Kaikki pyörii Jehovan ympärillä, ihminen itse on käytännössä merkityksetön. Kaikki keskittyy vain Jehovan miellyttämiseen, uusien kiinnostuneiden etsimiseen ja paratiisin odottamiseen. Tämä hetki ja elämä jää kokonaan välistä. Koko ajan sitä samaa Vartiotornin lukua, kokouksissa ja konventeissa ramppaamista vuodesta toiseen. Hirveää elämää suoraan sanottuna
Jehovan todistajat on todella tylsä uskonto
Anonyymi
63<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Hirveää se on sikäli, että se tuottaa Uskontojen uhrien tuki r. y:n suurimman asiakasryhmän.
Mieletöntä se on koska se toimii väärennettyä Raamattua käyttäen
Tuloksia siellä pedofiilien suojeluohjelma viranomaisia vastaan, lapsiuhrien jättäminen heitteille, antaen heistä tulla vain ihmisraunioita.
Toki kaikkia lapsia koskee vaatimus antaa jäätelörahat lahkon lahjalaatikkoon.
Väärennettyä Raamattua?????
Eihän se voilla, koska UM-käännös verrattavissa KR.
Ainoa ero on, JT ovat lisänneet Jumanan nimen!!!
Ei ole verrattavissa. On paljon kohtia jotka on muutettu jt oppia tukemaan. Asiantuntijat eivät kehu käännöstä.
"Eihän se voilla, koska UM-käännös verrattavissa KR"
UM ei ole verrattavissa KR. UMään on mm lisätty ja poistettu sanoja.
Tarkoitatko Uuden Maailman käännöstä?
Kun luet Raamatun läpi, Rakastut siihen!
JT ovat juuri siksi JT!
Rakastutko myös m.m. valehteluun eli teokraattiseen sodankäyntiin?
Minä olen lukenut Raamatun läpi ja löysin sieltä m.m. paikan jossa sanotaan:" joka on mieltynyt valehteluun ( teokraattiseen sodankäyntiin ) eivät mene Jumalan valtakuntaan."
Ai niin. Ettehän te ole edes sinne menossa. Te olette menossa vartiotorniparatiisiin, jossa saatte 500 ensimmäistä vuotta lipata paskoo, orjina. Aamusta iltaan yksi vapaapäivä viikossa.
Ei käy katteeks.
UM käännöksen asiantuntijana muuten käytettiin spiritistiä. Tulos sen mukainen.
Olen lukenut KR ja UM-käännökset rinnakkain.
Aikaa meni noin 9 kk.
Tiedän, että vain Jumalan nimi erottaa Raamatut toisistaan!!!!!
Tosi huonosti olet kyllä lukenut. Eroja on valtavasti.
Ei ole.
Eron tekevät lahkot ihmiOpeillaan!
Niin on. Tuo mainosvaltuutettu ei ainakaan minua huijjaa. Tiedän Raamatusta paljon enemmän kuin Jehovan todistajat.
Olin ennen Jehovan todistaja ja kun aloin tutkia Raamattua ilman JT kirjoja ja selityksiä, huomasin että minua oli järjestö huijannut, suorastaan se oli valehdellut.
Maailma on muuttanut kantaasi Raamatun sanasta.
Muista, Raamatun sana on sama kuin 2000 vuotta sitten.
Olet ilmeisesti unohtanut sen!!!
Ai. Onko Raamatun lukeminen yhtä kuin maailma? Voi mikä urpo olet!
Jos et muuta eroavaisuutta huomannut kun Jumalan nimen käytön niin veikkaan ettet lukenut vaan silmäilit ja selailit raamautut läpi.
Okei. Pakko myöntää, että minulla on vaikea hahmottaa sanoja, eli lukihäiriö. Mutta noin suurinpiirtein vain Jumalan nimi erottaa Raamatut toisistaan, ainakin jos lukee hämärässä peiton alla vaimon laseilla.
No, nyt ymmärrän. Kaikki sun jutyus laitetaan siis lukihäiriön piikkiin.
Ainahan ei tarvitse olla vartiotornihypnotisoitu.
Millä nimellä Jumalaa kutsuttiin 1800-luvun Raamatuissa?
Se on sitä konservatiivista elämää. Eikä se paljon kummemmaksi paratiisissakaan muutu. Vaatimattoman pukeutumisen tarkoitus on korostaa ihmisen mitättömyyttä Jumalaan nähden. Itseensä ei saa vetää huomiota. Onhan se masentavan näköistä. Siitä ei pääse mihinkään.
Raamattu ei kiellä siististi pukeutumista.
Jokainen JT jonka tiedän, on todella tyylikkäästi puketunut, värit kohdillaan.
Paratiisissa vietetään hengellistä elämää, siellä ei tykit ja ohjukset pauhaa!
Muista mennä lippaamaan paskoo tyylikkäästi pukeutuneena. 500 vuotta solmio kaulassa.
Onnittelen.
Miksi et kommentoi aloitukseen, nyt pääsi lyö tyhjää!
Juurihan kommentoin. Sinä et näemmä osaa vielä lukea. Harjoittele lisää niin opit.
Kuinka paljon JT on sellaisia, jotka yrittävät soluttautua ns. maallisten ihmisten elämään? Kaiken huippu oli, kun tapailemani mies kielsi olevansa JT ja kuitenkin; matki ystävieni käytöstä, yritti hyötyä kustannuksellani kaikesta, soitti puhelimella aina väärään aikaan ja aiheutti minussa erittäin paljon hämmennystä, oli minulle kateellinen kaikesta ja toivoi minulle kaikkea pahaa koko ajan. Omasi perheen ja vaimon, mutta silti tapasi minua, siis kovasti syntinen ihminen ihan Luterilaisten oppien mukaan. Kaikeksi pahaksi onneksi yrittää vesittää myös työurani. Sanoisin myös, että tuollainen ovelta ovelle kiertäminen on rikos!! He tekevät myös merkintöjä ihmisistä ketä tapaavat ja raportoivat ne eteenpäin johdolle. Rikollinen lahko siis!! Miksi saavat vaikuttaa Suomessa??
Se on ikävää, JOS olet saannut koke tuollaista.
Siitä kannattaa ilmoittaa Beteliin, se loppuu siihen!
JT tekee todella merkintöjä käynneistä ja ihan sen takia, että muistavat mitä asioita on käyty läpi ja kuka on käynyt.
Se on normaalia, että siitä keskustellaan valtakunnan salilla, mutta se ei ole juoruamista, koska Raamattu kieltää sen.
Ota vastaan JT kristillisyys, se on ainoa raamatunmukainen uskonto, rohkeasti vaan mukaan.
Muistakaa kysyä ovenavaajalta lupa muistiinpanojen tekemisiin.
Luvan saamisella muistiinpanot, tietorekisteri muuttuukin luvanvaraiseksi.
Mutta lahkon Suomen pomo, Leinonen sanoi että todistajat eivät kysele lupia, he tottelevat. Tarkoitti että kun määrätään tekemään muistiinpanoja.
Lahkon hyödyksi ne muistiinpanot tehdään. Tyypillisesti rakkauspommitukseen pyritään saamaan lähtökohtia. Jos ovenavaajalla on esim. pystykorva, ovelle lähetetään sitten todistaja jolla myös on pystykorva, jotta tämä osaa kehua koiran oikein kunnolla.
Laittomien, ilman lupaa tehtyjen muistiinpanojen kieltoon on lahkon vaikea kerjätä yleisön myötätuntoa. Yleisö kun joutuu vastaamaan kysymykseen että saisiko minulta sitten salaa koota muistiinpanoja kun jutellaan näennäisesti muuten vain
Tuossa edellä aloitus lienee tarkoitettu, että muttuu lailliseksi, hyväksytyksi ?
Pahinta on Jehovan todistajien kyvyttömyys ajatella asioita ja sokea usko, joka pohjautuu tietämättömyyteen. Kerran kun puhuttiin uskontoihin liittyvistä vääristä asioista ja opeista, niin Jt kehui omaa järjestöään että tähän todella voi luottaa ja tämä on luotettava uskonto! Ja lisäksi tuomitsi lahkot jotka ovat ennustaneet loppua väärin. Voi hyvänen aika, miten sokea ihminen voi olla. Tämähän on läpeensä satua koko usko ja surulliset faktat opeista ja vääristä ennustuksista nopeasti tarkistettavissa netistä.
Mistä sinä todistat?
Vartiotornilahkon typeryydestä.
Kailotat satua, jota olet kuullut
Lopun ennuste on Raamatussa!
Jt uskonto totuuden mukaisin, muut eivät siihen kykene.
Olet aasi!
Tarkoitat kai lopunennuste vartiotornilahkolle, tuolle Jehova nimen häpäisijälle.
Pian. Aivan pian tuota lahkoa ei enää ole.
Alasajo on jo käynnistynyt. Julistajamäärä laskee kuin lehmän häntä.
Vuodesta 2020 ei enää kerrota raporttia, koska järjestöä hävettää niin vietävästi.
Häpeäminen ei kuitenkaan riitä Jehovalle. Pitäisi ruveta katumukseen.
Siksi he joutuvat elävän Jumalan käsiin. On hirmuista joutua elävän Jumalan käsiin.
Elävän Jumalan, höpöhöpö. Me olemme jumala. Sinä itse olet jumala, ei ole mitään ulkopuolista jumalaa. Herää sinäkin jo uskonhömppäunestasi
Mene lehmä laitumelle
JT ovat Jumalan mieleen.
Jumala ei tunne muita, lahkot saatanan otteessa!
Eivät ole. Ovathan jehovantodistajat valehtelijoita. Sellaiset eivät mene Jumalan valtakuntaan.
Ai niin. Ettehän te sinne ole menossakaan vaan vartiotorniparatiisiin. Siellä lehmätkin lentelee ja ihmiset korjaa paskoo 500 vuotta.
On se hyvä, saatana ei ole onnistunut sokaisemaan JT ymmärrystä.
Miksi?
JT on riittävän hyvä Raamatun sanan tuntemus!!!!
Miten selität esim.
ILM.22:15.
ILM.5:10.
Onko ymmärrystä?
On Jehovan todistajissa silti ilojakin. Saa tuntea olevansa pientä eliittiä, joka yksin tuntee totuuden, jota ulkopuoliset eivät ymmärrä tai arvosta. Saa myös odotteen elää paratiisissa, jonne eivät muut pääse (paitsi ylösnousseet, mutta heidätkin opetetaan tavoille). Voi jopa valita talon ja haaveilla, että tuossa asun sitten harmagedonin jälkeen.
Jumala sulmissä kaukki ihmiset ovat samanarvoisia.
Se on taas eri asia, keitä Jumalaa haluaa tuntea, se on varmasti vain JT, JOS tyyli ei muutu lahkoissa ja ateisteissa!
Millä perusteella Jumala hyväksyy JT?
Raamatun sanan toteuttaminen.
Muut elvistelee!
Jumala ei ole mikään yläkerranukko taivaassa eikä mikään persoona!!!
Onko teokraattinen sodankäynti ( valehtelu ) raamatun sanan toteutusta. Lue Ilm. 22:15.
On hänellä ainakin tunteet.
Meidät on luotu Hänen kuvakseen. Mistä persoonalliset tunteet sitten tulivat?
Ja tuo nimitys " yläkerranukko" on sinulta lähtöisin ja pilkkaa.
Ateistisuus tyhmentää!
Mistä mm. riidanhalu, kateus ja kostonhimo tulevat? Vanhan testamentin Jumalalta.
Sun pitää mennä kysymään lahkolaisilta, miksi valehtelevat ihan pokkana, voi voi niitä lahko ihmisiä, kun antavat älyttää!
Siispä menen kysymään jehovantodistajilta. He ovat valehtelun asiantuntijoita.
Hehän ovat muutenkin Raamatuntutkijoista erkaantunut lahko.
Olispa JT:t vain tylsä uskonto,mutta kun se on jopa vaarallinen kultti.
Raamatunvastaisuus erkaanuttaa!
Tämä
No niinhän se on jt:ssä, että koko elämä pyörii vain Jehovan ympärillä. Koko elämä on kielletty. Niinhän Jeesus sanoi, että joka tahtoo seurata minua, kieltäköön itsensä. Se on sellaista jatkuvaa itsensä ruoskimista, ja kaikesta kieltäytymistä. Kiristillisyys on suurelta osin askeettista. Minimalistista kaiken ylimääräisen karsimista elämästä. Aiemmin en ymmärtänyt tästä mitään. Elämä on vain jatkuvaa tuota, mitä kuvailit. Eikä se jt:ssä sen kummemmaksi koskaan muutu, ei edes siellä paratiisissa. Kun kaikki häiriköt ovat poissa, ha paikat on kunnostettu, jatketaan tätä samaa hengellistä elämää niin kuin nytkin. Loputtomasti. Tottakai täytyy ruokaa kasvattaa ja muita töitä tehdä, mutta sitten taas kokoukseen. Tuollainen askeettinen kieltäymysten elämä sopii joillekin ihan hyvin. Eräskin sanoi, että ei hänelle mitään vaikeuksia ole tällainen elämä tuottanut. Eipä varmaankaan. Hän on periuskovaisen näköinen ja oloinenkin. Oli ollut Kirkon palveluksessa aiemmin, ennen kuin tuli jt:ksi. Minä en koskaan minnekään Kirkon tai muunkaan uskonnon palvelukseen olisi mennyt. En edes kävisi Kirkossa. Mitkään virrenveisuut ja uskonnolliset piirit eivät ole koskaan vetäneet, vaikka Jumalaan olenkin uskonut aina. Em. ihminen luuli, että enkö minäkin ollut suunnitellut Kirkon palvelukseen menemistä, ja oli hämmästynyt kyn sanoin, että en todellakaan. Halusin elää normaalia elämää, joka sitten katkesi täysin jt-piireihin jouduttuani. Tuollaisille uskovaistyyppisille ihmisille mikään asketismi ei tuota vaikeuksia, vaan heille se on helppoa. Muunlaisille ihmisille se voi olla yhtä kärsimystä.
Kuka on elämän antaja, Jumala.
Aatami ja Eeva oli ensimmäinen ihmispari.
Niin miten se tähän liittyy?
MUTTA ONHAN NIILLÄ TÄMÄ MIELENKIINTOINEN PÄÄ-ÄÄNENKANNATTAJA "HÄVETKÄÄ" LEHTI, HAH !!!!!!
Lehtiset perustuu tarkkaan raamatun sanaan.
Lueppas edes kerran, kun ehdit sen aku ankan selaamisesta!
Luin Vartiokornia ja Hävetkää!- lehtiä jo ennen sinun syntymistäsi. Nykyään pyyhin niillä "sitä".
Loiseläminen on niin verissä, että kristillisyys jää kakkoseksi
Mutta silloinhan Raamattu riittäisi.
Kuitenkaan en Raamatusta löydä että lasten jäätelörahat tulisi kerjätä.
Ja sama meno jatkuu vartiotorniparatiisissa. Tai vielä tylsemmäksi menee.
Joku tietenkin tykkää kun saa lipata paskoo 500 vuotta, mutta minä en.
Entäpä jos tulee tehtyä syntiä siellä. Onhan peräti 1000 vuotta aikaa tulla täydelliseksi.
Kuka tulee täydelliseksi heti? Ei kukaan. Jokainen tekee siis syntiä ainakin 100 vuotta.
Viedäänkö synnin tekijät kirjastoon vai saunan taakse?
Taitaa olla niin, ettei kukaan selviä hengissä 1000 vuoden loppuun.
Siksi: KAIKKIEN ON ENSIN KUOLTAVA JA SAATAVA YLÖSNOUSEMUS RUUMIS. PISTE.
Sitten on niitä kuolleita, jotka lähtivät oman käden kautta, eivätkä halua ylösnousemusta minnekään. He haluavat olla rauhassa.