Ahdas suljettu putki, valtava kone, joka pitää helvetillistä meteliä. Siinä pitää kuvattavan maata liikkumatta 15-30 minuuttia, jotkut kertoneet, että jopa kauemminkin. Riippuen siitä, mitä kuvataan.
Paniikkiin meneviä potilaita täytyy kiskoa ajoittain, kesken kuvauksen ulos laitteesta.
Jos ei muuta, niin meinaa tulla oksennus, tai joku paikka alkaa armottomasti kutista, kun hermostuttaa ja tietää ettei voi rapsuttaa. Tai sitten paikat puuntuu ym. syitä miksi on vaikea maata liikkumatta. Eihän ihminen mikään liikkumaton vahanukke ole!
Sairaalat saisi hävetä tälläistä kehittymätöntä hoitolaitetekniikkaansa.
Tälläisiä ahdistusta ja pelkotiloja potilaille aiheuttavia laitteita, kun magneettikuvauslaite käytetään yhä, vaikka vuosi on jo 2020 ! Uskomatonta!
Vaikka varmasti olisi mahdollisuus kehittää laitteita, joissa potilaat ei koe ahtaanpaikan ja suljetunpaikankammoa. Eikä laitteessa tarvitsisi maata liikkumatta 15-30 minuuttia. Laitteesta on kyllä varmasti paljon apua lääkäreille, potilaiden sairauksia tutkiessa. Mutta muutamille potilaille, tämä kuvaus tuntuu lähes painajaismaiselta kuolemantuomiolta. Tälläistä ei hoitokäytäntö saisi olla.
Siitä huolimatta, että potilaan putkessaoloa onkin koetettu kaikintavoin helpottaa. On mahdollista saada rauhoittava lääkitys jne.
Mutta, entä jos potilas on lääkevastainen, etenkin tuollaisten rauhoittavien lääkkeiden suhteen ja silti kuvauslaite pelottaa, silloinhan on ikäänkuin pakotettu ottamaan rauhoittavaa. Itseäni suorastaan raivostuttaa, tämä "ahdistelutynnyri"
Tekisi mieli aina kilahtaa lääkäreille, jotka määräävät magneettikuvaukseen.
Sanoa, että menen kuvauksen sitten, jos joskus saatte kehittyneemmät magneettikuvaus laitteet. Minua ette ahdistele kivikautisilla kuvausputkillanne!
Kuka näiden laitteiden hankinnasta ja uusimisesta sairaaloissa vastaa? He saavat minun puolestani haistaa kyllä pitkän p....n! Voisivat vaikka nukkua ko.laitteessa kaikki yönsä, sen ollessa käynnissä. Eiköhän heille alkaisi valjeta, miltä tuntuu potilaista, joilla on suljetunpaikan ja ahtaanpaikan kammo.
Magneettikuvauslaitteet
6
114
Vastaukset
- Anonyymi
Mä olen ollut useammankin kerran kuvauksissa ja muutamalla kerralla jopa tunnin siellä putkessa.
Sanoivat että eivät pidä ketään yli tuntia kerrallaan.
Mulla ei onneksi ole ahtaan paikan kammoa mutta kyllä se siltikin vähän häijyltä ajoittain tuntuu.
Kerran mulla kuvattiin pää ja pään ympärille/alle laitettiin sellainen teline että pysyy paikallaan. Ja siihen saikin kiinnitettyä peilin josta näki ulos sieltä putkesta eikä nähnyt melkein naamassa kiinni olevaa putkea ollenkaan. Katselin kun hoitsut hääräsivät " toimiston " puolella, sinne eteen sillä peilillä näki.
Seuraavalla kerralla kun kuvattiin selkää niin pyysin saada sen peilin koska tuntui paremmalta ja tokihan sen laittoivat sitten.
Se saattaisi helpottaa ahtaan paikan kammosta kärsivän kuvauksessa, eli kannattaa kokeilla ja pyytää jos on menossa kuvaukseen. - Anonyymi
Itse en koe mitään paniikkia sinne laitteen sisään joutumisesta.
Mutta ne pitkät kuvausajat, on joskus aika pitkiä. 45 minuuttia, tai kauemminkin, maata siellä paikoillaan, on aika haastavaa hommaa.
Sillä se laite päästelee ihan järkyttäviä kovia ääniä. Jäkättävää piippammista, murinaa, surinaa, paukahduksia ym. Laite myös hetkittäin täristi ilkeästi, sitä petiä jolla maataan. Eikä metelin peitoksi aina saa edes kuulosuojaimia, että kuulisi paremmmin ne käskyt sieltä kuvaamon puolelta.
Kaikkea epämiellyttävää ne keksiikin, sairaaloihin tutkimuslaitteita ideoivat.
Eivät ainakaan tajuissaan ja hereillä olevia potilaita tässä ajatele. - Anonyymi
Hei Anonyymi!
Harmi, että sinulla on ollut epämellyttäviä kokemuksia magneettikuvauksesta. Koko ajan magneettikuvantaminen kehittyy huimaa vauhtia ja tänä päivänä ollaan äärimmäisen kaukana kivikautisista ajoista, kuten kuvailit.
Magneettilaitteen kuvausalue eli nk. "putki", on aina molemmista päistään avoin ja todella monessa nykypäivän laitteessa on myös säädettävä ilmastointi sekä valaistus helpottamaan potilaan oloa tutkimuksen ajan. Putkimainen rakenne laitteessa edesauttaa tehokkaan magneettisten vaikutusten syntymistä kehossa, ja se taas auttaa tuottamaan hyvää kuvanlaatua, jotta saadaan mahdollinen diagnoosi tehtyä.
Laitteissa on ainakin Suomessa hieman vaihtelua "putken" ympärysmitassa, eli isommissa sairaaloissa voi olla mahdollisuus pyytää päästä "isompaan putkeen". Jännittäjille suositellaan tutustumista kuvauslaitteeseen ennen varsinaista kuvauspäivää, jolloin on mahdollista hieman purkaa suurempia jännityksiä ja käsitellä asiaa ennen varsinaista kuvausta. Aina kannattaa kysyä onnistuisiko.
Kuulo suojataan aina kuulokkeilla, herkkäkorvaiset saavat lisäksi korvatulpat kuulokkeiden alle. Useimmissa paikoissa kuulokkeista voi kuunnella radiota tai jopa omaa cd-levyä.
Potilaalle annetaan aina jonkinlainen "hälytysnappi" tai pampula, jota puristamalla saa yhteyden röntgenhoitajiin. Joissakin paikoissa potilas voi puhua oman mikrofonin kautta hoitajille, jolloin jotkut asiat voidaan hoitaa nopeasti puhumalla. Jos potilaalla kuitenkin tulee olo, että nyt on päästävä pois laitteesta niin voidaan esim sopia, että nappia painetaan useamman kerran peräkkäin niin hoitajat samontein keskeyttävät kuvauksen ja tulevat huoneeseen siirtämään tutkimuspöydän laitteesta ulos. Toisinaan tällainen pieni "hengähdystauko" voi olla tarpeeksi, että potilas jaksaa jatkaa tutkimuksen loppuun asti.
Jo lääkärille kannattaa heti sanoa jos tietää etukäteen, että moinen tutkimus on itselle paha paikka niin voitte yhdessä pohtia voisiko tarvittavan tiedon tilastasi saada jollakin muulla tutkimuksella selville. Tietyissä tilanteissa magneettitutkimus on kuitenkin ylivoimaisesti paras kuvantamistutkimus mitä tarjolla on. Mihinkään tutkimuksiin ei koskaan ole pakko mennä, itse saa aina päättää omasta puolestansa. Riskinä ainoastaan, että mahdolliset terveyteen liittyvät selvittelyt jäävät junnaamaan. Olen sitäkin todistanut, että kun kivut ja/tai terveysvaivat ovat tarpeeksi häiritseviä niin toki motivaatio saada magneettitutkimus onnistumaan kasvaa eksponentiaalisesti.
Pitkäkestoisemmat kuvaukset voivat olla hankalia etenkin selkäkipuisille tai muutoin levottomille, mutta tästäkin kannattaa röntgenhoitajille aina mainita niin osaavat varautua ja yhdessä voitte hakea parhaan mahdollisen asennon kuvausta varten.
Magneettikuvaus tapahtuu kuvasarjoina, jotka voivat kestää esimerkiksi n. 1 - 7 min. per kuvasarja. Röntgenhoitajat voivat mikrofonin kautta kertoa potilaalle kauanko seuraava kuvasarja kestää, jonka aikana olisi tärkeää pysyä mahdollisimman paikoillaan. Kunkin kuvasarjan jälkeen röntgenhoitaja voi kertoa pienestä tauosta, jonka aikana voi (kuvausaluseesta riippuen) esimerkiksi hieman heilutella varpaita, pyöritellä käsiä, kunhan kuvattava alue pysyisi aloillaan.
Kaikki tutkimukset eivät suinkaan vaadi, että tutkittavan pää on "putken sisällä". Ideana on, että kuvattavan alueen keskikohta tulee "putken" keskikohtaan. Esim. lannerankaa eli alaselän aluetta kuvattaessa pää jää useimmiten juurikin putken suulle. Joissakin tutkimuksissa laitteeseen siirrytään jalat edellä, toisissa pää edellä. Esim. taas käsi kuvataan useimmiten vatsallaan maaten jos se vain potilaalta onnistuu.
Röntgenhoitajille saa rohkeasti soittaa ennen tutkimuspäivää ja kysyä mitä tutkimuksessa tapahtuu ja esittää omat huolensa. Tyypillisesti tutkimukseen lähettänyt yksikkö (esim. oma terveyskeskus tai tietty poliklinikka) pitää huolen, että potilas saa mahdollisesti tarvitsemansa rauhoittavan lääkkeen, joka otetaan hieman ennen tutkimusta.
Tässä nyt muutama päällimmäinen ajatus magneettikuvauksesta, jota potilaille kerromme muutenkin. Toivon, että Teillä kaikilla olisi jatkossa parempia kokemuksia magneettikuvauksesta, jos sellaiseen vielä elämänne aikana pääsette terveytenne tilaa selvittelemään. Äärimmäisen isossa osassahan on se, kuinka hyviä asiakaspalvelijoita Teidän röntgenhoitajanne ovat :) - Anonyymi
Kaikesta sitä kehdataankin valittaa.
Ei sinun, hyvä aloittaja, ole pakko sinne putkeen mennä. Sinulla on oikeus pyytää lääkäriä tekemään diagnoosi vaikka sian suolia lukemalla, jos ja kun ei teknologia kelpaa.- Anonyymi
Tsot tsot, ikävästi kommentoitu.
Joillakin saattaa olla oikeasti pahakin ahtaan paikan kammo ja sille ei kukaan voi mitään.
Se ei ole valittamista jos kertoo kammostaan ja pelkäämisestä.
Se ei myöskään tarkoita sitä etteikö teknologia kelpaisi.
Sinä joka sian suolien lukemisesta diagnoosin tekemiseksi kirjoitit niin toivottavasti olet hyvinkin rohkea kaikissa asioissa, ja onko ehkä omat diagnoosisi tehty juuri mainitsemallasi tavalla?
Kirjoitit että kaikesta sitä kehdataankin valittaa mutta mietitkö että kaikesta sinäkin mielesi pahoitat.
- Anonyymi
Joo,..totta varmaan tuokin, mutta itse menin putkeen omarahoitteisesti, työnantaja ei enää röntgenin lisäksi korvaa. Mutta asiaan, magneetti kuvista minulta löytyi selkä muutosten lisäksi, jonka takia menin, angiomyolipooma munuaisesta. Lisää kuvantamista löydöksen takia, eli ultraääni, jossa lisäksi vielä kookas rasvamaksa. Omalla kohdalla kannatti käydä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768