Vihervasemmiston suosikkien kuvat julkaistiin

lehdessä, tekijät näyttävät selvästi afrikkalaisilta. Jälleen siis tuli yksi uhri lisää,

Kaivopuisto.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pieni on vielä tuo monikulttuurinen joukko. Ohisalo on luvannut tuoda heitä 175
lisää jotta saavat hakattua meidät kaikki hengiltä

Äänestä
  • Sipilä, Orpo ja Soini toivat heitä pelkästään 2015 muutamassa syyskuukaudessa lähes 35 000, liekö nämäkin kuvissa olijat tämän porvarihallituksen arvotavaralastin mukana busseilla Ruotsista haettuja, kuten Oulun ja Turun rikastuttajat.

    Porvarihallituksen kepu-pääministeri Juha Sipilä ja rajaturvallisuudesta vastaava kokoomus-sisäministeri Petteri Orpo vieläpä pyysivät persujen puolustusministeri Jussi Niinistöltä virka-apua, jotta pakolaisbisneksen arvotavaran bussikuljetukset sujuivat ja tulijoiden kassit kannettiin bussiin ja bussista. Koko porvarihallituskauden saldo yli 51 000 turvisrikastuttajaa oli sekin kaikkien aikojen mamutuksen Suomen ennätys hallituskausikohtaisesti.

    Äänestä

Minusta noiden rikokset ovat ihan yhtälailla vihervasemmiston syy. He ovat ne tänne hankkineet varoituksista huolimatta.

Äänestä

Siinäpä taas 5 vihervasemmiston nuorta sankaria Suomelle taakaksi vuosikymmeniksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

lehdessä, tekijät näyttävät selvästi afrikkalaisilta. Jälleen siis tuli yksi uhri lisää,

Kaivopuisto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu