Puheenjohtaja sai tarpeekseen liitosta

Vapaa-ajattelijain liitto ry:n puheenjohtajan paikalla on tuulista. Ovet paukkuen lähti niin Niemelä kuin Karisma. Karisman tilalle ei suostunut nousemaan varapuheenjohtaja. Olisikohan syynä se, että naista ei siedetä johdossa?

Nyt lähtee Torrkulla. Ovet eivät pauku, mutta jäähyväiskirje antaa ymmärtää, että paljon ei puutu.

Torrkulla kertoo jättävänsä liiton ja sen sijaan jatkossa keskittyvänsä muun muassa yksilönvapauden edistämiseen. Ymmärtäväinen lukija ymmärtää: liiton kautta yksilönvapaus ei etene. Tietenkään ei. Onhan liiton epävirallinen taustaideologia kollektivistinen äärivasemmistolaisuus, jossa yksilön asema on kokonaisuuden puristuksissa. Demokraattinen sentralismi on liitossa edelleen totta.

Talous on ollut huonossa jamassa, Torrkulla myöntää. Palstalla samaa on kerrottu vuosia, mutta näin puhuvia on syytetty antivapareiksi. On selvää, että talouden realiteeteille ei ole ollut liitossa sijaa. Näyttää siltä, että Torrkulla on saanut tarpeekseen netipalstalla riehuvien antivaparijahtaajien tuhlauksesta. Liiton kaapelimodeemi on hänen mukaansa ollut Suomen kallein!

Mutta Torrkulla lähtee. Liiton rahoja kaapelimodeemiin tuhlanneet kikkailijat ja kiusantekijät jäävät liiton varoin trollaamaan täällä antivaparijahteineen. Liitto jatkaa alamäkeään.
84<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

Liiton talous on levä päreisesti hoidettu, pääoma ei ole tiedossa, mutta sitä voi olla jopa yli 2000 eur jäsentä kohden. Pääomatuloja on noin 70 eur vuodessa jäsentä kohden, Sundström, selvityksiä

Pääsihteeri on hommissa liitossa joka elää pääomista jotka hänen ideologiansa tosiperusteiden mukaan pitäisi hävittää ja antaa kaikille tarpeittensa mukaan

Torrkulla on aivan väärässä liitossa, huomasi vasta kun Msalo hädissään valitutti puheenjohtaksi, ei päässyt pakoon jostain syystä, oliko juuttunut konehuoneen nurkkaan valintatilanteessa?

Äänestä
  • Milloin sille pääsihteerille annetaan potkut liitosta? Aika olisi jo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Milloin sille pääsihteerille annetaan potkut liitosta? Aika olisi jo.

    Tuskin annetaan. Hän pitää liittoa taskussaan Vasuriliiton tuella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin annetaan. Hän pitää liittoa taskussaan Vasuriliiton tuella.

    Kyllä se ote vielä kirpoaa. Vapautta ei voi loputtomasti kahlita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se ote vielä kirpoaa. Vapautta ei voi loputtomasti kahlita.

    Pääsihteerille potkut!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pääsihteerille potkut!

    Kyllä. Jäsenistöstä on hänen aikanaan kadonnut 1/3. Aikamoinen (kielteinen) saavutus!

    Äänestä

Minusta Torrkullan jutuissa on ristiriitaa. Hän haluaa ajaa yksilön vapauksia ja epäilemättä myös sananvapautta, mutta silti sanoo: Liiton luottamustoimessa paljastui, että samat henkilöt harrastivat kikkailua ja kiusantekoa muutenkin. Kun varmistui varmasti pätevä erottamisperuste, siihen tartuttiin ja järjestöhäiriköiden yhdistykset erotettiin.

Toisin sanoen, vapaus on hyvä asia niin kauan kun se ei häiritse Torrkullaa. Jos häiritsee, niin silloin vapaus on huono asia.
Muutenkin hän lienee hyvä esimerkki vahvasta oikeistolaisuudesta, jota vapareista löytyy. Se nyt vaan on niin ettei kaikista ole opiskelemaan teknillisen fysiikan DI:ksi. Tai pyörittämään IT-alan firmaa.

"Tuskinpa kukaan lähtee töihin palkalla, joka vastaa mitä sohvalla lojumisesta maksetaan."

Miksi edes pitäisi? Palkalla pitäisi tulla toimeen, ilman tulosiirtoja. Oikeisto on ajanut vuosia Suomeen matalapalkka-aloja, saadakseen itse lisää voittoja ja siirtääkseen osan palkanmaksusta yhteiskunnalle. Onkin kiintoisaa, että yhdistys, jolla ei ole kantaa eräisiin yhteiskunnallisiin asioihin, tuo niitä esiin jäsentensä kautta varsin selvästi.

Väistyvä puheenjohtaja osoittaa selkeästi vapareissa piilevän elitismin, jota koetetaan olla tuomatta esiin vaikka se suorastaan tursuaa kaikista mahdollisista raoista.

Äänestä
  • Tuo kommentin alkuosa ei ole järkevä millään tavalla. Yksilönvapaus tai sananapaus ei ole yleensä irrotettavissa vastuusta tekemisistään tai sanomisistaan, paitsi silloin kun puhuja/kirjoittava haluaa keksiä oikeutusta omille tekosilleen ja vältellä vastuuta (vtr populistiset oikeustopuolueet). Jos ei pysty toimimaan yhteisten sääntöjen mukaan joutaa pihalle. Jos säännöissä on vikaa, ne täytyy ensin muuttaa.
    Hellyyttävää millä innolla eräät kirjoittavat jaksavat puolustella jäsenrekisteriensä kanssa törkeästi ja tahallisesti väärintoimineita tahoja (mutta samaanaikaan suoriteperusteinen kirjanpito jäsenmaksujen ja jäsenmäärien käsittelyssä on heidän mielestään valtakunnan ykkösongelmia).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo kommentin alkuosa ei ole järkevä millään tavalla. Yksilönvapaus tai sananapaus ei ole yleensä irrotettavissa vastuusta tekemisistään tai sanomisistaan, paitsi silloin kun puhuja/kirjoittava haluaa keksiä oikeutusta omille tekosilleen ja vältellä vastuuta (vtr populistiset oikeustopuolueet). Jos ei pysty toimimaan yhteisten sääntöjen mukaan joutaa pihalle. Jos säännöissä on vikaa, ne täytyy ensin muuttaa.
    Hellyyttävää millä innolla eräät kirjoittavat jaksavat puolustella jäsenrekisteriensä kanssa törkeästi ja tahallisesti väärintoimineita tahoja (mutta samaanaikaan suoriteperusteinen kirjanpito jäsenmaksujen ja jäsenmäärien käsittelyssä on heidän mielestään valtakunnan ykkösongelmia).

    Ymmärsit nyt väärin, kenties tarkoituksella, mikä vaparien tyyliin tuntuukin sopivan. En puolustele väärää toimintaa, enkä asiatonta käytöstä. Kuitenkin Torrkullan tekstistä saa vaikutelman, että sääntöjenkin puitteissa harjoitettu toiminta voi johtaa siihen, että henkilöitä ja/tai yhdistystä pidetään kiusankappaleena. Hän ei mitenkänä perustele sitä miksi hän syyttää joitakuita kiusankappaleena olemisesta. Kuka tahansa voi sanoa jostain toisesta mitä tahansa, ei se tarkoita että sanottu asia on totta. Minusta vaparit eivät ole todistelun ja perustelun yläpuolella. Eikä kannata jatkaa sanomalla, että "se nyt vaan on niin". Sitä keskustelua voit harrastaa persujen kanssa, heihin se uppoaa.

    Pöh. Liittohallitus ja liittovaltuusto perustelivat kahden yhdistyksen erottamisen tuoden esiin sääntörikkomukset, kuten jäsenlistojen manipuloinnin. Se on kerrottu julkisuudessa ja ko. yhdistyksille itselleen.

    Äänestä

"Mksi+edes+pitäisi?+Palkalla+pitäisi+tulla+toimeen,+ilman+tulosiirtoja.+Oikeisto+on+ajanut+vuosia+Suomeen+matalapalkka-aloja,+saadakseen+itse+lisää+voittoja"Ei+SAKn+työttömiksi+suojelemille+työläisille+ole+enää+koskaan+työpaikkoja+elleivät+muuta+Vietnamiin.+Yksinkertaiset+työt+menevät+digitaalisiksi,+kiinteistövälittäjät+ovat+poistumassa,++isännöitsijät+katoavat+lohkoketjuun+...Jos+voittoja+eivät+ota+suomalaiset,+ne+menevät+ulkomaalaisille+sijoittajille,+Nokian+omistuksesta+80+%+on+ulkomailla,+pörssin+osingoista+2/3+menee+ulkomaalaisilleGlobalisaatiossa+voitot+eivät+mene+SAK:+n+työläisille,+voitto+kuuluu+omistajille,+optiot+keksijälle+ja+palkka+työläiselleEU+on+Välimeren+katolinen+järjestö+joka+kehittyy+tulonjakounioksi,+viime+aikoina+on+alettu+jakaa+maahanmuuttajiajakaa+riskejä,+elvytystäPitkällä+tähtäyksellä+palkkojen+on+joustettava+tulonjakounionissa

Äänestä
  • Sen työläisen palkan pitäisi kuitenkin olla sellainen, että sillä tulee toimeen ja pystyy elättämään myös perhettä. Jos palkat painetaan niin mataliksi, ettei työnteolla elä joutuu yhteiskunta maksamaan tukia ja saadaan kivasti palkat valtion maksettaviksi - tätä perverssiä kommunsimiahan monet oikeistopoliiitikot erityisesti ajavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen työläisen palkan pitäisi kuitenkin olla sellainen, että sillä tulee toimeen ja pystyy elättämään myös perhettä. Jos palkat painetaan niin mataliksi, ettei työnteolla elä joutuu yhteiskunta maksamaan tukia ja saadaan kivasti palkat valtion maksettaviksi - tätä perverssiä kommunsimiahan monet oikeistopoliiitikot erityisesti ajavat.

    Siis sairaanhoitaja EI elätä veroillaan Suomea
    vaan VIENTITEOLLISUUS

    Saat sosialismissasi huutaa miten paljon tahansa palkoista mutta jos ne eivät jousta alas kun globalisaatiossa työt tekee kehitysmaalainen halvalla ja Nokian omistaa ulkomaaksinen ja saa voitot niin kukaan ei sinua kuuntele EUssa

    Jos Nokian pääkonttori sirretään Dallasiin ulkomaalaisten äänillä niin sen osakekurssi nousee ja Marinin hallitus itkee

    Juu, sairaanhoitaja ei elätä veroillaan Suomea, mutta sairaanhoitajankin pitäisi elättää palkallaan itsensä ja perheensä. Ihan samalla tavalla vientiteollisuuden työntekijän pitää pystyä palkallaan elättämään itsensä ja perheensä, eikä niin että palkat on painettu alle toimeentulokynnyksen jolloin yhteiskunta joutuu verovaroista tukemaan näitä maksamalla osan palkasta/toimeentulosta.

    Jos yritysten laatu ja innovointikyky ei riitä, vaan ainoa kilpailukeino on pallkojen polkeminen niin me ollaan jo hävitty tämä juttu ajat sitten.

    Globalisaatiossa ei ole käsitettä me
    Me emme ole hävinneet
    Ehkä te olette?

    Eusta pitää hyötyä
    Nyt on hyödytty huhtikuusta mahtavasti viruksen nousussa vajaa 150 päivää ja pudotus oli ohi, kaikkien aikojen ennätysvoitot

    Nyt haetaan niitä kohteita joiden kautta saadaan elvytysrahat ne kiertävä ja palaavat jonnekin, sinne mennään

    Eu on viine aikoina lisännyt tulonjakounionia
    Teidän rahojanne otetaan
    Matujen jokoon maiden kesken
    Riskien jakoon elvytyksessä

    On pidettävä huoli ettei joudu maksajaksi

    Se että Vapaa- ajattelijoiden liitto kerää edelleen anarkisteja kom sos joukkoonsa on sen oma valinta, ne voivat jauhaa että palkkojen pitäisi olla sitä tai tätä maailman loppuun ja ne voivat hävitä pelin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis sairaanhoitaja EI elätä veroillaan Suomea
    vaan VIENTITEOLLISUUS

    Saat sosialismissasi huutaa miten paljon tahansa palkoista mutta jos ne eivät jousta alas kun globalisaatiossa työt tekee kehitysmaalainen halvalla ja Nokian omistaa ulkomaaksinen ja saa voitot niin kukaan ei sinua kuuntele EUssa

    Jos Nokian pääkonttori sirretään Dallasiin ulkomaalaisten äänillä niin sen osakekurssi nousee ja Marinin hallitus itkee

    "Siis sairaanhoitaja EI elätä veroillaan Suomea
    vaan VIENTITEOLLISUUS"

    Kyllä sairaanhoitaja elättää, jos on yksityinen ja varsinkin jos hoitaa maksavaa ulkomaalaista.

    Vientiteollisuus ei maksa suurinta osaa veroista, vaan sen merkitys on tuonnin mahdollistamisessa, josta tosin osan leikkaavat vuorineuvokset suurine veroparatiiseihin piilotettuine palkkoineen.

    Sitä, mitä sinun kaitaisesi "taloustieteilijä" pitää sosialismina, me juuri tarvitsemme lisää, koko Eurooppaan. Sairaat on hoidettava, sinun "kova bisinemies" leikkisi eivät aikuisia ihmisiä kiinnosta. Joten nouse potaltasi, kippaa sisältö päähäsi, sillä sieltä se on kotoisinkin. Muista maksaa äidillesi palkka kun hän pyyhkii pääsi, ehkä kummatkin, markkinataloudella toimivassa kapitalistiperheessäsi.

    Äänestä

  • "Yksinkertaiset työt menevät digitaalisiksi, kiinteistövälittäjät ovat poistumassa, isännöitsijät katoavat lohkoketjuun ..."

    Mihin me sitten tarvitsemme yhteensä kymmeniä tuhansia tomaatin- ja marjojenpoimijoita, raksaressukoita ja muuta siirtotyövoimaa Ukrainasta ja Kauko-idästä? Tai työperäistä maahanmuuttoa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen työläisen palkan pitäisi kuitenkin olla sellainen, että sillä tulee toimeen ja pystyy elättämään myös perhettä. Jos palkat painetaan niin mataliksi, ettei työnteolla elä joutuu yhteiskunta maksamaan tukia ja saadaan kivasti palkat valtion maksettaviksi - tätä perverssiä kommunsimiahan monet oikeistopoliiitikot erityisesti ajavat.

    "tätä perverssiä kommunsimiahan monet oikeistopoliiitikot erityisesti ajavat."

    Juuri näin. Ja taistolaistaustan omaava Vihreä puolue taputtaa tahtia tällä suurella marssilla. Yrittivät luoda yhteiskuntaan lisää kaaosta päästämällä vaarallisen kulkutaudin leviämään saadakseen sairaiden omaiset tappelemaan hengityskoneista teho-osastoilla.

    Jumalalle kiitos heidän hulluilunsa torjuttiin kertatyrmäyksellä.

    Äänestä

"Muutenkin hän lienee hyvä esimerkki vahvasta oikeistolaisuudesta, jota vapareista löytyy,"

Msalo ole nörtti, älä tietsikan hiiri. Vastaa tähän

Onko puheenjohtaja valittu oikeistolaisena vai nörttinä, joka ei valintahetkellä vain päässyt pakoon konehuoneesta?

Äänestä

Torrkulla on selvästi kokenut olevansa väärässä paikassa. En ihmettele. Hatunnosto siitä, että jaksoi kauden loppuun. Moni muu olisi jättänyt sen hullujenhuoneen jo kauan ennen.

Äänestä
  • Ja moni muu on myös jättänyt. Aiemmat puheenjohtajat nimittäin. Nytkö se rautaperse aikoo mokata itsensä peejiinä?

    Äänestä

Tuossa jäi mainitsematta, että kolmen viime vuoden aikana liiton talous on joka vuosi ollut ylijäämäinen, viime vuonna eniten. Ylijäämä ei tietenkään ylen mikään tavoite, mutta kun aikaisempina vuosina on ollut alijäämää, ei ole niin huonoa, että välillä on ylijäämääkin.

Ylijäämä on suureksi osaksi syntynyt vapaaehtoistyön lisääntymisetä ja palkkakulujen huomattavasta laskemisesta. Pääsihteeri on tehnyt myös aiempien palkallisten toimihenkilöiden hoitamia hommia. Tämän havaitseminen on saanut vapaa-ajattelijain vastaisen kampanjoinnin tekijöitä suuntaamaan loanheittonsa sihdin pääsihteeriin.

Äänestä
  • Kuten Torrkulla toteaa, säästö on syntynyt, kun aiempi tuhlailulinja on pantu kuriin. Pääsihteeri esimerkiksi on vastuussa Suomen kalleimmasta kaapelimodeemista. Nyt Torrkulla lähtee, mutta pääsihteeri jatkaa. Eikä tarvitse ihmetellä, kun tuhlailu ryöstäytyy taas. Japesta ei ole rajoittajaksi. Sitäpaitsi Japelle ennusmerkit eivät ole hyviä, kun puheenjohtajat ovat järjestään lähteneet kyllästyneinä. Ei kai se nyt oikeasti aioliiton puheenjohtajaksi? Sitten on kyllä erottava.

    Äänestä

  • Verkkovainoa? Onkohan Torrkulla mukana vainoissa, kun kirjoitti jossain määrin rehellisen tilityksen? Täytyy olla. Ehkä Torrkulla on itse Antivapari!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuten Torrkulla toteaa, säästö on syntynyt, kun aiempi tuhlailulinja on pantu kuriin. Pääsihteeri esimerkiksi on vastuussa Suomen kalleimmasta kaapelimodeemista. Nyt Torrkulla lähtee, mutta pääsihteeri jatkaa. Eikä tarvitse ihmetellä, kun tuhlailu ryöstäytyy taas. Japesta ei ole rajoittajaksi. Sitäpaitsi Japelle ennusmerkit eivät ole hyviä, kun puheenjohtajat ovat järjestään lähteneet kyllästyneinä. Ei kai se nyt oikeasti aioliiton puheenjohtajaksi? Sitten on kyllä erottava.

    Modeemi on hyvin pien iasia ja esimerkki, koska kyse on muutamasta kympistä. Sen sijaan työntekijän palkkaamisessa tai palkkaamattomuudessa voi olla kyse kymmenistä tuhansista euroista ainakin kolmivuotiskautta ajatellen.

    Eivätkö vaparitkaan halua kantaa korttaan kekonn työllisyyden lisäämiseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuten Torrkulla toteaa, säästö on syntynyt, kun aiempi tuhlailulinja on pantu kuriin. Pääsihteeri esimerkiksi on vastuussa Suomen kalleimmasta kaapelimodeemista. Nyt Torrkulla lähtee, mutta pääsihteeri jatkaa. Eikä tarvitse ihmetellä, kun tuhlailu ryöstäytyy taas. Japesta ei ole rajoittajaksi. Sitäpaitsi Japelle ennusmerkit eivät ole hyviä, kun puheenjohtajat ovat järjestään lähteneet kyllästyneinä. Ei kai se nyt oikeasti aioliiton puheenjohtajaksi? Sitten on kyllä erottava.

    "Nyt Torrkulla lähtee, mutta pääsihteeri jatkaa." Ihan tosissaanko se pääsihteeri aikoo jatkaa vieläkin? Ei kai sentään? Semmoisen määrän saanut jo puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia lyömään hanskat tiskiin, että eikö olisi jo aika lopettaa tämä rumba ja etsiä uusi pääsihteeri. Kaikkia hanskat tiskiin lyöneitähän ei edes ole tässä ketjussa mainittu.

    Äänestä

"Pääsihteeri on tehnyt myös aiempien palkallisten toimihenkilöiden hoitamia hommia. Tämän havaitseminen on saanut vapaa-ajattelijain vastaisen kampanjoinnin tekijöitä suuntaamaan loanheittonsa sihdin pääsihteeriin"

Tämä on juuri Msalon linja. Arvaan että hän on persoonana enemmän nuuka ja ottaa komun koska saa hal ...

Tähän liittyy myös Voima-lehden anarkistien kanssa tapahtuva yhteistyö, saadaan levikkiä hal ...

Msalon vaikeneminen puheenjohtajista johtuu siitä, että häntä ottaa pattiin, kun konehuoneen kavereita joudutaan potkituttamaan, joista yksi on karismaattinen perhetuttava, kun pitää saada kom pysymään hal ...

Msalo ei saa palikoita yhteen. Hän on neuvoton sijoituksissa (minusta ne on suunnattu selkeästi vääriin instrumentteihin aikana, jolloin ei ollut valikoimaa, nyt on), todella avuton uskontopolitiikassa naurettavassa muslimihyysännässä (potkitaan kyllä jotain ortodokseja ja katolisia) ja häntä nöyryytetään liandersonilaisten kommunistien määräillessä liiton tahdin, se on aivan nykyajasta pudonnutta anarkistiporukkaa, ei mitään Aarne Saarisen jämäkkyyttä enää (tai Ensio Laineen, Msalo on palkinnut Piikkiön tähtitornissa, Sundströmin kuvagalleria)

Msalo on yksin ilman läheistä sydänystävää liitosta, ei pysty testaamaan ideoita, ei rehelliseen analyysiin sen takia kun kasvot pitää säilyttää ettei koko liiton ilmapallo puhkea lyttyyn, rutiinit työllistävät, kauhea vaiva saada lehteen jotain juttuja, ympäristö nälvii ...

Äänestä
  • Kun joulun alla Vasemmistoliitto järkkäsi vapareille historian suurimman valtiontuen, liitto on puolueen taskussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun joulun alla Vasemmistoliitto järkkäsi vapareille historian suurimman valtiontuen, liitto on puolueen taskussa.

    Tämän keikan jälkeen VAL:n on aivan turha esittää puoluepoliittisesti riippumatonta. Toista on PAT, joka taloudeltaan on omavastuinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän keikan jälkeen VAL:n on aivan turha esittää puoluepoliittisesti riippumatonta. Toista on PAT, joka taloudeltaan on omavastuinen.

    Höpön pöpön. Valtiovarainvaliokunnan esitys oli yksimielinen, samoin eduskunnan päätös. Syyllistä kaikkia kansanedustajia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpön pöpön. Valtiovarainvaliokunnan esitys oli yksimielinen, samoin eduskunnan päätös. Syyllistä kaikkia kansanedustajia.

    Kyllä se faktaa on, että Vas.liitto oli se, jonka kautta homma hoidettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se faktaa on, että Vas.liitto oli se, jonka kautta homma hoidettiin.

    Vapariliitto on Vasuriliiton taskussa. Takuumiehenä Vapari- ja Vasuriliiton jäsenenä oleva pääsihteeri.

    Äänestä

Pääsihteeri on historian maisteri
Heikki Ylikangas vähän kummaukko historian exprofessori sanoi eläkeläisenä Apu 2015 rehellisesti että olisi halunnut luonnontieteilijäksi ja katuu urastaan ettei oppinut koulussa yhtään laskemaan

Valtiotieteen, humanistien, kasvatustieteilijöiden ( jätän pois teologit tällä listalla) joukkoon valuu näitä osaamattomia (menen oikeustieteeseen kun en koulussa osannut mitään , poliitikot)

Pääsihteeri ei pysty hoitamaan taloutta, kun ei puheenjohtajalla ja psihteerillä ollut edes keskusteluyhteyttä vaan pjohtaja lähti eikä edes yrittänyt opettaa, mahdoton tehtävä.

Äänestä
  • Pääsihteerillä ja puheeenjohtajalla on ollut ja on yhä keskustelunyhteys. Samoin on yhteys varapuheenjohtajaan, joka on toiminut asuntotyöryhmän vetäjänä.
    Ylikoski kertoo suorittaneensa ylipitkän matematiikan taannoin lukiossa, jossa oli 6 tuntia matematiikkaa ja 5 tuntia fysiikkaa joka viikko koko lukauden (eikä vaan lyhyttä jaksoa).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pääsihteerillä ja puheeenjohtajalla on ollut ja on yhä keskustelunyhteys. Samoin on yhteys varapuheenjohtajaan, joka on toiminut asuntotyöryhmän vetäjänä.
    Ylikoski kertoo suorittaneensa ylipitkän matematiikan taannoin lukiossa, jossa oli 6 tuntia matematiikkaa ja 5 tuntia fysiikkaa joka viikko koko lukauden (eikä vaan lyhyttä jaksoa).

    Nyt eläkeläispuheenjohtajan puolesta esitetään argumenttina jo lukiotodistustakin. Ei voi olla totta! Tulee mieleen vanhat neuvostotarut, miten se ja se puoluepamppu oli menestyvä jo koulussa jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt eläkeläispuheenjohtajan puolesta esitetään argumenttina jo lukiotodistustakin. Ei voi olla totta! Tulee mieleen vanhat neuvostotarut, miten se ja se puoluepamppu oli menestyvä jo koulussa jne.

    Oikein havaittu. Pääsihteerin ideologinen tausta on NL:ssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikein havaittu. Pääsihteerin ideologinen tausta on NL:ssa.

    Vakava juttu, että tyyppi on totalitaristi.

    Äänestä

Pääsihteerillä on siis koulusta todistus hän on myös tutkimuspäällikkö ilman tutkimustyöntekoa ja vertaisarvioituja tutkimuksia. Eli todistuksia on vain näytöt puuttuvat

Kun pjohtaja lähtee vauhdilla hommista eikä edes mainitse psihteeriä tai projekteja hänen kanssaan niin onhan siinä tietokatkoksen ainekset

Äänestä
  • Torrkulla puhuu useaankin otteeseen nimenkirjoittajista, jotka ovat puheenjohtaja ja pääsihteeri. Eli mainitsee riskeen, toisin kuin muita liittohallituksen jäseniä. Antivapapari siis valehtelee valehtelemistaan keinotekoisella saivartelullaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Torrkulla puhuu useaankin otteeseen nimenkirjoittajista, jotka ovat puheenjohtaja ja pääsihteeri. Eli mainitsee riskeen, toisin kuin muita liittohallituksen jäseniä. Antivapapari siis valehtelee valehtelemistaan keinotekoisella saivartelullaan.

    Siis mainitsee erikseen pääsihteerin nimenkirjoittajana.

    Äänestä

  • Puheenjohtaja kirjoittaa pariinkin otteeseen nimenkirjoittajista, jotka ovat pj ja pääsihteeri. Totuus on siis päinvastoin kuin tuossa maininnasta turautetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puheenjohtaja kirjoittaa pariinkin otteeseen nimenkirjoittajista, jotka ovat pj ja pääsihteeri. Totuus on siis päinvastoin kuin tuossa maininnasta turautetaan.

    Siis fakta on, ettäpääsihteeriä ei kiitetä ja muutenkin vältetään mainitsematta hänen nimeään.

    Äänestä

"Ovet paukkuen lähti niin Niemelä kuin Karisma"

Toimiston oven tilalle kannattaa vaihtaa verho. Ei tietenkään läpinäkyvä, koska eihän sitä tiedä, mitä sielläkin joskus hommaillaan sellaista, jonka ei haluta näkyvän muille. Saattaahan joku siellä yksin istuessaan kaivella vaikka nenäänsä ja tutkia möykkyä mikroskoopilla. Itseäni hävettäisi jos jäisin kiinni sellaisesta.

Äänestä
  • Pornolehtien lukeminen tuskin hävettäää niitä.

    Äänestä

  • VAL:n toimistossa ei hommailla sellaista, jonka ei haluta näkyvän muille. EIkä sellaista , jonka halutaan näkyvän. Siellä ei hommailla yhtään mitään, sillä siellä ei edes ole ketään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    VAL:n toimistossa ei hommailla sellaista, jonka ei haluta näkyvän muille. EIkä sellaista , jonka halutaan näkyvän. Siellä ei hommailla yhtään mitään, sillä siellä ei edes ole ketään.

    Silti tila maksaa. Ei ole ymmärrystä edes luopua siitätai lyödä rahoiksi vuokraamalla jollekin uskonlafkalle. Niillä sentään on toimintaa.

    Äänestä

Erotkaa vapareista!

Äänestä

Msalo joutuu katselemaan sivusta kun ei saa palikoita sopimaan
Liimana on iso omaisuus ja sen vuokratuotto, ei sekään pidä
( PAT ateistit fi voisvat kirjoittaa/analysoida, millä ilveellä näin iso testamenttipääoma on saatu komsosislamporukalle)

Vapareilla on niin kapea agenda - pappien ja räsästen potkiminen - ettei rakennelma pysy pystyssä. Mitään professoritasoista Aaltonen 50- luvulla? ei saada johtoon

Räsänen on kuoriutumassa kansan sankariksi sananvapaudessa

(Aaltosen tiedän nimenä sen takia että Einteinin papereiden sihteerityyppi kertoi että Aaltoselta oli kirje jossa kysyttiin uskovaisuudesta)

Äänestä
  • Ne professoriajat ovat ohi. Koulutettu väki menee esim. PAT:n jäseniksi. Siellä puheenjohtaja on matematiikan dosentti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne professoriajat ovat ohi. Koulutettu väki menee esim. PAT:n jäseniksi. Siellä puheenjohtaja on matematiikan dosentti.

    Ja sen kyllä huomaa PAT:n sivuilta. Syvällisempää kuin vaparipääsihteerin aivoton jargon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sen kyllä huomaa PAT:n sivuilta. Syvällisempää kuin vaparipääsihteerin aivoton jargon.

    Dosentti erottuu edukseen kandidaatin tekeleiden rinnalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Dosentti erottuu edukseen kandidaatin tekeleiden rinnalla.

    Aika selvää, ettäjärkevämpi kuulua pattiiin kuin valiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne professoriajat ovat ohi. Koulutettu väki menee esim. PAT:n jäseniksi. Siellä puheenjohtaja on matematiikan dosentti.

    Eikös Treen puh.joht. ole matematiikan fm. Mitä lieneekään sivuaineenaan opiskellut. Toisaalta ei aavistustakaan arvosanoista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös Treen puh.joht. ole matematiikan fm. Mitä lieneekään sivuaineenaan opiskellut. Toisaalta ei aavistustakaan arvosanoista.

    Matematiikan dosentti on enemmän kuin fm. Vapariliiton väite tiedepohjaisuudesta on naurettava siihen verrattuna, että toisessa firmassa on dosentti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Matematiikan dosentti on enemmän kuin fm. Vapariliiton väite tiedepohjaisuudesta on naurettava siihen verrattuna, että toisessa firmassa on dosentti.

    Juu, niin on. Paljonkin enemmän. "kyky itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön sekä hyvä opetustaito.[3] Perinteisesti dosentiksi nimittämisen minimivaatimuksena on pidetty tieteellistä tuotantoa, joka vastaa laajuudeltaan ja laadultaan vähintään kahta hyvää väitöskirjaa."
    Ehkä vapariliitossa on jotain mistä dosentti ei oikein pidä ja siksi mieluummin on PATissa.

    Dosentti osaa tieteellisesti arvioida, mihin kuulua. Muidenkin kannattaa seurata tiedepohjaista valintaa ja hylätä vajarit.

    Äänestä

Katselin vanhaa Seuraa kesäkuu 2019 eläkeläinen valta pönttöoja jonka vaparilauma on palkinnut kirjoittsa pakinaa Matematiikka vaikka pakolla -itse ei osaa tähtitielijänä juurikaan vähän laskentoa - oletko tarvinnut ruotsin kieltä työssäsi entäpä toisen asteen yhtälöitä ...

Pimeä kaveri esimerkki pöntöstäjonka toimittajat ovat nostaneet, ei oppilaita, ei tutkimusta, virka lopetettiin

Oletko tarvinnuttähtitiedettä työssäsi tai missään tähti syntyy tähti elää tähti kuolee- tiedettä

Pakkoruotsi ei ole kieli se pois sortona kielivapaus kunniaan. Toisenasteen yhtälöitä ja sellaisia pitää osata vaikka sijoittaisi osakkeisiin tai diskonttaisi obligaatioarvoa
Tämäkin näyttää olevan herrasväenkakara mikä kuvaa opiskelun luokkasidonnaisuutta

Äänestä
  • Sekoilee siis Esko Valtaojaa vastaan. Kiitos "ajatustesi" avaamisesta...

    Äänestä

Tähtitieteijät ovat Suomessa geodeetikkoja siis maanmittareta ja harrastivat tähtitiedettä kuten Heiskanen ja Väsälä koska alan tutkimusta ei oikein voi tehdä, tarvittaisiin kantoraketti

Meillä kuitenkin on yksi tähtitieteilijä Liisi Oterma, menneeltä ajalta

Onko hänen hautakivessään risti?

Äänestä

Eikös sieltä vapaa-ajattelijoista ole tunkua ulos? Outoa joukkiota.

Äänestä
  • Paljon porukkaa on lähtenyt ja jäsenmäärät pienentynet rajusti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paljon porukkaa on lähtenyt ja jäsenmäärät pienentynet rajusti.

    Eikö ne pienenemiset olleet viime vuosi vs. edellinen ihan muutaman henkilön luokkaa? Rajusti on kyllä rajusti väitetty.

    Äänestä

Roskiksella lukemassani hesarissa lapset kysyvät ulkoavaruuden elämästä johon hesari on valinnut vastaajaksi tähtitieteen dosentin joka sanoo että kehittynyt elämä olisi niin fiksusti aseistettu että maan ydinaseet niiden rinnalla näyttäisivät jousipyssyiltä. Dosentti ei tähtitieteilijänä osaa kosmologiaa elämää neutronifysiikkaa mutta antaa lausuntoja kuin psykiatri virushoidosta

Äänestä

Eiköhän lähdetä muutkin kälppimään liitosta. Erotkaa vapareista.

Äänestä
  • Mitä nopeammin, sen parempi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä nopeammin, sen parempi.

    Miksi vain hoet tuota "Eiköhän lähdetä muutkin kälppimään liitosta."

    Eroa ihmeessä, ja mitä nopeammin, sitä parempi! Eikö sinusta ole eroajaa? Hellanlettas!

    Äänestä

Ei yllätä, että kyllästyi. Psiht on aika raskas taakka.

Äänestä

Ei muuta kuin eroilmoitus vapariyhdistykseen.

Äänestä
  • Oheen vaatimus loppuvuoden jäsenmaksuosuuden palauttamisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oheen vaatimus loppuvuoden jäsenmaksuosuuden palauttamisesta.

    Ja lisäksi yhteydenottokielto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja lisäksi yhteydenottokielto.

    Jep. Näin voi esittää korvausvaatimuksen, jos uutta jäsenmaksulappua tyrkytetään seuraavana vuonna.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep. Näin voi esittää korvausvaatimuksen, jos uutta jäsenmaksulappua tyrkytetään seuraavana vuonna.

    Erikseen on kuitenkin syytä mainita, että eroviestin saapumisesta pitää ilmoittaa.

    Äänestä

Puheenjohtaja on fiksu, kun eroaa puheenjohtajan paikalta. Eihän kukaan täysjärkinen voi pysyä hommassa ja säilyttää järkensä.

Äänestä
  • Valehtelet. Ei siinä, wttä pj on fiksu, vaan siinä, että hän muka eroaisi pj.n paikalta. Ei eroa. Kausi loppuu. Ihan eri asia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valehtelet. Ei siinä, wttä pj on fiksu, vaan siinä, että hän muka eroaisi pj.n paikalta. Ei eroa. Kausi loppuu. Ihan eri asia.

    Ei niin eri asia. Ei osoita intoa jatkaa.

    Äänestä

Erotkaa vapareista. Se kannattaa aina.

Äänestä

Olisi oikeastaan hyvä näpäytys liitolle, jos pj eroaisi nyt. Käytännössä merkityksetöntä, mutta symbolisesti tärkeää.

Äänestä

Vapaa-ajattelijat ovat sekoporukkaa. On ymmärrettävää, että yhdistystoimintakaan ei tahdo onnistua.

Äänestä

Pääsihteeri erotettava!

Äänestä
  • Se jää joka tapauksessa johonkin nurkkaan ohjaamaan ja määräämään. En jaksa enää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se jää joka tapauksessa johonkin nurkkaan ohjaamaan ja määräämään. En jaksa enää.

    Uutta kulissia pukkaa vaan.

    Äänestä

Aika on erota vapareista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Vapaa-ajattelijain liitto ry:n puheenjohtajan paikalla on tuulista. Ovet paukkuen lähti niin Niemelä kuin Karisma. Karisman tilalle ei suostunut nousemaan varapuheenjohtaja. Olisikohan syynä se, että naista ei siedetä johdossa?

Nyt lähtee Torrkulla. Ovet eivät pauku, mutta jäähyväiskirje antaa ymmärtää, että paljon ei puutu.

Torrkulla kertoo jättävänsä liiton ja sen sijaan jatkossa keskittyvänsä muun muassa yksilönvapauden edistämiseen. Ymmärtäväinen lukija ymmärtää: liiton kautta yksilönvapaus ei etene. Tietenkään ei. Onhan liiton epävirallinen taustaideologia kollektivistinen äärivasemmistolaisuus, jossa yksilön asema on kokonaisuuden puristuksissa. Demokraattinen sentralismi on liitossa edelleen totta.

Talous on ollut huonossa jamassa, Torrkulla myöntää. Palstalla samaa on kerrottu vuosia, mutta näin puhuvia on syytetty antivapareiksi. On selvää, että talouden realiteeteille ei ole ollut liitossa sijaa. Näyttää siltä, että Torrkulla on saanut tarpeekseen netipalstalla riehuvien antivaparijahtaajien tuhlauksesta. Liiton kaapelimodeemi on hänen mukaansa ollut Suomen kallein!

Mutta Torrkulla lähtee. Liiton rahoja kaapelimodeemiin tuhlanneet kikkailijat ja kiusantekijät jäävät liiton varoin trollaamaan täällä antivaparijahteineen. Liitto jatkaa alamäkeään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu