Politilot muuttavat mielipiteitään tilanteen mukaan. Mikä on oman edun parhaaksi. Niin tekevät myös äänestäjät. Mietitäänpä yhdessä saataisiinko aikaan sellainen puolue, joka olisi kutakuinkin kaikkien edunmukaista. Minä haluaisin, että maanviljelys ja karjanoito Suomessa voisi toteutua pienemmissäkin tiloissa. Koulu ja päiväkotikoot saatais pienemmiksi. Ette ne olisi kuin suuressa sikalassa sumputtuna. Ei kannattais aina ajatella tuottavuutta tai kustannuksia. Se paljon puhuttu vanhustenhoito kuntoon. Terveys palvelujen säilyminen lähellä asuntoa. Nythän niitäkin kokoajan siirretään kauemmas ja kauemmas. Joukkoliikennemaksut halvemmaksi, silloin oman. auton käyttö vähenisi
. Kannattaisi tarkistaa kaupungin asuntojen asukkaat koska siellä asuu 80 tai 90 neliön kämpässä monissa yksi tai kaksi henkilöä. Vuokra kannattais määräytyä tulon ja omaisuuden perusteella koska nämä ovat sosiaali avun tarpeessa oleville. On asunnottomia heitä tulisi jeesata. Apua kehitysmaihin, niin että täällä olleet omien maidensa kulttuurin ja uskonnon omaavat palautettais kotimaahansa auttamaan omaa kansaansa. Omistus- ja tuloverotus oikeisuuden kohtuuttamiseksi. On ihmisiä jotka eivät ole rikkaita, heillä on vain paljon rahaa. Kaupunki voisi järjestää Kirpputori paikkoja pientä maksua vastaan. Saatais muutama työpaikka lisää ja kierrätys toimisi, eikä jäisi niin valtavia määriä vaatejätettä. Ei tuotaisi turhaa rääsää halpamaista.. Eikä noin paljon uusia autoja kuin nyt. Kerrottaisi totuuksia kansalaisille esim. Sähköautojen akkujen tuotoista. Teollisuutta lisää Suomeen. Valtion omaisuutta ei myytäisi kokoajan. Me ei kohta enää omisteta mitään. Oisit kiva jos joku kommentoisit minun tässä muutaman mainitsemaani mielipiteeseen. Kiitos!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Eduskunnasta puolet pois ja palkka puolitettais. Kyllä normaalisti sillä n. 3000:lla eurolla jo hyvin pärjäisi. Jos kaikki ajateltais myös toistemme parasta, eikä oltais niin saa merin itse keskeisiä, niin maailma olisi paljon parempi asua ja elää.
Joo, sillä saatais vaikka poliisivoimiin 100 poliisia lisää. Niitä tarvitaan enenemässä määrin kun rähinät lisääntyy. Edusherroillahan on vielä avustajat ja niillä vielä avustajan avustajat. Turha riitely sielläkin vähenisi. Kouluun vaan ja enemmän hyötyä yhteiskunta palveluun.Eheytettäis tätä säröistä suomineito yhteistuumin.
Hyvä. Tämäkö on nyt sitä rakenteellista uudistusta? Josta on paljon puhuttu.