Lapset levittävät koronaa yhtä paljon kuin aikuiset

"Norja on muuttamassa linjaansa lasten koronatartuttavuuden suhteen Euroopan unionin tartuntatautikeskuksen ECDC:n julkaiseman, tuoreen tutkimustiedon valossa".

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006602772.html

Tartuntojen jäljittäminen vain on haastavampaa, sillä lapset sairastavat koronaviruksen aikuisia useammin vähäoireisena tai kokonaan oireettomana.

Norjan terveysviraston apulaisjohtaja Espen Rostrup Nakstad totesi norjalaislehti Dagbladetille, että uusi tutkimustieto saattaa vaikuttaa koulujen aukioloon.

– Koulujen ja päiväkotien väliaikainen sulkeminen on mahdollista paikallisten tartunta-aaltojen aikana, vaikka näyttääkin siltä, että lapset tartuttavat toisiaan kouluympäristössä vain harvoin.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

No totta helkutissa ne lapset sitä levittävät, ei virus valitse alustaa jolle se laskeutuu odottamaan seuravaa paikkaa mihin levitä.

Äänestä
  • Aivan.

    Äänestä

  • Alunperin+älyvajeisten+virkamiesten+päätelmä,+että+lapset+eivät+levittäisi.Kun+kerran+eivät+sairastukaan.IS:n+kommenttipalstalla+joku+kertoi+tutkimuksesta+Epanjassa.70%+tutkituista+oli+oireettomia+tartunnankantajia.Näköjään+99%+lapsista+on+oireettomia+tartunnankantajia.Virusaerosolia+on+ilmassa+aina+siellä+missä+on+useampia+ihmisiä+koolla.Toimikaa+miten+haluatte,+mutta+minä+käytän+ihmisjoukossa+luokiteltua+suojainta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan.

    "Aivan"
    Ai niin siis mitä tarkoitit väitätkö valhetelijaksi? Vitun mollo!

    Äänestä

  • Infektiolääkärit HS:ssä: Lieväoireisten ja aiemmin testattujen lasten saatava osallistua päivähoitoon
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1a4513fa-ea32-4912-81ff-28be271faf56
    Jos lieväoireiset lapset eivät saa osallistua päivähoitoon, aiheutuu siitä merkittäviä ongelmia työpaikoilla, kirjoittavat infektiolääkärit Helsingin Sanomissa.

    Asia ei ole yksiselitteinen ja herättää paljon keskustelua. Yhteiskunnan pyöriminen varmistetaan vain, jos lieväoireiset lapset voivat osallistua päivähoitoon tarvittaessa ilman testitulosta."

    Äänestä

  • Infektioylilääkäri vastaa kannanottoon lieväoireisten lasten päivähoidosta: ”Koko epidemian torjunta voi olla vaakalaudalla”
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006603347.html

    Tolkku vastaan talouslähtöinen tolkuttomuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Infektiolääkärit HS:ssä: Lieväoireisten ja aiemmin testattujen lasten saatava osallistua päivähoitoon
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1a4513fa-ea32-4912-81ff-28be271faf56
    Jos lieväoireiset lapset eivät saa osallistua päivähoitoon, aiheutuu siitä merkittäviä ongelmia työpaikoilla, kirjoittavat infektiolääkärit Helsingin Sanomissa.

    Asia ei ole yksiselitteinen ja herättää paljon keskustelua. Yhteiskunnan pyöriminen varmistetaan vain, jos lieväoireiset lapset voivat osallistua päivähoitoon tarvittaessa ilman testitulosta."

    "Viisi lasten infektiolääkäriä vaatii, että lieväoireisten lasten on saatava osallistua päivähoitoon, ilmenee Helsingin Sanomissa lauantaina julkaistussa mielipidekirjoituksessa.

    Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas pitää lasten infektiolääkäreiden mielipidettä huolestuttavana.

    – Se on aika voimakas kannanotto. Olen huolestunut kommenteista, jotka voivat olla epidemian torjunnan kannalta haitallisia.

    Hän viittaa Euroopan unionin tartuntatautikeskuksen (ECDC) julkaisemaan, tuoreeseen tutkimukseen, jonka mukaan lapsilla on mahdollisuus levittää koronavirusta siinä missä aikuisillakin.

    – Viimeisimmän tiedon mukaan tauti ei ole yhtä vakava lapsille kuin aikuisille. Se on kuitenkin edelleen hyvin vaarallinen tauti iäkkäille ja riskiryhmille.

    Jos lapset palaavat sairaina päiväkoteihin, tauti voi lähteä leviämään vanhempiin, työtekijöihin ja isovanhempiin.

    – Epidemia voisi riistäytyä käsistä. Jos testauskäytäntöjä aletaan muuttaa, koko epidemian torjunta voi olla vaakalaudalla, Broas huomauttaa.

    Hän korostaa, että myös lasten tulisi pienenkin oireen ilmetessä päästä testeihin, eikä palata päiväkotiin tai kouluun ennen kuin negatiiviset testitulokset ovat tulleet."

    Aika jona totuuden kertomisesta tulee sensuroitava vallankumouksellinen teko.

    Äänestä

  • Marinin hallitus torppasi tuon laumaimmuniteettitartuttajien strategian loppukeväällä 50 tutkijan ja asiantuntijan tukahduttamista vaativan avoimen kirjeen jälkeen, mutta yhä näitä yhteiskuntaa koronavirukseen sairastuttavia löytyy, ja tässäkin taustalla taloussyyt eli liike-elämän edut, EK, Lintilä ym. jotka kuvittelevat että talous selviää parhaiten ilman rajoituksia, vaikka Ruotsin talous sakkaa paljon Suomea pahemmin.

    Epidemian riistäytyminen käsistä toisena aaltona se vasta tulee talouden kärsimiseen johtamaan, kun koko Suomi pitää laittaa taas kiinni (lockdown) eivätkä ihmiset uskalla käyttää palveluja liikkumalla. Talousorjentoituneet pääoman rengit nyt hiljaa, niin tolkun ihmiset hoitaa asiat parhaiten!

    Norjan ym. tulokset kertovat että nuoret levittävät koronavirusta toisiinsa ja perheidensä ja sukulaistensa kautta myös muille mm. riskiryhmiin. Infektiotautilääkärit lopettakaa se valehtelu poliittisen kokoomusideologianne rappeuttamina. Ihmisten terveys edellä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marinin hallitus torppasi tuon laumaimmuniteettitartuttajien strategian loppukeväällä 50 tutkijan ja asiantuntijan tukahduttamista vaativan avoimen kirjeen jälkeen, mutta yhä näitä yhteiskuntaa koronavirukseen sairastuttavia löytyy, ja tässäkin taustalla taloussyyt eli liike-elämän edut, EK, Lintilä ym. jotka kuvittelevat että talous selviää parhaiten ilman rajoituksia, vaikka Ruotsin talous sakkaa paljon Suomea pahemmin.

    Epidemian riistäytyminen käsistä toisena aaltona se vasta tulee talouden kärsimiseen johtamaan, kun koko Suomi pitää laittaa taas kiinni (lockdown) eivätkä ihmiset uskalla käyttää palveluja liikkumalla. Talousorjentoituneet pääoman rengit nyt hiljaa, niin tolkun ihmiset hoitaa asiat parhaiten!

    Norjan ym. tulokset kertovat että nuoret levittävät koronavirusta toisiinsa ja perheidensä ja sukulaistensa kautta myös muille mm. riskiryhmiin. Infektiotautilääkärit lopettakaa se valehtelu poliittisen kokoomusideologianne rappeuttamina. Ihmisten terveys edellä!

    Infektiolääköri Harri Saxenin taustalla on GSK-lääkefirma. Kuka arvaa, minkä rokotteen se kehitti?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Infektiolääkärit HS:ssä: Lieväoireisten ja aiemmin testattujen lasten saatava osallistua päivähoitoon
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1a4513fa-ea32-4912-81ff-28be271faf56
    Jos lieväoireiset lapset eivät saa osallistua päivähoitoon, aiheutuu siitä merkittäviä ongelmia työpaikoilla, kirjoittavat infektiolääkärit Helsingin Sanomissa.

    Asia ei ole yksiselitteinen ja herättää paljon keskustelua. Yhteiskunnan pyöriminen varmistetaan vain, jos lieväoireiset lapset voivat osallistua päivähoitoon tarvittaessa ilman testitulosta."

    Suoli sensuroi muut kertoo:

    "Aika jona totuuden kertomisesta tulee sensuroitava vallankumouksellinen teko."

    https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/infektiolaeaekoeri-harri-saxenin-taustalla-on-gsk-laeaekefirma-kuka-arvaa-minkae-rokotteen-se-kehitti.2531300/

    Äänestä

Jokut pölöt lääkärit hesassa vaatii, että vähäoireisten lasten pitää päästä hoitoon. Muutoin talous kärsii liikaa.

Äänestä
  • .. Siis päivähoitoon pitää päästä sairaana, jottei talous kärsi..

    Äänestä

Jättäkää lapset rauhaan !

Äänestä
  • Ootko vapaan kasvatuksen kannattaja, ettei vaan tauti pääse loppumaan.

    Äänestä

Maskisuositus ei koske alle 15 vuotiaita !

Äänestä
  • Yritetäänkö alle 15-vuotiaiden avulla taas kerran levittää kansaan koronavirusta?

    Espanjassa oli maskipakko yli 6-vuotiaille!

    Äänestä

4 lääketeollisuuden vastaista viestiä poistettu ketjusta, hienoa Suomen sananvapaus!

Äänestä

Ne on ihan samaa porukkaa sen lapin lääkärin kanssa!

Huomiota hakemassa.

Mistäs muusta tässa on kyse?

Kysyn

Äänestä

No nyt on Ruotsalaisetkin tutkijat todenneet saman asian, kun Norjalaiset lapset levittävät virusta ihan samalla tavalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Norja on muuttamassa linjaansa lasten koronatartuttavuuden suhteen Euroopan unionin tartuntatautikeskuksen ECDC:n julkaiseman, tuoreen tutkimustiedon valossa".

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006602772.html

Tartuntojen jäljittäminen vain on haastavampaa, sillä lapset sairastavat koronaviruksen aikuisia useammin vähäoireisena tai kokonaan oireettomana.

Norjan terveysviraston apulaisjohtaja Espen Rostrup Nakstad totesi norjalaislehti Dagbladetille, että uusi tutkimustieto saattaa vaikuttaa koulujen aukioloon.

– Koulujen ja päiväkotien väliaikainen sulkeminen on mahdollista paikallisten tartunta-aaltojen aikana, vaikka näyttääkin siltä, että lapset tartuttavat toisiaan kouluympäristössä vain harvoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu