Ujoa sakkia. https://yle.fi/uutiset/3-11498093
Suomen suurituloiset haluavat piilottaa tulotietonsa
Anonyymi
75<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 75
Vanhimmat
Mitä teet tulotiedoillani?
Julkista tietoa.
Mutta mitä teet niillä? TumputteIet?
Julista tieto on ollut aina Suomessa ennekin tulotiedot.
Suurituloiset joukolla liikkeellä: Useat sadat saavat tulotietonsa pois verottajan listalta – verotietojen poistaminen moninkertaistuu (17.8.2020)
Median saamasta tulo- ja verotietojen listasta saa nimensä pois, jos tiedon katsotaan vaarantavan esimerkiksi turvallisuutta.
Elinkeinottelijat piilottavat tietojaan. Toivottavasti tolkun Marinin hallitus korjaa tämänkin läpinäkyvyyden rapauttamisen.
Verotietojen avoimuus on yksi Suomen avoimen yhteiskunnan vahvuuksista. Eriarvoisuuden lisääntyminen ja sen piilottelun helpottuminen ei ole yhteiskunnan etu. Tästä hyötyvät vain ne joilla on salattavaa.
Entä läpinäkyvyys verojen maksusta? Jatkossa on helpompaa tehdä hieman verojärjestelyjä kun ei ole paineita julkisuudessa maksaa veroja Suomeen. Ei myöskään oikeuden mukaista jos rikkaat saa sieltä tietonsa poistaa muttei köyhät.
Tämä vahingoittaa avoimuuden periaatetta ja tasa-arvoisuutta.
Naapurin Penan tiedot ovat siis julkisia jatkossakin mutta paikallisen miljonäärin ei.
Erityisesti yritystukien (mukaanlukien alemmat verot), kansallisten maatalostukien, mutta myös asumistukien, palkkatukien ja toimeentulotukien lopulliset saajat olisi hyvä selvittää. Eli ketkä yksistyishenkilöt, lähinnä sijoittajat, saavat näistä tuista lopullisen hyödyn.
Avoimeen, demokraattiseen yhteiskuntaan tälläinen salailu ei kuulu.
Mitäs sitä salaamaan jos on rehellisellä työllä ansaittu.
Miksei saisi kertoa paljonko makaamisella pääomia tienaa.
Mitä tulee kateuden aiheuttamiseen työpaikalla niin eikös samasta työstä pitäisi saada sama palkka, noin lain mukaan? Jolloin peruste pimittää tulonsa media listalta tällä syyllä pitäisi hylätä.
Ei lähdetä Suomessa samalle linjalle kuin suurten vetten takana jossa työnantaja pyrkii kieltämään palkasta keskustelemisen työkavereiden kanssa.
"Käytännössä tietojen poistamisessa on vedottu esimerkiksi siihen, että suuret tulot voivat herättää kateutta varsinkin pienellä paikkakunnalla tai työpaikalla. Joskus tulotietojen on epäilty myös houkuttelevan rikollisuutta."
Tämä ei ole riittävän hyvä syy. yleisluontoinen sävelletty tekosyy. Jos ei tuon tarkenpaa juuri tätä ihmistä koskevaa syytä ole, ei ole syytä myöntää poikkeuslupaa. On epäreilua että isotuloiset saavat vapautuksen siitä, mistä pienituloinen ei voi saada. Se asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan.
Minusta veroviraston pitäisi olla tiukempi näiden myöntämisessä. Lopullisten todellisten pätevien syiden määrä voisi olla jokusia kymmeniä. En jaksa uskoa että mikään rikollisjengi täällä järjestelmällisesti vainoaa rikkaita, niin että pitäisi sadoissa lupia myöntää.
Hyvätuloisten tekemä uudistus, jolla voidaan pienituloisilta salata tietoja, jotta pienituloiset tekevät enemmän töitä ja maksavat yhä enemmän veroja, jotta hyvätuloiset säästyvät siltä.
Alhaisen korruption vaaliminen ei ole mitään kateellista kyyläämistä. Tunnesyillä ei voi perustella järjellisen systeemin muuttamista piilottelun suuntaan.
Verolistat kertovat sen kuinka vähän miljonäärit maksavat veroja jättituloistaan. Veronkierto on Suomessa verottajan suojelemaa toimintaa. Olihan verottajalla eliitille salainen ohjeistus jättää alle 30.000 euron vuosittaiset lahjat, lahjukset, perinnöt tutkimatta. Taviksille kerrottujen 4.999 euron verottomien lahjojen sijaan kolmessa vuodessa olikin 90.000 euron verottomat ja verottajan silmät ummistavat lahjukset.
TOTTA.
Oikeassa olet.
Ok.
Kiitos tiedosta.
Aivan.
Kyllähän se on aivan oikein ei kaikki tarvitse tietää mitä tienaavat
Suomessa verotiedot ovat aina olllet julkista tietoa eli turha muuttaa hyvää käytäntöä.
Suuntaus on väärä. Hallinnon avoimuus on arvo. Toisaalta on kummalista, että kiinteistöjen verotusarvot ovat salaisia . . . ?
Kellä onni on, sen piilottakoo
Kellä petos on, sen piilottakoon.
Ei ne tarvitse olla julkisia
Ne ovat ennenkin olleet julkista tietoa Suomessa.
Asumistukien saajat koko kansalle tiedoksi.
Työttömyystukien saajat kaiken kansan tietoon.
Sosiaalitoimiston asiakkaiden henkilötiedot jokaisen kansalaisen tiedettäväksi.
Kuka edelliset maksaa? Se kadehdittu veronmaksaja.
Kyllä ne muutoinkin teidetään varsinkin pikkukunnissa ja myös kaupunkien koratteleissa joissa naapurit kyttäävät toistensa elämänmenoa 24/7.
tiedetään, kortteleissa
Jos joku tienaa enemmän kauhea katkeruus noin paljon
Porvari jauhaa taas kateusmantraansa.
Voisivat sitten lopettaa koko julkaisemisen kokonaan. Ökyt ja muut kroisokset piilottavat tulonsa. Kohta julkaistaan vain "pikkunilkkien" tulotiedot.
Totta.
Julkista tietoa ne edelleen on. Sossupummi joutuu vaan näkemään vähän vaivaa saadaksen elättäjänsä verotiedot.
Paskamahat ovat tehneet jo muutenkin verosuunnittelua, joten monilla ei näy kuin murto-osa oikeista tuloista.
Roskamedian pitää saada jauhettavaa viikoksi tai kuukaudeksi.
Evvk.
Kaikki sossupummit pitäisi tappaa. Ei mulla muuta.
Aloitetaan ensin kokkareista. Olen jo muutaman vapauttanut maallisesta tuskasta.
suomalaiset ovat kateellista sakkia
ja sosialistit aina kyttäämässä muiden rahoja tuhlattavaksi
Tämäpä on hienoa kehitystä. Ihmisten palkkojen ostovoima sen kuin laskee ja porhot piilottavat tulojaan ja omaisuuttaan.
Näinpä.
Tämä ei ole mitenkään oikein. Jos rikkaat saavat poistaa verotietonsa.
Ei rikkaat saa piilottaa verotietojaan. Ne voi käydä kysymässä verotoimistosta.
EU:n tietosuoja-asetus edellyttää, että ihmisellä pitää olla oikeus poistaa itsensä epämääräisistä meedioitten edustajien pitämistä rekistereistä.
Linkki viimeisen lauseesi väitteeseesi, muutoin valetta.
Demokratia on vaarassa jos tälle linjalle mennään. Jos tällä linjalla mennään, niin tulen laittamaan paljon rahaa asian vastustamiseen. Käyttötapa vapaa!
Hyvä.
Kuin Manulle illallinen tulevat laiskan pääomatulot nolottavat. Ja syytä onkin.
Nythän voisi perustaa halveksuntalistan niistä, jotka ovat kieltäneet nimensä julkaisun päälistalla. Tiedotusvälineet tietävät varmaan suurimman osan heistä, jos yhdistävät edellisten vuosien listat ja tiedot yrityskaupoista ja kysyvät verottajalta tarkat tiedot nimi nimeltä. Aiempi lista on vain taloudellinen, tässä listassa taas olisi moraalinäkökulma mukana - sitä herkullisempi paheksuttava.
Jep.
Tää olis hyvä. Toivottavasti journalistit ottaisi asiakseen.
Kyllä.
Miksi aloittaja ei hanki itselleen kunnon tuloja? Laiska?
Örisee pääomatuloillaan elävä porvari.
Verotietojen avoimuudella on merkitystä mm. siksi että niistä ainakin osittain voi tarkistaa, onko mies sanojensa takana. Eli puhuu oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon yms. puolesta, mutta itse kiertää veroja. Tätä tapahtuu valitettavan paljon.
Verotiedot ovat edelleen avoimet. Kenen tahansa verotiedot voi pyytää nähtäväksi verottajalta.
EU:n tietosuoja-asetus vain rajoittaa tietojen luovuttamista automatisoidusti meedioitten edustajille.
Eli medialla riittää töitä edelleenkin ja varmasti onkivat Suomen ökyrikkaiden verotiedot esiin tasa-arvon nimissä jatkossakin ja hyvä niin.
Totta.
Tasavertaisuus periaate on tainut unohtua. Turvallisuuteen vetoaminen on ihan höpölöpöä Suomessa. Nythän se vasta alkaa vaarantua kun tietoa aloitetaan kätkemään.
Näin se menee.
Malttakaa nyt lukea juttu kunnolla ennen pöyristymistä. Kyse on vain medialle toimitettavasta listasta, johon päätyy yli 100 000€ ansaitsevat. Sen takia ”köyhät” eivät voi tietojensa julkistamista estää. ”Tietojen poistaminen medialle annettavalta listalta ei tarkoita tulotietojen salaamista. Tulo- ja verotiedot on edelleen saatavissa verotoimistosta, jos haettavan henkilön nimi on tiedossa.” Eli ei muuta kuin verotoimistosta kyselemään tuttujen tulotietoja, jos niin kiinnostaa..:)
Toivottvasti media hankkii tiedot edelleenkin ja julkaisee ne.
Media löytää suurituloisten tulotiedot edelleen verotoimistoista nimen perusteella. Ainoastaan ennestään tuntemattomat miljonäärit jäävät pimentoon.
Iso osa suurista tuloista on tälläkin hetkellä ei-julkisia. Esim pankkitilien korkotulot, verovapaa osuus osingoista ja myyntivoitoista, perinnöt, lahjat. Myöskään vakuutuskuoriin, sijoitusrahastoihin ja holdingyhtiöihin ohjatut rahat ja niiden tuotot eivät näy tuloina niin kauan kuin niitä ei nosteta omaan käyttöön. Eivätkä ulkomailla verotetut tulot. Suurituloisten lista on lähinnä suuntaa-antava
Kiitos tiedosta eli medialla riittää työsarkaa suomalaisten ökyrikkaiden todellisten tulotietojen julkaisemisessa.
Kannattaa viedä rahaa pois Suomesta ajoissa hyvätuloiset maksaa viulut vasemmistolainen hallitus juhlii Brysselin yössä
Linkki esitämääsi väitteeseen, muutoin mutua, porvari.
Köyhät voisi poistaa muonavahvuudesta niin voisi laskea verotkin melkein nollaan.
Maine tulee itsestään , mut kateus on ANSAITTAVA
Ei onnistu koska media kaivaa ökyrikkaiden verotiedot esille.
Hyvä.
Ennen köyhät katsoi rikkaiden tuloja, nyt rikkaat nauraa köyhien tuloille. Varmaan pienituloinen ei voi salata tulojaan.
Tuohan on aivan päivän selvää ollut siitä lähtien kun hallintarekisteri ja sen suomat piilottamismekanismit hyväksyttiin, että kaikki tulee olemaan olemaan "salaista". Toivon nopeasti, että työttömänä oleminenkin tulee salaisuuden piiriin ja korvaukset voi hakea "kuoreen".
Suurituloiset ovat myös Perussuomalaisia. Heidän keskiansionsa on 6000 euroa/kk.