Kasvit pölyttivät itsensä tuulettamalla ennen kuin kehittyi niitä pölyttäviä hyönteisiä. Meillä on tästä todisteena valtava määrä fossiileja muinaisista pölyttäjistä ja kasveista, jotka ovat kuolleet sukupuuttoon. Fossiiliaineisto todistaa sen, että hyönteiset kehittyivät vasta kasvien jälkeen ja symbioosi on sattuman tulosta, ei suunniteltua ja älykästä luojan toimintaa. Data on kiistaton.
Hyönteisen kädenjälki maailmanhistoriassa
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Toisaalta suuri osa nykyisistä tuulipölytteisistä kasveista, etenkin heinät, on kehittyneet hyönteispölytteisten kasvien ja pölyttäjähyönteisten ilmaantumisen jälkeen.
Heinät on kehittyneet hyönteispölytteisistä edeltäjistään.
Tämä puolestaan todistaa sen, että ensin kehittyivät pölyttävät hyönteiset, sitten pölytystä tarvitsevat kasvit ja lopuksi kasvit, jotka eivät pölyttäjiä tarvitse. Mehiläiset joutavatkin kuolla: ei se mitään haittaa. Ekosysteemi kestää kyllä muutaman lajin kuoleman ja vaikka satojentuhansien lajien sukupuuton, sillä niin on tapahtunut ennenkin ja tässä me vain pöristään.
Ei kylläkään todista.
Ennen hyönteispölytteisiä siemeniä tuottavia kukkakasveja oli olemassa tuulipölytteisiä paljassiemenisiä siemenkasveja, kuten havupuita, ja on edelleenkin.
Tuossa olet kyllä väärässä:
"Mehiläiset joutavatkin kuolla: ei se mitään haittaa."
Monelle hyötykasville kävisi huonosti.
Kasveilla on pitkä kehityshistoria ennen kuin mitään pölytystä on tapahtunut. Kasvienkin kehitys alkoi vedessä. Viherlevät ja näkinpartalevät ovat lähimpänä näitä ensimmäisiä kasveja. Niiden lisääntymiseen kuuluu erilaisia sukupolvenvuorotteluja (itseään monistava suvutton sukupolvi ja suullisesti lisääntyvä sivullinen sukupolvi). Vedessä kasvaa myös muita kasvimaisia eliöitä kuten punaleviä ja ruskoleviä (esimerkiksi itämeressä yleinen rakkohauru eli rakkolevä), jotka eivät kuulu kasvikuntaan. Merkittävän osan (ellei suurimman osan kun ottaa huomioon syanobakteerit) ilmakehän hapesta tuottaa muut eliöt kuin varsinaiset kasvit.
Versokasveista ensimmäiset kehittyivät sammalet, sanikkaiset ja liekomaiset kasvit, jotka ovat itiökasveja ja joilla on erillisenä kasvavat suvullinen ja suvuton sukupolvi (gametofyytti ja sporofyyttisukupolvi). Muistona sukulaisuudesta itiökasveihin myös siemenkasveillakin on sama sukupolvenkierto, mutta niillä suvullinen sukupolvi kasvaa kasvin (suvuttoman sporofyytin) sisällä. Ennen kuin siis mitään pölytystä on voinut tapahtua on itiökasveista täytynyt kehittyä siemenkasvit (ensin paljassiemeniset kuten havupuut) joissa koiraspuoleinen sivullinen "kasvi" gametofyytti on surkastunut siitepölyhiukkaseksi. Siitepölyhiukkanen ei ole siis sukusolu, vaan oma "eliönsä" tai "yksilönsä" joka tuottaa sukusolun vasta kun on päässyt emille jossa kasvin tuottama siitepölyä vastaava "yksilö" siemenaihe sijaitsee.
Koppisiemenisten kasvien lisääntymisbiologia on siis sangen mutkikasta jo ilman hyönteispölytystäkin eikä siinäkään (kuten ei niin montaa muussakaan luonnon ilmiössä) ole mitään järkeä ellei ymmärrä koppisiemenisten evoluutiohistoriaa.
Hyvä esimerkki siitä miten keskeinen selittäjä evoluutio on elokehän toiminnan ymmärtämiseksi on se, että biologi joka ensimmäisenä selvitti miksi kukat tarjoavat perhosille, mehiläisille ja muille pölyttäjille mettä, oli Charles Darwin. Luomiseen uskovat pitivät kukkien meden tuotantoa vain yhtenä luonnon ihmeistä jonka Jumala oli sattunut luomaan. Darwin osoitti että kyse on ristipölytyksen varmistamisesta. On itse asiassa Darvinin ansiota että kutsumme pölyttäjiä pölyttäjiksi.
Hyönteispölytys on malliesirkki "koevoluutiosta" (yhteisevoluutio) jossa kaksi eliöryhmää kehittyy tiiviissä vuorovaikutuksessa toisiinsa. Hyönteispölytyksen alku on siitepölyn keräämisessä. Käsittääkseni ainakin jotkut pajut ovat edelleen sekä tuuli- että hyönteispölytteisiä. Siitepöly on hyvin proteiinipitoista ja esimerkiksi kimalaiset keräävät sitä edelleen toukkiensa ravinnoksi meden ohella. Siitepölyyn tarvittava proteiini myös selittää sen miksi meden "tarjoaminen palkkioksi" siitepölyn kuljetuksesta voi kasvin kannalta kannattavaa vaikka siihen täytyy uhrata niin ikään "arvokasta" sokeria. Kukasta kukkaan lentävälle hyönteiselle tarvitsee tuottaa vähemmän siitepölyä kuin tuulipölytyksessä. Kukan ei myöskään tarvitse olla korkealla, kuten tuulipölytyksessä.
Ja mikä on kreationismin selitys hyönteispölytykselle tai tuulipölytykselle? Jos hyödyllisiä mutaatioita ei muka ole eikä evoluutiota tapahdu, niin geenejä ei ole mitään järkeä sekoittaa joka sukupolvessa uudelleen, joten mitä järkeä on koko ristiinpölytyksessä? Miksei kasvit vain monista itseään partenogeneettisesti? Iso mänty tuottaa huikean määrän siitepölyä tuulen vietäväksi. Miksei se käytä sitäkin siementen tekemiseen. Mustikka voisi tehdä paljon enemmän makeita marjoja jos se ei tuhlaisi sokeriaan kukkien meteen, vaan tekisi siemenet suoraan itsensä kopioksi.
Kreationismin kannalta kaikessa ristiinpölytyksessä on sovittamaton ristiriita: jos kasvit ovat älykkäästi suunniteltuja "täydellisiksi" niille ei olisi ollut älykästä suunnitella resursseja kuluttavaa ristiinpölyttämistä.
Tuossa on pari "suvullista" muuttunut automaattisen tekstinsyötön ansiosta "sivulliseksi". Piti kirjoittaman siis suvullisista ja suvuttomista sukupolvista. En sivullisista ja suvuttomista.
Hassua mitä kaikkea ihmiset on valmiit uskomaan, vain jotta voisivat sanoa, ettei Jumalaa oikeasti ole.
Lopeta sinäkin Jeesus höpinät ja tunnusta että Brahma on luonut maailman.
Kysyn sinultakin: Mikä on kreationismin selitys hyönteispölytykselle tai tuulipölytykselle? Jos hyödyllisiä mutaatioita ei muka ole eikä evoluutiota tapahdu, niin mitä järkeä kasveilla(kaan) on yhdistellä geenejä joka sukupolvessa uudelleen? Joten miten kreationismi selittää kasvien ristiinpölytyksen, johon kasveilta kuluu kuitenkin paljon energiaa? Miksi se on "älykästä suunnittelua"?