Grigori Rodtshenkov tuoreessa kirjassaan Voitto tai kuolema – Venäjän salainen dopingohjelma:
Venäjälle oli tarjolla kunniallinen paluutie kansainvälisten urheilukisojen pariin, Venäjä päätti olla tarttumatta sille ojennettuun käteen. Venäjää pyydettiin luovuttamaan vuosien 2008 ja 2016 välisen ajan dopingkontrollia koskeva raakamateriaalinsa, mutta sen sijaan WADAlle luovutettiin kömpelöistä väärennöksistä kasattu sekalainen pakkaus, joka oli niin tökeröä työtä, että tuntuu kuin Venäjä olisi halunnutkin jäädä rysän päältä kiinni.
Kuka pystyy sanomaan, onko Venäjällä enää ainuttakaan puhdasta urheilijaa, jos kaikki tämä olennaisen tärkeä tieto on menetetty? Venäjä kaivoi tällä menettelyllä omaa hautaansa ja tuhosi mahdollisuudet yhdellekään kenties puhtaalle venäläisurheilijalle kilpailla maansa lipun alla.
Nemtsovin teloitus oli minulle elämäni käännekohta. Se muutti suhtautumistani sekä menneeseen että tulevaan. En pystynyt pukemaan tuntemuksiani sanoiksi, mutta minua alkoi vaivata ahdistus, ja ajatukseni harhailivat jopa epätoivoon maani tulevaisuuden suhteen. En voinut olla näkemättä yhtenevyyttä Nemtsovin salamurhan ja Sotshissa tapahtuneen niin sanotun olympia-aatteiden salamurhan välillä. Molemmissa tapauksissa FSB:llä oli paikalla runsaasti kameroita tallentamassa tapahtumia. Molemmissa tapauksissa tallenteet salattiin ja julkisuuteen kerrottiin silkkoja valheita ja vääristelyjä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
"Venäjä on täysin tietoinen totuudesta, mutta suoltaa huolellisesti kokoon kyhättyjä valheita"
https://yle.fi/urheilu/3-11460128
Venäjä on valtiojohtoisella dopingilla ampunut vain omaan jalkaansa! Suurena urheilumaana se menestyisi kohtuullisesti myös rehellisin keinoin, mutta kun tuo filunki on syvällä kansalliskiihkoisen maan kulttuurissa!
Nyt he ovat ulkona useimmista kisoista!
Doping kuvastaa mainiosti venäläistä tapaa hoitaa asioita.
Systemaattista huijaamista Venäjän urheilu.
Täyttä sontaa kaikki.
Äärimmilleen viety sovinismi johtaa siihen, ettei virheitä tunnusteta eikä uskalleta lähteä uuteen kurssiin puhtaalta pöydältä!
Laskun maksaa Venäjän kansa ja ne harvat ’puhtaat’ urheilijat!
Venäläiset taistelee aina koko muuta maailmaa vastaan periaatteella "voitto tai kuolema", kuten Rodtshenkov osuvasti sanoo, ja silloin kaikki keinot ovat sallittuja, valehtelu on arkipäivän työkalu tässä taistelussa, jossa kaikki muut ovat tietysti aina väärässä ja heitä vastaan.
Lopputulos on tietenkin venäläisten kuolema, tavalla tai toisella.
- ei ne opi
Neuvostoliittolainen urheilu oli puhdasta ja ennätyksiä tuottavaa. Naisetkin olivat tuhtia eikä mitään riisitautisia laiheliinejä. Aamuinen parranajo toi heidän kauniit kasvonsa hyvin esiin.
Joillakin leireillä puhtaan virtsan löytäminen saattoi olla ongelma, koska kaikki urheilijat niillä olivat dopingaineiden käyttäjiä. Niinpä jotkut valmentajat joivat kuin pesusienet ja tyhjensivät sitten omat rakkonsa näytepulloihin, Rodtshenkov kertoo uutuskirjassa.
Kuvakaappaus Wadan raportista (s. 68) , jossa näkyy Sotshin dopinglaboratorion pohjapiirros. Salaovi oli huoneiden 5 ja 6 välisessä seinässä, jonka kautta venäläisten näytteet vaihdettiin ”puhtaisiin”.
https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/sjphki/venajan-urheilun-dopingepaselvyydet-jatkuvat/
Valetta. Valetta kaikki on , mitä ikinä Venäjä tekee.
Putler on kuin käänteinen kuningas Midas.
Venäjän dopingskandaalissa oli niin uskomattomia piirteitä, että se sai useat urheilupomot hengästymään. Maailman antidopingtoimisto Wada mietti kuumeisesti, kuinka asioihin pitää tarttua, sillä dopingongelma Venäjällä oli mittakaavaltaan valtava ja siihen oli sekaantunut tiettävästi myös Venäjän valtiojohtoa.
Kansainvälisessä olympiakomiteassa painettiin paniikkinappulaa, sillä Venäjä oli sen suurimpia jäsenmaita ja räikeimmät paljastukset koskivat olympiakisoja Sotshissa.
https://yle.fi/urheilu/3-10225984