Miksi aina??

Olen kurkkuani myöten täynnä ahdasmielisiä ja tuomitsevia ihmisiä. Ja älkääkä nyt vain sanoko että "mitäs kirjoittelet tänne" tai "mitäs luet näitä palstoja", puhut nimittäin ilmiöstä ihan yleensä.

Miksi ollaan niin hanakasti arvostelemassa pareja, joista toinen on eri kulttuurista, tai pareja, joissa on suuri ikäero, tai pareja, jotka toimivat suhteessaan toisten mielestä liian nopeasti tai liian hitaasti. Aina löytyy jotain vikaa. Onko arvostelijat katkeria vai kaipaako heidän itsetuntonsa sitä ylemmyyden tunnetta, mitä he saavat haukkuessaan tai kritisoidessaan toisia?

Miksi? Kertokaa minulle.
4696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Asioista voi olla erimieltä, ethän vain ole niitä ihmisiä, jonka kanssa ei uskalla olla muuta kuin joo joo-ihminen.

Äänestä
  • Taas diagnoosi parin sanan perusteella =) Ei, en ole niitä ihmisiä. Tulen vain surulliseksi kuullessani pariskunnista, joiden elämä on vaikeutunut ahdasmielisten lähimmäisten johdosta. Esimerkiksi eräs tuttavani menetti välinsä vanhempiinsa, koska rakastui suomalaiseen mieheen, jonka isä on syntynyt Turkissa ja on siis turkkilaista syntyperää. Samoin minua harmitti serkkuni tilanne, hän kun erehtyi 16-vuotiaana rakastumaan 27-vuotiaaseen mieheen. Tästä on nyt 10 vuotta ja he ovat onnellisesti naimisissa ja esikoista odottelevat. Edelleen saavat kuulla halveksuvia kommentteja miehestä, jos jossain yhteydessä tulee ilmi heidän seurustelunsa alkutilanne.

    Ennakkoluuloisuus on ikävä asia. Piste.

    Äänestä

  • Kyllästynyt kirjoitti:

    Taas diagnoosi parin sanan perusteella =) Ei, en ole niitä ihmisiä. Tulen vain surulliseksi kuullessani pariskunnista, joiden elämä on vaikeutunut ahdasmielisten lähimmäisten johdosta. Esimerkiksi eräs tuttavani menetti välinsä vanhempiinsa, koska rakastui suomalaiseen mieheen, jonka isä on syntynyt Turkissa ja on siis turkkilaista syntyperää. Samoin minua harmitti serkkuni tilanne, hän kun erehtyi 16-vuotiaana rakastumaan 27-vuotiaaseen mieheen. Tästä on nyt 10 vuotta ja he ovat onnellisesti naimisissa ja esikoista odottelevat. Edelleen saavat kuulla halveksuvia kommentteja miehestä, jos jossain yhteydessä tulee ilmi heidän seurustelunsa alkutilanne.

    Ennakkoluuloisuus on ikävä asia. Piste.

    Molemmissa tapauksissa näyttää ihan siltä että vanhemmilla oli ihan aiheellista paheksua näitä suhteita. Yleinen totuus on se että lähi-idän miesten kanssa tulee aina ongelmia. Hyvin harva sellaista huolii perheeseensä vävyksi. Myös aikuisen 27 vuotiaan miehen ei ole soveliasta ahdistella 16 vuotiasta teinityttöä.

    Äänestä

  • toinen kyllästynyt kirjoitti:

    Mies oli koko ikänsä asunut Suomessa ja hänet kasvatti hänen suomalainen äitinsä. Ja toisekseen, lähi-idän miesten kanssa ei tule aina ongelmia, ja puhun ihan omasta kokemuksesta.

    Ei, kummassakaan tilanteessa ei ole ollut aihetta paheksua. Varovainen ja TERVEELLÄ tavalla ennakkoluuloinen saa olla aluksi, mutta jos kymmenen onnellisen yhdessäolovuoden jälkeen jaksaa ympäristö katsoa vielä nenänvartta pitkin niin onhan se naurettavaa.

    Eiköhän lopeteta tämä keskustelu tähän. Et oikein hoksaa mitä tarkoitan, selitän kai huonosti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyllästynyt kirjoitti:

Olen kurkkuani myöten täynnä ahdasmielisiä ja tuomitsevia ihmisiä. Ja älkääkä nyt vain sanoko että "mitäs kirjoittelet tänne" tai "mitäs luet näitä palstoja", puhut nimittäin ilmiöstä ihan yleensä.

Miksi ollaan niin hanakasti arvostelemassa pareja, joista toinen on eri kulttuurista, tai pareja, joissa on suuri ikäero, tai pareja, jotka toimivat suhteessaan toisten mielestä liian nopeasti tai liian hitaasti. Aina löytyy jotain vikaa. Onko arvostelijat katkeria vai kaipaako heidän itsetuntonsa sitä ylemmyyden tunnetta, mitä he saavat haukkuessaan tai kritisoidessaan toisia?

Miksi? Kertokaa minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu