Sananvapaudesta ja vihapuheesta puhuminen

Sananvapaudesta ja vihapuheesta puhe on vain huomion kääntämistä pois Perussuomalaisten ajamista asioista. Muut puolueet järjestävät tällä "vihapuheesta" jauhamisella vain turhaa tekemistä kaikille, että voisivat savuverhon takana jatkaa Suomalaisille haitallista politiikkaa kenenkään huomaamatta.

Suomessa ei ole mitään todellista vihapuhe-ongelmaa, se on pelkkä keinotekoinen aihe, jolla pyritään kääntämään huomio tällaiseen jonniinjoutavaan epäoleelliseen asiaan, että todelliset, Suomalaisille ikävät päätökset saataisiin tehtyä huomaamatta.

Kukaan muu kuin Perussuomalaiset ei näytä ajavan Suomalaisten etuja. Tämä näköjään harmittaa muita puolueita, sekä muuten päättävissä asemissa olevia Suomen kansalaisia. Jopa tavallisissa kansalaisissa on harhaanjohdettuja, jotka eivät äänestä Perussuomalaisia, median ylitsevuotavan, Perussuomalaisia negatiivisessa valossa esittävän propagandan takia.
Tällaista epätavallisen alatyylistä propagandaa en ole havainnut milloinkaan ennen Suomessa, mieleen tulee, että tällaista on esiintynyt ehkä neuvostoliitossa tai pohjois-koreassa.
Se on myös kirkas osoitus siitä, että muilla puolueilla ei ole mitään asiallisia perusteita Perussuomalaisia vastaan, koska täytyy turvautua tällaisiin ala-arvoisiin menetelmiin.

Tämä on vain minun mielipiteeni joka on muodostunut katsellessa noita poliitikkojen touhuja. Olen äänestänyt Perussuomalaisia jo useissa vaaleissa, ja aion tehdä niin myös jatkossa!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sananvapaudesta ja vihapuheesta puhe on vain huomion kääntämistä pois Perussuomalaisten ajamista asioista. Muut puolueet järjestävät tällä "vihapuheesta" jauhamisella vain turhaa tekemistä kaikille, että voisivat savuverhon takana jatkaa Suomalaisille haitallista politiikkaa kenenkään huomaamatta.

Suomessa ei ole mitään todellista vihapuhe-ongelmaa, se on pelkkä keinotekoinen aihe, jolla pyritään kääntämään huomio tällaiseen jonniinjoutavaan epäoleelliseen asiaan, että todelliset, Suomalaisille ikävät päätökset saataisiin tehtyä huomaamatta.

Kukaan muu kuin Perussuomalaiset ei näytä ajavan Suomalaisten etuja. Tämä näköjään harmittaa muita puolueita, sekä muuten päättävissä asemissa olevia Suomen kansalaisia. Jopa tavallisissa kansalaisissa on harhaanjohdettuja, jotka eivät äänestä Perussuomalaisia, median ylitsevuotavan, Perussuomalaisia negatiivisessa valossa esittävän propagandan takia.
Tällaista epätavallisen alatyylistä propagandaa en ole havainnut milloinkaan ennen Suomessa, mieleen tulee, että tällaista on esiintynyt ehkä neuvostoliitossa tai pohjois-koreassa.
Se on myös kirkas osoitus siitä, että muilla puolueilla ei ole mitään asiallisia perusteita Perussuomalaisia vastaan, koska täytyy turvautua tällaisiin ala-arvoisiin menetelmiin.

Tämä on vain minun mielipiteeni joka on muodostunut katsellessa noita poliitikkojen touhuja. Olen äänestänyt Perussuomalaisia jo useissa vaaleissa, ja aion tehdä niin myös jatkossa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu