onko niitä, kerro jos tiedät!
Onnistuneita paluutarinoita, onko niitä
samppa
143497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mulla harkinta-aika päättymässä ihan kohta. Alkuhässäkän jälkeen vaimon kanssa tosi hyvä välit. Molemmat kannustavat toisiaan ja haluavat toisilleen pelkkää hyvää. Lapsen tapaamiset joustaa ja toiimii hyvin. Melkein voisi luulla että asiat paremmin kuin ennen eroa, ehkä onkin. Silti: 2 -vaihe lähtee parin viikon pääästä. Luulen että X:n kanssa tule kaikkein paras vaihe kun ei olla naimisissa mutta kuitenkin kavereita. 17 vuotta yhdessä.. on se jotakin se.
Minulla on samanlainen fiilis. Erosin vaimostani muutama vuotta sitten ja välimme olivat eron aikaan periaatteessa ihan ystävälliset. Aviliittomme aikan olimme vain erehtyneet kohtelemaan toisiamme niin törkeästi, että se ei voinut olla vaikuttamatta suhteeseen. Olimme naimisissa 10 vuotta ja pari viimeistä vuotta oli lähinnä molemminpuoleista katkeraa kyräilyä, joten lopulta päätimme erota.
Eron jälkeen tapailimme toisiamme harvakseen, ehkä kerran kuussa. Kumpikaan ei halunnut uutta rakkaussuhdetta ja kaverisuhteemme toimi oikein hyvoin. Jopa niin hyvin, että 8 kuukauden jälkeen päätimme taas muuttaa yhteen.
Mutta heti kohta vanhat katkeruudet nousivat pintaan. Huomaisimme parissa viikossa, että viihdymme toistemme seurassa oikein hyvin kun olemme pelkkiä kavereita ja tapaamme kerran pari kuussa, mutta jos asumme saman katon alla, homma ei toimi ollenkaan.
Nyt olemme taas erillään ja kavereita ja tapaamme silloin tällöin, jos tulee jotain hauskaa aihetta siihen. Olemme molemmat jo uusissa parisuhteissa tahoillamme, mutta onneksi kumppanimme ymmärtävät meitä ja ovat halunneet myös tutustua exiin kaveripohjalta.
En tiedä kuinka meille käy, mutta nyt 10vuotinen rakkaustarinamme, joka ajautui arkipäivän ongelmissa molemmin puolisen jääräpäisyyden kautta eroon muutama vuosi sitten on edennyt vaiheeseen, että käymme toisillamme saunassa, aamukahvilla, ja muutenkin voi tuon tuostakin poiketa luokse. Suukotellaan näkemiit, kyhnätään vierekkäin. Exäni ei ole mikään puhujalahjakkuus ole koskaan edes ollut, ja minäkin olen oppinut pitämään suutani kiinni, enkä kälätä kaikenaikaa kuin peläten, että jos suljen suuni kaikki romahtaa. Kestän siis hiljaisuutta entistä paremmin ahdistumatta, mutta sanon toki napakasti jos jokin hiertää. Olen oppinut jopa sen, ettei asioita tarvitse jauhaa, vaan kun kerran on sanonut, se riittää. Olen oppinut arvostamaan sitä että toinen laittaa kahvipöydässä leipäpalan valmiiksi, kaataa kahvin ja maidon mukiin sen suuremmitta eleittä, pieniä arkisia asioita. Minua on tässä eron aikana opetettu, ettei kaikki ole kultaa mikä kiiltää, eli olen saanut vahvasti näpeilleni muualla uskottuani niihin asiohin joitten puuttumiseen ennen niin suivaantuneena takerruin. Exä on aina ollut hyvä kiltti ihminen, joka on varmaan ollut aika ihmeissään topakan ja napakan ihmisen kanssa, joka on aina tiennyt missä kaappi seisoo ja miten, eikä ole jäänyt avuttomana ihmettelemään. Tässä eron aikana olen monasti ollut ymmälläni mistä kaapista on kyse, ja minunko muka pitäisi sille paikka etsiä. Minä olen muuttanut sitä osapuolta jonka muuttamiseen kykenen - itseäni. En tiedä kuinka meidän käy, mutta minä rakastan häntä.
Tuolla asenteella ei voi kuin voittaa!
Tiedä häntä.. Vaikka omalta kohdaltani olenkin nähnyt monta asiaa, jotka olen tajunnut tehdä viimein toisin, kuviossa on se pointti, että me emme elä nyt yhdessä, meillä ei ole "vannottuja valoja" joista pitäisi pitää puolin tai/ja toisin kiinni. Nyt on helppo kun voi jättää toisen rauhassa katsomaan F1:a eikä tarvitse itse kuunnella sitä vonkunaa. Tosin ehkä, jos hän olisi tässä, saattaisin toljottaa yhtä tyhmänoloisena telkkariruutua, ja olla vaan lähellä. Kummallakaan ei ole ollut mitään kummempia suhteita eron aikana,jotenkin itselleni on aina jäänyt vain yksi kortti käteen miettiessäni mahdollisia kumppaneja. Kaikki ainekset on olemassa, mutta miten niitä käytetään. Rasittavaa on olla erossa, mutta toisella on kuitenkin menokengät edelleen jalassa. Toisaalta tuntuu hölmöltä kiinnittyä samaan mistä on joskus itsekin eroon tahtonut, mutta toisaalta tuntuu kuin olisi oppinut jotain elämästä. Vaikea sanoa.. mielestäni meillä on 50-50. Oikeastaan olen ihan pihalla, kun hän tarjoaa kaikkea hyvää, mutta kuitenkin jotenkin pihtaa itseään ja menee pääsääntöisesti omien tarpeittensa mukaan. Näin yksinään ollessa tuntuu kuin hän vähän käyttäisi hyväkseen.. Pitää hyvällä luonaan silloin kun joutaa, ja muulloin antaa olla oman onnennojassa. Vaikia sanoa, tosiaan, mutta sen jotenkin tiedän, että vaikeampi olla ilman häntä kuin hänen kanssaan..
Tutustuin viehättävään naimisissa olevaan naiseen, olimme aluksi hyviä ystäviä ja painotettiin sitä että tämä ystävyys ei ikinä lopu.
Oma avioliittoni oli tylsää, ei keskusteltu ja seksikin oli mitä oli. Keskustelimme uuden ystäväni kanssa kuinka kuivaa ja tylsää on kotona puolison kanssa, kummalakin oli samoja ongelmia. Rakastuin tähän toiseen naiseen. Hänkin rakastui minuun.
Kun päätimme jonkin ajan kuluttua laittaa tavaramme yhteen ja erkaantua puolisoistamme olin aivan huumassa että nyt olen saanut sen mitä halusin.
Ei mennyt kauaakaan kun päädyin asumaan yksinään takaisin entiseen asuntooni ja aloin miettimään miksi yleensä tähän tilaan olin avioliittoni päästänyt.
Keskustelin vaimoni kanssa asioista joista emme olleet puhuneet ikinä. Painotimme että näinhän tämä pitää jatkuakin jos aiomme yrittää jatkaa yhdessä.
Ystävyyteni tähän toiseen naiseen katkesi kokonaan hänen pyynnöstään, en olisi halunnut katkaista välejä aivan kokonaan. Tapasin hänet ja riitelimme kovasti. Hän haukkui minut ja vaimoni, löysi minusta omasta mielestään naurettavia asioita, joita ei kylläkään ottanut ikinä puheeksi.
Hän oli myös keskustellut ystäviensä kanssa suhteestamme ja tottakai hänen ystävänsä olivat tämän puolellla sanoen että tyypillinen mies, pelkuri, ei uskaltanut lähteä.
Kysymys: Olinko pelkuri paskiainen joka ei uskaltanut lähteä tylsästä avioliitosta vai aviomies joka yrittää pelastaa 13v liittonsa aloittamalla avoimen keskustelun vaimonsa kanssa?
Kysymys 2:Onko tämän naisen käytös normaalia, eli katkeran jätetyn naisen katkeraa tilitystä?
Upeaa luettavaa. Upeaa, että joku haluaa todella yrittää pelastaa vanhan liitonsa, eikä lennä uuteen ilman vanhan selvittelyä. Voi kun tuon voisikin tehdä omassa liitossa ilman suurta draamaa. Siis tarkoitan, että ilman suurta kriisiä, vaan yhteisellä tahdolla liiton hyväksi. Mutta kun ei mikään huonosti, niin ei tarvita syvällisiä keskusteluja...niinpä.
K1: Ihan oikein teit. Aivan liian moni liitto ja suhde päättyy vain siksi, ettei avointa keskustelua koskaan avata. Jokainen osaa puhua, kunhan sen aloittaa. Itse elin 4 vuotta liitossa, joka oli melkoista mykkäkoulua omien tunteiden yms. asioiden osalta. Nyt 2 vuotta eron jälkeen tuntuu siltä, että paljon olisi ollut tehtävissä liiton pelastamiseksi. Kumpikaan ei vaan tuota pelastusvenettä ruvennut pumppaamaan.
K2: Katkeruutta tai ei, naisen ja ystävien kommentit voinee jättää ihan omaan arvoonsa. Toki tämän naisen ystävät ovat ystävänsä puolella. Jos olisivat sinun ystäviäsi, osaisivat - ja haluaisivat - ajatella asiaa sinun näkökulmasta.
Suurin pelkuri on se, joka ei uskalla kuulla sydämensä ääntä ja taistella liittonsa puolesta.
on se, joka ei uskalla myöntää olevansa onneton.
koska, tuhosit ensin oman ja uuden naisesi avioliitot, ja sen jälkeen, kun uusi suhteesi arkipäiväistyi, hylkäsit myös tämän uuden naisesi.
OLET SIIS MITÄ SUURIN PELKURI ja PERHEIDEN RIKKOJA.
Ja tuskin sinusta koskaan ehtii tullakaan mitään kummempaa, koska kuolo toivottavasti korjaa sinut mahdollisimman nopeasti...
Tuo äsköinen viesti oli siis nimimerkille pettäjä
Kyllä, mutta onneksi vain melkein tuhosin oman avioliittoni. Nyt olemme puolisoni kanssa pystyneet keskustelemaan pettämisestäni ja siitä että onko meillä ensinnäkään yhteistä tulevaisuutta, olemme ns. koeajalla. Olemme tosiaan pystyneet puhumaan monista asioista mistä ei millään muotoa osattu keskustella ennen. Tunteista, seksistä, asioista jotka ärsyttää toisessa tai hyvistä puolista. Olen pystynyt myöntämään huonot puoleni ja parantamaan niitä.
Se että tuhosinko sen toisen naisen avioliiton, en osaa vastata siihen, sen tiedän vain että heillä oli ollut jo kriisi päällä ennenkuin tapasin tämän naisen. Autoinko häntä irtaantumaan huonosta parisuhteesta vai mitä tein?
Uusi suhteeni ei missään tapauksessa arkipäiväistynyt, päinvastoin.
Ja tosiaan, se kuolo on jo yrittänyt korjata muttei onnistunut.
Olet oikeassa. Pelkäsin kertoa vaimolleni etten ole tyytyväinen suhteeseemme, että en ole onnellinen, pelottaa hieman vieläkin. Se että olen saanut jutella asiasta täysin ulkopuolisten henkilöiden kanssa on avannut sanallista arkkuani ja olen päässyt hieman etenemään vaimoni kanssa. Hänkin on kertonut olleensa onneton.
Ammattiapua kannattaa hakea jos sitä keskustelua ei pysty aukaisemaan siellä kotona. Kolmas henkilö yleensä saa keskustelun virkiämään ja parempi jos se olisi ammattilainen.
PETTÄJÄ: Me teemme kaikki nämä samat virheet, vain kriisin kautta sitten rupeamme selvittelemään. Joskus tilanne on edennyt liian pitkälle, eikä mikään enää auta, silloinkin asiat on syytä käydä läpi.
Omassa liitossani olemme olleet viimeiset 1,5 vuotta onnettomia ja tyytymättömiä. Pinnalla kaikki hyvin ja asiat järjestyksessä, sisällä yksinäisiä ja ymmällämme. Eikä kumpikaan osannut = uskaltanut ottaa asioita puheeksi. Vaimoni ratkaisu oli sama kuin sinulla, haetaan helpommaksi luultu tie, eli ulkopuolinen tuki ja turva, johon voi kaataa kaikki pettymyksensä ja pahanolonsa ja saada tukea, ymmärrystä ja lohdutusta. Ja siinä samalla on tila rakastua, suorastaan epätoivoinen tarve tuntea jotain.
Olet onneksi ryhdistäytynyt ja ymmärtänyt, että jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan myös parisuhteessa. Ja sen sijaan, että romuttaa liiton ja syyttää toista, niin pitäisi ajatella, että mitä juuri minä olen tehnyt tämän liiton parantamiseksi.
Tsemppiä teille, jos onnistutte, liittonne on jatkossa vahvempi ja te molemmat tunnette toisenne paremmin.