On ollut kesäisen lämpöistä, vaikka ollaankin elokuun lopulla.
Merenrannalla olin tällä viikolla metsässä marjastamassa ja huvila-alue oli, muttei enää ketään niissä huviloissa enää arkipäivisin.
Saunavaraus kirjaa selasin ja viimeksi oli viikonloppuna lauantaina ollut joku saunassa.
Saunan ovi oli lukossa, mutta oven lasin yläkulmassa höyryä tiivistynyt.
Oli jo ilta kello lähestyä 19.30 ja tallustelin saunan rannalle.
Muualla oli kivikkoinen pohja, joka oli liukasta, kun meren rannalla ollaan, niin kivissä on sellainen liukas limakerros ja siinä menee helposti nurin ja pää käy kiveen.
Vesi tuntui lämpöiseltä ja olisi ollut mukava pulahtaa virkistävään veteen loikoilemaan, kun aurinko vielä paistoi, eikä tuullut.
Ei tullut uimahousuja, eikä pyyhettä mukaan, eikä viitti ilman vaatteita mennä uimaan, kun varmaa on, että silloin tulee viimeistään joku paikalle, ainakin vanhoja mummoja ja huutavat sus siunatkoon, tuollahan polskii alaston mies.
Harrastaakos palstalaiset syys uinteja jäiden tuloon saakka???

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.