Äänestäjät joilla on huono ymmärrys maailman menosta ja politiikasta, saattavat päätyä äänestämään populisteja kuten perssuja, tämä on nähty monissa maissa.
Suurimpana maista tietenkin USA jossa vaarallinen populistipelle valittiin presidentiksi.
Suurimpana maista tietenkin USA jossa vaarallinen populistipelle valittiin presidentiksi.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Täysin tyhmät eivät huomaa, että nykyisen hallituksen puolueet ovat itseasiassa kaikkein populistisimmat puolueet. Lupaavat kaikille vaikka mitä hyvää, mutta jakavat meidän, lapsiemme ja lastenlastenmme rahat maailmalle.
Ovat yhtä tyhmiä kuin maahamme tunkeutuneet "pakolaiset", luulevat ettei velkoja tarvitse maksaa, ottaa vain rahaa taikaseinästä.
Ei tuommoinen ole oikeaa populismia.
Pelottavaa jos totta.Luin uutisia Ruotsista ja Briteistä, ja vaikuttaa ettö olet oikeassa,todella pelottavaa.
Populismikin on joidenkin tulkintaa ei mikään totuus.
Kannattaa varmaan vilkaista kannattajaprofiileita, ei ymmärryksessä ole mitään vikaa, jos ei kannata vihervasemmistoa. Suurin osa suomalaisista haluaa säilyttää suomalaiset arvot, turvallisuuden ja hyvinvoinnin. Eikä se toteudu Sanna Marinin hallituksen toimenpiteillä ja tavoitteilla. Muutoinkin näyttää siltä, niinkuin jokainen ministeri huseeraisi omiaan, Ohisalo raahaa tänne elintasosiirtolaisia, Haavisto terroristeja ja Andersson tekee koulupuolella hallaa. Sitten Marinin kanssa yhdessä he jakelevat veronmaksajien rahoja taivaan tuuliin.
Että tämmöinen huulipunahallitus meillä on.
"Suurin osa suomalaisista haluaa säilyttää suomalaiset arvot, turvallisuuden ja hyvinvoinnin. Eikä se toteudu Sanna Marinin hallituksen toimenpiteillä ja tavoitteilla."
Marinin hallitus nauttii enemmistön suosiota. Näetkö kommentissasi siinä valossa mitään kummallista?
Media on.puolueellinen,äänestyksessä kansan älli julkaistaan.
Marinin hallituksen suosijat ovat niitä hyväuskoisia ja höplästä helposti vedettäviä, jotka uinuvat Ruususen unta ja luottavat unelmaan.
"Marinin hallitus nauttii enemmistön suosiota." niin enemmistön demareista ja viherhipeistä ei muista puolueista.
Ymmärryksen puute on paha tauti, ja persuilla tämä tauti on todettu.
Aion äänestää persuja. Harmittaako?
Perussuomalaiset laskevat 1 1=2 ja itse lasket 1 1=3. Pidät tämän vuoksi perussuomalaisia ymmärtämättöminä. Voisit joskus kysyä, mitä mieltä muut ovat logiikastasi.
Voisit kysyä, miksi perussuomalaisia äänestäjien koultustaso on selvästi heikoin, kun verrataan muiden eduskuntapuolueiden äänestäjiin.
Sinäkin kuvittelet ettei edellinen osaa yhteenlaskua. Realismia vai ei?
Hekö roudas elättejä jotka kävi lasten kimppuun Oulussa?
Hekö jakaa verorahat Italiaan, tukevat muita maita verorahoilla yms?
Taidat olla se vihreä sokea kana, joka ei jyvää löydä.
Mä myös😄
Täytyy tuottaa sinulle pieni pettymys. Perussuomalaisten kannattajissa on vähän koulutettuja, mutta myös erittäin suuri osa korkeakoulutettuja sekä yrittäjiä.
Vasemmiston, mikä sisältää kaikki hallituspuolueet, on älykkyysosamäärä suurin piirtein samalla tasolla kuin noilla "pakolaisilla", siis lähellä nollaa.
Toisaalta "pakolaisetkin " ovat älykkäämpiä kuin hallituspulueet, tietävät kuinka niitä voi huijata.
Kirjoituksesi perusteella ymmärryksesi on heikonpuoleinen.
Olisi kiva tietää millaista "ymmärrystä" näet vihervassareiden toiminnassa. Tuskin kummoistakaan, mutta, kun pitää vain harrastaa tuota turhaa älämölöä.
No 2015 persutpa juuri tässä näkyy se asioista pihalla olo joka on persuille tyypillistä.
Sinä et taida ymmärtää yhtään mitään järkipuhetta, kun noin kirjoitat.
Kukahan tuonkin on tutkinut? Taisit ihan itse keksiä koko jutun. On äänestyssalaisuus.
Sinä et ymmärrä mistään mitään haukkua ja halveerata osaat , et arvosta edes itteesi.
Minusta kaikkien puolueiden älykkyys on huono, koulutuksesta huolimatta.
Täydellinen ymmärrys näkyy vasemmistoliiton äänestäjämäärässä. Stalin ei taida enää olla populistien unelmamies?
Mitä pahaa siinä on, jos ymmärtämättömilläkin on edustajansa päätöksen teossa. Nämä ymmärtäjät ovat jo sössineet asiat tarpeeksi pieleen joten ymmärtämättömätkin pystyvät parempaan.
Populistien äänestäminen ja erilaisiin salaliittoihin uskominen liittyy alhaiseen älykkyyteen. Persujen seuraaminen todistaa tämän.
Minäkin olen jo kymmenen vuotta äänestänyt persuja. Salaliitot ovat herkkämielisten kuvitelmia.
Kuntavaalit ovat tärkeät ensi keväänä, ja Helsingissä täytyy saada stoppi vihreitten touhulle. Se on riistäytynyt monella alalla.
Miten vihreät liittyy persuihin?
Vihreät ja vasurit kalastavat nimenomaan nuoria äänestäjiä koska eivät tajua politiikasta mitään. Siksi Äänestysikä pitäisi nostaa kolmeenkymmeneen.
Nuorena jokainen on aivoton anarkisti mutta vanhempana ja viisaana fiksu konservatiivi.
"Tutkimus: Konservatiivit ovat tyhmempiä"
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2012020215155533
Perustuloa lupailemalla vihervassarit kosiskelevat luusereita, narkkareita, syrjäytyneitä yms omankaltaisiaan.
Linkki väitteeseei, kiitos, muutoin valetta.
Persuni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan. ei meillä ole siinä mielessä mitään häpeämistä siinä porukassa.
Jotta sinun mielestä voi nostaa kädet ylös ja luovuttaa ja antaa mennä kun on alamäki vaan!
Eikös ole fantsua, että muslimit ajattelee kohta kaiken homojemme puolesta, siellä pääkaupungissamme?
Vitu ei voi olla tyhmempää sakkia kuin tuo punavihreä kerho. Varmaan nyt niiden homot ja lespot muuttavat periaatteiteensa Allahin tahdon mukaiseksi?
Mä luulen,etteivät kunnioita suomalaisia,erilaisuutta,kristinuskoa.
Siinä riittää meillä sopeutumista.Enemmistö suomalaisista on 20 vuoden päästä vierasmaalaisia/mamuja.
Suomalaisten sukupuutto maata uhkaa, ja päättäjät tilaa sen nopeuttajia ulkomailta.
Vaikka,maamme pärjäisi paremmin vähemmällä kansalla.Sen elätys olis halvempaa, työtä riittäis tekijöille,eikä saastuttais luontoakaan niin paljoa.
Kannattaa siis miettiä millainen on tulevaisuuden Suomi, jos vain pizzaa osataan paistaa ja kivittää virkavaltaa.
Vihreävasemmisto-demarit ja RKP haluavat Suomen täyteen huonosti sopeutuvia ja häiriköiviä ulkomaalaisia, kun heidän mielestään ei tarvitse elää sopuisasti maassa maan tavalla, vaan voi rikostella mielen määrin, kun pieni osa suomalaisistakin rikostelee.
Vassarivihreät haluavat Suomen sekaisin sukupuolineutraalikummajaisella, sukupuoli määritellään luonnonoikkujen mukaan ei luonnonmukaisesti, jossa mies on mies ja nainen nainen. Niinpä ihmisten on vaikea löytää omaa sukupuoli-identiteettiään, kun mallina pidetään sekavaa sukupuoletonta neutraalia, ihmisellä ei ole sukupuolea ollenkaan.
Homot ja lesbot teilataan ensimmäisiksi, ja sitte kaikki feministi naiset, miehet alkavat hallita maailmaa. Siinä saa lähteä naisvaltaiset hallitukset, naiset nyrkin ja hellan väliin niin, kun kuulukin olla.
Mies on päällikkö ja nainen miehen alamainen ja tottelee miestä.
Miehet kunniaan.
Kyllä perujen kannatus on ruokottoman huonoa, mutta jospa se piristyy kuntavaalien lähestyessä.
Aloittaja, muista vappusatanen.
Vihreillä ei järki kasva, vaikka kuinka niitä kouluttaisi. Muka luonnonsuojelijoita, kaikkea sitä kuuleekin.
Osaavat vain sotkea päivänselvät asiat sontatunkioon moraalia myöten. SE JOS MIKÄ, kertoo älyttömyydestä ja vastuuttomuudesta.
Perussuomalaisilla on sentään järki päässä.
Aatehulluus, joka vihreitä erityisesti, mutta myös vasemmistoa ja demareita vaivaa on vaarallista. Järki sokeutuu ja ymmärrys unohtuu aatehullun toimissa.
Haitaa noilla persunaiset olla myös heikoilla ymmärryksellä pyöriviä... kun pyörivät misogyynien joukoissa.
Brutto palkasta lähtee 1200e muihin suihin ja lisää elättejä vain valuu maahan, siinä on ihan tarpeeksi ymmärrystä maailman menosta, PS ääni jo 2011 jokaisessa vaalissa ja jatkossakin.
Ilmeisesti tahtotilasi olisi hävittää sellaiset ihmiset, jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä, siis käytännössä opposition? Tahtotila myöskin tasapäistää ihmiset ajattelemaan jonkin omasta mielestäsi hyväksyttävän normin mukaan. Onneksi perussuomalaiset on olemassa, lyövät pikkuisen kiilaa yhä sairaammaksi muuttuvaan maailmaan.
Samaa mieltä. Tälle hullutukselle tarvitaan vastavoima, Persut.
Tyhmä kuin persu - sanonta ei ole tyhjästä syntynyt. Sille on vahva pohja.
Järkevä ja realisti kuin persu - pitää aina kaikessa Suomen ja suomalaisten puolta. Tästä syystä äänestän Persuja.
Ei suomalaisten puolta tarvii pitää, olemme Eurooppalaisia ihan kaikki, pitää ajatella kaikkien Eurooppalaisten parasta ei jonkun pienen häviävän Suomen puolta, kohta sellaista ei edes ole.
Olemme Europpalaisia. Pohjois-Eurooppalaisia, ja rikkaita.
Miten kehtaatkin kirjoittaa noin Suomen vastaista kirjoitusta? Oletko jostakin muualta tullut Suomeen. Ei kukaan suomalainen voi kirjoittaa noin aliarvoista tekstiä omasta kotimaastaan.
Kehtaat vielä väittää, että Suomea ei kohta ole. Haluatteko sitä ihmiset todella, että Suomi, oma kotimaa häviää maailman kartalta? Sinun kaltainen suomalainen on todellakin Suomen vihollinen eli susi. Ja harvinaisen tyhmä ja yksinkertainen.
Kyllä muiden maiden kansalaisille on oma maa tärkeä ja he pitävät kaikessa oman maansa puolta. Miksi Suomen ei saisi pitää oman maansa puolta?
Hyvä ymmärrys ja tietämys asioista ja rakkaus kotimaahan saa ainakin minut äänestämään Persuja.
Muut puolueet edustavat kaiken maailman puoluetta eivät Suomea, siksi en voi äänestää niitä, isänmaanpettureita.
Mikä ihmeen isänmaa?
Miksi kysyt noin tyhmää? Oletko ulkomaalainen, joka ei ymmärrä suomenkieltä. Ei kai muuten voi kysyä noin tyhmiä.
Ai oikein nähty monissa maissa.. ja että huono ymmärrys maailman menosta, taidat kuvitella kovinkin hyvin tuota maailman menoa ymmärtäväsi. Vitsikästä!
Persuja äänestävät aivan yksinkertaisesti sellaiset ihmiset, jotka ovat kyllästyneet holtittomiin lupauksiin (oli kyse sitten ilmaston pelastamisesta tai ympäri maapalloa globaali taakan jako). Erilasten verojen muodossa maksetulla rahalla pitäisi saada ensisijaisesti tekoja oman yhteiskuntaamme ja väestöämme hyväksi. Oma maa ensin ja sitten muut. Näitä järjen ihmisiä on johtajasta duunariin, yrittäjästä opiskelijaan, mutta kaikkia yhdistaa se, että työtä tehdään oman maan ja sen kansan hyväksi Prio1 ja sen jälkeen voi auttaa myös muita Prio2. Näin asian näen itse.
Jokainen äänestäjä peilaa omaa arkeansa poliitikkojen sanomaan. Jos se sanoma on matalapalkkaiselle maaseudulla asuvalle, jolla on lähes 200km mittainen työmatka seuraava :
-maksa lisää polttoaineveroa, niin että joudut säästämään ruuasta, lasten harrastuksista ja ehkä lääkkeistä
-osta sähköauto, johon sinulla ei ole varaa, eikä ole latauspisteeseenkään.
-lääkekorvausten alentaminen /korvausten poistaminen, mieti voiko jonkin lääkkeen perheessä jättää ostamatta
-vaihda vanhaan taloosi lämmitysjärjestelmä, vaikka sinulla ei ole varaa perusmenoihinkaan
-maksa iloisesti lisää veroja, että saadaan maksettua etelän hedelmien sosiaalitukia, avustuksia eu kansalaisille ja että Ohisalo saa tuoda lisää elintasosiirtolaisia elätettäväksi
-ole iloinen, että puolisosi menettää työpaikkansa, koska vihreät haluaa luopua turpeesta heti, vaikka ei ole löydetty korvaavia työpaikkoja, vaikka turvetta käytetään vihannesviljelmillä ja kosmetiikkateollisuudessa
-hymyile ja ymmärrä hallitusta, kun se ei työtaakkansa ja aatteellisten pölhöhankkeittensa takia ehdi tehdä lupaamiaan työpaikkoja
Ymmärrä, että vaikka itse olisimme konkurssissa, niin pitää ottaa velkaa, että voidaan olla solidaarisia kaikkia muita kuin omia kohtaan.
Eipä se tyhmä äänestäjä tämän enempää ymmärrä.
Koska Suomen hallitus ei halua satsata omaan kotimaahansa vaan syytää rahansa Suomen ulkopuolelle.
Palvelut niukkenevat, verot kasvavat, köyhyys kasvaa ja kehitys takkuaa. Siitä seuraa, että muut köyhemmät maat vaurastuvat ja kehittyvät ja menevät ohi kaikessa.
Jonkun täällä kirjoittavan mielestä Suomi on ollutta ja mennyttä eikä Suomea enää tarvita. Mielestäni jos ei ole juuria kotimaahan johon kiinnittyä on heikoilla perusteilla.
Eikä se tarvi tarkoittaa, että ei voisi asua muualla, mutta juuret on kuitenkin siellä, missä oma kotimaa on. Eurooppa on jotain muuta muualla, ei se sovi kotimaaksi eikä se tule koskaan korvaamaan Suomea.
Jotkut eivät halua ymmärtää tosiasioita, matujen aiheuttamaa rikosten ja pahuuden määrää, vaikka kaikki olisi silmien edessä.
Tilastojen mukaan musut tekevät suhteessa valtavasti enemmän raiskauksia ja murhia kuin kantikset. Miten olisi, jos kantikset tekisivät samassa suhteessa kyseisiä rikoksia? Kaaos ja anarkia, että silleen. Sitä odotellessa, kun vasn kantikset jää vähemmistöön.
Tyhmä räyhääminen ja ksiken hsukkuminen ei ole mitään suomalaisten puolien pitämistä. Eikä ulkomaalaisten vihaaminen. Se on yksinkertaisesti tyhmyyttä. Persut eivöt valitettavasti tätä ymmärrä.
Ei voi sulkea silmiä ja olla hiljaa. Epäkohtia on tuotava esiin ja niistä on puhuttava. Ei niitä voi lakaista piiloon.
Enpä usko, että suomalaisilla on kovin huono käsitys maailmanmenosta. Populistisuutta ei ole se, että pitää suomalaisten ja Suomen puolta esim eussa. Niin siellä tekevät kaikki.
Suomen edustajat ja hallitus eivät vaan onnistu siinä.
He ei oikein ymmärrä, että Suomi on suomalaisten koti ja meillä ei ole muuta paikkaa maailmassa
Meidän hallitus haluaa tehdä kodistamme sosiaalitoimiston.
Tuskinpa on, mutta Suomessa nykypäättäjillä, Marinilla ja kumppaneilla, ei ole mitään käsitystä siitä, minkälainen suomalaisten arkitodellisuus on. He elävät omassa kuplassaan, jota ei veronkorotukset haittaa, joiden ei tarvitse pelätä mamujengejä asemilla ja kauppakeskuksissa ja joiden ei tarvitse laskea centtejä, miten selviää ruokamenoista loppukuusta.
Heidän ei myöskään tarvitse mennä häpeillen ruokajonoihin.