Ma luulen, että tää palstan Dark Fear on jonkun satiirikon parodiseksi hahmoksi luoma, Ja vielä todennäköisesti jonkun joka on tähän luomaansa parodiseen hahmoon nähden ihan toista mieltä asioista.
arvelujani
Anonyymi
5374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 79 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Ei ketään kiinnosta edelleenkään.
No on se ainakin normaaliuden ja hulluuden rajaa onnistunut hämärtämään.
Kalju trolli, onneksi sen jutut poistetaan nopeasti.
Se on trollihahmo, jonka tehtävä on viime vuodet ollut kompata periksen satuhahmoja.
Olis peris jo korkea aika keksiä jotain uutta.
Hyvä kuva darkkiksesta.
Katos, Paattisten mt-potilas itse :)
Miksi sä muhun viittaat? Olen nyt ekaa kertaa tänään palstalla, enkä liity tuohon Maken sinällään ihan asialliseen kommenttiin oikeastaan muuten kuin että hän kuvailee mua tervejärkiseksi mieheksi mitä olenkin.
Varmaan siksi, että sinä olet kirjoittanut luomallasi make-profiililla ko. tekstin. Kuten olet itse aiemmin kertonut.
Samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja. Nää sun make ym. jutut on niin kerta kaikkiaan loppuun kaluttuja, että pistä ne jo roskiin kaikki.
seitsemän mielisairautesi kanssa oot ennemminkin tervejärkisen vastakohta
Mä en ole kyllä ikinä mikään trolli täällä ollutkaan, enkä mä ole mitään satuhahmoja täällä komppaamassa, kun eipä täällä edes ole ketään sellaisia. Aina sitä mieluusti keskustelee tälläkin palstalla niiden asiallisten ja hyvätasoisten kirjoittajien kanssa.
Kovasti näkyy musta olevan täällä keskustelua ja aikamoisia väitteitä, kun jotkut täällä kehtaavat väittää mua joksikin trollihahmoksi tai satuhahmojen komppaajaksi.
Harmi kun en ehtinyt nähdä, että mitähän se Porarin Make oli tähän asiaan kommentoinut. Varmaan jotain ihan asiallista, kun onhan hän sentään niitä tasokkaimpia kirjoittajia tällä palstalla, toisin kun nämä monet anonyymina huutelijat.
Eikä se Peris täällä kirjoittele mitään muiden kirjoittajien profiileilla, sillä kyllä se Porarin Make ihan itse täällä kirjoittaa omalla tunnuksellaan.
On varmasti Make usein kirjoitellut tänne palstalle suoraan jostain tuolta Amerikan mantereelta, kun ollut siellä valmistautumassa johonkin Indy- tai Nascar-sarjan kilpailuun.
Laitoin Porarin googleen. Selvisi ettei sellaista henkilöä ole olemassakaan.
"Porari" on niitä Antin mielikuvitusystäviä.
Moni on googlaillut näitä p:n satuhahmoja ja on todennut, ettei löydy mitään netti-jalanjälkiä, paitsi ne mitkä johtavat tänne palstalle :D
Luulisi esim että ammattiautoilijasta löytyisi jotain mainintaa eri maiden kisaluetteloista, tai firmalla olisi jotkin kotisivut luettavissa. Mutta kun ei niin ei :D
Eivät ne ole mitään Periksen tai kenenkään satuhahmoja, vaan ihan todellisia turkulaisia henkilöitä.
Onhan Porarin Makesta nähtykin tällä palstalla jotain linkkejä noihin kisojen tulosluetteloihin ja Youtubesta löytyy myös monia videoita hänen ajoistaan. Niissä videoissa näkyy myös hyvin se hänen kisa-autossaan oleva tatuoitu kalu-logo:))))))))))))))))))))))))))))))))))))
Varsin persoonallinen logo kyllä heidän tallilla, kun eipä sitä ihan jokaisella IndyCar- tai Nascar-tallilla olekaan logossa sitä tatuoitua miehen penistä:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
Juu ei mielikuvitusolennoista tahdo löytyä 😄
Että niinkuin melko idiootti sitten sekin. Sinuakin tuntuu aihe kutittavan. Ei se idiotismista kaukana ole sekään naureskelu.
Juha joka tekee Pasista pilaa. Kaksi alamaailman tyyppiä.
Ei oo Juhan käsialaa. Peran tai Öden vois olla.
Tietää että osuu arvioissaan oikeaan, kun jatkuvasti "joku" pyytää kommentteja poistoon ;)
Eli varmaa on että D ja P ovat yksi ja sama tyyppi, joka on myös luonut kukkalaakson mielikuvitushahmot.
Nuo tyypit kun ilmaantuvat palstalle aina vain ja ainoastaan kimpassa, eivät koskaan kirjoittele ilman että "kaverit" ilmaantuisivat paikalle ;)
Ja noin on ollut jo kohta 10 vuotta. Surullista, että jonkun elämä on tämän palstan trollaamisessa :/
Ja 24/7 palstalla vahtimassa olisiko jotain poistettavaa :D Todellinen epäelämän koulukirjaesimerkki.
Eikös D aloittanut uransa palstalla jo 2005, jolloin mä täytin loppuvuodesta 14 ja meillä oli vielä joku puhelinkaapelilla toimiva hidas netti😅 Mä olen kirjoitellut jostain alkuvuodesta 2012 alkaen tänne, ja muutama muu turkulainen on liittynyt varmaan joskus 2015-2017 🤔 Kannattaa myös vähän katsoa mihin aikaan päivästä yleensä olemme palstalla. Ei kai kukaan ennätä tekemään töitä, elämään normaalia elämää ja siinä samalla pyörittämään useita nikkejä kellon ympäri. Esim. mä yleensä nukun noin puolenyön ja aamuysin välillä kun taas D on monesti aktiivinen aamuyöstä ja harvemmin paikalla esim. näihin aikoihin. Enkä ole koskaan nähnyt D:n käyttävän emojeita vaan tekstihymiöitä.
siis 8 vuotta liljalaaksolaista spämmiäsi.. hiphuraa.
Anan saatanalliset säkeet on ikuisia:)))))))))))))
Hyväksytkö darkkiksen samaa sukupuolta olevan puolison?
Seli seli seli...
Pidätte kaikki hahmot pitkiä taukoja palstailusta ja sattumalta juuri samoihin aikoihin. Palaatte aina samoihin aikoihin takaisin palstailemaan. Ilmestytte samoihin ketjuihin lätisemään. Komppailette toisianne, kirjoitatte samalla tyylillä, käytätte samoja termejä...
Jos joskus alunperin p ja d ovatkin olleet eri tyyppejä, niin nykyään on päivänselvää että joku on napannut molemmat hahmot yhden näppiksen käyttöön. Kirjoitustyyli paljastaa. Olisi kannattanut kehitellä erilaiset tyylit eri hahmoille, nyt koko turkujengi on selkeästi saman kaverin hallussa.
Periksellä on valitettavan suuret luulot kirjoittajanlahjoistaan.
Kyllä mä vaan olen ihan eri henkilö kun Peris, kuten hän tossa aikaisemmin sen jo kertoikin.
Kuten se Peris tossa jo selvensikin, niin mä tosiaan aloitin kirjoittelemaan täällä jo vuonna 2005 ja Peris vasta vuonna 2012. Usein me myös kirjoitellaan täällä ihan eri kellon aikoihin, että ei suinkaan olla tällä palstalla aina samaan aikaan.
Eipä mulla sinkkumiehenä ole puolisoa ollenkaan, mutta kyllähän sitä mielellään sen puolison vaikka tältä palstalta löytäisi.
Sulla huoralla sitä itselläsi varmaan onkin samaa sukupuolta oleva puoliso.
Juu ainahan kaikki uskoo kaiken mitä netissä kirjotellaan :D Muunmuassa sen että p väittää jotain, niin sehän on silloin tie ja totuus ;)
Ihan loogista kirjoitella eri hahmoilla eri kellonaikoihin, harmi kun tuo kirjoitustyyli pysyy joka hahmolla niin samanlaisena että tunnistaminen on vakiopalstailijoille helppoa kuin heinänteko :)
Sanoihan Peris myös tossa sen, että miten hän aloitti kirjoittelun tällä palstalla vasta vuonna 2012, kun mä sen sijaan aloitin jo vuonna 2005.
Että aika uskomattomalta kyllä tuntuu, jos joku voisi luulla meitä yhdeksi ja samaksi henkilöksi.
Edelleen, kuka pälli muka nielee purematta kaiken mitä netissä lukee?
Jos sinä uskot, niin lupaan sulle miljoonapotin puhtaana käteen, kunhan lähetät ensin 7000e anonyymille nigerialaiselle tilille.
No en uskoisi, mutta kuten nyt mä ja Peris ollaan molemmat tässä jo sanottu se asia, että kyllä me kaksi ollaan molemmat ihan eri henkilöitä.
Sille mä nyt en mitään mahda, jos sä et tahdo tätä asiaa uskoa, mutta kun näin se asia vaan todellakin on. Enemmän se silti susta ja muista kirjoittajista antaa vain sen vainoharhaisen vaikutelman, kun että se mitenkään pilaisi mun tai Periksen mainetta.
Hieno kuva :D
Onnistunut otos kaikin puolin. Miksi Darkkis ei halua sitä palstalle? :)
Veikkaan että ei varmaan ollut yhtään mun näköiseni, kun harvoin tällä palstalla on koskaan nähty sellaisia kuvia, jotka olisivat edes jotenkin mun näköisiäni. Mä kun olen kuitenkin senään Andrea Pirlon näköinen hyvätukkainen mies, niin olisi sitä kiva nähdä edes joskus sellainen kuva itsestään joka olisi edes vähän lähellä sitä totuutta.
Kyllä "te" olette ihan itse omat maineenne pilanneet :D Tai siis sinä yksi ja ainoa hahmojen hallitsija.
Kuten mä ja moni muu on täällä jo sanottu se asia, että kyllä te kaksi olette molemmat ihan yksi ja sama henkilö.
Tämä sun logiikalla tekee tästä väittämästä totta, kun useampi on samaa mieltä asiasta. Ja meitä on useampi palstailija tietoisia siitä että "te" pojat olette yksi henkilö.
Sille me ei nyt mitään mahdeta, jos sä et tahdo tätä asiaa uskoa, mutta kun näin se asia vaan todellakin on :)
Jep alunperin trollihahmoksi luotu, mutta tekijä samastui hahmoonsa liikaa, tuli hulluksi ja alkoi kuvittelemaan olevansa tuo hahmo oikeasti. Ei ne vanhukset turhaan varoittele, että älä näyttele vajaamielistä edes leikilläsi ettet vahingossa jää sellaiseksi.
Siinä tapauksessa monen näyttelijän pitäisi olla vajaamielinen roolien jäädessä päälle.
Huuhaa-palsta sopisi perisdarkkis-osastolle paremmin kuin tämä.
Kyllähän mun ja Periksen jutut ovat aina sen verran tasokkaita, ettei niitä mihinkään Huuhaa-palstalle kannata tuhlata.
Mä taas luulen, että palstan usealla käytössä olevat narsistit käyttävät kimppa profiileja ja eivät oikein osaa nyt selittää mitä joku muu on kenties kirjoitellut samalla nikillä.
Ja käytöshän on joka tapauksessa noloa, kun satumme olemaan sinkuille tarkoitetulla palstalla jossa ovat pakkosyöttämässä kimppa harhamaailmaansa.
Täällä muuten mitkään kirjoittelut eivät sovi sinkku aiheeseen. Jäsenistö on ehkä jostain s-k-eksi palstoilta tänne ajettu. Ei kovinkaan viihdyttäviä juttuja teennäisiltä uusia uhreja vahtaavilta narsisteilta. Joten leikkiköön keskenään piirileikkejään. Täällä käydään vain joskus katsomassa mitenkä vielä lisää asiat etenee. Kuinka nämä hahmot ihan itse kaivavat kuoppaa itselleen.
Eli näillä palstoilla millä tahansa nyt näkyy, mikä on lopputulos, kun itseään täynnä olevat ihmiset ovat ajaneet muut kirjoittajat pois. Jaellen jopa itselleen tarkoitettuja diagnooseja vainoamisensa kohteille. Ja ne uudelleen syntymiset. Eipä tulisi mieleenkään samaistua tälle tasolle.
Ai sulla kyrvännuolijahuoralla on itselläsi kalju vai. Mikset voinut syödä niitä fina-tabletteja vitun kullinnuolijahuora saatana!!!! Vai eikö persujunttikaverit antaneet sulle lupaa niiden fina-tablettien syömiseen saatana!!!!!! Nuole sinä vitun huora sitä somalimiehesi mulkkua vaan vitun huora!!!!!!!!!!!!!!
Mulla itselläni kun onkin hyvälaatuinen ja tuuhea tukka, kun mä olenkin nykyaikainen ja eurooppalaishenkinen mies.
ETTÄ NUOLE HUORA MULKKUA VAAN VITUN SOMALIMIESTEN NUSSIMA HUORA SAATANA!!!!!!!!!!!!!!!!!
Sinä annat vissiin ihan ilmaseksi?
DarkFear, miksi et hae kirjoitusoikeuksia moderoiduille sivuille kuten jatkoaika.com ?
Siellä puhutaan kaikkea maan ja taivaan väliltä vaikka pääosin jääkiekko faneja porukka on siellä.
Siellä ei tarvitse väitellä kenekään kanssa tai kuunnella haukkumista tai kiusaamista, koska sivua moderoidaan ja läheskään kaikille hakijoille ei edes myönnetä kirjoitusoikeuksia.
------
Ainiin, taidan tietää syyn. Kaltaisesti kehitysvammainen autisti ei pysty keskustelemaan normaalisti toisten ihmisten kanssa vaan saat noita ihmeellisiä raivokohtauksiasi ja et osaa edes kirjoittaa. :)
Vastaa nyt niin meidän muiden ei tarvitse ihmetellä miksi edelleen olet täällä saamassa noita avohoitokohtauksiasi.
YussufAhmedMuhammad
Oon mä joskus lukenut tota Jatkoaika.comia, mutta kun ei vaan riitä aika mitenkään monille palstoille kirjoitteluun, kun tänne kirjoittaessa menee sitä aikaa jo ihan tarpeeksi.
Eikä sillä tai muillakaan palstoilla ole mukana mm. Peristä ja muita hyviä turkulaiskirjoittelijoita, kuten mm. Bicky Royal-mies, Porarin Make, Näädän Markku, Pääskyvuoren Jorma, Timppa, Janica Näätä ja muut hyvät turkulaiset:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
Mä kyllä osaan keskustella vaikka mistä, eikä mulla ole ikinä ollutkaan mitään kehitysvammaa tai autismia, sillä mä olenkin ihan normaali ja tervejärkinen mies.
Mutta eikö sun mielestäsi muka tollaiset vitun valehtelevat lantaperseaivot ansaitse kuulla kunniaansa?? Mitä sitten sun mielestäsi mun oikein pitäisi heille vastata?
Olet ihan normaali keski-ikäinen kaljuuntuva mies
Mulla itselläni kun onkin hyvälaatuinen ja tuuhea tukka, että nuole vaan mulkkua vitun persehuora saatana!!!!! Vai eikö persujunttikaverit antaneet sulle lupaa niiden fina-tablettien syömiseen saatana!!!!!!!!!!!!!!!!
Sitähän on neljäkymppiset vielä nuoria, kun siinä iässähän sitä onkin ne kaikkein parhaat nuoruusvuodet vielä edessäpäin.
No vastaa nyt.