Oletteko huomanneet itsessänne muutosta petetyksi tulemisen jälkeen? Enkä nyt tarkoita heti jolloin kaikki tunteet on pinnassa, vaan pidemmällä ajalla.
Itsellä yli 10vuotta aikaa siitä kun tulin petetyksi avioliitossa.
Nyt uudessa suhteessa olen ollut 5vuotta ja en osaa enään rakastaa niin kuin ennen.
Minua ei liikuttaisi yhtään vaikka nykyinen kävisin vieraissa. Valehtelu asiasta saattaisi ärsyttää mutta ei muuttaisi mitään meidän välillämme.
Olen miettinyt että rakastanko edes häntä? Välitän ainakin paljon.
Miten muilla? Oletteko osanneet uudessa suhteessa olla ns täysillä mukana vai huomaatteko itsessänne tunne kylmyyttä tai vastaavaa?
Itsellä yli 10vuotta aikaa siitä kun tulin petetyksi avioliitossa.
Nyt uudessa suhteessa olen ollut 5vuotta ja en osaa enään rakastaa niin kuin ennen.
Minua ei liikuttaisi yhtään vaikka nykyinen kävisin vieraissa. Valehtelu asiasta saattaisi ärsyttää mutta ei muuttaisi mitään meidän välillämme.
Olen miettinyt että rakastanko edes häntä? Välitän ainakin paljon.
Miten muilla? Oletteko osanneet uudessa suhteessa olla ns täysillä mukana vai huomaatteko itsessänne tunne kylmyyttä tai vastaavaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kolme vuotta tulee pettämisestä ja avioerosta. Minäkin seurustelen (etäsuhteessa) ja isoin ero kyllä on, että mua ei yhtään huvita edes ajatella yhteen muuttamista tai yhteistä arkea. Meillä on huumorintajuinen suhde ja hyvä seksi ja hän viihtyy lasteni kanssa. Mutta en halua toista aikuista saman katon alle. Ja vähän on samaa, että vaikka pettäisi, ei se tuntuisi välttämättä miltään.
8 vuotta pettämisestä ja tuttu tunne tuo, ettei kykene enää rakastamaan samalla tavalla kuin ennen pettämistä. Ennen pettämistä rakkaus oli puhtoista, hyväntahtoista ja ihanaa, joku ihmeellinen tunne sydämessä kuin lämmin läikähdys. Pettämisen jälkeen se rakkaus on julkisesti raiskattu. Nykyään pettämiskokemuksen jälkeen rakkaus on kylmää, mahdollisesti toisen "hyväksikäyttöä" omiin tarpeisiin ja aivan sama tosiaan, vaikka toisella olisi sata suhdetta rinnalla, ei vähempää voisi kiinnostaa. Kyllä kylmempi olen selkeästi ja ajattelen tarkkaan, mitä haluan itsestäni antaa jollekin toiselle. En enää koskaan halua nähdä rakkauttani raiskattavan, joten en päästä enää ketään lähelle sisimpääni. Nykyään ajattelen aktistakin, että se on vain näytelty hekuma/pano/suoritus, jossa voi äännellä ja ähkiä sen verran, että on riittävästi.
8 vuotta pettämisestä. Olen muuttunut luonteeltani kai lährs täysin. Ennen luotin kumppaniin ja tulevaan, nyt en. Ennen
pidin nuorten seurasta, nyt voin pahoin ja kaettelen. Ennen juttelin perheystävien kanssa parisuhteen pulmista, nyt en halua pitää yhtettä kenenkään heistä heidän ymmäetämättömyyden ja idiopaattisen tyhmyyden vuoksi, ennen olin avarakatseinen ja suvaitsevainen, nykyään esim. radiokanavien pettämis- ja uusparisuhteet vituttaa, ennen luin lehdistä uusiosuhteiden onnesta, nyt heitän lehden vittuun ja päätän olla ostamatta toista kertaa. Katson kaikkea ihan uusin silmin, en tiennytkään et tämä rikkoo ihan oikeasti. En odota, et elämäni aikana kohtaisin jotain ihmeellistä ja hyvää. On realistista ymmärtää että tällä mennään omaan kuolemaan saakka. Ilmoittaisin ja olisin iloinen kaikkiwn puoleata kyllä, jos näin ei kävisi. Ei näin vanhana enää mitään uutta perhettä perusteta, se juna meni jo. Voidaan vaan olla kunnioittavia, jod jotain lohtua toisillemme tuotaisiin.