Meillä OLI hyvä suhde. Neljä ja puoli vuotta elettiin yhdessä, kunnes miehelle tuli kolmenkympin kriisi.
Vaihtui ammatti, asenne ja identiteetti. Maailmaan tuli väkivalta, pärjääminen, bodaaminen hormonit, kylmyys, kovuus.. minulta ei paljon kyselty.. siihen päättyi se stoori.
Erossa oltiin yli puoli vuotta. Sen jälkeen mies ilmestyi ovelleni ja tunnusti ettei ole voinut unohtaa, että rakastaa yhä. Sanoi tajunneensa virheensä, pyysi anteeksi.
Minä halusin myös aloittaa uudelleen, uskoin miestä. Meillä oli silti vielä pohja jäljellä, kunnioitus, luottamus, rehellisyys.. jolle ajattelin että voimme rakentaa uuden, entistä ehomman suhteen.
Kävipä vain niin, että mies petti minut kuukauden jälkeen entisen hoitonsa kanssa.
Ihme kyllä, kun pääsin ensijärkytyksestä, tajusin että tässä on suuremmasta asiasta kyse.
Mies on ihan hukassa itsensä kanssa. Mikään ei ole tasapainossa. On habaa ja uskallusta, on fyysistä pärjäämistä ja väkivallan sävyttämää työtä. On pokerinaamaa ja kylmää katsetta.. mutta tunnepuolesta ei ole tietoakaan. Hän ei ihan vastaa kiven kylmyyttä, mutta paljon ei puutu.
Nyt tajuan syyn miksi mua on takaraivossa aina nakertanut pieni tunne että kaikki ei ole kunnossa. Me-henki puuttui kokonaan.. mies oli niin itsensä lumoissa ja hukassa tunteiltaan, että ei ollut mahdollista luoda syvempää suhdetta.
Mä olen kyllä niin murheissani kuin olla ja voi. Rakastan miestä kuitenkin, mutta en voi kai enää kiduttaa itseäni.
Pettämisen voisin vielä antaa anteeksi, mutta en voi odottaa epämääräisen pitkää aikaa että mies löytää tasapainon itsensä kanssa.
Uskokaa, miehenkin pitää olla sinut tunteidensa kanssa! Ei voi olla vain yksipuolinen macho.. sisällä on kuitenkin silloin kipu ja paino, ettei kaikki ole kunnossa.. ettei kuitenkaan tiedä kuka on ja mitä tahtoo.. jatkuva epävarmuus vaivaa kuitenkin vaikka pärjäät muuten ja olet itsenäinen, kova mies. On pakko kohdata itsensä jossain vaiheessa.
Mä olen niin pahoillani ja pettynyt. Sydän on murskana.
Ehkä mies löytää itsensä, ehkä ei.
Meillä oli vuosien historia, ja ironisinta, minä ehkä tunnen miehen oikean sisimmän parhaiten kuin kukaan, mutta en kuitenkaan voi häntä auttaa.
Mua ei voisi loppujen lopuksi tuo pettäminen vaivata vähempää. Elämässä on niin paljon isompiakin asioita kuin se että kyrpä kävi siellä missä sen ei pitäisi käydä.
Voisin sen anteeksi antaakin, mutta en voi ajatella jatkavani elämää sellaisen ihmisen kanssa, joka ei tunne edes itseään.
.. ja kyllä, annoin kyllä miehen kuulla kunniansa ja varmana saa kunnon avokämmenen jos ovelleni tulee. En puolustele häntä. Mutta ymmärrän nyt, että on vaikea odottaa toiselta uskollisuutta, luottamusta tai rakkautta jos toinen ei tunne edes itseään.
Vaihtui ammatti, asenne ja identiteetti. Maailmaan tuli väkivalta, pärjääminen, bodaaminen hormonit, kylmyys, kovuus.. minulta ei paljon kyselty.. siihen päättyi se stoori.
Erossa oltiin yli puoli vuotta. Sen jälkeen mies ilmestyi ovelleni ja tunnusti ettei ole voinut unohtaa, että rakastaa yhä. Sanoi tajunneensa virheensä, pyysi anteeksi.
Minä halusin myös aloittaa uudelleen, uskoin miestä. Meillä oli silti vielä pohja jäljellä, kunnioitus, luottamus, rehellisyys.. jolle ajattelin että voimme rakentaa uuden, entistä ehomman suhteen.
Kävipä vain niin, että mies petti minut kuukauden jälkeen entisen hoitonsa kanssa.
Ihme kyllä, kun pääsin ensijärkytyksestä, tajusin että tässä on suuremmasta asiasta kyse.
Mies on ihan hukassa itsensä kanssa. Mikään ei ole tasapainossa. On habaa ja uskallusta, on fyysistä pärjäämistä ja väkivallan sävyttämää työtä. On pokerinaamaa ja kylmää katsetta.. mutta tunnepuolesta ei ole tietoakaan. Hän ei ihan vastaa kiven kylmyyttä, mutta paljon ei puutu.
Nyt tajuan syyn miksi mua on takaraivossa aina nakertanut pieni tunne että kaikki ei ole kunnossa. Me-henki puuttui kokonaan.. mies oli niin itsensä lumoissa ja hukassa tunteiltaan, että ei ollut mahdollista luoda syvempää suhdetta.
Mä olen kyllä niin murheissani kuin olla ja voi. Rakastan miestä kuitenkin, mutta en voi kai enää kiduttaa itseäni.
Pettämisen voisin vielä antaa anteeksi, mutta en voi odottaa epämääräisen pitkää aikaa että mies löytää tasapainon itsensä kanssa.
Uskokaa, miehenkin pitää olla sinut tunteidensa kanssa! Ei voi olla vain yksipuolinen macho.. sisällä on kuitenkin silloin kipu ja paino, ettei kaikki ole kunnossa.. ettei kuitenkaan tiedä kuka on ja mitä tahtoo.. jatkuva epävarmuus vaivaa kuitenkin vaikka pärjäät muuten ja olet itsenäinen, kova mies. On pakko kohdata itsensä jossain vaiheessa.
Mä olen niin pahoillani ja pettynyt. Sydän on murskana.
Ehkä mies löytää itsensä, ehkä ei.
Meillä oli vuosien historia, ja ironisinta, minä ehkä tunnen miehen oikean sisimmän parhaiten kuin kukaan, mutta en kuitenkaan voi häntä auttaa.
Mua ei voisi loppujen lopuksi tuo pettäminen vaivata vähempää. Elämässä on niin paljon isompiakin asioita kuin se että kyrpä kävi siellä missä sen ei pitäisi käydä.
Voisin sen anteeksi antaakin, mutta en voi ajatella jatkavani elämää sellaisen ihmisen kanssa, joka ei tunne edes itseään.
.. ja kyllä, annoin kyllä miehen kuulla kunniansa ja varmana saa kunnon avokämmenen jos ovelleni tulee. En puolustele häntä. Mutta ymmärrän nyt, että on vaikea odottaa toiselta uskollisuutta, luottamusta tai rakkautta jos toinen ei tunne edes itseään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sekö on sitten yleisesti kaikkien miesten vika (kuten otsikossasi annat ymmärtää), jos ukkosi pilaa aivonsa hormoneilla?
Olisiko miehesi pitänyt väkisin olla huonossa suhteessa?
Olet fiksu nainen. Ota itsellesi tilaa, ole vain ystävä, älä enää anna käyttää itseäsi. Miehen on tultava aikuiseksi, vaikka kuinka olisi kivi ja kova ja macho, jossain menee raja toisen satuttamisessa. Sinä et enää anna itteäs satuttaa ja se opettaa sille kaverillesikin että rajat on laitettava sen omaankin elämään.
Tossa sun kirjotuksessa on mun mielestäni selkeä vastaus koko juttuun, hormonit. Sähän sanoit, että sun miehes alko käyttää niitä kun alko bodaamaan. Miksi sä luulisit, että hormonien käyttö on käytännössä kiellettyä tai ainakin hyvin arveluttavaa jos ei aina kiellettyä?
Sen takia, koska ne lihaksien kasvattamisen lisäksi sotkee sun elimistön normaalin toiminnan, ja ne tunnetusti vaikuttaa myös pään toimintaan. Moni painon nostaja ja muu urheilija on kokenu saman kohtalon kun on sotkeutunut niihin kielettyihin aineisiin. Ei niitä ole kielletty vain sen takia, että ne antaa epäreilun edun muihin urheilijoihin nähden vaan sen takia, kun niiden käöytöstä ei hyvä seuraa. Muistaksä Toni Halmeen jutun vielä ? Sehän veti ties mitä hormoneita, ja mites kävikään?
Eli ei varmaankaan ole kaikkien miesten vika, jos sun miehes alko käyttää niitä mömmöjä ja sotki pänsäkin niillä sitten.
En syytä kaikkia miehiä. Anteeksi yleistys. Koitin saada huomion kun tuntuu että tämä on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. On kai vaikea uskoa että jotain hyvää olis mulle tarjolla enää missään.
Vuosi vuodelta usko ja luottamus jyrsitään ohuemmaksi. Kyynistyy ja katkeroituu vaikka ei tahtoisi, silti jossain syvällä kaikuu ääni että vaikka kuinka yrität, niin turpiin tulee.
Enkä minä tiedä onko tästä hormoneja syyttäminen. Ehkä.
Mutta kummasti helppo on panna vierasta, heittää kaikki rakkaus, kumppanuus, kunniotus, tulevaisuus romukoppaan vartin aktin takia.
Pienistä päätöksistä voi muuttua koko elämä.
Miksi miksi ei voida ajatella hetkeä pidemmälle?
Vituttaa.
Sattuu kamalasti.
Oksettaa, liikeet on hitaita, silmät turvoksissa.
Ajatukset kiertää samaa rataa, unta en saa.
Miksi sitä yrittäis itse elää minkään moraalinormien mukaan kun palkkiona on tämmöistä.
SATTUU KAMALASTI.
hei, muista tässä elämässä olet sinä se tärkein, anna tilaa itsellesi ja tee niitä asioita, jotka tuntuvat hyvältä.
jos suhteesi "rassaa" sinua, älä jatka sitä. äläkä ainakaan kanna syyllisyyttä miehesi käytöksestä. sinä et ole syyllinen hänen valintoihinsa.
sinä voit elää vain tätä yhtä ja ainoaa elämääsi, tee se itsellesi mahdollisimman hyväksi.
suru ja tuska satuttaa, mutta onneksi sillä on taipumus laantua ajan myötä.
Syytä omaa arvostelukyvyn puutettasi, jos jotain on ihan pakko syyttää. Katkeruus saattaa tuntua ratkaisulta, mutta se on pelkästään häviämistä.