EIKÄ kansan ikääntyminen.
Mikä ihmeen kiima hallituksella on rahdata työttömiä
Suomeen KUN ONGELMA ON EUn AIHEUTTAMA
YRITYSKUOLEMA JA PAKO!
Tehtaat lähtee kiinaan - kehitysmaiden väestö lisääntyy holtittomasti.
Suomen EU mielinen johto laskee palkkoja ja elämisen kulut pidetään tapissa.
Mitä tästä yhtälöstä seuraa?
Mikä ihmeen kiima hallituksella on rahdata työttömiä
Suomeen KUN ONGELMA ON EUn AIHEUTTAMA
YRITYSKUOLEMA JA PAKO!
Tehtaat lähtee kiinaan - kehitysmaiden väestö lisääntyy holtittomasti.
Suomen EU mielinen johto laskee palkkoja ja elämisen kulut pidetään tapissa.
Mitä tästä yhtälöstä seuraa?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Äänestäkää vain erästä petturi urpoa, eläkkeetkin poltetaan Sipilän häkäpöntössä.
Demarit ja koksut vaahtosi innoissaan kiina-ilmiöstä kaikki työpaikat saadaan onnistuneesti siirrettyä jos ei Ruotsiin niin Kiinaan ainakin
Kommarit istuivat paperin ja sellun ja merimiehet ulos ja nyt remurit nostivat
veroilla kilpailukykymme pois vientimarkkinoilta
Työntekijöiden palkkakustannukset ovat pieni osa paperin ja sellun valmistusta. Nykyään teollisuuden strategia on sellainen, että paperia ja sellua pyritään tuottamaan lähialueilla ja siellä, missä paperille ja sellulle on kysyntää. Myös raaka-aineen saatavuus ratkaisee.
Paperia ei tuoteta, koska ei ole markkinoita. Selluloosaa vielä menee, mutta senkin osuus vähenee. Ainoa, mikä vielä menestyy, on mekaaninen puunjalostus ja bioselluloosa.
Tavan selluloosa on vanhentunut tuote, jonka jalostusarvo on vähäinen.
Tarvitaan uutta osaamista ja siinä nimenomaan bioselluloosa tuo uusia mahdollisuuksia.
Kiinalaiset ovat osoittaneet kiinnostusta investoimaan Suomeen näihin tehtaisiin.
kepu ei päästä nuoria töihin
vaan se polttaa eläkeputken taivaan tuuliin
poliitikko on vissiin käsittänyt, että sen tehtävä
ei ole luoda töitä vaan
pitää itsensä ja parin firman puolia
Ne firmat ovat maksaneet puoluetukia ja lahjoneet ne poliitikot niin että ne tekee nyt kiitoksena firmoille päätöksiä jotka ovat erittäin vahingollisia kansalaislle.
Kiky 2 on se Hetemäen ja EK:n tavoite.
Työpaikat senkun vähenee kun porvarit rellestää.
Kaikki on silkkaa valehtelua alusta loppuun saakka.
Ongelma ei todellakaan ole työpaikkojen puute VAAN ihmisen perusluonne, AHNEUS! Saavutetuista eduista ei tingitä kenenkään toisen hyväksi!
Esimerkiksi saksassa ammattiyhdistysliike ehdottaa 4-päiväistä työviikkoa (https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0e42f884-2732-4312-8ba4-cb115620b152) jolloin viidentenä päivänä töissä voi olla työtön, eli JAETAAN SITÄ TYÖTÄ!
Suomessa tämänkaltainen työnjakaminen tuskin tulisi kuuloonkaan koska AY-liike todennäköisesti uhkaisi yleislakolla jos OMIA ETUJA HEIKENNETÄÄN!
Paradoksaalista mutta AY-liike itse on Suomessa suurin este sille että työllisyyttä saataisiin kohennettua ja työttömyyttä vähennettyä.
eläkeputki olis parhaillaan ollut
työn jakamista.
Eläkkeelle lähtevä tekee vajaata viikkoa 2-3 pv/ vk ja
joku alalle tuleva, opiskelija, harkka... tekee lopun.
vai käyttääkö työnantaja sitä hyväkseen, ja
jättää osan tehtävistä teettämättä kenelläkään?
ja sitten totuus, Saksassa metalliliitto on vahva palkat esim autotehtailla minimi 18 e/tynti, Suomessa Uudessakaupungissa minimi 10 e/tunti, max 12. Saksalainen tienaa saman kolmessa päivässä mitä suomalainen, on siinä varaakin hiukan joustaa. Kyllä Suomessakin ay liike sduostuisi 4 päiväiseen, jos palkkoja samalla nostettaisiin Saksan tasolle (pois lukien "pizzan paistajat", niitä on miljoonia Saksassa)
Ongelma on talousjärjestelmä, missä ylimpänä on sijoittajan etu. Sijoittaja ottaa osuutensa työntekijöiden palkoista tekemättä mitään. Koskee myös työeläkeyhtiöitä. Säätiöt ovat oma lukunsa. Sijoittajien hyysääminen johtaa työväenluokan orjuuteen tai on käytännössä jo johtanut.
Osaatkohan yhtään päätellä että mistä nämä yrittäjät saavat sitä ns. riskirahoitusta kapitalistisessa taloudessa? Kommunismi ja sosialistinen talousjärjestelmä on sitten taas ihan toinen juttu.
Moniko persuhallituksen rahtaamista 35 000 on töissä? Miksi persut vaikenevat tästäkin?
Mitä sä hourit? Persuthan on ainoa puolue joka tästä pitää meteliä, edelleenkin!!!
hyvä että persut muistavat omat töppäyksensä, teistä ei vaan ole, se on nähty.
Ongelma on palkkaamisen estävä työsuhdeturva
163 tuhatta laskin yrittäjien kesällä 2018 teettämän kyselyn yhteevetotaulukosta potentiaalisten työpaikkojen määräksi.
Siis tuo määrä työpaikkoja oli jo valmiiksi vapaana mutta rekrytointiin ei uskallusta, koska saikuttelevan kännykänräplääjän irtisanominen on tehty mahdottomaksi.
hehheh, 6 kk koeaika, eikä edes määräaikaisia palkata. juttusi on siis puhdasta sondaa. Suomessa on työsuhdeturva todella heikko verrattuna muihin EU maihin, poislukkien entiset itäblokin maat.
Mikä ihmeen työsuhdeturva?
Määräaika, koeaika, keikkalainen
vakitusia sopimuksia ei enää EU aikana saa!
Tehtaat lähti kiinaan ja töitä ei ole.
yritykset, tuottavat yritykset käyttää sipilän sallimaa
jatkuvaa 9€/ pv työttömiä, joihin saa vielä valtion palkkatuen
Työntekijä voi olla miten hyvä tahansa, sitä ei vakinaisteta
koska valtio jakaa ilmaista rahaa
tätä ovat käyttäneet ainakin s ketju ja turvallisuusalan yritykset.
suomalaiset tietää miten yritykset kusettaa ja haukkuu työntekijöitä vaikka tekisi kuinka hyvin työnsä.
Palkkakaan ei ole omgelma, koska asioista voidaan sopia.
Eri asia miten työnantaja osaa itse olla tolkullinen.
Taisivat vasemmistolaiset tehdä karhunpalveluksen, kun lupasivat vappusatasen ja pääsivät valtaan, niin tuhosivat valtakunnan talouden täysin rappiolle.
Paskanmarjat, niitä kolutuspaikkojakaan ja koulutusta ei taida olla. Ei sieltä aikakaan kovin paljon päteviä partainsenöörejäkään mahda valmistua.