Porvarin kovat koettelemukset YYA-Suomessa

Ajatella, kun poirvari oli oikein joka välissä jäkättänyt Neuvostoliittoa, yhteistyötä ja rauhanomaista rinnakkaineloa vastaan, häntä saatettiin alkaa kutsumaan neuvostovastaiseksi. Useat provarit eivät ole toipuneet tuosta järkytyksestään vieläkään.

Erityisesti porvaria korpesi se, ettei kommunisteja enää saanut julkisesti pieksää eikä kirjapainoja saanut polttaa eikä painokoneita tuhota. Porvarillista "demokratiaa" ei voi harjoittaa ilman tuollaisia rituaaleja.

Kovaa oli tervanmustan porvarin elämä YYA-Suomessa, jossa hän siis joutui jatkuvasti nöyrtymään ja elämään kuin halveksimansa muutkin ihmiset. Ei sellainen sovi porvarin arvolle.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Porvari oli runsaat 20 vuotta tottunut, että maassa on väestöä, jota laki ei suojaa. Saako kohdella niinkö omia kotieläimiään. Sitten tuli muutos eivätkä äleimmät porvarissiat ole toipuneet siitä vieläkään. Ehkeivät toivu täysin koskaan.

Äänestä

” Ajatella, kun poirvari oli oikein joka välissä jäkättänyt Neuvostoliittoa, yhteistyötä ja rauhanomaista rinnakkaineloa vastaan”

Ei vastaan vaan arvostellut sen pahimpi ylilyöntejä.

”häntä saatettiin alkaa kutsumaan neuvostovastaiseksi. ”

Yleensä stallarit niin nimitteli vaikkei mitään sanoisikaan

”Useat provarit eivät ole toipuneet tuosta järkytyksestään vieläkään.”

On jo ajat sitten! Tarkkispoika itse EI OLE TOIPUNUT JA tekee aiheesta avauksia yhtenään!

”Erityisesti porvaria korpesi se, ettei kommunisteja enää saanut julkisesti pieksää eikä kirjapainoja saanut polttaa eikä painokoneita tuhota. ”

Puhut jostakin 30-luvun ääri-ilmiöistä, jotka yleistät koskemaan muka kaikkia porvareita. Porvari ei ole väkivaltainen! Stallari in taas sitä syntyjään!

”Porvarillista "demokratiaa" ei voi harjoittaa ilman tuollaisia rituaaleja.”

Hyvin on tultu toimeen ilman!

”Kovaa oli tervanmustan porvarin elämä YYA-Suomessa, jossa hän siis joutui jatkuvasti nöyrtymään ja elämään kuin halveksimansa muutkin ihmiset. Ei sellainen sovi porvarin arvolle.”

Taas Tarkkispojan omia haihatteluja ja liioittelua jotka on helppo todistaa vääräksi!

Otetaanpa esimerkki! Me olemme eri mieltä Suomen suhteesta Natoon! Minä liittymistä kannatan ja sinä vastustat.

Porvarina minulle on luonnollinen asia se, että asiasta ollaan eri kieltä.... vapaa maa!

Sinulle taas ei ole! Olet tavan takaa nimitellyt kannattajia pettureiksi ja samalla uhannut ’väärää mielipidettä” olevia teloituksella viulun kielellä tai karkoituksella maasta!

Kumpi kanta mahtaa olla jyrkempi ja väkivaltaisempi?

Äänestä
  • "Sinulle taas ei ole! Olet tavan takaa nimitellyt kannattajia pettureiksi ja samalla uhannut ’väärää mielipidettä” olevia teloituksella viulun kielellä tai karkoituksella maasta!"

    Missä ja milloin näin on tapahtunut???

    "Kumpi kanta mahtaa olla jyrkempi ja väkivaltaisempi?"

    Sinä tietenkin, kuten olet kovempi valehtelemaankin, kuten ylläkirjoittamasi todistaa.

    Tai sitten todellisuudentajusi on pettämässä pahemman kerran ja kehoitan sinua hakeutumaan hoitoon ennen kuin teet jotain typerää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Sinulle taas ei ole! Olet tavan takaa nimitellyt kannattajia pettureiksi ja samalla uhannut ’väärää mielipidettä” olevia teloituksella viulun kielellä tai karkoituksella maasta!"

    Missä ja milloin näin on tapahtunut???

    "Kumpi kanta mahtaa olla jyrkempi ja väkivaltaisempi?"

    Sinä tietenkin, kuten olet kovempi valehtelemaankin, kuten ylläkirjoittamasi todistaa.

    Tai sitten todellisuudentajusi on pettämässä pahemman kerran ja kehoitan sinua hakeutumaan hoitoon ennen kuin teet jotain typerää.

    ” Missä ja milloin näin on tapahtunut???”

    Aiemmin ja sinut tunnistaa helposti! Jos olet nyt varma, ettet muka noin sanonut niin sitten varmaan tuomitset sellaisen jonkun muu. Sanomana!

    "Kumpi kanta mahtaa olla jyrkempi ja väkivaltaisempi?"
    Sinä tietenkin, kuten olet kovempi valehtelemaankin, kuten ylläkirjoittamasi todistaa.”

    Mites se sen todistaa! Sinä vain kiistät eli valehtelet.

    ”Tai sitten todellisuudentajusi on pettämässä pahemman kerran ja kehoitan sinua hakeutumaan hoitoon ennen kuin teet jotain typerää.”

    Saat kehotella mitä lystäät;-D

    En minä olisi millään pianonkielillä uhkaillut, vaan anopinkielellä, Oletko koskaan kokeillut miltä se tuntuu (penik)sen ympärillä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En minä olisi millään pianonkielillä uhkaillut, vaan anopinkielellä, Oletko koskaan kokeillut miltä se tuntuu (penik)sen ympärillä?

    En todellakaan! Mutta kaikesta päätellen Tarkkispoika janoaa päästä jakamaan omat kokemuksensa! Ole hyvä vaan...

    Äänestä

Kyllä neukkulan ystävyys kelpasi vuorineuvoksille jotka jotain sentäs ymmärsivät työllisyydestä ja taloudesta. Harjasniskaiset kouhot jäivät jämiksi paasaamaan 1930-luvun ihanteitansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ajatella, kun poirvari oli oikein joka välissä jäkättänyt Neuvostoliittoa, yhteistyötä ja rauhanomaista rinnakkaineloa vastaan, häntä saatettiin alkaa kutsumaan neuvostovastaiseksi. Useat provarit eivät ole toipuneet tuosta järkytyksestään vieläkään.

Erityisesti porvaria korpesi se, ettei kommunisteja enää saanut julkisesti pieksää eikä kirjapainoja saanut polttaa eikä painokoneita tuhota. Porvarillista "demokratiaa" ei voi harjoittaa ilman tuollaisia rituaaleja.

Kovaa oli tervanmustan porvarin elämä YYA-Suomessa, jossa hän siis joutui jatkuvasti nöyrtymään ja elämään kuin halveksimansa muutkin ihmiset. Ei sellainen sovi porvarin arvolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu