Yllättävä käänne

mutta sitten sinne taas! luikerteli käärme, ja taas pakattiin laukut. Ei ikinä enää uusiojuttuja vanhan kans, eieieieiei!!!!

Me erottiin viime elokuussa. Se tuntui oikealta ratkaisulta vaikka olin aivan säpäleinä. Jätkäkaveristanikaan ei varmasti tuntunut sen paremmalta, molemmat oltiin todella pettyneitä kun epäonnistuttiin. Meillä ei ollut pettämistä, ei huorittelua tai rankkoja tappeluita. Kaksi vuotta oltiin yhdessä ja suurin ongelma se, etten hyväksynyt hänen tupakointiaan. Se poiki salailua, juopottelua minun tietämättäni, kun sai polttaa rauhassa jne. Loppuajasta annoin asian olla, vaikka se tuntui pahalta. Mutta se oli jo liian myöhäistä: riidat eivät loppuneet, kun liikaa oli sanottu. Ja hän väsyi siihen. Jokin ei tuntunut hänestä enää samalta. Olin samaa mieltä, mutta koska olen optimisti ja ikuinen romantikko, niin jaksoin ajatella että kyllä tämä tästä. Vain viikko oli kulunut meidän erostamme, kun hän otti takaisin entisensä, joka jätti oman poikaystävänsä kun kuuli jätkän olevan vapaa. Tähän väliin voisi huomauttaa, että syynä tytön nopeaan toimintaan oli varmasti se, että hänet jätettiin minun takiani. Olin jätkäkaverini ala-asteaikainen ihastus ja kun en lämmennyt lainkaan, hän alkoi seurustella sen toisen tytön kanssa. Tyttö jätti hänet useaan kertaan, petti ja raivosi jätkän ajankäytöstä ym. Yleinen mielipide olikin, että hän ansaitsisi paljon parempaa, sillä hän osaa olla todella ystävällinen ja mukava kaikille. Tuohon aikaan olin tytön kaveri tai enemmänkin tuttu, kaveruus lakkasi kun hän ei hyväksynyt parhaita ystäviäni eikä vaivautunut enää edes morjestamaan. Sattui sitten niin että jätkä alkoi pitämään meille treenejä ja ajan myötä aloin tuntea jotakin aivan uutta. Hassua mutta minun ei tarvinnut kuin kertoa hänelle ja siinä se. Harkitsin kyllä hetken aikaa kertoako, mutta totesin että tästä voi tulla jotain todella ihanaa enkä halunnut jättää tilaisuutta käyttämättä vain jonkun entisen kaverin vuoksi.
Joka tapauksessa minä sain kuulla heidän paluustaan yhteen melkeinpä viimeisenä. Ensin hän kielsi kaiken ja sanoi heidän vain jutelleen. Kuitenkin löysin hänen säästämänsä rakkauskirjeet ja kortit!! Mikä loukkasi kahta kauheammin: kaksi vuotta minun kanssani ja koko ajan hänellä oli ne tallessa! Myöhemmin tytön entinen kertoi surullisena miten häneen sattuu nähdä heidät. Minähän olin että kuinka!??! Marssin jätkän kotiin ja ilmoitin että nyt olisi paras selittää. Hän tokaisi vihaisena, että hän ei aio selittää, olinhan kuullut jo kaiken juoruina. Siinä nyt oli selvää, että tilanne oli hänelle niin vaikea ettei oikein osannut muutakaan kuin hyökätä. Hän on persoonana yllättävän herkkä eikä haluaisi kenekään vihaavan häntä. Ja katsoi siksi että olisi paras etten tiedä. Useiden viikkojen ajan olinkin ihmetellyt miksi hän ei pidä yhteyttä vaikka olimme niin sopineet.
Aika kului ja onnistuin aika hyvin pitämään taukoa viestittelyssä, koska tyttöystävä luki hänen viestinsä ilman että jätkä niitä näki. Hän vastasi jätkän nimissä, mistä tietenkin poiki lisää ongelmia. Lopputulos oli aina se että tunsin itseni todella huonoksi häviäjäksi. Joulun ja uuden vuoden toivotukset onnistuttiin vaihtamaan.
Syy siihen miksi selvisin puoli vuotta yksin=heidän seurusteluaikansa, oli jätkän paras kaveri. Nyt onnistuin tutustumaan häneen kunnolla ja sain tosi hyvän ystävän. Pitkään kävinkin jätkien kanssa baarissa ym. Minua pyydettiin mukaan ensin ja jos en lähtenyt niin sitten vasta entistäni. Aika kului melko nopeasti kun oli hauskassa porukassa, mutta lopulta minua alkoi vaivaamaan että tuo ystävä pujotteli meidän välissä ja samalla muistutti entisestäni. Suurempi ongelma oli kyllä se, että huomasin uuden ystäväni käytöksessä muutoksia ja valitettavasti kävi niin että hän rakastui minuun. Entiseni oli kuulemma sanonut tähän että mikäs siinä, kunhan kaikki on onnellisia???
Kun kissa oli niin sanotusti nostettu pöydälle ja ystäväni tiesi minun tietävän tunteistaan, yritettiin olla niin kuin ennenkin, mutta se oli minulle liian ahdistavaa ja sanoin syyksi sen, että hänen on valittava joko minun ystävyyteni tai sitten entiseni ystävyys. Tänä samaisena iltana baari-illan jälkeen menin ja otin entiseni puhutteluun. Tiesin tyttöystävän olevan poissa paikkakunnalta, joten en arkaillut yhtään. Puoleen vuoteen ei oltu sanottu mitään, ja voi kuvitella miten oudolta tuntui kun oltiin oltu kuin paita ja peppu ja sitten yhtäkkiä oli kuin hän olisi kuollut.
Se kiltti ja ystävällinen katse, hymy, rauhallinen ääni, nauru. Se oli yhtaikaa ihanaa ja kamalaa. Olimme humalassa ja silloin oli todella helppo puhua, huutaa ja itkeä. Tottakai tenttasin, että miten hän on voinut lakata tuntemasta niin nopeasti kun itse olin hajalla edelleen! Näin jälkeenpäin ajatellen se oli selkeä rebound-juttu, mutta tuolloin oletin heillä olleen jotain meneillään jo meidän seurustellessamme! Näin ei kuitenkaan ollut vaikka sitä olikin aluksi mahdotonta uskoa. Hän vastasi monta kertaa, että kyllä ne hyvät muistot on edelleen tallessa. Samalla hän katsoi kaikkea muuta kuin pidättyvästi ja hymyili aivan niin kuin ennen. Tunteet oli siellä jossakin edelleen, mutta hän ei saanut sanoa niin ääneen. No, minäpä ratkaisin ja suutelin häntä ja voi pojat miten lujasti hän siihen vastasi. Sitten hän sanoi etten saa missään nimessä kertoa kenellekään, hän pelkäsi minun käyttävän sitä aseena häntä vastaan. Kun vielä sanoin että "nyt sä olet kusessa", tarkoittaen ettei kenenkään omatunto voisi antaa jatkaa sen tytön kanssa, ei sen suudelman jälkeen!
Seuraavana päivänä olin varma että häntä kaduttaisi, mutta ei. Aloimme pitämään yhteyttä kavereina ja salaa, vaikka tiesin haluavani hänet omakseni kokonaan. Päätimme tavata koska se humalainen viikonloppu oli hieman sekava. Hän sanoi jo valmiiksi jännittävänsä, mutta edelleen käytös oli viileämpää kuin toivoin mutta ystävällistä. Myönsin hänelle haluavani enemmän ja lähtiessä yritin suudella mutta hän väisti. Siinä tilanteessa todellakin nolotti ja itkin lähinnä itsesäälistä. Seuraavana päivänä kirjoitin tietäväni ettei me enää nähdä, koska en halunnut enää nolata itseäni ja koska hän ei kuitenkaan haluaisi. Sitten hän sanoi uskovansa päinvastoin ja lopulta myönsi että jos tapaaminen olisi kestänyt vähän pidempään, niin hän olisi suudellut!! Noin kuukauden aikana näimme muutamia kertoja ja pari kertaa suudeltiin, vaikka se oli väärin. Lopulta ilmoitin hänelle, että jos hän haluaa pitää minut missään muodossa elämässään, niin hän jättää sen tytön. Olisin suostunut siinä tapauksessa olemaan pelkkä ystäväkin, sillä en ollut täysin varma pystynkö enää seurustelemaan vaikka halusinkin. Tähän ei liittynyt mitään kiristysjuttuja niillä suudelmilla, sellainen en halua olla ja niissä suudelmissa oli jotain niin ihanaa etten halunnut sitä pilata.
Sitten lopulta kun tyttöystävä palasi paikkakunnalle, jätkä teki jutusta lopun. Parasta oli se, että tyttö oli puoli viikkoa ennen sitä vietitse rääpinyt naamaansa kuinka minun mielipiteeni ei vaikuta mihinkään ja asiat kulkevat heidän tunteidensa mukaan. (viittasi erääseen aamuiseen viestiini kun kärsin kamalasta morkkiksesta ja nolotti sanomiseni joten pyysin anteeksi ja sanoin heidän sopivan yhteen, tämä oli kuitenkin kulkenut puskissa hänen tietoonsa etten ollut vilpitön)
Sen jälkeen etenimme hitaasti seurustelemaan. Tottakai olin aluksi todella todella skeptinen ja puolustuskannalla. Kyseenalaistin hänen tunteensa ja teen niin kai vähän vieläkin. Epäilen säännöllisesti hänen tunteitaan, mutta luottamus on edelleen. Se hyvä puoli onkin aina ollut etten koskaan epäillyt pettämistä enkä ollut mustasukkainen muuta harvoin pienen nipistyksen verran.
Nyt ollaan oltu yhdessä pari kuukautta. Entinen tyttöystävä kysyi johtuiko hänen jättämiseni taas minusta mutta jätkäkaverini kielsi. Lopulta asia taisi hänelle kuitenkin selvitä, mutta en ole varma koska ollaan sovittu että nyt kun on saatu puhuttua asiat selviksi niin niitä ei enää vatvota. Nyt tyttö on kuulemma palaamassa jättämänsä pojan luo joka on myöskin enemmän kuin mitä tuo tyttö ansaitsee. Tuo poika on ollut hyvä kaverini jo lapsesta saakka.
Elän tässä ja nyt enkä välitä muiden sanomisista, vaikka kieltämättä olisi mieli tehnyt mennä ja tirvaista yhtä mielipiteensä julkituojaa. Ystävien tiedän ajattelevan jotakuinkin samoin mutta onneksi he eivät ala masentamaan minua titen tahtoen. Elämästäni päätän minä itse ja tiedän tuntevani jätkäkaverini paremmin kuin kukaan muu eikä kukaan muu tiedä mitä kevään aikana tapahtui ja mille perustan tämän seurustelun aloittamisen. Nyt en enää välitä siitä tupakoinnista, tuntuu todella oudolta kun ei tarvitse kiristellä hampaita koko ajan! Rakkaudentunnustuksia ei ole vielä vaihdettu. Osittain senkin vuoksi että entinen kuulemma viljeli sitä niin ettei se tuntunut enää todelliselta. Omalta osaltani olen huomannut etten ole enää niinkään rakastunut vaan olen ehkä kiintynyt ja taidan pikemminkin rakastaa. Mutta vielä ei tunnut oikealta sanoa niin. Tilanteen täytyy olla oikea ja toisaalta minun on oltava varma itsestäni, että olen varmasti antanut anteeksi. Ja että se on varmasti todellista RAKKAUTTA eikä vain sitä että pelkään olla yksin.