Testi joka yleensä tehdään henkilöille jotka kärsivät muistisairauksista tai ovat kärsineet aivovamman annettiin Trumpille. Eikä mies ymmärrä ironiaa ollenkaan. Ei tietenkään.
Trump ei ymmärrä miten pellen hänen testinsä hänestä tekee
Anonyymi
30<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ilmeisesti et perskohtaisesti aio äänestää Trumppia.
miten kun miljardien omaisuus
ja supermalli vaimo?
Eikös meilläki pressalle tehdä lääkärintarkastus ja kansalle tiedotetaan, että kaikki hyvin?
Aloittaja, sanot että testi annettiin Trumpille. Kenen testin hän sai luettavakseen? Yleensahän testi tehdään henkilölle, eikä anneta!
Naurattaahan se, kun lukee naapurin äijän testejä!
Alottajalla se aivovamma on.
Ainakaan minun työnantajani ei ole nähnyt tarpeelliseksi lähettää minua tuollaiseen testiin.
Tämän ketjun aloittaja kuvittelee jotenkin voivansa vaikuttaa siihen, kuka on USA presidentti.
Kannattaisi ennemmin kiinnittää huomiota oman maan tapahtumiin ja että meillä on lapsen tasolla oleva pääministeri viemässä maata taloudelliseen katastrofiin.
Perussuomalaisten edustajatkin pitää testata. Niillä tuntuu olevan vakavia kognitiisia häiriöitä.
Joo, ne näkee matuja muuallakin kuin musteläiskissä.
Kerro lisää niistä "musteläiskistä" ehkä saamme selville mikä sinua riivaa.
korjaus kognitiivisia,
...tuskin persu olisi virhettä huomannut.
Voi, sinä ymmärsit nyt väärin. En minä ole tehnyt musteläiskätestiä. Luethan jatkossa tarkemmin mitä muut kirjoittavat.
Mutta ethän sinä voi kertoa kuin omasta musteläiskätestistä! Sinulla on jokin kaksisuuntainen persoonallisuushäiriö, puhut itsestä välillä toisessa persoonassa, tietämättä kuka ja missä olet.
...niin ja minä puhuin vielä kaikista persuista ja heidän testeistään. Tässä kohtaa yleensä hyvän suhteellisuustajun omaava ihminen ymmärtää, että kyse on huumorista.
Kannattaa muistaa, että liika persuilu vahingoittaa suhteellisuustajua.
Tervejärkinen pysyy persuista kaukana.
Kaikkein naurettavinta on, että Biden ei pystyisi läpäisemään kyseistä testiä. Ja hän pyrkii presidentiksi!🤣😁
Mistä testistä aloittaja puhuu? Ei kai se linkki enää ole niin vaikeeta?
Trumppi on tyypillinen persu... käsidesiä riskuttamassa suoneen koronan takia...tirsk
Siis ruiskuttamassa
Mitä olet "riskttaneiut" itseesi? ;D
Luulen, ettei sinua nähdä tenttaajien joukossa ?
Republikaanien presidentit ovat usein aika pökkelöitä. Trump on kuitenkin pohjanoteeraus. Jopa Bushin poika oli enemmän presidentti kuin Trump.
Trump on kuitenkin vuosisatoihin paras pressa!!!
Voitko tarkentaa?
Tässä on tämän testin ympärille tehty sketsi - https://www.youtube.com/watch?v=ePkGwBTkUXs
Testin jälkeen Trump on ollut tulokseensa tyytyväinen. Ei sentään kehunut itseään neroksi niin kuin alkuaikoina.
Ton on pakko olla huumoria. George Tupla-Uuno Bush, nimi sanoo kaiken.
Sellaisessa testissä pärjäsi suomalainen persukin, jos on muutaman luokan peruskoulussa olisi selvittänyt ja sitten jättänyt kouluhommat sikseen.
Trump mainostaa nykyään papuja. Se on paljon helpompaa kuin presidenttinä pönöttäminen. Hyvä Trump!
Amerikan äärioikeistolaiset syövät nyt papuja enemmän kuin koskaan.
Niinkö tiedätkö yhtään kuinka hyvin Trumppi on hoitanut ne vaalilupauksensa äänestäjilleen?..etpä tietenkään, eihän niistä uutisoida Suomessa. Onko uutisoitu missä vaiheessa menee vastaehdokas demari Bidenin seksuaalinen häirintä syyte? Eikö?
Näin sitä Suomessa demarit yrittää vaikuttaa Yhdysvaltojen vaalitulokseen.
Mikä testi olisi ollut parempi?
Suomenkin tulevalle presidentille sekä kansanedustajille/ministereille tulisi vaatia sama testi. Äänestäjät tietäisi pelaako muisti mitä tuli vaaleissa luvattua, vai huijaako tarkoituksella hillotolpalle päästyään.
Se tuo muistisairauskin tulee hiipimällä, sitä ei itse edes tiedosta,
Trumppi on yli 70v. ja Biden vielä vanhempi, ei se muisti ole tuossa iässä enää niin terävä.
"Näin sitä Suomessa demarit yrittää vaikuttaa Yhdysvaltojen vaalitulokseen"
...muista nyt se suhteellisuudentaju
Kyllä tulee Obamaa ikävä.
Valkoisen miehen valtakausi saisi jo päättyä ja tilalle joku kunnon liberaali.