Miten selviän erosta, olen ihan murtunut

Kyllähän tuo tutulta kuulostaa, menneissä suhteissa. Aikani kipuiltuani ymmärsin että olin lähestynyt parisuhdetta väärin ja valinnut vääriä miehiä. Opettelin olemaan itse itseni tärkein ihmissuhde, kunnioittamaan, arvostamaan ja rakastamaan itseäni. Odottamaan ja vaatimaan hyvää kohtelua. Se helpotti. Erokriisi on perseestä, mutta kannattaa yrittää tutkiskella itseään siinä samalla. Anna kaikkien tunteiden tulla ja sitten mennä. Sinä riität ja ansaitset hyvää. Kuukauden päästä on jo helpompi, puolen vuoden kuluttua taas ja vuoden kuluttua paha olo on vain muisto.

uskon että useinmat miehet ja naiset puhuvat samoin ja itsekin uskoo siihen mitä sanoo.että olet kaikkeni tänään , mutta jotain puuttuu kyllä mies haluisi muuttua mutta omat voimat ei vaan riitä.parenpi jossain vaiheessa semmonen suhde missä raukkautta ja intohimoa vähän. mutta arki toimii. rakkaus kestää vain max1vuotta.

Ap vastaa. Jos rakkaus kestää jonkun kirjoittajan mielestä max vuoden, niin mitä järkeä on edes laittaa tunteensa likoon toisen vuoksi kun se päättyy ennemmin tai myöhemmin? Olen huomannut että harvoin rakastavaiset on loppuelämää yhdessä, vaan eroavat ennemmin tai myöhemmin, yleensä tiet erkanee muutamassa vuodessa, kun ei vaan toinen jaksa alkuhuuman jälkeen enää kiinnostaa ja ruoho tuntuu aidan toisella puolella vihreämältä. Miksi nykyään suhteet on kertakäyttö suhteita, miksi ihmiset eivät kestä enää vastoin käymisiä kun nekin kuuluvat elämään?

Ap. vastaa...Kiva saada keskustelua aikaan näistä parisuhteista.
Kyllä se kuulostaa kamalalle kun jotkut ihmiset menee yhteen ihan vain kriteerinä että toinen on ihan "kiva kumppani" ,vain sen takia kun on vaikeaa olla yksin.
Mutta siinä se syy eroihin sitten onkin, kun parit eivät ole toisilleen sielun kumppaneita, ja kun parit eivät ole toisilleen ;se oikea, niin ei siinä ole sitä syvällistä kumppanuutta ja kiintymystä, oikeaa aitoa rakkautta.
Ajan kuluessa se näkyy välinpitämättömyytenä, haluttomuutena antaa kaikkensa toisen vuoksi, vahva kiintymyksen puute monesti johtaa siihen että katellaan muita tai johtaa jopa uskottomuuteen.
On se parisuhde elämä vaikeaa. Helpompi olis hommata kissa tai koira kainaloon, niin säästyisi monelta murheelta, tuskalta ja itkulta.

No täällä toinen keskari nainen. Mulla 24 vuoden avoliitto ja yhtäkkiä ukko vaan häipyi. Ette usko mutta siisntodella vaan häipyi. Kohta mennyt vuosi ja nyt tämä eka kesä ollut kaikist pahin, meillä alkoi vaan yksi nainen pommittaan miestä viesteillä ensin jossa kehui ukon maasta taivaaseen, sellainen 60 v. Nainen ja eihän tää ukko sellaista kestänyt vaan anto viedä itteesä kuin pässiä narussa.
Mun elämä muuttui ihan täysin. Harrastettiin paljon tiettyjä juttuja, ukon mukana lähti harrastusvälineet, mahdollisuudet moneen asiaan ja tilalle tuli melkonen yksinäisyys ja turhautuminen. En olis missään nimessä halunnut erota, minusta on puolet poissa. Missään tapauksessa en halua uutta ukkoa ja oksettaak8n sellaisen ajattelu. Tää oli ainoa ja luulin että ollaan hautaan asti kimpassa.
Elämästä meni maku.

Mä kysyn aloittajalta, minkä takia -sinä- olit yhdessä peräti -4 vuotta - sellasen ihmisen kanssa joka, joka toinen päivä sanoi rakastavansa sua maasta taivaaseen - ja joka toinen päivä halusi erota?

Miks sä ulkoistit sun elämäsi laadun tollasen huithapeli tuuliviirin käsiin?
Neljä (4) vuotta on helkkarin pitkä aika sietää tollasta käytöstä!

Eiks sulla ollut mitään vastuuta sun omasta hyvästä olosta ja teidän yhteiselämän laadusta?

Sitten tähän ikuisuusasiaan; jokaisen meistä pitäis muistaa olevansa yksilö, vaikka on parisuhteessa. Ei kannata elää täyssymbioosissa vaikka olis kuinka kiva ja vakaa liitto. Pitäis tajuta tää, joskus tulee se päivä ettei sitä toista siinä vierellä oo. Pitäisi olla niitä omiakin ystäviä, tekemistä jne. Ei kannata laskee koko elämäänsä sen toisen varaan, siihen että siinä se puoliso kököttää vierellä hautaan saakka.
Fakta kuiteski on se, että jompi kumpi teistä lähtee ekaks. Iskee joku sairaus jonka takia joudutte erilleen, kuolema korjaa, tai arkisemmin, tulee se ero syystä tai toisesta. Tähän varautuminen ei oo turhaa pelkoo vaan yksinkertaisesti realismia.
Harva on niin onnekas ett kuolee samaan aikaan puolisonsa kanssa.

Tällaisia möllejä on olemassa. Monen kohdalle sattunut. Nämä henkilöt ovat aikuisiälläkin keskenkasvuisia paskiaisia.

Tuttu tunne.... itse olen juuri reilu 4kk sitten jätetty ja petetty koko elämä palasina mies 17v nuorempi kun minä, mutta sehän on vaan numeroita annoin koko elämäni, mutta hän otti ja petti 6kk sitten ja tuli luokseni viel puolex vuodeksi eteenpäin sitten vaan kylmästi lähti pois ja hetimiten toinen nainen sylissä.