Ruotsissahan paljastui muutama vuosi sitten, kuinka sos.demit olivat tehneet sopimuksen Ruotsin muslimi neuvoston kanssa, jonka johdossa on islamisteja. Eli kirjallisesssa sopparissa demarit lupasivat, että auttavat muslimi neuvostoa saamaan muslimeita sisään valtiopäiville, kunnanvaltuustoihin ja maakäräjille.
Näin siis demarit auttavat muslimeita Ruotsin islamisaatiossa, aivan käsittämätöntä.
Näin siis demarit auttavat muslimeita Ruotsin islamisaatiossa, aivan käsittämätöntä.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Samaa se on täälläkin.
Mamautushan n oikeisto halitusten aikaan saanosta jota on ja y kunu t jo kakskyt vuotta halloo suomeessa ollu t jo vuodesta 2003 lähtien oikeisto keskusa hallitus.
Marin vata alle v uoden t uskisn marin keritm å nny h mamutaa itäkeskusta alle vuodessa
Haloo kiittäkäö anhasta ,kataista ja sipilä ä mamuista
Törkeää.....
https://archive.fo/Aw0nV
Tahtovat itselleen änestäjiä. Se ei kanna kauas kun perustavat omat puolueensa.
Äänestäjiä nimenomaan haluavat.
Keskustan politiikka ollut viime 20 kymmenen vuoden aikana maahanluuttoa suuresti suosivaa varsinkin sipilä vanhanen
MonetVanhanen. Kin. v äittää vieheellisesti sossujen haluuvan mamuja
Meillämn ollut viimeiset 20 vuotta oikeisto porvari hallitukset. jotka ovat teuttaneet mamutuksen ja syyttäne sossuja taatä vaikka o vatoleetkin pm puolue ja johdoissa.
Jäteyemäki
Vanhanne setsän vävutta
Katainen neljäl k vuotta
Sipilänneljä vutta kiitos siis. mamautuksesta
Mutta se on väliaikaista. He perustaa oman uskonnollisen puolueensa joka Ruotsissa on persutettu. Sen jälkeen eivät tarvitse vihervassuja mihinkään.
Korjaan, perustettu.
Montako mamu edustajaa on ollut Vasemmiston listoilla? Aika monta heistä on myös sittemmin tuomittu.
Vihreissä myös.
Miten voi samaan aikaan kannattaa islamia ja tasa-arvoa?
SE ON täysin käsittämätöntä, miten pimeää ja idioottimaisen järjetöntä touhua se on.
Miten on mahdollista, että päättäjät ovat typerintä porukkaa, mitä kuvitella voi.
Onko ne jotenkin hypnotisoitu tekemään kauheita virheitä.
Ei ole virhe tehdä kuten he toimivat. Se on täysin tietoista toimintaa. Virhe on siis väärä sana.
Paitsi Tanskan demarit.
Siellä onkin eri meininki.
Täällä puolestaan persut ovat islamin asialla. Tuon uskontokunnan edustajien määrä kasvoi armon vuonna -15 huimasti, kun heitä lennätettiin ensimmäisessä luokassa maahan tuhansia.
Kaikkea sitä todennäköisen punaisen suusta/kynästä saa lukea. Olet varmastikin itsekin suvakki?
Aivan totta se on. Lääkäreitä, insinöörejä ym. korkeasti koulutettuja rahdattiin korjaamaan meidän huoltosuhdetta. Kaikki tulijat vaan tulivat väärennetyillä papereilla tai ilman. :)
Kommunistinen manifesti sulkee uskonnot pois. Katsokaa kuinka mallikkaasti Kiina toimii. Kommunistit (= vasemmisto skandinaviassa) toteuttavat vain puoleidensa ohjelmia.
Anarkismi on myrkkyä kommunismille, kristillis-liberaalikapitalismille ja islamismille.
Usko ihmisen itseorganisoituvuuteen on tyypillistä luoville tuottaville omilla aivoillaan ajatteleville tunteville ihmisille. Anarkistiseen utopiaan kuuluu valtio ilman organisoitua vallankäyttöä. Kyseessä on kollektiivinen utopia, joka ei sulje pois työn arvoa.
Kato sinäkin pohjois-koreaa ja kaikkia kommunismimaita, entisiä ja nykyisiä, ne kaikki on perustunu tiktaruuri hallintoihin, niissä kaikissa on Raamattuun uskovia tapettuja jatkuvasti, niin myös nykyisinkin kiinassakin, joten sinun kehuma mallikkuus on vähintäänkin rivoa.
Islamin asialla?
Eikös tuossa ole aivan järkevä tapa saada vähemmistö mukaan päätöksentekoon?
Eikähän islaminuskoiset ole ainoa vähemmistö Ruotsissa. Suomalaisia on eniten.
Tuo on aivan normaalia ja hyväksyttävää toimintaa.
Eiväthän vähemmistöt voi olla osana kansaa, jos heillä ei ole vaikuttamismahdollisuutta.
Ilman pyrkimyksiä tasa-arvoon ei tuo rauhallista kehitystä yhteiskunnassa.
Islam on tulevaisuuden enemmistö. Tätä ette ota huomioon. Miksi?
Miksi läntisessä Euroopassa kylvetään islamin siemen maaperään eikä tajuta että se lopulta määrää meitä?
Mikä ihmeen masokismi ihmisiä oikein vaivaa näinä lopunaikoina?
Tällä menolla.
Demarit ovat kehitysmaa- ja muslimimuuton ideanikkari ja moottori.
Demarit ideoivat maahanmuiuton kehitysmaista Länsi-Eurooppaan jo 1980-luvulla kun valtioiden kotimaiset ja valtiolliset uudishankkeet alkoivat ehtyä. Kehitysmaista haalittava väestö oli aiemminkin demareiden haave, mutta 1960-luvulla oli tyydyttävä vain rahasäkkien kantamiseen mustaan Afrikkaan ja arabimaihin.
Esimerkiksi ex- komissaari Erkki Liikanen alkoi uskoa Afrikan tulevaisuuteen, 1960-luvulla kun hän asui Domuksella opiskeluaikoinaan mustan tansanialaisen kanssa samassa soluasunnossa . Tansania onkin saanut demareilta enemmän suomalaisten palkansaajien rahaa kuin tarpeeksi - viime vuosina suoraan Tansanian valtion budjettiin. Paikallinen musta väki voi ammentaa rahansa tästä säkistä vaikkapa presidentin yksityiseen suihkukoneeseen.
Arabikansojen ystävyysseura on yksi demareiden kotiyhdistyksistä. Se perustettiin 1976 "edistämään Suomen ja arabikansojen ystävällisiä suhteita" . Seuran yksi ex-puheenjohtaja oli Tarja Halonen.
Käytännössä tämä järjestö ajaa palestiinalaisten asiaa Israelin valtiota vastaan. Tämä sopii jostain syystä demareille hyvin, vaikka Israelin perustajat olivat isolta osin sosialisteja ja Israel on ainoa demokratia Lähi-Idässä.
Demarit järjestivät myös Euroopan unionissa jo 1990-luvulla jättimäisen avustushankeen, jolla eurooppalaiset palkansaajat rahoittavat "palestiinalaisten" terveydenhoitoa ja hallintoa. Avustusumma on tänä vuonna 22 miljoonaa euroa.
Lisäksi demareilla on kauhova käsi myös useissa YK:n ja sen alajärjestöjen avustushankkeissa arabeille ja muslimeille.
Palestiinalaiset ovat lainausmerkeissä, koska he ovat maailman ainoa "pakolaisryhmä", jossa "pakolaisuus" periytyy. Alkuperäisiä palestiinalaisia lienee muutama tuhat.
Demarit päättävät tietysti itse politiikastaan. On silti outoa, että muslimit, jotka polkevat sananvapautta, ihmisoikeuksia, naisia ja demokratiaa, ovat näin lähellä demarin sydäntä.
Muslimimiehet nirhaa veittellä tyttöjen päitä irti, ja polttaa elävältä täälä suomessakin. Ja demarit haluaa tätä helvettiä vaan lisää.
Ja vihreät.
Joo, ja noita vielä jotkut ihailee.
Vihreät ovat Ohisalon johdolla muuttuneet kehitysmaa muslimien asiaa ajavaksi puolueeksi.
Ja vas.liitto komppaa.
Aivan höpöhöpö väitteitä ja valehtelua tämä avaus.
Kaiken lisäksi, kun ei sitten ymmärretä koko asiasta mitään, niin sotkuhan siitä tulee.
Keskustelu lainehtii asiattomana puolelta toiselle.
Eihän tässäkään avauksessa ole päätä, eikä häntää.
Sinun mieltä islami on rauhan uskonto.
Et näköjään tiedä yhtään mitään.
Hallitus haluaa 80.000 läpsyä suomeen, ja mistä?
No, haavisto kävi vihkimässä irakissa suomen lähetystön nopeaan toimintaa irakin ja suomen välillä, sen jälkeen hiukan aikaa ja haavisto keskusteli somalian presidentin kanssa ja päättivät oikein nopet toiminnat suomen ja somalin kanssa.
Päättele siitä miten niitä islamisteja vasemmistovihreät haluaa.
Vasemmistolaisuus pohjautuu ateismiin, mutta koska vasemmistolainen kokee islamin kristinuskon viholliseksi, niin vasemmistolainen on erittäin joustavan selkäjänteensä ansiosta valmis tekemään yhteistyötä hyvinkin hartaiden muslimien kanssa ja ehdoilla.
Raamatussa sanotaan, että saatana on tullut vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Musut kumartavat kyseistä herraa.
Pohjautuu mihin, minä olen ateisti ja olen henkeen ja vereen nykyhallituksen vastustaja.
Minulle on iahn yksi ja sama mihin ihminen uskoo, jos alat ateisteja noin törkesti valhdellen syyttämään, minä voinkin sitten sanoa että kaikki uskonnot on satua ja terrorismihautomoja.
Miksi hallitus varastaa itseltäni rahoja ja valehtelee?
Koska haluavat vain äänetäjiä itselleen.
Ovat hyväksikäytettäviä hölmöjä
Ruotsissa ovat saaneet mamut oman puolueen. Se laskee mamuttajien kannatusta.
ooooh
Suomi, samoin kuin muu Eurooppa pääsi 1990- luvulla vihdoin eroon kommunismin peikosta. Mutta, mutta, saatiin tilalle aivan yhtä vittumainen islamin peikko. Tätä peikkoa nyt suurenevan kehitysmaamuslimipopulan kanssa pönkittävät meillä Suomessa vihervasemmisto, kepu ja rkp ensisijaisesti.
Saa nähdä, miten hulluksi menee touhu kymmenen vuoden sisään. Tanska on alkanut lyödä jarrua päälle sopeutumattoman väen haalimisessa, mutta Suomi ei. Korona on hiukan hidastanut, mutta vauhti tulee kiihtymään, kun tauti pian saadaan kuriin.