Olen ollut monenlaisissa työpaikoissa. Ihan valtiolla ja yksityisellä. Korkeakoulutettujen työyhteisöissä ja ihan duunarihommissakin. Menee aina maksimissaan parisen vuotta kun olen niin leipääntynyt ja turhautunut siihen elämän välttämättömään pahaan eli työhön. Voisi melkein sanoa että ei korkeakoulutettujen eli duunareiden työpaikoissa asiat tehdään järkevämmin ja jouhevammin tulosta enemmmän tuottaen. Opiskelleiden työyhteisöissä on usein turhia esimiehiä ja asiat tehdään todella tyhmästi. Tuntuu usein että väsyn siihen tyhmästi tekemiseen ja kaikenlaiseen turhaan vaikkapa arkistointiin. Esimiehiä on ihan liikaa ja he vain vaikeuttavat alaistensa työntekoa epäkäytännöllisyydellään.
Käy raskaaksi työnteko, kun alkaa vituttaa niin paljon se asioiden vaikeasti tekeminen. Usein teenkin tunnin päivässä töitä ja karkaan töistä vähin äänin. Saman saan aikaan mitä ne töissä oleilijat. Etätyössä on pakko sitten tehdä, kun tulosta seurataan paljon enemmän. Sairaslomalla olen myöskin mahdollisimman paljo ihan kun en jaksa oleilla töissä.
En ole jotenkin tehty suomalaiseen työelämään. Olisiko ulkomailla paremmin? Joku suoritepalkkaus voisi olla kova juttu. Olisiko yrittäjyys sellainen asia joka mahdollistaisi minulle samat ansiot mutta enemmän vapaa-aikaa?
Saattaa olla että en jaksa työelämässä puuhastella ja olla sen kanssa naimisissa eläkeikään saakka. Olen ehkä liian viisas ja osaava suomalaiseen työelämään.
Työ alkaa aina vitutttaa
37
874
Vastaukset
- Anonyymi
yrittämisessäkin on omat haasteensa. Asiakaiden kanssa on tultava toimeen. Asakkaita voi tietyllä tapaa verrata työkavereihinsa. Asiakkaat voivat laittaa erilaiset teesinsä pöytään vaikka kuinka itse olisit mielestäsi oikeassa. Konflikti on valmis. En suosittele sinulle yrittäjyyttä pakopaikaksi työelämästä.
- Anonyymi
Eihän nyt asiakas ohjaile yrittäjää. Jos ohjailee, hän maksaa. Tyhmät työkaverit Ja esimiehet ovat taakka ja ei siitä makseta lisää palkkaa, eli sikäli asiakkaat ja tyhmät työyhteisön jäsenet ei korreloi. Yrittäjä saa myöskin tehdä työt nopeasti ja poistua paikalta, jos häneltä tilataan vaikka joku palvelu/ työsuoritus.
En ole missään sanonut ettenkö tulisi toimeen ihmisten kanssa. Mutta tyhmiä en jaksa ilmaiseksi katsella. Ihmisten kanssa tulen toimeen keskimääräistä paremmin.
Yrittäjälle tyhmä maksaa tyhmyydestäään ja tiettyyn tulotasoon pyrkivä yrittäjä voi näin ollen altistua tyhmille vähemmän laskuttamalla tyhmyydestä ja myy sitten ”ikävä kyllä kalenteri on täysi” -palvelua. Ei yrittäjän kannata alkaa tyhmien kanssa millekkään ilmaiseksi. Ja tyhmiä tässä koulutettujen maassa riittää. Nimittäin tyhmäksi itsensä lukeneita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän nyt asiakas ohjaile yrittäjää. Jos ohjailee, hän maksaa. Tyhmät työkaverit Ja esimiehet ovat taakka ja ei siitä makseta lisää palkkaa, eli sikäli asiakkaat ja tyhmät työyhteisön jäsenet ei korreloi. Yrittäjä saa myöskin tehdä työt nopeasti ja poistua paikalta, jos häneltä tilataan vaikka joku palvelu/ työsuoritus.
En ole missään sanonut ettenkö tulisi toimeen ihmisten kanssa. Mutta tyhmiä en jaksa ilmaiseksi katsella. Ihmisten kanssa tulen toimeen keskimääräistä paremmin.
Yrittäjälle tyhmä maksaa tyhmyydestäään ja tiettyyn tulotasoon pyrkivä yrittäjä voi näin ollen altistua tyhmille vähemmän laskuttamalla tyhmyydestä ja myy sitten ”ikävä kyllä kalenteri on täysi” -palvelua. Ei yrittäjän kannata alkaa tyhmien kanssa millekkään ilmaiseksi. Ja tyhmiä tässä koulutettujen maassa riittää. Nimittäin tyhmäksi itsensä lukeneita.Vaikutat perin mukavalta lupsakalta mieheltä. Todellinen filantrooppi. Suosittelen sinulle lämpimästi yrittäjyyttä. Olet kuin luotu yrittäjäksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikutat perin mukavalta lupsakalta mieheltä. Todellinen filantrooppi. Suosittelen sinulle lämpimästi yrittäjyyttä. Olet kuin luotu yrittäjäksi.
Juuri näin. Sitten ihmetellään kun kaikki asiakkaat ovat idiootteja. Höhö. 😆
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikutat perin mukavalta lupsakalta mieheltä. Todellinen filantrooppi. Suosittelen sinulle lämpimästi yrittäjyyttä. Olet kuin luotu yrittäjäksi.
Kyllä olen filantrooppi, vaikka en tyhmiä jaksa ja tyhmästi tekemistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Sitten ihmetellään kun kaikki asiakkaat ovat idiootteja. Höhö. 😆
En sanonut että kaikki asiakkaat, työkaverit tai ihmiset on idiootteja. Lukeneet ovat kyllä aika idiootteja. Mutta kyllä idiootteja tässä maassa piisaa ja typerästi helpon asian tekeviä ja näkeviä.
- Anonyymi
Varmaan moni ei jaksa työelämää juuri tyhmästi tekemisen ja tyhmien ihmisten takia. 8 tuntia viitenä päivänä viikossa tyhmyyttä on useimmille liikaa. Ymmärrän hyvin työttömiä. Eivät jaksa työelämän tyhmyyttä ja pitkäveteisyyttä.
- Anonyymi
16 tuntia 7 päivää viikossa pleikkaria ei kuitenkaan ole pitkäveteisyyttä? Höhö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
16 tuntia 7 päivää viikossa pleikkaria ei kuitenkaan ole pitkäveteisyyttä? Höhö.
On sitä muitakin vaihtoehtoja kuin pleikkari tai työ. TYHMÄ! just tuollaisia tolloja kun töissä joutuisi katselemaan, muu ennemmin olen työtön ja saan henkistä rikkautta kun en joudu kaltaisiasi kuuntelemaan ja katselemaan. TYHMÄ!
- Anonyymi
arkistointi on tärkeätä oikeusturvan ja jäljitettävyyden takia.
- Anonyymi
Riippuu kuinka isoista summista on kyse. Usein arkistointi maksaa enemmän kuin saavutettu hyöty vaikka tilanteessa kun joudutaan jotain korvaamaan. Arkistointikeinoja tulisi kehittää nykyaikaan.
- Anonyymi
Surkea liksa ja tylsä työ, ei jatkoon.
Vuokrafirma ja surkea työ ja tylsääkin tylsempää duunia, ei koskaan enää.
Valintani on oloneuvos, nyt on hyvä elää.
EK:lle terveisiä. Työelämä on perseestä.- Anonyymi
Ei tylsää työtä ja tyhmiä ihmisiä pois saada vaikka palkka olisi mitä.
- Anonyymi
Itsellekin on tullut mieleen, onkohan missään muussa maassa työelämä tällaista läpikotaista paskaa kuin Suomessa.
- Anonyymi
moni kuitenkin menee työhönsä varsin hyvällä mielellä.
- Anonyymi
Järjestelmällistä savustamista, kiusaamista ja vittuilua tuskin pn näin laajassa mittakaavassa missään muuasa maassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järjestelmällistä savustamista, kiusaamista ja vittuilua tuskin pn näin laajassa mittakaavassa missään muuasa maassa.
et sitten isosti ole muissa maissa työtä tehnyt. Yhdessä takapajulassa juurikin nyt kansa tekee kansannousua. Iso diktaattori pomonsa kulkee ase kourassa ja puhuu lampaista, On varsin helppo löytää maita joissa työpaikoilla ja yhteiskunnassa on järjstelmällistä alistamista, hyväksikäyttöä ja orjuuttamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
moni kuitenkin menee työhönsä varsin hyvällä mielellä.
totuus on, että viikonloppuisin nämä, jotka väittävät pomoille tulevansa hyvillä mielin raatamaan ilmaiseksi, juovat päänsä täyteen kun vituttaa niin saatanasti...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
moni kuitenkin menee työhönsä varsin hyvällä mielellä.
heitä kutsutaan hyödyllisiksi idiooteiksi pomojen kesken...
- Anonyymi
Hehjep, joskus kuutamolla ja melkeen valtimolla.
- Anonyymi
Suomalainen surkea työelämä työntää pois duunareita kortistoon ihan firmojen itsensä huonolla johtamisella.
I'm not your slave. - Anonyymi
Kyllä, aina on vituttanut.
Itsenäisessä hommassa jaksaa jotenkin.
Kansainväliset kokemukset aina piristäneet ja haaveissa vaikka Kanada.
Ei paskaan pidä alistua eikä tyytyä. - Anonyymi
Sairauseläke on kanssa yksi tie ulos kun ei jaksa tätä shaibaa enää.
- Anonyymi
Eläke on ok tie ulos.
- Anonyymi
Suomessa on tabu se miten Maan Tapa tuottaa ”työuupumusta”.
Moni ”valitsee” syrjäytyä?- Anonyymi
Ei Maan Tapaa eli mafiaa pidä palvella.
Maailmalla on töitä ja elämää.
- Anonyymi
Vähän sama. Työt voi tehdä parissa tunnissa, toimistolla se muu aika on pelkkää häiriötä ja meteliä. Nyt haluavat että toimistolla ollaan 8-16, vaikka sopparissa lukee joustava työaika. Osalle on tärkeää mennä sinne konttorille naamailemaan 8 tunniksi, tuloksella ei väliä.
Etänä saa enemmän aikaan, mutta joku kyttää sitä ja haluaa enemmän. On siis ok, olla konttorilla kytättävänä kun mitään ei tapahdu, mutta etänä vaaditaan enemmän, vaikka tuleekin enemmän.
Kaiken lisäksi yrityksessä on tapahtunut muutoksia. Tuli pari uutta johtajaa ja muuttivat toimintamallit tyystin toisenlaisiksi. Lisäksi nämä eivät ymmärrä tehokkaan ja laadukkaan työn päälle yhtään mitään. Ovat vielä varsin vastenmielisiä ja muutamassa vuodessa koko työpaikka on niin myrkyttynyt, että jokainen naama vituttaa.
Olen sairastunut liian työntekemisen takia, ja se on oma syy, joskin työnantajallakin on näppinsä pelissä. Sairastumisen kuntoutuksen hoidin omilla saldotunneilla ja pitämättömillä lomilla. Sairasloman sijasta käytin siis 4 kuukautta ansaittuja lomia kuntoutukseen, en normaaliin palautumiseen. Kuntoutus on edelleen kesken, ja tämä fyysinen vaiva myös latistaa henkistä puolta ja työmotivaatiota. Olen ollut kuntoutuksen jälkeen 2 kuukautta töissä ja joka aamu vituttaa mennä töihin. Esimies on aloittanut "ohjailun ja itsestäänselvyyksien" latailun, enkä jaksa kuunnella häntä. Parastahan tässä on, ettei esimieheni ole 4 vuoden aikana tiennyt mitä teen, kun toimeksiannot tulleet ylemmältä tasolta. Olen tukea pyytänyt esimieheltäni, mutta hän ei ole auttanut, pyytää soittamaan jollekin muulle. Ja nyt kun asioista on keskusteltu, niin hän on hoitanut asiani omaksi edukseen, eli tekemään hänen töitään, jotta hänen ei tarvitse tulla mukavuusalueeltaan ulos ja ansaita palkkaansa.
Viikonloput ja vapaat mietin ahdasmielistä työympäristöä ja tuntuu että lopputili on ainoa tapa päästä tästä paskasta irti. Aiemmin työpaikkani on ollut paras laatuaan ja yritän meditoida itseäni sinne suuntaan takaisin, mutta kun en saa ajatuksesta niin paljoa kiinni, enkä usko asioiden korjaantuvan. Välillä ajattelen sairaslomaa, että saisi aikaa miettiä miten edetä, mutta koen sen jotenkin vääräksi työnantajaa kohtaan. Tosiasia on kuitenkin se, etten ole työkykyinen tällä hetkellä. Paras on kun talvella eräissä tilanteissa alkoi rintaa pistämään. Kuntoutusjakson aikana tuo helpotti, mutta kun joku soitti töistä, se alkoi taas. Nyt etänä on ollut kohtuullisen seesteistä, niin toimistopäivien jälkeen rintaan pistää 2-3 päivää ja mietin vain kuinka paljon voi ihmislasta mokomat asiat vituttaa ja ahdistaa.- Anonyymi
Viikonlopun miettiessä työasioita kuntoilun ja vapaan vieton yhteydessä, heräsin aamulla virkeänä töihin. Avasin sähköpostin ja kuin salama olisi lyönyt päähän. Alkoi ahdistamaan tolkuttomasti ja todella huono olo henkisesti ja fyysisesti. Täydellinen lamaantuminen ja pienikin rasahdus saa selkäkarvat pystyyn.
- Anonyymi
Luettuna vaikuttaa sille,ettet tykkää laiskottelusta. Jokin fyysisempi työ,jossa on mielenkiintoisia työvaiheita,sopisi sinulle todennäköisesti hyvin. Jokin,jossa tekemiseksi tulos näkyy heti,teollisuudessa kun on kiehtovia ammatteja. Itse teen raskaamman teollisuuden siivousta,pääsääntöisesti. Kivaa hommaa,fyysistä ja jälki näkyy. Tapaa ohessa muita duunareita,ja kun leimaa ulos,työt ei hullu mukana.
- Anonyymi
Minusta maanviljelijän työ oli ihan mukavaa (lypsykarjatalous ) hommaa. Tosin muut määräsi hinnan teurastamo millä ostaa samoin meijeri. Vapaasti sai touhuta yöllä ja päivällä jos elikot sairasti. Nyt pienellä eläkkeellä, kyllä tämä juhlalta tuntuu.
Mutta tuossa ammatissa näkee työnsä tuloksen - ainakin kun rakentaa karjasuojia tai kallisti salaojittaa peltojaan. Tosi niissä tukieuro pyörähtää mutta siteeksi tarvitaan perämetsiä.
Vieläkö lie koulutus vaatimuksena lainaehtoihin , muutoin tervetuloa alalle. - Anonyymi
Kun valitsee ammatin josta mahdollisesti pitää olisi hyvä lähtökohta työssä viihtymiseen.
Kun saisi itse vielä määritttää työajan pituuden esim. 20% lyhemmäksi ajaksi jäisi itselle oikeasti vapaa-aikaa arkisinkin.
Mikä ihmeen määritys on tehdä pakolla 8t/vrk työtä? Usimmiten se tarkoittaa sitä että talviaikaan menet pimeällä töihin ja lähdet töistä kotiin ja vapaalla pimeän aikaan!
Tätä kun teet kymmeniä vuosia alkaa viimeistään pinna kiristymään kun loppua ei näy.
Tämäkö on se ihmisen ainoan elämän riemu, miksi pakkotyön teettäminen on määrätty? Oman alan työtä ei tehdä osa-aikaisesti vaan 8t työpäivinä.
Olen hetken ollut 6t sopimuksella mutta sitä sain vain olla määräajan 5kk.
Uusi sopimisyritys pari vuotta myöhemmin ei sopinut, se ei kuulu kyseisen työn kuvaan. No olin sitten 6kk vuorottelu vapaalla...- Anonyymi
miten olsi yrittäjyys. Saisit melko vapaasti määritellä työaikasi. Tosin siinäkin on haasteensa. Työsi tilaaja eli asiakas ei tykkää jos vetkuttelet liikoja työn tekemisessä.
- Anonyymi
Suomi on nykyään kumma maa,toisilla on kahden ihmisen työt tehtävänä ja toisilla ei työtä ollenkaan.Jonkin pitää muuttua ,muuten Suomi lakkaa olemasta koska verotus on jo nyt tapissa.Jos joku elää sossun rahoilla on se systeemin vika ei eläjän.Monesti itsekin miettinyt mitä järkeä tässä touhussa on,jos olet töissä ei ole aikaa mihinkään jos et ole ei ole varaa tehdä mitään.
- Anonyymi
Tuntipalkalla urakkavauhtia ja sitten ihmetellään kun ihmisillä ei ole motivaatiota ja väsyvät tuohon hyväksikäyttöön!
- Anonyymi
Töissä vituttaa joka päivä koko päivän
- Anonyymi
Se on sitä kusetusta mitä pitää vältellä lopunikäänsä.
Mielummin työtön kuin paskaduunissa tuntiakaan.
- Anonyymi
Samaa meillä...akateemisesti koulutettuna "konttoriduunari" ja tittelissä muodin mukaisesti sana "asiantuntija" lopussa mukana.
Aikoinaan tähän julkissektorin paikkaan oli ilo tulla töihin. Aika kului selkeitä ja hyvin perehdytettyjä hommia tehden, kokoukset olivat jämäköitä ja niitä ei ollut liikaa.
Sitten kaikki muuttui, kun osaston pomoksi valittiin vittumainen ylikierros-jainen, joka touhotti kävellä aina puolijuoksua vaikuttaakseen tehokkaalta. Hän oli it-puolelta ja ei ymmärtänyt työstämme mitään, mutta alkoi heti heittämään hulluja kehittämisjuttuja ja kokouksia lisättiin. Jouduin tappeluun palkka-asiassa ja huonosti kävi; hän valehteli liitolle asioita ja hr-pomo mukana hiillostamassa yhteen hiileen. Tuo aika vielä meni jotenkin, mutta vitutti jo raskaasti.
Sitten taas uusi osastopomo ja vielä kamalampi pitkävihainen kiusaaja-nainen. Yhtä tuskaa viimeiset vuodet. Koko ajan lisää kokouksia, projekteja, kaikki yhtä tyhjän kanssa koska ne ovat aivan muissa sfääreissä olevia aikuisten lasten muodin mukaisia "ollaan yhteisöllisiä ja yhtä suurta perhettä ja meillä on aina kivakivaa"-meininkiä. Nyt jotain uutta uuvuttavaa paskaa joka viikko, lisäksi intranetissa muutamat lafkan narsistit somettavat koko ajan esitellen koiriaan ja ruoka-annoksiaan. Kaiken tietotulvan alla musertuu, uupuu ja kyynistyy. Nyt alkaa olla mitta täysi ja usein mielessä että irtisanoudunko kun eläkkeeseen lähes 8 v aikaa. Tykkäisin siitä työstä mitä tärkeimpänä teen, mutta kun aika ei enää riitä kunnolla vaan pitää kiriä ja uupuu. Teen ahkerasti hommia mutta pomot koettaa "kehittää" ja vaikeuttaa. Pomot pakoilee vastuitaan eivätkä ymmärrä substanssiasioita, heille tärkeintä on kytätä etätyötä ja kehua toimistolla työskentelyn autuutta.
Kyllä, nykyajan työelämä on muodin ja märkäkorvakonsulttien pilaama!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271291Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681284Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3171019Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241012- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että277928- 72915