Miten Saksa olisi voinut voittaa toisen maailmansodan?

Miten Saksa olisi voinut voittaa toisen maailmansodan?
5896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Länkisääri suo-maalainen, kelvoton puoliryssä ei siitä olisi hyötynyt vaan olisi siirretty Puolaan hiilikaivoksiin. Osa olisi jäänyt kuolemaan ikeen alle tukkimetsään, kunnes koko maan puuvarannot olisi viety Saksaan.

Äänestä
  • Saksalaiset ja venäläiset ovat enemmän sukua kuin suomalaiset ja venäläiset.
    Suomalaiset myös olivat enemmän 'natsi-arjalaisia' kuin saksalaiset itse. Näin siis saksalaisten rotuhygienikkojen mukaan.

    Äänestä

Antaneet sotilaiden hoitaa työssä ilman poliittista ohjausta,
Varustautuneet talvisodankäyntiin.
Uskoneet etulinjasta tulevia tietoja.
Huolehtineet polttoaineiden riittävyydestä.
Italian ja Romanian joukot oli ihan vitsi tasolla.
Monia asioita pikkusen. Eri lailla.
En jaksa kaikkea kirjoittaa mitä on mielessä.
Terveisin Tampereen mies 46v.

En oikein usko että saksa olis meitä tapattanut,
Peruste: enemmän meidän joukoista oli apua kun italian tai Romanian, pelkureista.
Historian kirjat siinä mielessä aika julmaa luettavaa.

Äänestä

lapissa loikoilleet joukot olisi pitänyt siirtää kannakselle lyömään
kiila hyökkäävien divisonien väliin ja sitte motittaakahteen mottiin
joten itärintamalla olisi helpottanut

Äänestä

Ei mitenkään.

Kohtalon kello löi silloin,kun Britannia ja Ranska 3.9. 39 julistivat sodan Saksalle,vaikka Hitler oli uskonut heidän säikähtävän MR-sopimusta.

Tietenkin Hitler kaivoi hautaansa syvemmäksi hyökätessään NL:on ja lopullisesti julistaessaan sodan USA:lle.

Äänestä

Hitlerin olisi pitänyt nimittää Wehrmachtin ylipäälliköksi Erich von Manstein, joka oli jo v 1937 maavoimien yleisesikunnan päämajoitusmestari.

Mitään Oberkommando Wehrmachtia (OKW) ei olisi pitänyt perustaa lainkaan sotkemaan komentosuhteita.

Maihinnousu Iso-Britanniaan olisi pitänyt Mansteinin suosituksesta toteuttaa. Sen onnistuminen olisi estänyt pääosin myös varusteluavun toimittamisen Neuvostoliitolle länsimaista.

Volâ, ja Saksa olisi selvinnyt voittajana Euroopassa. Sitten olisi katsottu, miten USA ja Saksa sopii maailmanjaosta.

Äänestä
  • Vanha juutalainen Manstein on yksi yliarvostetuimmista Saksan kenraaleista. Ranskan sotaretken jälkeen näytöt olivat mitä olivat. Ei saanut Leningradia vallattua, Stalingradin saartorenkaan murtoyritys ei päässyt edes puolitiehen, eteläisen armeijaryhmän kärsimät jatkuvat tappiot olivat megalomaanisia, suuremmat kuin Stalingradin. Ura päättyi potkuihin 1944.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanha juutalainen Manstein on yksi yliarvostetuimmista Saksan kenraaleista. Ranskan sotaretken jälkeen näytöt olivat mitä olivat. Ei saanut Leningradia vallattua, Stalingradin saartorenkaan murtoyritys ei päässyt edes puolitiehen, eteläisen armeijaryhmän kärsimät jatkuvat tappiot olivat megalomaanisia, suuremmat kuin Stalingradin. Ura päättyi potkuihin 1944.

    Kaikki luettelemasi virheet itärintamalla olivat Hitlerin ansiota eikä Mansteinin tekemiä.

    Äänestä

  • GB siirtomaineen oli tosiaan se pahin "kivi kengässä", valloittaminen liki mahdotonta (jäi kokeilematta), ei suostunut yksin jäätyäänkään rauhaan/aselepoon. Ei voittanut, mutta mahdollisti Saksan tappion, ilman GB tä. USA ei olisi "karkeloihin" osallistunut ja tunnettu historia olisi (tietenkin) toinen.

    Äänestä

Saksalle ainoa keino voittaa olisi ollut olla aloittamatta sotaa. Saksalaisella kansanluonteella sellainen ei tietenkään onnistunut.

Äänestä
  • Vastaavasti Neuvostoliiton ainoa keino säilyttää legitimiteettinsä maailman työläisten silmissä olisi ollut jättää solmimatta liittoa natsi-Saksan kanssa, hyökkäämättä Puolaan ja sen jälkeen pienen ja rauhallisen naapurinsa Suomen kimppuun ja pakkoliittämättä Baltian maita omaan valtioonsa.
    Nuo kaikki murensivat Neuvostoliiton arvostusta vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen, ollen alkusysäyksiä sille tielle joka johti maan itsemurhaan vuonna 1991.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastaavasti Neuvostoliiton ainoa keino säilyttää legitimiteettinsä maailman työläisten silmissä olisi ollut jättää solmimatta liittoa natsi-Saksan kanssa, hyökkäämättä Puolaan ja sen jälkeen pienen ja rauhallisen naapurinsa Suomen kimppuun ja pakkoliittämättä Baltian maita omaan valtioonsa.
    Nuo kaikki murensivat Neuvostoliiton arvostusta vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen, ollen alkusysäyksiä sille tielle joka johti maan itsemurhaan vuonna 1991.

    Neuvostoliittoon loikanneet kommunistit ajoivat Neuvostoliittoa laajenemaan, aivan kuten USA:han loikanneet ovat ajaneet sitä sotkeutumaan sotiin ympäri ämpäri maailmaa mutta varsinkin Amerikan mantereella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neuvostoliittoon loikanneet kommunistit ajoivat Neuvostoliittoa laajenemaan, aivan kuten USA:han loikanneet ovat ajaneet sitä sotkeutumaan sotiin ympäri ämpäri maailmaa mutta varsinkin Amerikan mantereella.

    NL:on loikanneilla ei ollut mitään määräysvaltaa maan asioihin. Useimmat ammuttiin 30-luvulla.

    USA:ssa määräsi viime aikoihin WASP eli valkoinen, protestanttinen, anglosaksinen väestö.

    Talvisodan Suomea vastaan aloitti Neuvostoliitto, ei Yhdysvallat, ja puna-armeijalle annettu käsky oli koko Suomen valtaaminen.
    Siinä epäonnistuminen ei muuttanut Kremlin suunnitelmaa millään tavalla, kuten Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin, jonka suurin osa meistä tuntee paremmin sukunimellä Molotov, ilmoitti Liettuan ulkoministeri Vincas Krėvė-Mickevičiukselle Kremlissä 30.6.1940, kolme ja puoli kuukautta talvisodan rauhan solmimisen jälkeen:

    ”Teidän on ymmärrettävä, että pienet kansat tulevat häviämään tulevaisuudessa. Teidän Liettuanne ja muiden Baltian kansojen, Suomi mukaan luettuna on liityttävä kunniakkaaseen neuvostokansojen perheeseen. Sen vuoksi teidän tulisi nyt alkaa perehdyttää kansaanne neuvostojärjestelmään, joka tulevaisuudessa tulee hallitsemaan kaikkialla Euroopassa ja jota tullaan toteuttamaan nopeammin joissakin paikoissa, kuten Baltian maissa ja myöhemmin muualla.”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NL:on loikanneilla ei ollut mitään määräysvaltaa maan asioihin. Useimmat ammuttiin 30-luvulla.

    USA:ssa määräsi viime aikoihin WASP eli valkoinen, protestanttinen, anglosaksinen väestö.

    Kirjoitat pötyä.

    Ilman loikkareita Suomi ei olisi kiinnostanut Neuvostoliittoa lainkaan.

    Miksi yrität valkopestä loikanneita kommunisteja? Menikö sinne sinunkin sukulaisiasi?

    Äänestä

Laittamalla asevarustelun paukut atomipommin tekemiseen. Saksalla oli 30-luvulla asiassa monen vuoden etumatka ja tietotaito. Ei pommia olisi edes tarvinnut Moskovaa ja Lontoota pidemmälle kuljettaa ja siihen oli jo kalusto valmiina.

Äänestä
  • No, tuo on erittäin epätodennäköistä. Ensinnäkin keinotekoinen ytimen hajottaminen tuli konseptina kiven takaa ja sitä ei edes ymmärretty ilmiönä kuin vasta 1939, mikä ei jätä paljoa kolmekymmenlukua jäljelle.

    ///MeAgaln

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, tuo on erittäin epätodennäköistä. Ensinnäkin keinotekoinen ytimen hajottaminen tuli konseptina kiven takaa ja sitä ei edes ymmärretty ilmiönä kuin vasta 1939, mikä ei jätä paljoa kolmekymmenlukua jäljelle.

    ///MeAgaln

    Saksalainen Hahn sai kemian Nobelin fissioreaktion keksimisestä ja siellä oli lukuisa joukko muitakin "alan miehiä" kuten Bohr, Heisenberg jne. USA kykeni pommin kehittämään vaikka joutui lähtemään takamatkalta joten miksei Saksa, jos olisi panostanut asiaan kunnolla eikä huuhaillut kaiken maailman ihmeaseidensa kanssa.

    Äänestä

  • Saksalla ei ollut missään vaiheessa kapasiteettia atomipommin tekoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saksalla ei ollut missään vaiheessa kapasiteettia atomipommin tekoon.

    Oli hyvinkin jos olisivat keskittäneet kapasiteettinsa mutta valitsivat puuhastelutaktiikan jossa asiaa kevyesti tutkittiin täysin sivuraiteella. Voidaan tietysti aina väittää etteihän vuonna -39 tiedetty onko a-pommi edes mahdollista tehdä. Mutta eiväthän sitä tienneet amerikkalaisetkaan ja tekivät silti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saksalainen Hahn sai kemian Nobelin fissioreaktion keksimisestä ja siellä oli lukuisa joukko muitakin "alan miehiä" kuten Bohr, Heisenberg jne. USA kykeni pommin kehittämään vaikka joutui lähtemään takamatkalta joten miksei Saksa, jos olisi panostanut asiaan kunnolla eikä huuhaillut kaiken maailman ihmeaseidensa kanssa.

    Missaat edelleen pointin. "Alan miehet" ja koejärjestelyt eivät varsinaisesti olleet se ongelma; Fermi esimerkiksi olisi voinut löytää ytimen hajoamisen vuosia aikaisemmin jos hän ei olisi analysoinut hajoamistuotteita väärin, mutta samoin kuin Hahn myöhemmin, hän ei ollut etsimässä hajoamistuotteita ja tarvittiin ulkopuolisten analyysi tekemään oikeat johtopäätökset. Samasta syystä mitään valtavaa kiinnostusta sotilaspiireissä ydinasiaan ei olisi ollut ennen vuotta 1939, koska teoreettinen pohja pommiprojektille uupui.

    "...joten miksei Saksa, jos olisi panostanut asiaan kunnolla eikä huuhaillut kaiken maailman ihmeaseidensa kanssa."

    Saksalaisten olisi pitänyt pommimateriaalin jalostusta varten syrjäyttää aikamoinen määrä teollisuuskapasiteettia, joka meni kiireellisempiin tarkoituksiin.

    Ehkä ne kiireellisemmät tarkoitukset eivät sitten lopulta olleet niin kiireellisiä, kun lopputuloksia tarkastellaan. Turpiin tuli, maat meni, kaupungit maan tasalla ym.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä ne kiireellisemmät tarkoitukset eivät sitten lopulta olleet niin kiireellisiä, kun lopputuloksia tarkastellaan. Turpiin tuli, maat meni, kaupungit maan tasalla ym.

    Vuonna 1939 oli vähän myöhäistä kääntää kurssia viisi vuotta aiemmin tehdystä päätöksestä rakentaa yksi maailman suurimpia armeijoita, varsinkin tavoitteena olleen sodan odottaessa enää kuukausien päässä.

    ///MeAgaln

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vuonna 1939 oli vähän myöhäistä kääntää kurssia viisi vuotta aiemmin tehdystä päätöksestä rakentaa yksi maailman suurimpia armeijoita, varsinkin tavoitteena olleen sodan odottaessa enää kuukausien päässä.

    ///MeAgaln

    Miten lie, armeijan rakentamisessa oli koko lailla eri tekijät, resurssit ja materiaalit kuin atomiasetta tehdessä. Atomiprojektissa haatee oli saada fissio käyntiin ja pysymään käynnissä, ei siinä tarvittu panssareihin ja sukellusveneisiin varattua terästä. Olisi jätetty mieluummin vaikka Bismarck rakentamatta, siitähän ei lopulta ollut mitään hyötyä kun ammuttiin pohjaan ekalla valtameripurjehduksellaan, ja laitettu ne rahat fissiokokeiluihin.

    haaste

    "Miten lie, armeijan rakentamisessa oli koko lailla eri tekijät, resurssit ja materiaalit kuin atomiasetta tehdessä. Atomiprojektissa haatee oli saada fissio käyntiin..."

    Useimmat yliopistot pystyivät demoamaan simppelin ytimen hajottamisen, mutta se ei ollut isokaan juttu tuona aikana. Pragmaattisessa mielessä isoin juttu oli jalostusprosessi, mihin teknisesti ehkä useimmilla mailla olisi ollut rahkeet, mutta sen vaatimaan teolliseen tilaan, energiankäyttöön ja erottelumenetelmien materiaaleihin ei, puhumattakaan siitä kuinka altis esim. ilmaiskuille tuollainen laitos olisi. Paljolti näiden vuoksi saksalaiset eivät edes yrittäneet ns. "helppoa" polkua vaan rajoittivat yrityksensä epäonnisiin reaktorikokeisiin.

    "Olisi jätetty mieluummin vaikka Bismarck rakentamatta, siitähän ei lopulta ollut mitään hyötyä kun ammuttiin pohjaan ekalla valtameripurjehduksellaan, ja laitettu ne rahat fissiokokeiluihin."

    Jälkikäteisesti ehkä olisi ollut viisainta pistää ne resurssit sukellusveneisiin, ongelmat ydinprojektissa eivät olleet sellaisia, että ne olisi voitu ratkaista vain heittämällä rahaa niiden päälle. Tietysti sukellusveneideakin vaatii, että he tietävät ennakkoon joutuvansa aina pahenevaan sotakierteeseen nopeiden voittojen sijaan, joten...

    ///MeAgaln

    Äänestä

Sotimalla niitä sotia voitetaan.

Äänestä

Jos jenkit eivät olisi tukeneet venäläisiä, olisi niin käynyt ja sitä amerikkalaiset ovat katuneet siitä lähtien.

Äänestä
  • "Jos jenkit eivät olisi tukeneet venäläisiä, olisi niin käynyt ja sitä amerikkalaiset ovat katuneet siitä lähtien."
    Amerikan apua antoivat myös punaniskat eivät vain jenkit.

    Äänestä

..Saksa hävisi politiikalla sotansa. Saksan olisi pitänyt olla "vapauttamassa" kansoja. idänkansat päätettiin hävittää, tappamalla ja nälkään näännytyksellä. Saksan olisi siis pitänyt olla muka vapauttamassa Stalin diktatuurissa eläneitä ja tappaa kansakunnat myöhemmin, sadat mijoonat ihmiset.
Olisi ollut kammottavaa, jos Saksa ei olisi ryhtynyt sotimaan 1939. Saksa olisi saanut suihkukoneet ja raketit käyttöönsä viimeistään 50-luvun alussa. Kenties atomipommikin olisi tullut valmiiksi myös Saksalaisille. Ja olisiko edes USA ryhtynyt pommia tekemään, jos sotaa ei olisi ollut? Saksalaiset olisivat olleet yli-ihmisiä aseittensa suhteen. Tosin Saksan talous oli sodan alkaessa romahduksen partaalla, olisiko rahat loppuneet mielettömässä asevarustelussa. Mutta ihmiskunnan hävitys oli aikapienen matkan päässä toteutumisestaan..

Äänestä
  • Kaikesta huolimatta Saksa seivisi tuhoutumatta kokonansa. Miljoonat soldaatit kuolivat rintamilla ja vankileireillä ainakin yhen kerran. Suuren isänmaallisen sodan sankarit muistetaan ainiasti. Vapauttivat maailman ja toivat uskoa sekä toivoa parempaan elämään. Suomesakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikesta huolimatta Saksa seivisi tuhoutumatta kokonansa. Miljoonat soldaatit kuolivat rintamilla ja vankileireillä ainakin yhen kerran. Suuren isänmaallisen sodan sankarit muistetaan ainiasti. Vapauttivat maailman ja toivat uskoa sekä toivoa parempaan elämään. Suomesakin.

    Puna-armeija jätti Itä-Eurooppaan hirvittävän tuhon ja alisti useita maita kommunismin hirmuvaltaan vuosikymmeniksi.

    Onneksi laho syteemi romahti 1991 ja maailma vapautui siitäkin.

    Suomi pysyi kotikommunistien yrityksistä huolimatta läntisenä demokratiana ja on nyt EU:n täysivaltainen jäsen.
    Venäjä marssii vakain askelin takaisin kohti diktatuuria.Sinne on myös palstan stallarien hartain kaipuu.

    ------ ja on nyt EU:n täysivaltainen jäsen.------

    Joka on nyt saanut oikeuden lähetellä rahojaan itseään rikkaampiin maihin. Tosi hienoa olla EUn jäsen. Enne EUa tätä oikeutta ei ollutkaan, mikä vahinko.

    Suomen rahoja ei lähetellä mihinkään. Lainat ottaa EU-komissio ja 2028 alkaen niitä maksellaan yhteisvoimin takaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen rahoja ei lähetellä mihinkään. Lainat ottaa EU-komissio ja 2028 alkaen niitä maksellaan yhteisvoimin takaisin.

    Eli Suomi maksaa muiden hyväksi otettuja velkoja. Se on tietenkin niin oikein kun italiaanojen ei tarvitse tehdä lumitöitä eikä ostaa talvirenkaita autoihinsa eivätkä edes tiedä, mkä on ruuvilinko. Meidän pitää tukea halvempaa ja helpompaa elämää, emmehän me muuten olisi sinisilmäisiä suomalaisia "päättävissä pöydissä".

    On tietenkin totta, että tauti iski ensin Italiaan ja se Espanjan ja Belgian ohella kärsi siitä eniten. Mutta kun sekään ei ole meidän vikamme eikä kyseessä ollut väistämätön luonnonkatastrofi. Italialaisten sosiaalisempi elämäntapa ei ole meidän vikamme, ja jos sen eteen jotain haluaa tehdä, niin rahan sijasta apenniinien niemimaan asukeille olisi pitänyt lähettää muutama laatikollinen Aleksis Kiven Seitsemää veljestä. Veljekset eivät kirjassa sairasta yhtään kulkutautia, koska heidän elämäntapansa ovat terveen suomalaiset.

    Sitä paitsi luonnonkatastrofitkin ovat vähän... kukaan ei käske asumaan Etnan rinteellä vaikka siellä olisi kuinka viljavaa maata. Kukaan ei käske asumaan Biafrassa ja kärsimään kuivuudesta joka hemmetin toinen vuosi. Kukaan ei varsinkaan käske sotimaan niin, että infrastruktuuri romahtaa ja ihmiset kuolee nälkään (varsinaisesti luonnonaiheuttamia nälänhätiä ei edes 1980-luvulla enää ollut) eikä kukaan käske Lähi-idässä lisääntymään niin, että ihmismäärät ovat moninkertaistuneet 1950-luvusta ja nyt pitää sitten lähteä "ilmastopakolaisiksi", kun pohjavesi ei enää riitä ruuan kasvattamiseen ja muuta ei sada.

    Emme mekään täällä Suomessa ennen EU:ta edes ajatelleet, että Pohjanmaalle ja Uudellemaalle tarvittaisiin vuoristotukea, maksettavaksi maaahanmuuttajille lumenluonnista tasamaalla.

    MIKSI MEIDÄN PITÄÄ KUSTANTAA KAIKKIEN TYHMIEN TYHMYYS TÄSSÄ MAAILMASSA?

    Jopa virolaisten!

    Äänestä

Pari-kolme ehtoa:

- paljon totaalisempi varustelu kuin mitä oli
- toukokuussa -40 Englannin armeijan ottaminen sotavangeiksi
- kesällä -41 pitäminen tiukasti kiinni alkuperäisestä Barbarossa-suunnitelemasta eikä horjuminen vuoroin sinne, vuoroin tänne. Ensin vauhdista Leningrad, sitten Moskova. Suomalaisten kanssa Muurmanskin reitin katkaisu

Äänestä
  • Saksa+varusteli+sen,minkä+kykeni.+Resursseja+ei+ollut+enempään.Britannia+ei+olisi+kaatunut,vaikka+40+%+maavoimista+olisi+jäänyt+sotavangeiksi.+Se+pystyi+puolustautumaan+meri-ja+ilmavoimilla,kuten+nähtiin.+Lisäksi+perusteilla+oli+18+divisioonaa.+USA:sta+saatiin+nopeasti+yli+miljoonan+miehen+aseistus.Barbarossa+tosiaan+sählittiin,+mutta+Arkangel-Volga-Astrakan+linjan+saavuuttaminenkin+olisi+merkinnyt+tuskin+10+%+NL:n++alueesta.+Varsinkin+Uralin+takana+se+pystyi+häiriöittä+varustautumaan.Saavutetun+linjan+puolustaminen+olisi+ollut+mahdotonta.+Eihän+siihen+kyetty+paljon+lyhyemmälläkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saksa+varusteli+sen,minkä+kykeni.+Resursseja+ei+ollut+enempään.Britannia+ei+olisi+kaatunut,vaikka+40+%+maavoimista+olisi+jäänyt+sotavangeiksi.+Se+pystyi+puolustautumaan+meri-ja+ilmavoimilla,kuten+nähtiin.+Lisäksi+perusteilla+oli+18+divisioonaa.+USA:sta+saatiin+nopeasti+yli+miljoonan+miehen+aseistus.Barbarossa+tosiaan+sählittiin,+mutta+Arkangel-Volga-Astrakan+linjan+saavuuttaminenkin+olisi+merkinnyt+tuskin+10+%+NL:n++alueesta.+Varsinkin+Uralin+takana+se+pystyi+häiriöittä+varustautumaan.Saavutetun+linjan+puolustaminen+olisi+ollut+mahdotonta.+Eihän+siihen+kyetty+paljon+lyhyemmälläkään.

    Kyllä ainoa mahdollisuus voittaa olisi ollut Neuvostoliiton poliittisen järjestelmän romahtaminen, mutta sitä tuskin Moskovan valtauskaan olisi saanut aikaan. Kuva Stalinin Neuvostoliitosta pelkkänä hirmuvaltana oli tietenkin sen vihollisten luoma, kuten on edelleenkin. Hitlerin Saksakaan ei ollut pelkkä hirmuvalta eikä sen nousu ja pystyssä pysyminen perustunut kovinkaan suuresti pelkoon tai väkivaltaan.

    Toinen mahdollisuus voittaa olisi ehkä ollut edetä niin pitkälle itään, että Saksa olisi ehtinyt kehittää atomiaseen ennen kuin rintama olisi vyörynyt sieltä takaisin.

    Kuten Zukov muistelmissaan sanookin, saksalaisten ratkaiseva virhe ei ollut joku Moskovan valtaamisen viivästyminen, vaan päätös hyökätä Neuvostoliittoon.

    Tuo päätös myös sinetöi Itä-Euroopan kohtalon tuleviksi vuosikymmeniksi, silä ilman Saksan hyökkäystä on aika epätodennäköistä, että kommunistit olisivat koskaan päässeet niin pitkälle Euroopan sydämeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saksa+varusteli+sen,minkä+kykeni.+Resursseja+ei+ollut+enempään.Britannia+ei+olisi+kaatunut,vaikka+40+%+maavoimista+olisi+jäänyt+sotavangeiksi.+Se+pystyi+puolustautumaan+meri-ja+ilmavoimilla,kuten+nähtiin.+Lisäksi+perusteilla+oli+18+divisioonaa.+USA:sta+saatiin+nopeasti+yli+miljoonan+miehen+aseistus.Barbarossa+tosiaan+sählittiin,+mutta+Arkangel-Volga-Astrakan+linjan+saavuuttaminenkin+olisi+merkinnyt+tuskin+10+%+NL:n++alueesta.+Varsinkin+Uralin+takana+se+pystyi+häiriöittä+varustautumaan.Saavutetun+linjan+puolustaminen+olisi+ollut+mahdotonta.+Eihän+siihen+kyetty+paljon+lyhyemmälläkään.

    "Saavutetun linjan puolustaminen olisi ollut mahdotonta. Eihän siihen kyetty paljon lyhyemmälläkään."

    Ei Saksan voitto olisi edellyttänyt mitään linjojen puolustamista. Ei sotaa sillä tavoin voiteta.

    Voiton edellytys on, että vihollisen elävää voimaa tuhotaan riittävästi ja sen resurssit saadaan hyökääjän käyttöön. Tämä olisi ollut Saksalle mahdollista. Hitlerin johdolla tosin siitä ei ollut toivoakaan, koska korpraalin kyvyt eivät vain riittäneet johtamaan sotaa.

    Hevon puuta heinää. Nimenomaan Hitlerin päätöksellä sodan suurin voitto saavutettiin saartamalla neuvostojoukot Kiovan luona. Jos olisi noudatettu kenraalien neuvoja, olisi ensin vallattu Moskova ja sitten kuran ja liejun keskellä mula yritetty edetä Kiovan selustaan. Ilman Hitlerin päättäväisyyttä Saksa ei syksyyn mennessä olisi saanut haltuunsa edes Ukrainaa, vaan senkin luonnonvarat ja teollisuus olisivat olleet neuvostovaltion käytettävissä ja yhdessä länsiavun kanssa Neuvostoliitto olisi ollut voimakkaampi.

    Totta. Kenraalit kuvittelivat voittavansa sodan lyömällä Neuvostoliiton armeijan ja valtaamalla Moskovan. Kuitenkin 100 tuhottua divisioonaa korvasi toiset 100 ja niiden takana 100 lisää. Moskovan valtaaminen olisi ollut harmillista, mutta ei olisi johtanut Neuvostoliiton antautumiseen. Hitler ymmärsi kenraaleitaan paremmin sodan taloudellisen ulottuvuuden.

    Saksalaiset olisivat voineet kohdella ukrainalaisia paremmin, mutta eivät silloin olisi olleet natseja ja edes lähteneet koko sotaan.

    "Ei Saksan voitto olisi edellyttänyt mitään linjojen puolustamista. Ei sotaa sillä tavoin voiteta."

    Tarkoitus oli pysäyttää hyökkäys tavoitteeseen ja puolustaa sitä vahvoin moottoroiduin joukoin.
    Se olisi ollut mahdotonta jo linjan pituuden ja maaston laadun takia.
    Esimerkiksi Arkangelin-Moskovan väli on pääasiassa tietöntä tundraa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta. Kenraalit kuvittelivat voittavansa sodan lyömällä Neuvostoliiton armeijan ja valtaamalla Moskovan. Kuitenkin 100 tuhottua divisioonaa korvasi toiset 100 ja niiden takana 100 lisää. Moskovan valtaaminen olisi ollut harmillista, mutta ei olisi johtanut Neuvostoliiton antautumiseen. Hitler ymmärsi kenraaleitaan paremmin sodan taloudellisen ulottuvuuden.

    Saksalaiset olisivat voineet kohdella ukrainalaisia paremmin, mutta eivät silloin olisi olleet natseja ja edes lähteneet koko sotaan.

    Saksalaiset kenraalit eivät olleet strategeja vaan sangen keskinkertaisia taistelukenttätaktikkoja. Parhaimmatkin, kuten Guderian, keskittyivät edellisen sodan taktiikan epäonnistumisten paikkaamiseen, eli toteuttivat juuri sitä vanhaa sananaskua että kenraalit yrittävät voittaa edellistä sotaa. Hitler taas oli kyllä strategi eli näki sodan kokonaisuuden useasta, myös taloudellisesta näkökulmasta mutta hänen myopiansa oli outo ja tuhoisa rotuoppi joka esti näkemästä poliittista ulottuvuutta. Ymmärtämällä N-liiton yhteiskuntajärjestelmän aiheuttaman tyytymättämyyden ja hyödyntämällä sitä olisi voitto ollut sangen varma.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hevon puuta heinää. Nimenomaan Hitlerin päätöksellä sodan suurin voitto saavutettiin saartamalla neuvostojoukot Kiovan luona. Jos olisi noudatettu kenraalien neuvoja, olisi ensin vallattu Moskova ja sitten kuran ja liejun keskellä mula yritetty edetä Kiovan selustaan. Ilman Hitlerin päättäväisyyttä Saksa ei syksyyn mennessä olisi saanut haltuunsa edes Ukrainaa, vaan senkin luonnonvarat ja teollisuus olisivat olleet neuvostovaltion käytettävissä ja yhdessä länsiavun kanssa Neuvostoliitto olisi ollut voimakkaampi.

    Hyökkäyssuunitelman muuttaminen kesken operaation oli Hitlerin suurimpia virheitä ja ratkaisi osaltaan sodan lopputuloksen.
    Suora hyökkäys kaikin voimin Moskovaan olisivoinut ratkaista sodan väliaikaisesti,mutta ei sekään lopullisesti. NL oli yksinkertaisesti liian suuri pala.

    Voitto olisi ollut mahdollien vain NL:n sisäisen hajoamisen kautta. Sen esti saksalaisten kansallisuuspolitiikka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saksalaiset kenraalit eivät olleet strategeja vaan sangen keskinkertaisia taistelukenttätaktikkoja. Parhaimmatkin, kuten Guderian, keskittyivät edellisen sodan taktiikan epäonnistumisten paikkaamiseen, eli toteuttivat juuri sitä vanhaa sananaskua että kenraalit yrittävät voittaa edellistä sotaa. Hitler taas oli kyllä strategi eli näki sodan kokonaisuuden useasta, myös taloudellisesta näkökulmasta mutta hänen myopiansa oli outo ja tuhoisa rotuoppi joka esti näkemästä poliittista ulottuvuutta. Ymmärtämällä N-liiton yhteiskuntajärjestelmän aiheuttaman tyytymättämyyden ja hyödyntämällä sitä olisi voitto ollut sangen varma.

    "Hitler taas oli kyllä strategi eli näki sodan kokonaisuuden useasta, myös taloudellisesta näkökulmasta "

    Hevonkukkua! Hitler kuvitteli jotakin ymmärtävänsä sodan taloudellisista ehdoista, mutta todellisuudessa teki juuri sen vuoksi suuria strategisia virheitä. NL ei voitu kukistaa millään taloudellisella kuristamisella Ukrainan teollisuutta ja raaka-aineita hallitsemalla, vaan olisi ollut lyötävä riittävä määrä vihollisen elävää voimaa. Se olisi ollut mahdollista Wehrmachtille, mutta kun Hitler toilaili jatkuvasti sodanjohdossa niin eihän siitä mitään tullut.

    NL ei olisi mitään uusia 100 divisioonia tullut loputtomiin, vaan uusille joukoille ei olisi riittänyt aseita, ammuksia ja varusteita puna-armeijan tullessa nopeasti lyödyksi. Kun Hitler mokasi nopean voiton puna-armeijasta, sitä ei enää oillut mahdollista saavuttaa myöhemmin.

    Kas, trolli ei taas ymmärtänyt... yleinen vika trolleilla. Ilman Hitlerin puuttumista asioihin Puna-armeijan elävää voimaa olisi tuhottu vähemmän vuoden 1941 aikana.

    Äänestä

Ei niin mitenkään, Saksa oli siihen liian pieni.

Äänestä

Saksa pelasi Tsingis kaanin taktiikkaa: hyökkää kaikkien kimppuun ennen kuin ne ehtivät koota voimansa. Maailma oli vain suurentunut sitten Tsingiksen aikojen.

Jälkiviisaasti tiedämme että em. taktiikka ei toiminut. Hitaampi eteneminen hajota ja hallitse -taktiikalla olisi saattanut toimia. Länsi suhtautui NL:ään aivan yhtä epäluuloisesti kuin Saksaan. Sudeettialueiden saamisen jälkeen olisi vain pitänyt ruveta kiristämään Puolalta vähintään joukkojen kauttakulkulupa (jotain samankaltaista kuin Suomelta). Tämän jälkeen hyökkäys NL:ään suututtamatta Länttä. Yksin NL olisi kaatunut yhdessä kesässä. Mitä sen jälkeen olisi tapahtunut, ei sisälly tähän jossitteluun.

Pohdintoja:
Timothy Snyder väittää että sodan päämotiiveja oli Itä-Euroopan juutalaisten tuhoaminen.
Tony Judt väittää että Saksan sotatalous perustui - kuten Tsingiksellä - valloitettujen alueiden resurssien ryöstämiseen. Olisiko Venäjän-sotaretkeä sittenkään voitu tehdä ilman Ranskan resursseja.

Hitler oli taitava kansankiihottaja. Strategi tai diplomaatti hän ei ollut. Kenen tahansa pitäisi tajuta, ettei koko maailmaa voi valloittaa kerralla.

Äänestä
  • "Tämän+jälkeen+hyökkäys+NL:ään+suututtamatta+Länttä.+Yksin+NL+olisi+kaatunut+yhdessä+kesässä.+Mitä+sen+jälkeen+olisi+tapahtunut,+ei+sisälly+tähän+jossitteluun."Totuus+vain+on+aivan+toinen.Hyökkäys+NL:on+oli+kuin+joululahja+Britannialle,joka+arvelematta+ryntäsi+NL:n+rinnalle+jo+25.6.+41.Saksa+joutui+sitomaan+yllättävän+suuret+voimat+länteen+ja+etelään,30+%+maavoimista+ja+40+%+ilmavoimista.Japanin+hyökättyä+Pearl+Harboriin+Hitler+julisti+suurieleisesti+sodan+USA:lle+11.12.+41.Eivät+nämä+tapahtumat++tarvitse+mitään+jossitteluja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tämän+jälkeen+hyökkäys+NL:ään+suututtamatta+Länttä.+Yksin+NL+olisi+kaatunut+yhdessä+kesässä.+Mitä+sen+jälkeen+olisi+tapahtunut,+ei+sisälly+tähän+jossitteluun."Totuus+vain+on+aivan+toinen.Hyökkäys+NL:on+oli+kuin+joululahja+Britannialle,joka+arvelematta+ryntäsi+NL:n+rinnalle+jo+25.6.+41.Saksa+joutui+sitomaan+yllättävän+suuret+voimat+länteen+ja+etelään,30+%+maavoimista+ja+40+%+ilmavoimista.Japanin+hyökättyä+Pearl+Harboriin+Hitler+julisti+suurieleisesti+sodan+USA:lle+11.12.+41.Eivät+nämä+tapahtumat++tarvitse+mitään+jossitteluja.

    ------Yksin NL olisi kaatunut yhdessä kesässä.-----

    Täyttä roskaa. N-liitto ei saanut vielä vuonna 1941 lännestä juuri mitään apua vaan murskasi Wehrmachti Moskovan edustalla täysin omin voimin. Hyvin vähän sai apua vielä vuonna 1942, suurin apu tuli vasta 1944.

    Tosin sai Muurmanskiin USAsta hyvää lentokonebensiiniä jo Talvisodan aikana. Kelpasi sillä mainiolla USAlaisella bensalla Suomea pommitella, hoplaa.

    Jo aloitus, Miten Saksa olisi voinut.. on jossittelua, historia on jo kirjoitettu (voittajan/voittajien näkökulmasta). Jossittelu on joskus vaan ihan viihteellistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------Yksin NL olisi kaatunut yhdessä kesässä.-----

    Täyttä roskaa. N-liitto ei saanut vielä vuonna 1941 lännestä juuri mitään apua vaan murskasi Wehrmachti Moskovan edustalla täysin omin voimin. Hyvin vähän sai apua vielä vuonna 1942, suurin apu tuli vasta 1944.

    Tosin sai Muurmanskiin USAsta hyvää lentokonebensiiniä jo Talvisodan aikana. Kelpasi sillä mainiolla USAlaisella bensalla Suomea pommitella, hoplaa.

    Näin suunnilleen tapahtui, toisin asia olisi voinut olla, jos Saksa olisi hyökännyt ensin NL,ään täydellä voimallaan, jättänyt lännen valtaamatta, pilaamatta ilmavoimiaan RAF.n kanssa, hajauttamatta sotavoimansa Atlantille, Välimerelle, P-Afrikkaan.. Historia on jo kirjoitettu, jossittelu elää ja voi hyvin, kaikista tylsistä tosiasioista huolimatta..

    Hitler suunnitteli hyökkäystä itään ennen kuin olisi joutunut sotaan länsimaiden kanssa. Mutta kun Iso-Britannia ja Ranska julistivat syyskuussa 1939 sodan Saksalle, siitä ei tullut mitään. Hitlerillä ei ollut alun perin vähäistäkään tarkoitusta noudattaa Molotov-Ribbentrop sopimusta kuin sen hetken että tekee yllätyshyökkäyksen NL:ään Saksalle sopivalla hetkellä.

    Suurin ongelma oli juuri se tosiasia että kumpikaan ei luottanut toiseen.
    Hitler suunnitteli hyökkäystä itään ja Stalin suunnitteli hyökkäystä länteen.
    M-R Sopimus oli jo alkujaan aivan turha paperi jolla pelattiin aikaa.
    Saksan kohtalo oli sinetöity sen jouduttua usean rintaman sotaan.

    Enpä tiedä, Hitlerille oli samantekevää mitkään sopimukset. Niitä hän ei noudattanut kuin taktisina peli-liikkeinä. Saksa ei olisi luhistunut kahden rintaman sotaan, jos Hitler olisi rohkeasti toteuttanut maihinnousun Britanniaan. Mutta toteutuneessa historiassa hänen pelkuruutensa ratkaisuhetkillä vei juuri kahden rintaman sotaan.

    Äänestä

  • "Maailma oli vain suurentunut sitten Tsingiksen aikojen"

    Ihanko totta? Maapallon ympärysmitta ei ole edelleenkään muuttunut ja Tsingis-kaani valloitti suuremman alueen kuin Saksa koskaan.

    Eihän saksalaisilta mikään onnistu verrattuna sukulaisiimme mongoleihin.

    Äänestä

-----Saksa+joutui+sitomaan+yllättävän+suuret+voimat+länteen+ja+etelään,30+%+maavoimista+ja+40+%+ilmavoimista.------Ei+olisi+tarvinnut+mutta+tuo+johtui+Hitlerin+ylipelosta+kun+kuvitteli+brittien+kykenevän+maihinnousuihin+lännessä.Jos+Britannian+400+000+päinen+armeija+olisi+vangittu+1940+olisi+sodan+luonne+muuttunut+tyystin.+Se+joukko+oli+Britannian+maavoimien+paras+osa,+ammatttiarmeija+kun+oli,+ja+toimi+uuden+armeijan+runkona+sekä+kouluttajina.+Uuden+armeijan+kokoaminen+olisi+viivästynyt+merkittävästi.Ilman+tätä+joukkoa+ei+Britannia+olisi+ahdistellut+Italiaa+talvella+-41,+Rommelia+ei+olisi++tarvittu+siellä+ja+monta+muuta+asiaa+olisi+mennyt+toisin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Miten Saksa olisi voinut voittaa toisen maailmansodan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu