja Jeesus ovat yhtä.<<
Perusongelma on miten tuokin alue Raamatusta vääristetään ihmisoppiin sopivaksi. Jeesus rukoili, että he yhtä olisivat kuin Hän on yhtä JUMALAN kanssa.
Siis yhtä ei ole sama käsite kuin olla yksi ja sama. Jeesus rukoili juuri sitä, miten häneen uskovat olisivat yhtä - mieltä - tahtoa - kuin hän on yhtä JUMALANSA kanssa. Jeesus oli siis mallintaja Jeesuksen seuraajille - häneen uskoville.
No, rukous ei ole toteutunut ja siten suomessakin on eri uskonnollisia puolueita repullinen.
Kuten Raamatusta saa erittäin hyvän mielikuvan ja ymmärryksen, niin taho, jota kutsumme JUMALAKSI on kaikkeudessa vain yksi ainoa ja tämä on kaiken Isä. Ydinkeskus kaikessa ja kaikelle.
Jos huomioimme Raamatun ilmoitukset, jotka liittyvät ihmisen pelastukseen, niin tässä ajassa pelastuminen edellyyttää kyllä Jesuksen tunustaminen Kristukseksi ja JUMALAN Pojaksi ja Herraksi. Tämä on selkeä ilmoitus ja opetus Raamatussa.
Mutta, asian muuttaa se todellisuus, miten juuri sama Raamattu ilmoittaa, miten joka ikinen ihminen ihmislajista tulee aikanaan tunnustamaan Jeesuksen Herraksi ja samoin sama Raamattu ilmoittaa miten joka ikinen ihminen ihmislajista omaa parannuksen tekemisen - mielen uudistuksen / muutoksen. Aikanaan.
Se, ettei kaikki ihmiset tiedosta ja usko JUMALAN aivoitusta;
19Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Niin, tuo ei tyhjään raukea, vaan toteutuu tarkasti. Samoin tässä ajassa ihiset ajattelevat ja uskovat ja uskottelevat uskonnoissaan JUMALASTA, mutta eräänä hetkenä - parannuksen omaamina - kaikki näkeävät JUMALAN aivoitukset samalla tavalla.
Siis taivaaseen ei ihminen pääse millä uskonnnolla ja uskomuksillaan tahansa, vaan JUMALA saattaa koko ihmislajin tuntemaan aivoituksensa - parannuksen tekemisen kautta, joka tulee Raamatun mukaan kokemaan kaikki ihmiset. Ap 17
Markku Lievonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>Ongelmana on että Isä ja Jeesus ovat yhtä.<<

Markku LievonenTuo Herran Jeesuksen oma todistus Johanneksen evankeliumin 10. luvussa halutaan sivuuttaa, vaikka Jeesuksen todistus on selkeä aiheesta: "Minä ja Isä olemme yhtä".
Kuten kaikki voimme tästä lukea ja todeta:
25. Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta.
26. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani.
27. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
28. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
29. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
30. Minä ja Isä olemme yhtä."
( Joh 10)
Yhtä oleminen on tässä esim. Joka on Herran Jeesuksen kädessä on Isän kädessä.
Kuka voi sanoa samaa?
Tai, että kukaan ei voi ryöstää Herran Jeesuksen kädessä olevaa, koska se joka on Jeesuksen kädessä, on Isän kädessä.
Kuka voi sanoa olevansa samalla tavalla yhtä.
Kuka siis voi sanoa tämän kohdan perusteella niin kuin Herra Jeesus:
" Minä ja Isä olemme yhtä."
Usko Toivonen
- Anonyymi
5Moos.4:15-18 Ottakaa siis itsestänne tarkka vaari - sillä te ette sinä päivänä, jona Herra puhui teille tulen keskeltä Hoorebilla, nähneet hänestä minkäänkaltaista muotoa - ettette menettele kelvottomasti ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, ette minkään muotoista patsasta, ette miehen tai naisen kuvaa, ette maan päällä liikkuvan nelijalkaisen eläimen kuvaa, ette taivaan alla lentävän siivekkään linnun kuvaa, ette maassa matelevaisen kuvaa ettekä vesissä maan alla olevan kalan kuvaa. 5Moos.5:8. Room.1:22-23. Jumala kieltää, tekemästä jumalankuvaa, ja kuitenkin hän teki jumalankuvan.
- Anonyymi
5Moos.4:12 Biblia (1776) Ja Herra puhui teille keskeltä tulta: puheen äänen te kuulitte, mutta ette yhtäkään kuvaa nähneet, vaan äänen kuulitte.
- Anonyymi
Raamattua lukemalla ei voi oppia tuntemaan Jeesusta. Jeesus on kohdattava henkilökohtaisesti.
- Anonyymi
Typerä väite. Kukaan ei tietäisi Jeesuksesta yhtään mitään ilman evankeliumeita jotka ovat Raamatussa.
Ongelmana taitaa olla se että ei haluta uskoa evankeliumien Jeesukseen vaan satuillaan siitä että ollaan kohdattu joku toinen Jeesus.
Täällä on useampi sellainen joille Jumalan evankeliumi ei kelpaa mutta Jeesuksesta kelpaa valehdella päivät pitkät.
- Anonyymi
Hepr.1:1-4 Lukee ,että Jumala on pannut Poikansa kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat.Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus , hänen olemuksensa kuva ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissaan Majesteetin oikealle puolelle. Hepr. 1 : 8. Mutta pojastaan hän sanoo"Jumala,sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan ja sinun kuninkaanvaltikkasi on oikeudenmukaisuuden valtikka. Hepr.1; 9 Sen tähden Jumala, sinun Jumalasi on voidellut sinut riemun öljyllä.
- Anonyymi
Raamatussa ei lue siis yhtään mitään että:
Jeesus tai jumala olisi sanonut mitään nuista ylläolevista.
Raamattu on kuolemaa pelkäävien ihmisten kirjoittamaa.
Eikö tämä ala jo (no ei) pikkuhiljaa jo menee perille! - Anonyymi
Eikö se ole aika yks lysti millä nimellä kukin mielikuvituskaveriaan kutsuu, millaisen muodon sille antaa.
Aika jännästi äpäräkultin jumalhahmot alkaa muistuttaa antiikin Kreikan keskenään temppuilevia jumalia, vastaten pikemminkin Pokemon-hahmoja. - Anonyymi
Ei pelastuksen ehto ole jumalan käsittäminen vaan oman syntisyytensä käsittäminen ja usko Jeesuksen kuolemaan sinun syntiesi sovitukseksi!
Jos ehto olisi jumaluuden ymmärtäminen, tuskin kukaan pelastuisi, koska jumaluus ylittää meidän ymmärryksemme.- Anonyymi
"Ei pelastuksen ehto ole jumalan käsittäminen vaan oman syntisyytensä käsittäminen ja usko Jeesuksen kuolemaan sinun syntiesi sovitukseksi!"
Jeesuksen Kristuksen Jumalan ja Isän, ainoan todellisen Jumalan, tunteminen on ehto ikuisen elämän saamiselle.
Jeesus sanoo:
“Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Joh 17:3)
“Pyhään Kolmiyhteiseen Jumalaan” uskova ei tuota ehtoa täytä koska Jeesuksen Kristuksen Jumala ei ole “Pyhä Kolmiyhteisyys” vaan Israelin Jumala joka on yksi ja ainoa.
Mikä on lain ensimmäinen, tärkein käsky?
Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa (Markus 12:29)
Yksi ainoa ei ole yhtä kuin "kolme yhdessä", inttää voi että on, mutta se ei muuta asiaa miksikään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei pelastuksen ehto ole jumalan käsittäminen vaan oman syntisyytensä käsittäminen ja usko Jeesuksen kuolemaan sinun syntiesi sovitukseksi!"
Jeesuksen Kristuksen Jumalan ja Isän, ainoan todellisen Jumalan, tunteminen on ehto ikuisen elämän saamiselle.
Jeesus sanoo:
“Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Joh 17:3)
“Pyhään Kolmiyhteiseen Jumalaan” uskova ei tuota ehtoa täytä koska Jeesuksen Kristuksen Jumala ei ole “Pyhä Kolmiyhteisyys” vaan Israelin Jumala joka on yksi ja ainoa.
Mikä on lain ensimmäinen, tärkein käsky?
Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa (Markus 12:29)
Yksi ainoa ei ole yhtä kuin "kolme yhdessä", inttää voi että on, mutta se ei muuta asiaa miksikään.Omat opit tunnistaa helposti kirjoitetun sanan pois selittämisestä, kuten tässä "t.v" on tehnyt opistansa käsin.
Hän kirjoitti:
>> Jeesuksen Kristuksen Jumalan ja Isän, ainoan todellisen Jumalan, tunteminen on ehto ikuisen elämän saamiselle. >>
Vaikka kirjoitettu teksti kuuluu:
3. Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. ( Joh 17 )
Jeesuksen Kristuksen tunteminen on saanut tekstistä väistyä kommentissaan oman opin vuoksi.
Herra Jeesus antaa iankaikkisen elämän omilleen.
27. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
28. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
29. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
30. Minä ja Isä olemme yhtä."
( Joh 10)
Jeesus antaa iankaikkisen elämän, eikä kukaan ryöstä Jeesuksen omia Hänen kädestään, koska joka on Herran Jeesuksen kädessä on Isän kädessä.
16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. ( Joh 3)
Jeesus on Vapahtaja, Pelastaja, Totinen Valkeus, Totinen eli Totuus, Elämä ....
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omat opit tunnistaa helposti kirjoitetun sanan pois selittämisestä, kuten tässä "t.v" on tehnyt opistansa käsin.

Usko ToivonenUsko Toivonen elää valheessa, ei siitä mitään oltu pois jätetty, siinä oli koko jae, mutta Usko Toivonen lukee kuin piru Raamattua jotta pääsee tekemään valheellisen syytöksen.
“Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Joh 17:3)
Asia käsitteli sitä että jotkut kuten Usko Toivonen hylkäävä Jeesuksen Kristuksen Jumalan.
“Jeesus on Jumala” uskovaiset kuten Usko Toivonen luulevat että Jeesusta voi käyttää aseena Jumalan tuntemista vastaan. Ei voi.
“Jeesus huusi kovalla äänellä: "Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni.” (Joh 12:44)
Usko Toivonen ei usko Jumalaan, Jeesuksen Kristuksen lähettäjään. Usko Toivonen uskoo että “Jeesus on Jumala”. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko Toivonen elää valheessa, ei siitä mitään oltu pois jätetty, siinä oli koko jae, mutta Usko Toivonen lukee kuin piru Raamattua jotta pääsee tekemään valheellisen syytöksen.
“Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Joh 17:3)
Asia käsitteli sitä että jotkut kuten Usko Toivonen hylkäävä Jeesuksen Kristuksen Jumalan.
“Jeesus on Jumala” uskovaiset kuten Usko Toivonen luulevat että Jeesusta voi käyttää aseena Jumalan tuntemista vastaan. Ei voi.
“Jeesus huusi kovalla äänellä: "Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni.” (Joh 12:44)
Usko Toivonen ei usko Jumalaan, Jeesuksen Kristuksen lähettäjään. Usko Toivonen uskoo että “Jeesus on Jumala”.Uskon toki kirjoitetun tekstin.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Mutta nythän onkin kysymys sinun kommentistasi:
>> Jeesuksen Kristuksen Jumalan ja Isän, ainoan todellisen Jumalan, tunteminen on ehto ikuisen elämän saamiselle. >>
Miksi selität Raamatun ilmoitusta, koska se ei tarvitse selitystä, ei myöskään esille nostamasi jae:
3. Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. ( Joh 17 )
Painotat oppisi kautta vain osaa ko. jakeesta, silloin teet vääryyttä Raamatun ilmoitukselle.
Ja se on aika yleistä juuri omien oppien julistajille.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko Toivonen elää valheessa, ei siitä mitään oltu pois jätetty, siinä oli koko jae, mutta Usko Toivonen lukee kuin piru Raamattua jotta pääsee tekemään valheellisen syytöksen.
“Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Joh 17:3)
Asia käsitteli sitä että jotkut kuten Usko Toivonen hylkäävä Jeesuksen Kristuksen Jumalan.
“Jeesus on Jumala” uskovaiset kuten Usko Toivonen luulevat että Jeesusta voi käyttää aseena Jumalan tuntemista vastaan. Ei voi.
“Jeesus huusi kovalla äänellä: "Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni.” (Joh 12:44)
Usko Toivonen ei usko Jumalaan, Jeesuksen Kristuksen lähettäjään. Usko Toivonen uskoo että “Jeesus on Jumala”.Jeesuksen jumaluuden kieltävä ihminen kieltää aina myös Pyhän Hengen jumaluuden.
Tämän olen huomannut.
MIKSI JOHANNES KIRJOITTAA, ETTEI JEESUKSEN KIELTÄVÄLLÄ IHMISELLÄ OLE JUMALAA?
Koska Jeesus on Jumala, ilmoitettu ja ilmestynyt lihassa, ja Pyhä Henki on Jeesuksen Henki ja Jumala, Jeesuksen jumaluuden kieltävä henkilö kieltää Jumalan. Siksi hänellä ei ole Isää eikä Poikaa: Jumalaa. Siksi apostoli Paavali kiroaa toistamiseen toisen evankeliumin, toisen Jeesuksen, julistajat (Gal 1:6-12). Kyseessä on siis erittäin vakava asia, mikäli Jeesuksen kieltävä oppi pääsee leviämään kristittyjen keskuuteen.
Tämä maailma ja sen ihmiset eivät usko eivätkä tunnusta Jeesusta Kristusta lihassa ilmoitetuksi Jumalaksi. Vain Jumalan (Jeesuksen) omat tunnustavat Jeesuksen lihassa ilmoitetuksi Jumalaksi koska he tuntevat Hänet Herranaan ja Vapahtajanaan. Ja meillä on vain yksi Herra ja yksi Vapahtaja ja yksi Jumala. https://www.jumala-kanssamme.se/440034901
Jeesus on löydettävissä ja kohdattavissa koska Hän on ylösnoussut ainoa
Vapahtaja ja ainoa Pelastaja. Hän tuli alas taivaasta ihmisen lihaan ihmiseksi, kuoli syntiemme tähden ja näin kärsi meidän rangaistuksemme synneistämme. Hänen verensä on siis taivaasta Jumalan veri -Jumalan Poika. Siksi se veri, ja vain se veri, ei kenenkään muun veri, voi puhdistaa sinut ja minut kaikesta synnistä.
Synnistä puhdistumisen edellytys on usko tähän yhteen vereen, Herran Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan vereen, ja nöyrtyminen Hänen edessään tunnustaen syntinsä.
https://www.youtube.com/watch?v=G6Rl7Cn0WpM
Jeesus elää. Siksi sinä ja minä voimme elää Hänen kanssaan Hänen yhteydessään tänä päivänä ja huomenna ja ikuisesti.
- Anonyymi
Jumala sanoo:
"Jumala sanoi Moosekselle: Minä olen se joka olen." (2. Moos. 3:14)
"Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä." (Jes. 44:6)
Jeesus sanoo:
"Ellette usko, että minä olen se joka olen..." (Joh. 8:24)
"Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä." (Ilm. 1:17-18)- Anonyymi
Apostoli Pietari sanoo että kirjoitusten kieroon vääntäminen johtaa kadotukseen (2 Piet 3:16)
Sinnekö te pyritte?
"Ellette usko, että minä olen se joka olen..." (Joh. 8:24)
Jeesus sanoo kuka hän on:
“Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Häntä ei helluntailainen usko.
Raamattua väännetään kieroon epätoivon vimmalla.
Jeesus ei ole sitä mitä hän itse sanoo olevansa, Jumalan Poika, vaan on Jumala itse.
Raamattu muka todistaa Jeesusta vastaan.
Järjettömämpää "uskoa" ei voi keksiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Apostoli Pietari sanoo että kirjoitusten kieroon vääntäminen johtaa kadotukseen (2 Piet 3:16)
Sinnekö te pyritte?
"Ellette usko, että minä olen se joka olen..." (Joh. 8:24)
Jeesus sanoo kuka hän on:
“Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Häntä ei helluntailainen usko.
Raamattua väännetään kieroon epätoivon vimmalla.
Jeesus ei ole sitä mitä hän itse sanoo olevansa, Jumalan Poika, vaan on Jumala itse.
Raamattu muka todistaa Jeesusta vastaan.
Järjettömämpää "uskoa" ei voi keksiä.Sinä et siis usko Jeesuksen sanoja.
Asia on ymmärretty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et siis usko Jeesuksen sanoja.
Asia on ymmärretty.Kummia uskovaisia.
Jos uskot sen mitä Jeesus itse sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36) niin et usko Jeesuksen sanoja koska Raamattu muka sanoo että “Jeesus on Jumala”.
Se mitä Jeesus itse sanoo ei ole Raamattua, sitä ei tarvitse uskoa.
Paavali sanoi totuuden vastustajista että “He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton.” (2 Tim 3:8) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummia uskovaisia.
Jos uskot sen mitä Jeesus itse sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36) niin et usko Jeesuksen sanoja koska Raamattu muka sanoo että “Jeesus on Jumala”.
Se mitä Jeesus itse sanoo ei ole Raamattua, sitä ei tarvitse uskoa.
Paavali sanoi totuuden vastustajista että “He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton.” (2 Tim 3:8)Kummallisesti kippasit asian ympäri. Minä juuri uskon Jeesuksen sanoja, mutta sinä et.
Jeesus sanoo olevansa "ensimmäinen ja viimeinen" ja "Minä olen se joka olen". Mutta tätä et usko, vaikka sen sanoo Jeesus itse, koska Jeesus sanoo olevansa Jumalan Poika, ja tämän uskot, koska sen sanoo Jeesus.
Et usko Jeesusta, koska uskot Jeesusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummallisesti kippasit asian ympäri. Minä juuri uskon Jeesuksen sanoja, mutta sinä et.
Jeesus sanoo olevansa "ensimmäinen ja viimeinen" ja "Minä olen se joka olen". Mutta tätä et usko, vaikka sen sanoo Jeesus itse, koska Jeesus sanoo olevansa Jumalan Poika, ja tämän uskot, koska sen sanoo Jeesus.
Et usko Jeesusta, koska uskot Jeesusta.Sinä uskot raamatunselitystä jolla Jeesuksesta tehdään jotain muuta kuin mitä hän itse sanoo olevansa, ja mitä Jumala hänestä todistaa, Jumalan Poika.
Ei voi mitään, heippa vaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä uskot raamatunselitystä jolla Jeesuksesta tehdään jotain muuta kuin mitä hän itse sanoo olevansa, ja mitä Jumala hänestä todistaa, Jumalan Poika.
Ei voi mitään, heippa vaan.Nyt kyseessä ovat Jeesuksen omat sanat. Itse laitat toistuvasti Jeesuksen sanoja ja kun sinulle samalla tavalla, niin ei muuta kuin asia pitää kieltää. Selvä psyykkinen pakoreaktio ja defenssireaktio, jossa puolustaudutaan kieltäytymällä ja tekemällä hyökkäys.
Asia ei karkaa silti minnekään. Jeesus sanoo olevansa "Minä olen se joka olen" ja "ensimmäinen ja viimeinen". Tämäkö siis on raamatunselitystä? Jeesuksen omat sanat?
Hah! Pakoreaktiosi on huomattu.
- Anonyymi
Eikö se nyt ole sama millaiseksi kuvittelee ja millä nimellä kutsuu yksipuolisten tunteidensa kuviteltua kohdetta. Maskotin voi miettiä mieleisekseen.
- Anonyymi
Jeesusta ei todellakaan voi oppia tuntemaan Raamattua lukemalla. Hänet on kohdattava henkilökohtaisesti.
- Anonyymi
Hoe vaan tuota typerää mantraasi, mutta Jeesuksesta kukaan ei tietäisi mitään ilman Raamattua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoe vaan tuota typerää mantraasi, mutta Jeesuksesta kukaan ei tietäisi mitään ilman Raamattua.
Ongelma onkin siinä että että raamattu on ainut ja sikäli täysin varmistamaton tietolähde Jeesuksesta ja jumalasta. Eli soppii tuota eppäillä, onko moisia otuksia ollemoisinkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma onkin siinä että että raamattu on ainut ja sikäli täysin varmistamaton tietolähde Jeesuksesta ja jumalasta. Eli soppii tuota eppäillä, onko moisia otuksia ollemoisinkaan.
Raamattua ei ole kirjoitettu jumalattomille ateisteille. Se on kirjoitettu niille, jotka tuntevat Jeesuksen.
- Anonyymi
Joh.20:15 Biblia (1776) Sanoi Jesus hänelle: vaimo mitäs itket? ketäs etsit? Mutta hän luuli sen yrttitarhan haltiaksi, ja sanoi hänelle: Herra, jos sinä hänet kannoit pois, niin sano minulle, kuhunkas hänet panit, ja minä tahdon hänet ottaa. Ei tuntenut Herraa.
- Anonyymi
Matt.16:15 Hän sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun olevan?"
16 Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika".
17 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.
18 Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.
Tämä kohta jostain syystä on hellareille vaikea käsittää. Jakeessa 16 ei Jumala ilmoittanut Pietarille että Jeesus on lihaan tullut Jumala, vaan Kristus, elävän Jumalan Poika. Eikä jakeessa 18.Jeesus tarkoittaa itseään, kai Hän sen suoraan sanoisi jos olisi tarkoittanut itseään, eikä Pietaria?- Anonyymi
>> Tämä kohta jostain syystä on hellareille vaikea käsittää. >>
Kuinka niin?
Ei tuo kohta liene vaikea ymmärtää kenellekään, joka uskoo Herraan Jeesukseen, olipa helleri tai ei.
Raamattu ilmoittaa asian selkeästi.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Ei tämä ole vaikeasti käsitettävää.
Usko Toivonen - Anonyymi
16 Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika".
17 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.
Kuten todellisuus on todisteena, niin ihmisopit - katolilaisuus luttereineen, peltoloineen, roseniuksineen ja kirkon pappeineen liittyvät juuri käsitteeseen, liha ja veri. Juuri liha ja veri - ihmisopit eivät koskaan ilmoita ja opeta; Jeesus Kristus on elävän JUMALAN Poika, koska ihmisen lihallisuus - turmeltuneisuus ei koskaan tunnusta Jeesusta Herraksi JUMALAN Pojaksi. Vain Pyhä Henki antaa ihmiselle ymmärryksen kuka Jeesus oli / on.
Tästähän on selkeä opetus, jolla ei ole Poikaa, ei ole möskään Isää / JUMALAA.
Koko ihmislajin keskuudessa oli mullistava aikakausi - josta UT kertoo ja koskaan liha ja veri =ihmisopit eivät edes voi opettaa ; Jeesus Kristus on JUMALAN Poika. Jos voisi, niin Jeesus valehtelisi.

Markku LievonenNiin, niitä ihmisoppejahan on esim. "nahkaleili-oppi", josta tälläkinpalstalla on ihmisoppina kirjoiteltu.
Ja onhan hyvä, että sana rististä, evankeliumi ristiinnaulitusta Kristuksesta, veren evankeliumi, on esillä mainitsemiesi tahojen toimesta, eikös vaan.
28 Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.
( Apt 20)
1. Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.
2. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
3. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,
4. ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
5. ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.
( 1Kor 2)
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
16 Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika".
17 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.
Kuten todellisuus on todisteena, niin ihmisopit - katolilaisuus luttereineen, peltoloineen, roseniuksineen ja kirkon pappeineen liittyvät juuri käsitteeseen, liha ja veri. Juuri liha ja veri - ihmisopit eivät koskaan ilmoita ja opeta; Jeesus Kristus on elävän JUMALAN Poika, koska ihmisen lihallisuus - turmeltuneisuus ei koskaan tunnusta Jeesusta Herraksi JUMALAN Pojaksi. Vain Pyhä Henki antaa ihmiselle ymmärryksen kuka Jeesus oli / on.
Tästähän on selkeä opetus, jolla ei ole Poikaa, ei ole möskään Isää / JUMALAA.
Koko ihmislajin keskuudessa oli mullistava aikakausi - josta UT kertoo ja koskaan liha ja veri =ihmisopit eivät edes voi opettaa ; Jeesus Kristus on JUMALAN Poika. Jos voisi, niin Jeesus valehtelisi.
Markku LievonenEikö ole Markku aika merkillistä?
Jeesus sanoi ihmisille, jotka uskoivat varmasti Jeesuksen ihmiseksi,
että te kuolette synteihinne ellette te usko minua siksi, joka "Minä Olen".
Ei Hän todistellut olevansa ihminen. Hän oli ja on suurempi kuin ihminen.
Matt 12:6-8 Mutta minä sanon teille: tässä on se, (Jeesus Kristus), joka
on pyhäkköä suurempi. Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta
minä (Jumala) tahdon enkä uhria', niin te ette tuomitsisi syyttömiä.
Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra.
Jeesus tulee siis uskoa suuremmaksi kuin ihminen. Jeesus on omien,
ja Isän Jumalan, Sanojen mukaan sapatin Herra. Sapatin Herra on
tietenkin Jumala, joka sapatin on asettanut. Jeesus sanoo siis olevansa
sapatin asettaja ja Jumala.
Siksi ...
Niille ihmisille, jotka uskoivat ja tunnustivat Jeesuksen Herraksi Jumalaksi,
ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa, Hän antoi tunnustusta heidän oikeasta
uskostaan Häneen.
Nämä ilmoitukset ovat Raamatussa selvästi ja kiistattomasti luettavissa.
Siitä huolimatta tällä palstalla monet, sinä Markku mukaan lukien,
kiellätte Jeesuksen olevan Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa.
Jeesusta ei kenenkään tarvitse todistella ihmiseksi. Jokaikinen ihminen,
joka uskoo Jeesuksen eläneen täällä maan päällä, uskoo varmasti, että
Jeesus oli ihminen. Se on itsestään selvä asia.
Usko siihen, että Jeesus on Jumalan Poika, on usko Jeesuksen jumaluuteen.
Jumalan Poika on Jumala lihassa ihmisenä. Jeesuksen jumaluuden kieltävä
ihminen kieltää Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä. Silloin hän kieltää
Jumalan Pojan (Jumalan), vaikka hän täällä harhauttavasti näyttää
tunnustavan Jeesuksen Jumalan Pojaksi. Jehovan todistajatkin sanovat
Jeesusta Jumala pojaksi , mutta kieltävät sen kun heidän kanssaan
keskustelee asiasta lähemmin ja tarkemmin.
Jumalan Poika ei voi olla kenenkään miehen siemenestä siinnyt miehen
poika. Jos niin olisi, Hän ei olisikaan Jumalan Poika. Jeesus on täytynyt
saada alkunsa Pyhästä Hengestä, ei miehen siemenestä. Jeesus on
Jumalan Poika koska Hän on siinnyt Pyhästä Hengestä. Tämä on
selvästi ilmoitettu Raamatussa.
Tunnustatko sinä Markku Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä
ja siksi olevan taivaasta Jumalasta tullut Jumalan Poika?
Jos et tunnusta etkä usko, sinä kiellät Jumalan Pojan vaikka
näennäisesti käytätkin Jeesuksesta sanoja "Jumalan Poika".
Kristus on Jumala Paavalin julistaman evankeliumin mukaan
(Room 9:5). Ja näitä jakeita on paljon enemmän kuin tämä yksi jae.
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö ole Markku aika merkillistä?

Mvh J - KNiin, itselläni ei ole motiivia ja kiinnostusta keskustella aiheesta epäuskoisten ihmisten kanssa, koska jankkaaminen jatkuisi vaikka maailman tappiin saakka - ja tässä on vastaus miksi;
16 Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika".
17 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.
Ihmisen olemus - lihallisuus - ei koskaan ymmärrä ja usko todellisuutta. Aikoinaan kävin piiiiiiitkiä keskusteluja epäuskoisten ihmisten kanssa aiheesta ihmisen kehitys ja toin esille, miten raamatun ilmoitukset tuntevat mm geneettisyyteen liittyviä alueita. Aivan samalla lopputuloksella kuin tästä aiheesta,- koska Pyhä Henki ei avannut heille asiaa. Epäuskoinen ihminen on kuin ateistin tilassa ja erikoisesti vihollisuudessa / vastaan JUMALAA kohtaan. Ihmisen liha ja veri kuten on Raamatussa opetettu. Lue erittäin tarkkaan tämä ilmoitus - sanasta sanaan ja ajattele kuka ymmärtää tämän sivun aiheen ja miksi. Kyse on tietenkin uskooko tähän vai ei.
1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ............ja ..................Herralta Jeesukselta Kristukselta!
3 Ylistetty olkoon meidän............... Herramme ..............Jeesuksen.................. K-r-i-s-t-u-k-s-e-n................. J-u-m-a-l-a ......ja..... Isä......, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
5 edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen ...o-m-a-n...... tahtonsa mielisuosion mukaan,
JUMALAN valituilla on vain Pyhä Henki, joka on ilmoittanut kuka on Jeesus ja jos Pyhää Henkeä ei ole, niin liha ja veri ei tule koskaan ilmoittamaan totuutta ja siten keskustelua voisi käydä vaikka maailman tappiin saakka.
Markku Lievonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, itselläni ei ole motiivia ja kiinnostusta keskustella aiheesta epäuskoisten ihmisten kanssa, koska jankkaaminen jatkuisi vaikka maailman tappiin saakka - ja tässä on vastaus miksi;

Markku Lievonen1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
2jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
3hänen Pojastansa — joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa — Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,
Tämä jäi epähuomiossa pois edellisestä viestistäni. Apostoli Paavalin Pyhässä Hengessä tuotu opetus - ei uskonnollisen ihmisen.

Markku Lievonen1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
Niin, Jeesuksen pyhät, Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetyt, heissä on Pyhä Henki.
He huutavat avuksensa Herranaan Jeesusta Kristusta, siitä heidät voi tunnistaa.
13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
( Apt 9)
Joku saattaa ajatella jonkun ihmisen epäuskoiseksi omasta luulostaan käsin, mutta onneksi Raamatussa on ilmoitettu oikein selkeästi, mistä uskovan, Jeesuksen pyhän, voi tunnistaa.
Joku saattaa kirjoittaa jopa kymmenen vuotta omasta käsityksestään nähden ja luulotella tunnistavansa uskovan, Jeesuksen pyhän, oman oppinsa kautta Raamatun ilmoitusta vastustaen.
Mutta eihän omalla todistuksella ole painoarvoa omasta opista käsin tehtynä, kuka hyvänsä voi pitää oppiansa totuutena ja sanoa omaavansa Pyhän Hengen, mutta kun tarkemmin katselemme näitä totuutena julistettuja oppeja, niin huomaamme "totuuksia" olevan pilvin pimein. Ihmisopit kun eivät ole totta, vaan aina sisältävät valhetta.
17 Mutta joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra.
18 Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee.
( 2Kor 10)
Omasta opista käsin ei ole hyvä tehdä jakoa siitä, kuka uskoo ja kenessä on Pyhä Henki, koska silloin asia tehdään vain omasta opista käsin.
Sen sijaan hyvänä pohjana Jeesuksessa pyhitetyn tunnistamisesta on Raamatun ilmoitus.
2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1Kor 1)
Tämän tunnisteen vuoksi on valtava määrä uskovia joutunut vainotuiksi ja jopa menettäneet henkensä rakkaudestaan Herraansa Jeesukseen.
16 Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.
( 1Joh 3)
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
2jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
3hänen Pojastansa — joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa — Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,
Tämä jäi epähuomiossa pois edellisestä viestistäni. Apostoli Paavalin Pyhässä Hengessä tuotu opetus - ei uskonnollisen ihmisen.
Markku LievonenSe, että Herra Jeesus ilmoitti tullensa taivaasta, sai aikaan nurinaa Jeesusta vastaan.
41 Niin juutalaiset nurisivat häntä vastaan, koska hän sanoi: "Minä olen se leipä, joka on tullut alas taivaasta";
42 ja he sanoivat: "Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika, jonka isän ja äidin me tunnemme? Kuinka hän sitten sanoo: 'Minä olen tullut alas taivaasta'?"
43 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Älkää nurisko keskenänne.
44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
( Joh 6)
Monet nurisevat Jeesusta vastaan, he eivät halua tunnustaa Jeesusta Jumalan Pojaksi, Isän ainoasyntyiseksi Pojaksi, vaan he sanovat:
" Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika".
Tämä on nurisemista Jeesusta vastaan.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
2jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
3hänen Pojastansa — joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa — Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,
Tämä jäi epähuomiossa pois edellisestä viestistäni. Apostoli Paavalin Pyhässä Hengessä tuotu opetus - ei uskonnollisen ihmisen.
Markku LievonenEkö ole Markku ihmeellistä ja erikoista???
Minä todistan kaikissa teksteissäni Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi.
Sinä todistat toisesta Jeesuksesta, todistat jostakin Jeesuksesta, joka on
jonkun miehen poika koska et tunnusta, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä.
Sinä siis olet se epäuskoinen ja syytät minua epäuskosta?????
Jeesus nuhteli epäuskosta ihmisiä, jotka eivät uskoneet Häntä Jumalaksi.
Sinä nuhtelet epäuskosta minua, joka uskon Jeesuksen Jumalaksi.
Tuomas tunnusti muiden apostoleiden kanssa Jeesuksen Jumalaksi.
Jeesus antoi heille tunnustusta heidän uskostaan. Eikä vain heille, vaan
myös meille tämän päivän ihmisille, jotka uskomme ja tunnustamme
Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa.
Eikö ole Markku erikoista? Miten sinä olet kääntänyt tämän asian
ylösalaisin etkä sitä huomaa? Sinun pitäisi tietää keitä Jeesus
nuhteli epäuskosta ja keille Hän antoi tunnustusta heidän uskostaan!
Mvh J -K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
2jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
3hänen Pojastansa — joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa — Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,
Tämä jäi epähuomiossa pois edellisestä viestistäni. Apostoli Paavalin Pyhässä Hengessä tuotu opetus - ei uskonnollisen ihmisen.
Markku Lievonen>>>Tunnustatko sinä Markku Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä
ja siksi olevan taivaasta Jumalasta tullut Jumalan Poika?
Jos et tunnusta etkä usko, sinä kiellät Jumalan Pojan vaikka
näennäisesti käytätkin Jeesuksesta sanoja "Jumalan Poika".<<<
Olisit Markku voinut vain muutamalla sanalla dementoida
tämän väittämäni ja tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi,
siinnyt Pyhästä Hengestä ja syntynyt neitsyestä, koskemattomasta
naisesta! Mutta et sitä tehnyt? Miksi et?
Jos et usko Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä, et myöskään
usko Jeesusta Kristusta Jumalan Pojaksi. Kenen Poika Hän
mielestäsi on? Entä kenen Poika Raamatun ilmoituksessa?
Kerro, koska esiinnyt Raamattua tuntevana ja opettavana
meitä "epäuskoisia" ojentavana henkilönä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
Niin, Jeesuksen pyhät, Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetyt, heissä on Pyhä Henki.
He huutavat avuksensa Herranaan Jeesusta Kristusta, siitä heidät voi tunnistaa.
13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
( Apt 9)
Joku saattaa ajatella jonkun ihmisen epäuskoiseksi omasta luulostaan käsin, mutta onneksi Raamatussa on ilmoitettu oikein selkeästi, mistä uskovan, Jeesuksen pyhän, voi tunnistaa.
Joku saattaa kirjoittaa jopa kymmenen vuotta omasta käsityksestään nähden ja luulotella tunnistavansa uskovan, Jeesuksen pyhän, oman oppinsa kautta Raamatun ilmoitusta vastustaen.
Mutta eihän omalla todistuksella ole painoarvoa omasta opista käsin tehtynä, kuka hyvänsä voi pitää oppiansa totuutena ja sanoa omaavansa Pyhän Hengen, mutta kun tarkemmin katselemme näitä totuutena julistettuja oppeja, niin huomaamme "totuuksia" olevan pilvin pimein. Ihmisopit kun eivät ole totta, vaan aina sisältävät valhetta.
17 Mutta joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra.
18 Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee.
( 2Kor 10)
Omasta opista käsin ei ole hyvä tehdä jakoa siitä, kuka uskoo ja kenessä on Pyhä Henki, koska silloin asia tehdään vain omasta opista käsin.
Sen sijaan hyvänä pohjana Jeesuksessa pyhitetyn tunnistamisesta on Raamatun ilmoitus.
2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1Kor 1)
Tämän tunnisteen vuoksi on valtava määrä uskovia joutunut vainotuiksi ja jopa menettäneet henkensä rakkaudestaan Herraansa Jeesukseen.
16 Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.
( 1Joh 3)
Usko ToivonenValheveli Usko Toivonen hakee tukea Korinton seurakunnasta huutamispatentilleen.
Sillä mitä uskotaan ei ole merkitystä, uskon ainoa tunniste on huutaminen, se on Usko Toivosen patentti johon hän hölmöyttään uskoo.
Jumalan seurakunnasta Korintossa Usko Toivonen olisi lentänyt ulos koska Sanassa lukee “Poista paha keskuudestasi.”
Apostoli Paavali Korinton seurakunnalle: “meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
Usko Toivosen oppi: meillä on vain yksi Jumala, Jeesus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valheveli Usko Toivonen hakee tukea Korinton seurakunnasta huutamispatentilleen.
Sillä mitä uskotaan ei ole merkitystä, uskon ainoa tunniste on huutaminen, se on Usko Toivosen patentti johon hän hölmöyttään uskoo.
Jumalan seurakunnasta Korintossa Usko Toivonen olisi lentänyt ulos koska Sanassa lukee “Poista paha keskuudestasi.”
Apostoli Paavali Korinton seurakunnalle: “meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
Usko Toivosen oppi: meillä on vain yksi Jumala, Jeesus.>>>Usko Toivosen oppi: meillä on vain yksi Jumala, Jeesus.<<<
Joo, ja kun Usko Toivosella on Jeesus, hänellä on myös Isä: Jumala.
"Isä on minussa ja asuu minussa, Jeesuksessa Kristuksessa" (Joh 14:10).
1 Joh 2:23 "Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään.
Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Usko Toivosen oppi: meillä on vain yksi Jumala, Jeesus.<<<
Joo, ja kun Usko Toivosella on Jeesus, hänellä on myös Isä: Jumala.
"Isä on minussa ja asuu minussa, Jeesuksessa Kristuksessa" (Joh 14:10).
1 Joh 2:23 "Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään.
Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä"Tuo on sitä mitä apostoli Pietari sanoo kirjoitusten kieroon vääntämiseksi. (2 Piet 3:16, 1933/38 raamatunkäännös)
Raamatun sanaa kieroon vääntämällä kumotaan Jeesuksen Kristuksen oma todistus: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
“Jeesus on Jumala” uskovaisille Jeesus Kristus ei ole sitä mitä hän itse sanoo olevansa, ja mitä Jumala hänestä todistaa, Jumalan Poika. (Luukas 9:35)
"Jeesus on Jumala" uskovainen ei usko Jumalaa, Jeesusta Kristusta eikä apostoleja.
Nämä ovat pirullisempia jumalankieltäjiä kuin mitkään ateistit. Nämä kieltävät Jumalan Raamattua kieroon vääntämällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on sitä mitä apostoli Pietari sanoo kirjoitusten kieroon vääntämiseksi. (2 Piet 3:16, 1933/38 raamatunkäännös)
Raamatun sanaa kieroon vääntämällä kumotaan Jeesuksen Kristuksen oma todistus: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
“Jeesus on Jumala” uskovaisille Jeesus Kristus ei ole sitä mitä hän itse sanoo olevansa, ja mitä Jumala hänestä todistaa, Jumalan Poika. (Luukas 9:35)
"Jeesus on Jumala" uskovainen ei usko Jumalaa, Jeesusta Kristusta eikä apostoleja.
Nämä ovat pirullisempia jumalankieltäjiä kuin mitkään ateistit. Nämä kieltävät Jumalan Raamattua kieroon vääntämällä.>>>Nämä kieltävät Jumalan Raamattua kieroon vääntämällä.<<<
Raamatun ilmoituksen mukaan Jumalan kieltäjä on se, joka kieltää
Herran Jeesuksen Kristuksen herruuden, so. jumaluuden,
Ts. että Jeesus Kristus on Herra Jumala, Kaikkivaltias,
ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa. Jeesuksen kieltäjä kieltää Jumalan
koska Jumala on Jeesuksessa ja asuu Jeesuksessa ja Isä ja Poika
ovat YKSI Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa. Johannes kertoo
tämän kirjeissään, niin siksi tiedämme koska uskomme.
Ja sinulla on toisenlainen mielipiden kuin Jumalan Sanalla???
H mmmmm!!??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valheveli Usko Toivonen hakee tukea Korinton seurakunnasta huutamispatentilleen.
Sillä mitä uskotaan ei ole merkitystä, uskon ainoa tunniste on huutaminen, se on Usko Toivosen patentti johon hän hölmöyttään uskoo.
Jumalan seurakunnasta Korintossa Usko Toivonen olisi lentänyt ulos koska Sanassa lukee “Poista paha keskuudestasi.”
Apostoli Paavali Korinton seurakunnalle: “meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
Usko Toivosen oppi: meillä on vain yksi Jumala, Jeesus.>> Valheveli Usko Toivonen hakee tukea Korinton seurakunnasta huutamispatentilleen. >>
Voihan sitä joku Jeesuksen puoleen sydämestään kääntyneitä halveksia sanoillaan, kuten tässä edellä.
Et taida uskoa, että alkuseurakunnan alusta alkaen uskovia vainottiin juuri Herransa, Herran Jeesuksen Kristuksen tähden, jota he sydämen uskosta käsin avuksensa huusivat, eli kääntyivät uskossa Herran Jeesuksen puoleen.
Et taida löytää Raamatusta kuvausta, kuinka heitä suurin joukoin tuhottiin juuri uskonsa vuoksi. Vai etkö oppisi vuoksi halua nähdä niitä kohtia Raamatustasi?
13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
..
20 Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika.
21 Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?"
( Apt 9)
Ja jos et ymmärrä, mitä Herran Jeesuksen Kristuksen nimen avukseen huutaminen merkitsee, niin miksi kirjoitat ikään kuin uskovana. Vai huvikseenko vain kirjoittelet?
Uskovan tunniste on juuri :
2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1Kor 1)
Ja on muutenkin aika outoa, kun et ilmeisesti edes lue kuin omia kommenttejasi, et ole ottanut huomioon esim. kommenteissani siteeraamaa tekstikohtaa.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Jos nyt tämän kerran lukisit tuon tekstikohdan, niin puhutaanko siinä Isästä ja Pojasta?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Nämä kieltävät Jumalan Raamattua kieroon vääntämällä.<<<
Raamatun ilmoituksen mukaan Jumalan kieltäjä on se, joka kieltää
Herran Jeesuksen Kristuksen herruuden, so. jumaluuden,
Ts. että Jeesus Kristus on Herra Jumala, Kaikkivaltias,
ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa. Jeesuksen kieltäjä kieltää Jumalan
koska Jumala on Jeesuksessa ja asuu Jeesuksessa ja Isä ja Poika
ovat YKSI Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa. Johannes kertoo
tämän kirjeissään, niin siksi tiedämme koska uskomme.
Ja sinulla on toisenlainen mielipiden kuin Jumalan Sanalla???
H mmmmm!!???Raamatussa sanotaan että harhaoppinen tuomitsee itse itsensä.
Tästä sen näkee:
"Raamatun ilmoituksen mukaan Jumalan kieltäjä on se, joka kieltää
Herran Jeesuksen Kristuksen herruuden, so. jumaluuden,
Ts. että Jeesus Kristus on Herra Jumala, Kaikkivaltias,"
Jeesus Kristus ei ole Herra Jumala Kaikkivaltias vaan Jumalan Poika, minkä Jeesus itse todistaa (Joh 10:36), ja minkä Jumala hänestä todistaa (Luukas 9:35) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Nämä kieltävät Jumalan Raamattua kieroon vääntämällä.<<<
Raamatun ilmoituksen mukaan Jumalan kieltäjä on se, joka kieltää
Herran Jeesuksen Kristuksen herruuden, so. jumaluuden,
Ts. että Jeesus Kristus on Herra Jumala, Kaikkivaltias,
ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa. Jeesuksen kieltäjä kieltää Jumalan
koska Jumala on Jeesuksessa ja asuu Jeesuksessa ja Isä ja Poika
ovat YKSI Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa. Johannes kertoo
tämän kirjeissään, niin siksi tiedämme koska uskomme.
Ja sinulla on toisenlainen mielipiden kuin Jumalan Sanalla???
H mmmmm!!???Höpö höpö!!!
Ensiksikin Jumala teki Jeesuksesta Herran, mutta ei toista Jumalaa rinnaleen.
Apt 2
36Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
Toiseksi. Jumala ei koskaan ole antanut Jeesukselle valtaa itseensä nähden ja lisäksi tämä Jumalan antama valta on Jeesuksella väliaikainen. Poikakin alistetaan lopuksi Jumalan vallan alaisuuteen.
1Kor 15
24sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. 25Sillä hänen pitää hallitseman
"siihen asti, kunnes hän on pannut
kaikki viholliset jalkojensa alle".26Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. 27Sillä:
"kaikki hän on alistanut
hänen jalkojensa alle".Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. 28Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Herää vihdoin jo houreistasi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Valheveli Usko Toivonen hakee tukea Korinton seurakunnasta huutamispatentilleen. >>
Voihan sitä joku Jeesuksen puoleen sydämestään kääntyneitä halveksia sanoillaan, kuten tässä edellä.
Et taida uskoa, että alkuseurakunnan alusta alkaen uskovia vainottiin juuri Herransa, Herran Jeesuksen Kristuksen tähden, jota he sydämen uskosta käsin avuksensa huusivat, eli kääntyivät uskossa Herran Jeesuksen puoleen.
Et taida löytää Raamatusta kuvausta, kuinka heitä suurin joukoin tuhottiin juuri uskonsa vuoksi. Vai etkö oppisi vuoksi halua nähdä niitä kohtia Raamatustasi?
13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
..
20 Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika.
21 Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?"
( Apt 9)
Ja jos et ymmärrä, mitä Herran Jeesuksen Kristuksen nimen avukseen huutaminen merkitsee, niin miksi kirjoitat ikään kuin uskovana. Vai huvikseenko vain kirjoittelet?
Uskovan tunniste on juuri :
2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1Kor 1)
Ja on muutenkin aika outoa, kun et ilmeisesti edes lue kuin omia kommenttejasi, et ole ottanut huomioon esim. kommenteissani siteeraamaa tekstikohtaa.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Jos nyt tämän kerran lukisit tuon tekstikohdan, niin puhutaanko siinä Isästä ja Pojasta?
Usko ToivonenHarhaoppinen tuomitsee itse itsensä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö!!!
Ensiksikin Jumala teki Jeesuksesta Herran, mutta ei toista Jumalaa rinnaleen.
Apt 2
36Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
Toiseksi. Jumala ei koskaan ole antanut Jeesukselle valtaa itseensä nähden ja lisäksi tämä Jumalan antama valta on Jeesuksella väliaikainen. Poikakin alistetaan lopuksi Jumalan vallan alaisuuteen.
1Kor 15
24sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. 25Sillä hänen pitää hallitseman
"siihen asti, kunnes hän on pannut
kaikki viholliset jalkojensa alle".26Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. 27Sillä:
"kaikki hän on alistanut
hänen jalkojensa alle".Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. 28Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Herää vihdoin jo houreistasi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!"Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa."
Kysy tuota Usko Toivoselta.
Usko Toivonen tietää että noin ei tule tapahtumaan koska Usko Toivosen keksimä "lopputulema" oppi estää sen. Se lukee Usko Toivosen Raamatussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa."
Kysy tuota Usko Toivoselta.
Usko Toivonen tietää että noin ei tule tapahtumaan koska Usko Toivosen keksimä "lopputulema" oppi estää sen. Se lukee Usko Toivosen Raamatussa.Älähän nyt liioittele. En minä ole kirjoittanut Johanneksen Ilmestyskirjaa.
1. Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
2. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
( Ilm 22)
Tässähän on ilmoitettu, kuinka asiat on sitten, kun teidän "alistamisenne" on jo tapahtunut.
Kuolemaa ei enää ole, kaikki entinen on mennyt. Eli kysymyksessä on lopputulema.
Kuvauksessa on yksi valtaistuin.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Valheveli Usko Toivonen hakee tukea Korinton seurakunnasta huutamispatentilleen. >>
Voihan sitä joku Jeesuksen puoleen sydämestään kääntyneitä halveksia sanoillaan, kuten tässä edellä.
Et taida uskoa, että alkuseurakunnan alusta alkaen uskovia vainottiin juuri Herransa, Herran Jeesuksen Kristuksen tähden, jota he sydämen uskosta käsin avuksensa huusivat, eli kääntyivät uskossa Herran Jeesuksen puoleen.
Et taida löytää Raamatusta kuvausta, kuinka heitä suurin joukoin tuhottiin juuri uskonsa vuoksi. Vai etkö oppisi vuoksi halua nähdä niitä kohtia Raamatustasi?
13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
..
20 Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika.
21 Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?"
( Apt 9)
Ja jos et ymmärrä, mitä Herran Jeesuksen Kristuksen nimen avukseen huutaminen merkitsee, niin miksi kirjoitat ikään kuin uskovana. Vai huvikseenko vain kirjoittelet?
Uskovan tunniste on juuri :
2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1Kor 1)
Ja on muutenkin aika outoa, kun et ilmeisesti edes lue kuin omia kommenttejasi, et ole ottanut huomioon esim. kommenteissani siteeraamaa tekstikohtaa.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Jos nyt tämän kerran lukisit tuon tekstikohdan, niin puhutaanko siinä Isästä ja Pojasta?
Usko ToivonenJoh 1:1 ei muuta miksikään Johanneksen evankeliumin sanomaa.
Johanneksen evankeliumi:
“Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älähän nyt liioittele. En minä ole kirjoittanut Johanneksen Ilmestyskirjaa.
1. Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
2. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
( Ilm 22)
Tässähän on ilmoitettu, kuinka asiat on sitten, kun teidän "alistamisenne" on jo tapahtunut.
Kuolemaa ei enää ole, kaikki entinen on mennyt. Eli kysymyksessä on lopputulema.
Kuvauksessa on yksi valtaistuin.
Usko ToivonenOlipa yksi tai kaksi valtaistuinta ja Jumala ja Kartitsa siinä. Se ei muuta ilmoitusta, johon uskominen ei ole joka miehen. Edes järkeilysi ei muuta opetuksen antia.
28Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa yksi tai kaksi valtaistuinta ja Jumala ja Kartitsa siinä. Se ei muuta ilmoitusta, johon uskominen ei ole joka miehen. Edes järkeilysi ei muuta opetuksen antia.
28Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.Niin, Ilmestyskirjasta sen voimme lukea, kuinka on tuon tekstikohdan ilmoituksen jälkeen tilanne.
26. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
27. Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
28. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
( 1Kor 15)
Tuossa viitataan aikaan, joka on kuoleman kukistamisen jälkeen.
Ja mitä Ilmestyskirja kertoo kuoleman kukistamisesta:
14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
15. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
( Ilm 20)
Tämän jälkeen ei kuolemaa enää ole, kuten Ilmestyskirja lopputulemasta ilmoittaa.
1. Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
2. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
3. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
4. ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
( Ilm 21)
"Eikä kuolemaa enää ole oleva".
Mutta Karitsa istuu Jumalan valtaistuimella.
1. Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
2. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
( Ilm 22)
Tämä on ilmestyskirjan todistus.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älähän nyt liioittele. En minä ole kirjoittanut Johanneksen Ilmestyskirjaa.
1. Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
2. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
( Ilm 22)
Tässähän on ilmoitettu, kuinka asiat on sitten, kun teidän "alistamisenne" on jo tapahtunut.
Kuolemaa ei enää ole, kaikki entinen on mennyt. Eli kysymyksessä on lopputulema.
Kuvauksessa on yksi valtaistuin.
Usko Toivonen"Älähän nyt liioittele. En minä ole kirjoittanut Johanneksen Ilmestyskirjaa."
Onko Usko Toivonen tosiaan noin hölmö?
"Se lukee Usko Toivosen Raamatussa" tarkoittaa tietenkin sitä että Usko Toivosen mukaan Ilmestyskirja kumoaa sen mitä Paavali kirjoittaa:
"Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa." (1 Kor 15:28) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, Ilmestyskirjasta sen voimme lukea, kuinka on tuon tekstikohdan ilmoituksen jälkeen tilanne.
26. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
27. Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
28. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
( 1Kor 15)
Tuossa viitataan aikaan, joka on kuoleman kukistamisen jälkeen.
Ja mitä Ilmestyskirja kertoo kuoleman kukistamisesta:
14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
15. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
( Ilm 20)
Tämän jälkeen ei kuolemaa enää ole, kuten Ilmestyskirja lopputulemasta ilmoittaa.
1. Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
2. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
3. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
4. ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
( Ilm 21)
"Eikä kuolemaa enää ole oleva".
Mutta Karitsa istuu Jumalan valtaistuimella.
1. Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
2. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
( Ilm 22)
Tämä on ilmestyskirjan todistus.
Usko ToivonenTaas yksi malliesimerkki siitä kuinka "kirjoituksia väännetään kieroon" (2 Piet 3:16, Raamattu 1933/38)
"Tämä on ilmestyskirjan todistus."
Ilmestyskirja siis Usko Toivosen mukaan kumoaa sen mitä Paavali kirjoittaa:

Usko ToivonenTuo on vain sinun järkeilysi todistus. Kuvitteletko tosiaan miten laitat Jumalan valehtelijan paikalle ja järkeilysi totuudeksi??? Hei haloo!!!
1Kor 15
24sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. 25Sillä hänen pitää hallitseman
"siihen asti, kunnes hän on pannut
kaikki viholliset jalkojensa alle".26Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. 27Sillä:
"kaikki hän on alistanut
hänen jalkojensa alle".Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. 28Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
>>Tuossa viitataan aikaan, joka on kuoleman kukistamisen jälkeen.<<
Missään kohden raatussa ei ilmoiteta, miten Jumala antaisi kaiken vallan takaisin Pojalleen Pojan kukistaessaan ensin kaiken vihollisuuden jalkojensa alle.
Melkoinen satusetä.
Eihän Jumala olisi kaikkivaltias, jos satuilusi olisi totta.
Pyhä Henki ilmoittaa Pyhässä Hengessä oleville sisarille ja veljille Jumalan olevan kaikkivaltias ja myös kaikki kaikissa.
Koita nyt tajuta näiden jakeiden loppuosan opetuksen yhtäläisisyys!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
28. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Ef 6
6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, Ilmestyskirjasta sen voimme lukea, kuinka on tuon tekstikohdan ilmoituksen jälkeen tilanne.
26. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
27. Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
28. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
( 1Kor 15)
Tuossa viitataan aikaan, joka on kuoleman kukistamisen jälkeen.
Ja mitä Ilmestyskirja kertoo kuoleman kukistamisesta:
14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
15. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
( Ilm 20)
Tämän jälkeen ei kuolemaa enää ole, kuten Ilmestyskirja lopputulemasta ilmoittaa.
1. Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
2. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
3. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
4. ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
( Ilm 21)
"Eikä kuolemaa enää ole oleva".
Mutta Karitsa istuu Jumalan valtaistuimella.
1. Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
2. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
( Ilm 22)
Tämä on ilmestyskirjan todistus.
Usko Toivonen“Kuvauksessa on yksi valtaistuin.”
“Mutta Karitsa istuu Jumalan valtaistuimella.”
“Tämä on ilmestyskirjan todistus.”
Ilmestyskirjan todistus Usko Toivosen mukaan on se että taivaassa ei ole Jumalaa lainkaan.
Taivaassa on vain Jumala jonka nimi on Jeesus.
Pirullisin mahdollinen tapa kieltää Jumala on tehdä se Raamattua kieroon vääntämällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joh 1:1 ei muuta miksikään Johanneksen evankeliumin sanomaa.
Johanneksen evankeliumi:
“Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31)Tunnustatko Jeesuksen Kristuksen olevan
Jumalasta ja siinneen Pyhästä Hengestä?
Jos tunnustat, tunnustat, että Jeesus on
Jumalan Poika. Jos et tunnusta, et usko
Jeesusta Jumalan Pojaksi. Silloin se
Jeesus, jota julistat on joku toinen Jeesus,
josta Raamattu ei kerro.
Raamattu kertoo Jumalan Pojasta, joka
on Jumalasta: Pyhästä Hengestä siinnyt
ja syntynyt neitsyestä, koskemattomasta
naisesta ihmiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa."
Kysy tuota Usko Toivoselta.
Usko Toivonen tietää että noin ei tule tapahtumaan koska Usko Toivosen keksimä "lopputulema" oppi estää sen. Se lukee Usko Toivosen Raamatussa.>>>Se lukee Usko Toivosen Raamatussa.<<<
Eikö sinun Raamatussa ole enää kaikkea Jumalan
ilmoitusta? Oletko repinyt montakin sivua siitä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnustatko Jeesuksen Kristuksen olevan
Jumalasta ja siinneen Pyhästä Hengestä?
Jos tunnustat, tunnustat, että Jeesus on
Jumalan Poika. Jos et tunnusta, et usko
Jeesusta Jumalan Pojaksi. Silloin se
Jeesus, jota julistat on joku toinen Jeesus,
josta Raamattu ei kerro.
Raamattu kertoo Jumalan Pojasta, joka
on Jumalasta: Pyhästä Hengestä siinnyt
ja syntynyt neitsyestä, koskemattomasta
naisesta ihmiseksi.Voit lukea Jeesuksen syntymästä Luukkaan evankeliumin alussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Se lukee Usko Toivosen Raamatussa.<<<
Eikö sinun Raamatussa ole enää kaikkea Jumalan
ilmoitusta? Oletko repinyt montakin sivua siitä?Se Raamatun repijä ja yliviivaaja en ole minä.
Vaikea tietää kun kaikki ovat Anonyymi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas yksi malliesimerkki siitä kuinka "kirjoituksia väännetään kieroon" (2 Piet 3:16, Raamattu 1933/38)
"Tämä on ilmestyskirjan todistus."
Ilmestyskirja siis Usko Toivosen mukaan kumoaa sen mitä Paavali kirjoittaa:
"Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa." (1 Kor 15:28)>> Ilmestyskirja siis Usko Toivosen mukaan kumoaa sen mitä Paavali kirjoittaa: >>
Olenko väittänyt Ilmestyskirjan kumoavan Raamatun ilmoitusta?
Ei vaan Ilmestyskirjassa on Johanneksen todistus lopputulemasta, kun kuolemaa ei enää ole, kun kaikki entinen on mennyt.
Ja siinä Karitsan valta on kuvattuna näin:
1. Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
2. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
( Ilm 22)
Joten tämä ilmoitus ei ole ristiriidassa Paavalin kirjoituksen kanssa, vaan tästä voitte itsekin lukea, mitä asia käytännössä on.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Ilmestyskirja siis Usko Toivosen mukaan kumoaa sen mitä Paavali kirjoittaa: >>

Usko Toivonen>>>>Joten tämä ilmoitus ei ole ristiriidassa Paavalin kirjoituksen kanssa, vaan tästä voitte itsekin lukea, mitä asia käytännössä on.<<<<<
Tajua nyt, ettei sinun satusi ole yhtä Jumalan olemuksen kanssa!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ef 6
6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Koita nyt tajuta näiden jakeiden loppuosan opetuksen yhtäläisisyys!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
28. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Ef 6
6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Lopussa Jumala on kaikkivaltias ja siten Poika on alistettu Jumalan vallan alaisuuteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>>Joten tämä ilmoitus ei ole ristiriidassa Paavalin kirjoituksen kanssa, vaan tästä voitte itsekin lukea, mitä asia käytännössä on.<<<<<
Tajua nyt, ettei sinun satusi ole yhtä Jumalan olemuksen kanssa!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ef 6
6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Koita nyt tajuta näiden jakeiden loppuosan opetuksen yhtäläisisyys!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
28. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Ef 6
6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Lopussa Jumala on kaikkivaltias ja siten Poika on alistettu Jumalan vallan alaisuuteen.Tarkoitatko Johanneksen Ilmestyskirjan todistuksen olevan satua? Vai mitä sadulla tarkoitat?
Vastaako Ilmestyskirjan kuvaus Jumalan paratiisista sinun näkemystäsi tässä asiassa?
Kuinka Ilmestyskirjassa tulisi "alisteinen valta" näkyä, että se sinulle kelpaisi?
Näin se kuitenkin on Ilmestyskirjassa tuotu esille, kun kuolemaa ei enää ole.
1. Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
2. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
( Ilm 22)
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko Johanneksen Ilmestyskirjan todistuksen olevan satua? Vai mitä sadulla tarkoitat?

Usko Toivonen>>>>3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan
ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa
palvelevat häntä 4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä
on heidän otsissansa.<<<
Voisio Usko Toivosen kanssa keskusteleva henkilö selittää
kenen palvelijoista tässä on kysymys ja kenen kasvoista Tässä
Jumalan Sanan ilmoituksessa puhutaan ja kenen, ja mikä nimi,
on "hänen", - siis kenen hänen" - heidän otsissansa?
Usko toivoselta en kysy kysy koska hän on jo vastannut ja
hänen vastauksensa tiedämme jo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voit lukea Jeesuksen syntymästä Luukkaan evankeliumin alussa.
En kysynyt mistä sen voi lukea!
Kysyin, - tunnustatko? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko Johanneksen Ilmestyskirjan todistuksen olevan satua? Vai mitä sadulla tarkoitat?
Vastaako Ilmestyskirjan kuvaus Jumalan paratiisista sinun näkemystäsi tässä asiassa?
Kuinka Ilmestyskirjassa tulisi "alisteinen valta" näkyä, että se sinulle kelpaisi?
Näin se kuitenkin on Ilmestyskirjassa tuotu esille, kun kuolemaa ei enää ole.
1. Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
2. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
( Ilm 22)
Usko ToivonenUsko Toivonen on kiero ja epärehellinen ihminen.
Uskovainen hän ei ole lainkaan koska ei usko Jumalan todistusta Pojastaan (Luukas 9:35) eikä Jeesuksen omaa todistusta: "minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36).
Usko Toivonen:
“Kuinka Ilmestyskirjassa tulisi "alisteinen valta" näkyä, että se sinulle kelpaisi?”
“Joten tämä ilmoitus ei ole ristiriidassa Paavalin kirjoituksen kanssa, vaan tästä voitte itsekin lukea, mitä asia käytännössä on.”
Jos Usko Toivonen olisi uskonut sen mitä apostoli Paavali kirjoittaa Pojan alistumisesta Jumalan valtaan (1 Kor 15:28) niin hän ei olisi ruvennut esittämää korvaavaa “lopputulemaa” jossa Pojan alistuminen Jumalan valtaan on jonkunlainen välinäytös josta siirrytään “lopputulemaan” jossa Jeesus on Kaikkivaltias Jumala.
Raamattua voi vääntää kieroon mutta apostoli Pietarin mukaan ihminen tekee sitä omaksi tuhokseen. (2 Piet 3:16) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kysynyt mistä sen voi lukea!
Kysyin, - tunnustatko?Kysymyksen tekijä on luultavasti jaikali.
Hänelle on jo vastattu.
Hän käyttää kysymystä peitettynä syytöksenä, joka syytös on väärä koska vastaus oli se että Jumala lähetti Poikansa maailmaan ja Jeesuksen syntymä tapahtui niin kuin se on evankeliumissa kerrottu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko Toivonen on kiero ja epärehellinen ihminen.
Uskovainen hän ei ole lainkaan koska ei usko Jumalan todistusta Pojastaan (Luukas 9:35) eikä Jeesuksen omaa todistusta: "minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36).
Usko Toivonen:
“Kuinka Ilmestyskirjassa tulisi "alisteinen valta" näkyä, että se sinulle kelpaisi?”
“Joten tämä ilmoitus ei ole ristiriidassa Paavalin kirjoituksen kanssa, vaan tästä voitte itsekin lukea, mitä asia käytännössä on.”
Jos Usko Toivonen olisi uskonut sen mitä apostoli Paavali kirjoittaa Pojan alistumisesta Jumalan valtaan (1 Kor 15:28) niin hän ei olisi ruvennut esittämää korvaavaa “lopputulemaa” jossa Pojan alistuminen Jumalan valtaan on jonkunlainen välinäytös josta siirrytään “lopputulemaan” jossa Jeesus on Kaikkivaltias Jumala.
Raamattua voi vääntää kieroon mutta apostoli Pietarin mukaan ihminen tekee sitä omaksi tuhokseen. (2 Piet 3:16)Vaikeeta on keskustella kun UT ei usko selkeää ilmoitusta Pojan alistamisesta Jumalan alaisuuteen.
Oma pää ja järkeily on siten Jumalan ilmoituksia tärkeämpi. Terveessä uskossa oleva pysähtyy miettimään uutta asiaa, jota ei ole ennen tiennyt. Siten vanhurskasten polulla taivaltaen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>>3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan
ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa
palvelevat häntä 4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä
on heidän otsissansa.<<<
Voisio Usko Toivosen kanssa keskusteleva henkilö selittää
kenen palvelijoista tässä on kysymys ja kenen kasvoista Tässä
Jumalan Sanan ilmoituksessa puhutaan ja kenen, ja mikä nimi,
on "hänen", - siis kenen hänen" - heidän otsissansa?
Usko toivoselta en kysy kysy koska hän on jo vastannut ja
hänen vastauksensa tiedämme jo.Kysymys nimistä otsassa.
Jeesus Kristus: “Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni.” (Ilm 3:12)
“Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan” (Ilm 21:3)
Tuostakin näkee että Jeesuksella on Jumala, eikä ole niin että “Jeesus on Jumala” kuten täällä valehtelevat ne jotka eivät Jumalaa ja Jeesusta Kristusta usko.
Helluntailaisen taivaassa ei ole Jumalaa.
Jos taivaassa kuitenkin on Jumala niin Jumalan taivaassa ei takuulla ole helluntailaista joka hänet kieltää.
He ovat jossain muualla missä he huutavat “Jeesus Jeesus” mutta mitään vastausta ei tule. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko Johanneksen Ilmestyskirjan todistuksen olevan satua? Vai mitä sadulla tarkoitat?
Vastaako Ilmestyskirjan kuvaus Jumalan paratiisista sinun näkemystäsi tässä asiassa?
Kuinka Ilmestyskirjassa tulisi "alisteinen valta" näkyä, että se sinulle kelpaisi?
Näin se kuitenkin on Ilmestyskirjassa tuotu esille, kun kuolemaa ei enää ole.
1. Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
2. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
( Ilm 22)
Usko ToivonenSivullisena jo näkee miten edustat satusetää ja ilmoituksia tahallaan kieroon laittajana.
Edes tuo Ilm 22 opetus ei kumoudu tällä opetuksella.
28. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Juuri nuo sitaattien käyttämisesi alisteinen valta kohdalla kertoo epäuskostasi. Korjaat Jumalan ilmoituksen sitaattien sisälle eli se ei ikään kuin pitäisikään paikkaansa.
Raamatussa ei ole mitään mainintaa ja opetusta miten Poika tulisi tasavertaiseksi tuon 1 Kor 28 kohdan Jumalan alistamisen jälkeen. Pysyvä, koska Jumala on kaikkivaltias ja kaikki kaikissa.
6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Tuonkin kumoat satusetänä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Kuvauksessa on yksi valtaistuin.”
“Mutta Karitsa istuu Jumalan valtaistuimella.”
“Tämä on ilmestyskirjan todistus.”
Ilmestyskirjan todistus Usko Toivosen mukaan on se että taivaassa ei ole Jumalaa lainkaan.
Taivaassa on vain Jumala jonka nimi on Jeesus.
Pirullisin mahdollinen tapa kieltää Jumala on tehdä se Raamattua kieroon vääntämällä.>>>Ilmestyskirjan todistus Usko Toivosen mukaan on
se että taivaassa ei ole Jumalaa lainkaan.<<<
Usko Toivosen mukaan ...
Jumala on aina siellä, missä Jeesus on koska Jumala on ja asuu
Jeesuksessa Kristuksessa ja Isä ja Poika ovat YKSI Jumala,
ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa.
Poika, Jeesus, ei voi olla missään eikä koskaan ilman Jumalaa.
Eikä Jumala ole koskaan eikä missään ilman Jeesusta.
Jeesus on Jumalassa ja Jumala on Jeesuksessa.
Jeesus ja Isä on YKSI Jumala, joka tuli ihmiseksi.
Ihmisenä Hän on Jumalan Poika.
Et voi erottaa Isää ja Poikaa toisistaan erillisiksi.
Poika Jeesus, on Jumalan ilmestymä lihassa ihmisenä.
Poika on siis Jumala lihassa ihmisenä.
Siksi Isä ja Poika mainitaan Raamatussa usein samassa
jakeessa. Isä ja Poika ovat YKSI. Tämän Jeesus sanoi
hyvin selväsanaisesti niin tiedämme, - jos uskomme
Jeesuksen Sanoja.
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>>3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan
ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa
palvelevat häntä 4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä
on heidän otsissansa.<<<
Voisio Usko Toivosen kanssa keskusteleva henkilö selittää
kenen palvelijoista tässä on kysymys ja kenen kasvoista Tässä
Jumalan Sanan ilmoituksessa puhutaan ja kenen, ja mikä nimi,
on "hänen", - siis kenen hänen" - heidän otsissansa?
Usko toivoselta en kysy kysy koska hän on jo vastannut ja
hänen vastauksensa tiedämme jo.Täällä on paljon samalla nimimerkillä kirjoittajia, ettei kukaan tiedä ketä tarkoitat.
Jos tiedät kysymykseesi vastauksen. Kerro se. Vai oletko jaikali /jumalakanssamme näsäviisas kirjoittaja??????????????????? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko Toivonen on kiero ja epärehellinen ihminen.
Uskovainen hän ei ole lainkaan koska ei usko Jumalan todistusta Pojastaan (Luukas 9:35) eikä Jeesuksen omaa todistusta: "minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36).
Usko Toivonen:
“Kuinka Ilmestyskirjassa tulisi "alisteinen valta" näkyä, että se sinulle kelpaisi?”
“Joten tämä ilmoitus ei ole ristiriidassa Paavalin kirjoituksen kanssa, vaan tästä voitte itsekin lukea, mitä asia käytännössä on.”
Jos Usko Toivonen olisi uskonut sen mitä apostoli Paavali kirjoittaa Pojan alistumisesta Jumalan valtaan (1 Kor 15:28) niin hän ei olisi ruvennut esittämää korvaavaa “lopputulemaa” jossa Pojan alistuminen Jumalan valtaan on jonkunlainen välinäytös josta siirrytään “lopputulemaan” jossa Jeesus on Kaikkivaltias Jumala.
Raamattua voi vääntää kieroon mutta apostoli Pietarin mukaan ihminen tekee sitä omaksi tuhokseen. (2 Piet 3:16)korjaus: niin hän ei olisi ruvennut esittämään korvaavaa “lopputulemaa”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymyksen tekijä on luultavasti jaikali.
Hänelle on jo vastattu.
Hän käyttää kysymystä peitettynä syytöksenä, joka syytös on väärä koska vastaus oli se että Jumala lähetti Poikansa maailmaan ja Jeesuksen syntymä tapahtui niin kuin se on evankeliumissa kerrottu.Onko todella vaikea tunnustaa?:
"Jeesus Kristus on siinnyt Pyhästä Hengestä, syntynyt
neitsyestä, koskemattomattomasta naisesta, ihmiseksi.
Siksi uskon Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi. "
Mutta ymmärrän miksi tämä tunnustus on vaikea
monille ihmisille. Se kun tarkoittaa sitä, että Pyhä Henki
on Jumala. Jeesuksen jumaluuden kieltävä henkilö kieltää
aina myös Pyhän Hengen jumaluuden. Siksi hän ei voi
tunnustaa Pyhää Henkeä Jumalaksi eikä Jeesusta
Pyhän Hengen: Jumalan, Pojaksi.
Käsitätkö sinä ollenkaan kuinka tärkeä ja ratkaiseva
asia tämä on? Jos joku ei usko Jeesuslapsen siinneen
Pyhästä Hengestä, vaan uskoo Jeesuksen siinneen miehen
siemenestä, hänellä on tavallinen syntinen ihminen, johon
hän uskoo ja jota hän julistaa toisille.
Se tarkoittaisi sitä, että Jeesus ei olisi taivaasta Jumalasta
ja että Jeesus olisi syntinen. Ja syntinen ei voi toista syntistä
pelastaa. Jeesus itse todistaa tulleensa taivaasta alas ja
olevansa Jumalasta.
Pelastajamme täytyy olla Jumala koska Jumala on ainoa
Pelastaja ja ainoa Vapahtaja. Raamattu todistaa
Herran Jeesuksen ainoaksi Pelastajaksi ja ainoaksi
Vapahtajaksi. meillä ei siis ole ketään toista Pelastajaa kuin
Herra Jeesus Kristus, Mutta tämä Jeesus on siinnyt Pyhästä Hengestä,
ei miehen siemestä. Siksi Hän on Jumalan Poika: Jumala lihassa.
Jeesuslapsen sikiämisen Pyhästä Hengestä kieltävä ihminen kieltää
Jeesuksen olevan Jumalasta Jumalan pyhä Jumalan Poika.
Silloin hän julistaa jonkun miehen poikaa, joka on tavallinen syntinen
mies. "Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla,"
todistaa Raamattu. Jeesus toi meille taivaasta Jumalasta tämän
kirkkauden, jonka ihminen menetti syntiin lakeemuksessa. Jeesus
on siis syntisistä erotettu viaton Pyhä Jumalan Poika, itse Herra Jumala,
Kaikkivaltias, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa.
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko todella vaikea tunnustaa?:

Mvh J - KTätä voisi viellä jatkaa ja todeta erittäin vakava asia:
Jesuslapsen sikiämisen Pyhästä Hengestä kieltävä ihminen
kieltää myöskin Jumalan Pojan veren, jossa hän olisi pyhitetty
jos hän uskoisi Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä ja täten
olevan todella Jumalan Poika, ei kenenkään miehen poika.
Jeesuksen kieltävä ihminen kieltää siis Jumalan Pojan veren.
Jumalan Pojan veri ja ruumiin uhri on taivaasta, ei ole tätä
luomakuntaa. Tarvitsemme tämän veren, jotta olisimme
synneistä puhdistetut ja Jumalalle erotetut, pyhitetyt.
Tämä veri on Herran Jeesuksen Kristuksen veri, ei kenekään
toisen Jeesuksen veri.
Heb 9:11-14 "Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi
papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka
ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei
kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta
kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen
lunastuksen. Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka,
saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen, kuinka
paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen
kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän
omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Ilmestyskirjan todistus Usko Toivosen mukaan on
se että taivaassa ei ole Jumalaa lainkaan.<<<
Usko Toivosen mukaan ...
Jumala on aina siellä, missä Jeesus on koska Jumala on ja asuu
Jeesuksessa Kristuksessa ja Isä ja Poika ovat YKSI Jumala,
ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa.
Poika, Jeesus, ei voi olla missään eikä koskaan ilman Jumalaa.
Eikä Jumala ole koskaan eikä missään ilman Jeesusta.
Jeesus on Jumalassa ja Jumala on Jeesuksessa.
Jeesus ja Isä on YKSI Jumala, joka tuli ihmiseksi.
Ihmisenä Hän on Jumalan Poika.
Et voi erottaa Isää ja Poikaa toisistaan erillisiksi.
Poika Jeesus, on Jumalan ilmestymä lihassa ihmisenä.
Poika on siis Jumala lihassa ihmisenä.
Siksi Isä ja Poika mainitaan Raamatussa usein samassa
jakeessa. Isä ja Poika ovat YKSI. Tämän Jeesus sanoi
hyvin selväsanaisesti niin tiedämme, - jos uskomme
Jeesuksen Sanoja.
Mvh J - K“Isä ja Poika ovat YKSI Jumala”
Tuo on valhe.
Raamatun mukaan Isä on Jumala, ja Poika on Herra.
Jeesus on Herra koska “Jumala on tehnyt Jeesuksen Herraksi ja Messiaaksi” (Ap. t. 2:36)
Jumala on yksi ja ainoa.
“meillä on vain yksi Jumala, Isä.” (1 Kor 8:6)
Kaikki tämä on kerrottu sataan kertaan mutta koska nämä jaikalit uskotoivoset ja saviseutulaiset ovat valheen isän palvelijoita niin he työntävät esiin valheitaan jatkuvalla syötöllä. Jumalaa he eivät tunne ja Jeesusta he eivät usko. Raamatun sanan he vääntävät kieroon.
Ihminen jolla ei ole uskoa voi tulla uskoon.
Ihminen jolla on jo usko, mutta väärä usko, ei tule uskoon, se on nähty.
"ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen." (Juud 1:25) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Isä ja Poika ovat YKSI Jumala”
Tuo on valhe.
Raamatun mukaan Isä on Jumala, ja Poika on Herra.
Jeesus on Herra koska “Jumala on tehnyt Jeesuksen Herraksi ja Messiaaksi” (Ap. t. 2:36)
Jumala on yksi ja ainoa.
“meillä on vain yksi Jumala, Isä.” (1 Kor 8:6)
Kaikki tämä on kerrottu sataan kertaan mutta koska nämä jaikalit uskotoivoset ja saviseutulaiset ovat valheen isän palvelijoita niin he työntävät esiin valheitaan jatkuvalla syötöllä. Jumalaa he eivät tunne ja Jeesusta he eivät usko. Raamatun sanan he vääntävät kieroon.
Ihminen jolla ei ole uskoa voi tulla uskoon.
Ihminen jolla on jo usko, mutta väärä usko, ei tule uskoon, se on nähty.
"ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen." (Juud 1:25)Sinulla ei siis ole Jumalan antamaa uhria eikä Hänen vertaan,
joka puhdistaa Häneen uskovan ihmisen kaikesta synnistä.
Sinulla ei ole Jumalan (Pojan) verta, jossa sinut pyhitetään
jos ja kun otat Herran Jeesuksen Kristuksen, lihassa ilmoitetun
Jumalan (Pojan) vastaan Herraksesi ja Vapahtajaksesi.
Ajatella. että pelastus on niin yksinkertaista ottaa vastaan
ja pelastua. Ihminen pelastuu uskomalla Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Tämä Jeesus on määrätty YKSI Jeesus. Hänet Raamattu ilmoittaa.
Pelastus on vain tässä yhdessä Jeesuksessa. Hän on Pyhästä Hengestä:
Jumalasta, siinnyt Jumalan Poika.
Ihminen, joka menee ikuisuuteen ilman Jumalan (Pojan) veren
tuomaa puhdistusta synneistään, kauhistuu kun hän huomaa kuinka
lähellä ja kuinka helposti hän olisi voinut saada Jumalan (Pojan)
veren puhdistuksen kaikista synneistään ja olisi saanut Häneltä
ikuisen ihanuuden. Meitä ei puhdista synneistämme mikään muu
kuin Jumalan oma veri (Apt 20:28).
Jes 65:1 -3 "Minä olen suostunut niiden etsittäväksi, jotka eivät minua
kysyneet, niiden löydettäväksi, jotka eivät minua etsineet; minä olen
sanonut kansalle, joka ei ole otettu minun nimiini: Tässä minä olen,
tässä minä olen! Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni uppiniskaista
kansaa kohden, joka vaeltaa tietä, mikä ei ole hyvä, omain ajatustensa
mukaan; kansaa kohden, joka vihoittaa minua alinomaa, vasten kasvojani,
uhraa puutarhoissa ja suitsuttaa tiilikivialttareilla."
Room 10:20 "Ja Esaias on rohkea ja sanoo: "Minut ovat löytäneet ne,
jotka eivät minua etsineet; minä olen ilmestynyt niille, jotka eivät minua
kysyneet." Mutta Israelista hän sanoo: "Koko päivän minä olen ojentanut
käsiäni tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohden." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on paljon samalla nimimerkillä kirjoittajia, ettei kukaan tiedä ketä tarkoitat.
Jos tiedät kysymykseesi vastauksen. Kerro se. Vai oletko jaikali /jumalakanssamme näsäviisas kirjoittaja???????????????????>>> Vai oletko jaikali /jumalakanssamme näsäviisas kirjoittaja???????????????????<<<
Jaikali kuoli muutama vuosi sitten. Ei kannata muistella, Jätämme sen
heppulin historian kirjoihin ja heitämme ne kirjat roskiin.
Mutta jos sana osuu kohti, kannattaisi nöyrtyä Jumalan (Sanan) edessä.
Ei kenenkään ihmisen edessä vaan nimenomaan JUMALAN edessä.
Jumala puhu tavalla tai toiselle mutta erikoisesti palvelijoidensa kautta,
myös tällä palstalla. Nöyrry siis Jumalan edessä kun kuulet Hänen äänensä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivullisena jo näkee miten edustat satusetää ja ilmoituksia tahallaan kieroon laittajana.
Edes tuo Ilm 22 opetus ei kumoudu tällä opetuksella.
28. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Juuri nuo sitaattien käyttämisesi alisteinen valta kohdalla kertoo epäuskostasi. Korjaat Jumalan ilmoituksen sitaattien sisälle eli se ei ikään kuin pitäisikään paikkaansa.
Raamatussa ei ole mitään mainintaa ja opetusta miten Poika tulisi tasavertaiseksi tuon 1 Kor 28 kohdan Jumalan alistamisen jälkeen. Pysyvä, koska Jumala on kaikkivaltias ja kaikki kaikissa.
6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Tuonkin kumoat satusetänä.Tuo Korinttilaiskirjeen tekstikohta konkretisoituu Ilmestyskirjan todistuksen myötä.
Sinä voit kertoa, kuinka lopputulemassa, mikä siis on Jumalan Paratiisi, se alisteinen valta näkyy?
1. Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
2. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
( Ilm 22)
Kerro mistä Karitsan alistettu valta näkyy tämän lopputuleman kuvauksen perusteella?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä voisi viellä jatkaa ja todeta erittäin vakava asia:
Jesuslapsen sikiämisen Pyhästä Hengestä kieltävä ihminen
kieltää myöskin Jumalan Pojan veren, jossa hän olisi pyhitetty
jos hän uskoisi Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä ja täten
olevan todella Jumalan Poika, ei kenenkään miehen poika.
Jeesuksen kieltävä ihminen kieltää siis Jumalan Pojan veren.
Jumalan Pojan veri ja ruumiin uhri on taivaasta, ei ole tätä
luomakuntaa. Tarvitsemme tämän veren, jotta olisimme
synneistä puhdistetut ja Jumalalle erotetut, pyhitetyt.
Tämä veri on Herran Jeesuksen Kristuksen veri, ei kenekään
toisen Jeesuksen veri.
Heb 9:11-14 "Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi
papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka
ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei
kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta
kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen
lunastuksen. Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka,
saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen, kuinka
paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen
kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän
omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!"Ja sitten vielä jotakin uskosta HERRAN Jeesuksen Kristuksen,
Jumalan Pojan vereen! Huomaa, kuinka tärkää on uskoa
oikeaan Jeesukseen, Häneen, joka on siinnyt Pyhästä Hengestä
ja on siten Jumalan Poika. Hänen vereensä meidän tulee uskoa.
Usko tähän vereen vanhurskauttaa suurenkin syntisen ja tekee
hänestä Jumalalle rakkaan lapsen.
Mitä siis sanoo Sana tässä kohtaa Kristuksen Jeesuksen verestä
ja uskosta siihen yhteen vereen?
Room 3: 21- 26 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat
todistavat, on ilmoitettu ilman lakia. Tämä JUMALAN VANHURSKAUS
TULEE USKOSTA JEESUKSEEN KRISTUKSEEN KAIKILLE, JOTKA
USKOVAT. Ei tässä ole mitään erottelua, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja
ovat Jumalan kirkkautta vailla mutta saavat lahjaksi vanhurskauden hänen
armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
Hänet JUMALA ON ASETTANUT ARMOISTUIMEKSI USKON KAUTTA
HÄNEN VEREENSÄ osoittaakseen vanhurskautensa, koska oli jumalallisessa
kärsivällisyydessään jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit.
Tämän Jumala teki osoittaakseen vanhurskautensa nykyajassa: hän on itse
vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Vanhurskautus on uskosta Pyhästä Hengestä siinneeseen Jeesukseen
koska Hän on Jumalasta Jumalan Poika. Silloin Hänen verensä on myös
Jumalasta Jumalan veri ( Apt 20:28). Jumala ei vanhurskauta ihmistä
uskosta jonkun miehen pojan vereen, ei vaikka pojan nimi olisi Jeesus.
Jumala vanhurskauttaa, tekee ihmisen itselleen kelvolliseksi, uskosta
Jumalan Poikaan.
- Anonyymi
Te jotka tunnette Jumalan, kertokaa minulle:
miten Isä ja Jeesus voi olla jokaisen uskovan sydämessä saman aikaisesti?
Missä on Jumalan toiminnan raja? Onko Hän myös jollakin planeetalla 13 miljardin valovuoden päässä samalla kuin täällä?
Miten me "Hänessä elämme. liikumme ja olemme"?
Miten Jumala on saanut pojan?
Mitä Jumala teki halki ikuisuuden ennen maailman luomista?
Mitä merkitsee että Hän on rakkaus?
Mitä ominaisuuksia on henkiolennolla?
Ellette osaa vastata, en usko että tiedätte muutakaan Jumalasta!
Aioitteko siis pelastua Jumalaa tuntematta?
Minulle riittää että uskon sen mitä sanotaan ja myönnän etten tiedä sen enempää.
Minulle riittää se vähäinen aavistus, mikä minulla on Jumalan luonteesta, olemuksesta ja suuruudesta!- Anonyymi
>>>Ellette osaa vastata, en usko että tiedätte muutakaan Jumalasta!
Aioitteko siis pelastua Jumalaa tuntematta?<<<
Kiitos, että sanoit, ettet halua vastauksia.
Säästyin pitkältä kirjoitukselta ja voin
käyttää aikani muuhun. Mutta miksi kysyit
kun kohta kiellät vastaamasta??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Ellette osaa vastata, en usko että tiedätte muutakaan Jumalasta!
Aioitteko siis pelastua Jumalaa tuntematta?<<<
Kiitos, että sanoit, ettet halua vastauksia.
Säästyin pitkältä kirjoitukselta ja voin
käyttää aikani muuhun. Mutta miksi kysyit
kun kohta kiellät vastaamasta???Sanoin: minulle riittää..... En kieltänyt vastaamasta!
Tietysti voit kertoa milloin tunnet niin paljon Jumalaa, että se riittää sinun pelastumiseesi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoin: minulle riittää..... En kieltänyt vastaamasta!
Tietysti voit kertoa milloin tunnet niin paljon Jumalaa, että se riittää sinun pelastumiseesi!>>>milloin tunnet niin paljon Jumalaa, että se riittää sinun pelastumiseesi!<<<
Pelastumiseen riittää uudestisyntyminen Jumalasta Jumalan lapseksi.
Se voi tapahtua muutamassa sekunnissa tai se voi ottaa ihmiseltä
koko hänen elämänsä ajan. Vasta kuolinvuoteella monet tekevät
ratkaisun, uskovat, ottavat Jeesuksen vastaan ja tunnustavat Hänet
Herrakseen. Silloin he ovat välittömästi uudestisyntyneet Sanasta
ja Hengestä, so. Jumalasta ja ovat Jumalan lapsia. Ja tämän on
Jumala: Sana ja Henki, saanut aikaan, ei kukaan ihminen.
Sinä esität kysymyksesi niin, että lukija kokee, ettet tahdo tietää
vaan tahdot ainoastaan väitellä ja osoittaa vastaajan olevan väärässä.
Ja sinä tietenkin tiedät nämä asiat paremmin, Siksi ei sinulle kannata
vastata kovin paljon. Voi käydä niin, että ajautuu turhiin jaarituksiin ja
riitoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>milloin tunnet niin paljon Jumalaa, että se riittää sinun pelastumiseesi!<<<
Pelastumiseen riittää uudestisyntyminen Jumalasta Jumalan lapseksi.
Se voi tapahtua muutamassa sekunnissa tai se voi ottaa ihmiseltä
koko hänen elämänsä ajan. Vasta kuolinvuoteella monet tekevät
ratkaisun, uskovat, ottavat Jeesuksen vastaan ja tunnustavat Hänet
Herrakseen. Silloin he ovat välittömästi uudestisyntyneet Sanasta
ja Hengestä, so. Jumalasta ja ovat Jumalan lapsia. Ja tämän on
Jumala: Sana ja Henki, saanut aikaan, ei kukaan ihminen.
Sinä esität kysymyksesi niin, että lukija kokee, ettet tahdo tietää
vaan tahdot ainoastaan väitellä ja osoittaa vastaajan olevan väärässä.
Ja sinä tietenkin tiedät nämä asiat paremmin, Siksi ei sinulle kannata
vastata kovin paljon. Voi käydä niin, että ajautuu turhiin jaarituksiin ja
riitoihin.Esitin kysymykseni niin, että ihmiset ajattelisivat miten vähän he Jumalasta tietävät, ja siksi väittely on aivan turhaa.
Emme me tiedä miten Jeesus on iankaikkisuudessa syntynyt, koska emme tiedä miten henkiolento saa lapsia, joten emme siitä voi väitellä. Saattaahan olla että Jumala jotenkin jakaa itseään, niin että tulee toinen olento, joka on samaa kuin alkuperäinen.
Emme tiedä miten Jumala voi olla kaikkialla samanaikaisesti, joten emme voi verrata Häntä ihmiseen, joka on rajoitettu yhteen paikkaan.
Koska emme tiedä Jumalasta mitään täsmällistä, kuin että Hän on rakkaus , ja Hän on iäti oleva, ja että Hän sanoo Jeesuksen olevan Hänen poikansa, ja että he ovat yhtä, niin tyydyn siihen : Toivon että tuo turha keskustelu Jeesuksen ja Isän suhteesta pysähtyy siihen ettemme tiedä sen paremmin kuin meille on ilmoitettu.
Se väite että joku tietää, on suorastaan röyhkeyttä ja Jumalan halventamista! Ainoastaan Jeesus tietää:
Joh.7:29 "Minä tunnen Hänet, sillä Hänestä minä olen...".
Job luuli aikoinaan tietävänsä paremmin kuin Jumala, joten hänen täytyi oppia hiukan Jumalan valtasuuruutta ja myöntää ettei tiennyt juuri mitään! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esitin kysymykseni niin, että ihmiset ajattelisivat miten vähän he Jumalasta tietävät, ja siksi väittely on aivan turhaa.
Emme me tiedä miten Jeesus on iankaikkisuudessa syntynyt, koska emme tiedä miten henkiolento saa lapsia, joten emme siitä voi väitellä. Saattaahan olla että Jumala jotenkin jakaa itseään, niin että tulee toinen olento, joka on samaa kuin alkuperäinen.
Emme tiedä miten Jumala voi olla kaikkialla samanaikaisesti, joten emme voi verrata Häntä ihmiseen, joka on rajoitettu yhteen paikkaan.
Koska emme tiedä Jumalasta mitään täsmällistä, kuin että Hän on rakkaus , ja Hän on iäti oleva, ja että Hän sanoo Jeesuksen olevan Hänen poikansa, ja että he ovat yhtä, niin tyydyn siihen : Toivon että tuo turha keskustelu Jeesuksen ja Isän suhteesta pysähtyy siihen ettemme tiedä sen paremmin kuin meille on ilmoitettu.
Se väite että joku tietää, on suorastaan röyhkeyttä ja Jumalan halventamista! Ainoastaan Jeesus tietää:
Joh.7:29 "Minä tunnen Hänet, sillä Hänestä minä olen...".
Job luuli aikoinaan tietävänsä paremmin kuin Jumala, joten hänen täytyi oppia hiukan Jumalan valtasuuruutta ja myöntää ettei tiennyt juuri mitään!"Emme me tiedä miten Jeesus on iankaikkisuudessa syntynyt, koska emme tiedä miten henkiolento saa lapsia, joten emme siitä voi väitellä. Saattaahan olla että Jumala jotenkin jakaa itseään, niin että tulee toinen olento, joka on samaa kuin alkuperäinen."
Kummallista sekoilua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Emme me tiedä miten Jeesus on iankaikkisuudessa syntynyt, koska emme tiedä miten henkiolento saa lapsia, joten emme siitä voi väitellä. Saattaahan olla että Jumala jotenkin jakaa itseään, niin että tulee toinen olento, joka on samaa kuin alkuperäinen."
Kummallista sekoilua.Kirjoittaja ehkä uskoo että Jumala on virus tai bakteeri, "jotenkin jakaa itseään, niin että tulee toinen olento, joka on samaa kuin alkuperäinen."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esitin kysymykseni niin, että ihmiset ajattelisivat miten vähän he Jumalasta tietävät, ja siksi väittely on aivan turhaa.
Emme me tiedä miten Jeesus on iankaikkisuudessa syntynyt, koska emme tiedä miten henkiolento saa lapsia, joten emme siitä voi väitellä. Saattaahan olla että Jumala jotenkin jakaa itseään, niin että tulee toinen olento, joka on samaa kuin alkuperäinen.
Emme tiedä miten Jumala voi olla kaikkialla samanaikaisesti, joten emme voi verrata Häntä ihmiseen, joka on rajoitettu yhteen paikkaan.
Koska emme tiedä Jumalasta mitään täsmällistä, kuin että Hän on rakkaus , ja Hän on iäti oleva, ja että Hän sanoo Jeesuksen olevan Hänen poikansa, ja että he ovat yhtä, niin tyydyn siihen : Toivon että tuo turha keskustelu Jeesuksen ja Isän suhteesta pysähtyy siihen ettemme tiedä sen paremmin kuin meille on ilmoitettu.
Se väite että joku tietää, on suorastaan röyhkeyttä ja Jumalan halventamista! Ainoastaan Jeesus tietää:
Joh.7:29 "Minä tunnen Hänet, sillä Hänestä minä olen...".
Job luuli aikoinaan tietävänsä paremmin kuin Jumala, joten hänen täytyi oppia hiukan Jumalan valtasuuruutta ja myöntää ettei tiennyt juuri mitään!>>>Se väite että joku tietää, on suorastaan röyhkeyttä ja Jumalan halventamista! Ainoastaan Jeesus tietää:
Joh.7:29 "Minä tunnen Hänet, sillä Hänestä minä olen...".<<<
Olet valitettavasti väärässä. Joku ihminen voi tuntea Jumalan.
Poika voi ilmoittaa Isän vielä tänäkin päivänä. Se, jolle Poika
on ilmoittanut ja ilmottaa Isän, tuntee Jumalan, ... - tai jotta olisit
tyytyväinen ... - tuntee Jumalaa vähän.
Luukkaan evankeliumi: 10:22 "Kaikki on minun Isäni antanut minun
haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan
muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet
ilmoittaa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoittaja ehkä uskoo että Jumala on virus tai bakteeri, "jotenkin jakaa itseään, niin että tulee toinen olento, joka on samaa kuin alkuperäinen."
Kerro sinä miten Jumala sai pojan, jos tiedät paremmin!
Tuomas sanoi hänelle [Jeesukselle]: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" Joh 20:28
- Anonyymi
Olet oikeassa. Ajatuksen Jeesuksen Jumaluudesta kehitti 300 luvulla luopiokirkko joka
pakkokastatti jokaisen pakanan näennäiskristityksi ja näitä pakanoita miellyttääkseen kirkko omaksui monia pakanallisia tapoja joista yksi oli kolminaisuusoppi.
Muita pakanajuttuja oli ristin valehteleminen Jeesuksen teloitusvälineeksi.
On kiva että Raamatussa luvataan että yksikään valehtelija ei saa ikuista elämää, hah! - Anonyymi
Hei Teille,
seuraavissa raamatunkohdissa kerrotaan totuus miten Israelin Jumala ja Jeesus olivat yhtä kaikessa. Jeesus on ihminen ollut ja on aina. Israelin Jumalasta on kaikki hyvä tullut,aamen.
Ja tuolla totuuden tavalla Johanneksen evankeliumin monet kohdat ovat Kirkkomiesten omia tarinoita joita ovat lisänneet raamattuihimme. Ja täällä kiistellään valheitten kanssa.
Apt 10:
38 te tiedätte, kuinka (Israelin) Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä (Israelin) Jumala oli hänen kanssansa.
Apt. 2
22 Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, josta (Israelin)Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita (Israelin)Jumala hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte,
23 hänet, joka teille luovutettiin, (Isarelin) Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte.
24 Hänet (Israelin) Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää.
1 Tim. 5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
2 Kor.
18 Mutta KAIKKI on Israelin) Jumalasta, joka on sovittanut meidät iTSE ITSENSÄ kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19 Sillä (Israelin)Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
Tuossa edellä on Israelin Jumalan, Vanhan liiton ja Uuden liiton Jumalan oppi, Apostoolinen Usko ja opetus ja Profeettaain perustalla ja kulmakivenä Jeesus, meidän Herramme voideltu Pomomme ihmisenä ihmiselle, seurakunnan pää!
Jeesus ei ole Jumala eikä Ylipappi!
Jos joku muuta oppia tuo on se oppi katolista oppia! Rooman valtakunnan kirkkomisten suunnittelemaa ja kehittämää oppia, jota oppia on lisätty noin 100-500 jKr ensin Vulgataan ja sitten Mikael Acricolan kautta suomalaisiin raamattuihimme..
Jeesus on ihminen. Mot.
Aamen.Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.
( 1 Kor. 12)
1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
4 Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
5 He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
( 1 Joh. 4)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.

( 1 Joh. 4)Olet harhaoppinen, koska Jumalan oppia vastaan käyt riitelemään.

( 1 Joh. 4)Totuutta ja valhetta vuoronperään.
Ensin hurskaasti Raamatun sanaa, myöhemmin taas rovasti Peltolaa, Lutheria, Roseniusta, “Pyhää Kolminaisuutta” ja “Jeesus on Kaikkivaltias Jumala” oppia. - Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.
( 1 Kor. 12)
1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
4 Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
5 He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
( 1 Joh. 4)Hei,
Sinä saviseutulainen olet yksi suomi24 keskustelujen syntilingoista.... oikeen linkojen linko.
Paavali sanoisi Sinua kirotuksi.
Aamen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet harhaoppinen, koska Jumalan oppia vastaan käyt riitelemään.
Aamen.Etköhän nyt kiivaile oman oppisi puolesta ja sille aamentelet.
Ei se ole koetuksen kestävä, joka itseään suosittelee.
"Saviseutulainen" kirjoittaa oikeata Pelastuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Ja Herransa nimen vuoksi hän joutuu vainotuksi, kuten alkuseurakunnan alusta lähtien on ollut. Sen Herra Jeesus oli jo edeltäkäsin ilmoittanut, että Hänen nimessään Jeesuksen omia tullaan vainoamaan.
Yksi tapa vainota, ovat omat opit.
17. Mutta joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra.
18. Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee. ( 2Kor 10)
"Saviseutulainen ei kirjoittele joutavasti "pomosta" vaan Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etköhän nyt kiivaile oman oppisi puolesta ja sille aamentelet.

Usko ToivonenJos saviseutulainen ei näe edes vauvakasteen harhaa ja sinäkään UT, niin tämä kertoo jo kaiken ilman selittelyjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuutta ja valhetta vuoronperään.
Ensin hurskaasti Raamatun sanaa, myöhemmin taas rovasti Peltolaa, Lutheria, Roseniusta, “Pyhää Kolminaisuutta” ja “Jeesus on Kaikkivaltias Jumala” oppia.No, eiköhän saviseutilaisen usko vauvakasteen pelastamisesta kerro jo kaiken sokeudestaan. Puhumattakaan vauvakasteen opettajien opetuksia kuunnellen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos saviseutulainen ei näe edes vauvakasteen harhaa ja sinäkään UT, niin tämä kertoo jo kaiken ilman selittelyjä.
Minun ymmärtääkseni "Saviseutulainen" kehottaa kääntymään Herran Jeesuksen Kristuksen puoleen, mikä onkin kaikkein tärkeintä.
Oppien puoleen hän ei kehoita kääntymään.
37 Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.
38 Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."
39 Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.
( Joh 7)

Usko Toivonen>>Minun ymmärtääkseni "Saviseutulainen" kehottaa kääntymään Herran Jeesuksen Kristuksen puoleen, mikä onkin kaikkein tärkeintä.<<
Jos ihminen pilkaa uskovien kastetta kuten saviseutulainen toisaalla - en muista missä sivulla - eli sanoo uskon kasteen ottajia uudestikastajiksi ja pitää vauvakastettaa Raamatullisena, johon hänen uskonsa persutuu.
Eikö tämä sokeus - hedelmä - jo kerro kaiken mikä on ihmisen uskon perusta. Samoin saviseutulainen lukee vauvakasteen armoon uskovia opettajiaan. Lutteri, peltola roseius jne....
Todellisuudessa sokea ei voi toista sokeaa opettaa ja ohjata. Molemmat sokeat, sinä Usko Toivonen ja saviseutulainen olette ihmisoppien sokaisemia. Katoliolaisuus on oppiisiänne, joka voi todistaa viestienne sisällöstä / mielikuvistanne.
Tänään oli pohdinnan alla jälleen tuo punainen lanka liittyen ihmisen - mielen ahdistuksiin ja sivuan sitä jälleen tässä ;
18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19 Sillä JUMALA oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
Väitämpä - ajatellen ihmisen mielen ahdistusta - niin Raamatun punainen lanka ilmentää tärkeimmän; JUMALA oli Kristuksessa - EI - JUMALA oli Kristus.
Saviseutulainen tovereineen juuri väittää JUMALAN valhettelijaksi, koska väittää ja kirjoittaa Kristuksen olevan sama kuin JUMALA. On niitä roseiuksen peltoloiden lutterien katolilaisuuden oppeja, joiden edessä sinäkin polvistut / omaksut. Et näe todellisuutta.
Lukijat. Ymmärrettäkö miten syvä onkaan tämä JUMALAN lähettämä väkevä eksytys. Pieni vinous opetuksissa Raamatun ilmoituksissa ja kaikki muutuu harhaopiksi.
Niin, ja jankutus jatkuu pysähtymättä edes ajattelemaan todellisuutta;
19Sillä JUMALA...... o-l-i ..............K-r-i-s-t-u-k-s-e-s-s-a ......ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Markku Lievonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etköhän nyt kiivaile oman oppisi puolesta ja sille aamentelet.
Ei se ole koetuksen kestävä, joka itseään suosittelee.
"Saviseutulainen" kirjoittaa oikeata Pelastuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Ja Herransa nimen vuoksi hän joutuu vainotuksi, kuten alkuseurakunnan alusta lähtien on ollut. Sen Herra Jeesus oli jo edeltäkäsin ilmoittanut, että Hänen nimessään Jeesuksen omia tullaan vainoamaan.
Yksi tapa vainota, ovat omat opit.
17. Mutta joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra.
18. Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee. ( 2Kor 10)
"Saviseutulainen ei kirjoittele joutavasti "pomosta" vaan Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Usko ToivonenHei,
samanlainen syntilinko olet kuin saviseutulainenkin. Luetun tekstin ymmärrys täysin hukassa.
Aamen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos saviseutulainen ei näe edes vauvakasteen harhaa ja sinäkään UT, niin tämä kertoo jo kaiken ilman selittelyjä.
Vauvakasteen kannattajat murhasivat joukottain “uudelleenkastajia”.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anabaptismi
https://www.nykyaika.fi/2017/10/radikaaliuskonpuhdistus/ (adventistien sivu, tietoja voi tarkistaa muualta) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>Minun ymmärtääkseni "Saviseutulainen" kehottaa kääntymään Herran Jeesuksen Kristuksen puoleen, mikä onkin kaikkein tärkeintä.<<
Jos ihminen pilkaa uskovien kastetta kuten saviseutulainen toisaalla - en muista missä sivulla - eli sanoo uskon kasteen ottajia uudestikastajiksi ja pitää vauvakastettaa Raamatullisena, johon hänen uskonsa persutuu.
Eikö tämä sokeus - hedelmä - jo kerro kaiken mikä on ihmisen uskon perusta. Samoin saviseutulainen lukee vauvakasteen armoon uskovia opettajiaan. Lutteri, peltola roseius jne....
Todellisuudessa sokea ei voi toista sokeaa opettaa ja ohjata. Molemmat sokeat, sinä Usko Toivonen ja saviseutulainen olette ihmisoppien sokaisemia. Katoliolaisuus on oppiisiänne, joka voi todistaa viestienne sisällöstä / mielikuvistanne.
Tänään oli pohdinnan alla jälleen tuo punainen lanka liittyen ihmisen - mielen ahdistuksiin ja sivuan sitä jälleen tässä ;
18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19 Sillä JUMALA oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
Väitämpä - ajatellen ihmisen mielen ahdistusta - niin Raamatun punainen lanka ilmentää tärkeimmän; JUMALA oli Kristuksessa - EI - JUMALA oli Kristus.
Saviseutulainen tovereineen juuri väittää JUMALAN valhettelijaksi, koska väittää ja kirjoittaa Kristuksen olevan sama kuin JUMALA. On niitä roseiuksen peltoloiden lutterien katolilaisuuden oppeja, joiden edessä sinäkin polvistut / omaksut. Et näe todellisuutta.
Lukijat. Ymmärrettäkö miten syvä onkaan tämä JUMALAN lähettämä väkevä eksytys. Pieni vinous opetuksissa Raamatun ilmoituksissa ja kaikki muutuu harhaopiksi.
Niin, ja jankutus jatkuu pysähtymättä edes ajattelemaan todellisuutta;
19Sillä JUMALA...... o-l-i ..............K-r-i-s-t-u-k-s-e-s-s-a ......ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Markku LievonenUskovan tunniste on onneksi ilmoitettu Raamatussa ja sitä vasten opit ovat helposti tälläkin palstalla paljastuneet.
Uskovia, Jeesuksen pyhiä, on vainottu alkuseurakunnan ajoista alkaen heidän Herransa vuoksi.
Kuten voimme lukea tästä kuvauksesta.
13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
( Apt 9)
Oppien edustajat juuri ovat syyttämässä Herraansa Jeesukseen Kristukseen turvautuvia.
Voimme lukea täältä heidän sanankäytöstään ja panetteluistaan, minkä saa aikaan heidän omaksuma oppinsa mistä käsin Raamatun ilmoitusta väännetään / typistetään.
Esim. Johanneksen evankeliumin 1. jae , on suunnattoman hyökkäyksen kohteena.
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Tästä on vuosien aikana näkynyt vaikka minkälaista väännöstä, jotta jakeen ilmoitus olisikin jotain muuta.
Ja kun oppi asetetaan kyseenalaiseksi, niin silloin alkaa panettelu, ilkeily, pahanpuhuminen ym. lihan teot.
Ja melkoinen suoranainen valehtelu, kirjoitetaan sellaista toisista kirjoittajista, mitä he itse eivät ole kirjoittaneet.
Mutta kuten totesin, uskovan tunniste on Raamatussa ilmoitettu:
2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1Kor 1)
Ja usko perustuu sanaan rististä.
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
( 1Kor 1)
Sana rististä, Jumalan voima, saa ihmisessä aikaan uskon, uskossa sydämen kääntymyksen Herran Jeesuksen puoleen.
Sen sijaan oppien julistajat pyrkivät sitomaan ihmisiä oman oppinsa kannattajiksi.
17 Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.
( Gal 4)
Tämä esimerkkinä oppien julistajien pyrkimyksistä kerätä itselleen seuraajia, ei Kristukselle.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vauvakasteen kannattajat murhasivat joukottain “uudelleenkastajia”.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anabaptismi
https://www.nykyaika.fi/2017/10/radikaaliuskonpuhdistus/ (adventistien sivu, tietoja voi tarkistaa muualta)Sama henki vaikuttaa joissain luterilaisissa tänäkin päivänä.
Tässä luterilainen arvio helluntailaisista:
“Parhamilaiset karjut parittelivat keskenään vesipaljuissa ja muissa aserakarsinoissaan häpäisten koko kristinuskon perusteet.”
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15058212/helluntailaisuus-on-maailmaan-lahetetty-eksytys Anonyymi kirjoitti:
>>Minun ymmärtääkseni "Saviseutulainen" kehottaa kääntymään Herran Jeesuksen Kristuksen puoleen, mikä onkin kaikkein tärkeintä.<<
Jos ihminen pilkaa uskovien kastetta kuten saviseutulainen toisaalla - en muista missä sivulla - eli sanoo uskon kasteen ottajia uudestikastajiksi ja pitää vauvakastettaa Raamatullisena, johon hänen uskonsa persutuu.
Eikö tämä sokeus - hedelmä - jo kerro kaiken mikä on ihmisen uskon perusta. Samoin saviseutulainen lukee vauvakasteen armoon uskovia opettajiaan. Lutteri, peltola roseius jne....
Todellisuudessa sokea ei voi toista sokeaa opettaa ja ohjata. Molemmat sokeat, sinä Usko Toivonen ja saviseutulainen olette ihmisoppien sokaisemia. Katoliolaisuus on oppiisiänne, joka voi todistaa viestienne sisällöstä / mielikuvistanne.
Tänään oli pohdinnan alla jälleen tuo punainen lanka liittyen ihmisen - mielen ahdistuksiin ja sivuan sitä jälleen tässä ;
18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19 Sillä JUMALA oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
Väitämpä - ajatellen ihmisen mielen ahdistusta - niin Raamatun punainen lanka ilmentää tärkeimmän; JUMALA oli Kristuksessa - EI - JUMALA oli Kristus.
Saviseutulainen tovereineen juuri väittää JUMALAN valhettelijaksi, koska väittää ja kirjoittaa Kristuksen olevan sama kuin JUMALA. On niitä roseiuksen peltoloiden lutterien katolilaisuuden oppeja, joiden edessä sinäkin polvistut / omaksut. Et näe todellisuutta.
Lukijat. Ymmärrettäkö miten syvä onkaan tämä JUMALAN lähettämä väkevä eksytys. Pieni vinous opetuksissa Raamatun ilmoituksissa ja kaikki muutuu harhaopiksi.
Niin, ja jankutus jatkuu pysähtymättä edes ajattelemaan todellisuutta;
19Sillä JUMALA...... o-l-i ..............K-r-i-s-t-u-k-s-e-s-s-a ......ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Markku Lievonen26 Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret,
27 neitsyen tykö, joka oli kihlattu Joosef nimiselle miehelle Daavidin suvusta; ja neitsyen nimi oli Maria.
28 Ja tullessaan sisälle hänen tykönsä enkeli sanoi: "Terve, armoitettu! Herra olkoon sinun kanssasi."
29 Mutta hän hämmästyi suuresti siitä puheesta ja mietti, mitä tämä tervehdys mahtoi tarkoittaa.
30 Niin enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä.
31 Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.
32 Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen,
33 ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."
34 Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"
35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
36 Ja katso, sinun sukulaisesi Elisabet, hänkin kantaa kohdussaan poikaa vanhalla iällään, ja tämä on kuudes kuukausi hänellä, jota sanottiin hedelmättömäksi;
37 sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta."
38 Silloin Maria sanoi: "Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan." Ja enkeli lähti hänen tyköänsä.
39 Niinä päivinä Maria nousi ja kulki kiiruusti vuorimaahan erääseen Juudan kaupunkiin
40 ja meni Sakariaan kotiin ja tervehti Elisabetia.
41 Ja kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa; ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä.
42 Ja hän puhkesi puhumaan suurella äänellä ja sanoi: "Siunattu sinä vaimojen joukossa, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!
43 Ja kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni?
44 Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani.
45 Ja autuas se, joka uskoi, sillä se sana on täyttyvä, mikä hänelle on tullut Herralta!"
46 Ja Maria sanoi: "Minun sieluni suuresti ylistää Herraa,
47 ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani;
48 sillä hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen. Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.
49 Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä,
50 ja hänen laupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pelkäävät.
51 Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään.
52 Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset.
53 Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.
54 Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin, muistaaksensa laupeuttaan
55 Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan iankaikkisesti, niinkuin hän on meidän isillemme puhunut."
56 Ja Maria oli hänen tykönänsä noin kolme kuukautta ja palasi jälleen kotiinsa.
( Luuk. 1)- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama henki vaikuttaa joissain luterilaisissa tänäkin päivänä.
Tässä luterilainen arvio helluntailaisista:
“Parhamilaiset karjut parittelivat keskenään vesipaljuissa ja muissa aserakarsinoissaan häpäisten koko kristinuskon perusteet.”
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15058212/helluntailaisuus-on-maailmaan-lahetetty-eksytysEikös tämän aloituksen aihe ole keskustelu Jeesuksesta.
Herrasta Jeesuksesta.
Ihmisten toiminnasta ei paljon ole keskusteltavaa, jos me keskitymme Herraan Jeesukseen.
Kaikki ihmisethän ovat syntiä tehneitä ja Jumalan kirkkautta vailla.
1 Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
2 Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
( Kol 3)
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovan tunniste on onneksi ilmoitettu Raamatussa ja sitä vasten opit ovat helposti tälläkin palstalla paljastuneet.
Uskovia, Jeesuksen pyhiä, on vainottu alkuseurakunnan ajoista alkaen heidän Herransa vuoksi.
Kuten voimme lukea tästä kuvauksesta.
13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
( Apt 9)
Oppien edustajat juuri ovat syyttämässä Herraansa Jeesukseen Kristukseen turvautuvia.
Voimme lukea täältä heidän sanankäytöstään ja panetteluistaan, minkä saa aikaan heidän omaksuma oppinsa mistä käsin Raamatun ilmoitusta väännetään / typistetään.
Esim. Johanneksen evankeliumin 1. jae , on suunnattoman hyökkäyksen kohteena.
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Tästä on vuosien aikana näkynyt vaikka minkälaista väännöstä, jotta jakeen ilmoitus olisikin jotain muuta.
Ja kun oppi asetetaan kyseenalaiseksi, niin silloin alkaa panettelu, ilkeily, pahanpuhuminen ym. lihan teot.
Ja melkoinen suoranainen valehtelu, kirjoitetaan sellaista toisista kirjoittajista, mitä he itse eivät ole kirjoittaneet.
Mutta kuten totesin, uskovan tunniste on Raamatussa ilmoitettu:
2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1Kor 1)
Ja usko perustuu sanaan rististä.
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
( 1Kor 1)
Sana rististä, Jumalan voima, saa ihmisessä aikaan uskon, uskossa sydämen kääntymyksen Herran Jeesuksen puoleen.
Sen sijaan oppien julistajat pyrkivät sitomaan ihmisiä oman oppinsa kannattajiksi.
17 Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.
( Gal 4)
Tämä esimerkkinä oppien julistajien pyrkimyksistä kerätä itselleen seuraajia, ei Kristukselle.
Usko ToivonenSe oli melko tyhjentävästi sanottu ja ihan oikea, jopa tarkka, analyysi.
Kiitos ja siunausta!
Ps. olen pannut merkille, että juuri nämä ihmiset alkavat parjaamaan
ja herjaamaan ja antavat vääriä todistuksia keskustelutovereistaan,
jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä.
Ihmettelen, kuinka joku saattaa kääntää totuuden ylösalaisin
niin kuin aloituksessa on tehty. Epäuskoa on muka se, että uskoo
Jeesuksen Jumalaksi. Ei oteta huomioon, tai ei olla ymmärtvinään,
että Jeesus nuhteli epäuskosta ihmisiä, jotka eivät uskoneet Häntä
Jumalaksi, ja Jeesus antoi tunnustusta ihmisille heidän uskostaan, jotka
uskoivat ja tunnustivat Jeesuksen Jumalaksi.
Mutta nämä Jeesuksen Sanat he hylkäävät koska ne eivät sovi heidän
oppiinsa. Sen sijaan, että uskottaisiin ja otettaisiin Sana vastaa, se
käännetään ylösalaisin, niin kuin tässä ketjussa useissa teksteissä on tehty.
Melko käsittämätöntä. Ei voi muuta kuin ihmetellä.

Usko ToivonenUsko Toivonen puhuu opeista.
Usko Toivosellakin on oma oppi, se että “Jeesus on Jumala”.
Usko Toivosen oppi sotii Jumalaa, Jeesusta Kristusta ja Jumalan apostoleja vastaan.
Jumala todistaa Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Jeesus todistaa itsestään: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Jumalan evankeliumi apostoli Paavalin mukaan on “sanoma hänen Pojastaan (Room 1:1-4)
Usko Toivonen luulee että Joh 1:1 kumoaa Jumalan todistuksen Jeesuksesta, ja Jeesuksen oman todistuksen.
Jeesus ei ole sitä mitä hän itse sanoo olevansa, ja mitä Jumala hänestä todistaa, vaan “Jeesus on Jumala”, sen tietää Usko Toivonen.
Usko Toivoselle on kerrottu moneen kertaan miksi Johanneksen evankeliumi on kirjoitettu:
“Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31)
Usko Toivonen valitsee valheen, uskoo jotain muuta kuin mitä käsketään uskomaan jotta saisi elämän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko Toivonen puhuu opeista.
Usko Toivosellakin on oma oppi, se että “Jeesus on Jumala”.
Usko Toivosen oppi sotii Jumalaa, Jeesusta Kristusta ja Jumalan apostoleja vastaan.
Jumala todistaa Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Jeesus todistaa itsestään: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Jumalan evankeliumi apostoli Paavalin mukaan on “sanoma hänen Pojastaan (Room 1:1-4)
Usko Toivonen luulee että Joh 1:1 kumoaa Jumalan todistuksen Jeesuksesta, ja Jeesuksen oman todistuksen.
Jeesus ei ole sitä mitä hän itse sanoo olevansa, ja mitä Jumala hänestä todistaa, vaan “Jeesus on Jumala”, sen tietää Usko Toivonen.
Usko Toivoselle on kerrottu moneen kertaan miksi Johanneksen evankeliumi on kirjoitettu:
“Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31)
Usko Toivonen valitsee valheen, uskoo jotain muuta kuin mitä käsketään uskomaan jotta saisi elämän.>>>“Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan
Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen
nimensä tähden.” (Joh 20:31)
Usko Toivonen valitsee valheen, uskoo jotain muuta kuin mitä käsketään
uskomaan jotta saisi elämän.<<<
Niin, siinä puhutaan Kristuksesta, Jumalan Pojasta, ja uskosta Häneen.
Keneen sinä uskot?
Etkö käsitä, tai etkö ole tietävinäsi, että Jumalan Poika on siinnyt
Pyhästä Hengestä: Jumalasta, ei miehen siemenestä. Uskotko
Luuk 1:30-35 ja Matt 1:18-25 sanoman niin kuin se on Raamattuun
kirjoitettu? Jos uskot, Jeesus, johon uskot, on Jumalan Poika. Jos et
usko, Jeesus, johon uskot, on jonkun miehen poika, ei Jumalan Poika
ollenkaan.
Paavali ilmoittaa Kristuksen Jumalaksi (Room 9:5). Jeesus on siis
uskottava Kristukseksi: Jumalaksi!
Vain se Jeesus, joka on siinnyt Pyhästä Hengestä, on Jumalan Poika: Kristus.
Toiset Jeesukset ovat tavallisia syntisiä ihmisiä eivätkä voi pelastaa ketään.
Mvh J -K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli melko tyhjentävästi sanottu ja ihan oikea, jopa tarkka, analyysi.
Kiitos ja siunausta!
Ps. olen pannut merkille, että juuri nämä ihmiset alkavat parjaamaan
ja herjaamaan ja antavat vääriä todistuksia keskustelutovereistaan,
jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä.
Ihmettelen, kuinka joku saattaa kääntää totuuden ylösalaisin
niin kuin aloituksessa on tehty. Epäuskoa on muka se, että uskoo
Jeesuksen Jumalaksi. Ei oteta huomioon, tai ei olla ymmärtvinään,
että Jeesus nuhteli epäuskosta ihmisiä, jotka eivät uskoneet Häntä
Jumalaksi, ja Jeesus antoi tunnustusta ihmisille heidän uskostaan, jotka
uskoivat ja tunnustivat Jeesuksen Jumalaksi.
Mutta nämä Jeesuksen Sanat he hylkäävät koska ne eivät sovi heidän
oppiinsa. Sen sijaan, että uskottaisiin ja otettaisiin Sana vastaa, se
käännetään ylösalaisin, niin kuin tässä ketjussa useissa teksteissä on tehty.
Melko käsittämätöntä. Ei voi muuta kuin ihmetellä.
Mvh J - K"Ihmettelen, kuinka joku saattaa kääntää totuuden ylösalaisin
niin kuin aloituksessa on tehty. Epäuskoa on muka se, että uskoo
Jeesuksen Jumalaksi."
"Ihmetelkää ja typertykää, sokaistukaa ja jääkää sokeuteenne!" (Jes 29:9)
Teitä ei auta enää mikään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko Toivonen puhuu opeista.
Usko Toivosellakin on oma oppi, se että “Jeesus on Jumala”.
Usko Toivosen oppi sotii Jumalaa, Jeesusta Kristusta ja Jumalan apostoleja vastaan.
Jumala todistaa Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Jeesus todistaa itsestään: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Jumalan evankeliumi apostoli Paavalin mukaan on “sanoma hänen Pojastaan (Room 1:1-4)
Usko Toivonen luulee että Joh 1:1 kumoaa Jumalan todistuksen Jeesuksesta, ja Jeesuksen oman todistuksen.
Jeesus ei ole sitä mitä hän itse sanoo olevansa, ja mitä Jumala hänestä todistaa, vaan “Jeesus on Jumala”, sen tietää Usko Toivonen.
Usko Toivoselle on kerrottu moneen kertaan miksi Johanneksen evankeliumi on kirjoitettu:
“Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31)
Usko Toivonen valitsee valheen, uskoo jotain muuta kuin mitä käsketään uskomaan jotta saisi elämän.Opin tunnistaa siitä, että sitä varten kerätään jakeita, pieni joukko jakeita, joista näin muodostetaan oma oppi. Ilman että tutustuttaisiin näidenkin yksittäisten jakeiden taustaan laajemmin.
Esim. kuvitellaan, että tuo Joh. 20:31 jae muuttaisi jollakin tapaa koko Johanneksen evankeiumin painotusta. Ei siinä siitä ole ollenkaan kysymys.
Tuo Joh. 20:31 vain vahvistaa evankeliumin sen alusta, Joh 1:1 sen loppuun Joh 21:25 jakeeseen saakka.
Johanneksen evankeliumin avaa 1. luku johdantona.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Kuten huomaat, ei mitään ristiriitaa Joh 20:31 jakeen sisältöön.
31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
Alussa on ilmoitus, kuinka Sana, joka oli Jumala, tuli lihaksi Jumalan ainoana Poikana.
Niin ei voi kuin ihmetellä, miksi kirjoitat koko ajan samaa oppiasi näkemättä, mitä Johannes kirjoittaa.
Olet takertunut oman oppisi siteisiin.
Eteenpäin pääset, jos luet evankeliumin kokonaan ja huomaat koko sisällön.
Esim. tuon Joh 20:21 jakeen jo kokonaisena.
" että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä."
Oletko opistasi käsin kääntynyt sydämestäsi Herran puoleen, huutanut avuksesi synnin tunnossa Vapahtajaa, Herran Jeesuksen Kristuksen nimeä, uskomalla että elämä on Hänen nimessään?
Uskovan tunnistehan on, että hän sydämestään kääntyy Herran Jeesuksen puoleen, saadakseen elämän Kristuksessa.
51 Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."
( Joh 6)
Ihminen siis kääntyy Herran Jeesuksen puoleen uskoen, että Hänen nimessään on elämä.
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1Kor 1)
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ihmettelen, kuinka joku saattaa kääntää totuuden ylösalaisin
niin kuin aloituksessa on tehty. Epäuskoa on muka se, että uskoo
Jeesuksen Jumalaksi."
"Ihmetelkää ja typertykää, sokaistukaa ja jääkää sokeuteenne!" (Jes 29:9)
Teitä ei auta enää mikään.Nuhteliko Jeesus juutalaisia, jotka eivät uskoneet Häntä Jumalaksi, heidä epäuskostaan?
Antoiko Jeesus tunnustusta opetuslapsille, jotka uskoivat ja tunnustivat Jeesuksen Jumalaksi? Miten luet Raamatusta ja uskotko sen ilmoituksen niin kuin siinä lukee?
Jakeet tiedät! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>“Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan
Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen
nimensä tähden.” (Joh 20:31)
Usko Toivonen valitsee valheen, uskoo jotain muuta kuin mitä käsketään
uskomaan jotta saisi elämän.<<<
Niin, siinä puhutaan Kristuksesta, Jumalan Pojasta, ja uskosta Häneen.
Keneen sinä uskot?
Etkö käsitä, tai etkö ole tietävinäsi, että Jumalan Poika on siinnyt
Pyhästä Hengestä: Jumalasta, ei miehen siemenestä. Uskotko
Luuk 1:30-35 ja Matt 1:18-25 sanoman niin kuin se on Raamattuun
kirjoitettu? Jos uskot, Jeesus, johon uskot, on Jumalan Poika. Jos et
usko, Jeesus, johon uskot, on jonkun miehen poika, ei Jumalan Poika
ollenkaan.
Paavali ilmoittaa Kristuksen Jumalaksi (Room 9:5). Jeesus on siis
uskottava Kristukseksi: Jumalaksi!
Vain se Jeesus, joka on siinnyt Pyhästä Hengestä, on Jumalan Poika: Kristus.
Toiset Jeesukset ovat tavallisia syntisiä ihmisiä eivätkä voi pelastaa ketään.
Mvh J -K“Paavali ilmoittaa Kristuksen Jumalaksi (Room 9:5). Jeesus on siis
uskottava Kristukseksi: Jumalaksi!”
Eikä ilmoita.
Sana "Kristus" ei ole yhtä kuin sana "Jumala"
Paavali kirjoittaa: “meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16487402/roomalaiskirje-95 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opin tunnistaa siitä, että sitä varten kerätään jakeita, pieni joukko jakeita, joista näin muodostetaan oma oppi. Ilman että tutustuttaisiin näidenkin yksittäisten jakeiden taustaan laajemmin.
Esim. kuvitellaan, että tuo Joh. 20:31 jae muuttaisi jollakin tapaa koko Johanneksen evankeiumin painotusta. Ei siinä siitä ole ollenkaan kysymys.
Tuo Joh. 20:31 vain vahvistaa evankeliumin sen alusta, Joh 1:1 sen loppuun Joh 21:25 jakeeseen saakka.
Johanneksen evankeliumin avaa 1. luku johdantona.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Kuten huomaat, ei mitään ristiriitaa Joh 20:31 jakeen sisältöön.
31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
Alussa on ilmoitus, kuinka Sana, joka oli Jumala, tuli lihaksi Jumalan ainoana Poikana.
Niin ei voi kuin ihmetellä, miksi kirjoitat koko ajan samaa oppiasi näkemättä, mitä Johannes kirjoittaa.
Olet takertunut oman oppisi siteisiin.
Eteenpäin pääset, jos luet evankeliumin kokonaan ja huomaat koko sisällön.
Esim. tuon Joh 20:21 jakeen jo kokonaisena.
" että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä."
Oletko opistasi käsin kääntynyt sydämestäsi Herran puoleen, huutanut avuksesi synnin tunnossa Vapahtajaa, Herran Jeesuksen Kristuksen nimeä, uskomalla että elämä on Hänen nimessään?
Uskovan tunnistehan on, että hän sydämestään kääntyy Herran Jeesuksen puoleen, saadakseen elämän Kristuksessa.
51 Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."
( Joh 6)
Ihminen siis kääntyy Herran Jeesuksen puoleen uskoen, että Hänen nimessään on elämä.
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1Kor 1)
Usko ToivonenSinä et usko Jumalaa, Jeesusta etkä apostoleja.
Sinun oppisi on se että "Jeesus on Jumala" kun Jeesuksen todistus itsestään on: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et usko Jumalaa, Jeesusta etkä apostoleja.
Sinun oppisi on se että "Jeesus on Jumala" kun Jeesuksen todistus itsestään on: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)Minä uskon Evankeliumin ilmoitusta.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
( Joh 20)
Eikä myöskään tuo Joh 10:36 ole uskoani vastaan.
Mutta uskotko sinä Johanneksen evankeliumin 1. luvun ilmoituksen? - Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
26 Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret,
27 neitsyen tykö, joka oli kihlattu Joosef nimiselle miehelle Daavidin suvusta; ja neitsyen nimi oli Maria.
28 Ja tullessaan sisälle hänen tykönsä enkeli sanoi: "Terve, armoitettu! Herra olkoon sinun kanssasi."
29 Mutta hän hämmästyi suuresti siitä puheesta ja mietti, mitä tämä tervehdys mahtoi tarkoittaa.
30 Niin enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä.
31 Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.
32 Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen,
33 ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."
34 Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"
35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
36 Ja katso, sinun sukulaisesi Elisabet, hänkin kantaa kohdussaan poikaa vanhalla iällään, ja tämä on kuudes kuukausi hänellä, jota sanottiin hedelmättömäksi;
37 sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta."
38 Silloin Maria sanoi: "Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan." Ja enkeli lähti hänen tyköänsä.
39 Niinä päivinä Maria nousi ja kulki kiiruusti vuorimaahan erääseen Juudan kaupunkiin
40 ja meni Sakariaan kotiin ja tervehti Elisabetia.
41 Ja kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa; ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä.
42 Ja hän puhkesi puhumaan suurella äänellä ja sanoi: "Siunattu sinä vaimojen joukossa, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!
43 Ja kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni?
44 Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani.
45 Ja autuas se, joka uskoi, sillä se sana on täyttyvä, mikä hänelle on tullut Herralta!"
46 Ja Maria sanoi: "Minun sieluni suuresti ylistää Herraa,
47 ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani;
48 sillä hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen. Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.
49 Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä,
50 ja hänen laupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pelkäävät.
51 Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään.
52 Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset.
53 Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.
54 Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin, muistaaksensa laupeuttaan
55 Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan iankaikkisesti, niinkuin hän on meidän isillemme puhunut."
56 Ja Maria oli hänen tykönänsä noin kolme kuukautta ja palasi jälleen kotiinsa.
( Luuk. 1)33 SilläJumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän."
34 Niin he sanoivat hänelle: "Herra, anna meille aina sitä leipää."
35 Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.
36 Mutta minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko.
37 Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.
38 Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt.
39 Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
40 Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
41 Niin juutalaiset nurisivat häntä vastaan, koska hän sanoi: "Minä olen se leipä, joka on tullut alas taivaasta";
42 ja he sanoivat: "Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika, jonka isän ja äidin me tunnemme? Kuinka hän sitten sanoo: 'Minä olen tullut alas taivaasta'?"
43 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Älkää nurisko keskenänne.
44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
45 Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.' Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.
46 Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.
47 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.
48 Minä olen elämän leipä.
49 Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat.
50 Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi.
51 Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."
52 Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?"
53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
55 Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
58 Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti.
( Joh. 6)
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä uskon Evankeliumin ilmoitusta.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
( Joh 20)
Eikä myöskään tuo Joh 10:36 ole uskoani vastaan.
Mutta uskotko sinä Johanneksen evankeliumin 1. luvun ilmoituksen?Hei,
minä en usko tuossa kirjaamisiisi jakeihin, koska nuo ovat katolista oppia, joka on ihmisoppia kolmiyhteisestä Jumalasta.
Kirjatut jakeet.
Joh. 1: 1-3, 14..Joh. 10:36 ja Joh. 20:31.
Nuo kirjatut jakeet perustuvat allegoriseen raamatuntulkintaan, että Jumalan Poika on Sana. Tuo tulkintatapa alkoi kreikkalasien kirkkomiehen Klemens Aleksandrialaisen aikana n. 150-215 jKr. Tuota mielikuvitusajatusta jatkokehittelivät Origenes, Eusebios, Athaniois jne. Latinalaisen kirkkomiehen Tertullianuksen osuus oli suuri, kun määriteltiin Jumala yhdeksi persoonaksi ja kolminaisuudeksi.
Tuossa kehittelyssä ja määrittelyssä ei ole mitään osaa Israelin Jumalalla, Vanhan ja Uuden liiton Jumalalla, eikä ihminen Jeesuksella eikä Profeetoillla eikä Apostoleilla! Tuo on täysin ihmisoppia ja valheoppia, jota täällä suomi24 keskusteluissa tuovat julki saviseutulainen ja Usko Toivonen ja muutama muu heppu.
Älkää seuratko noita heppuja, karttakaa heitä kaikessa! Heidän oppinsa on pahan jumalan oppia.
Joten koeta nyt hyvä komentoija jo herätä ja unohtaa nuo jakeet, jotka ovat katolista valhetta.
Aamen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei,

Aamen.25 Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
26 Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
27 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
( Matt. 11)
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei,
minä en usko tuossa kirjaamisiisi jakeihin, koska nuo ovat katolista oppia, joka on ihmisoppia kolmiyhteisestä Jumalasta.
Kirjatut jakeet.
Joh. 1: 1-3, 14..Joh. 10:36 ja Joh. 20:31.
Nuo kirjatut jakeet perustuvat allegoriseen raamatuntulkintaan, että Jumalan Poika on Sana. Tuo tulkintatapa alkoi kreikkalasien kirkkomiehen Klemens Aleksandrialaisen aikana n. 150-215 jKr. Tuota mielikuvitusajatusta jatkokehittelivät Origenes, Eusebios, Athaniois jne. Latinalaisen kirkkomiehen Tertullianuksen osuus oli suuri, kun määriteltiin Jumala yhdeksi persoonaksi ja kolminaisuudeksi.
Tuossa kehittelyssä ja määrittelyssä ei ole mitään osaa Israelin Jumalalla, Vanhan ja Uuden liiton Jumalalla, eikä ihminen Jeesuksella eikä Profeetoillla eikä Apostoleilla! Tuo on täysin ihmisoppia ja valheoppia, jota täällä suomi24 keskusteluissa tuovat julki saviseutulainen ja Usko Toivonen ja muutama muu heppu.
Älkää seuratko noita heppuja, karttakaa heitä kaikessa! Heidän oppinsa on pahan jumalan oppia.
Joten koeta nyt hyvä komentoija jo herätä ja unohtaa nuo jakeet, jotka ovat katolista valhetta.
Aamen.No, sinulla on aivan oma oppisi, josta käsin runtelet Raamatun ilmoitusta ja kuten kaikki muutkin omien oppien edustajat pyrit saamaan itsellesi seuraajia runnellun Raamatun oppiisi.
Opistasi käsin runtelet Raamattua ja aamentelet "viisaudellesi", ikään kuin suosittelet itseäsi, mutta se ei ole koetuksen kestävä, joka itsellensä aamentelee.
18 Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee. ( 2Kor 10)
Kyllä jokainen ymmärtää, että ihmisopit ovat omia tarkoituksia varten, eivät sitä varten, että ihmiset kääntyisivät Herran Jeesuksen Kristuksen puoleen.
Mutta uskovat julistavat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
5 Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
( 2Kor 4)
Usko Toivonen
- Anonyymi
Kertokaa ja antakaa te viisaammat minulle vastaus, jos Jeesus on Jumala.
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Miksi Jumala ei ole johdonmukainen ja puhu selkeästi, jotta tyhmempikin ymmärtäisi? Miksi Jumala ei ilmoita rehellisesti ja suoraan, miten Jumala on Kristus ja sovitti maailman itsensä kanssa?
Miksi Jumala on kuin kiero ihminen, joka esittää toista mitä onkaan.
Miksi Jumala hämää vajavaista ihmistä?- Anonyymi
Jumala on ilmoittanut olevansa Sana ja Henki.
Jumala on ilmoittanut, että Hän tuli ihmiseksi.
Ihmisenä Hän on Jumalan Poika.
Nämä ilmoitukset ovat selvästi luettavissa Raamatussa.
Jumala on siis ilmoittanut itsensä meille ihmisille
Raamatun Sanassa, jossa Hän kertoo itsestään.
Ihminen saa tietoa Hänestä uskomalla Raamatun Sanan ja
ottamalla Sanan sydämeensä.
Koska kaikki ihmiset eivät usko kaikkea, mitä Raamatussa
lukee, eivät ota Sanaa vastaan, he eivät saa tietoa Jumalasta
koska Hän on ilmoittanut ja ilmoittaa itseään Sanassa uskon
kautta Sanaan. Usko Sanaan ja Sanan vastaan ottaminen on
siis edellytys Jumalan tuntemiselle.
Lähdetäänkö etsimään Sanasta Jumalan ilmoitusta itsestään?
https://www.jumala-kanssamme.se/440034901 - Anonyymi

https://www.jumala-kanssamme.se/440034901Jäin edelleen ilman vastausta. Koin vastauksesi yhtä sekavana kuin Jumalasi ilmoitukset, jos ne niin tulee tulkita. Aivan kuin sala kirjoitusta sodan aikana, jotta vihollinen ei pääsisi niihin kiinni.
Miksi Jumala ei ole johdonmukainen ja puhu selkeästi, jotta tyhmempikin ymmärtäisi? Miksi Jumala ei ilmoita rehellisesti ja suoraan, miten Jumala on Kristus ja sovitti maailman itsensä kanssa?
Miksi Jumala on kuin kiero ihminen, joka esittää toista mitä onkaan.
Miksi Jumala hämää vajavaista ihmistä?
Jatkan kysymykselläni. Miksi Jumala ei ilmoita asiaansa normaalisti sanan sisällön ymmärtämisen ja uskomisen avulla.Ihmiselle jäisi vain uskoa just siihen mitä ilmoittaa.
Esm. Toimin tässä kaupungissa.Käy hakemassa puita.Älä varasta.Pese kätesi. Olen kristuksessa Jeesuksessa.Minulla on poika. Ihan selvien sanojen sisältöjen kautta.
Kyllä Jumala saa syyttää ihan itseään kun on arvamaton ja ilmoituksissaan vaikeasti ymmärrettävä ja kouluja käymätön ei ymmärrä ilmoituksiaan sanojen perusteella.
Onko edes Jumala sanonut niin mitä ihmiset tulkitsevat sanoneen? Jos kerta sanojen sisltöön ei tule sellaisenaan uskoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäin edelleen ilman vastausta. Koin vastauksesi yhtä sekavana kuin Jumalasi ilmoitukset, jos ne niin tulee tulkita. Aivan kuin sala kirjoitusta sodan aikana, jotta vihollinen ei pääsisi niihin kiinni.
Miksi Jumala ei ole johdonmukainen ja puhu selkeästi, jotta tyhmempikin ymmärtäisi? Miksi Jumala ei ilmoita rehellisesti ja suoraan, miten Jumala on Kristus ja sovitti maailman itsensä kanssa?
Miksi Jumala on kuin kiero ihminen, joka esittää toista mitä onkaan.
Miksi Jumala hämää vajavaista ihmistä?
Jatkan kysymykselläni. Miksi Jumala ei ilmoita asiaansa normaalisti sanan sisällön ymmärtämisen ja uskomisen avulla.Ihmiselle jäisi vain uskoa just siihen mitä ilmoittaa.
Esm. Toimin tässä kaupungissa.Käy hakemassa puita.Älä varasta.Pese kätesi. Olen kristuksessa Jeesuksessa.Minulla on poika. Ihan selvien sanojen sisältöjen kautta.
Kyllä Jumala saa syyttää ihan itseään kun on arvamaton ja ilmoituksissaan vaikeasti ymmärrettävä ja kouluja käymätön ei ymmärrä ilmoituksiaan sanojen perusteella.
Onko edes Jumala sanonut niin mitä ihmiset tulkitsevat sanoneen? Jos kerta sanojen sisltöön ei tule sellaisenaan uskoa.Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
...Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
Mitä epäselvää??? Vai onko kohdallasi niin kuin on kirjoitettu:
Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus...? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäin edelleen ilman vastausta. Koin vastauksesi yhtä sekavana kuin Jumalasi ilmoitukset, jos ne niin tulee tulkita. Aivan kuin sala kirjoitusta sodan aikana, jotta vihollinen ei pääsisi niihin kiinni.
Miksi Jumala ei ole johdonmukainen ja puhu selkeästi, jotta tyhmempikin ymmärtäisi? Miksi Jumala ei ilmoita rehellisesti ja suoraan, miten Jumala on Kristus ja sovitti maailman itsensä kanssa?
Miksi Jumala on kuin kiero ihminen, joka esittää toista mitä onkaan.
Miksi Jumala hämää vajavaista ihmistä?
Jatkan kysymykselläni. Miksi Jumala ei ilmoita asiaansa normaalisti sanan sisällön ymmärtämisen ja uskomisen avulla.Ihmiselle jäisi vain uskoa just siihen mitä ilmoittaa.
Esm. Toimin tässä kaupungissa.Käy hakemassa puita.Älä varasta.Pese kätesi. Olen kristuksessa Jeesuksessa.Minulla on poika. Ihan selvien sanojen sisältöjen kautta.
Kyllä Jumala saa syyttää ihan itseään kun on arvamaton ja ilmoituksissaan vaikeasti ymmärrettävä ja kouluja käymätön ei ymmärrä ilmoituksiaan sanojen perusteella.
Onko edes Jumala sanonut niin mitä ihmiset tulkitsevat sanoneen? Jos kerta sanojen sisltöön ei tule sellaisenaan uskoa.“Miksi Jumala ei ilmoita asiaansa normaalisti sanan sisällön ymmärtämisen ja uskomisen avulla.Ihmiselle jäisi vain uskoa just siihen mitä ilmoittaa.”
Jumala on ilmoittanut asiansa mutta kristikunta ei ole uskonut Jumalaan yli tuhanteen vuoteen.
Ensinnäkään ei uskota sitä että Jumala on yksi ainoa, vaikka Jumala itse sanoo:
“Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole.” (Jesaja 45:22)
“Eikä toista ole”, kristitty ei usko vaan sanoo että on toinen Jumala, Jeesus.
Sekään ei auta että Jeesus itse tunnustaa Jumalan olevan yksi ja ainoa, ja samoin tekevät apostolit. (Markus 12:29 Joh 5:44 Joh 17:1-3 Room 3:30 1Kor 8:6 Ef 4:6 Juud 1:25)
Toiseksi ei uskota sitä että Jumala lähetti Poikansa maailmaan vaikka se Raamatussa selvästi lukee: “Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena.” (Room 8:3) Sanotaan että Jumala itse tuli maailmaan, Jumala itse syntyi, ja Jumala itse kuoli.
Kolmanneksi ei uskota sitä että välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä on ihminen Kristus Jeesus vaikka se Raamatussa lukee:
“Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus” (1 Tim 2:5)
“Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin” (Room 8:3)
“Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi” (Room 5:15)
Ihminen Kristus Jeesus kielletään ja Jumalaan ei uskota.
Kristityillä on toinen Jumala, “Pyhä Kolminaisuus”, ja toinen Jeesus, joka on Jumala itse, eikä “vain” Jumalan Poika.
Mitä sellaisesta uskosta jää jäljelle?
Vastaus: Kasapäin selityksiä. Niistä kaikkein älyttömämpiä voi löytää näiltä palstoilta.
Raamatun sanaa voi vääntää kieroon sanoo apostoli Pietari, mutta sitä ihminen tekee omaksi tuhokseen (2 Piet 3:16) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Miksi Jumala ei ilmoita asiaansa normaalisti sanan sisällön ymmärtämisen ja uskomisen avulla.Ihmiselle jäisi vain uskoa just siihen mitä ilmoittaa.”

Raamatun sanaa voi vääntää kieroon sanoo apostoli Pietari, mutta sitä ihminen tekee omaksi tuhokseen (2 Piet 3:16)Hei Teille,
Jumalalla ei ollut mitään Poikaa , jonka olisi lähettänyt luotansa. ei voi lähettää,koska ei ollut mitään lähetettävää Poikaa.
Tuo on katolista valhetta, ihmisoppia, joka perustuu Joh. 1: 1-3, 14 jne.
Aamen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Miksi Jumala ei ilmoita asiaansa normaalisti sanan sisällön ymmärtämisen ja uskomisen avulla.Ihmiselle jäisi vain uskoa just siihen mitä ilmoittaa.”
Jumala on ilmoittanut asiansa mutta kristikunta ei ole uskonut Jumalaan yli tuhanteen vuoteen.
Ensinnäkään ei uskota sitä että Jumala on yksi ainoa, vaikka Jumala itse sanoo:
“Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole.” (Jesaja 45:22)
“Eikä toista ole”, kristitty ei usko vaan sanoo että on toinen Jumala, Jeesus.
Sekään ei auta että Jeesus itse tunnustaa Jumalan olevan yksi ja ainoa, ja samoin tekevät apostolit. (Markus 12:29 Joh 5:44 Joh 17:1-3 Room 3:30 1Kor 8:6 Ef 4:6 Juud 1:25)
Toiseksi ei uskota sitä että Jumala lähetti Poikansa maailmaan vaikka se Raamatussa selvästi lukee: “Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena.” (Room 8:3) Sanotaan että Jumala itse tuli maailmaan, Jumala itse syntyi, ja Jumala itse kuoli.
Kolmanneksi ei uskota sitä että välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä on ihminen Kristus Jeesus vaikka se Raamatussa lukee:
“Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus” (1 Tim 2:5)
“Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin” (Room 8:3)
“Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi” (Room 5:15)
Ihminen Kristus Jeesus kielletään ja Jumalaan ei uskota.
Kristityillä on toinen Jumala, “Pyhä Kolminaisuus”, ja toinen Jeesus, joka on Jumala itse, eikä “vain” Jumalan Poika.
Mitä sellaisesta uskosta jää jäljelle?
Vastaus: Kasapäin selityksiä. Niistä kaikkein älyttömämpiä voi löytää näiltä palstoilta.
Raamatun sanaa voi vääntää kieroon sanoo apostoli Pietari, mutta sitä ihminen tekee omaksi tuhokseen (2 Piet 3:16)Vastaappa rehellisesti. Kun luen raamattua tulisiko minun uskoa kirjoituksia siten miten ne on kirjoitettu. Se vähä mitä ymmärrän. Vaikkapa tuo Jumalan poika. Tuleeko minun ymmärtää miten on jokin Jumala ja tämän poika on tämä Jeesus ja kristus. Kaksi eri asiaa.
Kopioin tähän tämän ja opeta ymmärränkö oikein.
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
eli tämä ihmeellinen olento, joka on Jumala pystyisi olemaan kristuksessa, joka on siis Jeesus eli poikansa ja sovittaisi maailman itsensä kanssa. ihmeellinen asia sinänsä. Tiedän, miten Jeesukseen liittyy ristinkuolema ja syntien sovitus.
Näin ymmärän mutta ymmärränkö oikein? Näin olen ajatellut muitakin raamatun kohtia ihan normaallisti lukien ja näin ymmärtäen.Näin ymmärtäen olisi minunkin helpompi jo uskoa eli ihan normaalisti lukien sanoja ja ymmärtää ne.
Olen sairastelut ja siksi asioiden ymmärtäminen ei ole helppoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaappa rehellisesti. Kun luen raamattua tulisiko minun uskoa kirjoituksia siten miten ne on kirjoitettu. Se vähä mitä ymmärrän. Vaikkapa tuo Jumalan poika. Tuleeko minun ymmärtää miten on jokin Jumala ja tämän poika on tämä Jeesus ja kristus. Kaksi eri asiaa.
Kopioin tähän tämän ja opeta ymmärränkö oikein.
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
eli tämä ihmeellinen olento, joka on Jumala pystyisi olemaan kristuksessa, joka on siis Jeesus eli poikansa ja sovittaisi maailman itsensä kanssa. ihmeellinen asia sinänsä. Tiedän, miten Jeesukseen liittyy ristinkuolema ja syntien sovitus.
Näin ymmärän mutta ymmärränkö oikein? Näin olen ajatellut muitakin raamatun kohtia ihan normaallisti lukien ja näin ymmärtäen.Näin ymmärtäen olisi minunkin helpompi jo uskoa eli ihan normaalisti lukien sanoja ja ymmärtää ne.
Olen sairastelut ja siksi asioiden ymmärtäminen ei ole helppoa.“Näin ymmärän mutta ymmärränkö oikein? Näin olen ajatellut muitakin raamatun kohtia ihan normaallisti lukien ja näin ymmärtäen.Näin ymmärtäen olisi minunkin helpompi jo uskoa eli ihan normaalisti lukien sanoja ja ymmärtää ne.”
Olet ihan oikeassa.
Apostoli Paavali kirjoittaa:
“Tarkoitamme kirjeissämme vain sitä, minkä voitte niistä lukea ja ymmärtää. Toivon, että opitte täysin ymmärtämään.” (2 Kor 1:13)
Täällä on monta sekoilijaa jotka monin eri tavoin haluvat selittää Raamatun uusiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
...Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
Mitä epäselvää??? Vai onko kohdallasi niin kuin on kirjoitettu:
Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus...?En ymmärrä yllä olevaa kirjoitustasi. Opeta mitä siinä on. Eikös ihmisen tule ensin ymmrtää mitä asiaa uskoa? Lienekö enää luonnollinen ihmiknenkään kun en ymmärrä sairastumisiini liittyen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala on ilmoittanut olevansa Sana ja Henki.
Jumala on ilmoittanut, että Hän tuli ihmiseksi.
Ihmisenä Hän on Jumalan Poika.
Nämä ilmoitukset ovat selvästi luettavissa Raamatussa.
Jumala on siis ilmoittanut itsensä meille ihmisille
Raamatun Sanassa, jossa Hän kertoo itsestään.
Ihminen saa tietoa Hänestä uskomalla Raamatun Sanan ja
ottamalla Sanan sydämeensä.
Koska kaikki ihmiset eivät usko kaikkea, mitä Raamatussa
lukee, eivät ota Sanaa vastaan, he eivät saa tietoa Jumalasta
koska Hän on ilmoittanut ja ilmoittaa itseään Sanassa uskon
kautta Sanaan. Usko Sanaan ja Sanan vastaan ottaminen on
siis edellytys Jumalan tuntemiselle.
Lähdetäänkö etsimään Sanasta Jumalan ilmoitusta itsestään?
https://www.jumala-kanssamme.se/440034901“Jumala on ilmoittanut olevansa Sana ja Henki.”
Kerro miten sait tuon ilmoituksen.
Saitko kultaiset taulut joissa luki että “Jumala on Sana ja Henki” vai tuliko enkeli ja kertoi että “Jumala on Sana ja Henki”.
Koska olet keksinyt uuden uskonnon sinun pitäisi patentoida lause “Jumala on Sana ja Henki”.
Nyt joku toinen voi varastaa sinun uskontosi jonka olet itse keksinyt. - Anonyymi
“Kertokaa ja antakaa te viisaammat minulle vastaus, jos Jeesus on Jumala.”
Jeesus Kristus sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Jeesus ei siis ole Jumala, vaan Jumalan Poika. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäin edelleen ilman vastausta. Koin vastauksesi yhtä sekavana kuin Jumalasi ilmoitukset, jos ne niin tulee tulkita. Aivan kuin sala kirjoitusta sodan aikana, jotta vihollinen ei pääsisi niihin kiinni.
Miksi Jumala ei ole johdonmukainen ja puhu selkeästi, jotta tyhmempikin ymmärtäisi? Miksi Jumala ei ilmoita rehellisesti ja suoraan, miten Jumala on Kristus ja sovitti maailman itsensä kanssa?
Miksi Jumala on kuin kiero ihminen, joka esittää toista mitä onkaan.
Miksi Jumala hämää vajavaista ihmistä?
Jatkan kysymykselläni. Miksi Jumala ei ilmoita asiaansa normaalisti sanan sisällön ymmärtämisen ja uskomisen avulla.Ihmiselle jäisi vain uskoa just siihen mitä ilmoittaa.
Esm. Toimin tässä kaupungissa.Käy hakemassa puita.Älä varasta.Pese kätesi. Olen kristuksessa Jeesuksessa.Minulla on poika. Ihan selvien sanojen sisältöjen kautta.
Kyllä Jumala saa syyttää ihan itseään kun on arvamaton ja ilmoituksissaan vaikeasti ymmärrettävä ja kouluja käymätön ei ymmärrä ilmoituksiaan sanojen perusteella.
Onko edes Jumala sanonut niin mitä ihmiset tulkitsevat sanoneen? Jos kerta sanojen sisltöön ei tule sellaisenaan uskoa.>>>Aivan kuin sala kirjoitusta sodan aikana, jotta vihollinen ei pääsisi niihin kiinni.<<<
Ehkä sinä voit käsittää sen, että Jumala on ihmisen ulottumattomissa, -
ellei Hän itse tule ja ilmoita itseään ihmiselle ja KERRO ihmiselle
kuka ja mikä Hän on, ja mikä on Hänen valtasuuruutensa ja herruutensa.
Jumala on salattu Jumala, Vapahtaja, joka salaa itsensä vihollisiltaan.
Tässä kohtaa olet raamatullisilla vesillä. Jumala ei ilmoita itseään
kaikille ihmisille.
Ihminen ei pääse tutkimaan Jumalaa ohi Jumalan itsensä. Eikö ole
täysin selvä ja ymärrettävä asia? Meidän täytyy siis saada Jumala
suostumaan tulemaaan meidän elämäämme, ja sitten vielä opettamaan
meitä itsestään. Muuten Jumalan tuntemisemme on pinnan raapaisua,
aivan niin kuin jos marinbiologi pääsisi tutkimaan ainoastaan veden
pintaa, eikä pääsisi senttiä syvemmälle. Hänen täytyy päästä pohjaan asti,
jotta hän voisi tutkia meren biologiaa.
Jumalan tuntemisesta puhuttaessa vain Jumala voi viedä meidät
"pohjaan asti" tutkimaan ja katselemaan Häntä sellaisena kuin Hän on.
Tässä siis astuu Jumala itse kuvioihin mukaan.
Jumala tulee ensin meidän elämäämme Jeesuksessa Kristuksessa.
Jeesus täytyy uskoa Herrakseen ja Vapahtajakseen. Ihmisen täytyy
ottaa Herra Jeesus Kristus vastaan uskossa Hänen suorittamaan
ristin sovitustyöhön meidän hyväksemme. Sitten Jeesus tarjoaa
meille Pyhää Henkeä Opettajaksi. Otammeko Hänet vastaan?
Tässä on se ratkaiseva kysymys. Ilman Pyhän Hengen antamaa
opetusta kukaan ei voi tulla tuntemaan Jumalaa. Vain Pyhä Henki
voi viedä meidät Jumalan tuntemiseen.
Koska monet kristityt eivät koskaan ota Pyhää Henkeä vastaan,
tyytyvät siihen, että ovat uskossa ja sanovat sydämessään:
"Se riittää minulle", heillä ei ole Opettajaa, joka opettaisi heille
Jumalasta. Silloin he eivät tietenkään voi tulla tuntemaan Jumalaa
syvemmältä kuin pinnan raapaisulla. Ja jos nämä ihmiset sitten
pyrkivät opettamaan Jumalasta, siitä syntyy vain sekasotkua ja
sekaannusta. Vain Pyhä Henki voi viedä ihmisen syvemmille vesille
ja avata ihmisen ymmärryksen käsittämään Jumalaa.
Tässä ei siis ole kyse ihmisen älykkyydestä, että vain hyvin viisas ihminen
voisi tulla tuntemaan Jumalaa, ja tuntee Jumalan, mutta vähällä
älykkyydellä varustettu ihminen ei koskaan pääsisi tuntemaan Jumalaa
syvällisemmin. Todellisuus on ehkä päinvastainen. Monet suurella
älykkyydellä varustetut ihmiset eivät edes usko Jumalaan eivätkä
elä Hänen yhteydessään, puhumattakaan siitä, että heillä olisi Pyhä Henki.
Siksi he eivät koskaan pääse tuntemaan Jumalaa vaikka olisivat
professoreita koulutukseltaan. Ihmisen älykkyys ja viisaus ei riitä.
Täytyy olla Pyhä Henki. Tästä Raamattu kertoo selvästi. Se ei siis
ole minun eikä helluntailaisten mielipide.
Jeesus ylisti Isää, joka ilmoitti hengellisiä asioita lapsenmielisille
ihmisille. Ihmisen tulee uskoa ja ottaa vastaan Jumalan Sanan, sen ilmoitus,
niin kuin lapsi ottaa vastaan, ollenkaan epäilemättä. Sitten Jumala
voi alkaa ilmoittamaan itseään ihmiselle. Jumalan tunteminen alkaa siis
Sanan uskomisesta ja sen vastaan ottamisesta. Se on se ensimmäinen
ja tärkein asia. Sanassa ihminen ottaa vastaan Jumalan. Sitten Sana
tarjoaa Pyhää Henkeä Opettajaksi jokaiselle uskovalleen.
Ps. Minulla itselläni oli ennen vaikea ymmärtää Raamattua.
Vasta sitten kun olin uudestisyntynyt Sanasta ja Hengestä,
so. Jumalasta Jumalan lapseksi, ja saanut vielä Pyhän Hengen,
Sana aukeni. Olin siis täyttynyt Pyhällä Hengellä ja Jumala oli
tullut elämääni Sanassa ja Pyhässä Hengessä. Silloin vasta
Raamattu, sen Sana, alkoi elää ja Sana oli helposti ymmärrettävää
tekstiä. Aikaisemmin se oli vaikeaselkoista "sekavaa sepustusta",
jota en voinut käsittää.
Huomaa! Sana on Henki ja elämä. Jeesus on Sana ja elämä. Täytyy siis
olla Henki, Pelkkä Sana ei riitä sen oikein käsittämiseen ja Sanan
elävään voimaan. Sana ja Henki on yksi Jumala. Hän salaa itseänsä
monilta ihmisiltä vielä tänäkin päivänä. Ja näitä todisteita on tässäkin
ketjussa.
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Aivan kuin sala kirjoitusta sodan aikana, jotta vihollinen ei pääsisi niihin kiinni.<<<

Mvh J - KAsiat vain mutkistuvat. Miksi suomeen on käännetty suomenkielinen raamattu, jos sitä lukemalla ei asiat ratkea.
ennen ainakin uskovat sanoivat miten tulee lukea raamattua ja tutkia sitä ymmärryksellä.Selasin tätä sivustoa ja osa kirjoittajista sanovat miten raamatussa olevat asiat tulee ymmärtää ja ottaa sellaisenaan. Miksi toiset taas muuttelevat sanojen merkitystä? Miksi en saa ymmärtää ja uskoa Jeesusta Jumalan pojaksi, vaan toiset väittävät Jeesuksen Jumalaksi? Sen ymmärrän hyvin kun sanotaan Jeesusta Jumalan pojaksi. Aivan kuin minulla on myös poikia ja itse olen heidän isä.
miksi ei riitä näin yksinkertainen ymmärtäminen.
Joku sanoi, miten Jumala herätti Jeesuksen kuoleistakin. Ymmärrän tämän miten tuossakin on kaksi eri osaa.Jumala ja Jeesus.Raamatusta olen löytänyt monta kohtaa, jossa on Jumala ja Jeesus eri osissa.Tätä en kertakaikkiaan ymmärrä miten Jeesus voisi olla Jumala, koska on poika. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiat vain mutkistuvat. Miksi suomeen on käännetty suomenkielinen raamattu, jos sitä lukemalla ei asiat ratkea.
ennen ainakin uskovat sanoivat miten tulee lukea raamattua ja tutkia sitä ymmärryksellä.Selasin tätä sivustoa ja osa kirjoittajista sanovat miten raamatussa olevat asiat tulee ymmärtää ja ottaa sellaisenaan. Miksi toiset taas muuttelevat sanojen merkitystä? Miksi en saa ymmärtää ja uskoa Jeesusta Jumalan pojaksi, vaan toiset väittävät Jeesuksen Jumalaksi? Sen ymmärrän hyvin kun sanotaan Jeesusta Jumalan pojaksi. Aivan kuin minulla on myös poikia ja itse olen heidän isä.
miksi ei riitä näin yksinkertainen ymmärtäminen.
Joku sanoi, miten Jumala herätti Jeesuksen kuoleistakin. Ymmärrän tämän miten tuossakin on kaksi eri osaa.Jumala ja Jeesus.Raamatusta olen löytänyt monta kohtaa, jossa on Jumala ja Jeesus eri osissa.Tätä en kertakaikkiaan ymmärrä miten Jeesus voisi olla Jumala, koska on poika.Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.
Huomaa, että Jeesuksen jumaluuden kieltävät ihmiset,
tässäkin ketjussa, eivät usko, että Jeesuslapsi sikisi
Pyhästä Hengestä. He eivät usko sitä vaikka se on
selvästi Raamatussa kerrottu. Miksi he eivät usko?
Siksi koska se tarkoittaisi sitä, että Pyhä Henki on Jumala.
Ja koska he eivät usko, että Pyhä Henki on Jumala,
he eivät usko Jeesuslapsen siinneen Pyhästä Hengestä.
Ja koska he eivät usko, että Jeesuslapsi sikisi Jumalasta,
Pyhästä Hengestä, he eivät usko Jeesusta Jumalan Pojaksi.
Heidän julistamansa Jeesus on siis jonkun miehen poika,
ei Jumalan Poika ollenkaan vaikka he hämätäkseen tietämättömiä
väittävät uskovansa Jumalan Poikaan.
Näin he kieltävät Isän, Pyhän Hengen ja Pojan: Sanan.
Johanneksen mukaan he kieltävät Isän ja Pojan: Jumalan.
Heillä ei ole Johanneksen mukaan Jumalaa.
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiat vain mutkistuvat. Miksi suomeen on käännetty suomenkielinen raamattu, jos sitä lukemalla ei asiat ratkea.
ennen ainakin uskovat sanoivat miten tulee lukea raamattua ja tutkia sitä ymmärryksellä.Selasin tätä sivustoa ja osa kirjoittajista sanovat miten raamatussa olevat asiat tulee ymmärtää ja ottaa sellaisenaan. Miksi toiset taas muuttelevat sanojen merkitystä? Miksi en saa ymmärtää ja uskoa Jeesusta Jumalan pojaksi, vaan toiset väittävät Jeesuksen Jumalaksi? Sen ymmärrän hyvin kun sanotaan Jeesusta Jumalan pojaksi. Aivan kuin minulla on myös poikia ja itse olen heidän isä.
miksi ei riitä näin yksinkertainen ymmärtäminen.
Joku sanoi, miten Jumala herätti Jeesuksen kuoleistakin. Ymmärrän tämän miten tuossakin on kaksi eri osaa.Jumala ja Jeesus.Raamatusta olen löytänyt monta kohtaa, jossa on Jumala ja Jeesus eri osissa.Tätä en kertakaikkiaan ymmärrä miten Jeesus voisi olla Jumala, koska on poika.“Miksi en saa ymmärtää ja uskoa Jeesusta Jumalan pojaksi, vaan toiset väittävät Jeesuksen Jumalaksi?”
Ei pidä uskoa kaiken maailman uskotoivosia, pitää uskoa niin kuin Raamatussa käsketään uskomaan. Eksyttäjät palvelevat Saatanaa, valheen isää.
Johanneksen evankeliumi:
“Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31)
Siinä sanotaan että pitää uskoa Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika.
Ne jotka sanovat että pitää uskoa että Jeesus on Jumala valehtelevat vastoin Jumalan Sanaa joka on selvästi ilmaistu.
“Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.” (1 Joh 5:12) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.
Huomaa, että Jeesuksen jumaluuden kieltävät ihmiset,
tässäkin ketjussa, eivät usko, että Jeesuslapsi sikisi
Pyhästä Hengestä. He eivät usko sitä vaikka se on
selvästi Raamatussa kerrottu. Miksi he eivät usko?
Siksi koska se tarkoittaisi sitä, että Pyhä Henki on Jumala.
Ja koska he eivät usko, että Pyhä Henki on Jumala,
he eivät usko Jeesuslapsen siinneen Pyhästä Hengestä.
Ja koska he eivät usko, että Jeesuslapsi sikisi Jumalasta,
Pyhästä Hengestä, he eivät usko Jeesusta Jumalan Pojaksi.
Heidän julistamansa Jeesus on siis jonkun miehen poika,
ei Jumalan Poika ollenkaan vaikka he hämätäkseen tietämättömiä
väittävät uskovansa Jumalan Poikaan.
Näin he kieltävät Isän, Pyhän Hengen ja Pojan: Sanan.
Johanneksen mukaan he kieltävät Isän ja Pojan: Jumalan.
Heillä ei ole Johanneksen mukaan Jumalaa.
Mvh J - K>>>Tätä en kertakaikkiaan ymmärrä miten Jeesus voisi
olla Jumala, koska on poika.<<<
Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.
Sinä olet ihminen. Silloin poikasi on myös ihminen.
Jumala on Jumala. Silloin Jumalan Poika on Jumala.
Ja koska Jumalan Pojan äiti, synnyttäjä, on ihminen,
Jumalan Poika on myös ihminen. Jeesus on siis sekä
Jumala että ihminen.
Jeesus on Jumalan ja Ihmisen Poikana ihminen.
Ikuisuudessa Hän on Herra Jumala, Kaikkivaltias,
ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa ihmisenä (Ilm 22:1-4).
Onko tämä vaikea käsittää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Aivan kuin sala kirjoitusta sodan aikana, jotta vihollinen ei pääsisi niihin kiinni.<<<
Ehkä sinä voit käsittää sen, että Jumala on ihmisen ulottumattomissa, -
ellei Hän itse tule ja ilmoita itseään ihmiselle ja KERRO ihmiselle
kuka ja mikä Hän on, ja mikä on Hänen valtasuuruutensa ja herruutensa.
Jumala on salattu Jumala, Vapahtaja, joka salaa itsensä vihollisiltaan.
Tässä kohtaa olet raamatullisilla vesillä. Jumala ei ilmoita itseään
kaikille ihmisille.
Ihminen ei pääse tutkimaan Jumalaa ohi Jumalan itsensä. Eikö ole
täysin selvä ja ymärrettävä asia? Meidän täytyy siis saada Jumala
suostumaan tulemaaan meidän elämäämme, ja sitten vielä opettamaan
meitä itsestään. Muuten Jumalan tuntemisemme on pinnan raapaisua,
aivan niin kuin jos marinbiologi pääsisi tutkimaan ainoastaan veden
pintaa, eikä pääsisi senttiä syvemmälle. Hänen täytyy päästä pohjaan asti,
jotta hän voisi tutkia meren biologiaa.
Jumalan tuntemisesta puhuttaessa vain Jumala voi viedä meidät
"pohjaan asti" tutkimaan ja katselemaan Häntä sellaisena kuin Hän on.
Tässä siis astuu Jumala itse kuvioihin mukaan.
Jumala tulee ensin meidän elämäämme Jeesuksessa Kristuksessa.
Jeesus täytyy uskoa Herrakseen ja Vapahtajakseen. Ihmisen täytyy
ottaa Herra Jeesus Kristus vastaan uskossa Hänen suorittamaan
ristin sovitustyöhön meidän hyväksemme. Sitten Jeesus tarjoaa
meille Pyhää Henkeä Opettajaksi. Otammeko Hänet vastaan?
Tässä on se ratkaiseva kysymys. Ilman Pyhän Hengen antamaa
opetusta kukaan ei voi tulla tuntemaan Jumalaa. Vain Pyhä Henki
voi viedä meidät Jumalan tuntemiseen.
Koska monet kristityt eivät koskaan ota Pyhää Henkeä vastaan,
tyytyvät siihen, että ovat uskossa ja sanovat sydämessään:
"Se riittää minulle", heillä ei ole Opettajaa, joka opettaisi heille
Jumalasta. Silloin he eivät tietenkään voi tulla tuntemaan Jumalaa
syvemmältä kuin pinnan raapaisulla. Ja jos nämä ihmiset sitten
pyrkivät opettamaan Jumalasta, siitä syntyy vain sekasotkua ja
sekaannusta. Vain Pyhä Henki voi viedä ihmisen syvemmille vesille
ja avata ihmisen ymmärryksen käsittämään Jumalaa.
Tässä ei siis ole kyse ihmisen älykkyydestä, että vain hyvin viisas ihminen
voisi tulla tuntemaan Jumalaa, ja tuntee Jumalan, mutta vähällä
älykkyydellä varustettu ihminen ei koskaan pääsisi tuntemaan Jumalaa
syvällisemmin. Todellisuus on ehkä päinvastainen. Monet suurella
älykkyydellä varustetut ihmiset eivät edes usko Jumalaan eivätkä
elä Hänen yhteydessään, puhumattakaan siitä, että heillä olisi Pyhä Henki.
Siksi he eivät koskaan pääse tuntemaan Jumalaa vaikka olisivat
professoreita koulutukseltaan. Ihmisen älykkyys ja viisaus ei riitä.
Täytyy olla Pyhä Henki. Tästä Raamattu kertoo selvästi. Se ei siis
ole minun eikä helluntailaisten mielipide.
Jeesus ylisti Isää, joka ilmoitti hengellisiä asioita lapsenmielisille
ihmisille. Ihmisen tulee uskoa ja ottaa vastaan Jumalan Sanan, sen ilmoitus,
niin kuin lapsi ottaa vastaan, ollenkaan epäilemättä. Sitten Jumala
voi alkaa ilmoittamaan itseään ihmiselle. Jumalan tunteminen alkaa siis
Sanan uskomisesta ja sen vastaan ottamisesta. Se on se ensimmäinen
ja tärkein asia. Sanassa ihminen ottaa vastaan Jumalan. Sitten Sana
tarjoaa Pyhää Henkeä Opettajaksi jokaiselle uskovalleen.
Ps. Minulla itselläni oli ennen vaikea ymmärtää Raamattua.
Vasta sitten kun olin uudestisyntynyt Sanasta ja Hengestä,
so. Jumalasta Jumalan lapseksi, ja saanut vielä Pyhän Hengen,
Sana aukeni. Olin siis täyttynyt Pyhällä Hengellä ja Jumala oli
tullut elämääni Sanassa ja Pyhässä Hengessä. Silloin vasta
Raamattu, sen Sana, alkoi elää ja Sana oli helposti ymmärrettävää
tekstiä. Aikaisemmin se oli vaikeaselkoista "sekavaa sepustusta",
jota en voinut käsittää.
Huomaa! Sana on Henki ja elämä. Jeesus on Sana ja elämä. Täytyy siis
olla Henki, Pelkkä Sana ei riitä sen oikein käsittämiseen ja Sanan
elävään voimaan. Sana ja Henki on yksi Jumala. Hän salaa itseänsä
monilta ihmisiltä vielä tänäkin päivänä. Ja näitä todisteita on tässäkin
ketjussa.
Mvh J - K"Pelkkä Sana ei riitä sen oikein käsittämiseen"
Apostoli Paavalin mukaan riittää:
"Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän" (2 Kor 1:13)
Joillekin "henki" antaa sanoille ihan uuden merkityksen, mutta se "henki" ei ole Pyhä Henki. Pyhä Henki on Totuuden Henki. Mikään valhe ei ole totuudesta. (1 Joh 2:21)
Niillä joilla ei ole Jumalaa ei ole Jumalan Henkeä.
Kaikki mitä he sanovat "hengeksi" on heidän oman päänsä kuvitelmia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiat vain mutkistuvat. Miksi suomeen on käännetty suomenkielinen raamattu, jos sitä lukemalla ei asiat ratkea.
ennen ainakin uskovat sanoivat miten tulee lukea raamattua ja tutkia sitä ymmärryksellä.Selasin tätä sivustoa ja osa kirjoittajista sanovat miten raamatussa olevat asiat tulee ymmärtää ja ottaa sellaisenaan. Miksi toiset taas muuttelevat sanojen merkitystä? Miksi en saa ymmärtää ja uskoa Jeesusta Jumalan pojaksi, vaan toiset väittävät Jeesuksen Jumalaksi? Sen ymmärrän hyvin kun sanotaan Jeesusta Jumalan pojaksi. Aivan kuin minulla on myös poikia ja itse olen heidän isä.
miksi ei riitä näin yksinkertainen ymmärtäminen.
Joku sanoi, miten Jumala herätti Jeesuksen kuoleistakin. Ymmärrän tämän miten tuossakin on kaksi eri osaa.Jumala ja Jeesus.Raamatusta olen löytänyt monta kohtaa, jossa on Jumala ja Jeesus eri osissa.Tätä en kertakaikkiaan ymmärrä miten Jeesus voisi olla Jumala, koska on poika.>>>Joku sanoi, miten Jumala herätti Jeesuksen kuoleistakin.
Ymmärrän tämän miten tuossakin on kaksi eri osaa. Jumala ja Jeesus.<<<
Raamattu todistaa Jumalan herättäneen Jeesuksen kuolleista.
Sama Raamattu todistaa Jeesuksen omilla Sanoilla, Jeesuksen
herättäneen itsensä kuolleista. Ristiriitako? Ei ollenkaan.
Olen pohtinut tätä asiaa seuraavasti:
JEESUS ITSE VAI JUMALA HERÄTTI JEESUKSEN KUOLLEISTA?
Jeesus sanoo Joh 2:19-21 "Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä". Jakeessa 21 sanotaan, että Hän puhui ruumiinsa temppelistä. Hän siis profetoi ylösnousemuksestaan. ”Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni ottaakseni sen takaisin. Kukaan ei sitä minulta ota, vaan minä annan sen itse. Minulla on valta antaa se, ja minulla on valta ottaa se takaisin” (Joh 10:17-18).
Jeesus sanoi siis herättävänsä itse itsensä kuolleista. Voimme kuitenkin lukea Raamatusta, että Jumala herätti Hänet kuolleista (Ap.t 4:10, 13:30). Ristiriitako? Ei suinkaan! Jumala on kolmessa persoonassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme ovat yhtä. "Hän, Jeesus Kristus, on tullut veden ja veren kautta - ei ainoastaan vedessä vaan vedessä ja veressä. Ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus. On kolme todistajaa: Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme pitävät yhtä" (1 Joh 5:6-8).
Pyhä Henki meni siis kalliohautaan ja herätti Jeesuksen kuolleen ihmisruumiin kuolleista (Room 8:11). Pyhä Henki on Jeesuksen Kristuksen Henki (Room 8:9-11, Joh 11:25). Siksi Jeesus voi sanoa: ”Minä pystytän sen kolmessa päivässä.” Kukaan ihminen ei kykene herättämään itseään kuolleista. Siihen kykenee vain Jumala. Sen Hän teki kun Hän, Jeesuksen (ja) Kristuksen Henki, Pyhä Henki, herätti Jeesuksen kuolleista. Silloin toteutui Jeesuksen Sana: "Minä pystytän sen kolmessa päivässä". "
Tämä teksti on lainaus kotisivuni tekstistä https://www.jumala-kanssamme.se/439644965 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ymmärrä yllä olevaa kirjoitustasi. Opeta mitä siinä on. Eikös ihmisen tule ensin ymmrtää mitä asiaa uskoa? Lienekö enää luonnollinen ihmiknenkään kun en ymmärrä sairastumisiini liittyen.
>>>Lienekö enää luonnollinen ihmiknenkään kun en ymmärrä
sairastumisiini liittyen.<<<
Sinä tarvitset ensin uskoon tulon, mikäli et ole vielä uskossa.
Sinä tarvitset siis syntyä uudesti Jumalan lapseksi.
Sitten sinä tarvitset Jumalan Opettajaksesi. Hän avaa
sinun heikon ymmärryksesi käsittämään Raamatun Kirjoituksia.
Ilman uudestisyntymistä, uskoon tuloa, ja ilman Pyhää Henkeä
sinä et voi käsittää näitä hengellisiä asioita. Ei niitä käsitä
kukaan muukaan ilman Pyhää Henkeä. Et siis ole ketään toista
tyhmenpi. Pyhän Hengen Opettajaksi voi saada vain uskoon tullut
ihminen.
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Tätä en kertakaikkiaan ymmärrä miten Jeesus voisi
olla Jumala, koska on poika.<<<
Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.
Sinä olet ihminen. Silloin poikasi on myös ihminen.
Jumala on Jumala. Silloin Jumalan Poika on Jumala.
Ja koska Jumalan Pojan äiti, synnyttäjä, on ihminen,
Jumalan Poika on myös ihminen. Jeesus on siis sekä
Jumala että ihminen.
Jeesus on Jumalan ja Ihmisen Poikana ihminen.
Ikuisuudessa Hän on Herra Jumala, Kaikkivaltias,
ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa ihmisenä (Ilm 22:1-4).
Onko tämä vaikea käsittää?"Jumalan Poika tarkoittaa....."
Juuri näin toimii eksytys: "Jumalan Poika tarkoittaa" jotain muuta kuin Jumalan Poikaa.
Muutamien kiemuroiden kautta Jumalan Poika onkin sitten Jumala itse.
"Jeesus on siis sekä Jumala että ihminen."
Raamatun mukaan välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä on "ihminen Kristus Jeesus", ei sanota että "Jumala ja ihminen Kristus Jeesus".
"Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus." (1 Tim 2:5) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Miksi en saa ymmärtää ja uskoa Jeesusta Jumalan pojaksi, vaan toiset väittävät Jeesuksen Jumalaksi?”
Ei pidä uskoa kaiken maailman uskotoivosia, pitää uskoa niin kuin Raamatussa käsketään uskomaan. Eksyttäjät palvelevat Saatanaa, valheen isää.
Johanneksen evankeliumi:
“Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31)
Siinä sanotaan että pitää uskoa Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika.
Ne jotka sanovat että pitää uskoa että Jeesus on Jumala valehtelevat vastoin Jumalan Sanaa joka on selvästi ilmaistu.
“Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.” (1 Joh 5:12)Jotenkin ajattelen raamattua samalla tavalla kuin sinä. jos Jumala haluaa tiedottaa jotain asiaa ihmiselle, niin ajattelen sen tekevän ihmisen kielellä. Käyttää sellaisia muotoja joita ihmiset käyttävät arjessa asioidessaan.
Ajattelen nyt näin. ihmiset joka paikassa maailmaa ymmärtävät kuka on isä ja tämän poika. Ymmärrän, miten tätä suhdetta Jumala myös käyttää sanoessaan Jeesusta pojakseen.Ihmisen pitänee näin ymmärtää ja uskoa myös Jumalan ja Jeesuksen suhde. Isä ja poika.
Minulle on täyttä hepreaa, ja käsittämätön asia miksi Jeesus olisi Jumala, jos Jumala ilmoittaa Jeesuksen pojakseen.
Jotenkin olen heti kärryillä muutaman kirjoittajan kanssa, mutta toisten kirjoituksista en saa mitään tolkkua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Tätä en kertakaikkiaan ymmärrä miten Jeesus voisi
olla Jumala, koska on poika.<<<
Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.
Sinä olet ihminen. Silloin poikasi on myös ihminen.
Jumala on Jumala. Silloin Jumalan Poika on Jumala.
Ja koska Jumalan Pojan äiti, synnyttäjä, on ihminen,
Jumalan Poika on myös ihminen. Jeesus on siis sekä
Jumala että ihminen.
Jeesus on Jumalan ja Ihmisen Poikana ihminen.
Ikuisuudessa Hän on Herra Jumala, Kaikkivaltias,
ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa ihmisenä (Ilm 22:1-4).
Onko tämä vaikea käsittää?En alkuunkaan käsitä ja yhdistä ja ymmärrä. Jos Jumala ilmoittaa Jeesuksen pojakseen, niin ymmärtäen Jumala on juuri isä. Eikös Jumala ilmoita asioitaan samalla kielellä kuin ihmiset puhuvat keskenään.
Minun poikieni isä olen minä. sanot, jos minä olen ihminen, niin poikanikin on ihminen, mutta tuohan on jo eri asia ja ei kuvaa Jumalan sanotaa Jeesuksesta. Jeesushan on Jumalan poika.
Kyllä kait Jumala ilmoittaisi asian tarkasti ja minäkin silloin ymmärtäisin, jos Jeesus poika olisikin isä Jumala. On kyllä sekamelskaa koko asia.Eikös vielä ortodoksit puhu mariaa Jumalan äitinä eli on vielä hurjempaa ajattelua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Lienekö enää luonnollinen ihmiknenkään kun en ymmärrä
sairastumisiini liittyen.<<<
Sinä tarvitset ensin uskoon tulon, mikäli et ole vielä uskossa.
Sinä tarvitset siis syntyä uudesti Jumalan lapseksi.
Sitten sinä tarvitset Jumalan Opettajaksesi. Hän avaa
sinun heikon ymmärryksesi käsittämään Raamatun Kirjoituksia.
Ilman uudestisyntymistä, uskoon tuloa, ja ilman Pyhää Henkeä
sinä et voi käsittää näitä hengellisiä asioita. Ei niitä käsitä
kukaan muukaan ilman Pyhää Henkeä. Et siis ole ketään toista
tyhmenpi. Pyhän Hengen Opettajaksi voi saada vain uskoon tullut
ihminen.
Mvh J - KPitäähän minun ensiksi ymmrtää asia mihin uskoa. Voiko edes ihminen uskoa jos ei ymmärrä mihin pitäisi uskoa ja mitä.
Jos lähettäisin sinulle tyhjän kirjekuoren ja sinun pitäisi uskoa, niin eikö olisi hassu tilanne. Tai joku kirjoittaisi minulle Kiinan kielellä kirjeen ja sanoisi uskotko. En ymmärtäisi sanaakaan ja uskoa pitäisi.
Muutamat täälä kirjoittaa joiden kirjoituksista olen jo jyvällä. Ymmärän niitä. Tuovat raamattua esille selkokielellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala on ilmoittanut olevansa Sana ja Henki.
Jumala on ilmoittanut, että Hän tuli ihmiseksi.
Ihmisenä Hän on Jumalan Poika.
Nämä ilmoitukset ovat selvästi luettavissa Raamatussa.
Jumala on siis ilmoittanut itsensä meille ihmisille
Raamatun Sanassa, jossa Hän kertoo itsestään.
Ihminen saa tietoa Hänestä uskomalla Raamatun Sanan ja
ottamalla Sanan sydämeensä.
Koska kaikki ihmiset eivät usko kaikkea, mitä Raamatussa
lukee, eivät ota Sanaa vastaan, he eivät saa tietoa Jumalasta
koska Hän on ilmoittanut ja ilmoittaa itseään Sanassa uskon
kautta Sanaan. Usko Sanaan ja Sanan vastaan ottaminen on
siis edellytys Jumalan tuntemiselle.
Lähdetäänkö etsimään Sanasta Jumalan ilmoitusta itsestään?
https://www.jumala-kanssamme.se/440034901"Jumala on ilmoittanut olevansa Sana ja Henki."
Ei ole ilmoittanut.
"Jumala on ilmoittanut, että Hän tuli ihmiseksi."
Ei ole ilmoittanut.
Raamattu sanoo Jumalasta:
"Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen." (1 Tim 6:16) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Jumala on ilmoittanut olevansa Sana ja Henki.”
Kerro miten sait tuon ilmoituksen.
Saitko kultaiset taulut joissa luki että “Jumala on Sana ja Henki” vai tuliko enkeli ja kertoi että “Jumala on Sana ja Henki”.
Koska olet keksinyt uuden uskonnon sinun pitäisi patentoida lause “Jumala on Sana ja Henki”.
Nyt joku toinen voi varastaa sinun uskontosi jonka olet itse keksinyt.>>>Nyt joku toinen voi varastaa sinun uskontosi jonka olet itse keksinyt.<<<
Toivotavasti niin käy!
Kuulin tässä joku aika sitten seuraavan tapauksen:
Eräs henkilö oli tehnyt kevätsiivousta ja tyhjentänyt varastoistaan
tavaroita, joista hännyt tahtoi päästä erilleen. Hän ajatteli vievänsä
tavarat kierrätyskeskukseen. Mutta sitten hän ajatteli, että se olisi
vaivalloista ja ehkä turhaa. Ehkä tavaroista pääsee helpommin.
Niin hän päätti tehdä näin:
Hän pani tavaroihin hintalaput mitä ne maksaa.
Sitten hän asetti ne tien laitaan tontin viereen.
Hintalaput ja kyltti "Myydään" olivat selvästi isoilla
numeroilla, jotta ohikulkijat huomaavat, että tässä on
nyt arvokasta tavaraa myytävänä.
Muutaman vuorokauden kuluttua monet tavarat olivat
hävinneet, ne oli varastetut. Näin hän pääsi tavaroistaan
tarvitsematta viedä niitä kierrätykseen.
Minä kuitenkin olen "vienyt tavarani kierrätykseen" nettiin.
Toivon, että joku "varastaa" ne ihan rehellisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotenkin ajattelen raamattua samalla tavalla kuin sinä. jos Jumala haluaa tiedottaa jotain asiaa ihmiselle, niin ajattelen sen tekevän ihmisen kielellä. Käyttää sellaisia muotoja joita ihmiset käyttävät arjessa asioidessaan.
Ajattelen nyt näin. ihmiset joka paikassa maailmaa ymmärtävät kuka on isä ja tämän poika. Ymmärrän, miten tätä suhdetta Jumala myös käyttää sanoessaan Jeesusta pojakseen.Ihmisen pitänee näin ymmärtää ja uskoa myös Jumalan ja Jeesuksen suhde. Isä ja poika.
Minulle on täyttä hepreaa, ja käsittämätön asia miksi Jeesus olisi Jumala, jos Jumala ilmoittaa Jeesuksen pojakseen.
Jotenkin olen heti kärryillä muutaman kirjoittajan kanssa, mutta toisten kirjoituksista en saa mitään tolkkua.>>>Jotenkin olen heti kärryillä muutaman kirjoittajan kanssa,
mutta toisten kirjoituksista en saa mitään tolkkua.<<<
Tuntuisi siltä, että hengellisen ihmisen hengellisestä tekstistä sinä et saa mitään tolkkua
mutta luonnollisen ihmisen ihmisjärkeen perustuvaa tekstiä sinä käsität koska siihen ei tarvita Jumalaa selittämään ja opettamaan.
1 Kor 2:1 Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. ja minun puheeni ja saarnani EI OLLUT kiehtovia VIISAUDEN SANOJA , vaan HENGEN ja voiman OSOITTAMISTA, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan. ME PUHUMME SALATTUA JUMALAN VIISAUTTA, sitä kätkettyä.
Sen Jumala on ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Mutta MEILLE JUMALA ON SEN ILMOITTANUT Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin 11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
2:12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen HENGEN, joka on JUMALASTA , ETTÄ TIETÄISIMME , mitä Jumala on meille lahjoittanut;
2:13 ja siitä me myös puhumme, EMME INHIMILLISEN VIISAUDEN OPETTAMILLA SANOILLA, VAAN HENGEN OPETTAMILLA, vaan Hengen opettamilla, SELITTÄEN HENGELLISET HENGELLISESTI.
2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Jotenkin olen heti kärryillä muutaman kirjoittajan kanssa,
mutta toisten kirjoituksista en saa mitään tolkkua.<<<
Tuntuisi siltä, että hengellisen ihmisen hengellisestä tekstistä sinä et saa mitään tolkkua
mutta luonnollisen ihmisen ihmisjärkeen perustuvaa tekstiä sinä käsität koska siihen ei tarvita Jumalaa selittämään ja opettamaan.
1 Kor 2:1 Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. ja minun puheeni ja saarnani EI OLLUT kiehtovia VIISAUDEN SANOJA , vaan HENGEN ja voiman OSOITTAMISTA, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan. ME PUHUMME SALATTUA JUMALAN VIISAUTTA, sitä kätkettyä.
Sen Jumala on ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Mutta MEILLE JUMALA ON SEN ILMOITTANUT Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin 11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
2:12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen HENGEN, joka on JUMALASTA , ETTÄ TIETÄISIMME , mitä Jumala on meille lahjoittanut;
2:13 ja siitä me myös puhumme, EMME INHIMILLISEN VIISAUDEN OPETTAMILLA SANOILLA, VAAN HENGEN OPETTAMILLA, vaan Hengen opettamilla, SELITTÄEN HENGELLISET HENGELLISESTI.
2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.Tietänet jo ilman kirjoittamistani miten kolminaisuusoppia kutsutaan mm sanalla mysteeri.Sitä ei totisesti ihminen ymmärrä. Edes sen opettajat. Katolilaiset opettajat ovat ottaneet tämän kehumisen aiheeksi.
Taas Raamatussa Jumala ilmoittaa ettei hullukaan eksy Jumalan tieltä.
Epäuskoinen ihminen ei ota vastaan sitä mikä Jumalan on "onko Jumala todella ilmoittanut näin" ja siten muuttaa selket ilmoitkset mysteereiksi ja kehuu miten ne pitää tutkia Hengellisesti. Tämä henki siis muuttaa ilmoitusta ja tekee siitä mysterin.
Kyseinen ihminen on ihan oikeilla jäljillä eli ensin pitää ilmoitus ymmärtää. Tosin Raamatussa on myös vaikeasti ymmärrettäviä alueita vaikka ymmärtäisi sanojen sisällön.Lause siis muodostaa käsitteen, jota ihmisen on vaikea ymmärtää. Paavalikin huomioi tämän,mutta tämä on jo eri asia.
Kolminaisuus on mysteeri ja siksi tämä henkiö ei ymmärrä, koska sitä ei ymmärrä edes opettajat. Taas hän ymmärtää selkeän ilmoituksen, jos sitä ei aleta kopeloimaan.
- Anonyymi
Hei,
minä en usko tuossa kirjaamisiisi jakeihin, koska nuo ovat katolista oppia, joka on ihmisoppia kolmiyhteisestä Jumalasta.
Kirjatut jakeet.
Joh. 1: 1-3, 14..Joh. 10:36 ja Joh. 20:31.
Nuo kirjatut jakeet perustuvat allegoriseen raamatuntulkintaan, että Jumalan Poika on Sana. Tuo tulkintatapa alkoi kreikkalasien kirkkomiehen Klemens Aleksandrialaisen aikana n. 150-215 jKr. Tuota mielikuvitusajatusta jatkokehittelivät Origenes, Eusebios, Athaniois jne. Latinalaisen kirkkomiehen Tertullianuksen osuus oli suuri, kun määriteltiin Jumala yhdeksi persoonaksi ja kolminaisuudeksi.
Tuossa kehittelyssä ja määrittelyssä ei ole mitään osaa Israelin Jumalalla, Vanhan ja Uuden liiton Jumalalla, eikä ihminen Jeesuksella eikä Profeetoillla eikä Apostoleilla! Tuo on täysin ihmisoppia ja valheoppia, jota täällä suomi24 keskusteluissa tuovat julki saviseutulainen ja Usko Toivonen ja muutama muu heppu.
Älkää seuratko noita heppuja, karttakaa heitä kaikessa! Heidän oppinsa on pahan jumalan oppia.
Joten koeta nyt hyvä komentoija jo herätä ja unohtaa nuo jakeet, jotka ovat katolista valhetta.- Anonyymi
Johanneksen evankeliumi, on kirjoitettu ennen mainisemaasi: 'kirkkomiehen Klemens Aleksandrialaisen aikaa'.
Oliko Johannes yhtä kuin Klemes Aleksandrialainen?
Tai mitä epäselvää ja mitä kirkonmiehen kehittelmään Raamatun Sanassa on: Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala...
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Sana oli Jumala
Sana tuli juutalaisten tykö.
Sana oli Poika.
- Anonyymi
Hei Teille,
Jumalan opin mukaan sana on sana, joka Hänen suustansa lähtee...
Jes. 55:11 "niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin."
Hän lähettä sanan ja alkaa taoahtua...mutta ei lähetä Poikaa,joka on katolinen valhe.
Ei ole Poika-persoonaa olemassa, koska se on valhe.
Tuota sanaa on selvitelty useissa kohdisa Vanhassa ja Uudessa Testamentissa ja milloinkaan ei ole kyse Jumalasta..Sana-jumalasta ja Jumalan Poika-persoonasta!
Tuo Jumalan oppi osoittaa ..todistaa Joh. 1:1-3 14 jne katoliseksi valheeksi.
Nuo Johanneksen evankeliumin jakeet ja lukuisat muuta valhejakeet ei ole Johanneksen kirjoittamaa koska Johannes on Jumalan oppiin uskova, hänellä on apostolinen usko.
Johanneksen nimissä on tehty asiakirjaväärennös.
Aamen.- Anonyymi
No niin, nythän sinä pääsit kunnon vauhtiin Raamatun runtelemisessasi.
Käytännössä hylkäsit Uuden Testamentin kirjoitukset.
Uusi testamentti juuri kertoo siitä kuinka Jumala lähetti ainoan Poikansa pelastamaan maailmaa.
4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
( Gal 4)
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
( 1Kor 1)
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin, nythän sinä pääsit kunnon vauhtiin Raamatun runtelemisessasi.
Käytännössä hylkäsit Uuden Testamentin kirjoitukset.
Uusi testamentti juuri kertoo siitä kuinka Jumala lähetti ainoan Poikansa pelastamaan maailmaa.
4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
( Gal 4)
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
( 1Kor 1)
Usko ToivonenHei,
Sinä UT olet yksi suomi24 keskustelujen syntilingoista.... oikeen linkojen linko.
Paavali sanoisi Sinua kirotuksi.
Jumalan poika on aivan eri asia kuin Jumalan Poika!
Jumalan opin mukaan Jeesus on ihminen, Herra, Kristus ja Jumalan poika! Ei yhtään mitään muuta.
Katoliset ovat Jumalan oppiin lisänneet ja tehneet Jeesuksesta Jumalan Pojan ja Ylipapin!
Sinulla on kaiken edm. lisäksi kirjoitetun ja lukemasi tekstin ymmärrys olematon.
Varokaa noita pahan jumalan juoksupoikia ja heppuja kuten Ut, saviseutulainen ja eräät muut heput!

Aamen.Eihän se paljoa vaadi ihmiseltä kirjoittaa, mitä edellä kirjoitit.
Se on hyvin tavanomaista lihallisuudesta kumpuavalle toiminnalle.
Jumalan oppi on Jumalan oppi, se ei ole ihmisen määriteltävissä, kuten esität.
Sinun oppisi sen sijaan on sinun itse luomasi oppi, jota käsittelet oman tahtosi mukaan.
Ja sille sitten aamentelet.
Mutta ei se joka itseään suosittelee ole koetuksen kestävä.
18 Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee. ( 2Kor 10)
Syntisiähän me toki kaikki olemme, minä mukaan lukien, mutta juuri sen vuoksi Herra Jeesus on tullut maailmaan, pelastaakseen syntisiä.
15. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
( 1Tim 1)
28 Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.
( Apt 20)
Usko Toivonen - Anonyymi
Aamen, tarkoittaa totisesti, totuutta.
Raamatun ilmoituksen mukaan Herra Jeesus on Aamen, Totinen, Totuus.
Ja Hän sanookin usein, Totisesti, Totisesti, minä ... eli Aamen, Aamen, minä sanon sinulle/teille.
Kuinka uskallat käyttää totuuden leimaa omille kirjoituksillesi.
Sillä Raamatun ilmoituksen mukaan Totuus on liitetty vain Isään, Poikaan, Pyhään Henkeen.

Usko ToivonenUsko Toivosen Raamatussa lukee että jokainen ihminen on valhettelija.
Koska Usko Toivonen on ihminen niin hän on valhettelija.
Ei pidä uskoa mitään mitä Usko Toivonen sanoo, kaikki on valhetta alusta loppuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko Toivosen Raamatussa lukee että jokainen ihminen on valhettelija.
Koska Usko Toivonen on ihminen niin hän on valhettelija.
Ei pidä uskoa mitään mitä Usko Toivonen sanoo, kaikki on valhetta alusta loppuun.Toki käyttämässäni Raamatunkäännöksenä lukee, että jokainen ihminen on valetelija.
Ja väitän, että lukee myös sinun käyttämässäsi Raamatussa.
4. Pois se! Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija, niinkuin kirjoitettu on: "Että sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun sinun kanssasi oikeutta käydään".
( Room 3)
Ja todellakin Totuus, Totinen, on liitetty Raamatun ilmoituksessa vain Isään,Poikaan, Pyhään Henkeen.
Isä on Totuus, Jeesus, Jumaan Poika on Totuus, Pyhä Henki on Totuus.
Vain Jumala on Totinen, Totuus.
Senpä vuoksi ihmisopit pohjautuvat valheeseen, koska ne tarkoitushakuisesti käyttävät Raamatunilmoitustakin oppinsa ( lue valheopin ) puitteiden rakentamiseen.
Opit tulee peilata Jumalan sanaan, Raamtun ilmoitukseen.
Kirjoitin aiemmin:
Minä uskon Evankeliumin ilmoitusta.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
( Joh 20)
Eikä myöskään tuo Joh 10:36 ole uskoani vastaan.
Mutta uskotko sinä Johanneksen evankeliumin 1. luvun ilmoituksen?
Tähän et vastannut, kysyn mikset?
Onko Raamatun ilmoitus tältä osin vastoin oppiasi, jonka vuoksi et voi vastata kysymykseeni rehellisesti?
Uskotko sinä tuon Johanneksen 1. luvun ilmoituksen?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki käyttämässäni Raamatunkäännöksenä lukee, että jokainen ihminen on valetelija.

Usko ToivonenTähän et vastannut, kysyn mikset?
Syy on siinä että Johanneksen evankeliumin alkua (Joh 1:1) käytetään sen todistamiseen että “Jeesus on Jumala” vaikka siinä lukee että “Sana oli Jumala”.
Kysymys on siis sama kuin että uskotko sinä että Jeesus on Jumala.
En usko että Jeesus on Jumala.
Jeesus itse sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36) ja Jumala todistaa Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Uskon Jeesuksen sanan ja Jumalan todistuksen Pojastaan.
Johanneksen evankeliumissa Jeesus todistaa Jumalan olevan yksi ja ainoa kahteen kertaan (Joh 5:44 Joh 17:3)
Minä uskon Jeesuksen ilmoittamaan Jumalaan, joka on yksi ja ainoa, ketään toista ei ole.
Kysymykseen lain tärkeimmästä käskystä Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa.” (Markus 12:29)
“Niin kirjanoppinut sanoi hänelle: "Oikein sanoit, opettaja, totuuden mukaan, että yksi hän on, ja ettei ketään muuta ole, paitsi hän” (Markus 12:32)
Jumala itse sanoo: “Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole.” (Jesaja 45:22)
Ei Jumalan Sana todista Jumalaa vastaan.
Jos joku toinen olisi Jumala kuin JHVH (Herra) niin Jumala olisi valehdellut sanoessaan olevansa ainoa, samoin olisi Jeesus valehdellut todistaessaan että Jumala on yksi ja ainoa.
Jesajan kirjan luvuissa 42-46 Jumala sanoo olevansa ainoa useampaan kertaan.
“Jeesus on Jumala” uskovainen tekee Jumalasta valehtelijan.
Usko Toivonen saa uskoa että “Jeesus on Jumala” ja että se lukee Raamatussa (Joh 1:1), sille en minä mitään voi.
Usko Toivosen tulee vaan tietää että “Jeesus on Jumala” uskolla hän kieltää sekä Jumalan että Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen. - Anonyymi

Usko Toivosen tulee vaan tietää että “Jeesus on Jumala” uskolla hän kieltää sekä Jumalan että Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen.Niin, Sana joka oli Jumala, tuli lihaksi.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Eikö Raamattu tässä ilmoita, että Sana joka oli Jumala, tuli lihaksi?
Kielätkö sinä tuon Raamatun ilmoituksen, tai haluatko vain unohtaa sen.
Tuliko Sana, joka oli Jumala, lihaksi, vai eikö tullut?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, Sana joka oli Jumala, tuli lihaksi.

Usko Toivonen“Eikö Raamattu tässä ilmoita, että Sana joka oli Jumala, tuli lihaksi?”
Usko Toivonen tekee kysymyksiä omasta väärästä uskostaan lähtien tarkoituksena niillä todistaa se että “Jeesus on Jumala”. Ei semmoisiin kompakysymyksiin kannata vastata.
Pitää muistaa mitä “lihaan tullut Sana joka oli Jumala” tarkoittaa Usko Toivosen opissa.
Se tarkoittaa sitä että Jeesus ei ole ihminen vaan Jumala.
Jumalan Sanan mukaan välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä on ihminen Kristus Jeesus.
“Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.” (1 Tim 2:5)
Tämä on harhaoppia Usko Toivoselle ja muille "kristityille".
Syntien sovitus tapahtui ihmisessä, mutta sekin on harhaoppia ”Jeesus on Jumala” uskovaisille.
“Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin” (Room 8:3)
“Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi.” (Room 5:15)
“Jeesus on Jumala” uskovaiset ovat Jumalan Pojan kieltäjiä ja Raamatun kieroon vääntäjiä (2 Piet 3:16) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Eikö Raamattu tässä ilmoita, että Sana joka oli Jumala, tuli lihaksi?”
Usko Toivonen tekee kysymyksiä omasta väärästä uskostaan lähtien tarkoituksena niillä todistaa se että “Jeesus on Jumala”. Ei semmoisiin kompakysymyksiin kannata vastata.
Pitää muistaa mitä “lihaan tullut Sana joka oli Jumala” tarkoittaa Usko Toivosen opissa.
Se tarkoittaa sitä että Jeesus ei ole ihminen vaan Jumala.
Jumalan Sanan mukaan välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä on ihminen Kristus Jeesus.
“Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.” (1 Tim 2:5)
Tämä on harhaoppia Usko Toivoselle ja muille "kristityille".
Syntien sovitus tapahtui ihmisessä, mutta sekin on harhaoppia ”Jeesus on Jumala” uskovaisille.
“Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin” (Room 8:3)
“Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi.” (Room 5:15)
“Jeesus on Jumala” uskovaiset ovat Jumalan Pojan kieltäjiä ja Raamatun kieroon vääntäjiä (2 Piet 3:16)>> Pitää muistaa mitä “lihaan tullut Sana joka oli Jumala” tarkoittaa Usko Toivosen opissa.
Se tarkoittaa sitä että Jeesus ei ole ihminen vaan Jumala. >>
Nyt annat väärän todistuksen. Ns. panet sanoja toisten suuhun.
Muistanet, että olemme keskustelleet Jeesuksen itse todistaneen olevansa Ihmisen Poika, Jumalan Poika.
Ja huomaatko, että sanot Raamatun ilmoitksessa olevan kompan.
Kysymys on nyt siitä, että lukeeko Raamatussasi näin:?
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Lukeeko Raamatussasi näin?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Pitää muistaa mitä “lihaan tullut Sana joka oli Jumala” tarkoittaa Usko Toivosen opissa.
Se tarkoittaa sitä että Jeesus ei ole ihminen vaan Jumala. >>
Nyt annat väärän todistuksen. Ns. panet sanoja toisten suuhun.
Muistanet, että olemme keskustelleet Jeesuksen itse todistaneen olevansa Ihmisen Poika, Jumalan Poika.
Ja huomaatko, että sanot Raamatun ilmoitksessa olevan kompan.
Kysymys on nyt siitä, että lukeeko Raamatussasi näin:?
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Lukeeko Raamatussasi näin?
Usko Toivonen“Se tarkoittaa sitä että Jeesus ei ole ihminen vaan Jumala”
Tuo on lopputulema Usko Toivosen opissa. Siihen päädytään erinäisten selitysten avulla. Yksi selitys on se että Jeesus on Totuus, ja koska Usko Toivosen Raamatussa lukee että jokainen ihminen on valhettelija niin Jeesuksen täytyy olla Jumala, ihmisenä hän ei voisi olla Totuus. Usko Toivosen opissa ihminen Kristus Jeesus on valhettelija.
Raamattua väännetään kieroon sen todistamiseksi että Jeesus ei ole Jumalan Poika niin kuin hän itse sanoo olevansa (Joh 10:36), vaan on Jumala itse.
“Muistanet, että olemme keskustelleet Jeesuksen itse todistaneen olevansa Ihmisen Poika, Jumalan Poika.”
Siihen mitä Raamatussa lukee näennäisesti uskotaan, Raamattua kieroon vääntämällä asiat sitten selitetään muuksi kuin mitä kirjoituksissa lukee.
Usko Toivonen on kieroutunut ja tekee syntiä, ei hänen kanssaan kannata keskustella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Se tarkoittaa sitä että Jeesus ei ole ihminen vaan Jumala”
Tuo on lopputulema Usko Toivosen opissa. Siihen päädytään erinäisten selitysten avulla. Yksi selitys on se että Jeesus on Totuus, ja koska Usko Toivosen Raamatussa lukee että jokainen ihminen on valhettelija niin Jeesuksen täytyy olla Jumala, ihmisenä hän ei voisi olla Totuus. Usko Toivosen opissa ihminen Kristus Jeesus on valhettelija.
Raamattua väännetään kieroon sen todistamiseksi että Jeesus ei ole Jumalan Poika niin kuin hän itse sanoo olevansa (Joh 10:36), vaan on Jumala itse.
“Muistanet, että olemme keskustelleet Jeesuksen itse todistaneen olevansa Ihmisen Poika, Jumalan Poika.”
Siihen mitä Raamatussa lukee näennäisesti uskotaan, Raamattua kieroon vääntämällä asiat sitten selitetään muuksi kuin mitä kirjoituksissa lukee.
Usko Toivonen on kieroutunut ja tekee syntiä, ei hänen kanssaan kannata keskustella.Kovasti kirjoitat "Usko Toivosesta", en minä ole Raamatun ilmoitusta kirjoittanut.
Miksihän opeistaan käsin kommentoivat ovat kovia syyttämään ja jopa puhumaan pahaa heistä, jotka eivät ole samaa mieltä heidän opistaan.
Heti alkaa herjaaminen ja sormella osoittelu henkilöä kohtaan, joka ei ota vastaan heidän oppiaan / oppejaan.
Sen havainnon olen tehnyt tässä kymmenen vuoden aikana.
Syytät kieroon vääntämisestä ja perustat syytöksesi oppiisi, jonka olet omaksunut.
Jos sinulta sitten kysytään, uskotko tähän Raamatun ilmoitukseen, niin oppisi ei salli sinun antaa siihen rehellistä vastausta, siis rehellistä vastausta.
Kysymys on nyt siitä, että lukeeko Raamatussasi näin:?
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Lukeeko Raamatussasi näin?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovasti kirjoitat "Usko Toivosesta", en minä ole Raamatun ilmoitusta kirjoittanut.

Usko ToivonenMilloin aiot lukea tuon Joh 1 luvun 18 jakeeseen saakka ja pidemmälle ja ymmärtää, ettei luvun alkuosa edes kerro Jeesuksesta , vaan Jumalasta.
Onko tuon 18 jakeen mukaan kukaan nähnyt Jumalaa.
17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; a-r-m-o..... ja...... t-o-t-u-u-s...... on ...t-u-l-l-u-t ....Jeesuksen ......Kristuksen......................................................... k-a-u-t-t-a.
18Ei... k-u-k-a-a-n........ ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
Eli suomeksi sanottuna ja lyhyesti: näkymätön JUMALA oli Kristuksessa.
Siis onko kukaan nähnyt JUMALAA ?
Onko kukaan nähnyt Kristusta?
No, ymmärän sokeutesi ja sen alkujuuret ja siksi koko Joh 1 lukua et näe oikeassa valossa.
Markku Lievonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloin aiot lukea tuon Joh 1 luvun 18 jakeeseen saakka ja pidemmälle ja ymmärtää, ettei luvun alkuosa edes kerro Jeesuksesta , vaan Jumalasta.
Onko tuon 18 jakeen mukaan kukaan nähnyt Jumalaa.
17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; a-r-m-o..... ja...... t-o-t-u-u-s...... on ...t-u-l-l-u-t ....Jeesuksen ......Kristuksen......................................................... k-a-u-t-t-a.
18Ei... k-u-k-a-a-n........ ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
Eli suomeksi sanottuna ja lyhyesti: näkymätön JUMALA oli Kristuksessa.
Siis onko kukaan nähnyt JUMALAA ?
Onko kukaan nähnyt Kristusta?
No, ymmärän sokeutesi ja sen alkujuuret ja siksi koko Joh 1 lukua et näe oikeassa valossa.
Markku LievonenNäin kaikki kääntyy päälaelleen.
Jeesuksen Kristuksen Jumaluuden kieltäjä, ts. elävästä Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, uskosta osaton syyttää sokeaksi elävässä Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, USKOSSA OLEVAA.
Hengellisesti sokea syyttää hengellisesti sokeaksi Jumalan armosta ylhäältä Hengestä syntyä saanutta Herran Jeesuksen seuraajaa, Hänen opetuslastaan ja omaansa.
Lyhyesti: Markku Lievonen syyttää sokeaksi ( hengellisesti) Usko Toivosta, jonka hengelliset silmät ovat Jumalan armosta NÄKEVÄT - niinkuin kaikilla uudestisyntyneillä Herraan Jeesukseen Kristukseen uskovilla on.
Niillä, joitka panevat kaiken turvansa ja luottamuksensa Jeesukseen Kristukseen, ja Herranaan Hänen nimeään avuksensa huutavat.
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin kaikki kääntyy päälaelleen.

s-seutulainenNo, kerro poloinen onko Raamatun mukaan Joh 1 nähnyt kukaan JUMALAA?
Siis Raaatun -EI - peltoloiden luttereiden roseniuksien jne...... ihmisoppien puhujien.
Vai pidätkö luotettavampana ihmisopit kuin selkeän JUMALAN sanan. Ymmärrätkö sinä poloinen, ettet näe mitä eroa on olla JUMALA kuin JUMALA oli Kristuksessa.
Vaikka kopioit Raamattua, niin ymmärrätkö, ettet edes usko uskovien kasteeseen - vaan siinäkin uskot ihisoppeja. Mitä uskostasi jää jäljelle kun kirkko palaa ja pappi kuolee / peltilat roseiukset lutterit. Kaunis muisto. Ihmisen on todella synnyttävä uudesti - ei ihmisoppien kautta - vaan Pyhän Hengen ohjaamana. Tämän jälkeen ei tarvitse kopioida ihisoppeja, vaan opettaja on Pyhä Henki.
Markku Lievonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, kerro poloinen onko Raamatun mukaan Joh 1 nähnyt kukaan JUMALAA?
Siis Raaatun -EI - peltoloiden luttereiden roseniuksien jne...... ihmisoppien puhujien.
Vai pidätkö luotettavampana ihmisopit kuin selkeän JUMALAN sanan. Ymmärrätkö sinä poloinen, ettet näe mitä eroa on olla JUMALA kuin JUMALA oli Kristuksessa.
Vaikka kopioit Raamattua, niin ymmärrätkö, ettet edes usko uskovien kasteeseen - vaan siinäkin uskot ihisoppeja. Mitä uskostasi jää jäljelle kun kirkko palaa ja pappi kuolee / peltilat roseiukset lutterit. Kaunis muisto. Ihmisen on todella synnyttävä uudesti - ei ihmisoppien kautta - vaan Pyhän Hengen ohjaamana. Tämän jälkeen ei tarvitse kopioida ihisoppeja, vaan opettaja on Pyhä Henki.
Markku LievonenPaavali, Kristuksen Jeesuksen kutsuttu apostoli Jumalan tahdosta, ja veli Soostenes
2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
( 1 Kor. 1)
Markku Lievonen, voiko sinut tunnistaa yllä olevasta, eli katsotko sinä lukeutuvasi niihin, "jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin."
Huudatko sinä Herran Jeesuksen Kristuksen nimeä avuksesi!?
Tunnustatko sinä Jeesuksen Kristukseksi, LIHAAN TULLEEKSI!?
s-seutulainen
P. S. Mitä tulee kysymykseesi siitä onko kukaan Raamatun mukaan nähnyt Jumalaa ( Joh. 1), vastaus on: Ei kukaan muu ole nähnyt Jumalaa kuin Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka on yhtä Jumalan Kaikkivaltiaan kanssa.
Isä Pojassa ja Poika Isässä.
Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa Jumala ITSE TULI LIHAAN - IHMISEKSI.
Jeesus Kristus on aina ollut - ja on AINA OLEVA.
Jumala ON, OLLUT ON JA OLEVA ON. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali, Kristuksen Jeesuksen kutsuttu apostoli Jumalan tahdosta, ja veli Soostenes

Jumala ON, OLLUT ON JA OLEVA ON.“Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa Jumala ITSE TULI LIHAAN - IHMISEKSI. Jeesus Kristus on aina ollut - ja on AINA OLEVA. Jumala ON, OLLUT ON JA OLEVA ON.”
Evankeliumin mukaan Jumala lähetti Poikansa (Room 8:3)
“Jumala itse tuli lihaan” on toinen, valheellinen evankeliumi.
Jeesuksessa “asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti” (Kol 2:9)
Siksikö että “Jeesus on Jumala”?
Ei, vaan siksi että “Jumala näki hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä.” (Kol 1:19)
Jumalasta Raamattu sanoo:
“Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.” (1 Tim 6:16)
Se joka tuon on lukenut ja yhä väittää että “Jeesus on Jumala” valehtelee tietoisesti Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali, Kristuksen Jeesuksen kutsuttu apostoli Jumalan tahdosta, ja veli Soostenes
2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
( 1 Kor. 1)
Markku Lievonen, voiko sinut tunnistaa yllä olevasta, eli katsotko sinä lukeutuvasi niihin, "jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin."
Huudatko sinä Herran Jeesuksen Kristuksen nimeä avuksesi!?
Tunnustatko sinä Jeesuksen Kristukseksi, LIHAAN TULLEEKSI!?
s-seutulainen
P. S. Mitä tulee kysymykseesi siitä onko kukaan Raamatun mukaan nähnyt Jumalaa ( Joh. 1), vastaus on: Ei kukaan muu ole nähnyt Jumalaa kuin Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka on yhtä Jumalan Kaikkivaltiaan kanssa.
Isä Pojassa ja Poika Isässä.
Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa Jumala ITSE TULI LIHAAN - IHMISEKSI.
Jeesus Kristus on aina ollut - ja on AINA OLEVA.
Jumala ON, OLLUT ON JA OLEVA ON.Siis nyt jo melkein ymmärrät, miten JUMALA oli Kristuksessa - Kristus ei ole JUMALA.
Vielä kun ymmärtäisit mitä eroa on yhtä olemisella kuin olla yksi ja sama. Jeesus rukoili että he yhtä olisivat kuin Hän / Jeesus on yhtä JUMALANSA kanssa. No, uskonnolliset puolueet - joissa sinäkin olet edustamassa - on todisteena Jeesuksen rukouksen mitätöimisestä.
Puhumattakaan vauvakasteen harhasta, jota myös edustat.No, jumalattomien / epäuskoisten ihmisten kanssa voisi kinastella vaikka maailman tappiin saakka ja mikään ei muuttuisi.
Epäusko / ihmisopit pitää huolen miten sokeana ihminen jättää myös tämän ajan. Ainoastaan kastetodistus - paperinen - jää jälejlle uskosta.
Markku Lievonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali, Kristuksen Jeesuksen kutsuttu apostoli Jumalan tahdosta, ja veli Soostenes
2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
( 1 Kor. 1)
Markku Lievonen, voiko sinut tunnistaa yllä olevasta, eli katsotko sinä lukeutuvasi niihin, "jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin."
Huudatko sinä Herran Jeesuksen Kristuksen nimeä avuksesi!?
Tunnustatko sinä Jeesuksen Kristukseksi, LIHAAN TULLEEKSI!?
s-seutulainen
P. S. Mitä tulee kysymykseesi siitä onko kukaan Raamatun mukaan nähnyt Jumalaa ( Joh. 1), vastaus on: Ei kukaan muu ole nähnyt Jumalaa kuin Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka on yhtä Jumalan Kaikkivaltiaan kanssa.
Isä Pojassa ja Poika Isässä.
Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa Jumala ITSE TULI LIHAAN - IHMISEKSI.
Jeesus Kristus on aina ollut - ja on AINA OLEVA.
Jumala ON, OLLUT ON JA OLEVA ON.>>Markku Lievonen, voiko sinut tunnistaa yllä olevasta, eli katsotko sinä lukeutuvasi niihin, "jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin."<<
Voi ressukka kun edes ymmärtäisit mitä tarkoittaa tuo avuksihuutaminen / turvautuminen Herraan. Se ei todella ole huutamista ääneen , - vaan ensiksikin YMMÄRTÄMISTÄ - miten JUMALA antoi kaiken vallan ( ei itseensä JUMALAAN) Jeesukselle ja JUMALA teki Jeesuksesta Herran.
Tämän ymmärtäen ja uskoen ihminen luonnollisesti turvautuu tahoon, jolla on tämä valta. Ajatuksin, suunnitelmin, rukouksin jne..... Siis Jeesukseen, jonka KAUTTA JUMALA toimii ja pelastaa koko maailman. JUMALA oli Kristuksessa jne... Ymmärrätkö?
Sinun kohdallasi ongelma on, ettet edes usko JUMALAN tehneen Nasaretin Jeesuksesta Herraa. Apt 2 Kerro missä olet tämän ilmoittaut, jos omaat uskon? Koska Peltola, rosenius lutterkaan eivät tätä opeta, niin luonnollisesti sinäkään et usko ja ymmärrä tätä todellisuutta. Seuraamalla ihmioppeja ei JUMALAN ilmoituksia.
Tee parannus valehtelustasi - luulemisestasi - etten turvaudu / huuda avukseni Herraa Jeesusta.
Valehtelenko? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>Markku Lievonen, voiko sinut tunnistaa yllä olevasta, eli katsotko sinä lukeutuvasi niihin, "jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin."<<
Voi ressukka kun edes ymmärtäisit mitä tarkoittaa tuo avuksihuutaminen / turvautuminen Herraan. Se ei todella ole huutamista ääneen , - vaan ensiksikin YMMÄRTÄMISTÄ - miten JUMALA antoi kaiken vallan ( ei itseensä JUMALAAN) Jeesukselle ja JUMALA teki Jeesuksesta Herran.
Tämän ymmärtäen ja uskoen ihminen luonnollisesti turvautuu tahoon, jolla on tämä valta. Ajatuksin, suunnitelmin, rukouksin jne..... Siis Jeesukseen, jonka KAUTTA JUMALA toimii ja pelastaa koko maailman. JUMALA oli Kristuksessa jne... Ymmärrätkö?
Sinun kohdallasi ongelma on, ettet edes usko JUMALAN tehneen Nasaretin Jeesuksesta Herraa. Apt 2 Kerro missä olet tämän ilmoittaut, jos omaat uskon? Koska Peltola, rosenius lutterkaan eivät tätä opeta, niin luonnollisesti sinäkään et usko ja ymmärrä tätä todellisuutta. Seuraamalla ihmioppeja ei JUMALAN ilmoituksia.
Tee parannus valehtelustasi - luulemisestasi - etten turvaudu / huuda avukseni Herraa Jeesusta.
Valehtelenko?Yllä oleva oli luonnollisesti minun ; Markku Lievosen
- Anonyymi
Tähän asti ei kukaan ole kertonut kuinka Jeesus on ikuisuudessa syntynyt, eikä edes kuinka Jumala on syntynyt, tai kuinka ihmisestä tulee Jumalasta syntynyt!
Kuitenkin kaikki ovat tietävinään varmasti miten asiat ovat!
Eikö olisi parempi keskittyä kysymykseen siitä millainen on uudestisyntynyt ihminen?
Tuo Jumaluudesta väitteleminen perustuu siihen ettei kukaan tiedä sen enempää, vaan ainoastaan halutaan kinastella!- Anonyymi
Raamattu ilmoittaa Jumalan Isänä Jumalana. Luonnollisesti Isä on myös Poika. Eikä ole isää ilman esikoista, Poikaa eikä Poikaa ole ilman Isää. Poika ja Isä ovat samanaikaisia, eikä Poika ole ennen Isää, eikä Isä ennen Poikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu ilmoittaa Jumalan Isänä Jumalana. Luonnollisesti Isä on myös Poika. Eikä ole isää ilman esikoista, Poikaa eikä Poikaa ole ilman Isää. Poika ja Isä ovat samanaikaisia, eikä Poika ole ennen Isää, eikä Isä ennen Poikaa.
"Raamattu ilmoittaa Jumalan Isänä Jumalana. Luonnollisesti Isä on myös Poika. Eikä ole isää ilman esikoista, Poikaa eikä Poikaa ole ilman Isää. Poika ja Isä ovat samanaikaisia, eikä Poika ole ennen Isää, eikä Isä ennen Poikaa."
Noin Isä ja Poika kielletään. Sanoilla Isä ja Poika ei ole sanojen isä ja poika merkitystä, eli ylipäätään mitään merkitystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu ilmoittaa Jumalan Isänä Jumalana. Luonnollisesti Isä on myös Poika. Eikä ole isää ilman esikoista, Poikaa eikä Poikaa ole ilman Isää. Poika ja Isä ovat samanaikaisia, eikä Poika ole ennen Isää, eikä Isä ennen Poikaa.
Oletko maistissa tuota kirjoittaessasi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko maistissa tuota kirjoittaessasi?
Oletkos löytänyt isän, jolla ei ole esikoista? Oletkos löytänyt pojan, jolla ei ole isää???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletkos löytänyt isän, jolla ei ole esikoista? Oletkos löytänyt pojan, jolla ei ole isää???
Siis täysin kännisssä .................
- Anonyymi
Tämä ketju on hyvä esimerkki raamattuselittämisestä. Se ei siis ole Raamatun selittämistä, vaan jotain muuta. Raamattuselittämisellä pyritään hakemaan oikeutusta omalle näkemykselle ja sen perustaktiikka on ketjuttaa raamattusitaatteja teksti tekstin perään. "Näin sanoo Raamattu", kiljaistaan innoissaan, vaikka pitäisi vastata kysymykseen: "Miten sinä tulkitset Raamattua?"
Joka kertaa Raamattua tulkitaan, myös raamattuselittämisessä. Siinä juuri asiaan kuin asiaan saatetaan etsiä selitys Raamatusta, vaikkei siihen välttämättä ollenkaan anna. Hauska esimerkki raamattuselittämisestä on väittää Golgatan sijaineen Öljymäellä.- Anonyymi
Mutta sinun valheesi ovat käärmeen myrkkyä. Jeesus ristiinnaulittiin Golgatalla, joka sijaitsi Öljymäellä, Jerikon tien varressa. Laupias samarialainen, Jeesus ratsasti aasilla Jerikon tietä.
Jerikon tie kulki Öljymäen rinnettä. "kun hän jo oli lähellä, laskeutuen Öljymäen rinnettä". Sinulle jumalaton pilkkaaja Raamattua on vain yksittäisiä jakeita. Et ymmärrä kokonaisuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta sinun valheesi ovat käärmeen myrkkyä. Jeesus ristiinnaulittiin Golgatalla, joka sijaitsi Öljymäellä, Jerikon tien varressa. Laupias samarialainen, Jeesus ratsasti aasilla Jerikon tietä.
Jerikon tie kulki Öljymäen rinnettä. "kun hän jo oli lähellä, laskeutuen Öljymäen rinnettä". Sinulle jumalaton pilkkaaja Raamattua on vain yksittäisiä jakeita. Et ymmärrä kokonaisuutta.Golgata ei ole sijainnut Öljymäellä. Historiallisesti vanhin mahdollinen paikka sijaitsee Pyhän haudan kirkossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Golgata ei ole sijainnut Öljymäellä. Historiallisesti vanhin mahdollinen paikka sijaitsee Pyhän haudan kirkossa.
Pyhän haudan kirkko, antikristuksen kirkko : Kirkon hallinnointi on jaettu kuuden kristillisen suuntauksen kesken: Roomalaiskatolinen, Ortodoksinen, Armenian apostolinen kirkko, Koptilainen kirkko, Etiopian ortodoksinen kirkko ja Itäsyyrialainen kirkko. Kirkon avaimet ovat olleet kahden muslimiperheen hallussa jo 1100-luvun lopulta saakka.

Niin, ei ole mikään salaisuus, että Pyhän haudan kirkkoa hallinnoi kuusi vanhaa kristillistä kirkkokuntaa. Ei tämä ole mikään uutinen, eikä se, että avaimista pitää huolta kaksi muslimiperhettä. Se on ollut hyvä ratkaisu.
Mikään ei estä sitä, että kyseinen kirkkorakennus on rakennettu oikean Kristuksen haudan ja Golgatan päälle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ei ole mikään salaisuus, että Pyhän haudan kirkkoa hallinnoi kuusi vanhaa kristillistä kirkkokuntaa. Ei tämä ole mikään uutinen, eikä se, että avaimista pitää huolta kaksi muslimiperhettä. Se on ollut hyvä ratkaisu.
Mikään ei estä sitä, että kyseinen kirkkorakennus on rakennettu oikean Kristuksen haudan ja Golgatan päälle.Toraisti, et taida omistaa edes Raamattua? Kirjoittelet omia luulojasi. Antikristuksen kirkossako muka on Golgata??? On meinaan sinulla jutut!!! Jumala ei anna kunniaansa sinun kirkollesi, vaan kirkkosi on eksytystä.
Jeesus ei tule sinun kirkkoosi, vaan Öljymäelle. Mutta koko Raamattu on toraisteille yksittäisiä jakeita, eikä mikään liity mihinkään.
Luuletko tosiaan pöhötyksessäsi, ettei Sanassa ole useaan otteesseen mainitittu paikkaa, jossa Jumalan Ainoa Poika kuoli?
Sinun Herrasi ei ole Jeesus, vaan sielunvihollinen ja häntä korotat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toraisti, et taida omistaa edes Raamattua? Kirjoittelet omia luulojasi. Antikristuksen kirkossako muka on Golgata??? On meinaan sinulla jutut!!! Jumala ei anna kunniaansa sinun kirkollesi, vaan kirkkosi on eksytystä.
Jeesus ei tule sinun kirkkoosi, vaan Öljymäelle. Mutta koko Raamattu on toraisteille yksittäisiä jakeita, eikä mikään liity mihinkään.
Luuletko tosiaan pöhötyksessäsi, ettei Sanassa ole useaan otteesseen mainitittu paikkaa, jossa Jumalan Ainoa Poika kuoli?
Sinun Herrasi ei ole Jeesus, vaan sielunvihollinen ja häntä korotat.Mikä ihmeen toraisti? Joku kirjoittajako? Meikä ei ole jokin täällä kirjoittava toraisti.
Mikä ihmeen antikristuksen kirkko?
Nyt on mainittu vain, että Öljymäki ei ole Golgata, koska se ei vain ole. Vanhin Golgatan paikka sijaitsee historiallisesti Pyhän haudan kirkossa.
- Anonyymi
Jeesusta ei voi oppia tuntemaan Raamattua lukemalla. Jeesus on kohdattava henkilökohtaisesti.
- Anonyymi
Miten tämä sitten käytännössä tapahtuu? Rukoilet ja menet syvälliseen tilaan(kuin meditaatio) ja kuulet Hänen äänen, mutta et erota onkohan se vain omaa mielikuvitusta vai onko sittenkin Jumalan puhetta? Mistä erotat mikä on itseäsi ja mikä Jlasta? Kun tuntuu että kaikilla uskovilla on Jeesus tai PH siellä kertomassa asioita kun ovat yksin? Saiko kukaan apostoli yksin mitään Jlan sanaa? Ei minusta. Kyllä se on aina srk:n rakennukseksi eikä itsensä,mitä mieltä olet?
- Anonyymi
Järjetöntä kinastelua siitä millainen Jumala on!
Riittää kun lukee mitä on sanottu Raamatussa!- Anonyymi
Niin, kun on lukenut, sillä siisti!
Jos luen että joku on ostanut Volvon, niin ei sitä tarvitse miettiä mikä se on. Tai jos toinen ostaa Audin, ei minun silti tarvitse riidellä kumpi on auto vai ei kumpikaan!
Raamatussa sanotaan että Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän istuu Isänsä kanssa valtaistuimella. Kummastakin sanotaan että hän on A ja O, alku ja loppu, ja he ovat yhtä.
Miksi tuosta riitelee! Riittää kun uskoo! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, kun on lukenut, sillä siisti!
Jos luen että joku on ostanut Volvon, niin ei sitä tarvitse miettiä mikä se on. Tai jos toinen ostaa Audin, ei minun silti tarvitse riidellä kumpi on auto vai ei kumpikaan!
Raamatussa sanotaan että Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän istuu Isänsä kanssa valtaistuimella. Kummastakin sanotaan että hän on A ja O, alku ja loppu, ja he ovat yhtä.
Miksi tuosta riitelee! Riittää kun uskoo!"Raamatussa sanotaan että Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. "
"Niin, kun on lukenut, sillä siisti!"
Huonosti on lukenut.
Raamatussa sanotaan:
"Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea." (1 Kor 15:28) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, kun on lukenut, sillä siisti!
Jos luen että joku on ostanut Volvon, niin ei sitä tarvitse miettiä mikä se on. Tai jos toinen ostaa Audin, ei minun silti tarvitse riidellä kumpi on auto vai ei kumpikaan!
Raamatussa sanotaan että Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän istuu Isänsä kanssa valtaistuimella. Kummastakin sanotaan että hän on A ja O, alku ja loppu, ja he ovat yhtä.
Miksi tuosta riitelee! Riittää kun uskoo!Miksi tuosta riitelee! Riittää kun uskoo, vaikka väärin!
Jeesus on kirkas tienviitta, ne ketkä maailmaa seuraa näkevät ne muut viitat ja heille se on piilossa... Tuo kirkas.
Kun tapasin tuon kirkkauden aikoinaan jälleen niin aloin näkemään kovin eri tavalla ja hyvä niin 👍- Anonyymi
Missä ja miten Hänet tapasit? Näitä "todistuksia" kuulee kyllä paljon, mutta kun aletaan kysymään yksityiskohtaisemmin niin vaietaan.
Anonyymi kirjoitti:
Missä ja miten Hänet tapasit? Näitä "todistuksia" kuulee kyllä paljon, mutta kun aletaan kysymään yksityiskohtaisemmin niin vaietaan.
En häntä vaan valon, vasta myöhemmin tuli esille että Jeesus puhuu samasta asiasta kun raamatun aukaisin✌️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä ja miten Hänet tapasit? Näitä "todistuksia" kuulee kyllä paljon, mutta kun aletaan kysymään yksityiskohtaisemmin niin vaietaan.
Jeesus nousi kuolleista ja elää.
Kuolleistanousemisensa jälkeen Hän näyttäytyi
useille ihmisille ja osoitti elävänsä. Hän on sama
eilen, tänään ja ikuisesti. Mitä tämä merkitsee, Mitä luulet?
Koska Jeesus elää, sinä ja minä voimme kohdata Hänet.
Hän on kuoleman, synnin ja Perkeleen voittanut ja voittaja.
Siksi Hän voi vapauttaa meidät, sinut ja minut, näistä kaikista.
Siksi älä pelkää etsiä Häntä koko sydämestäsi. Sinäkin saat
kohdata Hänet jos tahdot. Jeesus tahtoo elää sinun kanssasi.
Tahdotko sinä elää Hänen kanssaan? Ratkaisu on sinulla.
Jos tahdot, että Jeesus tulee elämääsi, usko Hänen suorittama
ristin sovitustyö omalle kohdallesi, että Jeesus kuoli sinun
syntiesi tähden ja kärsi niistä rangaistuksen ja että Hän
nousi kuolleista sinun vanhurskauttamisen tähden, so. tehdäkseen
sinusta Jumalalle kelvollisen, otollisen Hänelle rakkaan lapsen.
Siksi Jeesus nousi kuolleista. Ja sinä saat tietenkin kaiken sen,
mikä on ollut ja on elämässäsi vastoin Hänen tahtoaan, anteeksi.
Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, veri puhdistaa sinutkin
kaikesta synnistä. Näin Raamattu? Tarvitaanko muita mielipiteitä?
Koska Hän nousi kuolleista sinun vanhurskauttamisen tähden,
niin kuin Raamattu todistaa, Hän tahtoo vanhurskauttaa sinut.
Se on sellainen kokemus, että sinä saat kokea sen ja saat kohdata
Vanhurskauttajan, Herran Jeesuksen Kristuksen.
Sitten sinä yhdyt meihin Jeesuksen Kristuksen todistajiin ja
kerrot tällä palstalla Jeesuksen todella elävän ja ilmestyneen
sinulle. Voit aloittaa puhumalla Jumalalle esim. näin:
"Elävä Jumala! Minä tahdon elää sinun kanssasi. Tahdon nyt lähteä
uskon tielle seuraamaan Poikaasi Jeesusta Kristusta. Tule elämääni ja
ole minunkin Herra ja Jumala. Jeesus Kristus, annan kaikki erheeni ja
syntini anteeksi. Ota minut tällaisena kuin nyt olen ja tee minusta Jumalalle
rakas lapsi.
Kiitos Jeesus, että olet kuullut rukoukseni ja johdatat minua niin,
että saan kerran astua helmiportista sisälle sinun ikuiseen valtakuntaasi.
Kiitos, että pelastat minut tästä pahasta maailmasta sinun valoosi.
Kiitos, että saan nyt olla Isä ja Pojan kädellä pelastettu Jumalan lapsi.
Jeesuksen Kristuksen nimessä, aamen!"

Mvh J - KJeesus nousi kuolleista ja kuoli uudelleen. Sen jälkeen ei ole näkynytkään.
- Anonyymi
Usko Toivonen: “Senpä vuoksi ihmisopit pohjautuvat valheeseen, koska ne tarkoitushakuisesti käyttävät Raamatunilmoitustakin oppinsa ( lue valheopin ) puitteiden rakentamiseen.”
Kertauksen vuoksi se minkä täällä sanotaan olevan valheoppi:
1) Jumala on yksi ja ainoa.
“meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
2) Jeesus Kristus on Jumalan Poika.
Jeesus Kristus: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
3) Välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä on ihminen Kristus Jeesus.
“Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus” (1 Tim 2:5)
4) Syntien sovittaminen tapahtui ihmisessä (Raamattu 1933/38 "lihassa")
“Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin” (Room 8:3)- Anonyymi
Jeesus on Herra Sebaot. Olepa hiljaa, jehova.
Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti.
Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa.
...käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
Olepa hiljaa jumalaton pilkkaaja ja valehtelija! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on Herra Sebaot. Olepa hiljaa, jehova.
Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti.
Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa.
...käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
Olepa hiljaa jumalaton pilkkaaja ja valehtelija!No sieltähän se tuli.
- Anonyymi
Jengisi on varmasti harhateillä opetuksessa.
- Anonyymi
Jumalan evankeliumi on "sanoma hänen Pojastaan" (Room 1:3)
"Jeesus on Jumala" uskovaiselle ei Jumalan evankeliumi kelpaa, pitää olla "Jeesus on Jumala" evankeliumi.
"Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika." (2 Joh 1:9)
Jeesus Kristus: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)
Ei Raamattu todista Jeesusta Kristusta vastaan ellei sitä väännetä kieroon. (2 Piet 3:16)
- Anonyymi
Tätä järjetöntä kinastelua!
Jumalasta ovat monet nähneet jotain, Mooseskin näki hiukan takaa päin, kun hänet ensin pantiin kallion suojaan, ettei tuhoutuisi.
Hän puhui"kasvoista kasvoihin" siis suoraan , mutta silloinkaan hän ei nähnyt Jumalan kasvoja täydessä kirkkaudessaan.
2.Moos. 33:Ja hän sanoi vielä: "Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon"
Jos ihminen saa lapsen, myös lapsi on ihminen. Samoin Jumalan Poika on jumala!
Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Pitäisikö Jumalan Pojan olla ihminen eikä jumala?
Jeesus sanoi: "Minä ja Isä olemme yhtä!" Uskon sen. Eivät he riitele vallasta eivätkä kinastele keskenään. Raamattu ei sano yksi, vaan yhtä! Yhtä kaikessa!
Kerran pitää uppiniskaisimmankin polvistua Jeesuksen edessä, ja tunnustaa että Hän on Herra. Ei auta väittelyt!
Parempi opetella tunnustamaan Hänet meidän Herraksemme jo nyt.
Jumala on henkiolento. Ei meille oli kerrottu miten henkiolento on isä tai poika, eikä se ole meidän asiamme määritellä, tiedämme vain miten lihalliset ihmiset saavat lapsia. Ei meidän tule rajoittaa Jumalaa omilla käsityksillämme vaan hyväksyä se mitä meille sanotaan Raamatussa.
Jeesus oli opetuslapsi Johanneksen mukaan sama kuin Jesajan Herra Jes,6, Joh.12.
Ennenkaikkea Hän on meidän Vapahtajamme, ja sen pitäisi riittää meille, mutta valitettavasti monet eivät tunne Häntä edes Vapahtajana, vaan kiistelevät siitä mitä meille ei ole sanottu, ja mikä ei ole pelastuskysymys.
Uskotaan mitä sanotaan Raamatussa! Emme me kuitenkaan Jumalaa koskaan täysin käsitä!- Anonyymi
Jeesus on itse sanonut: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.
Jeesus opettaa myös: Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää.
Ainoastaan Jumala voi tuomita kadotukseen ja ainoastaan yhdella on tuonelan ja kuoleman avaimet, eikä tuo yksi, jolla on kuoleman ja tuonelan vavaimet, ole sinun kirkkosi eikä vartiotorni seura.
Vaikene ja ole hiljaa, jehova. - Anonyymi
“Uskotaan mitä sanotaan Raamatussa! Emme me kuitenkaan Jumalaa koskaan täysin käsitä!”
Uskoisit itse!
Sinä et usko pätkääkään Raamatusta, etkä tunne Jumalaa etkä Jeesusta Kristusta.
“Emme me kuitenkaan Jumalaa koskaan täysin käsitä!”
Miksi sitten itse yrität käsittää ilmeisen puutteellisella järjelläsi?
“Jos ihminen saa lapsen, myös lapsi on ihminen. Samoin Jumalan Poika on jumala!
Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Pitäisikö Jumalan Pojan olla ihminen eikä jumala?”
Raamattu sanoo että välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä on “ihminen Kristus Jeesus” (1 Tim 2:5) mutta sitä sinä et usko.
Jumalasta Raamattu sanoo: “Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.” (1 Tim 6:16)
Kerro nyt ihmeessä miten Jeesus voi olla tuo Jumala. - Anonyymi
Koko riitelyä ei olisi, jos ihmisissä ei olisi epäuskoa kirjituksia kohtaan. Näin ysikertainen on tämä asia.
Jumala on Henki ja tämä Henki toimii jonkun kautta ja luonnolisesti tätä ei ihminen voi nähdä. Henkeä.
Uskokaa jo viimein miten tämä Jumala oli Kristuksessa. Tätä ilmoitusta opettaa koko Raamattu. Jumala ei ole laji mitä väität. Ihmisestä syntyy ihminen ja Jumalasta syntyy Jumala. Ei. On vain yksi Jumala ja Poika on ilmoittanut tästä Jumalasta.
18Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
Poika ei ole Jumala, koska Pojalle anntttu valta ei ylety itse Jumalaan. Valtaa on, mutta ei antajaan kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Lopussa Poikakin alistetaan Jumalan vallan alaisuuteen.
27Sillä:
"kaikki hän on alistanut
hänen jalkojensa alle".Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. 28Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Uskoisitte, niin loppuisi tämä jankkaaminen samasta asiasta Kyse on uskosta ei tietämisestä. Samoja asiaa koskevia ilmoituksia on esitetty vuodesta toiseen, mutta silti olette epäuskon vallassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on itse sanonut: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.
Jeesus opettaa myös: Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää.
Ainoastaan Jumala voi tuomita kadotukseen ja ainoastaan yhdella on tuonelan ja kuoleman avaimet, eikä tuo yksi, jolla on kuoleman ja tuonelan vavaimet, ole sinun kirkkosi eikä vartiotorni seura.
Vaikene ja ole hiljaa, jehova."Ainoastaan Jumala voi tuomita kadotukseen ja ainoastaan yhdella on tuonelan ja kuoleman avaimet, eikä tuo yksi, jolla on kuoleman ja tuonelan vavaimet, ole sinun kirkkosi eikä vartiotorni seura."
Raamatun mukaan harhaoppinen tuomitsee itse itsensä, joten se siitä.
Olisi kiva kuulla miten Jeesus sinun mukaan voi olla Jumala kun Raamattu sanoo Jumalasta näin:
"Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen." (1 Tim 6:16)
"Jeesus on Jumala", Jeesusta ei siis yksikään ihminen ole nähnyt?
Selitä! - Anonyymi
Kuten Raamatun ilmoitukset on todisteena. Raamatussa kuvattu kaikkivaltias JUMALA (1kpl) on Henki ja luonnollisesti tätä Henkeä ihminen ei voi nähdä.
Taas ihminen luonnollisesti näkee ja voi myös havainnoida miten tämä JUMALA / Henki toimii jonkun kautta. Varmaan miljoonat näkivät Jeesuksen Kristuksen, koska Jeesus Kristus on fyysinen ihminen ja tässä Jeesuksessa JUMALA oli ja toteutti aivoituksesa. JUMALA puhui mm Jeesuksen ....k-a-u-t-t-a.
Siis kohde, jossa JUMALA on ja toimii ei luonollisesti ole JUMALA. Jeesuksessakin oli JUMALAN kirkkaus ja säteily jne.....
Niin, ihminenkin voi kirkastaa tämän näkymättömän JUMALAN ruumiissaan - toteuttaessaan JUMALAN tahdon. Todellisuushan on miten JUMALA johdattaa ihmistä - jopa ajatuksien tasolla kuin myös askeleiden kirkastaen samalla itseään / JUMALAA.
Tämän jakeen sisältö - jos sen hahmottaa ja ymmärtää - kertoo kaiken mikä ja kuka on se oikea kaikkkivaltias JUMALA;
6 yksi JUMALA ja kaikkien.......... I-s-ä......................, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Epäuskoiselta ihmiseltä puuttuu ainoastaan se olennainen - ......u-s-k-o.
Markku Lievonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ainoastaan Jumala voi tuomita kadotukseen ja ainoastaan yhdella on tuonelan ja kuoleman avaimet, eikä tuo yksi, jolla on kuoleman ja tuonelan vavaimet, ole sinun kirkkosi eikä vartiotorni seura."
Raamatun mukaan harhaoppinen tuomitsee itse itsensä, joten se siitä.
Olisi kiva kuulla miten Jeesus sinun mukaan voi olla Jumala kun Raamattu sanoo Jumalasta näin:
"Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen." (1 Tim 6:16)
"Jeesus on Jumala", Jeesusta ei siis yksikään ihminen ole nähnyt?
Selitä!>>>"Jeesus on Jumala", Jeesusta ei siis yksikään ihminen ole nähnyt?
Selitä!<<<
Jumalaa ei kukaan ole voinut nähdä koska Hän on näkymätön.
Näkymätöntä Jumalaa ei voi nähdä. Sen jo lapsikin käsittää.
Et ole nähnyt tuulta mutta olet nähnyt ja kokenut sen voiman ja
vaikutuksen.
Jumala on kertonut Raamatun sivuilla itsestään, että Hän on
Sana ja Henki (Joh 1:1, 4:24). Oletko nähnyt Sanaa tai Henkeä?
et ole nähnyt! Hän on näkymätön Jumala, jota ei voi nähdä.
Tämä Sana ja Henki tuli ihmiseksi, ihmisen lihaan (Joh 1:14, 1 Joh 1:1-4,
Fil 2:5-11, Ilm 22:1-4). Ihmisenä Hänet voi nähdä, mutta Henkenä ja
Sanana Häntä ei voi nähdä.
Jumala siis ilmoitti ja ilmoittaa itsensä ihmisen lihassa ihmisenä.
Ja tämän ihmisen voidaan nähdä. Hän on Jumalan Poika,
Herra Jeesus Kristus. Jeesus sanoi, että se, joka on nähnyt Hänet,
siis Jeesuksen, on nähnyt Jumalan. Tämä tietenkin siksi, että Jumala
on tullut ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Hänessä me voimme
nähdä ja näemme Jumalan. Hän on lihaan ihmiseksi tullut Jumala.
Se, joka on nähnyt Jeesuksen Kristuksen, on nähnyt Jumalan koska
Jeesus on Jumala lihassa ihmisenä.
Ehkä tätä asiaa ei voi käsittää muut ihmiset kuin ne, joille Poika
ilmoittaa Isän ja joille Isä ilmoittaa Pojan. Pyydä siksi Poikaa
ja Isää ilmoittamaan sinulle kuka Hän on.
https://www.jumala-kanssamme.se/440034901
Mvh J -K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>"Jeesus on Jumala", Jeesusta ei siis yksikään ihminen ole nähnyt?

Mvh J -K“Se, joka on nähnyt Jeesuksen Kristuksen, on nähnyt Jumalan koska
Jeesus on Jumala lihassa ihmisenä.”
Raamatussa kylläkin sanotaan että Kristus on näkymättömän Jumalan kuva, mutta ainahan voi selittää että Kristus on näkymätön Jumala itse.
Kaiken voi selittää miksi tahtoo.
Eri asia on se onko selityksissä mitään järkeä.
Sekin osataan selittää että maa on littana. Selitykset ovat oikein hyviä, mutta ne eivät tee maasta littanaa.
Selitykset jotka ovat Raamatun kieroon vääntämistä johtavat selittäjänsä tuhoon, joten pitäisi varoa mitä menee selittämään. (2 Piet 3:16) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>"Jeesus on Jumala", Jeesusta ei siis yksikään ihminen ole nähnyt?
Selitä!<<<
Jumalaa ei kukaan ole voinut nähdä koska Hän on näkymätön.
Näkymätöntä Jumalaa ei voi nähdä. Sen jo lapsikin käsittää.
Et ole nähnyt tuulta mutta olet nähnyt ja kokenut sen voiman ja
vaikutuksen.
Jumala on kertonut Raamatun sivuilla itsestään, että Hän on
Sana ja Henki (Joh 1:1, 4:24). Oletko nähnyt Sanaa tai Henkeä?
et ole nähnyt! Hän on näkymätön Jumala, jota ei voi nähdä.
Tämä Sana ja Henki tuli ihmiseksi, ihmisen lihaan (Joh 1:14, 1 Joh 1:1-4,
Fil 2:5-11, Ilm 22:1-4). Ihmisenä Hänet voi nähdä, mutta Henkenä ja
Sanana Häntä ei voi nähdä.
Jumala siis ilmoitti ja ilmoittaa itsensä ihmisen lihassa ihmisenä.
Ja tämän ihmisen voidaan nähdä. Hän on Jumalan Poika,
Herra Jeesus Kristus. Jeesus sanoi, että se, joka on nähnyt Hänet,
siis Jeesuksen, on nähnyt Jumalan. Tämä tietenkin siksi, että Jumala
on tullut ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Hänessä me voimme
nähdä ja näemme Jumalan. Hän on lihaan ihmiseksi tullut Jumala.
Se, joka on nähnyt Jeesuksen Kristuksen, on nähnyt Jumalan koska
Jeesus on Jumala lihassa ihmisenä.
Ehkä tätä asiaa ei voi käsittää muut ihmiset kuin ne, joille Poika
ilmoittaa Isän ja joille Isä ilmoittaa Pojan. Pyydä siksi Poikaa
ja Isää ilmoittamaan sinulle kuka Hän on.
https://www.jumala-kanssamme.se/440034901
Mvh J -KEi kannata selittää että “Jeesus on Jumala” kun Jumala itse todistaa Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Ei pidä todistaa Jumalaa valehtelijaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata selittää että “Jeesus on Jumala” kun Jumala itse todistaa Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Ei pidä todistaa Jumalaa valehtelijaksi.Mehehän jonnekin opetukseen tai kurssille, missä kerrataan ja opetetaan suomen kielen alkeita. Siis: "Tämä on minun Poikani" ei kiellä eikä kumoa Totuutta, sitä että Jeesus on Jumala.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Se, joka on nähnyt Jeesuksen Kristuksen, on nähnyt Jumalan koska
Jeesus on Jumala lihassa ihmisenä.”
Raamatussa kylläkin sanotaan että Kristus on näkymättömän Jumalan kuva, mutta ainahan voi selittää että Kristus on näkymätön Jumala itse.
Kaiken voi selittää miksi tahtoo.
Eri asia on se onko selityksissä mitään järkeä.
Sekin osataan selittää että maa on littana. Selitykset ovat oikein hyviä, mutta ne eivät tee maasta littanaa.
Selitykset jotka ovat Raamatun kieroon vääntämistä johtavat selittäjänsä tuhoon, joten pitäisi varoa mitä menee selittämään. (2 Piet 3:16)>>>Eri asia on se onko selityksissä mitään järkeä.<<<
Enneminkin tulisi kysyä onko selityksessä Henkeä?
Paavali ei kysynyt lihalta eikä vereltä, ei siis omalta järjeltään,
eikä kenenkään toisenkaan ihmisen järjeltä, ei edes apostoleilta.
Hän sai evankeliuminsa suoraan Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Ja Hän on Henki ja Sana. Paavali kysyi siis Sanalta ja Hengeltä.
Meidän uskomme ei perustu ihmisviisauteen eikä ihmisjärkeen.
Se perustuu Jumalaan itseensä, joka on llmoittanut ja ilmoittaa
itseään tietynlaisille ihmisille Sanassa Sanan kautta
Pyhässä Hengessä, ei kaikille ihmisille. 1 Kor 2. luku, Joh 14:18-26.
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mehehän jonnekin opetukseen tai kurssille, missä kerrataan ja opetetaan suomen kielen alkeita. Siis: "Tämä on minun Poikani" ei kiellä eikä kumoa Totuutta, sitä että Jeesus on Jumala.
Kyllä tämä alla oleva sana kieltää ihan selvällä suomen kielellä sen että “Jeesus on Jumala”.
Apostoli Paavali:
“meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
Jeesus on omien sanojensa ja Jumalan todistuksen mukaan Jumalan Poika (Joh 10:36, Luukas 9:35)
Joten jos on vain yksi Jumala, Isä, niin Poika ei ole Jumala, eikä kukaan muu.
Liian vaikeaa helluntailaisen ymmärtää?
Monilla tuntuu olevan kognitiivisia ongelmia.
Siinä samassa raamatunjakeessa sanotaan mitä Jeesus on. Jeesus Kristus on Herra.
Miten suomen kielen alkeiskurssi tuon Paavalin kirjoittaman sanan muuksi muuttaisi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Eri asia on se onko selityksissä mitään järkeä.<<<
Enneminkin tulisi kysyä onko selityksessä Henkeä?
Paavali ei kysynyt lihalta eikä vereltä, ei siis omalta järjeltään,
eikä kenenkään toisenkaan ihmisen järjeltä, ei edes apostoleilta.
Hän sai evankeliuminsa suoraan Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Ja Hän on Henki ja Sana. Paavali kysyi siis Sanalta ja Hengeltä.
Meidän uskomme ei perustu ihmisviisauteen eikä ihmisjärkeen.
Se perustuu Jumalaan itseensä, joka on llmoittanut ja ilmoittaa
itseään tietynlaisille ihmisille Sanassa Sanan kautta
Pyhässä Hengessä, ei kaikille ihmisille. 1 Kor 2. luku, Joh 14:18-26.
Mvh J - KJumala ei ole sinulle ilmoittanut yhtään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala ei ole sinulle ilmoittanut yhtään mitään.
Etsikö Paavali ihmisjärkeen sopivia selityksiä
vai etsikö hän Jumalan Hengen opetusta?
Perustiko hän oppinsa, teologiansa, ihmisviisauteen
vai Jumalan Hengen opettamaan Jumalan viisauteen?
Miten luet 1 Kor 2. luvusta?
Jos hän perusti oppinsa Jumala viisauteen, käsitämme
ettei sitä ihmisjärki voi käsittää eikä pääse tutkimaan.
Emme voi tutkia Jumalan viisautta järjellämme.
Tarvitsemme Pyhän Hengen: Jumalan itsensä opetusta.
Ilman Jumalan Hengen opetusta voimme siis rakentaa
aivan oman teologian johon Pyhä Henki ei yhdy vaikka
siteeraisimme paljonkin Raamatun tekstiä.
Jumala on Henki ja Sana. Siksi tarvitsemme molemmat:
Jumalan Sanan ja Jumalan Hengen, jotta me itse voisimme
käsittää Jumalan Sanaa, Jumalan viisautta, oikein Jumalan
tarkoittamalla ja tahtomalla tavalla.
Sitten kun opetamme Jumalalta saamaamme oppia, kuulijamme/
lukijamme myös tarvitsee Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen,
jotta hän voisi käsittää Jumalalta saamaamme opetusta ja viisautta.
Emmehän me itsekään käsittäneet asiaa, saaneet oppiamme,
josta opetamme toisia, ilman Sanaa ja Pyhää Henkeä. Emmme
itsekään käsitä Jumalaa pelkän ihmisjärjen avulla. Eikö niin?
Vai oletko sinä niin älykäs, ettet tarvitse Jumalan tuntemiseen
Jumalan Sanaa etkä Pyhää Henkeä? Jos olet niin viisas, olet Jeesuksen
rinnalla Hänen kanssaan ainoa sellainen ihminen, Grattis!
Mutta jos tarvitset Jumalan Sanan ja Jumalan Hengen, sinun
tulee uskoa Raamatun Sana sellaisenaan. Jumalan Henki kirkastaa
ja selittää Sanan, joka on Hänestä, ei ihmisviisauteen perustuvia opetuksia
ja sanoja. Pyhä Henki tekee eläväksi vain Hänen hyväksymänsä
opetuksen, sen minkä alkuperä on Jumalassa itsessään.

Mvh J - KRaamattua kieroon vääntämällä (2 Piet 3:16) saa aikaan mitä tahansa uusia oppeja, kuten sen että “Jumala on Henki ja Sana” ja sen että “Isä ja Poika ovat YKSI Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa.”
“Jehovan todistajat” ovat löytäneet Raamatusta sen että Jeesus on arkkienkeli Mikael josta tuli Jeesus. Sekin lukee Raamatussa, jos Raamattua väännetään kieroon.
Raamatussa lukee myös että Jumala on kolmiyhteinen, jos Raamattua väännetään kieroon.
Samoin lukee Raamatussa että “Jeesus on Jumala”, jos Raamattua väännetään kieroon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattua kieroon vääntämällä (2 Piet 3:16) saa aikaan mitä tahansa uusia oppeja, kuten sen että “Jumala on Henki ja Sana” ja sen että “Isä ja Poika ovat YKSI Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa.”
“Jehovan todistajat” ovat löytäneet Raamatusta sen että Jeesus on arkkienkeli Mikael josta tuli Jeesus. Sekin lukee Raamatussa, jos Raamattua väännetään kieroon.
Raamatussa lukee myös että Jumala on kolmiyhteinen, jos Raamattua väännetään kieroon.
Samoin lukee Raamatussa että “Jeesus on Jumala”, jos Raamattua väännetään kieroon.Jumalattoman jehovan on mahdotonta käsittää Isän ja Pojan olevan yksi. Jos jehova selittää Raamattua, .niin hän, pilkkaaja selittää Sanan kieroon.
jehovat eivät ymmärrä edes tavallisia, jokapäiväisiä totuuksia: Se, että jos joku on isä ei sulje pois tosiasiaa, että hän on myös poika. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattua kieroon vääntämällä (2 Piet 3:16) saa aikaan mitä tahansa uusia oppeja, kuten sen että “Jumala on Henki ja Sana” ja sen että “Isä ja Poika ovat YKSI Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa.”
“Jehovan todistajat” ovat löytäneet Raamatusta sen että Jeesus on arkkienkeli Mikael josta tuli Jeesus. Sekin lukee Raamatussa, jos Raamattua väännetään kieroon.
Raamatussa lukee myös että Jumala on kolmiyhteinen, jos Raamattua väännetään kieroon.
Samoin lukee Raamatussa että “Jeesus on Jumala”, jos Raamattua väännetään kieroon.>>>Raamattua kieroon vääntämällä (2 Piet 3:16) saa aikaan mitä tahansa uusia oppeja, kuten sen että “Jumala on Henki ja Sana” ja sen että “Isä ja Poika ovat YKSI Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa.”<<<
Uusia oppeja!!!??? Nämä ilmoitukset ovat olleet Raamatussa
noin 2000 vuotta!
Kuinka voit väittää vastaan ettei Sana ole Jumala ja Henki?
Jumala on Sana ja Henki (Joh 1:1, 4:24). Se sanotaan näissä
jakeissa. Jeesus myös sanoo, että Hän ja Isä ovat YKSI
Jumala (Joh 10. luku. Selväsanaisesti Jeesussanoo jakeessa 30.
Tarvii vain lukea, uskoa ja ottaa vastaan niin käsitys
Jumalasta tulee uskon kautta Sanaan (Heb 1:3).
Mikäli et usko Sanaa, niin kuin on Kirjoitettu, sinn uskosi
perustuu toiseen lähteeseen. Näennäisesti vetoat Raamattuun,
johonka et kuitenkaan usko koska kiellät sen selviä ilmoituksia.
Yritätä vain hämätä tietämättömiä uskomaan itsesäi ja oppejasi.
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Raamattua kieroon vääntämällä (2 Piet 3:16) saa aikaan mitä tahansa uusia oppeja, kuten sen että “Jumala on Henki ja Sana” ja sen että “Isä ja Poika ovat YKSI Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa.”<<<

Mvh J - K>>>Tarvii vain lukea, uskoa ja ottaa vastaan niin käsitys
Jumalasta tulee uskon kautta Sanaan (Heb 1:3).<<<
Tulee olla Heb 11:3. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalattoman jehovan on mahdotonta käsittää Isän ja Pojan olevan yksi. Jos jehova selittää Raamattua, .niin hän, pilkkaaja selittää Sanan kieroon.
jehovat eivät ymmärrä edes tavallisia, jokapäiväisiä totuuksia: Se, että jos joku on isä ei sulje pois tosiasiaa, että hän on myös poika.Helluntailainen ei käsitä että kukaan poika ei voi olla oma isänsä.
Raamatussa lukee että: ”meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
Helluntailainen ei ymmärrä mitä tarkoittaa “vain yksi”.
Ei ymmärrä luterilainenkaan, luulee että “vain yksi” on yhtä kuin “kolme yhdessä”. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Raamattua kieroon vääntämällä (2 Piet 3:16) saa aikaan mitä tahansa uusia oppeja, kuten sen että “Jumala on Henki ja Sana” ja sen että “Isä ja Poika ovat YKSI Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa.”<<<
Uusia oppeja!!!??? Nämä ilmoitukset ovat olleet Raamatussa
noin 2000 vuotta!
Kuinka voit väittää vastaan ettei Sana ole Jumala ja Henki?
Jumala on Sana ja Henki (Joh 1:1, 4:24). Se sanotaan näissä
jakeissa. Jeesus myös sanoo, että Hän ja Isä ovat YKSI
Jumala (Joh 10. luku. Selväsanaisesti Jeesussanoo jakeessa 30.
Tarvii vain lukea, uskoa ja ottaa vastaan niin käsitys
Jumalasta tulee uskon kautta Sanaan (Heb 1:3).
Mikäli et usko Sanaa, niin kuin on Kirjoitettu, sinn uskosi
perustuu toiseen lähteeseen. Näennäisesti vetoat Raamattuun,
johonka et kuitenkaan usko koska kiellät sen selviä ilmoituksia.
Yritätä vain hämätä tietämättömiä uskomaan itsesäi ja oppejasi.
Mvh J - K"tuollainen ihminen on kieroutunut ja tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä." (Tit. 3:11)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailainen ei käsitä että kukaan poika ei voi olla oma isänsä.
Raamatussa lukee että: ”meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
Helluntailainen ei ymmärrä mitä tarkoittaa “vain yksi”.
Ei ymmärrä luterilainenkaan, luulee että “vain yksi” on yhtä kuin “kolme yhdessä”.jehova, pelkäät Jeesus-nimeä ja jätit pois: kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jehova, pelkäät Jeesus-nimeä ja jätit pois: kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.
yritä vähän rauhoittua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Raamattua kieroon vääntämällä (2 Piet 3:16) saa aikaan mitä tahansa uusia oppeja, kuten sen että “Jumala on Henki ja Sana” ja sen että “Isä ja Poika ovat YKSI Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa.”<<<
Uusia oppeja!!!??? Nämä ilmoitukset ovat olleet Raamatussa
noin 2000 vuotta!
Kuinka voit väittää vastaan ettei Sana ole Jumala ja Henki?
Jumala on Sana ja Henki (Joh 1:1, 4:24). Se sanotaan näissä
jakeissa. Jeesus myös sanoo, että Hän ja Isä ovat YKSI
Jumala (Joh 10. luku. Selväsanaisesti Jeesussanoo jakeessa 30.
Tarvii vain lukea, uskoa ja ottaa vastaan niin käsitys
Jumalasta tulee uskon kautta Sanaan (Heb 1:3).
Mikäli et usko Sanaa, niin kuin on Kirjoitettu, sinn uskosi
perustuu toiseen lähteeseen. Näennäisesti vetoat Raamattuun,
johonka et kuitenkaan usko koska kiellät sen selviä ilmoituksia.
Yritätä vain hämätä tietämättömiä uskomaan itsesäi ja oppejasi.
Mvh J - KEi ole pirullisempaa tapaa kieltää Jumala kuin tehdä se Raamattua kieroon vääntämällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailainen ei käsitä että kukaan poika ei voi olla oma isänsä.
Raamatussa lukee että: ”meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
Helluntailainen ei ymmärrä mitä tarkoittaa “vain yksi”.
Ei ymmärrä luterilainenkaan, luulee että “vain yksi” on yhtä kuin “kolme yhdessä”.Jehova ei ymmärrä, että poika on myös isä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on itse sanonut: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.
Jeesus opettaa myös: Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää.
Ainoastaan Jumala voi tuomita kadotukseen ja ainoastaan yhdella on tuonelan ja kuoleman avaimet, eikä tuo yksi, jolla on kuoleman ja tuonelan vavaimet, ole sinun kirkkosi eikä vartiotorni seura.
Vaikene ja ole hiljaa, jehova.Ketä vastaan taistelet!
Jeesuksella on Tuonelan avaimet! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Uskotaan mitä sanotaan Raamatussa! Emme me kuitenkaan Jumalaa koskaan täysin käsitä!”
Uskoisit itse!
Sinä et usko pätkääkään Raamatusta, etkä tunne Jumalaa etkä Jeesusta Kristusta.
“Emme me kuitenkaan Jumalaa koskaan täysin käsitä!”
Miksi sitten itse yrität käsittää ilmeisen puutteellisella järjelläsi?
“Jos ihminen saa lapsen, myös lapsi on ihminen. Samoin Jumalan Poika on jumala!
Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Pitäisikö Jumalan Pojan olla ihminen eikä jumala?”
Raamattu sanoo että välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä on “ihminen Kristus Jeesus” (1 Tim 2:5) mutta sitä sinä et usko.
Jumalasta Raamattu sanoo: “Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.” (1 Tim 6:16)
Kerro nyt ihmeessä miten Jeesus voi olla tuo Jumala.Jeesus on samaa materiaalia tai henkeä tai mitä olomuotoa Isä on. "Minä ja Isä olemme yhtä".
Jeesus luopui jumaluudestaan ollessaan maan päällä, ja eli niinkuin ihminen voisi elää, uskon ja rukouksen avulla.
1.Tim.4:10 Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien. 11Tätä käske ja opeta.
Opeta tätä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Raamattua kieroon vääntämällä (2 Piet 3:16) saa aikaan mitä tahansa uusia oppeja, kuten sen että “Jumala on Henki ja Sana” ja sen että “Isä ja Poika ovat YKSI Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa.”<<<
Uusia oppeja!!!??? Nämä ilmoitukset ovat olleet Raamatussa
noin 2000 vuotta!
Kuinka voit väittää vastaan ettei Sana ole Jumala ja Henki?
Jumala on Sana ja Henki (Joh 1:1, 4:24). Se sanotaan näissä
jakeissa. Jeesus myös sanoo, että Hän ja Isä ovat YKSI
Jumala (Joh 10. luku. Selväsanaisesti Jeesussanoo jakeessa 30.
Tarvii vain lukea, uskoa ja ottaa vastaan niin käsitys
Jumalasta tulee uskon kautta Sanaan (Heb 1:3).
Mikäli et usko Sanaa, niin kuin on Kirjoitettu, sinn uskosi
perustuu toiseen lähteeseen. Näennäisesti vetoat Raamattuun,
johonka et kuitenkaan usko koska kiellät sen selviä ilmoituksia.
Yritätä vain hämätä tietämättömiä uskomaan itsesäi ja oppejasi.
Mvh J - KSinä Mvh J-K,
kirjoitat katolista oppia, etkä Jumalan oppia. Älä tuo tänne katolista oppia , oppia kolmiyhteisestä Jumalasta!
Tuo tänne väärentämätöntä Jumalan oppia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ainoastaan Jumala voi tuomita kadotukseen ja ainoastaan yhdella on tuonelan ja kuoleman avaimet, eikä tuo yksi, jolla on kuoleman ja tuonelan vavaimet, ole sinun kirkkosi eikä vartiotorni seura."
Raamatun mukaan harhaoppinen tuomitsee itse itsensä, joten se siitä.
Olisi kiva kuulla miten Jeesus sinun mukaan voi olla Jumala kun Raamattu sanoo Jumalasta näin:
"Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen." (1 Tim 6:16)
"Jeesus on Jumala", Jeesusta ei siis yksikään ihminen ole nähnyt?
Selitä!Tuo lause viittaa kuningasten kuninkaaseen, jota ihmiset eivät ole nähneet.
Se voi siis viitata Jeesuksen taivaalliseen kirkkauteen, koska Ilmestyskirjan mukaan Hän on kuningasten kuningas.
Täällä maan päällä Hän näytti vain vä'lä'hdyksiä kirkkaudestaan.
Jeesus rukoili: "Että he näkisivät sen kirkkauden, joka minulla oli Sinun luonasi..." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehova ei ymmärrä, että poika on myös isä.
Järki pannaan ja aivot narikkaan niin jo ymmärtää kuinka poika voi olla oma isänsä.
Ei pidä pilkata helluntailaisia.
On niitä jotka ovat juoneet aivonsa paskaksi "entisessä elämässä", silloin on tietysti kysymys vammaisista, eikä vammaisia saa pilkata. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on samaa materiaalia tai henkeä tai mitä olomuotoa Isä on. "Minä ja Isä olemme yhtä".
Jeesus luopui jumaluudestaan ollessaan maan päällä, ja eli niinkuin ihminen voisi elää, uskon ja rukouksen avulla.
1.Tim.4:10 Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien. 11Tätä käske ja opeta.
Opeta tätä!"Jeesus on samaa materiaalia...."
Vai että samaa materiaalia.
Mihin luulet sijoittuvan alkuaineiden luettelossa?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_alkuaineista - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järki pannaan ja aivot narikkaan niin jo ymmärtää kuinka poika voi olla oma isänsä.
Ei pidä pilkata helluntailaisia.
On niitä jotka ovat juoneet aivonsa paskaksi "entisessä elämässä", silloin on tietysti kysymys vammaisista, eikä vammaisia saa pilkata.Kirjoitelet harhoja etkä osaa lukea: "kuinka poika voi olla oma isänsä." Kuka täällä niin on väittänyt???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"tuollainen ihminen on kieroutunut ja tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä." (Tit. 3:11)
Mitä on "kieroon vääntäminen", mihin tässä viittaat, käyttäen Tiitus 3:11 jaetta.
Katsohan asiayhteys.
4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6. jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7. että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
8. Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.
9. Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
10. Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
11. sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.
( Tiit. 3)
Tässä on selkeästi ilmoitettu, että Jumala on Vapahtaja, Jeesus Kristus on Vapahtaja.
Ja Jumalan armoon ( mihin viittaa alkutervehdyksessän Tiitukselle; "Armo ja rauha Isältä Jumalalta ja meidän Vapahtajaltamme Kristukselta Jeesukselta! ") yhteen armoon, ei armoihin monikossa, ja yhteen rauhaan.
Mutta mihin Paavali viittaa harhaoppisena?

Tuossa tekstikohdassa siis näin.
Mutta, kuinka sinä määrittelet harhaoppisen? "Kieroon vääntäjän", etkö juuri oman oppisi mukaan, mikä ei ole Raamatun ilmoitus, kuten huomaamme siitä, kuinka käytät yksittäisiä jakeita asiayhteydestään irrotettuna omaan oppiisi ja lyödäksesi omasta opistasi käsin.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitelet harhoja etkä osaa lukea: "kuinka poika voi olla oma isänsä." Kuka täällä niin on väittänyt???
"Kirjoitelet harhoja etkä osaa lukea: "kuinka poika voi olla oma isänsä." Kuka täällä niin on väittänyt???"
Sitähän täällä väitetään että Jeesus ja Jumala ovat YKSI, joten Poika on yhtä kuin Isä, eli poika on oma isänsä. Sekin muuten lukee Raamatussa jos Raamattua väännetään kieroon.
Jos nyt sinulle kirkastui, niin hyvä.
Jos vetoa pitäisi lyödä niin en satsaisi senttiäkään siihen että kirkastuu, Paholaisen ansassa te istutte kuin tervassa.
" Ehkäpä Jumala antaa heidän mielensä muuttua, niin että he tulevat tuntemaan totuuden" (2 Tim 2:25)
Ei anna, totuus ei heille kelpaa, he ovat valinneet valheen ja valitsevat valheen joka ikinen kerta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kirjoitelet harhoja etkä osaa lukea: "kuinka poika voi olla oma isänsä." Kuka täällä niin on väittänyt???"
Sitähän täällä väitetään että Jeesus ja Jumala ovat YKSI, joten Poika on yhtä kuin Isä, eli poika on oma isänsä. Sekin muuten lukee Raamatussa jos Raamattua väännetään kieroon.
Jos nyt sinulle kirkastui, niin hyvä.
Jos vetoa pitäisi lyödä niin en satsaisi senttiäkään siihen että kirkastuu, Paholaisen ansassa te istutte kuin tervassa.
" Ehkäpä Jumala antaa heidän mielensä muuttua, niin että he tulevat tuntemaan totuuden" (2 Tim 2:25)
Ei anna, totuus ei heille kelpaa, he ovat valinneet valheen ja valitsevat valheen joka ikinen kerta.Jatkat harhojesi ja valheittesi kirjoittelua: Jumala ovat YKSI, joten Poika on yhtä kuin Isä, eli poika on oma isänsä. Kukaan muu kuin sinä, jehova ei ole kirjoittnaut. " poika on oma isänsä".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kirjoitelet harhoja etkä osaa lukea: "kuinka poika voi olla oma isänsä." Kuka täällä niin on väittänyt???"
Sitähän täällä väitetään että Jeesus ja Jumala ovat YKSI, joten Poika on yhtä kuin Isä, eli poika on oma isänsä. Sekin muuten lukee Raamatussa jos Raamattua väännetään kieroon.
Jos nyt sinulle kirkastui, niin hyvä.
Jos vetoa pitäisi lyödä niin en satsaisi senttiäkään siihen että kirkastuu, Paholaisen ansassa te istutte kuin tervassa.
" Ehkäpä Jumala antaa heidän mielensä muuttua, niin että he tulevat tuntemaan totuuden" (2 Tim 2:25)
Ei anna, totuus ei heille kelpaa, he ovat valinneet valheen ja valitsevat valheen joka ikinen kerta.Huomaatko, että käytät Raamatun ilmoitusta oppiasia varten, et totuutta varten.
Kun kirjoitat:
>> " Ehkäpä Jumala antaa heidän mielensä muuttua, niin että he tulevat tuntemaan totuuden" (2 Tim 2:25)
Ei anna, totuus ei heille kelpaa, he ovat valinneet valheen ja valitsevat valheen joka ikinen kerta. >>
Olet valjastanut Raamatun ilmoituksen omaan "totuuteesi", siitä käsin julistat ja herjaat niitä, jotka eivät ole samaa mieltä sinun "totuutesi" kanssa.
Luehan tuonkin jakeen ( 2Tim 2:25) asiayhteydessään.
19. Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".
20. Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten.
21. Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.
22. Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
23. Mutta vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja.
24. Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;
25. hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden
26. ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä on "kieroon vääntäminen", mihin tässä viittaat, käyttäen Tiitus 3:11 jaetta.
Katsohan asiayhteys.
4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6. jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7. että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
8. Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.
9. Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
10. Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
11. sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.
( Tiit. 3)
Tässä on selkeästi ilmoitettu, että Jumala on Vapahtaja, Jeesus Kristus on Vapahtaja.
Ja Jumalan armoon ( mihin viittaa alkutervehdyksessän Tiitukselle; "Armo ja rauha Isältä Jumalalta ja meidän Vapahtajaltamme Kristukselta Jeesukselta! ") yhteen armoon, ei armoihin monikossa, ja yhteen rauhaan.
Mutta mihin Paavali viittaa harhaoppisena?
9. Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
10. Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
Tuossa tekstikohdassa siis näin.
Mutta, kuinka sinä määrittelet harhaoppisen? "Kieroon vääntäjän", etkö juuri oman oppisi mukaan, mikä ei ole Raamatun ilmoitus, kuten huomaamme siitä, kuinka käytät yksittäisiä jakeita asiayhteydestään irrotettuna omaan oppiisi ja lyödäksesi omasta opistasi käsin.
Usko Toivonen“kuinka käytät yksittäisiä jakeita asiayhteydestään irrotettuna omaan oppiisi ja lyödäksesi omasta opistasi käsin.”
Näitä jakeita olen käyttänyt:
Jumalan evankeliumi on “sanoma hänen Pojastaan” (Room 1:3)
Jeesus sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Jumala todistaa Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Apostoli Pietari todistaa Jeesuksesta: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika". (Matt 16:16)
“Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” (Matt 16:17)
Jos Usko Toivonen olisi ollut uskossa hänellä olisi ollut sama todistus Jeesuksesta kuin Pietarilla, ilman selityksiä ja lisäyksiä.
Tämä ei ole mikään “oma oppi”, vaan Jumalan evankeliumi hänen Pojastaan.
Asiat on sanottu jo niin moneen kertaan että ei ole enää syytä jatkaa varsinkaan Usko Toivosen kanssa.
Se joka haluaa ymmärtää mitä on Raamatun kieroon vääntäminen lukekoon Usko Toivosen tekstejä, niistä se hyvin näkyy.
Tuossa viimeisessä tekstissä on hyvä esimerkki; Jumala on Vapahtaja, Jeesus on Vapahtaja, on vain yksi Jumalan armo, lopputulema on se että “Jeesus on Jumala”.
Toinen kieroon vääntäminen on se että koska Jumala on ainoa Pelastaja niin Jeesus on Jumala.
Raamatun ilmoitus on että Jumala on Pelastaja Jeesuksen Kristuksen KAUTTA.
“ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen.” (Juud 1:25) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“kuinka käytät yksittäisiä jakeita asiayhteydestään irrotettuna omaan oppiisi ja lyödäksesi omasta opistasi käsin.”
Näitä jakeita olen käyttänyt:
Jumalan evankeliumi on “sanoma hänen Pojastaan” (Room 1:3)
Jeesus sanoo: “Minä olen Jumalan Poika” (Joh 10:36)
Jumala todistaa Jeesuksesta: “Tämä on minun Poikani” (Luukas 9:35)
Apostoli Pietari todistaa Jeesuksesta: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika". (Matt 16:16)
“Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” (Matt 16:17)
Jos Usko Toivonen olisi ollut uskossa hänellä olisi ollut sama todistus Jeesuksesta kuin Pietarilla, ilman selityksiä ja lisäyksiä.
Tämä ei ole mikään “oma oppi”, vaan Jumalan evankeliumi hänen Pojastaan.
Asiat on sanottu jo niin moneen kertaan että ei ole enää syytä jatkaa varsinkaan Usko Toivosen kanssa.
Se joka haluaa ymmärtää mitä on Raamatun kieroon vääntäminen lukekoon Usko Toivosen tekstejä, niistä se hyvin näkyy.
Tuossa viimeisessä tekstissä on hyvä esimerkki; Jumala on Vapahtaja, Jeesus on Vapahtaja, on vain yksi Jumalan armo, lopputulema on se että “Jeesus on Jumala”.
Toinen kieroon vääntäminen on se että koska Jumala on ainoa Pelastaja niin Jeesus on Jumala.
Raamatun ilmoitus on että Jumala on Pelastaja Jeesuksen Kristuksen KAUTTA.
“ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen.” (Juud 1:25)Arvioit omaa oppiasi näin:
>> Tämä ei ole mikään “oma oppi”, vaan Jumalan evankeliumi hänen Pojastaan. >>
Minkä verran oppisi sisältää Pelastuksen evankeiliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, Hänen nimessään?
Eipä juurikaan.
Jos katsotaan sinun jaekokoelmaasi ykstittäisistä jakeista, niin ilmeistä on, että kysymyksessä on juuri sinun oma oppisi, jota palvelemaan olet ko. jakeet noukkinut.
Eikä niin kuin väität, Jumalan evankeliumi Hänen Pojastaan.
Ja siitä opistasi käsin julistat ne, jotka eivät ole samaa mieltä opistasi, älypäiksi, sivistymättömiksi, jne ... lihallisia ilmauksia.
Ja entäpä oppisi rehellisyys, mistä se ilmenee?
Kirjoitat edellä, ikään kuin suorana lainauksena:
>> Tuossa viimeisessä tekstissä on hyvä esimerkki; Jumala on Vapahtaja, Jeesus on Vapahtaja, on vain yksi Jumalan armo, lopputulema on se että “Jeesus on Jumala”. >>
Vaikka alkuperäinen kommentointini oli:
Tässä on selkeästi ilmoitettu, että Jumala on Vapahtaja, Jeesus Kristus on Vapahtaja.
Ja Jumalan armoon ( mihin viittaa alkutervehdyksessän Tiitukselle; "Armo ja rauha Isältä Jumalalta ja meidän Vapahtajaltamme Kristukselta Jeesukselta! ") yhteen armoon, ei armoihin monikossa, ja yhteen rauhaan.
Niin huomaamme, että todellakin kysymyksessä on sinun oma oppisi, joka sallii mielestäsi sinule myös epärehellisyyden, vääryyden, oppisi hyväksi.
Tuossa 2. Timoteus 2. tekstikohdassa on myös jae:
22. Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
Kuinka siis on?
Usko Toivonen
- Anonyymi
Tässä ketjussa on toki erittäin hyviäkin ja rakentavia vastauksia/kommentteja, mutta jotenkin tulee mieleeni, että Athanasiuksen uskontunnustukselle on taas töitä :-)
Sen vanhemmassa sen käännöksessä on minusta hienosti ilmaistu Jeesuksesta Kristuksesta:
Yksi Hän (Kristus) on ; ei niin ,että jumaluus on muuttunut ihmisyydeksi , vaan että jumaluus on ottanut ihmisyyden itseensä.
Ehkäpä Athansiuksen uskontunnustuksen viimeisen lauseen tulisi kuulua:
Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi seurakunassa opettaa.
Tässä vielä linkki varsin hyvään materiaaliin Jumalan kolmiykseydestä = >
http://www.reijotelaranta.fi/missio_jarvenpaa/raamattukoulu_jarvenpaassa/lue_ja_kuuntele_iltojen_opetuksia/152_reijo_telaranta_yksi_jumala_-_kolme_persoonaa/- Anonyymi
höpö höpö sun juttujasi!
- Anonyymi
Tänne eivät sivistyneemmät helluntailaiset kirjoittele yhtään mitään, ne joiden oppi on “klassista kristinuskoa” kolminaisuusoppeineen.
Täältä löytyy helluntailaisten pohjasakka ja heillä on vahvoilla “Jeesus on Jumala” oppi jossa Jeesus on Kaikkivaltias Jumala. Taivaassakaan ei ole Jumalaa, on vain Jeesus joka on Kaikkivaltias Jumala yhdessä persoonassa. On vain yksi valtaistuin, ja yksi Jumala jonka nimi on Jeesus.
Mitä tulee kolminaisuusoppiin niin kolminaisuusoppi kieltää apostolisen opetuksen Jumalan seurakunnalle: “meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
Kolminaisuusoppi kieltää Jeesuksen todistuksen Jumalasta: “Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa” (Markus 12:29)
Kristitty sanoo Jeesukselle: ei helvetissä ole yksi ainoa vaan kolme yhdessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänne eivät sivistyneemmät helluntailaiset kirjoittele yhtään mitään, ne joiden oppi on “klassista kristinuskoa” kolminaisuusoppeineen.
Täältä löytyy helluntailaisten pohjasakka ja heillä on vahvoilla “Jeesus on Jumala” oppi jossa Jeesus on Kaikkivaltias Jumala. Taivaassakaan ei ole Jumalaa, on vain Jeesus joka on Kaikkivaltias Jumala yhdessä persoonassa. On vain yksi valtaistuin, ja yksi Jumala jonka nimi on Jeesus.
Mitä tulee kolminaisuusoppiin niin kolminaisuusoppi kieltää apostolisen opetuksen Jumalan seurakunnalle: “meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
Kolminaisuusoppi kieltää Jeesuksen todistuksen Jumalasta: “Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa” (Markus 12:29)
Kristitty sanoo Jeesukselle: ei helvetissä ole yksi ainoa vaan kolme yhdessä.Voihan se "sivistyneisyys" ilmetä sinunkin kommentistasi.
Kirjoitat kaiketi luullen kirjoittavai "sivistyneesti":
>> Täältä löytyy helluntailaisten pohjasakka ja heillä on vahvoilla “Jeesus on Jumala” oppi jossa Jeesus on Kaikkivaltias Jumala. Taivaassakaan ei ole Jumalaa, on vain Jeesus joka on Kaikkivaltias Jumala yhdessä persoonassa. On vain yksi valtaistuin, ja yksi Jumala jonka nimi on Jeesus. >>
Onko sinulla esittää suora tekstilainaus, väittämiesi perusteeksi?
Esim, onko joku kirjoittanut
>> Taivaassakaan ei ole Jumalaa, on vain Jeesus joka on Kaikkivaltias Jumala yhdessä persoonassa >>
Raamatussa on ilmoitettu Jumalan Paratiisin vallasta.
1. Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
2. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
( Ilm 22)
Mahtuuko tämä ilmoitus sinun "sivistystasosi" käsitykseen?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänne eivät sivistyneemmät helluntailaiset kirjoittele yhtään mitään, ne joiden oppi on “klassista kristinuskoa” kolminaisuusoppeineen.
Täältä löytyy helluntailaisten pohjasakka ja heillä on vahvoilla “Jeesus on Jumala” oppi jossa Jeesus on Kaikkivaltias Jumala. Taivaassakaan ei ole Jumalaa, on vain Jeesus joka on Kaikkivaltias Jumala yhdessä persoonassa. On vain yksi valtaistuin, ja yksi Jumala jonka nimi on Jeesus.
Mitä tulee kolminaisuusoppiin niin kolminaisuusoppi kieltää apostolisen opetuksen Jumalan seurakunnalle: “meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
Kolminaisuusoppi kieltää Jeesuksen todistuksen Jumalasta: “Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa” (Markus 12:29)
Kristitty sanoo Jeesukselle: ei helvetissä ole yksi ainoa vaan kolme yhdessä.Jeesus on yksi ainoa Jumala ja pelastaja:
Te olette minun todistajani, sanoo Herra, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, jotta te tuntisitte minut ja uskoisitte minuun ja ymmärtäisitte, että minä se olen. Ennen minua ei ole luotu yhtäkään jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule.
Minä, minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä.
Minä olen ilmoittanut, olen pelastanut ja julistanut, eikä ollut vierasta jumalaa teidän keskuudessanne. Te olette minun todistajani, sanoo Herra, ja minä olen Jumala.
Jehova ei ole uskossa ei hänellä ole Pelastaa, eikä hän ole pelastunut vaan hänellä on ainoastaa pahuutta ja valhetta.
Kuka on koskaan sanonut ti kirjoittanut: "Kristitty sanoo Jeesukselle: ei helvetissä ole yksi ainoa vaan kolme yhdessä." Kirjoittelet harhoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänne eivät sivistyneemmät helluntailaiset kirjoittele yhtään mitään, ne joiden oppi on “klassista kristinuskoa” kolminaisuusoppeineen.
Täältä löytyy helluntailaisten pohjasakka ja heillä on vahvoilla “Jeesus on Jumala” oppi jossa Jeesus on Kaikkivaltias Jumala. Taivaassakaan ei ole Jumalaa, on vain Jeesus joka on Kaikkivaltias Jumala yhdessä persoonassa. On vain yksi valtaistuin, ja yksi Jumala jonka nimi on Jeesus.
Mitä tulee kolminaisuusoppiin niin kolminaisuusoppi kieltää apostolisen opetuksen Jumalan seurakunnalle: “meillä on vain yksi Jumala, Isä” (1 Kor 8:6)
Kolminaisuusoppi kieltää Jeesuksen todistuksen Jumalasta: “Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa” (Markus 12:29)
Kristitty sanoo Jeesukselle: ei helvetissä ole yksi ainoa vaan kolme yhdessä.jehova, sinulle on opetettu vastaukset kolminaisuus opin julistajille, mutta et pysty kumoamaan Jumalan Sanaa ja Jumalan ilmoitusta Jumalasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on yksi ainoa Jumala ja pelastaja:
Te olette minun todistajani, sanoo Herra, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, jotta te tuntisitte minut ja uskoisitte minuun ja ymmärtäisitte, että minä se olen. Ennen minua ei ole luotu yhtäkään jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule.
Minä, minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä.
Minä olen ilmoittanut, olen pelastanut ja julistanut, eikä ollut vierasta jumalaa teidän keskuudessanne. Te olette minun todistajani, sanoo Herra, ja minä olen Jumala.
Jehova ei ole uskossa ei hänellä ole Pelastaa, eikä hän ole pelastunut vaan hänellä on ainoastaa pahuutta ja valhetta.
Kuka on koskaan sanonut ti kirjoittanut: "Kristitty sanoo Jeesukselle: ei helvetissä ole yksi ainoa vaan kolme yhdessä." Kirjoittelet harhoja.Sinä herjaat Jumalan nimeä, mutta vielä tämän kerran. Jeesus ei ole "yksi ainoa Jumala".
Jeesus on ainoan Jumalan Poika. (Joh 10:36)
Tämä olisi sinulle selvinnyt jos olisit lukenut Raamattua. Raamatussa lukee että Jumalan evankeliumi on "sanoma hänen Pojastaan" (Room 1 :3)
Ainoa Jumala on Pelastaja Herran Jeesuksen Kristuksen KAUTTA.
“ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen.” (Juud 1:25)
- Anonyymi
Kristityiksi sanottiin alussa Jumalan seurakunnan jäseniä, upotuskasteella käyneitä ja Jumalan hengellä täyttyneitä ja kielillä puhuvia uudestisyntyneitä Jumalan lapsia.
Tuon jälkeen Rooman valtionkirkkoon tehtiin uusi jumalaoppi ja muodostui kolmiyhteisen jumalan uuskristityt jotka eivät ole Jumalan lapsia eikä uudestisyntyneitä. eikä pelastuvia
Johanneksen evankeliumi on noiden uuskristittyjen kolmiyhteisen jumalan evankeliumi!
Jumalan seurakunnan evankeliumi on täysin eri ja oppi on Jumalan opin mukainen ja Jumalan opilla pelastuu! - Anonyymi
Voisiko joku kertoa mitä pahaa Jeesus on tehnyt, ettei Häntä saa korottaa, ja palvoa?
Minusta tuntuu että jotkut haluavat pois Jeesuksen, jotta he voisivat kerskua omalla vanhurskaudellaan.
Sillä jos Jeeesus tehdään tavalliseksi ihmiseksi, silloin Hän ei olekaan Jumalan ainokainen Poika, eikä Jumala ollut Jeesuksessa sovittamassa maailmaa itsensä kanssa.
Tiedän että Lucifer ei halua antaa Jeesukselle paikkaa Isän oikealla puolella, vaan haluaa Hänet pois, ja haluaa tehdä Hänen kuolemansa turhaksi.
Jeesus on kuitenkin Isänsä oikealla puolella valtaistuimella. Ei sieltä kukaan voi Häntä pois ajaa uhkauksillaan!- Anonyymi
Naulan kantaan - niinkuin sanotaan!
s-seutulainen - Anonyymi
"Sillä jos Jeeesus tehdään tavalliseksi ihmiseksi, silloin Hän ei olekaan Jumalan ainokainen Poika, eikä Jumala ollut Jeesuksessa sovittamassa maailmaa itsensä kanssa."
Taas tätä samaa kieroilua, nyt "Jeeesuksen" nimeen.
Näin lukee Raamatussa:
"Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus." (1 Tim 2:5)
"Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, " (Room 8:3)
- Anonyymi
Ateisti sanoo että Jumalaa ei ole ja Raamattu on satukirja.
Helluntailainen sanoo saman, mutta pirullisella tavalla Raamatun sanaa kieroon vääntämällä.
Jumala kielletään Jeesuksen kautta sanomalla että “Jeesus on Jumala” jolloin Jumalaa ei ole, on vain Jeesus joka itse on Kaikkivaltias Jumala. Pahoin he herjaavat Jumalaa ja Jeesusta Kristusta!
“ Taivaassa oli valtaistuin, ja valtaistuimella oli istuja.”
“Valtaistuin ja sillä yksi istuja.”
“Valtaistuimella istuvasta on sanottu: Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä.”
“Karitsalla tarkoitetaan Jeesusta”
Lopputulema:
Jumalaa ei taivaassa ole, on vain Jeesus joka yksin on Kaikkivaltias Jumala.
Näin on Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä kielletty.
Helluntailaisen taivaassa ei ole Jumalaa, eikä Jumalan taivaassa ole helluntailaista joka Jumalan kieltää, ei ole.
Jeesus sanoo: “Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni.” (Ilm 3:12)
“Jeesus on Jumala” uskovainen on jumalankieltäjä, pahempi kuin ateisti. Ateisti on rehellinen jumalankieltäjä, ei usko että Jumalaa on olemassa koska ei ole Jumalaa nähnyt.
Helluntailainen “Jeesus on Jumala” uskovainen kieltää Jumalan Raamattua kieroon vääntämällä.
Raamattu kädessä Jumalaa vastaan!- Anonyymi
Kun Jeesus on Jumala, niin Taivaassa, jonne et ole matkalla, on taatusti Jumala.
Kuka muu voi tuomita kadotukseen kuin Jumala, sinäkö ja sinun vartiotornikirkkosi???
Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
Ihmistäkö maa ja taivas pakenevat??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun Jeesus on Jumala, niin Taivaassa, jonne et ole matkalla, on taatusti Jumala.
Kuka muu voi tuomita kadotukseen kuin Jumala, sinäkö ja sinun vartiotornikirkkosi???
Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
Ihmistäkö maa ja taivas pakenevat???Tietenkin taivaassa on Jumala ja myös Jumalan Poika,Karitsa. Ja minä kun luulin että MINULLE kolminaisuus on vaikeasti ymmärrettävä mutta kiitos tämän ketjun, olen tajunnut että ne onkin hellarit jotka kolminaisuuden kieltää. KIITOS!
Tv.Ev.lut uskova - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin taivaassa on Jumala ja myös Jumalan Poika,Karitsa. Ja minä kun luulin että MINULLE kolminaisuus on vaikeasti ymmärrettävä mutta kiitos tämän ketjun, olen tajunnut että ne onkin hellarit jotka kolminaisuuden kieltää. KIITOS!
Tv.Ev.lut uskovaVoisitko suomentaa tekstisi niin, että vähäälyinenkin käsittää mitä tarkoitat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin taivaassa on Jumala ja myös Jumalan Poika,Karitsa. Ja minä kun luulin että MINULLE kolminaisuus on vaikeasti ymmärrettävä mutta kiitos tämän ketjun, olen tajunnut että ne onkin hellarit jotka kolminaisuuden kieltää. KIITOS!
Tv.Ev.lut uskovaKolminaisuus ei ole Jumala.
- Anonyymi
Tämän ketjun aloittaja jättää tämän nyt, ennen kun tulee seuraava älypää kertomaan että Tuomas teki Jeesuksesta Jumalan.
- Anonyymi
Jehova on valheen isän orja ja se mitä, jehova kirjoittaa, on suoraan pimeydestä.
- Anonyymi
Ei kaiketi Raamatun ilmoitus sentään tuollaista ilmoita: >>että Tuomas teki Jeesuksesta Jumalan.>>.
Näin se on Johanneksen evankeliumissa todistettu Jeesuksen todistuksesta:
27. Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen".
28. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
29. Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"

Usko ToivonenTuomas ei tehnyt Jeesuksesta Jumalaa eikä Jeesus mitään todistanut Jumaluudesta Tuomakselle. Tuo on täyttä valhetta.
Rooman valtakunnan kirkkomiehet loivat Jeesuksen Jumaluuden ja kirjoittivat Johanneksen evankeliumin, jossa kirjoittivat Jeesuksen Jumalan Poikana, Jeesus Jumalana ja loivat Kolminaisuusopin.
Todiste Jeesuksesta vuodelta 325 jKr. Nikean uskontunnustuksesta ote.
"Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua,
Jumala Jumalasta,
valo valosta,
tosi Jumala tosi Jumalasta,
syntynyt, ei luotu,"
Kyllä Sinä UT olet väärässä ja valheitten levittäjä näissä keskustelussa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomas ei tehnyt Jeesuksesta Jumalaa eikä Jeesus mitään todistanut Jumaluudesta Tuomakselle. Tuo on täyttä valhetta.
Rooman valtakunnan kirkkomiehet loivat Jeesuksen Jumaluuden ja kirjoittivat Johanneksen evankeliumin, jossa kirjoittivat Jeesuksen Jumalan Poikana, Jeesus Jumalana ja loivat Kolminaisuusopin.
Todiste Jeesuksesta vuodelta 325 jKr. Nikean uskontunnustuksesta ote.
"Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua,
Jumala Jumalasta,
valo valosta,
tosi Jumala tosi Jumalasta,
syntynyt, ei luotu,"
Kyllä Sinä UT olet väärässä ja valheitten levittäjä näissä keskustelussa!jehovien opin mukaan kukaan ei pelastu eikä heidän oppinsa kuulu syntien sovitus eikä armo eikä Jeesus pelasta ketään.
Sillä:
Sana todistaa jehovien ihmis-jeesuksen olevan voimaton pelastamaan ketään: Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.
jehovien ihmis-jeesus ei ole puhdas eikä pyhä ja näin ollen epäkelpo uhri: Katso, pyhiinsäkään hän ei luota, eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen silmissänsä, saati sitten ihminen, inhottava ja kelvoton, joka juo vääryyttä niinkuin vettä.
jehovien ihmis-jeesus ei ole Jumalan ilmoituksen Jeesus, josta on sanottu: Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.
- Anonyymi
Ps.66:
1 Veisuunjohtajalle; laulu, virsi.
Kohottakaa Jumalalle riemuhuuto, kaikki maa,
2 veisatkaa hänen nimensä kunniaa,
antakaa hänelle kunnia ja ylistys.
Vain Israelin Jumala on Jumala! Eikä Hänellä ole Poikaa vanhassa liitossa! Neitsyt Maria synnytti Hänelle pojan!- Anonyymi
Sait oikein jumalattoman ja pimeän älysi välähdyksen."Eikä Hänellä ole Poikaa vanhassa liitossa". Sana todistaa sinut valhettelijaksi: Kuka on kohdalleen asettanut maan ääret kaikki? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, jos sen tiedät?
Jeesuksesta on kirjoittu: Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
Jeesus opetti: Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut". - Anonyymi
8 Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.
( Jes 42)
Voima, rikkaus, viisaus, väkevyys, kunnia, kirkkaus, ylistys ja valta Isälle ja Karitsalle.
11. Ja minä näin, ja minä kuulin monien enkelien äänen valtaistuimen ja olentojen ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat,
12. ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen".
13. Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"
14. Ja ne neljä olentoa sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat.
( Ilm 5)
17 Mutta Herra auttoi minua ja vahvisti minua, että sanan julistaminen minun kauttani tulisi täydelleen suoritetuksi, ja kaikki pakanat sen kuulisivat; ja minä pelastuin jalopeuran kidasta.
18 Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
(2Tim 4)
18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.
(2Piet 3)
Kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa!

Usko ToivonenTotisesti Aamen

Usko Toivonenote kommentista.
>>8 Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.
( Jes 42)>>
tuo pitää ymmärtää kirjaimellisesti. Israelin Jumala ei jaa kunniaansa epäjumalalle, joka on sinun käyttämäsi palvonnan kohde: Isä Poika Ja Pyhä Henki..myös käytössäsi on Karitsa ja Sana-Jumala..Jumalan Poika. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ote kommentista.
>>8 Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.
( Jes 42)>>
tuo pitää ymmärtää kirjaimellisesti. Israelin Jumala ei jaa kunniaansa epäjumalalle, joka on sinun käyttämäsi palvonnan kohde: Isä Poika Ja Pyhä Henki..myös käytössäsi on Karitsa ja Sana-Jumala..Jumalan Poika.>> joka on sinun käyttämäsi palvonnan kohde >>
On Raamatun ilmoituksen mukaan, kuten olen kommentissani todennut:
Voima, rikkaus, viisaus, väkevyys, kunnia, kirkkaus, ylistys ja valta Isälle ja Karitsalle.
Nämä löytyvät Raamatun tekstistä edelläolevista tekstikohdista, Karitsalle annetaan yhtäläinen kunnia.
Usko Toivonen
- Anonyymi
Mielenkiintoista, että' vaikka tuolla edellä joku aika sitten , tein
voimakkaita väittämiä, Jeesuksen jumaluuden kieltäjät tässä
ketjussa eivät ole denenteerannneet, kieltäneet, väitettäni. Silloin
on uskottava, että nämä i hmiset todella uskovat
Herran Jeesuksen Kristuksen tavallisen syntisen miehen pojaksi,
ei Jumalan Pojaksi ollenkaan.
Mitä siis kirjoitin ja mitä he eivät ole dementeeranneet.
!Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.
Huomaa, että Jeesuksen jumaluuden kieltävät ihmiset,
tässäkin ketjussa, eivät usko, että Jeesuslapsi sikisi
Pyhästä Hengestä. He eivät usko sitä vaikka se on
selvästi Raamatussa kerrottu. Miksi he eivät usko?
Siksi koska se tarkoittaisi sitä, että Pyhä Henki on Jumala.
Ja koska he eivät usko, että Pyhä Henki on Jumala,
he eivät usko Jeesuslapsen siinneen Pyhästä Hengestä.
Ja koska he eivät usko, että Jeesuslapsi sikisi Jumalasta,
Pyhästä Hengestä, he eivät usko Jeesusta Jumalan Pojaksi.
Heidän julistamansa Jeesus on siis jonkun miehen poika,
ei Jumalan Poika ollenkaan vaikka he hämätäkseen tietämättömiä
väittävät uskovansa Jumalan Poikaan.
Näin he kieltävät Isän, Pyhän Hengen ja Pojan: Sanan.
Johanneksen mukaan he kieltävät Isän ja Pojan: Jumalan.
Heillä ei ole Johanneksen mukaan Jumalaa.
Mvh J - K
Tässä ketjussa eräs väittää, että minä kiellän Jumalan Pojan
pirullisella tavalla Raamattu kädessä. Mutta kuka kieltää Jumalan
Pojan? Eikö se, joka ei usko Jeesusta Jumalan, Pyhän Hengen, Pojaksi?
Puhua kyllä voi ja Raamattua siteerata hämätäkseen tietämättömiä,
mutta todellinen oppi voi olla jopa päinvastainen kuin mitä antaa sen
ymmärtää että se on. Mitä tämä tällainen sitten on jos minun tapa
esittää asioita on pirullinen?- Anonyymi
antti antikristus solkkaaa olemattomia ja korottaa herraansa. Sana "pirullinen" vilistää kirjoituksessa.
- Anonyymi
""!Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.""
Missä kohtaa, kertoisitko raamatun kohdan jossa tuo opetetaan?????
Tais olla ihan oman järkeilysi keksintö????????????? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
""!Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.""
Missä kohtaa, kertoisitko raamatun kohdan jossa tuo opetetaan?????
Tais olla ihan oman järkeilysi keksintö?????????????>>>Tais olla ihan oman järkeilysi keksintö?????????????<<<
Ihminen ei järkeile Jeesusta Jumalaksi. Sitä ei kenenkään oma järki sano
koska ihmisen järki ei kykene käsittämään Jeesuksen jumaluutta. Siihen
tarvitaan Jumalan itsensä, Pyhän Hengen, antamaa opetusta.
Jos ihmisen järki kykenisi käsittämään Jeesuksen jumaluuden, koko
tämä maailma, suurin osa ihmisistä. käsittäisi ja uskoisi Jeesuksen
Jumalaksi. Ei tarvittaisi uskoon tuloa, Jumalan kohtaamista eikä
tuntemista eikä Pyhän Hengen antamaa opetusta. Ihminen käsittäisi
Jumalaa ilman Jumalaa.
Suurin osa erittäin korkealle koulutetuista ihmisistä,
siis älykkäistä ihmisistä, ei käsitä Jeesuksen jumalauutta eikä usko siihen.
Ihmisen älykkyys ei eiis riitä Jeesuksen ja Jumalan tuntemiseen.
Jeesus kiitti ja ylisti Isää Jumalaa siitä, että Hän on salannut nämä
asiat viisailta ja ymmärtäväisiltä ihmisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille
ihmisille. Viisaat eivät käsitä, mutta tavalliset vähän tyhmemmät
kengänkuluttajat, joille Jumala ilmoittaa Pojan, käsittävät.
Luuk 10: 21-24 Sillä hetkellä Jeesus riemuitsi Pyhässä Hengessä ja
sanoi: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet
salannut nämä viisailta ja älykkäiltä mutta olet ilmoittanut ne
lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. Kaiken on Isäni
antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu kuin Isä tiedä, kuka Poika on.
Eikä sitä, kuka Isä on, tiedä kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika
tahtoo hänet ilmoittaa.” Jeesus kääntyi erikseen opetuslastensa
puoleen ja sanoi: ”Autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, mitä te
näette! Minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat
tahtoneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla,
mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.”
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Tais olla ihan oman järkeilysi keksintö?????????????<<<

Mvh J - K""!Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.""
Missä kohtaa, kertoisitko raamatun kohdan jossa tuo opetetaan?????
Voisitko näyttää jakeen !!!!!!!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
""!Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.""
Missä kohtaa, kertoisitko raamatun kohdan jossa tuo opetetaan?????
Voisitko näyttää jakeen !!!!!!!!!!Se on juuri ihmisen järjen päätelmä, koska sitä ei ole ilmooitettu raamatussa!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on juuri ihmisen järjen päätelmä, koska sitä ei ole ilmooitettu raamatussa!!!!!!!!!!!!!!
Se sanotaan Johanneksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa.
Tieto tästä Jumalan ilmoituksesta saadaan uskomalla ja ottamalla
Sana vastaan, niin kuin se on Kirjoitettu.
Alussa oli Sana. Sana oli Jumala.
Sana, ts, Jumala tuli lihaksi, siis
ihmiseksi.
Onko vaikea lukea? Onko vaikea uskoa?
Miksi on vaikeaa? Jos et usko etkä ota
Sanaa vastaan, et tiedä. Silloin uskosi
ja "tietosi" perustuu toiseen lähteeseen,
ei ollenkaan Jumalan ilmoitukseen eikä
Jumalaan itseensä. Uskomme Jumalaan
tulee perustua Jumalan ilmoittamaan Sanaan
Raamatussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
antti antikristus solkkaaa olemattomia ja korottaa herraansa. Sana "pirullinen" vilistää kirjoituksessa.
>>>Sana "pirullinen" vilistää kirjoituksessa.<<<
Todella mielenkiintoista ja minua ilahduttavaa,
että kirjoituksiani luetaan tarkasti ottaen
jokaisen sanan vakavasti huomioon. Kiitos!
Mvh J -K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se sanotaan Johanneksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa.
Tieto tästä Jumalan ilmoituksesta saadaan uskomalla ja ottamalla
Sana vastaan, niin kuin se on Kirjoitettu.
Alussa oli Sana. Sana oli Jumala.
Sana, ts, Jumala tuli lihaksi, siis
ihmiseksi.
Onko vaikea lukea? Onko vaikea uskoa?
Miksi on vaikeaa? Jos et usko etkä ota
Sanaa vastaan, et tiedä. Silloin uskosi
ja "tietosi" perustuu toiseen lähteeseen,
ei ollenkaan Jumalan ilmoitukseen eikä
Jumalaan itseensä. Uskomme Jumalaan
tulee perustua Jumalan ilmoittamaan Sanaan
Raamatussa.OTE KOMMENTISTA.
>>Alussa oli Sana. Sana oli Jumala.
Sana, ts, Jumala tuli lihaksi, siis
ihmiseksi.
Onko vaikea lukea? Onko vaikea uskoa?
Miksi on vaikeaa? >>
Tuo ei ole Jumalan oppia, joten emme usko tuota tekstiäsi, koska Tuo on Rooman kirkonmiesten kirjoittamaa tekstiä ja ihmisoppi ja petosta. Eikä siten ole Jumalan oppia eikä Hänen sanaa.
SANA-JUMALAA JA Jumalan Poikaa ei ole. Profeetat eivät todista tuota tosiasiaksi.
ALUSSA EI OLE TUOTA ILMOITETTU, vaan nyt takakäteen 4000 vuotta raamatullisen ajanlaskun alusta laskettuna. Jumala ilmoittaa etukäteen tulevaiset, ihminen ilmoittaa takakäteen!
Jeesus on ihminen, Herra, Kristus voideltu ja Jumalan poika Marian kautta. Tuon kaiken voi todistaa Israelin Jumalan profeettojen todistuksen kautta. Eikä muuta todistettavaa ole eikä tule.
Jeesus ei ole ylipappi, eikä Hän ole universaalia Kristuksen kirkkoa perustanut, Eikä ole Kolmiyhteistä jumalaa, vaan tuo on epäjumala monille ihmisille. Johanneksen evankeliumi on universaalin Kristuksen kirkon peruskirjoituksia kuten myös Hebrealaiskirje ja Johanneksen ilmestys.
On mahdotonta...ON MAHDOTONTA uskoa ihmisoppia Jumalan opiksi.
Herätkää totuuteen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OTE KOMMENTISTA.

Herätkää totuuteen!>>>Eikä siten ole Jumalan oppia eikä Hänen sanaa.<<<
Mitkä muut Raamatun jakeet ja luvut, tai Kirjat, eivät oleJumalan Sanaa?
Kuka sen ratkaisee, mitä jakeet, luvut tai Kirjat poistetaan Raamatusta?
Sinäkö sen ratkaiset ja päätät?
Sinä olet vaarallisella tiellä kun olet ryhtynyt Jumalan Sanan tuomariksi.
Ylpistyä, joo, kyllä ihminen voi ylpistyä,- mutta ei sentään korottaa itseään
Jumalan Sanan tuomariksi. Raamattu (lue: Jumala) varottaa ottamasta
Kirjasta mitään pois. Jos joku ottaa Sanasta pois jotakin, siitä on seuraukset.
Ja Jumala on sen(kin) ilmoittanut etukäteen.
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Eikä siten ole Jumalan oppia eikä Hänen sanaa.<<<
Mitkä muut Raamatun jakeet ja luvut, tai Kirjat, eivät oleJumalan Sanaa?
Kuka sen ratkaisee, mitä jakeet, luvut tai Kirjat poistetaan Raamatusta?
Sinäkö sen ratkaiset ja päätät?
Sinä olet vaarallisella tiellä kun olet ryhtynyt Jumalan Sanan tuomariksi.
Ylpistyä, joo, kyllä ihminen voi ylpistyä,- mutta ei sentään korottaa itseään
Jumalan Sanan tuomariksi. Raamattu (lue: Jumala) varottaa ottamasta
Kirjasta mitään pois. Jos joku ottaa Sanasta pois jotakin, siitä on seuraukset.
Ja Jumala on sen(kin) ilmoittanut etukäteen.
Mvh J - KNo johan on juttua..
vai on oikeen on Raamattu-jumalakin olemassa. Lisää ihmisoppia näkyville.
Etkö ole lukemaasi ymmärtänyt että raamattu on tuomari Sana-jumalalle ja Jumalan Pojalle.
Tuokin on Jumalan oppia. Mutta uutta asiaa sinulle.
Sinä olet toisten komentoijien sortaja alaspainaja ja mitätöijä.
Yksin sinun sanasi on totuus! Älä luule ittestäs noin suuria.
Jos sinulla on tarkoitus tehdä hyvää..niin tee sitä ja pidä siitä kiinni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se sanotaan Johanneksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa.
Tieto tästä Jumalan ilmoituksesta saadaan uskomalla ja ottamalla
Sana vastaan, niin kuin se on Kirjoitettu.
Alussa oli Sana. Sana oli Jumala.
Sana, ts, Jumala tuli lihaksi, siis
ihmiseksi.
Onko vaikea lukea? Onko vaikea uskoa?
Miksi on vaikeaa? Jos et usko etkä ota
Sanaa vastaan, et tiedä. Silloin uskosi
ja "tietosi" perustuu toiseen lähteeseen,
ei ollenkaan Jumalan ilmoitukseen eikä
Jumalaan itseensä. Uskomme Jumalaan
tulee perustua Jumalan ilmoittamaan Sanaan
Raamatussa.>>""!Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.""<<
No, näytä nyt viimein se raamatun jae, jossa tuo on sanasta sanaan ilmoitettu. Järkeilemällä raamatusta saa vaikka mitä ihminen järkeileekään. Järkeily ? veljesi mm saa Mariasta Jumalan äidin.
Näytä se jae!!!!!!!!!!!!!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No johan on juttua..
vai on oikeen on Raamattu-jumalakin olemassa. Lisää ihmisoppia näkyville.
Etkö ole lukemaasi ymmärtänyt että raamattu on tuomari Sana-jumalalle ja Jumalan Pojalle.
Tuokin on Jumalan oppia. Mutta uutta asiaa sinulle.
Sinä olet toisten komentoijien sortaja alaspainaja ja mitätöijä.
Yksin sinun sanasi on totuus! Älä luule ittestäs noin suuria.
Jos sinulla on tarkoitus tehdä hyvää..niin tee sitä ja pidä siitä kiinni.Voitko kertoa mitkä jakeet, luvut tai jopa Kirjat poistat Raamatusta?
Tai kerro, mitkä luvut, jakeet tai Kirjat ovat väärentämätöntä Jumalan Sanaa.
Minulle on 1 Ms 1:1 - Ilm 22:21 ja kaikki jakeet, luvut ja Kirjat siinä
välissä väärentämätöntä ja erehtymätöntä luotettavaa Jumalan Sanaa.
Minä en uskalla enkä tahdo poistaa Raamatusta mitään.
Entä sinä?
>>>Eikä siten ole Jumalan oppia eikä Hänen sanaa.<<< - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>""!Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.""<<
No, näytä nyt viimein se raamatun jae, jossa tuo on sanasta sanaan ilmoitettu. Järkeilemällä raamatusta saa vaikka mitä ihminen järkeileekään. Järkeily ? veljesi mm saa Mariasta Jumalan äidin.
Näytä se jae!!!!!!!!!!!!!!!!>>>Järkeilemällä raamatusta saa vaikka mitä ihminen järkeileekään.
Järkeily ? veljesi mm saa Mariasta Jumalan äidin.<<<
Minä en järkeile koska en luota järkeeni, joka on täysin riittämätön
Jumalan tuntemiseen. Tarvitsen Pyhän Hengen: Jumalan, itsensä
Opettajakseni.
Sitten minä selitän Raamatun Kirjoituksia sen mukaan
kuin olen kokenut Pyhän Hengen minulle opettaneen.
Kirjoitukseni tulee siksi koetella Jumalan Sanan ilmoituksella.
Silloin ne tulee koetella myös Jumalan Hengellä; onko Pyhä Henki
opettanut vai onko se ihmisjärkeilyä.
Tähän koetteluun on kelvollinen vain hengellinen Raamattua
tunteva uskova. Jumalaa tuntematon ihminen ei kykene
koettelemaan Jumalasta tullutta oppia koska ei tunne sitä
eikä opin antajaa. Sellaiselle ihmiselle Jumalan oppi on hullutusta
eikä hän voi sitä käsittää. Näin Paavali kirjoitti Pyhässä Hengessä.
Jos sinulle hengellinen oppi on hullutusta, se on huono merkki.
Silloin sinun ei kannata opettaa Raamatun ilmoitusta koska
et ole ollut Pyhän Hengen opetuksen alaisuudessa. Jos kuitenkin
opetat, opetuksesi on ihmisjärkeilyä ja rajoittuu siihen, mitä ihmisen
järki ilman Jumalaa voi käsittää.
Paavali oli täyttynyt Hengellä ja hän käsitti ja SELITTI hengelliset
asiat hengellisesti. Sanan selittäminen on siis raamatullista ja oikein.
Apt 17:1-3 "Kuljettuaan Amfipoliin ja Apollonian kautta he
tulivat Tessalonikaan, jossa juutalaisilla oli synagoga. Tapansa
mukaan Paavali meni sinne heidän luokseen ja keskusteli kolmena
sapattina heidän kanssaan, lähtien Kirjoituksista. Hän selitti ne ja
osoitti, että Kristuksen piti kärsiä ja nousta kuolleista, ja sanoi:
”Tämä Jeesus, jota minä teille julistan, on Kristus.”"
Apt 28: 23-31 "He määräsivät hänelle päivän, ja silloin heitä tuli vielä
useampia hänen luokseen majapaikkaan. Aamuvarhaisesta iltamyöhään
hän selitti heille Kirjoituksia, alkaen Mooseksen laista ja profeetoista,
ja todisti Jumalan valtakunnasta yrittäen saada heidät vakuuttumaan
Jeesuksesta. Se, mitä sanottiin, sai toiset vakuuttuneiksi, mutta toiset
eivät uskoneet. He olivat keskenään eri mieltä, ja heidän lähtiessään
pois Paavali sanoi ainoastaan nämä sanat: ”Oikein on Pyhä Henki puhunut
teidän isillenne profeetta Jesajan kautta: Mene tämän kansan luo ja sano:
Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä
käsittäkö. Sillä paatunut on tämän kansan sydän. Vaivoin he kuulevat
korvillaan, ja silmänsä he ovat sulkeneet, etteivät he silmillään näkisi,
eivät korvillaan kuulisi, etteivät he sydämellään ymmärtäisi ja kääntyisi
ja etten minä heitä parantaisi.’ Tietäkää siis, että tämä Jumalan
pelastussanoma on lähetetty pakanoille ja he myös kuulevat sitä.”
[Kun Paavali oli tämän puhunut, juutalaiset lähtivät pois väitellen
kiivaasti keskenään.]Paavali asui omassa vuokra-asunnossaan täydet
kaksi vuotta ja otti vastaan kaikki, jotka tulivat hänen luokseen. Hän
julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta
täysin avoimesti kenenkään estämättä."
Oletko täyttynyt Pyhällä Hengellä?
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>""!Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.""<<
No, näytä nyt viimein se raamatun jae, jossa tuo on sanasta sanaan ilmoitettu. Järkeilemällä raamatusta saa vaikka mitä ihminen järkeileekään. Järkeily ? veljesi mm saa Mariasta Jumalan äidin.
Näytä se jae!!!!!!!!!!!!!!!!>>>Näytä se jae!!!!!!!!!!!!!!!!<<<
Miksi sinä niin kiihkeästi tahdot saada Jumalan Sanaa?
Senkö tähden, että tahdot saada oppia Jumalasta?
Vai senkö tähden, että saisit polkea Jumalan Sanan jalkoihisi?
Mitä ajattelet, antaako Jumala sinulle Sanaansa jos
tahdot nöyrästi oppia Häneltä Hänestä? Antaa varmasti!
Silloin sinä myös opit Jumalasta (Sanasta) tuntemaan Häntä.
Mutta jos sinä tahdot saada Sanaa polkeaksesi sen
jalkoihisi, Jumala ei ehkä anna sinulle Sanaansa sinun
poljettavaksesi. Silloin sinä et saa Jumalalta Sanaa etkä
sinä voi tulla tuntemaan Jumalaa.
Nämä koska Jumala on ilmoittanut ja ilmoittaa vieläkin
itsensä Sanassa ja Sanan kautta uskon kautta Sanaan.
Käsitätkö sinä ollenkaan, että sinä et ole riippuvainen
kenenkään ihmisen antamasta opetuksesta tullaksesi tuntemaan
Jumalaa ja hengellisiä todellisuuksia. Olet riippuvainen Jumalasta
ja Hänen antamastaan opetuksesta. Se opetus on Raamatussa
ja se otetaan vastaan ja opitaan Pyhässä Hengessä uskon kautta
Raamatun Sanaan.
Ilman Sanaa ja Pyhää Henkeä kukaan ei tule tuntemaan Jumalaa.
Tämä koska Jumala on Sana ja Henki. Hänet tulee uskoa ja ottaa
vastaan ensin Vapahtajaksi ja Herraksi ja sitten Opettajaksi.
Silloin ihminen nöyrtyy Jumala (Sanan) edessä ja uskoo sen.
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Näytä se jae!!!!!!!!!!!!!!!!<<<

Mvh J - K>>""!Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.""<<
Näytä hyvänen aika jo se ilmoitus, josse kerta raamatussa on .
Tarkoittaa sinun jäekeilysi mukaan, mutta ei raamatun, koska raaatusta et tunnu edes löytävän opetusta.
Raamatussa on. Jumalan Poika on Jeesus Kristus, joka on Jumalan voideltu ja Jumalan tekemä Herra. Ilmoituksien kera, jota ei tarvitse ihmisen järkeillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>""!Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.""<<
Näytä hyvänen aika jo se ilmoitus, josse kerta raamatussa on .
Tarkoittaa sinun jäekeilysi mukaan, mutta ei raamatun, koska raaatusta et tunnu edes löytävän opetusta.
Raamatussa on. Jumalan Poika on Jeesus Kristus, joka on Jumalan voideltu ja Jumalan tekemä Herra. Ilmoituksien kera, jota ei tarvitse ihmisen järkeillä.>>""!Jumalan Poika tarkoittaa; Jumala lihassa ihmisenä.""<<
Loppuhan se viisastelu ja järkeily kun vetosit raamattuun.
- Anonyymi
Aloittaja on trolli, joka ei pysyty ymmärtämään, että Jeesus on Jumala. Hän ei tahallaan ole ymmärtävinään tätä asiaa. Hänelle ei kannata vastata.
Lue Raamattua.
Jeesusta ei kuitenkaan voi oppia tuntemaan pelkästään Raamattua lukemalla, Jeesus on kohdattava henkilökohtaisesti. - Anonyymi
Voi pyhä yksinkertaisuus teidän kanssa. Ettekö vieläkään tajua mikä on ero hellareiden ja ev.luttien välillä? No minäpä kerron vielä kerran:
Hellarit uskovat että Jumala=Jeesus,Henki,Sana
Lutterit uskovat että Jumala=Taivaan Isä ja Hänen Poika Jeesus, ja Pyhä Henki.
Kumpikaan ei kiellä Jeesuksen Jumaluutta. - Anonyymi
etsikää väärentämätöntä jumalan oppia.Pietari muistuttaa korostaa että on tärkeää muistaa mitä Profeetat ovat sanoneet.
2 Piet 3
1 Tämä on jo toinen kirje, jonka minä kirjoitan teille, rakkaani, ja näissä molemmissa minä muistuttamalla herätän teidän puhdasta mieltänne,
2 että muistaisitte niitä sanoja, joita pyhät profeetat ennen ovat puhuneet, ja Herran ja Vapahtajan käskyä, jonka te apostoleiltanne olette saaneet.
3 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
Joten Profeetoissa ei ole Sana-jumalaa eikä Jumalan Poikaa.
Mutta mitä sitten on..näissä suomi24 keskusteluissa on runsaasti seurraavia heppuja "viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan" tuota sakkia kyllä löytyy...mokomatki pilkkaajat ja valhepukit.- Anonyymi
lisään vielä tuon jakeen 5 joka on tärkeä.
>>5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta>>
tuo on tärkeää että kaikki on rakennettu ikivanhastaan Jumalan sanan voimasta. Mutta ei ole syntynyt Jumala Pojan voimasta eikä Sana-jumalan voimasta. Joh. 1:3 on valhetta petosta.
Joh. 1 3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Pietarin jae 5 todistaa tuon edellä kirjoitetun valheeksi petokseksi ..lissään tuon valheen vielä tähän >>Alussa oli Sana. Sana oli Jumala.
Sana, ts, Jumala tuli lihaksi, siis
ihmiseksi. Onko vaikea lukea? Onko vaikea uskoa?
Miksi on vaikeaa? >>
ON MAHDOTONTA USKOA IHMISOPPEIHIN.
MOT. - Anonyymi

MOT.MIKÄ ON JUMALAN SANA ?
VASTAUS jES 55:11
11 niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.
EI TIETOAKAAN SANA-JUMALSTA TAI JUMALAN POJASTA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MIKÄ ON JUMALAN SANA ?
VASTAUS jES 55:11
11 niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.
EI TIETOAKAAN SANA-JUMALSTA TAI JUMALAN POJASTA.Luuletko, että koko jumaluus selitetään yhdellä virkkeellä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MIKÄ ON JUMALAN SANA ?
VASTAUS jES 55:11
11 niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.
EI TIETOAKAAN SANA-JUMALSTA TAI JUMALAN POJASTA.1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
( 1 Joh. 4)
Tunnustatko sinä Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi?
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
( 1 Joh. 4)
Tunnustatko sinä Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi?
s-seutulainenKuvitteletko sanan Kristus olevan sama asia kuin olla Jumala?????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvitteletko sanan Kristus olevan sama asia kuin olla Jumala?????
Jehovien uskonto on pelkkää kuvittelua.
Sana todistaa: minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana... Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra".
Siis kerrotaanko tässä Jumalasta vai vain ihmisestä? Osaatko vastata ja esittää mielipiteesi??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvitteletko sanan Kristus olevan sama asia kuin olla Jumala?????
Kristus on= Jumalan voideltu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvitteletko sanan Kristus olevan sama asia kuin olla Jumala?????
Oletpa Jehovan todistaja tai mikä muu elävästä uskosta osaton tahansa,
Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen on Jumalan lahja niille, jotka ovat Hänet, Jeesuksen Kristuksen, vastaanottaneet syntiensä sovittajana ja lunastajanaan, Herranaan ja Vapahtajanaan.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh. 1)
1 Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
2 Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."
4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt.
( Joh. 3)

s-seutulainenYritätkö sanoa, ettei Kristus olekkaan Jumalan voideltu??

s-seutulainenOnko Jumala väärässä ilmoittaessaan olleensa Kristuksessa ja siten sovittaessaan maailman synit????? ja siten todistaen, ettei Kristus ole Jumala?????????????????????????
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletpa Jehovan todistaja tai mikä muu elävästä uskosta osaton tahansa,
Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen on Jumalan lahja niille, jotka ovat Hänet, Jeesuksen Kristuksen, vastaanottaneet syntiensä sovittajana ja lunastajanaan, Herranaan ja Vapahtajanaan.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh. 1)
1 Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
2 Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."
4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt.
( Joh. 3)
s-seutulainen-
Kristus on koko Raamatun ydinasia
Raamattu on Jumalan sanaa nimenomaan siksi, että sen varsinaisena sisältönä on lihaksi tullut Jumalan sana, Jeesus Kristus. "Jos otat Kristuksen pois Raamatusta, mitä muuta siitä enää löydät" (Luther). Vasta todistus Kristuksesta tekee Raamatusta sen mikä se on, niin kuin aurinko tekee päivästä päivän. Raamattu kokonaisuudessaan todistaa Jeesuksesta: "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta" (Apt 10:43).
Kristus-todellisuuden tähden Raamattu saa meidän elämässämme aivan ainutlaatuisen arvon ja merkityksen. Mikään muu kirja ei välitä meille niin totuudellista ja läheistä kuvausta Jeesuksesta. Raamatun äärellä koen Jeesuksen läsnäolon kaikkein voimakkaimmin. Hän kohtaa minut ihmeellisen henkilökohtaisella tavalla juuri Raamatun sanoissa. Raamattu on Jumalan sanaa, sillä se "antaa minulle Jeesuksen
Kristuksen kirkkaana ja puhtaana" (Luther).'
( Ote Olavi Peltolan opetuksesta Yksin Kristus)

s-seutulainensaviseutulainen kerro.
Onko Jumala väärässä ilmoittaessaan olleensa Kristuksessa ja siten sovittaessaan maailman synit????? ja siten todistaen, ettei Kristus ole Jumala?????????????????????????
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-
Kristus on koko Raamatun ydinasia
Raamattu on Jumalan sanaa nimenomaan siksi, että sen varsinaisena sisältönä on lihaksi tullut Jumalan sana, Jeesus Kristus. "Jos otat Kristuksen pois Raamatusta, mitä muuta siitä enää löydät" (Luther). Vasta todistus Kristuksesta tekee Raamatusta sen mikä se on, niin kuin aurinko tekee päivästä päivän. Raamattu kokonaisuudessaan todistaa Jeesuksesta: "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta" (Apt 10:43).
Kristus-todellisuuden tähden Raamattu saa meidän elämässämme aivan ainutlaatuisen arvon ja merkityksen. Mikään muu kirja ei välitä meille niin totuudellista ja läheistä kuvausta Jeesuksesta. Raamatun äärellä koen Jeesuksen läsnäolon kaikkein voimakkaimmin. Hän kohtaa minut ihmeellisen henkilökohtaisella tavalla juuri Raamatun sanoissa. Raamattu on Jumalan sanaa, sillä se "antaa minulle Jeesuksen
Kristuksen kirkkaana ja puhtaana" (Luther).'
( Ote Olavi Peltolan opetuksesta Yksin Kristus)
s-seutulainenOlavi Peltola kuuluu heppuihin,,,
on runsaasti seurraavia heppuja "viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan" tuota sakkia kyllä löytyy...mokomatki pilkkaajat ja valhepukit.
2 piet 3:3 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko, että koko jumaluus selitetään yhdellä virkkeellä?
Isarelin Jumala selittää sanan aina samalla tavlla. Eikä muuta sisältöä koskaan.
Kertaakaan Hän, Israelin Jumala, ei sanon että sana on Jumalan Poika tai sana on Sana-jumala.
ON MAHDOTONTA USKOA IHMISOPPEIHIN!
IHMISOPPEJA OVAT MM. jOH. 1:1-3, 14 JNE. JUMALAN POIKA
jEESUKSEN JUMALUUS JOH. LUVUT 2-10 8X "MINÄ OLEN"
KOLMIYHTEINEN JUMALA JOH. LUVUT 10, 14-16
PYHÄ HENKI JIH. LUKU 16
YLIMMÄISPAPILLINEN RUKOUS JOH. LUKU 17
JNE.
- Anonyymi
Huomioitavaa on,että Jeesus Kristus on siinnyt Pyhästä Hengestä ei saanut alkuaan kuten me ihmiset. Jeesus tuli Taivaasta tekemään Isän tahdon ja meni takaisin Isän luo kirjoitusten mukaan. Jeesus antoi Tuomaan kutsua itseään Herrakseen Jumalakseen ja ei sanonut äläpäs nyt Tuomas minua koroita.
Jeesus Kristus lihaantullut , itse Herra Taivaasta.Daavidin ja meidän uskovien Herra , Jumalan Poika ja Isä on kaiken Herra. Isä on Pojassa ja Poika on Isässä.Poika tekee kaikessa Isän tahdon. Isä on Jeesuksen sanojen mukaan Häntä suurempi ja Hän ja Isä ovat yhtä.
Tuomas sanoi Jeesukselle, minun Herrani ja minun Jumalani. Jeesus istuu Isän oikealla puolella valtaistuimella. meidän on uskominen ei enempää tai vähempää kuin mitä kirjoitettu on.
Psalmi 110
110:1 Daavidin virsi. Herra sanoi minun herralleni: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi."
Raamatunkääös 33/38 ( poistettu itse Herra taivaasta )
1 Kor 15
15:47 Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.
Biblia 1776 ( tämä vanha käännös on selkeä )
1 Kor 15
15:47 Ensimäinen ihminen on maasta ja maallinen, toinen ihminen on itse Herra taivaasta.- Anonyymi
Tuo kirjoituksesi on aivan liian vähän tyytymistä. Tuo sinun oppisi on uskoa epäjumalaan, joka ei aikaansaa yhtään mitään.
Paljon enemmän saa kun ei usko tuollaisia selittelyjä. Sinun oppisi sijastasi saamme iankaikkisen elämän kun etsimme ja uskomme totuuden Jumalan opin ja Jumalan valtatien, joka on aivan eri kuin tuossa kommentissasi kirjoitat.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo kirjoituksesi on aivan liian vähän tyytymistä. Tuo sinun oppisi on uskoa epäjumalaan, joka ei aikaansaa yhtään mitään.
Paljon enemmän saa kun ei usko tuollaisia selittelyjä. Sinun oppisi sijastasi saamme iankaikkisen elämän kun etsimme ja uskomme totuuden Jumalan opin ja Jumalan valtatien, joka on aivan eri kuin tuossa kommentissasi kirjoitat..Niin, maailmassa on monenlaista ideologiaa ja maailmankatsomusta.Kristinuskossa on Kristuksen oppi joka lukee Raamatussa.Kristinusko määrittelee ja opettaa kuka Jeesus Kristus on ja miksi tarvitsemme Häntä ja miten Jumala on aivoitellut pelastaa ihmiset. Kukaan ei tule Isän tykö kuin Jeesuksen kautta.
Joh 14
14:6 Jeesus sanoi hänelle: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Joh 11
11:25 Jeesus sanoi hänelle: Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
8:23 Ja hän sanoi heille: Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta.
8:24 Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.
Jeesus on siis ylhäältä ja itse Herra Taivaasta.
Biblia 1776
1 Kor 15
15:47 Ensimäinen ihminen on maasta ja maallinen, toinen ihminen on itse Herra taivaasta.
Ihminen, profeetta tai enkeli ei voi pelastaa, koska ovat vajavaisia,eivät täydellisiä.
Vain itse Herra Jeesus , Jumalan Poika,Vapahtaja ja Jumalamme voi pelastaa,sillä Hän suoritti kaikessa Isän tahdon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, maailmassa on monenlaista ideologiaa ja maailmankatsomusta.Kristinuskossa on Kristuksen oppi joka lukee Raamatussa.Kristinusko määrittelee ja opettaa kuka Jeesus Kristus on ja miksi tarvitsemme Häntä ja miten Jumala on aivoitellut pelastaa ihmiset. Kukaan ei tule Isän tykö kuin Jeesuksen kautta.
Joh 14
14:6 Jeesus sanoi hänelle: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Joh 11
11:25 Jeesus sanoi hänelle: Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
8:23 Ja hän sanoi heille: Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta.
8:24 Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.
Jeesus on siis ylhäältä ja itse Herra Taivaasta.
Biblia 1776
1 Kor 15
15:47 Ensimäinen ihminen on maasta ja maallinen, toinen ihminen on itse Herra taivaasta.
Ihminen, profeetta tai enkeli ei voi pelastaa, koska ovat vajavaisia,eivät täydellisiä.
Vain itse Herra Jeesus , Jumalan Poika,Vapahtaja ja Jumalamme voi pelastaa,sillä Hän suoritti kaikessa Isän tahdon.Tuo sinun oppisi on uskoa epäjumalaan, joka ei aikaansaa yhtään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo sinun oppisi on uskoa epäjumalaan, joka ei aikaansaa yhtään mitään.
Jatkan vielä että mitä uskosi aikaansaa Sinulle itsellesi suuren itsetuhon.
Koska et tunne Israelin Jumalaa, Uuden ja Vanhan liiton Jumalaa ja olet vaihtanut tuon Jumalan epäjumalankuvaan Isään Poikaan ja Pyhään Henkeen..kolmiyhteiseen jumalankuvaan epäjumalaan....
Seuraukset tuosta vaihtamisesta ja tuosta Uskostasi ovat itsetuhoiset:
TODISTEET:
2 Tess. 1:
....Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa
8 tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille.
9 Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus ..
Miksi tyytyisit noin vähään? Kadotukseen.
Joten mitä Sinun kannattaisi tehtä..mitä kannattaa valita elämässään?
Vastaus: Kannattaa valita Israelin Jumala, vanhan ja uuden liiton Jumala ja tuon Jumalan oppi ja Jumalan valtatie.

MOT."Motille".
Kirjoitat:
>> Tuo sinun oppisi on uskoa epäjumalaan, joka ei aikaansaa yhtään mitään. >>
Onko Herra Jeesus saanut aikaan yhtään mitään?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Motille".
Kirjoitat:
>> Tuo sinun oppisi on uskoa epäjumalaan, joka ei aikaansaa yhtään mitään. >>
Onko Herra Jeesus saanut aikaan yhtään mitään?
Usko ToivonenToivoselle.
Palataan ko. asiaan lähipäivinä. Asia on tuloillaan Herralta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512264Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖251078Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82992Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt54893- 68873
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me126853Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22773Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49759