No.. On meilläkin ongelma...
Mies ja minä olemme olleet avoliitossa vuoden.
Ja suhteemme pilaa kummankin osapuolen mustasukkaisuus aivan hulluista asioista.
Esim. mies ei hyväksy minun miespuolisia ystäviäni ja minä en hänen pornonkatseluaan.
Sinänsä typerää kummaltakin, tiedän.
Me emme puhu parisuhteessamme ongelmistamme.
Eli siis mieheni ei puhu.
Itse olen yrittänyt keskustelua kaikenlaisesta avata.
Turhaan. Hän ei puhu!!
Muuten mies on ihana, lempeä ja rakastaa minua, mutta ongelmamme on juuri tämä puhumattomuus.
Itse olen vasta 19 ja mieheni 26, eli luulisi tämänikäisen jo tarpeeksi kypsä keskustelemaan, koska nuoremmatkin miehet siihen kykenevät.
Meistähän löytyy persoonia, ei sitten kai muuta voi.
Tyhmää minulta kyllä, olen hylännyt suurimman osan miespuolisista ystävistäni juuri miehen mustasukkaisuuden takia.
Nyt viikonloppuna tultuani yksin baarista, löysin koneelta kaiken sen mitä mies oli hakenut ja katsonut netistä: eli pornoa.
Tämä ei sinällään haittaa eikä mitään pahaa, jos pornoa on aivan pakko katsoa niin minkäs sille voi, mutta...
Aloitin keskustelun leikkimielisesti, että pornon katselu on ok. mutta kai MINÄKIN silti kelpaan.
Mies suuttui.
Hän EI ole ollut lähelläkään porno sivuja vaikka itse hänelle näytin kädestä pitäen missä sivuilla hän on käynyt. En ole mikään amatööri tietokoneen käytössä: Osahan sivuista ja niiden sisällöstä jää koneen muistiin.
Mies kuitenkin kielsi loppuun asti käyneensä sivuilla, mikä sai minut tosi surkealle mielelle.
Jos ei tuollaista edes pysty suhteessa tunnustamaan niin mitä sitten edes pystyy? =(
Kaipaisin neuvoja ja mielipiteitä.
Kumpi meistä nyt tekee ihan päin mäntyä?
Yritin sentään ystävällisesti kysyä mutta vastaukseksi sain vain "puolustuksen hyökkäykseen" ikäänkuin. Eli mitään pahaa ei olla tehty, vaikka todisteet loistaa pöydällä punaista valoa.
Ei kai tämäkään ihan yksiselitteinen asia ole.
Tiedän olevani suhteessa "tossun alla", monet ystäväni ovat sitä sanoneet.
Tuntuu vain, ettei mies ymmärrä kuinka hyvän naisen itselleen on saanut sinällään, että lähes kaikkeni hänen puolestaan teen, älkää käsittäkö väärin, en ole suostunut kynnysmatoksi, vaan yrittänyt kompromisseilla ja sovinnollla ja hokee vain, että minun pitäisi olla tyytyväinen, kuinka hyvän miehen minä olen saanut. =D
Ei peli kauan vetele. Mittakin joskus täyttyy.
Pelottaa vain, kun olen muuttanut hänen takiaan uudelle paikkakunnalle, jättänyt perheeni ja ystäväni.
En tiedä mitä nyt tehdä jos ero tulee.
Ja vaikka tulisikin, se ilmeisestikin on vaan "tervetulia maailmaan" kyltti toivotukseineen.
Olenhan minä nuori, ja elämästä vielä paljon opittavaa.
Tuntuu vain niin kurjalta..
Mies ja minä olemme olleet avoliitossa vuoden.
Ja suhteemme pilaa kummankin osapuolen mustasukkaisuus aivan hulluista asioista.
Esim. mies ei hyväksy minun miespuolisia ystäviäni ja minä en hänen pornonkatseluaan.
Sinänsä typerää kummaltakin, tiedän.
Me emme puhu parisuhteessamme ongelmistamme.
Eli siis mieheni ei puhu.
Itse olen yrittänyt keskustelua kaikenlaisesta avata.
Turhaan. Hän ei puhu!!
Muuten mies on ihana, lempeä ja rakastaa minua, mutta ongelmamme on juuri tämä puhumattomuus.
Itse olen vasta 19 ja mieheni 26, eli luulisi tämänikäisen jo tarpeeksi kypsä keskustelemaan, koska nuoremmatkin miehet siihen kykenevät.
Meistähän löytyy persoonia, ei sitten kai muuta voi.
Tyhmää minulta kyllä, olen hylännyt suurimman osan miespuolisista ystävistäni juuri miehen mustasukkaisuuden takia.
Nyt viikonloppuna tultuani yksin baarista, löysin koneelta kaiken sen mitä mies oli hakenut ja katsonut netistä: eli pornoa.
Tämä ei sinällään haittaa eikä mitään pahaa, jos pornoa on aivan pakko katsoa niin minkäs sille voi, mutta...
Aloitin keskustelun leikkimielisesti, että pornon katselu on ok. mutta kai MINÄKIN silti kelpaan.
Mies suuttui.
Hän EI ole ollut lähelläkään porno sivuja vaikka itse hänelle näytin kädestä pitäen missä sivuilla hän on käynyt. En ole mikään amatööri tietokoneen käytössä: Osahan sivuista ja niiden sisällöstä jää koneen muistiin.
Mies kuitenkin kielsi loppuun asti käyneensä sivuilla, mikä sai minut tosi surkealle mielelle.
Jos ei tuollaista edes pysty suhteessa tunnustamaan niin mitä sitten edes pystyy? =(
Kaipaisin neuvoja ja mielipiteitä.
Kumpi meistä nyt tekee ihan päin mäntyä?
Yritin sentään ystävällisesti kysyä mutta vastaukseksi sain vain "puolustuksen hyökkäykseen" ikäänkuin. Eli mitään pahaa ei olla tehty, vaikka todisteet loistaa pöydällä punaista valoa.
Ei kai tämäkään ihan yksiselitteinen asia ole.
Tiedän olevani suhteessa "tossun alla", monet ystäväni ovat sitä sanoneet.
Tuntuu vain, ettei mies ymmärrä kuinka hyvän naisen itselleen on saanut sinällään, että lähes kaikkeni hänen puolestaan teen, älkää käsittäkö väärin, en ole suostunut kynnysmatoksi, vaan yrittänyt kompromisseilla ja sovinnollla ja hokee vain, että minun pitäisi olla tyytyväinen, kuinka hyvän miehen minä olen saanut. =D
Ei peli kauan vetele. Mittakin joskus täyttyy.
Pelottaa vain, kun olen muuttanut hänen takiaan uudelle paikkakunnalle, jättänyt perheeni ja ystäväni.
En tiedä mitä nyt tehdä jos ero tulee.
Ja vaikka tulisikin, se ilmeisestikin on vaan "tervetulia maailmaan" kyltti toivotukseineen.
Olenhan minä nuori, ja elämästä vielä paljon opittavaa.
Tuntuu vain niin kurjalta..
Vastaukset 1
Vanhimmat
erotkaa! varmaan paras vaihtoehto teille. kysympä vaan, että meinaatko tuhlata koko elämäs tollaseen mieheen ja jaksatko koko loppuelämäs tollasta meininkiä?