ALA-ASTEEN OPETTAJA, SUHTEEN ALOITTAMINEN

Anonyymi

Moikka. olen tällä hetkellä kohta 18 vuotias tyttö. Olen kutosluokalta lähtien kiinnostunut yhdestä sen aikaisesta opettajastani, joka on mies ja hän on suunnilleen 40-50 vuotias. Ala asteella, kun viimeksi olin noin 6 vuotta sitten, tuntui, että hänkin olisi osoittanut kiinnostusta. Esim hän katsoi minua pitkään, avasi oven minulle, ja antoi sen mennä kiinni, vaikka muita oppilaita oli vielä tulossa. Aikoisin kasvaa vielä muutaman vuoden, ja ottaa ehkä sitten yhteyttä häneen. (Asun ala-asteen koulusta n. 1km päässä.) Tiedän hänen etu ja sukunimen, joten voin myös etsiä esim hänen sähköpostin tai puhelinnumeron koulun sivuilta. Voin myös mennä paikan päälle sinne, mutta ehkä se ei ole nyt kannattavin vaihtoehto, kun ei olla moneen vuoteen nähty ja muutenkin. Aikoinaan kutosluokalla, kuulin kun kysyinen opettaja puhui luokkakaverilleni, että olisi eronnut vaimostaan hiljattain. Tottakai minä silloin sain toivon kipinän, että ehkä hän olisi minun takiani eronnut... Vaikka näin ei todennäköisesti asia ole. Muistan hänen katseet, kuin eilisen päivän, ja hän on niin seksikäs ettei mitään rajaa. Haluaisin harrastaa seksiä häneen kanssaan, niinkuin 365 days elokuvassa.. Ajattelen häntä kun itsetyydytän ja muutenkin.. Haluaisin vain juosta häneen syliinsä ja pussata ja halata häntä. En malta odottaa kun näen hänet, ja olen pukeutunut erittäin hyvin häntä varten. Kaikista pahinta olisi, jos olen kuvitellut koko asian, eikä hän ikinä ole kiinnittänyt minuun mitään erityistä huomiota... Monet vanhemmat miehet ovat niiin hyvännäköisiä, en ole ikinä seurustellut kenenkään kanssa, kun säästän itseäni heitä varten.

5

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt tyttönen jäitä hattuun. Mietipäs hetki. Jos nyt aloitat suhteen, teet pari kakaraa ja kun lapset aloittaa 1.luokan niiden isä olisi? Noin 50-60 vuotias. Kun sinä olet 40v miehesi olisi 62-72 vuotias vanhus... kun sinä täytät 50 miehesi todennäköisesti on jo vanhainkodissa.

      • Anonyymi

        okyyy


      • Anonyymi

        Aloittajahan sanoi, että mies on nyt 40-50v eli heillä on noin 32-42 vuoden ikäero..? Eli silloin kun aloittaja on 40v, opettaja olisi 72-82 vuotias.. Ei ainakaan yhtä paljon kun Dannyn ja Erika Vikmanin ikäero, mutta silti..


      • Anonyymi

        Ei ainakaa Dannyja kyseinen opettaja vedä.. (MELKEEN)


    • Anonyymi

      Tää on ihan salettii jonku miehen kirjottama :D mitä enemmän hiusraja karannut ja kaljamaha kasvanut, sen seksikkäämpi uh..?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      68
      6892
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      63
      6803
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      148
      5456
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      50
      4503
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4099
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3680
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3258
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      28
      3183
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      76
      2792
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      40
      2269
    Aihe