Hei!
Liitän kirjoitukseni tuolta parisuhde osiosta myös tänne, jos saisi vassstauksia.
Olen kipeästi järkevien neuvojen tarpeessa.
Tilanne on sellainen, että erosimme loppuvuodesta puolisoni kanssa ja muutimme erilleen. Eron syinä olivat suhteen kuoleminen kasaan, yhteisten asioitten puuttuminen ja puhumattomuus. Kaikki kasaantui pikkuhiljaa isoksi vyyhdiksi. Itse kävin töissä, mies työttömänä ja hänen alkoholin käyttönsä oli lähes päivittäistä. Mikä taas aiheutti sitä ettei toisen naamaa jaksanut edes katsoa, saati puhua tai riita oli pystyssä. Muutimme siis erilleen. Mies kokee, että heitin hänet pihalle.... Hänelle suhde oli silloin kai ihan ok. Kevään aikana puhuimme paljon suhdettamme läpi, sen epäkohtia ja mahdollisuuksia uuteen yritykseen. Hieman vastahakoisesti omalta osaltani jatkoimme yhdessä yrittäen molemmat tällä kertaa tosissamme. Omalta kohdaltani alkuun vastahakoisesti, koska pelkäsin epäonnistumista jälleen. Meillä menikin hyvin. Mies ei juonut, teimme asioita yhdessä ja suunnittelimme tulevaa. Mies vietti välillä aikoja toisella puolella suomea kotipaikkakunnallaan, koska hänelllä oli siellä hoidettavana asioita ja sitten taas pitempiä aikoja luonani. Kesä oli aivan ihana. Nyt viimeisimmän kerran kotipaikkakunnallaan ollessaan yhteydenpito laimeni viikoksi ja kun keslin perään hän ilmoittikin tavanneen mukavan ihmisen. Olin kuulemma liian "hiljainen" yhteydenpidon suhteen, kun hän oli toisella puolella suomea ja hän sitten siellä yksinäinen. Kysyin kumman valitsee, halusi "katsoa tämän kortin". Loukkaannuin syvästi, koska omat tunteeni olivat heränneet kunnolla ja ikävöin häntä luokseni. Takaravossa jyskyttää, että arvasin että näin käy ja tässä sitä nyt ollaan. Toisiin naisiin haksahtaminen ei sentään ole aiemmin ollut puolisoni tapaista, joten tätä en osannut odottaa. Nyt häntä on alkanut kaduttaa... Pyytelee anteeksi ja katuu väärää valintaansa. On ollut kotipaikkakunnallaan yksinäinen ja tästä syystä "sortunut" tähän uuteen ihastukseen. Olen aivan sekaisin. Järki sanoo toista ja sydän toista. Pelkään, ettei tästä loppujen lopuksi tulisi kuitenkaan mitään, mutta ikävä on kova, Tarvitsen neuvoja ja vinkkejä ja sitä järjen ääntä miten tästä tulisi jatkaa. Pelkään, että sydän särkyy pahemman kerran, mutta olen niin tunteitteni vietävissä. Ollaan taas lähtöpisteessä enkä tiedä mihin suuntaan tulisi jatkaa.
Liitän kirjoitukseni tuolta parisuhde osiosta myös tänne, jos saisi vassstauksia.
Olen kipeästi järkevien neuvojen tarpeessa.
Tilanne on sellainen, että erosimme loppuvuodesta puolisoni kanssa ja muutimme erilleen. Eron syinä olivat suhteen kuoleminen kasaan, yhteisten asioitten puuttuminen ja puhumattomuus. Kaikki kasaantui pikkuhiljaa isoksi vyyhdiksi. Itse kävin töissä, mies työttömänä ja hänen alkoholin käyttönsä oli lähes päivittäistä. Mikä taas aiheutti sitä ettei toisen naamaa jaksanut edes katsoa, saati puhua tai riita oli pystyssä. Muutimme siis erilleen. Mies kokee, että heitin hänet pihalle.... Hänelle suhde oli silloin kai ihan ok. Kevään aikana puhuimme paljon suhdettamme läpi, sen epäkohtia ja mahdollisuuksia uuteen yritykseen. Hieman vastahakoisesti omalta osaltani jatkoimme yhdessä yrittäen molemmat tällä kertaa tosissamme. Omalta kohdaltani alkuun vastahakoisesti, koska pelkäsin epäonnistumista jälleen. Meillä menikin hyvin. Mies ei juonut, teimme asioita yhdessä ja suunnittelimme tulevaa. Mies vietti välillä aikoja toisella puolella suomea kotipaikkakunnallaan, koska hänelllä oli siellä hoidettavana asioita ja sitten taas pitempiä aikoja luonani. Kesä oli aivan ihana. Nyt viimeisimmän kerran kotipaikkakunnallaan ollessaan yhteydenpito laimeni viikoksi ja kun keslin perään hän ilmoittikin tavanneen mukavan ihmisen. Olin kuulemma liian "hiljainen" yhteydenpidon suhteen, kun hän oli toisella puolella suomea ja hän sitten siellä yksinäinen. Kysyin kumman valitsee, halusi "katsoa tämän kortin". Loukkaannuin syvästi, koska omat tunteeni olivat heränneet kunnolla ja ikävöin häntä luokseni. Takaravossa jyskyttää, että arvasin että näin käy ja tässä sitä nyt ollaan. Toisiin naisiin haksahtaminen ei sentään ole aiemmin ollut puolisoni tapaista, joten tätä en osannut odottaa. Nyt häntä on alkanut kaduttaa... Pyytelee anteeksi ja katuu väärää valintaansa. On ollut kotipaikkakunnallaan yksinäinen ja tästä syystä "sortunut" tähän uuteen ihastukseen. Olen aivan sekaisin. Järki sanoo toista ja sydän toista. Pelkään, ettei tästä loppujen lopuksi tulisi kuitenkaan mitään, mutta ikävä on kova, Tarvitsen neuvoja ja vinkkejä ja sitä järjen ääntä miten tästä tulisi jatkaa. Pelkään, että sydän särkyy pahemman kerran, mutta olen niin tunteitteni vietävissä. Ollaan taas lähtöpisteessä enkä tiedä mihin suuntaan tulisi jatkaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.