Jan Hans - tämän vuoden helteet on helteilty sitten!

Otsikon kaltainen otsikko on ollut uutisissa pää- aiheena monta päivää. Kuitenkin ensi viikonlopusta alkaen ennusteet näyttävät lähes kolmenkympin tiloja monta päivää. Onko kyseessä kolmenkympin kriisi?

Arto Tolsa - tänään kolmeneljäsosavuosisataa vanha. Hyvä muistomerkki Kotkassa - paras mahdollinen kunnianosoitus. Toisaalla taikalanne vs. jeppis. Ja savo vs. stadi.

Muinaisen Petran asukkaat keräsivät luonnonasfalttia Kuolleenmeren pinnalta ja kaiversivat kallioon sillä rahalla loistolukaalinsa. Kadut oli päällystetty asfaltilla, joten paikka oli ensimmäinen, missä katujen alle sijoitettiin putkistot ja vesijohdot. Aina oli auki kaivettuja kadut ja lopulta asukkaat kyllästyivät ja palasivat kivikautisen olotilaan. Tänä päivänäkään tuolla ei ole päällystettyjä katuja, eikä mitään muitakaan nykyajan kehityksen hedelmiä.

Luonnonasfalttijärviä on eri puolella maailmaa - lähimmät Ruotsissa. Virveliä on turha heitellä, sillä se ei uppoa pinnan alle edes painojen kanssa. Matokin kuolee hetkessä ja matot muuttuvat koviksi ja mustiksi.

Heti, kun löysin tämän 10- vuotiaan pikkutytön esityksen "End Of the World". Vaistosin tulevan traagisuuden ja katsoin Wikistä, että oli sairastanut 20- vuotta anoreksiaa ja kuollut siihen kolmevitosena.
https://www.youtube.com/watch?v=iG4y6WCY1RA
Hautajaisissa lähti musta perhonen lentoon arkun päältä.
Itse lauloin tuon ikäisenä vain St. Paulia ja fiilausta, sekä höyläystä.

Jerikon muurit kaatuivat aikoinaan torven törähdyksiin. Saul Tarsolainen tuli sokeaksi kirkkaasta valosta, jota muut seuralaiset eivät edes havainneet. Viipurin pamausta pakenivat kaupunkia piirittäneet venäläisjoukot. Pamausta ei kuitenkaan tapahtunut ja Knut Posse sai kunnian tyhjästä. Nykyään maisteri Hilden pitää tv- ohjelmallaan elossa tuota vanhaa (1495) myyttiä.

Miten saa punaviinitahrat pois kertakäyttömaskeista?

9

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Laitan nostaen peukkua sille, ettei ennen seuraavan vuoden hellepäivää tulisikaan. Meille monille tämän päivä ja huomisenkin ehkä vielä toivottavasti on "ne viimeiset" helteet.

      .Roikun kuin hantuuki naulassa.

    • Anonyymi

      Ei minun asunalueellani ollut ainuttakaan hellepäivää kesällä 2020. Korkeintaan vähän päälle 20 maksimissaan ja se oli nautinnollista, koska kesäkamppeet eivät enää mahdu päälle.

      • Anonyymi

        Ens viikonvaihteeks on ennustettu 20-23 astetta lämmintä. Soon vielä hyvää kesäsäätä. Isoissa taloissa syyskuukin on vuoslomakuukaus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ens viikonvaihteeks on ennustettu 20-23 astetta lämmintä. Soon vielä hyvää kesäsäätä. Isoissa taloissa syyskuukin on vuoslomakuukaus.

        Kaksi vuotta sitten oli aivan tajuttomat helteet ja ei voinut edes nukkua, ellei tehokas puhallin haihduttamassa hikeäsi. Olen tosi tyytyväinen näihin kahteen viimeisimpään kesään 2019-2020.


    • Mulle uudistettiin käyttöjärjestelmää tietokoneeseen ondrive overdrive tai mitä nää nyt on kun oikeataan tiedä tietokoneistamitään..niin luulin tuon otsikon johtuneen koneen jumittamisesta..jumitus jatkuu muutamassa jutskassa.. en pääse yhdelle sähköpostitilille enkä taa ssen vuoksi nordnettiin..asiantuntijakaan ei ole paikalle saatavissa. helteitä riittää 28,5 ja tuuletin puskuttaa. Sänky hiestä märkä.

      Arto tolsaa en tunne.

      Trinidadissa oli kai joku asfalttijärvi. Nyt siellä on team bachstatin ohjelman perusteella islamistijihadistiryhmiä??? naapurisaarelta kerrottiin heille. Aloittavat muistaakseni joltain naapurisaarelta. Ei mene hyvin Trinidadissa vaikka peltirummut kolisevat vaan kolisevatko kauan enää??? Karibian iisi meininki vaihtuu jihadistiväkivaltaan ja mustiin kaapuihin.

      Tond juu nou its thi end off the wörld when he or she say goob by. kuka tykkää mistäkin? hieno biisi.

      Jerikohan oli tietyn tiedon mukaan vanhin kaupunki siellä pyhässä maassa? Sitä en tiedä miksi siellä aina soditaan vai juuri sen takia? Missä Jeesus siellä s..saatana s.aatana??.. eikö se arvelujen perusteella perustettu ehkä jopa 10000 vuotta ekr? Jeriko siis.Jos joku sortuu niin aika on armoton.

      En käytä maskeja ja juomakin on ollut kossua mistöä tulikin mileen eilinen pyrkimykseni katoklle..mutta menin myöhään lääkäri lähteny.. ei diapameja ei nukkumista..joten kauppaan uutta kossuu hakee niikun tänäänkin meinaan..otin 6 ja puolen tunnin aikana 9 annosta alkoholias.ja olo tuntuu enemmän selvältä kuin känniseltä..pitäisikö olla huolissaan?

      • Pervokin Nimipäivät:
        Pervokki oli kutsunut ystävänsä ja sukulaisensa nimipäiviään viettämään. Muutaman päivän päästä huomattiin, että Kossu oli loppunut ja rahaa ei ollut kenelläkään. Silloin pervokki meni keittiöön kaatoi yhden kossupullon pohjalta sen ainoan tipan vedellä täytettyyn ämpäriin ja ravisteli sitä perkeleesti. Tämän jälkeen hän täytti toisen ämpärin vedellä ja otti tipan tuosta edellisestä ämpäristä ja taas ravisteli ja kirosi. tätä jatkui viiden ämpärillisen verran ja lopulta hän vei täyden ämpärillisen vieraille. Vieraat ilahtuivat ja sanoivat: "yleensä isäntä tarjoaa hyvän Kossun ensimmäisenä ja kun se loppuu, niin juodaan korvikkeita. Nyt isäntä oli säästänyt parhaan Kossun vimeiseksi!"

        Tätä sanotaan homeopatiaksi!


    • on muuten syntymäpäivät ja uus litra oikeeta kossuu..nyt vielä tasottelen..ja vaikka mistä jämistä? koreakoivun erakko kuulemma oksensi lasiin ja kun heräsi humalastaan..sano otetaan pojat uudestaan. Rapala rocks.

      • Anonyymi

        Onko nimi Pervokki miesvastine nimelle Orvokki?

        Kuten Pellervo ja Tellervo
        Pervokki ja Orvokki.

        t. Myllyrinteen Myrkkytiikeri


    • Jotain vastaavaa kysyttiin muistaakseni täällä jo 15 vuotta sitten..ja luulenpa että asia on juurikin näin. Se kävis järkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      378
      40284
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      116
      8697
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      6050
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      22
      4648
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3865
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      54
      3640
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      74
      3191
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      34
      2863
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2438
    10. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      19
      2262
    Aihe