Psykiatri Martin Puck suositteli Medikinet-lääkettä sen jälkeen kun olin saanut ADD/ADHD-sairauksiin perehtyneeltä yksityiseltä psykiatrilta ADD-diagnoosin. Olin pitkään Medikinetiä vastaan, koska olen kärsinyt suht pahasta ahdistuneisuushäiriöstä ja masennuksesta ihan pienestä lapsesta asti ja pelkäsin että amfetamiinijohdannainen lääke lisää ahdistuneisuutta niin että en pysty kestämään sitä. Suostuin kuitenkin pitkän suostuttelun jälkeen kokeilemaan. Avot! Elämä muuttui täysin! Yhtäkkiä tunsinkin olevani melkein normaali ihminen! Pystyn keskittymään; vaikka olenhan mä tämmönen pöljä edelleen, ei lääke pysty aivojen rakennetta muuttamaan. Mutta kykenen oppimaan ja muistamaan, pystyn käymään töissä ja suoriudun haastavasta ammatistani kunnialla. Vuosi sitten olin tiukassa työhaastattelussa, joka kesti puolitoista tuntia. Selvisin siitä täydellisesti. Seurasin keskustelua, vastasin ammattitaidolla, eikä keskittymiseni herpaantunut missään vaiheessa. Eipä olisi onnistunut ennen Medikinet-elämää!
Tähän tautiin kuuluu myös alttius riippuvuuksille. Olen sairastanut parikymppisenä syömishäiriön, ja onneksi toipunut siitä. Olin kovaa vauhtia alkoholisoitumassa, mutta lopetin juomisen kokonaan aloitettuani Medikinetin. Alkoholia ei suositella Medikinetin kanssa, eikä sille ole enää tarvettakaan. Ei vaan tee mieli. Medikinetin avulla pysyn siis myös raittiina.
Mikä tärkeintä, JAKSAN käydä töissä! En enää haaveilekaan työkyvyttömyyseläkkeestä, vaan haluan kuulua työelämään ja pärjätä niin kuin muutkin. Elämä ei mene enää pelkästään virkistämättömään uneen ja väsyneessä sumussa ja tervassa tarpomiseen.
Olen käyttänyt Medikinetiä jo 2,5 vuotta, ja se sopii minulle.
Se mistä haluan puhua, on tapa miten lääkärit suhtautuvat tähän koko asiaan. Martin Puck, joka alun perin määräsi Medikinetin, on vaihtanut nuorisopuolelle, joten en valitettavasti pääse hänen vastaanotolleen.
Muut lääkärit tuntuvat suhtautuvan ADD-diagnoosiini muoti-ilmiönä, jonakin keppihevosena jota käytän saadakseni Medikinetiä, jonka käyttöön minulla ei ole syytä tai oikeutta. Minulle tyrkytetään koko ajan ajatusta, että ahdistuneisuuteni johtuu tästä lääkkeestä. Medikinet ei lisää ahdistuneisuuttani, se itse asiassa lieventää sitä.
Aina kun yritän uusia reseptiä, minua kohdellaan kuin rikollista, oli kyse sitten julkisen puolen psykiatrista tai työterveyslääkäristä. Asetelma on aina se, että potilas tässä yrittää huijata itselleen amfetamiinia. Potilas, joka liiottelee, kuvittelee ja vääristelee oireitaan ja oloaan. Potilas, jonka pitäisi vaan päästä itsensä yli ja lakata valittamasta ja ruinaamasta huumeita. Minulle ei tietenkään puhuta noin rumasti, mutta asenne on tämä. Lähden vastaanotolta ahdistuneena ja nöyryytettynä.
Erään tällaisen syyllistävän keskustelun jälkeen varasin ajan yksityiselle psykiatrian erikoislääkärille. Helsingin yliopiston professori Hannu Koponen on erikoistunut farmatologiaan ja lääkehoitojen suunnitteluun. Halusin kuulla puolueettoman asiantuntijan arvion lääkehoidostani. Vastaanotto on Helsingissä ja maksoi yli 160€. Selitin sairaushistoriani, diagnoosini ja lääkitykseni. Hänen mielestään lääkitykseni vaikuttaa hyvin järkevältä ja maltilliselta, eikä hän lähtisi poistamaan tai pienentämään mitään annostuksia. Näin sain varmuuden sille että en ole haalinut ja hamstrannut itselleni perusteetonta lääkekomboa, ja hoitavien lääkäreiden pyrkimykset vähentää lääkkeitäni eivät ole etujeni mukaisia.
Medikinet-annokseni on tällä hetkellä 60mg. Saan kuulla joka kerta kun tapaan lääkärin, että annostukseni on todella korkea. Maksimiannos aikuisella on kuitenkin 80mg. Mikä ongelma tässä siis on? Alun perin annostus oli 20mg kolmesti päivässä, mutta julkisen puolen psykiatri vaihtoi sen 30mg kahdesti. Tämä 60mg:n jakaminen kahteen ei mielestäni toimi yhtä hyvin kuin kolmeen jakaminen, mutta kun yritin piipittää tästä vastaanotolla, lääkäri alkoi syyttää minua väärinkäytöstä. Medikinetin lisäksi lääkkeeni ovat masennukseen Brintellix 20mg, fibromyalgiaan Doxal 50mg, kilpirauhasen vajaatoimintaan Thyroxin, ja ahdistuneisuuteen tarvittaessa Opamox.
Oletteko kokeneet samanlaista kohtelua? Saako tähän tuskaan vertaistukea? Joku ”lääkärien halveksimat” -tukiryhmä? Onko missään Pirkanmaalla neuropsykiatria, joka kohtelee potilaitaan aikuisina ihmisinä, ja tunnustaa ADD/ADHD-lääkityksen hyödyt? Onko lääkäriä, joka ei puhu alentuvasti ja loukkaa kroonisista mielenterveysongelmista kärsiviä? Pystyykö kukaan suosittelemaan psykiatria, jonka vastaanotolta ei poistu huonommassa kunnossa kuin sinne mennessä? Reseptien uusiminen ja muu ylläpitävä psykiatrinen hoito olisi tarpeen. Koponen tuntui erittäin asialliselta ja sen verran kova oli tuo CV:kin että vakuutti minut. 160€ laaki on vaan aika suolanen hinta vaikka vain joka kolmas kuukausi maksettavaksi. Psyykelääkkeiden tms uusiminen ei onnistu puhelimitse, olisi matkustettava hesaan joka kerta.
ADD ja ymmärtävä lääkäri
Anonyymi
0
2904
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045291Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17910827Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369691Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858508Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03190Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282202- 321525
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261490