Maskisuositus tekisi maskipakon tarpeettomaksi?

Jos annettaisiin vahva suositus maskin käytölle julkisissa tiloissa niin ehkä käyttäjiä ilmaantuisi niin paljon että tarttuvuus luku pysyisi reilusti alle yhden eikä tarvittaisi mitään maskipakkoja ?
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos tulee maskin käytön suositus, demarin tunnistaa maskittomuudesta.

Maskisuositusta ei kuitenkaan tule, sillä STM:n kansliapäälliköllä on selkeän kielteinen kanta kaupallisiten maskien käytölle.
Eikä niitä maskeja edes riittäisi kaikille Suomen jäädessä pois EU:n yhteistilauksesta ja puute johtaisi keinottelevaan mustanpörssin kauppaan.

THL ei voi ilman STM:n kansliapäällikön lupaa antaa mitään maskisuositusta. Se on jo kertaaleen nähty.
STM ei voi antaa lupaa ilman uutta kansliapäällikköä.

Äänestä
  • Maskien myyjät ovat pääosin valehtelijoita ja huijareita. Esimerkiksi sana "kertakäyttöinen" on valetta kertakäyttömaskien kohdalla. Oikeasti kyseessä on kestotuote jonka valehdellaan olevan kertakäyttöinen. Maskin voi vain heittää hyllylle ja käyttää uudestaan niin monta kertaa kuin itseä huvittaa. Yhtä euron maskia voi käyttää vaikka vuoden ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maskien myyjät ovat pääosin valehtelijoita ja huijareita. Esimerkiksi sana "kertakäyttöinen" on valetta kertakäyttömaskien kohdalla. Oikeasti kyseessä on kestotuote jonka valehdellaan olevan kertakäyttöinen. Maskin voi vain heittää hyllylle ja käyttää uudestaan niin monta kertaa kuin itseä huvittaa. Yhtä euron maskia voi käyttää vaikka vuoden ajan.

    Mitä sekoilet? Kertakäyttömaski menettää melko pian käyttökelpoisuutensa kun se kastuu hengityksestä ja muutenkin likaantuu käytettäessä ja käsillä kosketettaessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sekoilet? Kertakäyttömaski menettää melko pian käyttökelpoisuutensa kun se kastuu hengityksestä ja muutenkin likaantuu käytettäessä ja käsillä kosketettaessa.

    Tuo on esimerkki kauppiaiden valheista. Maski kyllä kuivuu ja toimii taas pian. En usko kertakäyttöisyyteen, en edes maskien kohdalla.

    Äänestä

Espanja, tiukka maskipakko. Kuinka kävikään kun porukat päästettiin "ulos"? Luultiin vissiin että se suojaa kaikelta ja nuo tarkeimmät toimivat suojauskeinot heitettiin romukoppaan. Meillä on tainnu mennä nykyiselläänkin ihan hyvin, myös Espanjassa, koska lomakohteet eivät kuulu "pesäkkeisiin"?

Äänestä

No on se aika tiukassa tuon pelkän suosituksen anto maskien käytölle .

Kuka kantaa lopulta poliittisen vastuun jos epidemia alkaa tappamaan Suomessa laajemmin ihmisiä?

Äänestä

Eikö suositus olisi aina parempi kuin mikään pakko kaikki olisivat tyytyväisiä niin "nipottajat" kuin myös "rohkeat" ?

Äänestä
  • Oli kieltämättä rohkeaa pitää maskia, kun ei ollut suositusta.

    Äänestä

Ihmiset rohkaistuisivat suojaamaan itseään koronalta myös maskeilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos annettaisiin vahva suositus maskin käytölle julkisissa tiloissa niin ehkä käyttäjiä ilmaantuisi niin paljon että tarttuvuus luku pysyisi reilusti alle yhden eikä tarvittaisi mitään maskipakkoja ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu