Lopetin juuri noin vuoden kestäneen kaukosuhteen. Surullinen ja tyhjä olo, kaikki unelmat on pyyhkäisty pois. Olin rakastunut, mutta en voinut jatkaa koska toinen osapuoli ei ollut valmis etenemään suhteessa, tekemään yhteisiä suunnitelmia, näkemään tulevaisuutta meille. Eli en nähnyt enää mihin suhteemme voisi johtaa. Eikä siis hänkään koska ei ollut valmis ottamaan seuraavaa askelta. Kuitenkin myös kaukosuhteessa voi näköjään kiintyä ja ero sattuu ihan hirveästi. Rakkautta ei voi kuitenkaan pakottaa ja ainoa tapa pitää toivo elossa on olla itselleen ja toiselle rehellinen, yksin tai yhdessä... Silti nyyh... Ja salaa toivon, että rakkaani ratsastaa valkoisella ratsulla vielä noutamaan prinsessansa... Todennäköisemmin tämä kuitenkin auttaa minua olemaan avoin muille prinsseille, ainakaan vuoteen en ole nähnyt kuin sammakoita...
The end
Moving on
51473
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
minullakin nyyh olo. suhde ei ollut etä vaan ihan kontaktia, mutta nyt mies ilmoitti ettei ole tällähetkellä valmis seurustelemaan kanssani. Ehkä tapailemaan silloin tällöin, mutta ei mitään niin vakavaa kuin minä olisin toivonut. sydämmeni on niin täynnä rakkautta ja kun sitä ei vastaanoteta tuntuu se tosi pahalta- positiivisen energian tuhlausta. Mutta kuten sanoit ei rakkautta voi pakottaa. nyyh, täälläkin.
minulla ei mitään hätää.
On paljon kiinnostavia juttuja. Luen, opiskelen paljon. Niissä hyvin koulutettuissa piireissä on tosi mukavaa. Olen kovin innostunut omista juttuistani ja kaikki sujuu niin kuin olen toivonut tai ainakin tällä hetkellä erittäin hyvin. Tiedä mihin menen ja mitä haluan.
En itke enkä kaipa sitä yksinkertaista miestä enää enkä ketään muuta. Olen vapaa ja voin keskittyä omiin asioihin. Parisuhde ottikin minulta luku- ja työskentelyaikaa pois. Voin ottaa pyörän tai mennä yksin kävelmään, ottaa jossakin kahvilassa kahvit ja pullat tai mennä elokuviin. matkustaa ulkoimaille suorittamaan opintojani ja hakemaan sieltä täydennystä.
Sorry, minulla on paljon kiinnostavampa puuhaa kuin yksi tyhmä mies joka on naimisissa!:(
The morning after...: Todellisuuden tajuaminen tuo tuskaa... Vaikka en itse halunnut jatkaa suhteessa- joka ei ole siis edelleenkään menossa minnekään - niin osa minusta kirkuu: miksi sinä et voinut rakastaa minua, näethän miten hyvä pari olisimme olleet, täydellisiä toisillemme! Kiukutteleva pikkutyttö nostaa ääntään sisälläni, mutta aikuinen osani kuitenkin tietää, että jatkamalla olisin vain ruokkinut haavekuvaa sydämessäni ja kun väistämätön totuus olisi kuitenkin paljastunut niin olisin vielä huonommassa kunnossa kuin nyt... Silti suren unelman menetystä, kukapa ei haluaisi löytää sitä oikeaa ja olla ikuisesti onnellinen. Mutta sisällä tiedän, että jos en pysty olemaan onnellinen ilman toista ihmistä a) tulen pelon ohjaamana elämään suhteessa joka b) ei ole se mitä suhteelta haluan ja näin en koskaan uskalla odottaa, että oikea rakkaus tulee kohdalle. Pelottaa silti... Ja tietysti myös kaduttaa tietyllä tasolla; oliko sittenkin tyhmää lopettaa suhde vaikka se ei toiselle osapuolelle rakkautta ollutkaan, olisinhan voinut pitää sen varalla. Mutta tiedän, että näin se vaan ei toimi. Nyt silmät ja sydän auki ja kohti tuntematonta tulevaisuutta. Tytöt muistetaan pitää huolta itsestämme ja uskotaan että rohkeus palkitaan.
....rakastajana. Ajattele nyt, ei sukka ja paitapyykkiä. Mies käy vain rakastelemassa ja viihdyttämässä sinua. Minä ainakin olisin pitänyt kiinni. Mies asuinkumppanina ei ole mikään prinssi, rakastajana on.... mietippä sitä, taidat ola hiven vanhanaikainen......
Noh, parempi kuitenkin näin. Kun noita tunteita on mukana niin 'pelkän' rakastajan pitäminen ei oikein toimi... tulee niitä sivuoireita kuten ikävä (erityisesti kun kaukosuhde), mustasukkaisuus, rakkauden kaipuu... Mutta jos löydän hyvän rakastajan johon en rakastu niin mikä ettei, olen samaa mieltä!